Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Havainto nykyajan mediasta, oletteko huomanneet saman?

Vierailija
27.09.2020 |

Perinteisessä mediassa (iltapäivälehdet, maikkari jne) pyöritetään yhä uudelleen niitä kulunuttakin kuluneempia, keski-ikäisille ja sitä vanhemmille tuttuja viihdealan ihmisiä. Naistenlehdissä haastatellaan ex-urheilijan vaimoa, tv-kanavalla puffataan nelikymppistä miesjuontajaa, iltapäivälehtien otsikkoon on jälleen nostettu takavuosien missi.

Kyseiset ihmiset eivät ole millään tavalla relevantteja somen parissa kasvaneille ihmisille. Nykynuoret seuraavat ja synnyttävät tubettajia, instagram-tähtiä ja uusilla alustoilla isosti breikkaavia muusikoita. Osa kotimaisista nuorista on kerännyt esim. tiktokissa kymmenien, ellei satojen tuhansien kansainvälisen seuraajakoukon, mutta näistä ihmisistä perinteinen media on visusti hiljaa, vaikka he ohittavat tunnettavuudessaan jo monen pikkukaupungin entisaikojen kuuluisuudet.

Missä vaiheessa perinteinenkin media tajuaa, että maailma on muuttunut, ja alkaa tarjota myös nuoria kiinnostavaa ja koskettavaa sisältöä?

Veronica Verho on nuorentamassa Possea ja Roni Back kiskaistu lööppeihin tv-pestinsä myötä, Jennifer Ericasta on pikkiriikkinen sarja Yle Areenassa. Milloin mediamaailma tajuaa, että valtakunnassa on oikeasti suuret määrät uusia, kiinnostavia viihdemaailman tulokkaita ja myös heidät kannattaa nostaa laajempaan valokeilaan, koska se nyt vain on nykyaikaa? Seuraajat ovat olemassa ja sitoutuneita.

Kommentit (73)

Vierailija
61/73 |
27.09.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ns. uuden median ilmiöitä pitäisi tuoda perinteiseen mediaan? TikTok, Insta jne. ovat medioita ihan itsessään ja niissä on loputtomasti sisältöä.

Ja en nyt pitäisi iltapäivälehtiä tai maikkaria minään sivistyksen tai lukutaidon lähteenä muutenkaan. Ihan vaan jo vilkaisemalla iltapäivälehtien kommenttiosioita huomaa, ettei niiden lukeminen ole luku- ja kirjoitustaitoa hirveästi kehittänyt. Maikkari taas on jopa minulle nelikymppiselle mummomedia.

Koska niissä tapahtuu suurelle kansanosalle, nykyisyydelle ja tulevaisuudelle merkittäviä asioita, joilla on myös mittavaa taloudellista merkitystä.

Vähän sama asia kuin paikallislehti kirjoittaisi vain pitäjänsä kyläkauppiaasta, vaikka lähistöllä olisi suurvaltojen päämiesten huipputapaaminen.

Kukas helevetti niistä kyläkauppiaista sitten kirjoittaa? Itse en ainakaan jaksa seurata juuri mitään vloggareita ties mitä kun niillä kaikilla on ihan samanlaiset jutut eikä ne puhu mistään mielenkiintoisesta. Algoritmit suosii idiotismia.

Mikään ei estä kirjoittamasta myös kyläkauppiaasta, mutta onhan se kummaa, jos hän veisi säännöllisesti palstatilaa joltain yhteiskunnallisesti merkittävältä ilmiöltä.

Ja sehän mainitsemissasi vloggareissa yms. vaikuttajissa on, että heitä todella on joka lähtöön. Jos olet kiinnostunut keppihevosista, löydät sen porukan, joka jakaa samat intressit. Sinne ei vahingossa eksytä seurailemaan.

Kun taas iltapäivälehden tangotyypistä nyt vaan tullaan lukeneeksi, koska hänen pärstänsä siinä tänään on, haluttiin tai ei.

Voisko tangotyypin kuudennen samansisältöisen haastattelun korvata jollain tuoreemmalla, jolle todistetusti on yleisö jossain?

Mistä ihmeen tangotyypeistä sinä höpiset? Media kyllä pyrkii käsittelemään asioita melko tasapuolisesti, myös nuoriso saa usein omaa palstatilaansa.  Onhan ihan tv:nkin pääuutisiin tehty sillon tällön juttuja joistain nuorista vloggareista sun muista. On vaan hyvä pitää mielessä että elämää on nuorisokulttuurinkin ulkopuolella. No, ehkä kunhan kasvat sen vähitellen tajuat. Niin meille yleensä käy.

Vaikuttavuuteen nähden on käsitelty huomattavan vähän.

