Lue keskustelun säännöt.
Synnytyspelko
05.12.2013 |
Luulin pienen ikäni etten ikinä halua lapsia, minulla ei niistä ollut kokemusta (ei pienempiä sisaruksia / muitakaan pieniä lähisuvussa). Nyt olen alkanut kuitenkin 24 vuotiaana haaveilemaan perheestä, tai tarkemmin sanottuna omista lapsista (avioliitossa miehen kanssa, jolla yksi lapsi entuudestaan). Miehelläni on siis lapsi, hän oli parivuotias kun aloimme seurustelemaan, ja nyt 8 vuotias. Hänestä on tullut minulle kuin oma lapsi, olen oppinut olemaan lasten kanssa ja viimeisen parin vuoden aikana olen ruvennut haaveilemaan myös omasta lapsesta.
Minulla on kuitenkin äärimmäisen paha synnytyspelko. Olen äärimmäisen kipuherkkä, ja sitä kipua pelkään eniten. Tietysti kaikki sanovat että se kipu ei ole mitään, kun tietää että saa oman pienen vierelle. Minun päässäni se vain ei ole niin yksinkertaista; vain toinen kuka tietää pelon tietää mitä se on.
Toisinaan mietin, että tarkoittaako tämä pelontunne vain sitä, etten vielä ole valmis äidiksi. Loppuuko se pelko siinä vaiheessa kun oikeasti on kypsä? En usko sitäkään. Tunnen kyllä olevani kypsä, olenhan ns. lapsiperheessä elänyt kahdeksan vuotta, ja oppinut huolehtimaan lapsesta. Pelko ei vain häviä, enkä vielä ole uskaltanut aloittaa lapsen yritystä.
Viimeiseksi, en oikeasti tiedä kuinka paljon sillä on merkitystä, mutta olen todella kapea ja pienikokoinen, ja pelkään että siksi synnytys olisi minulle "normaaliakin" pahempi tuska.
Kokemuksia samasta pelosta?
Kommentit (57)
Oli minullakin. Mulla siihen auttoi ikä, mutta en halunnut lapsiakaan ennen kuin alkoi sitten tapahtua ja olin silloin 34v. Eli pelotti nuorempana ajatus synnytyksestä aivan hirveästi, kun mietin, että "sitten joskus" ehkä hankin lapsia. Vaikka asia ei ollut edes ajankohtainen.
Kun odptin esikoistani, tiesin, että tulen selviämään kivusta ja koko touhusta, tuli mitä tuli. En silti odottamut synnytyksen olevan sen mukavampaa kuin olin siitä ennenkään ajatellut. Itse asiassa kun vauvan sybtymän aika alkoi vääjäämättä lähentyä, iskeytyi tajuntaani ajatus siitä, että olen menossa mestauslavalle. Eli suunnilleen kuolemaan. Mutta tiesin silti kestäväni sen. Aiemmin olisin tiennyt, että en kestä.
Olin ikäntyessäni oppinut tämän lauseen: (Jumala) suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa mitä voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan.
Eli kun en synnytyksen tapahtumille mitään mahda, niin turha murehtia liikaa, vaikka hirvittääkin.
Toinen vaihtoehtohan on tuo kohta rohkeutta muuttaa mitä voin, eli reippaasti vain hakemaan itselle sektio, jos tietää, että ei kykene synnyttämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
2 jatkaa vielä: Nehän eivät pelkopolilla meinaa millään antaa sektiota pelkääville, vaan koittavat käännyttää ja puhumisella saada asiaa autettua, mikä tietysti tiettyyn rajaan asti hyvä onkin. Eli jos itse todella haluaa sektion, niin se pitää uskaltaa sanoa todella voimakkaasti, tai siis ei suostua mihinkään käännytysyrityksiin, jos mieli ei ala oikeasti muuttua niillä käynniellä. Kyllä sen siis saa, jos tahto siihen on tarpeeksi voimakas.
