Lue keskustelun säännöt.
Haastan mielelläni riitaa, mikä minussa on vikana?
28.09.2020 |
Olen huomannut, että jos joku henkilö on jostain asiasta täysin eri mieltä kanssani, niin keskustelu menee helposti riitelyn makuiseksi. Koen ehkä, että minum pitää jollain tavalla saada hänet myöntämään olevansa väärässä tai muutoin minun pitää "voittaa" se keskustelu.
Tämä on todella raskasta varmasti kaikille vastapuolille. Olenkin kuullut, että minua pidetään hankalana keskustelijana. Oikeastaan itse jollain tavalla nautin niistä keskusteluista, aika tylsää jos kaikkien kanssa olisi aina samaa mieltä kaikesta. Mutta ymmärrän että se mun tyyli keskustella vaikuttaa riidanhaluiselta ja aggressiiviselta joidenkin mielestä. Varsinkin äitini on hyvä esimerkki, ei koskaan halua loukata ketään ja "pelkää" tilanteita joissa joku voisi suuttua. Lopettaa keskustelut hyvin nopeasti, jos olemme jostain asiasta eri mieltä, ja taipuu heti siihen minun kantaani ilman että perustelisi edea omaa kantaansa.
Tunnistaako joku itsessään samoja piirteitä? Hillitsettekö itsränne jotenkin? Mistäköhän tämä voisi johtua, onko vaan luonteenpiirre, vai kasvatuksessa vaikutusta?
Kommentit (162)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kohta joku kertoo sulle mitä tehdä ja sitten tämä ketju muuttuu mielenkiintoiseksi :D
Mä olen todella vastaanottavalla tuulella! Ja kestän kyllä kritiikkiä ihan kasvokkainkin, en loukkaannu juuri mistään. Jos olen eri mieltä, kritiikki tuntuu aiheettomalta, niin mulla on helppo sivuuttaa se ja itsekseni nauraakin asialle, että miten väärässä toi olikaan. Mulla taitaa olla myös korkea suojamuuri, ei kukaan pääse silleen henkilökohtaiselle tasolle mua hetkauttamaan.
Mutta myönnän tämän keskusteluongelman itsessäni, olen sellainen riidanhaastaja muiden näkökulmasta, vaikka en itse tarkoita alkaa riidellä tai tarkoita pahoittaa kenenkään mieltä sillä. Koen kuitenkin, että en voi olla oma itseni, mun pitää jotenkin tätä piirrettä itsessäni tietoisesti muuttaa.
Mitä sulle tuli mieleen tästä, koetko itse samoin?
Ap
Oikeastaan tulin tänne vaan syömään poppareita ja seuraamaan sotaa ;)
Mun kohdalla tuo kritiikin tarttumattomuus kyllä osuu, en osaa ottaa itseeni oikeastaan mistään.
Tunnistatko tuollaisen tilanteen kesken keskustelun? Pystyisitkö perääntymään vaikka toteamalla että voihan se olla niinkin? Minkälainen fiilis "luovuttamisesta" jäisi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama. Oon diagnosoitu adhd ja huomannut, että haen tarkoituksella ärsykkeitä- ihan vaikka netistä jos ei muuten. Useimmat taas tuntuvat välttävän konflikteja, mutta itse taas pysyn käynnissä niillä.
Olen huomannut tosin vähän samaa vahvasti narsisimi piirteisillä, monet heistäkin tuntuvat tarvitsevan jatkuvaa konfliktia pysyäkseen käynnissä. Erona ehkä se, että narsistipiirteiset kohdistavat raivonsa muihin ihmisiin ja itse taas asioihin.
Tämä ärsykeasia on mulle uusi näkökulma asiaan, aion pohtia sitä enemmän jatkossa. Millä sen voisi korvata, mitkä olisi niitä hyviä, rakentavia ärsykkeitä? Ettei olisi tarvetta hakea niitä keskustelemalla hyökkäävästi?
