Lue keskustelun säännöt.
Synnytyspelko
05.12.2013 |
Luulin pienen ikäni etten ikinä halua lapsia, minulla ei niistä ollut kokemusta (ei pienempiä sisaruksia / muitakaan pieniä lähisuvussa). Nyt olen alkanut kuitenkin 24 vuotiaana haaveilemaan perheestä, tai tarkemmin sanottuna omista lapsista (avioliitossa miehen kanssa, jolla yksi lapsi entuudestaan). Miehelläni on siis lapsi, hän oli parivuotias kun aloimme seurustelemaan, ja nyt 8 vuotias. Hänestä on tullut minulle kuin oma lapsi, olen oppinut olemaan lasten kanssa ja viimeisen parin vuoden aikana olen ruvennut haaveilemaan myös omasta lapsesta.
Minulla on kuitenkin äärimmäisen paha synnytyspelko. Olen äärimmäisen kipuherkkä, ja sitä kipua pelkään eniten. Tietysti kaikki sanovat että se kipu ei ole mitään, kun tietää että saa oman pienen vierelle. Minun päässäni se vain ei ole niin yksinkertaista; vain toinen kuka tietää pelon tietää mitä se on.
Toisinaan mietin, että tarkoittaako tämä pelontunne vain sitä, etten vielä ole valmis äidiksi. Loppuuko se pelko siinä vaiheessa kun oikeasti on kypsä? En usko sitäkään. Tunnen kyllä olevani kypsä, olenhan ns. lapsiperheessä elänyt kahdeksan vuotta, ja oppinut huolehtimaan lapsesta. Pelko ei vain häviä, enkä vielä ole uskaltanut aloittaa lapsen yritystä.
Viimeiseksi, en oikeasti tiedä kuinka paljon sillä on merkitystä, mutta olen todella kapea ja pienikokoinen, ja pelkään että siksi synnytys olisi minulle "normaaliakin" pahempi tuska.
Kokemuksia samasta pelosta?
Kommentit (57)
39 vielä kirjoittaa, helpommin sanottu ku tehty, mutta se on se hetki/tunnit/vuorokausi! Ei tässä ja nyt. Mulla sattu synnytys, ponnistusvaihe oli ihan järkyttävä mutta muuten siedettävä kokemus. Jos mä olisin pelännyt sitä synnytystä edelliset kuukaudet, niin ei se olis hyödyttäny mitään. Ei se hyödytä sullakaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse pelkäsin ensimmäistä raskausta ja synnytystä ennen kuin olin raskaanakaan....toisaalta pelkäsin vielä enemmän sektiota kuin synnytystä. no,tulin raskaaksi ja lähdin loppujen lopuksi avoimin mielin synnyttämään,ajatuksella "ei sinne vatsaan ole mikään vauva koskaan jäänyt. itse synnytys oli sitten jotain niin kamalaa että luulin sekoavani siitä kivusta :( kaikki meni loppujen lopuksi hyvin vaikka vauva syntyi avosuisessa tarjonnassa,en saanut yhtään repeämiä jne.
Toista raskautta kuitenkin pelkäsin ja sitä kipua...mietin jopa pelkosektiota. Sitten sikiö meni kääntymään loppuvaiheessa perätilaan ja tuli pelko että jouduinkin sektioon. Kävin synnytysvalmennuksessa jossa opetettiin hengitystä,synnytyslaulua jne. sikiö kääntyi oikein päin ja menin jälleen avoimin mielin synnyttämään,,,ajattelin vain että yleensä toinen synnytys vie vähemmän aikaa kuin ensimmäinen ja että on kyse vain muutamasta tunnista elämässä. Nyt kaikki meni hyvin,niin "helposti" että tekisin sen koska vain uudelleen. Hengitys,synnytyslaulu ja käveleminen helpottivat oloa ja kipu olo koko ajan siedettävää. Vasta ihan lopussa otin epiduraalin, selvisin ilman puudutteita 5 tuntia.
