Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi ateismi ärsyttää?
27.09.2020 |
Mä olen ateisti, mutta en yleensä viitsi sanoa sitä ääneen, koska tapakristityt provosoituvat asiasta kierroksille. Ketään en käännytä enkä mitään saarnaa, mutta melko varmasti jonkunlaiset haukut on edessä, jos tulee edes maininneeksi a-sanaa käyttämällä ohimennen, etten usko yliluonnollisiin, enkä kuulu mihinkään kirkkoon.
Yleismpiä meuhkaamisia on, että kirkkoon pitää kuulua, koska se on perinne Suomessa, tai koska kirkko tekee niin paljon hyvää. Tai sitten aletaan kyselemään, että mistä tietän, ettei ihmisiä saa tappaa, jos en ole sitä oppinut kymmenestä käskystä, mikä on todella loukkaavaa. Ihan kuin olisin joku barbaari.
Mikä ihme siinä on, että jos sanoisin vaikka olevani hindu, harva varmaan kehtaisi alkaa heti kertomaan kuinka hanurista olen, mutta ateistille saa aina nalkuttaa?
Kommentit (194)
Olin ateisti ja vedin psykedeelejä, en ole enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua ei ateismi elämänkatsomuksena ärsytä ollenkaan. Monissa ateisteissa on vain sellainen hyökkäävä ja hyvin halveksuva asenne kaikkia uskonnollisia ihmisiä ja asioita kohtaan. Ei mitään kunnioitusta, vaan yläastetason kielenkäyttöä ja naureskelua.
Olen itse uskossa, ja voin tasan tarkkaan sanoa että ateistien väitteet eivät ole sen vakaammalla pohjalla kuin uskovienkaan.
Olen lukenut ydinfysiikkaa yliopistossa suht pitkälle, ja maailmankaikkeus on todella niin mystinen ja ristiriitainen, että mikään ehdoton "tieto" tai näkemys joka ihmisellä on, ei ole niin varma, että sen perusteella olisi varaa toiselle naureskella ja vähätellä hänen vakaumustaan.
Perusteleppa mien uskovien väitteet ovat yhtä vakaalla pohjalla kuin ateistien? Jos sanot, että jumala on olemassa, on tieteellisesti katsottuna sinun tehtäväsi todistaa väite. Muuten kuka tahansa voi sanoa, että "vampyyreja on olemassa" ja väittää, että lause on yhtä vakaalla pohjalla kuin niiden, jotka moiset oliot kieltävät. Todisteet pöytään tai jumalaa ei ole.
Jos ateisti sanoo, että Jumalaa ei ole, on hänen tehtävänsä todistaa tämä väite? Määritteleppä ensin itsellesi usko, mitä se on. Ja tule sitten vaatimaan tällaisia todisteita. Tällaiset kommentit juuri ovat täysin hedelmättömiä keskustelun ja osapuolten välisen ymmärryksen kannalta. Tuo kapeakatseista ja ylimielistä ajattelua, "minä olen lähtökohtaisesti oikeassa, sinun tehtäväsi on yrittää todisrella, että olisin väärässä". Tuo "todisteiden" vaatiminen ärsyttää eniten ateisteissa. Mikä sinä olet olevinasi, että muita kiinnostaisi todistaa sinulle yhtään mitään tuolla asenteella?
Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, varmuus siitä, mikä ei näy.
Usko ja tiede eivät ole tosiaan poissulkevia asioita. Tiede on esittänyt paljon todisteita myös Raamatun kertomusten todenperäisyyden puolesta. On myös sanonta, mihin tiede loppuu, siitä alkaa usko.
-eri
"Jos sanot, että jumala on olemassa, on tieteellisesti katsottuna sinun tehtäväsi todistaa väite."
Näin on. Mutta eihän sitä edes voi osoittaa todeksi, joten...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on hyvin yksinkertaista, oma arvostus ja kunnioitus on omalla käytöksellään ja asenteella ihan itse ansaittava, jos toisin, pyörii aivan väärissä ympyröissä tai ihmissuhteissa.
Itse kuulun kirkkoon, mutta en ole kovin uskonnollinen, mutta ystäväpiiriini kuuluu ateisteja, syvästi uskovaisia, kommunisteja, porvareita, rikkaita ja köyhiä, enkä koskaan ole kokenut ap. kaltaista ongelmaa, kun muistaa itse kunnioittaa toisen vakaamusta, joka on yhtä oikea ja arvokas, kuin omani.
