Lue keskustelun säännöt.
Suuttuisitko jos vanhemmat jättäisivät vain sinut perinnöttä?
29.09.2020 |
En nyt tarkemmin ala koko tarinaa selittämään, mutta tilanne se että minä olen aina ollut kiltti, kunnollinen, hyväkäytöksinen, ja veljeni taas vähän reppana ja elämänhallintaongelmainen.
Isäni soitti tässä taannoin ja kertoi että aikovat tehdä testamentin jossa minut suljetaan ulos kokonaan ja kaikki menee veljelle. Kun vähän ihmettelin että mitä ihmettä, isä lohdutti että voithan sitten hakea sitä lakiosaa, koita nyt ymmärtää että veli tarvitsee perintöä paljon enemmän.
Eli ei ole riitaa, välit ihan ok, minä ja veli ei olla mitenkään eri planeetalta varallisuuden/työn osalta, mutta onhan se kiistatta lapsuudesta asti ollut selvää että veli on rakkaampi.
Mua tää loukkaa. Onko ylireagointia vai suuttuisitko sinäkin? Olen siis 41 ja veli kaksi vuotta nuorempi.
Kommentit (203)
Väärin tekevät sinua kohtaan. Onko niin että veljesi tarvitsee jatkuvasti vanhempienne tukea arjessa? Ehkä vanhemmillasi yksinkertaisesti vaan on kova huoli miten hän sitten pärjää kun heitä ei enää ole, ja siksi heillä on kova tarve vahvistaa että hänen tulevaisuutensa olisi edes jollain lailla turvattu. Siksi ehkä sinusta on aina tuntunut että he ovat pitäneet häntä sinua tärkeämpänä, jos hän on aina ollut se tarvitsevampi, ja sinä taas pärjäävä. Ehkä he eivät oikeasti tajua miltä sinusta tuntuu, ja että sinäkin olisit tarvinnut heitä vaikka näennäisesti pärjäsitkin veljeäsi paremmin. En tiedä, en jaksa lukea ketjua..ehkä oletkin jo valaissut tilannetta. Mutta näin tietämättä enempää, tulee mieleen että ehkä tosiaan ei ole missään vaiheessa ollut tarkoituksellista syrjiä sinua, vaan nähty vaa veli niin avuttomana että häntä on pitänyt paapoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Te jotka sanotte ketjussa että laittaisitte välit poikki - oletteko OIKEASTI valmiita siihen jos teille tehtäisiin noin? Tilanteessa että olisi teillä omia lapsia ja sitten välit isovanhempiin menisi poikki? Helppo on aina sanoa mutta tosipaikan tullen vaikea toteuttaa.
En laittaisi virallisesti välejä poikki vaan tekisin sen ”hiljaisen tapon”, mitä tuossa aikaisemmin joku ehdotti. Mitä järkeä esim. AP:n on oikeasti käyttää aikaa vanhempien asioiden hoitamiseen, kun häntä ei arvosteta ja kun vanhemmilla selvästi on niin paljon varallisuutta, että voivat itse ostaa tarvitsemansa palvelut. Jos pyydettäisiin auttamaan, keksisin vaan jotain valheita. Kahvilla voisin käydä ja mahdollisia lapsenlapsia vanhemmilla käyttää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan tuo loukkaavaa. Lapsia pitää kohdella tasavertaisesti. Tietenkin sanot sitten perunkirjoituksessa, että haluat lakiosasi. Siihen asti veljesi rakkaampana saa hoitaa vanhempiesi asiat, kun he vanhenevat. Ja niitä kuule riittää. Sinä voit käydä joskus heidän luonaan kahvittelemassa, jos haluat.
Veli ei kyllä ala vanhuudenhoivaan ollenkaan, oletus se että minä olen se joka auttaa. Ap
Älä ole lammas
No en halua olla, mutta pelkään vanhempiani. Taustalla on varmaan lapsuudessa koettu rankka ja ankara kurittaminen. Vanhempia vastaan asettumisesta seuraa aina rangaistus, lapsena fyysinen, aikuisena henkinen väkivalta.
Suoraa konfliktia ei vaan voi tehdä, ymmärrän että monen on vaikea tätä ymmärtää, mutta ei vaan voi, sillä se k*stetaan aina moninkertaisella tuhovoimalla.