Mitä tahansa päätätkin, niin kipuun ei kuole. Synnytykseen/sektioon toki voi,mutta onneksi se on äärimmäisen harvinaista. itselle meinasi jäädä traumat ensimmäisestä synnytyksestä koska olin vain potilas joka sidottiin sänkyyn sydänäänten kuuntelua ja tippaa varten. Tuo sängyssä makaaminen oli täysin luonnon vastaista ja aiheutti osaltaan sen että vauva ei laskeutunut kunnolla ja syntyi virhetarjonnassa. Toisessa synnytyksessä "uskalsin" toimia enemmän vaistojensa varassa ja pyysin että minua ei väkisin laiteta makuulle. sydänäänet kuunneltiin siis kun seisoin ja kaikki meni hienosti.
Tsemppiä päätökseen....jos haluat sektioon,se on sinun oikeutesi,vaadi se. Jos uskaltaudut synnyttämään alateitse,suosittelen lämpimästi jotain valmennusta jossa keskustellaan luonnonmukaisista lievityskeinoista.. siitä olisi ollut takuulla hyötyä jo ekalla kerralla myös minulle. Ja lääketieteellistä kivunlievitystä ei kannata myöskään pihdata kun sen aika on... Ei ole yhtään jalompaa synnyttää tuskalla jos asian voi tehdä lievemmälläkin kivulla. Täysin kivutonta synnytystä ei olekaan,mutta kipua voi lieventää.
Odottelehan muutama vuosi jos pelko lakkaisi.
Teidän pelkonne maksaa maltaita yhteiskunnalle jos joudutaan leikkaamaan. Mitä pelä'ttävää synnytyksessä on.
Sektiota ei tarvi pelätä jos semmonen osuu kohdalle. Itsellä meni kaikki nappiin. Ei tullut tulehduksia, sai olla sairaalassa viikon ja en ehtinyt edes pelätä. Vaikuttaneekohan ikä koska olin jo reilusti yli 40 vee
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on monta itsenstäänselvää syytä vaatia sektiota jos ja kun joskus hankin lapsen: Suvussani syntyy poikkeuksellisen suuria vauvoja (mm. itse meinasin tästä syystä vauvana vammautua synnytyksessä). Vaikka pelkään holtittomasti synnytyksen sattumanvaraisuutta ja järjetöntä kipua, on minulle vielä tärkeämpää miettiä vauvan terveyttä. Ystäväni vauva sai juuri vaikean alatiesynnytyksen johdosta hapenpuutteesta aiheutuneen pysyvän aivovamman. Otan mieluummin itse leikkauksesta johtuvan riskin kuin riskeeraan lapseni aivovammalle. En myöskään pelkää leikkauksia, koska olen ollut isoissa leikkauksissa ennenkin. Elektiivisessa leikkauksessa asiat menevät hallitusti ja suunnitellusti eikä turhasta kivusta tarvitse kärsiä. Elämme kaksituhatta luvulla, lääketiede on kehittynyttä ja jos aikoo muutenkin hankkia vain yksi tai kaksi lasta, miksi turhaan kiduttaa itseään. Mielestäni turha kärsimys ei jalosta kenestäkään parempaa äitiä. Olen lisäksi satavarma, että jos miehet synnyttäisivät niin sektiot olisivat huomattavasti yleisempiä.
Synnytyspelko ja se, että synnytys pelottaa, ovat kaksi aivan eri asiaa.
Ensimmäinen salpaa hengityksen, aiheuttaa itkukohtauksia töissä, valvottaa kaikki yöt, pistää pakoilemaan avomiestä, joka haluaisi keskustella vauvan kummeista/nimestä/vakuutuksesta, koska et pysty edes kuvittelemaan, että elämää on synnytyksen jälkeekin ja että teillä on kohta vauva, viimeisillä rv-viikolla tuijotat seinään ja pelkäät joka hetki, että nyt se alkaa. Saat lopulta 8 kk:n valvomisen, itkemisen ja käännyttämiseen keskittyvän pelkopolirumban jälkeen sektioluvan, mutta se ei tuo helpotusta, olet henkisesti ja fyysisesti aivan loppu tähän aiheeseen, pelkäät että joudut vielä kerran synnärillä käymään läpi sen mitä muka synnytyksessä pelottaa.