Ja harvoin noista tulee edes keskusteltua yksilötasolla tai henk.koht. menevästi, vaan ihan yleisellä tasolla. Lieneekö ystäväpiirini sitten poikkeus, kun ei ole ap. kertomaa ongelmaa.
Vähemmistönäkökulmaa voi olla vähän vaikeaa ymmärtää, jos ei ole itse ollut samassa tilanteessa. Suomi on niin kristinuskon läpäisemä maa, että se "poikkeavuus" tulee väkisinkin esiin mitä ihmeellisimmissä paikoissa, ei suinkaan välttämättä omassa kaveripiirissä vaan esimerkiksi koulussa, työpaikoilla, erilaisissa juhlatilaisuuksissa.
Ehkä se negatiivinen esiin tulo johtuu siitä, että nämä "hankaliksi heittäytyvät" ateistit vaativat erityisjärjestelyjen järjestämistä juuri näissä koulujen ja työpaikkojen juhlatilaisuuksissa.
Tässä varmaan on ratkaisevaa se, onko tunnustautuva ateisti vai hällä välii -ateisti. Itelleneni esimerkiksi nyt oli ihan sama oliko jossain juhlissa kristillisiä tapoja vai ei. En niistä itse välittänyt tuon taivaallista, koska en niihin uskonut. Sitten on niitä ateisteja, jotka eivät kirveelläkään halua sellaisiin osallistua, koska ne ovat vastoin heidän maailman kuvaansa. Tätä voi joidenkin olla vaikea ymmärtää, mikä siinä on niin vaikeaa, koska se haluttomuus ei johdu mistään kokemuksesta osallistua epäjumalanpalvelukseen tai loukkaa uskonnollista vakaumusta.Ateismi on niin yleinen ja laajasti käytetty termi, ettei sitä usein edes ajatella vakaumuksena. Ehkä ap:kin olisi ollut aloituksessaan tarpeen määritellä paremmin mitä sillä omalla ateismillaan tarkoittaa.
Ap täällä moi. Mä voin yrittää määritellä. Ateismi ei määritelmällisesti tarkoita välinpitämättömyyttä jumaluuksien suhteen, vaan sellaista selkeää ajatusta, ettei niitä ole. Se on ihan selkeä asia, ateismi käsitteenä ei ole monitulkintainen.
Mä olen joutunut koko elämäni vastoin tahtoani veisaamaan koulussa ja jopa työpaikallani ja ristimään käsiä ja pomppimaan penkistä ylös toisten vakaumuksen mukaan. (Tällä en nyt viittaa siihen, jos olen toisten juhlissa, niissä toki mennään kunnioittavasti juhlien järjestäjän vakaumuksen mukaan.) Se tuntuu musta yhtä pahalta, kuin kristitystä mahtaisi tuntua, jos pitäisi kummarrella vaikka kesken koulupäivän kohti mekkaa. Kuten tuossa kuvaatkin, monia ärsyttää tosi paljon, jos joku uskaltaa sanoa, ettei halua tällaisiin osallistua. Silloin on itsellä niin vahva ajatus siitä, että em. toiminta on neutraalia ja tavallista, ettei voi ymmärtää, että toisista vieraan uskonnon harjoittaminen tuntuu todella pahalta. Tarkoitus ei ole herättää huomiota tai ärsyttää tahallaan, vaan ihan oikeasti vain välttyä siltä, ettei tarvitsisi joutua sellaisiin tilanteisiin, jossa on joko pakko esittää harjoittavansa tai joutua silmätikuksi.
Ihmisillä on oikeus olla tuomatta esiin omaa vakaumustaan ja niin kauan kuin näitä tilaisuuksia järjestetään koulu- tai työaikana, se oikeus ei toteudu.
Koulujen ja päiväkotien tehtäviin ei kuulu uskonnon harjoittamisen järjestäminen. Sellaista voidaan kyllä tehdä, mutta SE on aina erityisjärjestely. Koulu järjestää kaikki ohjelmat kaikille sopiviksi, ja jos halutaan tästä poiketa ja tarjota myös mahdollisuus harjoittaa uskontoa, sitten on kaikille sopiva ohjelma myös, ja tästä poikkeavat voivat halutessaan lähteä kirkkoon tmv.
Tämä on todella iso ja tärkeä asia, ja sitä kannattaa pohtia ihan siitäkin näkökulmasta, että jos me nyt emme tätä yhteiskuntana määrittele, voi aivan hyvin olla, ettei kristinusko ole jossain vaiheessa enää valtauskonto, ja mitäs sitten tehdään? Sitten kumarrellaan kaikki mekkaan tai otetaan vihat niskaan?