P. S. Alentuva suhtautuminen kanssakeskustelijoihin on vanhanaikaista ;)

Itse suhtaudut ihan täysin alentuvasti vanhempiin ihmisiin, kun kuvittelet että ainoa merkityksellinen asia on nuorisokulttuuri.

Missä kohtaa ketjua on väitetty näin?

Ohis

Kaikkialla. Sanotaan että ainoa mikä on merkityksellistä on nuorisokulttuuri. Mutta enpä minä nuorisolta odota mitään kykeneväisyyttä tarkastella omaa toimintaa objektiivisesti. Sellaisia puoliksi lapsia te vielä olette.

Vierailija
62/73 |
27.09.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ns. uuden median ilmiöitä pitäisi tuoda perinteiseen mediaan? TikTok, Insta jne. ovat medioita ihan itsessään ja niissä on loputtomasti sisältöä.

Ja en nyt pitäisi iltapäivälehtiä tai maikkaria minään sivistyksen tai lukutaidon lähteenä muutenkaan. Ihan vaan jo vilkaisemalla iltapäivälehtien kommenttiosioita huomaa, ettei niiden lukeminen ole luku- ja kirjoitustaitoa hirveästi kehittänyt. Maikkari taas on jopa minulle nelikymppiselle mummomedia.

Koska niissä tapahtuu suurelle kansanosalle, nykyisyydelle ja tulevaisuudelle merkittäviä asioita, joilla on myös mittavaa taloudellista merkitystä.

Vähän sama asia kuin paikallislehti kirjoittaisi vain pitäjänsä kyläkauppiaasta, vaikka lähistöllä olisi suurvaltojen päämiesten huipputapaaminen.

Tottakai isoista ilmiöistä voi ja pitää kirjoittaa, se on ihan suotavaa että me kävytkin pysytään edes vähän kärryillä. Mutta ei se että iltapäivälehtien viihdeosastolla kirjoitetaan Dannyn sijaan vaikka Joalinista kuitenkaan perinteistä mediaa pelasta.

Muutenkin ihan ihmeellinen oletus, että perinteisen median kuluttaminen on joku itseisarvo kun laadukasta sisältöä voi tuottaa myös uusille kanaville.

Suurin osa siitä ei kyllä ole mitään laadukasta. Laadukas vaatii resursseja. Toki osa siitä voi olla nollabudjetille tuotettuna ihan ok tasoista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/73 |
27.09.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mites noi tube ym. touhuajien tilaajista / tykkääjistä saisi merkinnän kuka oikeesti myös seuraa sitä. Jos jollain ronilla on puolmiljoonaa tilaajaa niin kuinka moni tuosta oikeasti myös aktiivisesti seuraa? Meillä ainakin lapset tilailee ja kattelee  noita videoita sujuvasti eri laitteilla että voipi olla että ovat nipanneet esim 5 tilausta vaikka vain yks käyttäjä ja ei välttämättä toista kertaa katso. Eivätkä ole mainosmielessä vielä vähäänaikaan potentiaalisisa ostajia.

Mites noissa sitten ne mainostulot että seuraako alustat käyttäjämääriä ja saako niitä tietää kukaan, esim esiintyvä artisti. Itse en ole perehtynyt kun ei noissa ole juuri mitään sisältöä, pelkkää turhaa pölinää ja saman toistoa. Youtubesta löytyy hyvin vinkkejä jos tarvii korjata jotain mutta tosi ärsyttävää kun minuutin homman esittely vie 25 minsaa turhaa jutustelua mikä ei liity itse asiaan.

Vierailija
64/73 |

Näinpä, katsojamäärät merkitsee hitosti enemmän. Uutisiahan katsoo suomessa yli miljoona ihmistä. Roni backin videoilla näyttäis olevan noin 200-300k katsojaa. Ja nekin typerää nuorisoa jotka eivät tajua mistään mitään.

Vierailija
65/73 |

Ei oo kyse niinkään tuosta vaan vähän kuin siitä, että firmaan tulis uusia työntekijöitä, joita vanhat parrat välittäis tuskin vilkaistakaan vaikka tuoreilla tyypeillä ois ajankohtaista osaamista ja näkemystä. Dinot kääntäis vaan selän ja jatkais duunia kuten on aina ennenkin tehty. Kuulostaako tutulta asetelmalta...? Mitä jos alkajaisiks vaikka tutustuis uusiin ja katsois sitten, millaista yhteistyötä sillä porukalla sais aikaan.

Vierailija
66/73 |

Hauskaa kuinka vierität vastuun vaan toisten niskoille. Optimaalinen tilannehan varmaan olisi jos molemmat olisivat kykeneviä tulemaan hieman toisiaan vastaan. Ainakaan sinun kirjoituksen pohjalta se ei näytä realistiselta. Nuoriso on, ja on aina ollut tyhmää. Sillä ne on voitu huijata ties mihin sotiin sun muuhun hulluuteen. Tänäpäivänä somemaailmaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/73 |
27.09.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ns. uuden median ilmiöitä pitäisi tuoda perinteiseen mediaan? TikTok, Insta jne. ovat medioita ihan itsessään ja niissä on loputtomasti sisältöä.

