Lue keskustelun säännöt.
Tuntematon sotilas. Mistä nuo ihmiset saivat voimia pysyä tuolla?
06.12.2013 |
En voi kuin kuvitella ajatuksia miehillä tuolla sodassa. Ovat tulleet kotoa, perheittensä luota puolustamaan Suomen itsenäisyyttä ja rajoja. Pelko varmaan ihan hirveä, huoli perheestä kamala. Mikä saa ihmismielen kuitenkin tilaan, että täällä ollaan ja todennäköisesti vielä kuollaan, mutta kaikkemme tehdään..
Ei ne tuonne sotaan tainneet lähteä vaan käymään, ne menivät sinne valmiina kuolemaan.
Hiljaiseksi vetää.
Kommentit (89)
Oli pakko. Rintamakarkuruudesta seurasi kuolemantuomio - välittömästi. Oli vain kaksi huonoa vaihtoehtoa.......
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli pakko. Rintamakarkuruudesta seurasi kuolemantuomio - välittömästi. Oli vain kaksi huonoa vaihtoehtoa.......
Mun isoisältä kuoli kotona sillä aikaa vaimo kun itse oli etulinjassa joten perheenpääksi jäi sitten 11-vuotias tyttö. Rintamakirjeet ovat melko surullista luettavaa.
Mietin ihan samaa. Luulen, että tuollaisen tosipaikan edessä monelle ihmiselle tulee sellainen sisukas ja rohkea olo ja isänmaan puolustuksen tarve. Onhan tuo elämän ja kuoleman peliä - kyllä ihminen yrittää itseään puolustaa. Mielenterveys kyllä varmasti järkkyy ja samalla pelottaa.
Lue Tieto-Finlandia-palkinnon saanut Ville Kivimäen kirja Murtuneet mielet. Sieltä löytyy vastauksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän tuolla mitään vaihtoehtoja ollut. Joko olit rintamalla tai olit vainaja, ei siellä kyselty, että haluatko sotaan vai et. Jos et halunnut, oli vaihtoehtona rintamakarkuruudesta annettu välitön tappotuomio.
Oli pakko, koska kieltäytyminen olisi sen ajan Suomessa merkinnyt sosiaalista itsemurhaa. Eli jos ei olisi lähtenyt sotaan, olisi sen jälkeen nuorta miestä hävennyt niin oma vaimo, äiti, isä, muu suku ja lapsia kiusattu (edellyttäen että miehellä oli jotain edellä mainituista). Luultavasti oman pojan aseista kieltäytyminen olisi ollut äideille pahempi asia kuin mahdollinen kaatuminen rintamalla. Niin ikään pillun saamisen aseista kieltäytynyt mies olisi saanut unohtaa koko loppuelämäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Höökipulveri.
Eli amfetamiinin voimin sitä on menty.
Joo ei siellä kyselty väsyttääkö tai jaksaako nousta aamulla.... Nykymiehet on kyllä noihin verrattuna ihan munattomia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo ei siellä kyselty väsyttääkö tai jaksaako nousta aamulla.... Nykymiehet on kyllä noihin verrattuna ihan munattomia.
Ja joukkohenki. Vaikea siitä on lähteä ja jättää kavereita pulaan. Jokaisen on hoidettava leiviskänsä. Täytyy kuitenkin muistaa, että suurin osa jäi henkiin tai maksimissaan haavoittui. Eikä sota jatkuvaa taistelua ollut. Enimmäkseen odottelua ja ihmettelyä. Isoisäni kumpikin sanoivat, että päällimmäisenä jäi jatkuva odottelu mieleen ja se, että kuolema vaani taustalla, vaikkei aktiivisesti mitään tapahtunut. Muistaisin lukeneeni jostain, että esimerkiksi jatkosodassa aktiivista taistelua (ampumista tai vastaavaa) oli keskivertosotilaalla 70-80 tuntia koko sodan aikana. Tottakai se on järkyttävä tuntimäärä silti ja se ns. rauhallisempikin tovi sisältää aina jotain ja jos ei muuta, niin vaanivan kuoleman tarkka-ampujien muodosssa. Hirveää se on kuitenkin ollut, kun kavereita meni viereltä.
Toinen mielenkiintoinen näkökulma oli se, kun sanottiin, että nuoret sopeutuu. Se oli heidän nuoruutensa. Eräs veteraani tässä kertoi jossain ohjelmassa päässeensä ylioppilaaksi 1938 ja menneensä armeijaan 38 syksyllä. Piti sen jälkeen mennä opiskelemaan ekonomiksi. No, kotiutuminen 39 syksyllä venyi, kun alkoikin liikekannallepano ja talvisota. Sitten piti mennä opiskelemaan, mutta... välirauhan aikana pitikin jäädä armeijaan ja sitten jatkosota. Lopulta litterat kotiin tuli 44 marraskuussa. Sotilaspassissa lukee palvelusajaksi joku 6 vuotta ja 4kk. Että silleen. Sitten pääsi aloittamaan siviilielämän ja opinnot kauppakorkeakoulussa. Vähän venyi armeijavuosi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.12.2013 klo 23:17"]
Sitkeys, sisu, sauna ja luja luotto huomisen Suomeen. Ei siinä muuta tarvita ja eriyisesti sitkeys puuttuu nykyajan ihmisiltä liki kokonaan...