Mä kyllä monesti käytän tätä myös puolustaakseni muita ihmisiä, esimerkiksi töissä henkilö A jatkuvasti nälvi henkilöä B, joka oli nuori ja uusi meillä. Ajauduin jatkuvasti An kanssa pieniin konflikteihin, kun koin että kohtelee Btä väärin ja huomasin että B ei jostain syystä puolustaudu ollenkaan ja joutui todella epäreiluihin tilanteisiin.
En kiistä, etteikö minussa jotain narsismin piirteitä voisi olla, mutta niitäkin on niin laaja kirjo, en ole löytänyt perehtymisestä huolimatta itseäni niistä kuvauksista ja analyyseistä, enkä siis siten saa sieltä mitään vinkkejäkään että mistä tämä käytös voi johtua ja miten siitä kannattaa opetella pois.
Ap
Sanon tähän nyt vielä narsismista sen, että tuo toisten puolustaminen kuuluu siihen ihan yhtälailla. Minä olen naimisissa yhden kanssa, ja se on omasta mielestään kunnon vallankumoustaistelija, aina pienempien ja heikompien asialla.
Palstalla on näitä jotka eivät IKINÄ osaa kommentoida asiallisesti, hyökkäävät katkerana ja vihaisina. Nämä jotka eivät ikinä kyseenalaista mitään koska ovat itse aina oikeassa. Kuulostaa että kuulut niihin. Kannattaa miettiä tosiaankin olisiko joku rakentavampi tapa keskustella kuitenkin parempi kuin öykkääminen. Rasittavaa lukea näiden narsistipossujen mukakeskustelua.
Vierailija kirjoitti:
Riidanhaluiset ihmiset kannattaa sivuuttaa ja näyttää että ovat minulle vain ilmaa, tämä saa heidät aivan pois tolaltaan.
Tavallaan olen samaa mieltä, harvoin se riitely tuo mitään positiivista. Mutta en mä ainakaan ole poissa tolaltani jos joku väistää näitä tilanteita, tilanteesta riippuen saatan kokea niinkin että se ihminen luovutti, eikä uskaltanut edes esittää omaa mielipidettään.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kokeilepa joskus sanoa: olen samaa mieltä, mutta...
Itsessäni tuo yhtenä osana (ei ainoastaan!) kumpuaa rajattomuudesta asioista keskustelua kohtaan. Koska en koe, että asiat liittyvät ihmisiin, tai heidän tekemänsä mielipiteet ja/tai perustelut, vaan että on joku oikeiden ja väärien mielipiteiden ja asiayhteyksien absoluutti joihin ei liity tunteita, niin menen sitten sen varjolla ihan päätyyn asti. Ja että tuo absoluutti olisi arvokas sille vastapuolellekin ja siten hänet voi sinne johdattaa sitkeästi.
Itse olen päässyt tästä ajattelemalla vaan että mitäpä väliä. Ihan oikeasti jaksan nykyään kuunnella ihan hirveää mielipidesoopaa vaan huvittumalla siitä jonkun hölmöydestä tai sinnikkyydestä olla jossakin asiassa niin ehdotonta mieltä (ja väärässä). Miksi käyttäisin energiaa muiden ihmisten typeryyteen? Väitän että näin suuri osa muistakin ihmisistä ajattelee. Ne on älynneet jotain mitä sinä vielä et.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama. Oon diagnosoitu adhd ja huomannut, että haen tarkoituksella ärsykkeitä- ihan vaikka netistä jos ei muuten. Useimmat taas tuntuvat välttävän konflikteja, mutta itse taas pysyn käynnissä niillä.
Olen huomannut tosin vähän samaa vahvasti narsisimi piirteisillä, monet heistäkin tuntuvat tarvitsevan jatkuvaa konfliktia pysyäkseen käynnissä. Erona ehkä se, että narsistipiirteiset kohdistavat raivonsa muihin ihmisiin ja itse taas asioihin.
Tämä ärsykeasia on mulle uusi näkökulma asiaan, aion pohtia sitä enemmän jatkossa. Millä sen voisi korvata, mitkä olisi niitä hyviä, rakentavia ärsykkeitä? Ettei olisi tarvetta hakea niitä keskustelemalla hyökkäävästi?