Tuo passiivinen välien hiipuminen ja vähitellen sivuun jättäytyminen taitaa olla ehdotetuista strategioista se paras. Harmittaa sekin sillä tässä samalla taitaa hiipua välit siihen veljeenkin. Ja sitten se vanhempi kumpi jää leskeksi, jää tosi yksin, sillä ei se veli soittele kuulumisia, osta joululahjoja tai ole samalla lailla ole huomaavainen kuin minä olen vanhemmille ollut. Ap[/Onko vanhemman sosiaaliset suhteet tai suhde sinuun pelkästään sinun vastuulla? Vai olisiko kuitenkin vanhemman omalla vastuulla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tämä on totta niin tottakai loukkaantuisin! Voit sanoa vanhemmillesi että ok mutta tästä lähin myös kaikki avunpyynnöt sitten ekaks veljelle.
Veikkaan että vanhempani olettavat etten suutu ja jatkossakin olen se jolle soitetaan avuntarpeessa... ap
”Ai, pesemään ikkunoita? Voi että, lupasin jo Maikille mennä vahtimaan heidän kaksosiaan, että pääsevät pitkästä aikaa kaksin päivävaellukselle.
Mutta ymmärrättehän te varmasti, että he tarvitsevat apuani paljon enemmän?”
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli isäsi on sitä mieltä että sinä pärjäät ja itse tiedät pärjääväsi sekä olet hyvä tyyppi. Veljesi taas kaipaisi enemmän apua elämän tyrskyissä ja jos päätät hakea lakiosaa niin tuossa tapauksessa se olisi puolet perinnöstä. Suomalaisten isä poika suhteissa tuo lienee melkein kehu, itse ottaisin omalta isältä tuon suurena kehuna. Homeloukusta joka meille jää, tuskin aiheuttaa muuta kuin laskuja.
Pitää vastata omaan kommenttiin Ap välikirjoitusten takia. Vaikuttaa taas niin keksitylle sepustukselle, Äkkiä löytyykin lisää sisaruksia, ei halua katkaista välejä mutta pelkää isäänsä. Taas loisto luokan kuraa ja toiset oikeasti yrittää auttaa tai olla tukena.
Mitä ihmettä? Ap tässä ja on vain yksi sisarus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ketjussa kirjoitti useampi jolla oli sama tilanne eli tyrannivanhemmat ja perintö menossa suosikkilapselle.
Loukkaisi erittäin vahvasti. Täysin mahdotonta ajatella, että omat vanhempani (RIP) olisi toimineet näin. Itse olisin sanonut asiallisesti ja suoraan, että raha ei ole tässä ongelma vaan se idea ja että olen tuollaisesta hyvin loukkaantunut. Kyllä välit jäähtyisivät erittäin pahasti. Perustelu toisen suosimiselle ei ole pätevä. Kyllä aikuinen ihminen on itse vastuussa omasta elämisestään. Ymmärrän sen, että haluaa auttaa. Mutta ei sentään toisen lapsen kustannuksella!
-m
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla kaksi veljeä ja mä olin isäni omaishoitaja. No, isä vähävarainen, joten rahallista perintöä ei paljoakaan jäänyt, mutta kaiken hiukankin arvokkaamman ja muistoarvoa omaavan isä oli merkinnyt ennen kuolemaansa veljilleni, samoin muutaman tuhannen arvoiset osakkeet. Kyllä tämä loukkasi minua todella paljon ihan siitä syystä, että tuli täysin arvoton olo. Vuosien hoitoa ja asioilla juoksua ei sitten arvostettu pätkääkään. Veljet kävivät pari kertaa vuodessa kahveilla isän luona. Minähän silloin kaikki nuokin tilaisuuden järjestin. Mutta minkäs teet, jos vanhemmalla on omat suosikkilapsensa. Ja kyse ei todellakaan ole rahasta.
