Miksi jonkun toisen lihavuus, harmittaa teitä?

Vierailija kirjoitti:

Sokeristen herkkujen verotus ylös ja niiden sijoittelu kauppojen kauimmaiseen osastoon.

Miksei kielletä kokonaan samoin tein? Joku tumma suklaa ja pähkinät voidaan jättää.

Vierailija kirjoitti:

Miksi otsikossa on pilkku?

Se on runomuodossa.

Eipä mua harmita omien läskieni lisäksi kuin lasten lihavuus. Se on jotenkin surullista.  :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse hoikka ja treenaan monipuolisesti. Lihavan ihmisen nähdessäni mieleen tulee se, kuinka hänen elämässään jokainen fyysinen liike tuntuu lukemattomia kertoja raskaammalta, kuin mitä minulla. Näen vähän niin kuin ihmisen, joka on vankilassa. Eli peilaan omaa kevyen ja energisen liikkumisen kokemustani siihen ajatukseen, mitä itse tuntisin jos yhtäkkiä joutuisin samanlaiseen olotilaan. Olisin kauhuissani. En siis millään pahalla, vaan toivoisin, että nämä ihmiset pääsisivät kokemaan erilaisen, vapaamman elämän.

Mä taas olen tosi lihava, ja liikun monipuolisesti. En todellakaan tunne oloani koko ajan raskaaksi, vaan ihan normaaliksi. Tottakai tiedän, että jos laihtuisin kymmeniä kiloja, niin varmasti oloni olisi tietysti monella tapaa kevyempi - vaikka luulen, että silloinkin tuntisin oloni ihan normaaliksi. 

Enemmän kuin kehon koko mulla ainakin vaikuttaa olotilaani se, millaisessa kunnossa olen. Jos olen esim. sairastumisen takia huonossa kunnossa, niin tottakai tuntuu raskaalta. Mutta sitten taas kun olen normaalissa kunnossa, niin ei musta tunnu mitenkään raskaalta.

Älä siis suotta vaivaa päätäsi sillä, miltä jostain toisesta tuntuu, kun et voi sitä tietää.

Liikkumisen vapauden tunne on erilaista, kun kehossa ei ole ylimääräistä, hyllyvää massaa kiinni. Tiedän tämän, koska sitä massaa on minullakin ollut. Ihminenhän tosin tottuu monenlaisiin olotiloihin eikä osaa kaivata muuta.

Kyllä minä vaan kaipaan entistä laihahkoa kroppaani. Useinkin.

Eniten läskimakkarat haittaa joogassa ja muussa sen kaltaisessa liikunnassa. Kun ei vaan pääse kaikkiin taivutuksiin ja asentoihin niin kuin laihana pääsi.

Olen monet kerrat laihduttanut, mutta enää ei vaan huvita, kun ne läskit palaa takaisin kuitenkin.

Vierailija kirjoitti:

Menetetty potentiaali kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähinnä olen surullinen heidän puolestaan, koska tiedän, että menettävät niin paljon elämässään. Terveyshaitat ovat kiistattomat, eikä suoraan sanottuna lihavuus esteettisestikään ole kaunista katseltavaa, etenkin kun usein näkee sen kauneuden potentiaalin, mikä on piilossa kilojen takana. Usein aikuisen lihavuudelle löytyy psyykkiset syyt.

Myös lasten lihavuus on lohdutonta, koska vika ei ole heissä, vaan vanhempien väärissä tavoissa ja tietämättömyydessä.

Nykyisin on aivan liikaa tarjolla helppoa sokeria ja rasvaa kaikissa muodoissa, isoja annoskokoja ihannoidaan, nuoriso lihoo kun välipaloiksi syödään tuhteja herkkuja ja juodaan litra limua päälle.

Tämä ongelma tuntuu jakavan kansaa, toisaalla hoikat terveys- ja kuntointoilijat ja toisaalla lapsesta asti ylipainoiset kilojensa vangit.

Tämä on kuin itse kirjoittamani! Eniten harmittaa hukattu potentiaali. Ihmiskeho on luotu toteuttamaan itseään: liikkumaan, koettelemaan rajojaan, kiipeämään, spurttaamaan, hyppäämään, rakastelemaan.. Väitän, että mikään ei tuota niin kokonaisvaltaista mielihyvää, kuin kehon ja mielen yhteistyön harjoittaminen. Ylipainoisena nämä kokemukset jäävät helposti kielteiseksi, ja mielihyvää haetaan herkuilla, jotka pidemmän päälle maistuvat lopulta kuitenkin tasapaksulta mössöltä.

Lapsen ylipainoiseksi päästäminen on mielestäni laiminlyövää vanhemmuutta. Herkkuja ei pidä olla esillä eikä tarjolla jatkuvasti, eikä niillä pidä lohduttaa taikka rauhoittaa kiukuttelijaa. Vanhempien esimerkki ja omat elämäntavat ovat kaikki kaikessa, ja terveen lapsen eteen pitää pystyä kieltäytymään herkuttelusta edes sen aikaa kun lapset ovat hereillä.

Ylipainoinen lapsi huomaa aika nopeasti liikkumisen olevan epämieluisaa verrattuna kavereihin, jotka jaksavat kiivetä ja juosta. Siitä alkaa hiljalleen huonon itsetunnon ja kielteisen minäkuvan kierre, joka johtaa ties mihin ongelmiin murrosiässä ja aikuisuudessa. Puhumattakaan terveysongelmista ja vaikka lapsensaannin vaikeudesta.

Hohhoijaa taas.

Tämäntyyppinen säälittely ei kyllä auta taas yhtään ketään. Ja muutenkin tuollainen lihavuuden demonisointi on vaan kaikin tavoin silkkaa sitä itseään.

Lihava voi ja saa tehdä ihan samoja asioita kuin hoikemmat kanssaihmiset. Kun ongelma hirveän harvoin varsinkaan lapsen, nuoren, tai nuoren aikuisen kohdalla on se paino itsessään, vaan juuri tällainen invalidisoiva, häpeää tuottava huolipuhe. Jos koko ajan hoetaan, että voivoi kun et voi sitä ja et voi tätä, niin kyllä ihmiset alkaa siihen uskomaan.