Mä kyllä monesti käytän tätä myös puolustaakseni muita ihmisiä, esimerkiksi töissä henkilö A jatkuvasti nälvi henkilöä B, joka oli nuori ja uusi meillä. Ajauduin jatkuvasti An kanssa pieniin konflikteihin, kun koin että kohtelee Btä väärin ja huomasin että B ei jostain syystä puolustaudu ollenkaan ja joutui todella epäreiluihin tilanteisiin.
En kiistä, etteikö minussa jotain narsismin piirteitä voisi olla, mutta niitäkin on niin laaja kirjo, en ole löytänyt perehtymisestä huolimatta itseäni niistä kuvauksista ja analyyseistä, enkä siis siten saa sieltä mitään vinkkejäkään että mistä tämä käytös voi johtua ja miten siitä kannattaa opetella pois.
Ap
En tiedä, kun en ole koskaan edes yrittänyt :,D
Tunnistan itseni kyllä jutuistasi mm. Vahva oikeudennukaisuuden taju.
Jonkin verran pahin kärkkäys kyllä lientyy iän myötä.
En myöskään ole varma onko aina kaikessa paras tapa myötäillä muita. Osa liittää sen vahvasti empatiaan, mutta itse ajattelen että onko sellainen empatia jopa haitallista joillekin? Jos ei saa koskaan aitoja mielipiteitä, niin ainakin voisi kuvitella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kohta joku kertoo sulle mitä tehdä ja sitten tämä ketju muuttuu mielenkiintoiseksi :D
Mä olen todella vastaanottavalla tuulella! Ja kestän kyllä kritiikkiä ihan kasvokkainkin, en loukkaannu juuri mistään. Jos olen eri mieltä, kritiikki tuntuu aiheettomalta, niin mulla on helppo sivuuttaa se ja itsekseni nauraakin asialle, että miten väärässä toi olikaan. Mulla taitaa olla myös korkea suojamuuri, ei kukaan pääse silleen henkilökohtaiselle tasolle mua hetkauttamaan.
Mutta myönnän tämän keskusteluongelman itsessäni, olen sellainen riidanhaastaja muiden näkökulmasta, vaikka en itse tarkoita alkaa riidellä tai tarkoita pahoittaa kenenkään mieltä sillä. Koen kuitenkin, että en voi olla oma itseni, mun pitää jotenkin tätä piirrettä itsessäni tietoisesti muuttaa.
Mitä sulle tuli mieleen tästä, koetko itse samoin?
Ap
Oikeastaan tulin tänne vaan syömään poppareita ja seuraamaan sotaa ;)
Mun kohdalla tuo kritiikin tarttumattomuus kyllä osuu, en osaa ottaa itseeni oikeastaan mistään.Tunnistatko tuollaisen tilanteen kesken keskustelun? Pystyisitkö perääntymään vaikka toteamalla että voihan se olla niinkin? Minkälainen fiilis "luovuttamisesta" jäisi?
Eijei, en tullut tähän sotimaan! 😅 Hyviä kommentteja tullut, mun mielestä tässä on hyvää keskustelua. Ei vaan sellaista yleistä pöpötystä vaan pysytty aiheessa ja just niitä erilaisia näkökulmia mitä hain tällä aloituksella. Haluan huomata jonkun kommentissa asioita, jotka tarjoaa jotain uutta, kuten tuo ärsykkeiden etsiminen.
Joskus tunnistan kesken keskustelun, mutta yleensä vasta tilanteen jälkeen. Pitää harjoitella sitä perääntymistä ehdottomasti. Olen aina tykännyt kuunnella toisten mielipiteitä, ja antaahan ne erimieliset mulle tosi paljon, siksi sanoinkin että tosi tylsää jos kaikkien kanssa olisi aina samaa mieltä. Se luovuttaminen omasta tahdosta ei ole ongelma, en aina jaksa keskustella, varsinkaan jos siitä tulee samojen asioiden jankuttamista. Niin annan olla. Myönnän että se tuntuu vaikealta, jos joku selvästi onkin eri mieltä mun kanssa ja oikeassa siinä asiassa. Osaan myöntää olleeni väärässä, mutta eihän se varmasti kenellekään mieluinen juttu ole!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama. Oon diagnosoitu adhd ja huomannut, että haen tarkoituksella ärsykkeitä- ihan vaikka netistä jos ei muuten. Useimmat taas tuntuvat välttävän konflikteja, mutta itse taas pysyn käynnissä niillä.