Eräs ystäväni meni sinne ja sanoi, että hän vaan ampui alas kaikki niiden yritykset kääntää hänen mielensä, hän kun oli jo päätöksensä tehnyt. Sai sekstion. On minun ikäiseni.
Tämä saattaa kuulostaa rajulta, mutta älä sitä kipua mieti.
Olen itse lähes kuollut kahteen viimeisimpään synnytykseen (vuodot molemmissa yli 6 litraa, teholla pari päivää ja sairaalassa osastolla monta viikkoa).
Kipuun ei kukaan kuole, joten kivun pelkääminen on turhaa.
Kipuun ei kuole lienee tuttu fakta, mutta kipua pelkäävää se ei paljoa auta. Synnytykseen liittyy muita oikeasti vakavia riskejä, mutta kun kipu ja tuska on päällimäisenä mielessä, on vaikea miettiä muuta. Mutta kuten sanottua, tähän ei voi samastua kuin toinen oikeasti kipua pelkäävä.
Olen kyllä miettinyt sitäkin vaihtoa että jos/kun on saatavilla suunniteltu sektio. Toisaalta tässä mietityttää mahdollisesti paljonkin pidempi toipumisaika. Olisi mukava kuulla tästäkin kokemuksia.
ap
Mulla oli onnea; kumpikaan synnytykseni ei ollut erityisen kivulias. Ensimmäisellä kerralla sain (= halusin ja vaadin) epiduraalin heti kun se oli mahdollista ja se vei kivun oikeastaan kokonaan, toisella kerralla sain (vaadin) myös epiduraalin ja se auttoi niin, että kipu ei missään vaiheessa ollut kuin epämiellyttävää, ei siis kovaa, raastavaa, repivää, pahaa. Vaan tilanteeseen nähden täysin jees. Mutta tää nyt oli mun oma, onnekas kokemukseni mestauslavakuvitelmien päälle.
t. 2
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pelkopolilla tosiaan saa sen suunnitellun sektion tuolla taktiikalla, että jaksaa "jankuttaa" lääkäreitä ja hoitajia vastaan. Joissain paikoissa ilmeisesti vielä pelkosektioita pantataan aika tiukasti. Itse otin kylläkin selvää myös kaikesta siitä, mikä sektiossa voi miennä pieleen ja millä todennäköisyydellä. Kun tämän tietoisuuden riskeistä tuo esille voi sektiopäätös irrota helpommin. En koe, että minua oltaisiin kauheasti painostettu pelkopolilla. Keskusteltiin ihan asiallisesti. Tämä siis naistenklinikalla. Sektioon tosiaan liittyy erilaisia riskejä ja joku voi ottaa painostuksena myös näistä keskustelemisen. Itse kävin aika paljon läpi näitä negatiivisia asioita etukäteen ja keskustelin myös neuvolassa. Itse sektiosta minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa. Toipuminen ja itse operaatio menivät molemmat hyvin. Ei sitä riskitöntä synnytystapaa taida ollakaan.
[quote author="Vierailija" time="05.12.2013 klo 23:09"]
Tämä saattaa kuulostaa rajulta, mutta älä sitä kipua mieti.
Olen itse lähes kuollut kahteen viimeisimpään synnytykseen (vuodot molemmissa yli 6 litraa, teholla pari päivää ja sairaalassa osastolla monta viikkoa).
Kipuun ei kukaan kuole, joten kivun pelkääminen on turhaa.