Kiusaaminenkaan ei ole lihavuudesta johtuvaa, se on täysin niiden kiusaajien kusipäisyydestä johtuvaa, ja ne asenteet sitten puolestaan imetään juuri tällaisten aikuisten typeristä mielipiteistä.

Ja mitä tulee noihin lapsiin: mitäs jos vaan antaisitte kaikkien lasten olla omia itsejään? Ilman säälittelyä. Mua sitten risoo, kun aikuiset ihan tosissaan arvostelee lihavia lapsia erilaisissa urheiluharrastuksissa - mitä te oikeasti haluatte??? Kun ensin voivotellaan, että ne lapset ei liiku tarpeeksi, ja sitten voivotellaan, että siellä ne naama punaisena maha hyllyen juoksee... Kertokaa nyt hyvät ihmiset miten niiden lasten ja heidän perheidensä pitäisi elää?

Myöskin monilta tuntuu olevan täysin hukassa se fakta, että lapsetkin ovat hyvin erilaisessa asemassa painonhallinnan suhteen monin tavoin. Ihan samaan perheen sisälläkin.  Itselläni on useampi lapsi, ja tätä on ollut sen myötä helppo seurata. Ihan tavallisilla lapsilla on yleensä syntymästä lähtien oikein toimiva nälkä-kylläisyys-mekanismi, ellei aikuiset mene sitä sotkemaan. Eli tuputtamaan, pakottamaan syömään lautanen tyhjäksi jne. Samoin herkkuihin lapsilla tulee ihan normaali suhde, jos niihin suhtaudutaan normaalisti, ei rangaistuksina tai palkintoina. Useimmilla lapsistani on kellontarkka nälkäaikataulu, ja he osaavat elää sen mukaan, herkkuihin suhde on myös normaali.

Sitten on se yksi lapsi, jolla on neurologinen poikkeavuus, ja kaikki tämä on moninverroin vaikeampaa. Syöminen on vaikeaa, normaalin aterian syöminen on turhauttavaa ja kyllästyttävää, mutta napostelu taas nostaa vireystilaa kivasti, joten sitä voisi tehdä koko ajan. Samoin hiilihydraatteihin, erityisesti sokeriin on ihan tolkuton himo suhteessa sisaruksiinsa. Siihen sitten kun lisätään vielä ympäristön aikuisten huonoa puuttumista, lapselle syntynyttä salaa syömisen ja herkkujen varastamisen kierrettä, niin kunnon soppa on valmis. Onneksi itse olen näistä asioista perillä, ja olen osannut ohjata lastani niin, että nykyään hänellä on terve ruokasuhde ja erittäin terve keho, mutta en yhtään ihmettele miksi monet on aivan solmussa näiden asioiden kanssa.

Tälläpalstallakin kun joku kysyy mitä tehdä kun lapsi on lihava ja syö salaa, niin yleensä kaikki ehdotukset on vain rangaistuksia, häpäisemistä, pakkoliikuntaa jne. Ja ihan jokainen minkäänlaista järkeä päässään omaava tietää kyllä että mikään noista ei oikeasti toimi. Mutta kun ei osata muutakaan.

Antakaa siis ihmisten olla, ja suhtautukaa kaikkiin ystävällisesti ja kunnioittavasti. Siten täällä on kaikilla parempi olla.

Olen samaa mieltä siitä, että säälittely tai huolipuhe ei auta yhtään ketään. Viestini olikin kommentti aloitusviestiin, ei vielä sen enempää. Myöhemmässä kappaleessa kysyt, että ”..miten niiden lasten ja heidän perheidensä tulisi elää?” Vastaan nyt siihen.

Viestisi perusteella tiedät itsekin, että napostelua ja salaa syömistä rajoittamalla voidaan edesauttaa tervettä ruokasuhdetta, siten kannattaakin siis toimia. Liikuntaan tulee kannustaa, oli minkäkokoinen, tai -kykyinen tahansa, ja arvostelijoita voi kehottaa keskittymään omiin asioihinsa. Parempiin elämäntapoihin siirryttäessä pituuskasvu yleensä myös poistaa lapsen ylipainon.

Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että kiusaaminen on kusipäistä käytöstä, ja siihen puuttuminen on ihan yhtä tärkeä kasvatuksellinen tehtävä, kuin terveeseen kehosuhteeseen kasvattaminen. Ylipainoiset eivät kuitenkaan aina ole niitä kiusattuja, vaan, oman kokemukseni mukaan, päiväkoti-ikäisten kohdalla päin vastoin niitä kiusaajia. Liekö kyse siitä, että mieli on koukuttunut välittömään mielihyvään, tai verensokerin heilahtelujen myötä kiukkukohtauksissa vanhemmat antavat lapselle liian helposti tahtonsa läpi, ja lapsi tottuu saamaan kaiken haluamansa.

Vierailija kirjoitti:

No harmittaahan se maksaa turhia verenpainelääkkeitä ja statiineja, puhumattakaan kakkostyypin diabeteksen hoitokuluista. Tai syövän hoidosta. Kaikki tuntemani rintasyövän saaneet naiset ovat merkittävän keskivartalolihavia. Tilastot osoittavat, että se ei ole sattumaa.

Jos hoikilta kysytään elintavoista, yleensä he sanovat, että esim. tykkäävät liikunnasta tai tykkäävät kokkailla terveellisiä ruokia tms. Eivät he sano, että haluavat olla hoikkia säästääkseen muiden verorahoja. Se ei ole kenenkään syy harrastaa liikuntaa tai jättää sipsit ja suklaa kauppaan.