Olen huomannut tosin vähän samaa vahvasti narsisimi piirteisillä, monet heistäkin tuntuvat tarvitsevan jatkuvaa konfliktia pysyäkseen käynnissä. Erona ehkä se, että narsistipiirteiset kohdistavat raivonsa muihin ihmisiin ja itse taas asioihin.
Tämä ärsykeasia on mulle uusi näkökulma asiaan, aion pohtia sitä enemmän jatkossa. Millä sen voisi korvata, mitkä olisi niitä hyviä, rakentavia ärsykkeitä? Ettei olisi tarvetta hakea niitä keskustelemalla hyökkäävästi?
Mä kyllä monesti käytän tätä myös puolustaakseni muita ihmisiä, esimerkiksi töissä henkilö A jatkuvasti nälvi henkilöä B, joka oli nuori ja uusi meillä. Ajauduin jatkuvasti An kanssa pieniin konflikteihin, kun koin että kohtelee Btä väärin ja huomasin että B ei jostain syystä puolustaudu ollenkaan ja joutui todella epäreiluihin tilanteisiin.
En kiistä, etteikö minussa jotain narsismin piirteitä voisi olla, mutta niitäkin on niin laaja kirjo, en ole löytänyt perehtymisestä huolimatta itseäni niistä kuvauksista ja analyyseistä, enkä siis siten saa sieltä mitään vinkkejäkään että mistä tämä käytös voi johtua ja miten siitä kannattaa opetella pois.
Ap
En tiedä, kun en ole koskaan edes yrittänyt :,D
Tunnistan itseni kyllä jutuistasi mm. Vahva oikeudennukaisuuden taju.
Jonkin verran pahin kärkkäys kyllä lientyy iän myötä.En myöskään ole varma onko aina kaikessa paras tapa myötäillä muita. Osa liittää sen vahvasti empatiaan, mutta itse ajattelen että onko sellainen empatia jopa haitallista joillekin? Jos ei saa koskaan aitoja mielipiteitä, niin ainakin voisi kuvitella.
Ei empatia tarkoita myötäilyä tai samaa mieltä olemista. Se tarkoittaa toisen kuulemista ja validointia, ikäänkuin sen hyväksymistä, että se toinen on erillinen, viisas ihminen ja hänellä on mielipide. Sen ei tarvitse olla sama kuin omani, mutta arvokas silti.
Nuori ikäsi on syynä. Tämä korjaantuu kyllä kun elämänkokemusta tulee lisää. Ne joilla ei korjaannu, ovat jääneet jollekin teinitasolle elämässään. Kannattaa myös pohdiskella itsekseen mitä keskustelu tarkoittaa. Meille muille keskustelu on monesti ajatusten vaihtoa, empatiaa toisen tilannetta kohtaan, tsemppaamista, hersyvää huumoria, ja toisen kuuntelemista, hyviä vinkkejä jne. Sinä tunnut pitävän keskustelua kilpailuna joka on tarkoitus voittaa. Annan pienen silmiä avaavan vinkin sinulle: Iso osa meistä antaa sinun "voittaa" koska näemme ettei sinun kanssasi voi keskustella. Meille on ihan sama voitatko mielestäsi ja pidätkö meitä väärässäolevina typeryksinä. Sinä et vain tätä saa tietoosi, koska keskustelemme vastedes muiden kanssa, ja pikkuhiljaa käy niin että sinun kanssasi ei kukaan enää viitsi puhua. Tällöin voit joko jatkaa samalla linjalla, tai ottaa siperian oppi vastaan :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle jäi vähän epäselväksi, onko sinulle tärkeintä voittaminen tuossa väittelyssä vai nautitko väittelystä itsestään ja sopiiko sinulle konsensuksen hakeminen myös.