Vierailija kirjoitti:
Minulla kaksi veljeä ja mä olin isäni omaishoitaja. No, isä vähävarainen, joten rahallista perintöä ei paljoakaan jäänyt, mutta kaiken hiukankin arvokkaamman ja muistoarvoa omaavan isä oli merkinnyt ennen kuolemaansa veljilleni, samoin muutaman tuhannen arvoiset osakkeet. Kyllä tämä loukkasi minua todella paljon ihan siitä syystä, että tuli täysin arvoton olo. Vuosien hoitoa ja asioilla juoksua ei sitten arvostettu pätkääkään. Veljet kävivät pari kertaa vuodessa kahveilla isän luona. Minähän silloin kaikki nuokin tilaisuuden järjestin. Mutta minkäs teet, jos vanhemmalla on omat suosikkilapsensa. Ja kyse ei todellakaan ole rahasta.
Tämä juuri. Munkaan tapauksessa kyse ei ole rahasta vaan siitä että veli on arvokas, tärkeä ja rakas, minä en, ja tämä on suoraan mulle sanottukin. Tämä on se asia mikä verisesti loukkaa ja sattuu valtavasti. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No kaikki perintöperseily vanhempien tekemänä on aina joko vallankäyttöä ja vallan osoitus (nöyryytys) tai sitten ihan tahallinen loukkaus.
Mulle on tehty myös sama temppu eli perinöttä jään ja tämä oli ilkeältä vanhemmalta tietoinen loukkaus. Teki tämän kun otin puheeksi lapsuuden väkivallan ja kurituksen. Väitti että keksin kaiken omasta päästä, haukkui hulluksi, ja ilmoitti että noin kiittämätön lapsi jää ilman perintöä.
Kehtasi vielä laittaa sähköpostitse vaatimuksen että minun tulisi luopua lakiosastakin hänen tahtoonsa taipuen.
Kaikenlaisia hulluja on. Ja ikävä kyllä moni hullu on vanhempi.
Adoptioisäni sukulaiset eivät vieläkään ole sisäistäneet, että olen perillisenä samassa asemassa kuin heidän biologiset lapsensakin ovat. Saan aika ajoin viestejä joissa muistutetaan, että en ole adoptioisän äidin perillinen, vaan "sinulla on ne omat mummot siellä jossain".
Koen tämän todella loukkaavana. Ei sillä, että mitään hirveitä summia olisi edes mummon omille lapsille tiedossa, vaan se, miten minua pidetään alempiarvoisena kuin muita. Adoptioäitini suku on yhtä etäinen, mutta eivät sentään ääneen lauo mielipiteitään.
Ap, tsemppiä! Pidä puolesi <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla kaksi veljeä ja mä olin isäni omaishoitaja. No, isä vähävarainen, joten rahallista perintöä ei paljoakaan jäänyt, mutta kaiken hiukankin arvokkaamman ja muistoarvoa omaavan isä oli merkinnyt ennen kuolemaansa veljilleni, samoin muutaman tuhannen arvoiset osakkeet. Kyllä tämä loukkasi minua todella paljon ihan siitä syystä, että tuli täysin arvoton olo. Vuosien hoitoa ja asioilla juoksua ei sitten arvostettu pätkääkään. Veljet kävivät pari kertaa vuodessa kahveilla isän luona. Minähän silloin kaikki nuokin tilaisuuden järjestin. Mutta minkäs teet, jos vanhemmalla on omat suosikkilapsensa. Ja kyse ei todellakaan ole rahasta.
Tämä juuri. Munkaan tapauksessa kyse ei ole rahasta vaan siitä että veli on arvokas, tärkeä ja rakas, minä en, ja tämä on suoraan mulle sanottukin. Tämä on se asia mikä verisesti loukkaa ja sattuu valtavasti. Ap
No mitä jos rupeaisin käyttäytymään vanhempiasi kohtaan kuin veljesi. Sitä tapaahan he tuntuvat arvostavan? Ei enää lahjoja eikä palveluksia eikä soittoja miten teillä menee. Jos pyytävät ”ikkunan pesuun” niin kerro ettet kerkeä. Älä selittelee mikset ym. Jos kyselevät mikä nyt on niin tärkeää niin sanot jotain ympäripyöreää itseensä panostamisesta ja vaihdat puheenaihetta.