Sitten kuitenkin samaan aikaan sinun kaltaiset ihmiset kuvittelevat, että lihavat voidaan houkutella hoikiksi syyllistämällä tulevista hoitokuluista. Motivaation hoikkuuteen pitää tulla ihan jostain muualta kuin syyllisyydestä. Sen sinun "Hoitokulut! Verorahat!" hokeminen ei johda mihinkään, eikä sen suoraan sanoen edes pidä johtaa mihinkään. Meistä kaikista on kuluja yhteiskunnalle. Sinustakin voi jossain vaiheessa olla sellaisia kuluja, joita et nyt osaa ajatella.  

On ihan älytöntä vaatia ylipainoisia miettimään muiden veroja, kun sitä eivät tee ketkään muutkaan. Jotain muuta tällaisen vaatimuksen alla on kuin kuin ajatus tulevaisuuden hoitokuluista, ja ehkä sinäkään et kestä myöntää totuutta. Inhoat todennäköisesti lihavia muusta syystä. 

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu että osa ihmisestä vihaa läskejä koska kahedtivat sitä että toiset voivat syödä vapaasti ja saada silti kaiken, menestystä, komean miehen ja perheen. Itse kun laskee kaloreita ja juoksee eikä silti ole onnellinen vaikka mittanauha näyttää pieniä lukuja.  Syvällä sisällä laiha joka vielä ajatteli pudottaa 2kg ei ole onnellinen.

Väärin:)

Juuri lihava ei voi syödä vapaasti mitä vaan koska hän lihoo! Joku hoikka voi olla niin "läpipasko" että syö mitä vaan (normaaleja määriä) lihomatta. Itsekin olin tällainen 38v saakka, sen jälkeen painoni normalisoitui. 

Hoikkuudesta huolimatta olen saanut ihan tarpeeksi - uran, ihanan miehen, 4 lasta, okt jne jne. Todistetusti normaalipainoiset menestyvät uralla ja ihmissuhdemarkkinoilla paremmin kuin lihavat. 

Voin hyvin laihduttaa sen kaksi kiloa koska se on helppoa mutta mieluummin olen lihomatta sen verran - se on vielä helpompaa! Ja silti herkuttelen hyvällä ruualla joka päivä. Monesti huomannut että lihavien gourmetruoka tarkoittaa rasvaista mättöä ja pikaruokaa. Minulle ei, mieluummin syön vasikkaa, possunposkea, blinejä, mätiä, munsterperunaa, keittoja, curryja, kakkua tms. 

Vierailija kirjoitti:

Miks sitten työttömiä arvostellaan ja halveksitaan? Se ei aina edes omien valintojen syy, kuten lihavuus. Kumpikin tulee yhteiskunnalle kalliiksi.

Miksi ihmeessä pitäisi haukkua ja arvostella yleensä ketään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse hoikka ja treenaan monipuolisesti. Lihavan ihmisen nähdessäni mieleen tulee se, kuinka hänen elämässään jokainen fyysinen liike tuntuu lukemattomia kertoja raskaammalta, kuin mitä minulla. Näen vähän niin kuin ihmisen, joka on vankilassa. Eli peilaan omaa kevyen ja energisen liikkumisen kokemustani siihen ajatukseen, mitä itse tuntisin jos yhtäkkiä joutuisin samanlaiseen olotilaan. Olisin kauhuissani. En siis millään pahalla, vaan toivoisin, että nämä ihmiset pääsisivät kokemaan erilaisen, vapaamman elämän.

Mä taas olen tosi lihava, ja liikun monipuolisesti. En todellakaan tunne oloani koko ajan raskaaksi, vaan ihan normaaliksi. Tottakai tiedän, että jos laihtuisin kymmeniä kiloja, niin varmasti oloni olisi tietysti monella tapaa kevyempi - vaikka luulen, että silloinkin tuntisin oloni ihan normaaliksi. 

Enemmän kuin kehon koko mulla ainakin vaikuttaa olotilaani se, millaisessa kunnossa olen. Jos olen esim. sairastumisen takia huonossa kunnossa, niin tottakai tuntuu raskaalta. Mutta sitten taas kun olen normaalissa kunnossa, niin ei musta tunnu mitenkään raskaalta.

Älä siis suotta vaivaa päätäsi sillä, miltä jostain toisesta tuntuu, kun et voi sitä tietää.

Liikkumisen vapauden tunne on erilaista, kun kehossa ei ole ylimääräistä, hyllyvää massaa kiinni. Tiedän tämän, koska sitä massaa on minullakin ollut. Ihminenhän tosin tottuu monenlaisiin olotiloihin eikä osaa kaivata muuta.

NO mulla on vähän erilainen historia. Kun on noita syömishäiriöitä ollut jo kauan ennen sitä höllyvää massaa, niin voin sanoa, että näin höllyväisenä, mutta ilolla ja nautinnolla liikkuen elämä on niiiiiin paljon parempaa kuin silloin syömishäiriöisenä 50-60kiloisena itseäni kiduttaen.

Joo, tiedän että vaihtoehtojakin on, mutta mulle ne olleet nämä. Ja riemusta kirkuen otan tuon ensimmäisen vaihtoehdon tokan sijaan.

On kyllä jotenkin vaikea myös ymmärtää tätä ihmisten tarvetta invalidisoida lihavia väkisin. Miten se tuntuu olevan niin ylivoimaista ymmärtää, ettei kaikille se lihavuus ole mitään jatkuvaa kärsimystä?

Miten voi olla syömishäiriöinen normaalipainoinen? Ei todellakaan tarvitse normaalipainoisen ikinä kituuttaa nälissään:)

Muiden luhavuus näin normaalipainoisena ärsyttää minua suuresti monesta syystä. Olen hoitoalalla ja tottakai hoidan ylipainoiset yhtä arvokkaasti kuin kaikki muut ja henkilökohtaiset mieltymykset ulkonäön suhteen loogisestikin eivät tule työpaikalle.