Itse haen periaatteessa konsensusta, mutta olen herkkä olemaan vastarannan kiiski eli jos joku sanoo jotain, tuon vähän kuin automaationa vasta-argumentin, vaikka se ei olisi edes oma mielipiteeni vaan pelkästään sopiva provosoimaan keskustelua. Monille ihmisille tuollainen on vaikeaa ja eri mieltä oleminen ei ole neutraalia asioiden heittelyä vaan asetelmasta tulee kuumottava ja huonoimillaan minusta hankala tyyppi.:) Isäni on samanlainen, mutta hän on taipuvaisempi väittelemään voittajasta keskusteluissa ja saattaa viimeiseen asti olla omasta mielestään oikeassa.
Minusta on siis huvittavaa lukea näitä "olet tyypillinen nainen" -kommentteja, koska on myös väittelynhaluisia miehiä.
Minusta sinun kannattaa herkistyä ihmisten suhteen siten, että väittelet vain pääosin veljesi kanssa, joka on sinulle tasaveroinen väittelykumppani. Ja jätät väliin ihmiset, jotka eivät tunne sinua hyvin tai ahdistuvat siitä, että alat väittelemään. Toki tuo on helpommin sanottu kuin tehty. Itse saatan innostua valtavasti jostain keskustelunaiheesta ja se vie minut niin mukanaan, että en pysty innostuttuani huomioimaan toista osapuolta. Toinen voi siis suuttua minulle verisesti tai sitten kokea, että jää jyrän alle.
Provosoidut helposti. Sinuun on lapsena vaikutettu verbaalisesti, olet nuorin lapsi/sisaruksia isolla ikäerolla, isäsi/äitisi haastoi sinua verbaalisesti ja pienen lapsen kiukku pikkuhiljaa jalosti sanailijan (mutta provosoituminen, puolustuskannalle jääminen ja rentouden puute (hällä väliä/hyvä itseluottamus) jääneet)?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sekoitat riitelyn ja väittelyn. Riitelyssä mennään henkilökohtaisuuksiin mutta väittelyssä pysytään asiassa.
Vierailija kirjoitti:
Itsessäni tuo yhtenä osana (ei ainoastaan!) kumpuaa rajattomuudesta asioista keskustelua kohtaan. Koska en koe, että asiat liittyvät ihmisiin, tai heidän tekemänsä mielipiteet ja/tai perustelut, vaan että on joku oikeiden ja väärien mielipiteiden ja asiayhteyksien absoluutti joihin ei liity tunteita, niin menen sitten sen varjolla ihan päätyyn asti. Ja että tuo absoluutti olisi arvokas sille vastapuolellekin ja siten hänet voi sinne johdattaa sitkeästi.
Itse olen päässyt tästä ajattelemalla vaan että mitäpä väliä. Ihan oikeasti jaksan nykyään kuunnella ihan hirveää mielipidesoopaa vaan huvittumalla siitä jonkun hölmöydestä tai sinnikkyydestä olla jossakin asiassa niin ehdotonta mieltä (ja väärässä). Miksi käyttäisin energiaa muiden ihmisten typeryyteen? Väitän että näin suuri osa muistakin ihmisistä ajattelee. Ne on älynneet jotain mitä sinä vielä et.
En läheskään aina lähde käyntiin, useimmiten olen juuri se, joka ei ota kantaa ja mielessäni vaan mietin että ei helvetti voi olla todellista että toi ajattelee noin. Mutta mun mielestä on mukava keskustella ihmisten kanssa ns oikeista asioista, eikä vaan kahvipöytäkeskusteluja kevyistä aiheista.
Ap
Mä olin vähän tuontyylinen nuorempana, kun olin tosi vihainen muista syistä, jotka eivät liittyneet mitenkään niihin muihin ihmisiin tai keskusteluihin niiden kanssa. Tyytymättömyys, pettymys, viha, kärttyisyys purkautuivat noin. Pakotin itteni myöhemmin opettelemaan tästä pois. Viihdyn ittessäni ja elämässäni nyt paljon paremmin ja niin viihtyy lähipiirikin.