Osasinkohan nyt vähän avata tätä asiaa?
Usko on uskomista siihen, minkä tietää epätodeksi." Mark Twain
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monet ateistit on ihan samanlaisia hihhuleita kuin ääriuskovaiset. Tieteellinen lähestymistapa olisi, että se mistä ei ole saatavissa tietoa se myönnetään tietämättömäksi, eikä väitetä että jotain ei ole jos siitä ei ole absoluuttisia todisteita.
Monet ateistit käyttäytyvät hyökkäävästi uskon asioista puhuttaessa, se ärsyttää yhtä paljon kuin joidenkin uskovaisten tyrkytys. Itse olen angnostikko jota useimmat uskovat tuttavani pitävät ateistina, mutta en ole koskaan joutunut tilanteeseen jossa joku olisi ärsyyntynyt. Jokainen tulkoon uskossaan autuaaksi, ei se ole minulta pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No täällä palstalla esim on hankala ollut pohtia toisten kristittyjen kanssa maailmankaikkeutta ja muuta sellaista, ilman että joku hullu on hyökännyt trollailemaan ja vaatimaan "vertaisarvioituja todisteita". Uskovat jos yrittäneet keskenään pohtia asioita monesta eri näkökulmasta, niin niihin keskusteluihin aina hyökkää joku ulkopuolinen joka jauhaa satukirja, ootte tyhmiä yms skeidaa. Ateistin kanssa olisi mukava keskustella ihan normaalisti, mutta ei tarvitse kuin katsoa tätä palstaa, niin aina jokin kiistely tulee, jossa yritetään oma kanta saada ainoaksi oikeaksi ja hyväksyttäväksi. Ei uskovan eikä ateistin sellaista tarvitse kuunnella, missä toiselle vain päätä auotaan.
Yhtä lailla tällä palstalla on ollut ties kuinka monta aloitusta, joissa ateistien aikaa haaskataan vaatimalla heiltä selitystä kaikkeen mahdolliseen maailmankaikkeuden synnystä heidän omaan moraaliinsa ja siihen, miksi ihmeessä he viettävät joulua tai jos eivät vietä, miksi ovat niin kamalia uskontoallergikkoja.
Multa ainakin on mennyt tällaiset aloitukset ohi tai sitten en ole niistä vain välittänyt. Täällähän monet provoovat "kristittyjen" nimissä, mikä on tosi ikävää. Mutta tuossakin kommentissa varmaan tarkoitettiin ihan näitä asiallisia aloituksia ja keskusteluita, jotka halutaan sitten pilata kaikenlaisella lapsellisella ja ala-arvoisella kommentoinnilla ja haukkumisella.
Itse ainakin tykkäisin, jos voisi ihan rauhassa ja asiallisesti jutella asioista muiden kristittyjen kanssa kuin myös kertoa kysyville ja kiinnostuneille Raamatusta tai kristinuskosta. Ilman, että kukaan tahallaan yrittää pilata sitä ketjua. Ei minua ainakaan haittaa vaikka kritisoidaan, kyseenalaistetaan ja kysytään, se on kaikki ihan ok, kunhan se tapahtuu asiallisesti.
Vierailija kirjoitti:
Monet ateistit käyttäytyvät hyökkäävästi uskon asioista puhuttaessa, se ärsyttää yhtä paljon kuin joidenkin uskovaisten tyrkytys. Itse olen angnostikko jota useimmat uskovat tuttavani pitävät ateistina, mutta en ole koskaan joutunut tilanteeseen jossa joku olisi ärsyyntynyt. Jokainen tulkoon uskossaan autuaaksi, ei se ole minulta pois.
Uskovaiset/tapakristityt käyttäytyvät keskimäärin äärimmäisen paljon hyökkäävämmin ja heitä on valtaenemmistö. Evankelisuuteen kuuluu jo lähtökohtaisesti julistamisen ja käännyttämisen ajatus. Kaikkien meidän tulisi käyttäytyä hyvin, se on totta. Alistetussa vähemmistöasemassa oleminen, ja jatkuvasti siihen törmääminen, että pitäisi elää toisten ehdoilla saattaa kyllä aiheuttaa joskus aggressiota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Jos sanot, että jumala on olemassa, on tieteellisesti katsottuna sinun tehtäväsi todistaa väite."
Näin on. Mutta eihän sitä edes voi osoittaa todeksi, joten...