MUTTA lihavien hoito on todella raskasta, jos ihminen painaa ”normaalia” kolme kertaa enemmän niin miettikää millaista hänen liikuttamisensa on..? Lihavan liikuttamiseen tarvitaan ylimääräisiä hoitajia ja se vie paljon enemmän aikaa, ja tämä on pois MUILTA POTILAILTA. Tämä myös rasittaa hoitajien terveyttä, joka on jo ihan tarpeeksi koetuksella normaalipainoisia nostaessa. Lihaville tarvitaan kalliita erikoisnostureita ja kalliita ylisuuria sänkyjä jne. Puhumattakaan muista heidän tuomistaan kustannuksista, mikä ei ole mielipideasia, vaan tosiasia. Menee samaan kategoriaan tupakoitsijoiden ja huumeidenkäyttäjien kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No harmittaahan se maksaa turhia verenpainelääkkeitä ja statiineja, puhumattakaan kakkostyypin diabeteksen hoitokuluista. Tai syövän hoidosta. Kaikki tuntemani rintasyövän saaneet naiset ovat merkittävän keskivartalolihavia. Tilastot osoittavat, että se ei ole sattumaa.

Jos hoikilta kysytään elintavoista, yleensä he sanovat, että esim. tykkäävät liikunnasta tai tykkäävät kokkailla terveellisiä ruokia tms. Eivät he sano, että haluavat olla hoikkia säästääkseen muiden verorahoja. Se ei ole kenenkään syy harrastaa liikuntaa tai jättää sipsit ja suklaa kauppaan.

Sitten kuitenkin samaan aikaan sinun kaltaiset ihmiset kuvittelevat, että lihavat voidaan houkutella hoikiksi syyllistämällä tulevista hoitokuluista. Motivaation hoikkuuteen pitää tulla ihan jostain muualta kuin syyllisyydestä. Sen sinun "Hoitokulut! Verorahat!" hokeminen ei johda mihinkään, eikä sen suoraan sanoen edes pidä johtaa mihinkään. Meistä kaikista on kuluja yhteiskunnalle. Sinustakin voi jossain vaiheessa olla sellaisia kuluja, joita et nyt osaa ajatella.  

On ihan älytöntä vaatia ylipainoisia miettimään muiden veroja, kun sitä eivät tee ketkään muutkaan. Jotain muuta tällaisen vaatimuksen alla on kuin kuin ajatus tulevaisuuden hoitokuluista, ja ehkä sinäkään et kestä myöntää totuutta. Inhoat todennäköisesti lihavia muusta syystä. 

Kyllä minun motivaationi hoikkuutteen eli terveellisiin elintapoihin ovat terveys, terveys, terveys, hyvinvointi, hyvä olo, työelämässä ja arjessa jaksaminen, pitkä ja hyvä (= terveet elinvuodet) elämä. Ulkonäkö on bonusta eikä itse tavoite. Vaikka en suoraan ilmoita motivaatioksi hoitokuluja ja kustannuksia, niin kyllähän ne siellä rivien välissä isosti ovat näkyvillä. Terveistä elintavoistani hyötyvät suoraan sekä suomalaiset veronmaksajat että työnantajani.

Aika pöyristyttävää että jos mainitsee sen faktan, että lihavat tuovat PALJON kustannuksia yhteiskunnalle niin se on väärin? Eihän totuuden mainitseminen ole väärin. Eikä se tarkoita sitä, että lihavien pitäisi kustannuksien takia laihduttaa, ei kukaan ole mitään sellaista väittänyt.

Ja tämä ”no ei kaikki laihatkaan oo terveitä” on yhtä tyhmä argumentti kuin ”mun sukulainen poltti ja eli terveenä elämänsä loppuun asti, eli tupakointi ei ole vaaraksi terveydelle”.

Vierailija kirjoitti:

Menetetty potentiaali kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähinnä olen surullinen heidän puolestaan, koska tiedän, että menettävät niin paljon elämässään. Terveyshaitat ovat kiistattomat, eikä suoraan sanottuna lihavuus esteettisestikään ole kaunista katseltavaa, etenkin kun usein näkee sen kauneuden potentiaalin, mikä on piilossa kilojen takana. Usein aikuisen lihavuudelle löytyy psyykkiset syyt.

Myös lasten lihavuus on lohdutonta, koska vika ei ole heissä, vaan vanhempien väärissä tavoissa ja tietämättömyydessä.

Nykyisin on aivan liikaa tarjolla helppoa sokeria ja rasvaa kaikissa muodoissa, isoja annoskokoja ihannoidaan, nuoriso lihoo kun välipaloiksi syödään tuhteja herkkuja ja juodaan litra limua päälle.

Tämä ongelma tuntuu jakavan kansaa, toisaalla hoikat terveys- ja kuntointoilijat ja toisaalla lapsesta asti ylipainoiset kilojensa vangit.

Tämä on kuin itse kirjoittamani! Eniten harmittaa hukattu potentiaali. Ihmiskeho on luotu toteuttamaan itseään: liikkumaan, koettelemaan rajojaan, kiipeämään, spurttaamaan, hyppäämään, rakastelemaan.. Väitän, että mikään ei tuota niin kokonaisvaltaista mielihyvää, kuin kehon ja mielen yhteistyön harjoittaminen. Ylipainoisena nämä kokemukset jäävät helposti kielteiseksi, ja mielihyvää haetaan herkuilla, jotka pidemmän päälle maistuvat lopulta kuitenkin tasapaksulta mössöltä.

Lapsen ylipainoiseksi päästäminen on mielestäni laiminlyövää vanhemmuutta. Herkkuja ei pidä olla esillä eikä tarjolla jatkuvasti, eikä niillä pidä lohduttaa taikka rauhoittaa kiukuttelijaa. Vanhempien esimerkki ja omat elämäntavat ovat kaikki kaikessa, ja terveen lapsen eteen pitää pystyä kieltäytymään herkuttelusta edes sen aikaa kun lapset ovat hereillä.

Ylipainoinen lapsi huomaa aika nopeasti liikkumisen olevan epämieluisaa verrattuna kavereihin, jotka jaksavat kiivetä ja juosta. Siitä alkaa hiljalleen huonon itsetunnon ja kielteisen minäkuvan kierre, joka johtaa ties mihin ongelmiin murrosiässä ja aikuisuudessa. Puhumattakaan terveysongelmista ja vaikka lapsensaannin vaikeudesta.