Jälkimmäisessä mietyttää, että mitenköhän tässä käy, mites kivunlievitys, sattuuko kovasti, mitä pakkaan sairaalakassiin, pitääkin kysyä neuvolasta jne...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Leikkaussalihoitajana voin vastata tähän että potilas voi vuotaa parikymmentä litraakin. Sitä vuotoa kun korvataan koko ajan...
Mulla ei ollut synnytyspelkoa ennen kun olin synnyttänyt ensimmäisen kerran ja alateitse. Tuloksena imukuppia, massiiviset repeämät, kova verenmenetys, imetys meni perseelleen ja itse toivuin synnytyksestä kauan aikaa. Seksi ei ole kivutonta vieläkään vaikka yli kaksi vuotta on mennyt. Ulostaminen ei normalisoitunut koskaan sen jälkeen, sattuu lähes tulkoon joka kerta oli vatsa kovalla tai ei. Onneksi ne pierut pysyy nykyään jo paremmin sisällä eikä karkaile hallitsemattomasti.
Kun aloin odottaa toista lasta niin sain pelkopolille lähetteen, mulle oli selvää että sektiolla lapsi syntyy ja mitään muuta vaihtoehtoa ei ole. Onneksi sain pelkopolilla asiallista kohtelua ja sain sektiolupauksen heti vaikka stressasin hirveästi etukäteen sitäkin. No, sektiolla vauva syntyi ja kaikki meni niin hyvin etten voi sitä vieläkään käsittää. Mulla ei ollut mitään kipuja ja nousin jo leikkauspäivän iltana sängystä. Pieleen menneen alatiesynnytyksen jälkeen olin kamalan kipeä pitkään enkä uskaltanut poistua kauas kotoa huonon ulosteenpidätyskyvyn takia. Yksi suuri ongelma alatiesynnytyksessä oli, se että tunsin olleeni toisarvoinen siinä kohtaa kun lapsi revittiin imukupilla ulos, mulle huudettiin. Mä olin niin tajuttoman kipeä ja todennäköisesti jonkunlaisessa kipushokissa. Tunsin miten repesin peräaukkoon saakka. Voin sanoa että traumat jäi. Siitä olen samaa mieltä asiantuntijoiden kanssa että pelkosektio ei itsessään hoida synnytyspelkoa. Tuon oman kokemukseni jälkeen ymmärrän ihan eri tavalla synnytyspelkoisia. Itse kun en ole elänyt päivääkään niin ettei tuo karmiva eka synnytys kävisi mielessä. Olen muuttunut ihmisenä, seksuaalisuuteni on muuttunut, en tiedä tulenko enää koskaan ennalleni. En halua enää seksiä koska en ole sinut tämän kropan ja alapään kanssa. Alapään ulkonäkö on mulle ihan yks lysti mutta ne tuhot jotka sinne tuli....Onneksi mä olen saanut kaksi ihanaa lasta eikä enempää ole enää pakko tehdä.
ja mitä tuohon kärsimykseen tulee niin mua se ei ainakaan jalostanut millään tavalla. Pikemminkin musta tuli vaan vihaisempi ja surullinen. Eikä ne hirveät kivut auttaneet lähentymään vauvan kanssa, paremmin se olisi onnistunut ilman niitä. Menetin vielä imetyksenkin. Mä olen sitä mieltä että jos äidillä on vahva intuitio siitä että ei pidä synnyttää alateitse niin sitä ei pidä väheksyä millään lailla. Toivon että olisin itsekin ollut niin synnytyspelkoinen että olisin ekan synnyttänyt pelkosektiolla. Tiedän että olen marginaaliryhmää mutta se ei paljon lohduta kun siihen pieneen prosenttiin itse joutuu. Huonosti voi käydä, niin sektiossa kun alatiesynnytyksessäkin. Kummasti vaan mun lähipiirissä niistä sektioista on toivuttu paljon nopeammin kun rankoista alatiesynnytyksistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle tehtii synnytyspelon vuoksi sektio. Päätös sektiosta oli yksi elämäni parhaimpia päätöksiä. Toipuminenkin sujui melko nopeasti. Toki sektion jälkeen on kipuja, mutta ne on huomattavasti lievempiä kuin synnytyskivut. Kun lapsi ei ole enää mahassa, voidaan kunnolla lääkitä.