Vierailija kirjoitti:
Minulle jäi vähän epäselväksi, onko sinulle tärkeintä voittaminen tuossa väittelyssä vai nautitko väittelystä itsestään ja sopiiko sinulle konsensuksen hakeminen myös.
Itse haen periaatteessa konsensusta, mutta olen herkkä olemaan vastarannan kiiski eli jos joku sanoo jotain, tuon vähän kuin automaationa vasta-argumentin, vaikka se ei olisi edes oma mielipiteeni vaan pelkästään sopiva provosoimaan keskustelua. Monille ihmisille tuollainen on vaikeaa ja eri mieltä oleminen ei ole neutraalia asioiden heittelyä vaan asetelmasta tulee kuumottava ja huonoimillaan minusta hankala tyyppi.:) Isäni on samanlainen, mutta hän on taipuvaisempi väittelemään voittajasta keskusteluissa ja saattaa viimeiseen asti olla omasta mielestään oikeassa.
Minusta on siis huvittavaa lukea näitä "olet tyypillinen nainen" -kommentteja, koska on myös väittelynhaluisia miehiä.
Minusta sinun kannattaa herkistyä ihmisten suhteen siten, että väittelet vain pääosin veljesi kanssa, joka on sinulle tasaveroinen väittelykumppani. Ja jätät väliin ihmiset, jotka eivät tunne sinua hyvin tai ahdistuvat siitä, että alat väittelemään. Toki tuo on helpommin sanottu kuin tehty. Itse saatan innostua valtavasti jostain keskustelunaiheesta ja se vie minut niin mukanaan, että en pysty innostuttuani huomioimaan toista osapuolta. Toinen voi siis suuttua minulle verisesti tai sitten kokea, että jää jyrän alle.
Ei se ole välttämättä monelle meistä vaikeaa. Meidän tyylimme on vain seesteinen, ja diplomaattinen, emmekä viihdy ilmapiirissä jossa ollaan jotenkin voittamassa jotain normi keskustelua :D Herranjestas, kuulostatkin tosi lapselliselta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kohta joku kertoo sulle mitä tehdä ja sitten tämä ketju muuttuu mielenkiintoiseksi :D
Mä olen todella vastaanottavalla tuulella! Ja kestän kyllä kritiikkiä ihan kasvokkainkin, en loukkaannu juuri mistään. Jos olen eri mieltä, kritiikki tuntuu aiheettomalta, niin mulla on helppo sivuuttaa se ja itsekseni nauraakin asialle, että miten väärässä toi olikaan. Mulla taitaa olla myös korkea suojamuuri, ei kukaan pääse silleen henkilökohtaiselle tasolle mua hetkauttamaan.
Mutta myönnän tämän keskusteluongelman itsessäni, olen sellainen riidanhaastaja muiden näkökulmasta, vaikka en itse tarkoita alkaa riidellä tai tarkoita pahoittaa kenenkään mieltä sillä. Koen kuitenkin, että en voi olla oma itseni, mun pitää jotenkin tätä piirrettä itsessäni tietoisesti muuttaa.
Mitä sulle tuli mieleen tästä, koetko itse samoin?
Ap
Oikeastaan tulin tänne vaan syömään poppareita ja seuraamaan sotaa ;)
Mun kohdalla tuo kritiikin tarttumattomuus kyllä osuu, en osaa ottaa itseeni oikeastaan mistään.Tunnistatko tuollaisen tilanteen kesken keskustelun? Pystyisitkö perääntymään vaikka toteamalla että voihan se olla niinkin? Minkälainen fiilis "luovuttamisesta" jäisi?
Eijei, en tullut tähän sotimaan! 😅 Hyviä kommentteja tullut, mun mielestä tässä on hyvää keskustelua. Ei vaan sellaista yleistä pöpötystä vaan pysytty aiheessa ja just niitä erilaisia näkökulmia mitä hain tällä aloituksella. Haluan huomata jonkun kommentissa asioita, jotka tarjoaa jotain uutta, kuten tuo ärsykkeiden etsiminen.