Ja en nyt pitäisi iltapäivälehtiä tai maikkaria minään sivistyksen tai lukutaidon lähteenä muutenkaan. Ihan vaan jo vilkaisemalla iltapäivälehtien kommenttiosioita huomaa, ettei niiden lukeminen ole luku- ja kirjoitustaitoa hirveästi kehittänyt. Maikkari taas on jopa minulle nelikymppiselle mummomedia.

Koska niissä tapahtuu suurelle kansanosalle, nykyisyydelle ja tulevaisuudelle merkittäviä asioita, joilla on myös mittavaa taloudellista merkitystä.

Vähän sama asia kuin paikallislehti kirjoittaisi vain pitäjänsä kyläkauppiaasta, vaikka lähistöllä olisi suurvaltojen päämiesten huipputapaaminen.

Tottakai isoista ilmiöistä voi ja pitää kirjoittaa, se on ihan suotavaa että me kävytkin pysytään edes vähän kärryillä. Mutta ei se että iltapäivälehtien viihdeosastolla kirjoitetaan Dannyn sijaan vaikka Joalinista kuitenkaan perinteistä mediaa pelasta.

Muutenkin ihan ihmeellinen oletus, että perinteisen median kuluttaminen on joku itseisarvo kun laadukasta sisältöä voi tuottaa myös uusille kanaville.

Suurin osa siitä ei kyllä ole mitään laadukasta. Laadukas vaatii resursseja. Toki osa siitä voi olla nollabudjetille tuotettuna ihan ok tasoista.

Riippuu siitä, miten laatu määritellään. Menepä katsomaan vaikka Andreas Tolosen tiktokkeja. Siinä on mies ja idea, eikä muuta tarvita. Taitava tekijä varmaan ihan nollabudjetilla.

Vierailija
68/73 |
27.09.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mites noi tube ym. touhuajien tilaajista / tykkääjistä saisi merkinnän kuka oikeesti myös seuraa sitä. Jos jollain ronilla on puolmiljoonaa tilaajaa niin kuinka moni tuosta oikeasti myös aktiivisesti seuraa? Meillä ainakin lapset tilailee ja kattelee  noita videoita sujuvasti eri laitteilla että voipi olla että ovat nipanneet esim 5 tilausta vaikka vain yks käyttäjä ja ei välttämättä toista kertaa katso. Eivätkä ole mainosmielessä vielä vähäänaikaan potentiaalisisa ostajia.

Mites noissa sitten ne mainostulot että seuraako alustat käyttäjämääriä ja saako niitä tietää kukaan, esim esiintyvä artisti. Itse en ole perehtynyt kun ei noissa ole juuri mitään sisältöä, pelkkää turhaa pölinää ja saman toistoa. Youtubesta löytyy hyvin vinkkejä jos tarvii korjata jotain mutta tosi ärsyttävää kun minuutin homman esittely vie 25 minsaa turhaa jutustelua mikä ei liity itse asiaan.

Statistiikka on seurattavissa hyvinkin tarkkaan esim. Tiktokissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/73 |

:DD en helevetissä tuhlaa aikaani sellaiseen paskaan kuin tiktok

Vierailija
70/73 |
27.09.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mites noi tube ym. touhuajien tilaajista / tykkääjistä saisi merkinnän kuka oikeesti myös seuraa sitä. Jos jollain ronilla on puolmiljoonaa tilaajaa niin kuinka moni tuosta oikeasti myös aktiivisesti seuraa? Meillä ainakin lapset tilailee ja kattelee  noita videoita sujuvasti eri laitteilla että voipi olla että ovat nipanneet esim 5 tilausta vaikka vain yks käyttäjä ja ei välttämättä toista kertaa katso. Eivätkä ole mainosmielessä vielä vähäänaikaan potentiaalisisa ostajia.

Mites noissa sitten ne mainostulot että seuraako alustat käyttäjämääriä ja saako niitä tietää kukaan, esim esiintyvä artisti. Itse en ole perehtynyt kun ei noissa ole juuri mitään sisältöä, pelkkää turhaa pölinää ja saman toistoa. Youtubesta löytyy hyvin vinkkejä jos tarvii korjata jotain mutta tosi ärsyttävää kun minuutin homman esittely vie 25 minsaa turhaa jutustelua mikä ei liity itse asiaan.

Näinpä, katsojamäärät merkitsee hitosti enemmän. Uutisiahan katsoo suomessa yli miljoona ihmistä. Roni backin videoilla näyttäis olevan noin 200-300k katsojaa. Ja nekin typerää nuorisoa jotka eivät tajua mistään mitään.