Sektio oli kaunis tapahtuma. Kun lapsi otettiin mahasta pois, sain hänet syliini leikkaussalissa. Sitten minut vietiin heräämöön ja lapsi meni isänsä syliin ihohoitoon. Kun pääsin parin tunnin päästä heräämöstä, sain lapsen heti vierihoitooni.
Uskon, että joissain tapauksissa voimakas synnytyspelko johtuu siitä, että keho tietää, että alatiesynnytys ei ole turvallinen. Itsellänikin löydettiin syitä, jotka erikoislääkärin arvion mukaan olisivat johtaneet siihen, että 80 % todennäköisyydellä alatiesynnytysyritys olisi johtanut hätäsektioon.
[quote author="Vierailija" time="06.12.2013 klo 03:11"]
Itse kiireelliseen sektioon joutuneena en voi käsittää miten kukaan haluaisi vapaaehtoisesti altistaa itsensä sille. Ei edes ne supistukset vedä vertoja sille kivulle joka sektion jälkeen on. Minäkin nukuin epiduraalin jälkeen kunnes sitten tuli käsky saliin. Itselläni jäi vatsalihakset leikkaussaliin ja haava tosiaan on ajoittain kipeä vielä 7v jälkeenkin. Arpikohta on täysin tunnoton ja luo ihanan ihoröllykän vatsalle. Mutta huutakaa te pikkupissikset sektioa kun niin jännittää. Pelottaa saa ja kuuluukin, koko juttu onkin siinä ettei sitä tiedä miten menee ennenkun kokeilee. Mutta miksi ihmeessä uhraisit sen hetken kun saat lapsen rinnallesi, kaikki on rauhallista ja voit rauhassa toipua ja totutella lapseesi. Ja jopa vaihtaa ensimmäisen vaipan itse etkä tuomitse itseäsi sänkypotilaaksi lapsesi ensimmäisinä hetkinä.
Ja ne jotka nyt tulee huutamaan että kolmen tunnin päästä sektiosta olivat pystyssä voi haistaa pitkät.
[/quote]
En oikein ymmärrä argumentaatiotasi. Synnytin sektiolla ja sain lapsen heti rinnalleni leikkaussalissa ja kaikki oli rauhallista. Sain vaihtaa itse ensimmäisen vaipan. Toki vietin ekasta vuorokaudesta suurimman osan vuodepotilaana, mutta lapsi oli siinä kainalossani, joten meillä oli ihan mukavaa tutustua siinä rauhassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.12.2013 klo 03:11"]
Mutta huutakaa te pikkupissikset sektioa kun niin jännittää.
[/quote]
Tämä (sektio/alatie) on mun lempparikeskusteluaihe. Harmi kun pitää kohta mennä nukkumaan. Tuo ylläoleva kommentti on niin klassikko. Siitä aistii niin hyvin kirjoittajan tunnetilaa.