Hohhoijaa taas.

Tämäntyyppinen säälittely ei kyllä auta taas yhtään ketään. Ja muutenkin tuollainen lihavuuden demonisointi on vaan kaikin tavoin silkkaa sitä itseään.

Lihava voi ja saa tehdä ihan samoja asioita kuin hoikemmat kanssaihmiset. Kun ongelma hirveän harvoin varsinkaan lapsen, nuoren, tai nuoren aikuisen kohdalla on se paino itsessään, vaan juuri tällainen invalidisoiva, häpeää tuottava huolipuhe. Jos koko ajan hoetaan, että voivoi kun et voi sitä ja et voi tätä, niin kyllä ihmiset alkaa siihen uskomaan.

Kiusaaminenkaan ei ole lihavuudesta johtuvaa, se on täysin niiden kiusaajien kusipäisyydestä johtuvaa, ja ne asenteet sitten puolestaan imetään juuri tällaisten aikuisten typeristä mielipiteistä.

Ja mitä tulee noihin lapsiin: mitäs jos vaan antaisitte kaikkien lasten olla omia itsejään? Ilman säälittelyä. Mua sitten risoo, kun aikuiset ihan tosissaan arvostelee lihavia lapsia erilaisissa urheiluharrastuksissa - mitä te oikeasti haluatte??? Kun ensin voivotellaan, että ne lapset ei liiku tarpeeksi, ja sitten voivotellaan, että siellä ne naama punaisena maha hyllyen juoksee... Kertokaa nyt hyvät ihmiset miten niiden lasten ja heidän perheidensä pitäisi elää?

Myöskin monilta tuntuu olevan täysin hukassa se fakta, että lapsetkin ovat hyvin erilaisessa asemassa painonhallinnan suhteen monin tavoin. Ihan samaan perheen sisälläkin.  Itselläni on useampi lapsi, ja tätä on ollut sen myötä helppo seurata. Ihan tavallisilla lapsilla on yleensä syntymästä lähtien oikein toimiva nälkä-kylläisyys-mekanismi, ellei aikuiset mene sitä sotkemaan. Eli tuputtamaan, pakottamaan syömään lautanen tyhjäksi jne. Samoin herkkuihin lapsilla tulee ihan normaali suhde, jos niihin suhtaudutaan normaalisti, ei rangaistuksina tai palkintoina. Useimmilla lapsistani on kellontarkka nälkäaikataulu, ja he osaavat elää sen mukaan, herkkuihin suhde on myös normaali.

Sitten on se yksi lapsi, jolla on neurologinen poikkeavuus, ja kaikki tämä on moninverroin vaikeampaa. Syöminen on vaikeaa, normaalin aterian syöminen on turhauttavaa ja kyllästyttävää, mutta napostelu taas nostaa vireystilaa kivasti, joten sitä voisi tehdä koko ajan. Samoin hiilihydraatteihin, erityisesti sokeriin on ihan tolkuton himo suhteessa sisaruksiinsa. Siihen sitten kun lisätään vielä ympäristön aikuisten huonoa puuttumista, lapselle syntynyttä salaa syömisen ja herkkujen varastamisen kierrettä, niin kunnon soppa on valmis. Onneksi itse olen näistä asioista perillä, ja olen osannut ohjata lastani niin, että nykyään hänellä on terve ruokasuhde ja erittäin terve keho, mutta en yhtään ihmettele miksi monet on aivan solmussa näiden asioiden kanssa.

Tälläpalstallakin kun joku kysyy mitä tehdä kun lapsi on lihava ja syö salaa, niin yleensä kaikki ehdotukset on vain rangaistuksia, häpäisemistä, pakkoliikuntaa jne. Ja ihan jokainen minkäänlaista järkeä päässään omaava tietää kyllä että mikään noista ei oikeasti toimi. Mutta kun ei osata muutakaan.

Antakaa siis ihmisten olla, ja suhtautukaa kaikkiin ystävällisesti ja kunnioittavasti. Siten täällä on kaikilla parempi olla.

Mahtavasti kirjoitettu. Kiitos. Näkee, että olet oikeasti ottanut asioista selvää ja kyennyt katsomaan pintaa syvemmälle tässä lihavuusasiassa. Valitettavasti Suomessa tosiaan halutaan lähinnä sättiä, säälitellä ja syyllistää. Juurisyiden selvittäminen ja niiden eliminoimisessa auttaminen tuntuu olevan ylivoimaisen vaikeaa ammattiauttajillekin. Oli kyseessä sitten lihavuus, päihteiden liikakäyttö tai vaikka työuupumus.

Vierailija kirjoitti:

Koska ylensyönti ja liikalihavuus on sairaus. Sairaalloisen ylipainoinen surettaa suunnilleen samalla tapaa kuin ihminen pyörätuolissa. Lihava huijaa itseään "ettei se haittaa, olen sujut läskeineni". Tottakai se harmittaa, laskee itsetuntoa, vaikeuttaa liikkumista, tuo lukuisia terveysongelmia, LUKUISIA.

Ei kyse ole siitä että pitäisi olla laiha vaan olisi suotavaa olla normaalipainoinen ja kiinnostua omasta terveydestä. Todella monesti lihavuus = masennus.

Tämä. Ei tarvitse olla laiha tai mikään supermalli todellakaan. Muutamien kilojen ylipaino on ihan ok. Mutta sairaalloinen lihavuus jolloin juuri liikkuminenkin esimerkiksi on vaikeaa, ei ole enää ok. Siitä ei pääse mihinkään.

Menetetty potentiaali kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menetetty potentiaali kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähinnä olen surullinen heidän puolestaan, koska tiedän, että menettävät niin paljon elämässään. Terveyshaitat ovat kiistattomat, eikä suoraan sanottuna lihavuus esteettisestikään ole kaunista katseltavaa, etenkin kun usein näkee sen kauneuden potentiaalin, mikä on piilossa kilojen takana. Usein aikuisen lihavuudelle löytyy psyykkiset syyt.