[/quote]
Sulla on sitten verta enemmän kehossasi kuin normaalisti ihmisellä on. Aikuisella miehellä verta on noin 5 litraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä kivunlievitysasiakin mietityttää: todellako epiduraali auttaa kipuun? Tai siis, kyllähän se varmasti kipua lievittää, mutta tarkoitan, kuten 2-vastaaja sanoo, ettei kipu (muka :D) ole ollenkaan raastavaa, repivää yms.
ap
[quote author="Vierailija" time="05.12.2013 klo 23:29"]
Tämä kivunlievitysasiakin mietityttää: todellako epiduraali auttaa kipuun? Tai siis, kyllähän se varmasti kipua lievittää, mutta tarkoitan, kuten 2-vastaaja sanoo, ettei kipu (muka :D) ole ollenkaan raastavaa, repivää yms.
ap
[/quote]
En ole vastaaja nro 2, mutta voin kertoa, että omalla kohdalla tilanne muuttui epiduraalin avulla helvetillisestä unettavaksi. Siis ennen epiduraalia luulin kuolevani kipuun, sen jälkeen torkahdin. Eli kyllä se siis tosiaan vie kivun pois!
Itsekin pelkäsin kipua, ja sanoinkin kätilölle, että ymmärrän toki sen, että tästä hommasta ei täysin kivutonta saa, mutta että ottaisin mielelläni kaiken mahdollisen kivunlievityksen. Kätilö kunnioitti toivettani.
Minua auttoi pahimmilla hetkillä (siis ennen epiduraalia) ajatus siitä, että se on vaan nyt tämä yksi päivä, ehkä enää yksi tunti, vaan yksi hetki, joka pitää kärsiä, ja sitten se on ohi. En ollut asiaa noin ajatellut etukäteen, mutta synnytyssalissa itse tilanteessa se vaan jotenkin välähti päähäni, ja toi kyllä lohtua tilanteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suunniteltu sektio on mahdollista saada pelkopolin kautta. Joissakin sairaaloissa saa helpommin, joissakin joutuu vääntämään asiasta enemmän. Mutta sen jokatapauksessa saa kun vaatii ja pysyy sanojensa takana. Suomessa ei ketään pakoteta synnyttämään alakautta. Toipumisaikaa ei voi etukäteen ennustaa, se on hyvin yksilöllistä molemmissa synnytyksissä.
Kun olet raskaana, pyydät neuvolassa päästä pelkopolille. Pelkopolilla sitten juttelet ensin kätilön kanssa pelosta ja siellä kerrotaan faktoja synnytyksestä, yritetään ehkä käännyttää alatiesynnytykseen tai sitten vaan parin käyntikerran jälkeen annetaan aika lääkärille joka sitten tekee lopullisen päätöksen sektiosta.
Pelkään itsekin ja se kivun ja pelon vähättely ei auta yhtään, ei myöskään "ei sinne mahaan vielä yksikään vauva ole jäänyt" kommentit.
Mielestäni tänä päivänä naisen tulisi saada päättää synnytystapansa itse.
Sektiota ei tarvitse jankuttaa. Se oli valintani. Kaksi käyntiä pelkopolilla.
Ja yhdelle kommentoijalle. Oletko vähän tyhmä. Olet sitä mieltä että kivun pelko on turhaa. Ihmisten tunteita on paha mennä mitätöimään kun et niitä heidän puolestaan tunne!
Minä pelkäsin vauvan kuolemaa alatiesynnytyksessä. Hyvin voimakas tunne oli tästä. Vaadin jodonmukaisesti sektiota ja kaikki sujui tietenkin loistavasti. Itseään pitää kuunnella! Olisiko lapseni elossa jos olisin tehnyt tunnettani vastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
11, synnytys on luonnollinen tapahtuma.Naisen keho tuottaa luonnollista kipulääkettä ja keho osaa toimia oikein kun silel antaa mahdollisuuden. Sektio ei ole hyvä asia lapsen eikä äidin kannalta kun voisi synnyttää ihan normaalisti.
Tarvitseeko lapsia tehdä, jos ei voida edes aiosti yrittää kehonsa tehdä sitä työtä, mihin se on luotu? Pullamössösukupolvi taas asialla.
homma nyt on niin et vaikka mitä sanovat täällä niin ketään ei pakoteta suomessa synnyttämään.