Näinpä. Jos jumalan voisi osoittaa todeksi ei se enää olisi uskontoa vaan luonnontiedettä. Hölmö väittely.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai se on jonkinlainen kateus siitä, että joku kykenee elämään ilman "korkeimman johdatusta". Siis ottamaan oman elämänsä omiin käsiin (niin paljon kuin se nyt on mahdollista) eikä tämän tarvi ajatella että tuolla jossain on joku joka päättää mun puolesta.
Ehkä uskovaiset itsekin haluais olla itsenäisiä, mutteivat sitten kuitenkaan uskalla olla. On paljon turvallisempaa antaa käskyvalta omasta elämästä Jumalalle ja Raamatulle. Omia aivoja ei tarvi käyttää. Sen kun menee vaan jonkun muun laatimien sääntöjen mukaan. Seurakunta pappeineenkin auttaa pysymään ruodussa.
En koe kateutta. Kristittynä sitä vasta saa aivojansa käyttää! Miten sovellan Jumalan suuntaviivoja tässä ja tässä asiassa. Se on mielenkiintoista! Aiempaa kokemusta nimittäin on ei-tunnustavan kristityn tai ehkä paremminkin lapsenuskoisen elämästä.
Kuten mainitsit, kukaan ei voi täysin hallita elämäänsä, se on harhaa. Voi tulla sairautta, työttömyyttä jne. Eli ei edes ole mahdollista ottaa elämäämme 100% omiin käsiimme, josta puhuit.
Kristittynä vaellan Jumalan kanssa ja olen vastuussa Hänelle, miten täällä toimin. Hän antaa myös voimansa, lohdutuksensa ja rakkautensa tällä elämän matkalla. Ja ennen kaikkea anteeksiantonsa, kun menee metsään :) !
Kerroin tässä oman näkemykseni, joku toinen kristitty voi kokea toisin.
Kaikki elämässä pitää ajatella sen mukaan mitä joku jossain ehkä haluaa sun toimivan. No, vapauttahan se tuokin on. Jos sen niin haluaa ajatella.
Jokseenkin kaikki Raamatun säännöt tähtäävät siihen, että ihminen olisi kanssaihmisilleen hyvä ja kunnioittava. On todella helppoa perustella itselleen, miksi tuollaisia sääntöjä kannattaa yrittää parhaansa mukaan noudattaa.
(eri)
Nyt ymmärrän. Yksi kylän uskovainen täti-ihminen tuli meille kotiin päivä isän yllättävän ja tapaturmaisen kuoleman jälkeen ja kertoi 8v:lle lapselle, että Jumala rankaisi meidän perhettä antamalla isän kuolla. Varmaan tää täti-ihminen yritti kovasti olla hyvä ja kunnoittava lähimmäisiään kohtaan. Pitäähän pakanoille kertoa Jumalan tahto, ymmärtävät sitten poloiset kääntyä oikeaan uskoon. En kääntynyt, käännyin pois heti kun luvan sain. Olin siis luterilainen kuten tää tätikin. Ja poissa pysyn. Jos tuo on muiden kunnioittamista ja lähimmäisenrakkautta, niin kiitos ei. Pärjään oikein hyvin ilman sitäkin.
ohis
Toivottavasti ymmärrät, kylän uskovainen täti selvästikään ei ollut ymmärtänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomessa ateistitkin ovat kulttuurisesti protestanttisen etiikan omaavia ihmisiä. Vaikka olisikin eronnut valtakirkosta, sen vaikutus jatkuu vielä pitkään. Näin uskallan väittää.
Mä nyt vielä tarkennan: En pyydä enkä vaadi ymmärrystä, jos joku menee haukkumaan uskovaisia tai ilkeilee oman ateisminsa varjolla muille. Tarkoitan todellakin sellaisia tilanteita, joissa ihan vain relevantissa tilanteessa neutraalisti totean olevani ateisti, ja se nostaa heti muilta karvat pystyyn ja johtaa kiukkuisiin kommentteihin, pilkkaan ja kyseenalaistamiseen. Esim:
-Missä kävit riparin?
-En oo käynyt, en kuulu kirkkoon.
-Voi, sitten sä et tiedä niitä kaikkia ihania lauluja!
-Joo, mä olen ateisti, niin en siksi harjoita kristinuskoa.