Myös lasten lihavuus on lohdutonta, koska vika ei ole heissä, vaan vanhempien väärissä tavoissa ja tietämättömyydessä.

Nykyisin on aivan liikaa tarjolla helppoa sokeria ja rasvaa kaikissa muodoissa, isoja annoskokoja ihannoidaan, nuoriso lihoo kun välipaloiksi syödään tuhteja herkkuja ja juodaan litra limua päälle.

Tämä ongelma tuntuu jakavan kansaa, toisaalla hoikat terveys- ja kuntointoilijat ja toisaalla lapsesta asti ylipainoiset kilojensa vangit.

Tämä on kuin itse kirjoittamani! Eniten harmittaa hukattu potentiaali. Ihmiskeho on luotu toteuttamaan itseään: liikkumaan, koettelemaan rajojaan, kiipeämään, spurttaamaan, hyppäämään, rakastelemaan.. Väitän, että mikään ei tuota niin kokonaisvaltaista mielihyvää, kuin kehon ja mielen yhteistyön harjoittaminen. Ylipainoisena nämä kokemukset jäävät helposti kielteiseksi, ja mielihyvää haetaan herkuilla, jotka pidemmän päälle maistuvat lopulta kuitenkin tasapaksulta mössöltä.

Lapsen ylipainoiseksi päästäminen on mielestäni laiminlyövää vanhemmuutta. Herkkuja ei pidä olla esillä eikä tarjolla jatkuvasti, eikä niillä pidä lohduttaa taikka rauhoittaa kiukuttelijaa. Vanhempien esimerkki ja omat elämäntavat ovat kaikki kaikessa, ja terveen lapsen eteen pitää pystyä kieltäytymään herkuttelusta edes sen aikaa kun lapset ovat hereillä.

Ylipainoinen lapsi huomaa aika nopeasti liikkumisen olevan epämieluisaa verrattuna kavereihin, jotka jaksavat kiivetä ja juosta. Siitä alkaa hiljalleen huonon itsetunnon ja kielteisen minäkuvan kierre, joka johtaa ties mihin ongelmiin murrosiässä ja aikuisuudessa. Puhumattakaan terveysongelmista ja vaikka lapsensaannin vaikeudesta.

Hohhoijaa taas.

Tämäntyyppinen säälittely ei kyllä auta taas yhtään ketään. Ja muutenkin tuollainen lihavuuden demonisointi on vaan kaikin tavoin silkkaa sitä itseään.

Lihava voi ja saa tehdä ihan samoja asioita kuin hoikemmat kanssaihmiset. Kun ongelma hirveän harvoin varsinkaan lapsen, nuoren, tai nuoren aikuisen kohdalla on se paino itsessään, vaan juuri tällainen invalidisoiva, häpeää tuottava huolipuhe. Jos koko ajan hoetaan, että voivoi kun et voi sitä ja et voi tätä, niin kyllä ihmiset alkaa siihen uskomaan.

Kiusaaminenkaan ei ole lihavuudesta johtuvaa, se on täysin niiden kiusaajien kusipäisyydestä johtuvaa, ja ne asenteet sitten puolestaan imetään juuri tällaisten aikuisten typeristä mielipiteistä.

Ja mitä tulee noihin lapsiin: mitäs jos vaan antaisitte kaikkien lasten olla omia itsejään? Ilman säälittelyä. Mua sitten risoo, kun aikuiset ihan tosissaan arvostelee lihavia lapsia erilaisissa urheiluharrastuksissa - mitä te oikeasti haluatte??? Kun ensin voivotellaan, että ne lapset ei liiku tarpeeksi, ja sitten voivotellaan, että siellä ne naama punaisena maha hyllyen juoksee... Kertokaa nyt hyvät ihmiset miten niiden lasten ja heidän perheidensä pitäisi elää?

Myöskin monilta tuntuu olevan täysin hukassa se fakta, että lapsetkin ovat hyvin erilaisessa asemassa painonhallinnan suhteen monin tavoin. Ihan samaan perheen sisälläkin.  Itselläni on useampi lapsi, ja tätä on ollut sen myötä helppo seurata. Ihan tavallisilla lapsilla on yleensä syntymästä lähtien oikein toimiva nälkä-kylläisyys-mekanismi, ellei aikuiset mene sitä sotkemaan. Eli tuputtamaan, pakottamaan syömään lautanen tyhjäksi jne. Samoin herkkuihin lapsilla tulee ihan normaali suhde, jos niihin suhtaudutaan normaalisti, ei rangaistuksina tai palkintoina. Useimmilla lapsistani on kellontarkka nälkäaikataulu, ja he osaavat elää sen mukaan, herkkuihin suhde on myös normaali.

Sitten on se yksi lapsi, jolla on neurologinen poikkeavuus, ja kaikki tämä on moninverroin vaikeampaa. Syöminen on vaikeaa, normaalin aterian syöminen on turhauttavaa ja kyllästyttävää, mutta napostelu taas nostaa vireystilaa kivasti, joten sitä voisi tehdä koko ajan. Samoin hiilihydraatteihin, erityisesti sokeriin on ihan tolkuton himo suhteessa sisaruksiinsa. Siihen sitten kun lisätään vielä ympäristön aikuisten huonoa puuttumista, lapselle syntynyttä salaa syömisen ja herkkujen varastamisen kierrettä, niin kunnon soppa on valmis. Onneksi itse olen näistä asioista perillä, ja olen osannut ohjata lastani niin, että nykyään hänellä on terve ruokasuhde ja erittäin terve keho, mutta en yhtään ihmettele miksi monet on aivan solmussa näiden asioiden kanssa.

Tälläpalstallakin kun joku kysyy mitä tehdä kun lapsi on lihava ja syö salaa, niin yleensä kaikki ehdotukset on vain rangaistuksia, häpäisemistä, pakkoliikuntaa jne. Ja ihan jokainen minkäänlaista järkeä päässään omaava tietää kyllä että mikään noista ei oikeasti toimi. Mutta kun ei osata muutakaan.