Hieman minua nyt hämää millaista kostoa odotat vanhemmilta jos lopetat yhteydenpidon heihin? Jättävät perinnöttömäksi? Eivät tue sinua murheissasi? Jos et saa heiltä nytkään mitään muuta kuin murhetta, ja heidän töiden tekoa niin unohda heidät.
Jos alkavat ilkeilemään ja haukkuvat puhelimessa niin sanot joko suoraan ettet kuuntele tuollaista ja lopettavat puhelun tai sitten vaan katkaiset puhelun etkä enää vastaa heille seuraavaan kuukauteen puheluihin. Jos seuraavan kerran jutellessanne alkaa taas haukkuminen niin toista asia. Älä vastaa.
Tietysti jos asut heidän asunnossaan tai asutte ihan lähekkäin tuo vaikeampaa.
Keskity muihin ihmisiin. Voit löytää ystäviä jotka arvostavat sinua. Käytä vapautuva energia ja aika oikeasti itsesi kehittämiseen. Hae kirjastosta kirjoja joista voisi olla sinulle apua esim häpeästä on hyviä uusia kirjoja jotka voisivat auttaa, samoin ahdistuksen hoidosta ym ym. Opettele tuntemaan oikea sinä. Kehittämään sitä tunnetta että olet arvokas ihminen ihan sellaisena kuin nyt olet. Ja opettele tulemaan toimeen itsesi kanssa ilman että annat vanhempiesi edelleen kahlita ja hallita sinua kuten silloin kun vielä asuit heidän kanssaan. Katkaise niitä huonon lapsuuden aiheuttamia ongelmia asia kerrallaan ja keskity kaikkeen hyvään mitä elämässäsi on.
Tsemppiä ap. Olet tärkeä ja arvokas ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla kaksi veljeä ja mä olin isäni omaishoitaja. No, isä vähävarainen, joten rahallista perintöä ei paljoakaan jäänyt, mutta kaiken hiukankin arvokkaamman ja muistoarvoa omaavan isä oli merkinnyt ennen kuolemaansa veljilleni, samoin muutaman tuhannen arvoiset osakkeet. Kyllä tämä loukkasi minua todella paljon ihan siitä syystä, että tuli täysin arvoton olo. Vuosien hoitoa ja asioilla juoksua ei sitten arvostettu pätkääkään. Veljet kävivät pari kertaa vuodessa kahveilla isän luona. Minähän silloin kaikki nuokin tilaisuuden järjestin. Mutta minkäs teet, jos vanhemmalla on omat suosikkilapsensa. Ja kyse ei todellakaan ole rahasta.
Tämä juuri. Munkaan tapauksessa kyse ei ole rahasta vaan siitä että veli on arvokas, tärkeä ja rakas, minä en, ja tämä on suoraan mulle sanottukin. Tämä on se asia mikä verisesti loukkaa ja sattuu valtavasti. Ap
No mitä jos rupeaisin käyttäytymään vanhempiasi kohtaan kuin veljesi. Sitä tapaahan he tuntuvat arvostavan? Ei enää lahjoja eikä palveluksia eikä soittoja miten teillä menee. Jos pyytävät ”ikkunan pesuun” niin kerro ettet kerkeä. Älä selittelee mikset ym. Jos kyselevät mikä nyt on niin tärkeää niin sanot jotain ympäripyöreää itseensä panostamisesta ja vaihdat puheenaihetta.
Hieman minua nyt hämää millaista kostoa odotat vanhemmilta jos lopetat yhteydenpidon heihin? Jättävät perinnöttömäksi? Eivät tue sinua murheissasi? Jos et saa heiltä nytkään mitään muuta kuin murhetta, ja heidän töiden tekoa niin unohda heidät.
Jos alkavat ilkeilemään ja haukkuvat puhelimessa niin sanot joko suoraan ettet kuuntele tuollaista ja lopettavat puhelun tai sitten vaan katkaiset puhelun etkä enää vastaa heille seuraavaan kuukauteen puheluihin. Jos seuraavan kerran jutellessanne alkaa taas haukkuminen niin toista asia. Älä vastaa.
Tietysti jos asut heidän asunnossaan tai asutte ihan lähekkäin tuo vaikeampaa.