Kuka sanoo omia lapsiaan typeräksi nuorisoksi, joka ei tajua mistään mitään?

Yleensä muuten ihmiskunta on vuosien saatossa kehittynyt, ei taantunut. Pojasta polvi paranee ja sitä rataa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
71/73 |
27.09.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

En ole huomannut muuta merkillistä kun ne joka ikinen päivä toistuvat pelottelu-uutiset ”salakavalasta tap pajas ta, huomaamattomasta hengenvaarasta, tunnista oireet ennen kuin on myöhäistä” voi helv sentään! Ihmekään jos alkaa yhellä sun toisella olla jotain luulotautia ja depistä!

Vierailija
72/73 |
27.09.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mites noi tube ym. touhuajien tilaajista / tykkääjistä saisi merkinnän kuka oikeesti myös seuraa sitä. Jos jollain ronilla on puolmiljoonaa tilaajaa niin kuinka moni tuosta oikeasti myös aktiivisesti seuraa? Meillä ainakin lapset tilailee ja kattelee  noita videoita sujuvasti eri laitteilla että voipi olla että ovat nipanneet esim 5 tilausta vaikka vain yks käyttäjä ja ei välttämättä toista kertaa katso. Eivätkä ole mainosmielessä vielä vähäänaikaan potentiaalisisa ostajia.

Mites noissa sitten ne mainostulot että seuraako alustat käyttäjämääriä ja saako niitä tietää kukaan, esim esiintyvä artisti. Itse en ole perehtynyt kun ei noissa ole juuri mitään sisältöä, pelkkää turhaa pölinää ja saman toistoa. Youtubesta löytyy hyvin vinkkejä jos tarvii korjata jotain mutta tosi ärsyttävää kun minuutin homman esittely vie 25 minsaa turhaa jutustelua mikä ei liity itse asiaan.

Statistiikka on seurattavissa hyvinkin tarkkaan esim. Tiktokissa.

Mutta kenelle se näkyy? Kaikille vai artistille? Ja sit onko se varmasti luotettavaa kun joillain alustoilla on kirjoittelujen mukaan ollut nostetta listoilla ylöspäin vaikka seuraajaluvut ei siihen oikeuttaisi, siis ikäänkuin mainosmielessä puffataan .

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
73/73 |
27.09.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ns. uuden median ilmiöitä pitäisi tuoda perinteiseen mediaan? TikTok, Insta jne. ovat medioita ihan itsessään ja niissä on loputtomasti sisältöä.

Ja en nyt pitäisi iltapäivälehtiä tai maikkaria minään sivistyksen tai lukutaidon lähteenä muutenkaan. Ihan vaan jo vilkaisemalla iltapäivälehtien kommenttiosioita huomaa, ettei niiden lukeminen ole luku- ja kirjoitustaitoa hirveästi kehittänyt. Maikkari taas on jopa minulle nelikymppiselle mummomedia.

Koska niissä tapahtuu suurelle kansanosalle, nykyisyydelle ja tulevaisuudelle merkittäviä asioita, joilla on myös mittavaa taloudellista merkitystä.

Vähän sama asia kuin paikallislehti kirjoittaisi vain pitäjänsä kyläkauppiaasta, vaikka lähistöllä olisi suurvaltojen päämiesten huipputapaaminen.

Tottakai isoista ilmiöistä voi ja pitää kirjoittaa, se on ihan suotavaa että me kävytkin pysytään edes vähän kärryillä. Mutta ei se että iltapäivälehtien viihdeosastolla kirjoitetaan Dannyn sijaan vaikka Joalinista kuitenkaan perinteistä mediaa pelasta.

Muutenkin ihan ihmeellinen oletus, että perinteisen median kuluttaminen on joku itseisarvo kun laadukasta sisältöä voi tuottaa myös uusille kanaville.

Suurin osa siitä ei kyllä ole mitään laadukasta. Laadukas vaatii resursseja. Toki osa siitä voi olla nollabudjetille tuotettuna ihan ok tasoista.

Riippuu siitä, miten laatu määritellään. Menepä katsomaan vaikka Andreas Tolosen tiktokkeja. Siinä on mies ja idea, eikä muuta tarvita. Taitava tekijä varmaan ihan nollabudjetilla.

Juuh oon vajaat 40v ja katselen joitain omalle ikäryhmälleni mielenkiintoisia youtube-kanavia mutta kyllähän se vähän vaan niin on, että vaikka kuinka lahjakas ja antaumuksella työhönsä suhtautuva tekijä, niin jossain se raja tulee vastaan mitä yksi ihminen voi kameran kanssa saada aikaseksi...

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme kaksi kolme