Antakaa siis ihmisten olla, ja suhtautukaa kaikkiin ystävällisesti ja kunnioittavasti. Siten täällä on kaikilla parempi olla.

Olen samaa mieltä siitä, että säälittely tai huolipuhe ei auta yhtään ketään. Viestini olikin kommentti aloitusviestiin, ei vielä sen enempää. Myöhemmässä kappaleessa kysyt, että ”..miten niiden lasten ja heidän perheidensä tulisi elää?” Vastaan nyt siihen.

Viestisi perusteella tiedät itsekin, että napostelua ja salaa syömistä rajoittamalla voidaan edesauttaa tervettä ruokasuhdetta, siten kannattaakin siis toimia. Liikuntaan tulee kannustaa, oli minkäkokoinen, tai -kykyinen tahansa, ja arvostelijoita voi kehottaa keskittymään omiin asioihinsa. Parempiin elämäntapoihin siirryttäessä pituuskasvu yleensä myös poistaa lapsen ylipainon.

Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että kiusaaminen on kusipäistä käytöstä, ja siihen puuttuminen on ihan yhtä tärkeä kasvatuksellinen tehtävä, kuin terveeseen kehosuhteeseen kasvattaminen. Ylipainoiset eivät kuitenkaan aina ole niitä kiusattuja, vaan, oman kokemukseni mukaan, päiväkoti-ikäisten kohdalla päin vastoin niitä kiusaajia. Liekö kyse siitä, että mieli on koukuttunut välittömään mielihyvään, tai verensokerin heilahtelujen myötä kiukkukohtauksissa vanhemmat antavat lapselle liian helposti tahtonsa läpi, ja lapsi tottuu saamaan kaiken haluamansa.

Sun kanssa olen tasan samaa mieltä siitä, että kiusaajia on varmasti kaiken kokoisissa, kyllä lihavakin voi olla kiusaaja, ja yhtä lailla kiusattu. Kuten sanottu, vika on aina kiusaajassa, ei kiusatun ominaisuuksissa.

Mutta sitten: Huomaan ettet kuitenkaan tajunnut yhtään mistä kirjoitin tuossa lapsen ruokasuhteen korjaamisessa. Ja se on sinänsä ihan ymmärrettävää, koska en sitä avannut kunnolla. Avaan nyt.

Jos ja kun lapselle on päässyt jo muodostumaan ongelmallinen ruokasuhde, ja erilaisia pakkomielteitä syömisen suhteen ( tokuton makeanhimo, mainitsemani salaa syöminen), niin niitä EI KORJATA RAJOITUKSILLA. Ei myöskään saarnoilla tai varoitteluilla. Ja nämä on just ne keinot mitä ihmisille aina tarjotaan, ja joita sinäkin tunnut tarjoavan.

Ne korjataan täysin päinvastaisilla keinoilla. Oman lapseni kohdalla tein sen niin, että hän sai ihan joka ikinen päivä koulun jälkeen, kunnon ( mun valmistaman) välipalan syötyään soittaa mulle, ja sovittiin yhdessä minkä herkun hän saa ottaa ja syödä. Ihan joka ikinen päivä. ja se herkku ei ollut mikään "yksi xylitolipastilli", vaan esim jäätelö, muutama keksi, irtokarkkeja parilla eurolla. Samalla puhuin lapselle paljon ja superpositiivisesti KAIKISTA syötävistä, myös herkuista. Kerroin miten erilaisilla ruoka-aineillaon erilaisia vaikutuksia kehoon, ja miten tärkeää on syödä kunnon ruokaa. Ja että herkut on ihania, ja niitä todellakin saa syödä, mutta niitä ei syödä tyhjään mahaan ja ylipäätään nälkään, koska se ei ole niiden tarkoitus. 

Tämä siksi, että lapseni oli jo alkanut aikuisten läskipuheiden takia pelätä kunnon ruoan syömistä ( mikä tapahtuu lapsille aina ensimmäisenä, kun yrittävät laihduttaa), ja sen takia sitten se makeanhimo pääsi vielä valtavammaksi. Mutta sitä oli jo opetettu häpeämään, joten sitä ei voinut tuoda esiin. Niinpä lapsi yritti sinnitellä syömättä oikein mitään, ja kun lopulta lähti lapasesta, niin se lähti niiden herkkujen kanssa, joita veti salaa. Ja siitä hänellekin syntyi kuvitelma, että himoitsee hulluna makeaa, vaikka oikeasti pohjalla oli vain kova nälkä.

Siksi oli tärkeää, että hän ensin söi aina kunnon aterian (se valmistamani varsin ruokaisa välipala), ja sen jälkeen palkinnoksi sai sitä herkkua. Koska täyteen mahaan syödyt herkut eivät tuota ollenkaan samanlaista mielihyvää kuin nälkään syödyt, eikä niitä tee myöskään mieli syödä tolkuttomasti, niin pikkuhiljaa lapseni sai taas kokemuksen siitä, että hän pärjää syömisen kanssa, herkkujakin on lupa syödä, eikä ne sokerinhimo hallitse häntä.

Tähän ei todellakaan olisi päästy sillä, että lasta olisi syyllistetty ja rankaistu salaa syömisestä. Tiedän sen oikein hyvin itse, minua kohdeltiin niin, ja edelleen 40+ iässä syön salaa.  Lapseni puolesta olen onnellinen, noin pienillä teoilla vältettiin yhden ihmisen todenäköisesti koko elämän kestoiseksi venyvä syömisongelma.

Vierailija kirjoitti:

Aika pöyristyttävää että jos mainitsee sen faktan, että lihavat tuovat PALJON kustannuksia yhteiskunnalle niin se on väärin? Eihän totuuden mainitseminen ole väärin. Eikä se tarkoita sitä, että lihavien pitäisi kustannuksien takia laihduttaa, ei kukaan ole mitään sellaista väittänyt.