[/quote]
Joo..vaiettua olivat tuohon aikaan se, että kaikki eivät sotaa kestäneet.
Tuo edellisen kommentoijan puhe sisusta nyt tietysti oli sen ajan puhetapaa, oli pakko uskoa edes johonkin ja katsoa eteenpäin, ei oikeastaan ollut muuta vaihtoehtoa jos halusi selvitä ja varmasti jotkut pystyivätkin siihen, vaikka eivät aina niin ajatelleetkaan.
Vaihtoehtoina oli kuolla sankarina tai pelkurina. Oli häpeä jäädä pois rintamalta mutta yksikään tuntemani sotaveteraani ei itseään sankarina pitänyt. "tehtiin mitä piti, ylpeä en ole" sanoi eräs vaari kerran.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.12.2013 klo 23:27"]
Joo ei siellä kyselty väsyttääkö tai jaksaako nousta aamulla.... Nykymiehet on kyllä noihin verrattuna ihan munattomia.
[/quote]
Totta.
Vaan eipä ole kotopuolessakaan enää sellaisia naisia kuin silloin, joiden puolesta viitsisi hiukan tapellakin.
Minun isoisäni kuoli kun olin vajaa puolivuotias. Mutta äitini kertoi isänsä puhuneen sodasta vain vähän, mutta isoisäni oli aina sanonut, että hänelle oli selviö, että Suomea on mentävä puolustamaan vaikka oman henkensä uhalla. Ja toverihenki oli vahva, kaikki yhdessä Suomen ja omien perheiden puolesta.
[quote author="Vierailija" time="06.12.2013 klo 23:26"]
Oli pakko, koska kieltäytyminen olisi sen ajan Suomessa merkinnyt sosiaalista itsemurhaa. Eli jos ei olisi lähtenyt sotaan, olisi sen jälkeen nuorta miestä hävennyt niin oma vaimo, äiti, isä, muu suku ja lapsia kiusattu (edellyttäen että miehellä oli jotain edellä mainituista). Luultavasti oman pojan aseista kieltäytyminen olisi ollut äideille pahempi asia kuin mahdollinen kaatuminen rintamalla. Niin ikään pillun saamisen aseista kieltäytynyt mies olisi saanut unohtaa koko loppuelämäksi.
[/quote]
Tuon ajan äidit olivat kaksinaismoralisteja. Vaativat kyllä poikiaan sotaan ja itse istui perseellään räkimässä kattoon. Jokaisessa sodassa toisessa maailmansodassa naiset pääsivät todella vähällä. Miehet olivat sodassa jossain hevon kuusessa, mutta naiset olivat kotona. Neuvostoliitossa taisi olla oikeasti ainoat oikeat naissotilaat. Ei tosiaankaan kaikki naiset mutta jonkun verran niitä oli.
[quote author="Vierailija" time="06.12.2013 klo 23:27"]
Joo ei siellä kyselty väsyttääkö tai jaksaako nousta aamulla.... Nykymiehet on kyllä noihin verrattuna ihan munattomia.
[/quote]
Ehkä sen ajan miehet olivat myös tietämättömämpiä ja naivimpia kuin nykyajan miehet. Eivät olleet matkustelleet ja nähneet muuta maailmaa, eli ehkä pitivät Suomea parempana maana ja paikkana asua ja elää kuin objektiivisesti tarkasteltuna se olikaan. Ilmastoltaan asumiskelvoton, pääasiassa metsää ja suomaata oleva köyhän kansan harvaan asuttu läntti ilman mainittavia luonnonrikkausksia kaukana kaikesta - ihan oikeastiko sotimisen arvoinen paikka?
Joo ja nyt maassamme vihervasurit yms tuhoamassa kaiken. Kuvitelkaa jotain Arhinmäkeä tuonne sotimaan, ei olisi moinen läskinen tissiposki viikkoa sodassa kestänyt. Toki kun kommari on niin sabotoisi tietenkin omiaan. Kyllä kunnioitan ja paljon!!
[quote author="Vierailija" time="06.12.2013 klo 23:27"]
Joo ei siellä kyselty väsyttääkö tai jaksaako nousta aamulla.... Nykymiehet on kyllä noihin verrattuna ihan munattomia.
[/quote]
Naiset eivät tehneet silloin juuri mitään. Nykyään naiset eivät tee yhtään mitään. Sinäkään et kestäisi päivääkään edes nykyarmeijassa, joten sinuna olisin hiljaa.
Sitten kun naisilla on pakollinen asepalvelus ilman mitään etuja (mitä nyt on), samat fyysiset vaatimukset kaikkiin ammatteihin kuin kiehellä (mm. poliisi) ja he tekevät yhtä paljon töitä (jopa ne raskaimmat) voi naiset valittaa tekemisestä jotain.
Jokaisessa työpaikassa naiset yrittävät tunkea raskaimmat työt miehille. Se jos mikä on patalaiskuuttaa ja saamattomuutta.
Sitkeys, sisu, sauna ja luja luotto huomisen Suomeen. Ei siinä muuta tarvita ja eriyisesti sitkeys puuttuu nykyajan ihmisiltä liki kokonaan...