Tapailen juuri eronnutta miestä ja olen alkanut saada uhkauksia hänen exältään!
Mies on siis eronnut heinäkuun lopussa pitkästä suhteestaan missä ei enää ollut onnellinen.
Näemme n. 3 krt viikossa, käymme yhdessä lenkillä, uimassa ja viikonloppuisin syömässä yms.
Nyt hänen ex on jostain saanut tietää minusta ja lähettää minulle lähes joka päivä viestiä facen kautta myös miehelle on lähettänyt viestiä ja haukkunut minua. Olen myös öisin saanut soittoja tuntemattomasta numerosta ja kun vastaan kuuluu vain ääni ”huo*a” ja luuri lyödään kiinni.
Työpikalleni on tullut haukkumaviestejä jossa arvostellaan kovin sanoin työtäni, jopa silloin kun olin lomalla olin kuulemma tehnyt työni huonosti.
Ottaisitteko yhteyttä poliisiin tässä tapuksessa? Tätä on nyt jatkunut kolme viikkoa!
Kommentit (494)
Selkeästi ero ei ole selvä ja siinä on epäselvyyksiä. Jos noin vaikea nainen on ollut puolisona niin ehkä miehenkin pitäisi hieman työstää itseään eikä hypätä umpimähkää uuteen suhteeseen tai edes tapailla ketään.
Olen ollut kerran tuossa tilanteessa ja totesin, että yksikään mies ei ole hullun exän sietämisen arvoinen. Lopetin suhteen.
Ainakin tiedät miksi mies erosi exästään. Mutta toisaalta kertoo miehen arvoista kun on tuollaisen kanssa seurustellut pitkään. Todennäköisesti on itsetunto murskana ja kun saa sinun kanssasi sen kokoon vaihtaa "parempaan".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minullekin tuli ekana mieleen, että miehen kertomus erosta on vain miehen kertomus erosta. Eli mies ei ole HOITANUT eroaan. Ei ole käsitellyt eroa siten, että nainen olisi ns. hyväksynyt eron. Mies on siis mahdollisesti toiminut jollainlailla hyvinkin loukkaavasti.
Miksi jollekkin tulee ensimmäisenä mieleen tällaista? Miksi ei tule vain mieleen että sillä ex-naisella on mielenterveysongelmia? Eikö se olisi paljon loogisempaa?
AP tietää vain mitä mies on puhunut, hän ei ole kuullut "exän" versiota. Tällöin ei voi koskaan, koskaan olla sata varma, ettei mies ole puhunut muunneltua totuutta ja kaunistellut asioitaan.
Eri
Voi täyttää kotirauhan rikkomisen tunnusmerkistön. Poliisille siis.
Kyllä tuollaiset hullut täytyy saada hoitoon. Ota yhteyttä johonkin.
Mies ei ole tehnyt eroa oikein ja lupaillut ex:lle jotain. Höpöttänyt et on tunteita vielä tai ettei tiedä mitä tekee tai tarvii aikaa miettiä. Mitä näitä nyt on.
En usko, että mikäli olisi selvästi todennut tunteiden ja halun ex:ää kohtaan loppuneen ja tää oli tässä niin nainen vainoaisi.
Vierailija kirjoitti:
Selkeästi ero ei ole selvä ja siinä on epäselvyyksiä. Jos noin vaikea nainen on ollut puolisona niin ehkä miehenkin pitäisi hieman työstää itseään eikä hypätä umpimähkää uuteen suhteeseen tai edes tapailla ketään.
Ero on miehelle selvä, koska naisen kanssa oli mahdotonta olla.
Sairaalle exälle asia ei ole kenties ikinä selvä.
Samalla mekanismilla ne entiset miehetkin vainoaa, se on vain yleisempää.
Ap on laastari tai jos sitäkään. Ehkä vaan apu eroprosessin ajaksi.
Mies on tykännyt "exästä" oli hullu tai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minullekin tuli ekana mieleen, että miehen kertomus erosta on vain miehen kertomus erosta. Eli mies ei ole HOITANUT eroaan. Ei ole käsitellyt eroa siten, että nainen olisi ns. hyväksynyt eron. Mies on siis mahdollisesti toiminut jollainlailla hyvinkin loukkaavasti.
Mies on silloin heinäkuun lopussa sanonut että ei ole onnellinen suhteessa ja haluaa erota. Muutti pois yhteisestä asunnosta.