Ja tämä ”no ei kaikki laihatkaan oo terveitä” on yhtä tyhmä argumentti kuin ”mun sukulainen poltti ja eli terveenä elämänsä loppuun asti, eli tupakointi ei ole vaaraksi terveydelle”.

On se aika rasittavaa kuunneltavaa jatkuvasti, kun ei itse ole aiheuttanut minkäänlaisia kustannuksia lihavuuden takia yhteiskunnalle. Ei mistään muusta ryhmästä jakseta jauhaa samalla tavalla.

Tiedättekö muuten mikä myös aiheuttaa vielä paljon suuremmat kustannukset? Yksinäisyys, yksinäiset ihmiset. He ovat usein monisairaita, päihdeongelmaisia, mielenterveysongelmaisia, you name it.

Alettaisko puhua heistä samalla tavalla? Koko ajan vaan syyllistäen ja jauhaen yhteiskunnan rahoista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No harmittaahan se maksaa turhia verenpainelääkkeitä ja statiineja, puhumattakaan kakkostyypin diabeteksen hoitokuluista. Tai syövän hoidosta. Kaikki tuntemani rintasyövän saaneet naiset ovat merkittävän keskivartalolihavia. Tilastot osoittavat, että se ei ole sattumaa.

Jos hoikilta kysytään elintavoista, yleensä he sanovat, että esim. tykkäävät liikunnasta tai tykkäävät kokkailla terveellisiä ruokia tms. Eivät he sano, että haluavat olla hoikkia säästääkseen muiden verorahoja. Se ei ole kenenkään syy harrastaa liikuntaa tai jättää sipsit ja suklaa kauppaan.

Sitten kuitenkin samaan aikaan sinun kaltaiset ihmiset kuvittelevat, että lihavat voidaan houkutella hoikiksi syyllistämällä tulevista hoitokuluista. Motivaation hoikkuuteen pitää tulla ihan jostain muualta kuin syyllisyydestä. Sen sinun "Hoitokulut! Verorahat!" hokeminen ei johda mihinkään, eikä sen suoraan sanoen edes pidä johtaa mihinkään. Meistä kaikista on kuluja yhteiskunnalle. Sinustakin voi jossain vaiheessa olla sellaisia kuluja, joita et nyt osaa ajatella.  

On ihan älytöntä vaatia ylipainoisia miettimään muiden veroja, kun sitä eivät tee ketkään muutkaan. Jotain muuta tällaisen vaatimuksen alla on kuin kuin ajatus tulevaisuuden hoitokuluista, ja ehkä sinäkään et kestä myöntää totuutta. Inhoat todennäköisesti lihavia muusta syystä. 

Kyllä minun motivaationi hoikkuutteen eli terveellisiin elintapoihin ovat terveys, terveys, terveys, hyvinvointi, hyvä olo, työelämässä ja arjessa jaksaminen, pitkä ja hyvä (= terveet elinvuodet) elämä. Ulkonäkö on bonusta eikä itse tavoite. Vaikka en suoraan ilmoita motivaatioksi hoitokuluja ja kustannuksia, niin kyllähän ne siellä rivien välissä isosti ovat näkyvillä. Terveistä elintavoistani hyötyvät suoraan sekä suomalaiset veronmaksajat että työnantajani.

Älä nyt saatana jaksa jeesustella. Ihan naurettavaa potaskaa.

Ihan sama kuin minä sössöttäisin, että lopetin tupakoinnin säästääkseni yhteiskunnan verorahoja, taputtakaa nyt päähän! Ihan vaan teitä veronmaksajia ( tupakoijat, kuten lihavatkaan eivät tietenkään itse koskaan maksa veroja) ajatellen, niin ja tietty työnantajaa, tämän tein!

Viinan kanssakaan en viitsi läträtä, ihan samat syyt! Veronmaksajat! 

Vierailija kirjoitti:

Muiden luhavuus näin normaalipainoisena ärsyttää minua suuresti monesta syystä. Olen hoitoalalla ja tottakai hoidan ylipainoiset yhtä arvokkaasti kuin kaikki muut ja henkilökohtaiset mieltymykset ulkonäön suhteen loogisestikin eivät tule työpaikalle.

MUTTA lihavien hoito on todella raskasta, jos ihminen painaa ”normaalia” kolme kertaa enemmän niin miettikää millaista hänen liikuttamisensa on..? Lihavan liikuttamiseen tarvitaan ylimääräisiä hoitajia ja se vie paljon enemmän aikaa, ja tämä on pois MUILTA POTILAILTA. Tämä myös rasittaa hoitajien terveyttä, joka on jo ihan tarpeeksi koetuksella normaalipainoisia nostaessa. Lihaville tarvitaan kalliita erikoisnostureita ja kalliita ylisuuria sänkyjä jne. Puhumattakaan muista heidän tuomistaan kustannuksista, mikä ei ole mielipideasia, vaan tosiasia. Menee samaan kategoriaan tupakoitsijoiden ja huumeidenkäyttäjien kanssa.

Aikamoisia tankkeja siellä kyllä on, jos oikeasti painavat kolme kertaa enemmän kuin "normaalit". Harvoin sellaisia suomessa kyllä näkee.

Minua ei haittaa kenenkään lihavuus, eikä laihuus, eikä pukeutuminen, eikä hampaattomuus tai mikään tuollanen pinnallinen asia. Elämä on onnellisempaa, kun keskittyy itseensä toisten sijasta.

Kävin kahden hyvin ylipainoisen kaverin kanssa etelän lomalla joku vuosi sitten,  koko loma yhtä valitusta ja välipalaa . Mihinkään ei voinut mennä kävellen ja jos käveli vähän matkaa piti saada istua aina vähäksi aikaa.

Ja naposteltavaa oli aina mukana käsilaukussa ja sitähän syötiin, joka ikinen pysähdys niin käsi kävi laukulla.

Ja hikoilusta en viitsi edes alkaa kirjottamaan.