T: Sektiosynnyttäjä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä, varmaan aina ajankohtainen aihe :O
Itse kärsin synnytyspelosta, tein asian selväksi heti ensimmäisellä neuvolakäynnillä. Seuraavalla käynnillä hoitaja olikin vaihtunut, jolle asiani myös kerroin. Hän oikein varmisti lopuksi että olenhan varmasti nyt tehnyt asian selväksi ja koen että olen tullut kuulluksi jne. Hoitaja oli sama parit seuraavat kerrat, kunnes viime käynnillä oli taas eri hoitaja, hänkään ei ollut tietoinen pelostani joten kerroin asian hänelle, ja sanoin että kirjasin sen myös sinne ihme lomakkeeseen mikä piti synnytyssairaalaa varten täyttää. Hän ihmetteli ettei asiaan ole jo puututtu mitenkään kun raskauteni kuitenkin on niin pitkällä. Aivan tuossa muutama minuutti sitten luin että normaalisti (?) ensimmäinen pelkopolikäynti on 30. viikolla, no, minun kohdalla se ei ainakaan toteudu. Muutama päivä sitten sain päähäni käydä lukemassa omia tietojani kanta.fi -osoitteessa, ja siellä sattui silmiini ensimmäisen neuvolakäynnin raportti. Sinne oli kuin olikin kirjoitettu että olen synnytyspelkoinen ja tähän aiheeseen pitäisi palata keskiraskauden aikaan. En tiedä miksi en ole asioinut tuon ensimmäisen hoitajan kanssa ensimmäisen käyntini jälkeen, enkä tiedä ketkä kaikki noita tietoja pääsee lukemaan (luulisi että kaikkia hoitajia joiden luona nyt olen käynyt?), mutta tulee kyllä olo tästä kaikesta ettei kukaan ota minua tosissaan ja minut meinataan pakottaa synnyttämään alakautta vasten tahtoani. Ei oikein hyvältä tunnu.
Ajankohtainen aihe edelleen: oma kokemukseni ei niinkään liity synnytyspelkoon mutta raskauden aikana elämäntilanteeni muuttuessa radikaalisti henkinen jaksaminen alkoi olla todellinen huolen aihe. Kuinka jaksan huolehtia lapsesta tai olla sairastumatta masennukseen jos synnytys menee huonosti. Sain lähetteen HUS pelkopolille helposti tilanteeni vuoksi. Käynnit olivat mukavia ja minulle vakuuteltiin että vauva on hyvin pienikokoinen ja ennustettu syntymäpaino on 3kg. Tämän tiedon varjossa tein päätöksen alatiesynnytykseen. Vkolla 41 sairaalassa sain tietää että painoarvio onkin 3,7kg, eli melkein kilon enemmän kun tuo "pieni" arvio. Lisäksi synnytys ehkä jouduttaisiin käynnistämään. Sain todella pahan henkisen romahduksen, enkä tiennyt mitä tehdä. Voisin siis valita synnyttää 4kg vauvan tai vaatia myöhäisen sektion. Asia joista kumpikin olivat painajaismaisia ottaen huomioon sen että jouduin palaamaan töihin lähes heti lapsen synnyttyä. Mitä jos tulee komplikaatioita ja joudun leikkauksiin tms. Missään vaiheessa pelkopolilla ei keskusteltu yliakaisuudesta tai siitä että mitä se mahdollisesti tarkoittaa. Uskon että he tarkoituksella halusivat harhauttaa tuon painon suhteen koska se oli itselle se kriittinen tekijä. Synnytykseen meneminen oli henkisesti todella raastava tilanne kun luottamus tähän "osaavaan" henkilökuntaan oli mennyt täysin. En tiedä ymmärtävätkö nämä henkilöt ketkä tälläisiä harhautuksia suunnittelee mitä ne merkitsee potilaille?
Vierailija kirjoitti:
Leikkaussalihoitajana voin vastata tähän että potilas voi vuotaa parikymmentä litraakin. Sitä vuotoa kun korvataan koko ajan...
20 litraa? Voiko pitää paikkaansa? Ei kai sitten kukaan kuole verenhukkaan jos sitä vaan voi määrättömiin pumpata lisää.
Sektio tuli mulla ensiks mieleen. Jos toipumisaika mietityttää, niin mieti kumpi on pahempi, sektiosta toipuminen vai synnytyskivun kestäminen. Pelkopolilla kertoisivat sulle varmaankin puudutusvaihtoehdoista.