Joskus tunnistan kesken keskustelun, mutta yleensä vasta tilanteen jälkeen. Pitää harjoitella sitä perääntymistä ehdottomasti. Olen aina tykännyt kuunnella toisten mielipiteitä, ja antaahan ne erimieliset mulle tosi paljon, siksi sanoinkin että tosi tylsää jos kaikkien kanssa olisi aina samaa mieltä. Se luovuttaminen omasta tahdosta ei ole ongelma, en aina jaksa keskustella, varsinkaan jos siitä tulee samojen asioiden jankuttamista. Niin annan olla. Myönnän että se tuntuu vaikealta, jos joku selvästi onkin eri mieltä mun kanssa ja oikeassa siinä asiassa. Osaan myöntää olleeni väärässä, mutta eihän se varmasti kenellekään mieluinen juttu ole!
Ap
Minulle keskustelu ei ole oikeassa tai väärässä olemista. Ongelmasi on ehkä siinä että pidät tuota vänkäämistäsi keskusteluna? Hyvässä keskustelussa kenenkään ei tarvitse perääntyä.
Vierailija kirjoitti:
Nuori ikäsi on syynä. Tämä korjaantuu kyllä kun elämänkokemusta tulee lisää. Ne joilla ei korjaannu, ovat jääneet jollekin teinitasolle elämässään. Kannattaa myös pohdiskella itsekseen mitä keskustelu tarkoittaa. Meille muille keskustelu on monesti ajatusten vaihtoa, empatiaa toisen tilannetta kohtaan, tsemppaamista, hersyvää huumoria, ja toisen kuuntelemista, hyviä vinkkejä jne. Sinä tunnut pitävän keskustelua kilpailuna joka on tarkoitus voittaa. Annan pienen silmiä avaavan vinkin sinulle: Iso osa meistä antaa sinun "voittaa" koska näemme ettei sinun kanssasi voi keskustella. Meille on ihan sama voitatko mielestäsi ja pidätkö meitä väärässäolevina typeryksinä. Sinä et vain tätä saa tietoosi, koska keskustelemme vastedes muiden kanssa, ja pikkuhiljaa käy niin että sinun kanssasi ei kukaan enää viitsi puhua. Tällöin voit joko jatkaa samalla linjalla, tai ottaa siperian oppi vastaan :)
Olet varmasti ihan oikeassa mone kohdalla, mutta en koe että tämä liittyy tähän mun tilanteeseen tai aiheeseen. Ehkä tässä välittyy liian kärjistetty mielikuva joillekin, lähtee tulkinnat vähän eri raiteille.
Minäkin voin nyt tulkita väärin tekstiäsi, mutta vaikuttaa että olet kohdannut tuon tapaisia tyyppejä elämässäsi ja jotain on jäänyt hampaankoloon, tai ehkä täysin erilaiset maailmankuvat on törmänneet. Tai jotain, en ala arvioimaan, pidetään keskustelu mieluummin aiheessa, hyviä kommentteja tulee.
Ap
Tämä ärsykeasia on mulle uusi näkökulma asiaan, aion pohtia sitä enemmän jatkossa. Millä sen voisi korvata, mitkä olisi niitä hyviä, rakentavia ärsykkeitä? Ettei olisi tarvetta hakea niitä keskustelemalla hyökkäävästi?
Mä kyllä monesti käytän tätä myös puolustaakseni muita ihmisiä, esimerkiksi töissä henkilö A jatkuvasti nälvi henkilöä B, joka oli nuori ja uusi meillä. Ajauduin jatkuvasti An kanssa pieniin konflikteihin, kun koin että kohtelee Btä väärin ja huomasin että B ei jostain syystä puolustaudu ollenkaan ja joutui todella epäreiluihin tilanteisiin.
En kiistä, etteikö minussa jotain narsismin piirteitä voisi olla, mutta niitäkin on niin laaja kirjo, en ole löytänyt perehtymisestä huolimatta itseäni niistä kuvauksista ja analyyseistä, enkä siis siten saa sieltä mitään vinkkejäkään että mistä tämä käytös voi johtua ja miten siitä kannattaa opetella pois.
Ap