2 pelko sektiota takana
Sisältö jatkuu mainoksen alla
suunniteltu sektio on yhtä turvallinen kuin alatie synnytys. Lasten saantia ei pidä jättää elämästä pois sen vuoksi ettei halua synnttää. käsittämättömän naivi ja lapsellinen kommentti sinulta nro 12
Itselläni on suunnitellusta sektiosta hyvin positiivinen kokemus. Myös toipuminen sujui nopeasti.
Asia ei edes ole niin yksiselitteinen, että sektiosta aina kestäisi kauemmin toipua. Jos alatiesynnytyksestä saa pahat repeämät, voi toipuminen olla hankalampaa. Myös esim. istumisen ja leikkaushaavan puhtaana pitämisen kannalta on huomattavasti helpompaa, että haava ja tikit on vatsassa eikä alapäässä.
Valmius äitiyteen ja valmius alatiesynnytykseen ovat kaksi täysin eri asiaa. Vauvan kannalta sektio on turvallisempi tapa syntyä.
Komppaan edellistä kirjoittajaa siinä, että naisen tulisi saada päättää synnytystapansa itse, oli se sitten kumpi tahansa tapa. Näin monissa muissa maissa paitsi Suomessa on.
15, ei ole, vaan naivia on pelätä asiaa, mihin oma keho on luotu. Normaali synnytys on lapselle ja äidille kaikkein parasta mitä voi luonto tarjota. Jos se nyt sattuu, niin mitä sitten? Keho on suunniteltu sietämään kipua kunhan sitä ei sotke millään myrkyillä. Nykyajan pullamössömammat vaatii sektiota kun vähän pelottaa.. =) ei kannata lisääntyä, heikot ei yleensä selviä luonnossakaan, ei niiden pidä lisääntyäkään. Henkinen heikkous on ongelma noissa pelkotiloissa. Sorry.
Päätetään ennemmin niin ketkä saa lisääntyä. Jos haaransa osaa levittää, osaa myös synnyttää.
MInäkin ajattelin parikymppisenä, etten voisi synnyttää eikä minusta tule äitiä tämän takia. Ajatus oli niin vahva, että elin vuosikymmenen ihan siinä vakaassa uskossa, että lapsia ei ole eikä tule enkä niitä haikaillutkaan tosissani. Kunnes tuli 30 v mittariin ja yhtäkkiä kaikilla oli lapsia, kaikki oli raskaana, vauvoja oli joka paikassa. Ja tiesin, että haluan lapsen, ihan väistämättä. Synnytystä en enää edes muistanut ajatella, vaikka ajattelin kymmenen vuotta, etten ikinä voisi synnyttää ja suunnilleen oksensin kun joku retosteli synnytyskokemuksillaan. Ja nyt mulla on kaksi lasta, jotka synnytin alateitse. Ja arvaa mitä - se ei ollutkaan niin kamalaa lähellekään mitä kuvittelin ja kivunlievitys on oikeasti tehokasta ja osaavaa. MInulla ikä teki sen, että jotenkin vaan en enää ajatellut itseäni ja pelkojani vaan jotenkin ne vaan liukenivat taka-alalle enkä oikein koko raskausaikanakaan aiheesta kantanut murhetta.
Suunnitellusta sektiosta voi toipua hitaammin kuin helposta alatiestä, mutta kuinka monella oikeasti on ollut noita helppoja alatiesynnytyksiä, siis sellaisia, ettei tarvitse tehdä epparia, eikä tule pahoja repeämiä? Mulle tuli synnytyksessä 20 v sitten pahat laskeumat eli ilmeisesti melkein koko lantionpohja repsahti alaspäin. SItä ei voi korjata kunnolla, ikinä.
[quote author="Vierailija" time="02.06.2015 klo 23:56"]
Ketju vuodelta 2013
[/quote]
Aina kuitenkin niin ajankohtaista ja tunteita herättävää. Tämä aihe ei petä ikinä.