-Kyllä nää on meidän yhteisiä perinteitä! Kyllä kuuluisi yleissivistykseen käydä ripari! Kyllä siihen kirkkoon voi kuule kuulua vaikka ei niin uskoiskaan! Miksi et halua antaa rahaa hyväntekeväisyyteen, käytät vaan itsekkäästi kaikki itseesi, etkä välitä toisista? Jonkinlaista arvopohjaa kyllä pitäisi ihmisellä olla, on niin surullista jos ei usko mihinkään, eikä vaivaudu ajattelemaan, mikä on väärin ja mikä oikein!
Kaikki edellä mainitut kommentteja, joita olen kuullut usein. Kaikki loukkaavat tosi paljon ja tuntuvat pahalta. Mulla on moraali, mä uskon ihmisyyteen, mä teen sekä palkkatyökseni että vapaa-ajallani paljon töitä ihmisten ja luonnon auttamiseksi ja mulla todellakin on arvot.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse sanon nykyisin olevan agnostikko, pääsen paljon helpommalla. Ehkä olenkin, voihan jumala olla olemassa. Siis joku niistä tai kaikki.
Vierailija kirjoitti:
Usko on uskomista siihen, minkä tietää epätodeksi." Mark Twain
Tuo on kehämääritelmä eli puutteellinen. Jos määrittelet uskon uskomiseksi, tulisi sinun määritellä myös mitä on uskominen.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa ateistitkin ovat kulttuurisesti protestanttisen etiikan omaavia ihmisiä. Vaikka olisikin eronnut valtakirkosta, sen vaikutus jatkuu vielä pitkään. Näin uskallan väittää.
Suomessa kaikki ateistit eivät ole eronneet kirkosta.
Suomessa kaikki ateistit eivät ole koskaan kuuluneetkaan kirkkoon.
Suomessa kristitytkin elävät kulttuurisesti pitkälti vanhojen pakanaperinteiden mukaan ja juhlivat sen juhlia, mm. joulua. Kristityt ovat myös omaksuneet yleisiä ihmisyhdyskuntien periaatteita osaksi omaa uskontoaan, mm. "älä tapa".
Suomessa meidän kulttuuri- ja arvoperinteemme eivät ole peräisin kristinuskosta, vaan ovat vanhempaa perua.
Ei meitä ateisteja silti haittaa, että juhlitte meidän juhliamme kristillisinä. Emme loukkaannu siitä.
Minun ikäpolvellani en ole huomanut vastaavaa. Olen -96 syntynyt ja aina sanonut olevani ateisti. Samaa sanovat suurimmat osat ihmisistä ketä tiedän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai se on jonkinlainen kateus siitä, että joku kykenee elämään ilman "korkeimman johdatusta". Siis ottamaan oman elämänsä omiin käsiin (niin paljon kuin se nyt on mahdollista) eikä tämän tarvi ajatella että tuolla jossain on joku joka päättää mun puolesta.
Ehkä uskovaiset itsekin haluais olla itsenäisiä, mutteivat sitten kuitenkaan uskalla olla. On paljon turvallisempaa antaa käskyvalta omasta elämästä Jumalalle ja Raamatulle. Omia aivoja ei tarvi käyttää. Sen kun menee vaan jonkun muun laatimien sääntöjen mukaan. Seurakunta pappeineenkin auttaa pysymään ruodussa.
En koe kateutta. Kristittynä sitä vasta saa aivojansa käyttää! Miten sovellan Jumalan suuntaviivoja tässä ja tässä asiassa. Se on mielenkiintoista! Aiempaa kokemusta nimittäin on ei-tunnustavan kristityn tai ehkä paremminkin lapsenuskoisen elämästä.
Kuten mainitsit, kukaan ei voi täysin hallita elämäänsä, se on harhaa. Voi tulla sairautta, työttömyyttä jne. Eli ei edes ole mahdollista ottaa elämäämme 100% omiin käsiimme, josta puhuit.
Kristittynä vaellan Jumalan kanssa ja olen vastuussa Hänelle, miten täällä toimin. Hän antaa myös voimansa, lohdutuksensa ja rakkautensa tällä elämän matkalla. Ja ennen kaikkea anteeksiantonsa, kun menee metsään :) !
Kerroin tässä oman näkemykseni, joku toinen kristitty voi kokea toisin.
Kaikki elämässä pitää ajatella sen mukaan mitä joku jossain ehkä haluaa sun toimivan. No, vapauttahan se tuokin on. Jos sen niin haluaa ajatella.