Keskity muihin ihmisiin. Voit löytää ystäviä jotka arvostavat sinua. Käytä vapautuva energia ja aika oikeasti itsesi kehittämiseen. Hae kirjastosta kirjoja joista voisi olla sinulle apua esim häpeästä on hyviä uusia kirjoja jotka voisivat auttaa, samoin ahdistuksen hoidosta ym ym. Opettele tuntemaan oikea sinä. Kehittämään sitä tunnetta että olet arvokas ihminen ihan sellaisena kuin nyt olet. Ja opettele tulemaan toimeen itsesi kanssa ilman että annat vanhempiesi edelleen kahlita ja hallita sinua kuten silloin kun vielä asuit heidän kanssaan. Katkaise niitä huonon lapsuuden aiheuttamia ongelmia asia kerrallaan ja keskity kaikkeen hyvään mitä elämässäsi on.
Tsemppiä ap. Olet tärkeä ja arvokas ihminen.
Kiitos. Todella hyvä vastaus. Huomaan itsekin että juurisyy tähän miksi miellytän, vaikk minua kohdellaan kuin paskakasaa, on varmaan arvottomuuden tunteeni joka on lapsuudessa tiukkaan istutettu. Siksi mun on vaikea puolustautua ja laittaa vastaan, ja ylipäätään mun tehtävä on aina ollut lapsenakin pitää huoli siitä että vanhemmilla on hyvä mieli. Usein he syyllistivätkin minua ”katso nyt mitä teit, nyt olen verisesti loukkaantunut” tai ”ilkeä lapsi, katso miten pahoitit mieleni”.
Minun vastuulla on ollut pitää sosiaalisia suhteita, järjestää juhlia, auttaa kaikkia. Itse en ole apua saanut koskaan mihinkään.
Kyllä minä järjen tasolla ymmärrän kuvion ja sen mitä pitäisi tehdä, mutta tunteen taso on eri asia. Pelkään vanhempieni raivoa ja huutamista ja k*stamista. Pelkään että jään täysin yksin. Pelkään että koko suku kääntyy vihaamaan minua. Ja että olen entistäkin arvottomampi. Suorastaan kadehdin niitä joilla on loistava itsetunto ja jotka osaavat haistattaa paskat vanhemmilleen tällaisessa tilanteessa. Itse en uskalla. En oikein edes ymmärrä mistä se pelko johtuu, siis en nyt enää varmaan joudu isäni remmillä hakkaamaksi. Tai mistä sitä tietää, varmasti isäni tekisi niin jos vaan voisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
https://www.duodecim.fi/2020/08/18/uutuuskirja-hapea-voi-sairastuttaa-m…
Tuossa linkki yhteen uuteen häpeästä kertovaan kirjaan. Käy ihmeessä lainaamassa kirjastosta kirjoja joiden avulla voisit oppia ymmärtämään miksi tunnet ja käyttäydyt nyt noin.
Sivusta katsottuna tuntuu hullulta että sinulle sanotaan suoraan ettet ole niin arvokas kuin veljesi, sinun oletetaan järjestävän juhlia vanhemmillesi ym vaikka he vain haukkuvat sinua jne. Lähinnä tulee mielen että eikö yksinkin olisi helpompaa kuin tuo että menet heidän lähelleen haukuttavaksi ja lytättäväksi.
Ala panostaa itseesi!
Sinulle kuuluu lain mukaan neljännes. Laki määrää sen. Ei vanhemmat.
Lain mukaan jos on kaksi lasta niin sinulle kuuluu lakiosa, siis puolet. Jos vanhemmat tekevät perinnöttömäksi niin sinulle kuuluu silloinkin lakiosasta puolet.
En suuttuisi. Olemme kaikkien sisarusten kesken pärjänneet hyvin elämässä ja tulemme hyvin toimeen. Mielestäni vanhempien kuuluisi nauttia nyt eläkepäivistä ja unohtaa koko testamentti. Mitään ei tarvitse jättää.
Pitää vastata omaan kommenttiin Ap välikirjoitusten takia. Vaikuttaa taas niin keksitylle sepustukselle, Äkkiä löytyykin lisää sisaruksia, ei halua katkaista välejä mutta pelkää isäänsä. Taas loisto luokan kuraa ja toiset oikeasti yrittää auttaa tai olla tukena.