Jokseenkin kaikki Raamatun säännöt tähtäävät siihen, että ihminen olisi kanssaihmisilleen hyvä ja kunnioittava. On todella helppoa perustella itselleen, miksi tuollaisia sääntöjä kannattaa yrittää parhaansa mukaan noudattaa.
(eri)
Nyt ymmärrän. Yksi kylän uskovainen täti-ihminen tuli meille kotiin päivä isän yllättävän ja tapaturmaisen kuoleman jälkeen ja kertoi 8v:lle lapselle, että Jumala rankaisi meidän perhettä antamalla isän kuolla. Varmaan tää täti-ihminen yritti kovasti olla hyvä ja kunnoittava lähimmäisiään kohtaan. Pitäähän pakanoille kertoa Jumalan tahto, ymmärtävät sitten poloiset kääntyä oikeaan uskoon. En kääntynyt, käännyin pois heti kun luvan sain. Olin siis luterilainen kuten tää tätikin. Ja poissa pysyn. Jos tuo on muiden kunnioittamista ja lähimmäisenrakkautta, niin kiitos ei. Pärjään oikein hyvin ilman sitäkin.
ohis
Ihan kauhea tilanne. Olen todella pahoillani puolestasi, että jouduit kokemaan tuollaista, isäsi menehtymisen ja vielä tuollaisen järkyttävän kommentin. Meni kyllä kirkkaasti hengellisen väki.vallan puolelle. Tuo kristitty ei ollut ajan tasalla ollenkaan, myös empaattisia kristittyjä on olemassa. Ei ole meidän tehtävämme yleensäkään lausua tuomioita missään tilanteessa. Lapsuus on vielä muutenkin niin erityistä aikaa ja isän varhaisen menettämisen vaikutukset voivat olla kauaskantoisia lapsen ja nuoren elämässä.
Olen itsekin saanut kristittynä kokea melko samanlaisen tilanteen toisen kristityn taholta, tosin olin jo aikuinen silloin, mutta kirpaisi se silti. Tosin siinä ei ollut puhetta rangaistuksesta vaan läheisen ennenaikaisesta kuolemasta, joka on oli tämän puhujan mukaan juuri oikea aika. Pahalta tuntui, vaikka tämä puhuja ehkä yritti olla jotenkin lohdullinen?
Vierailija kirjoitti:
Kai se on jonkinlainen kateus siitä, että joku kykenee elämään ilman "korkeimman johdatusta". Siis ottamaan oman elämänsä omiin käsiin (niin paljon kuin se nyt on mahdollista) eikä tämän tarvi ajatella että tuolla jossain on joku joka päättää mun puolesta.
Ehkä uskovaiset itsekin haluais olla itsenäisiä, mutteivat sitten kuitenkaan uskalla olla. On paljon turvallisempaa antaa käskyvalta omasta elämästä Jumalalle ja Raamatulle. Omia aivoja ei tarvi käyttää. Sen kun menee vaan jonkun muun laatimien sääntöjen mukaan. Seurakunta pappeineenkin auttaa pysymään ruodussa.
Kyllä me uskovatkin teemme itsenäisesti omia valintoja ja käytämme omia aivojamme. Usko antaa voimaa, mutta itse jokainen tekee päätöksensä. En tiedä, mistä tuollaista revit
Alue: Aihe vapaa
Kiitos, hyvin sanottu. Jotain tuonsuuntaista tarkoitin, olen tuo 57. Älkää loukkaantuko, ateistit, tuon tässä esiin oman näkemykseni.
Koska uskon Jumalaan, joka on meidät luonut, niin ajattelen Hänen tuntevan meidät parhaiten ja sen, miten olemme onnellisimpia tai ainakin koemme eniten merkityksellisyyttä. Vaikka onnellisuus ei olekaan elämän päämäärä, niin vertauksena ajattelen tietokoneen tekijän tuntevan sen toiminnan parhaiten ja kertovan tämän manuaalissa, (jota voi verrata R---.)
Tutkitusti hyvät ihmissuhteet ovat keskeinen tekijä hyvinvoinnille. Olen melko varma, että ihmissuhteeni ovat parempia Jumalan "ohjeilla" kuin ilman niitä, ihminen on sen verran perusitsekäs. Olemme täällä myös toisiamme varten.
Eli vaikka surujakin on ollut, niin uskon omalla kohdallani tämän Jumalan "rajoissa" kulkemisen tuottavan kaikkien kannalta paremman lopputuloksen kuin 100% elämäni ns. omiin käsiin ottamisella. Ja tässä puhun vain tästä elämästä, seuraava elämä on vielä parempi!