Ex ei tätä helpolla hyväksynyt vaan ”kiusasi” miestäkin monta viikkoa häirikkösoitoilla.Ap
HEINÄKUUN lopussa on sanonut että haluaa erota?! Kai sinä tajuat että nyt on vasta syyskuun loppu! Koita nyt antaa toisten parisuhteen ruumiin edes kylmetä! Ei ihmekään että nainen on raivona koska pitää sinua eron syynä ja miestään pettäjänä!
Vierailija kirjoitti:
Mies ei ole tehnyt eroa oikein ja lupaillut ex:lle jotain. Höpöttänyt et on tunteita vielä tai ettei tiedä mitä tekee tai tarvii aikaa miettiä. Mitä näitä nyt on.
En usko, että mikäli olisi selvästi todennut tunteiden ja halun ex:ää kohtaan loppuneen ja tää oli tässä niin nainen vainoaisi.
Sairas ripustautuja vainoaa vaikka kuolemaansa asti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minullekin tuli ekana mieleen, että miehen kertomus erosta on vain miehen kertomus erosta. Eli mies ei ole HOITANUT eroaan. Ei ole käsitellyt eroa siten, että nainen olisi ns. hyväksynyt eron. Mies on siis mahdollisesti toiminut jollainlailla hyvinkin loukkaavasti.
Miksi jollekkin tulee ensimmäisenä mieleen tällaista? Miksi ei tule vain mieleen että sillä ex-naisella on mielenterveysongelmia? Eikö se olisi paljon loogisempaa?
No koska kuka seurustelisi MIEHEN KANSSA, jonka exä on oikeasti joku hullu? En mä ainakaan. Paljon todennäköisempää on,,että huono kohtelu tuottaa huonoa kohtelua.
Minulla tulee lähinnä mieleen että mies ei ole enää jaksanut naisen mielenterveysongelmia. Jos tuossa olisi hullu mies ja normaali nainen, kaikki sanoisivat että tottakai saa erota. Nyt miehen pitäisi jäädä hullun naisen kanssa yhteen. 🙄
Ei kukaan ole sanonut niin, mutta ehkäpä ap:n ei kannattaisi sekaantua mieheen, jolla on eroprosessi vielä kesken.
Eroprosessi kesken? Mies on heinäkuussa eronnut ja muuttanut pois! Millä tavoin ero on vielä kesken?
Ei ole miehen vika jos nainen ei sitä hyväksy. Kuinka kauan miehen pitää odottaa että saa tapailla uutta naista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minullekin tuli ekana mieleen, että miehen kertomus erosta on vain miehen kertomus erosta. Eli mies ei ole HOITANUT eroaan. Ei ole käsitellyt eroa siten, että nainen olisi ns. hyväksynyt eron. Mies on siis mahdollisesti toiminut jollainlailla hyvinkin loukkaavasti.
Miksi jollekkin tulee ensimmäisenä mieleen tällaista? Miksi ei tule vain mieleen että sillä ex-naisella on mielenterveysongelmia? Eikö se olisi paljon loogisempaa?
No koska kuka seurustelisi MIEHEN KANSSA, jonka exä on oikeasti joku hullu? En mä ainakaan. Paljon todennäköisempää on,,että huono kohtelu tuottaa huonoa kohtelua.
Minulla tulee lähinnä mieleen että mies ei ole enää jaksanut naisen mielenterveysongelmia. Jos tuossa olisi hullu mies ja normaali nainen, kaikki sanoisivat että tottakai saa erota. Nyt miehen pitäisi jäädä hullun naisen kanssa yhteen. 🙄
Ei kukaan ole sanonut niin, mutta ehkäpä ap:n ei kannattaisi sekaantua mieheen, jolla on eroprosessi vielä kesken.
Parhaat menee nopeasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minullekin tuli ekana mieleen, että miehen kertomus erosta on vain miehen kertomus erosta. Eli mies ei ole HOITANUT eroaan. Ei ole käsitellyt eroa siten, että nainen olisi ns. hyväksynyt eron. Mies on siis mahdollisesti toiminut jollainlailla hyvinkin loukkaavasti.
Mies on silloin heinäkuun lopussa sanonut että ei ole onnellinen suhteessa ja haluaa erota. Muutti pois yhteisestä asunnosta.
Ex ei tätä helpolla hyväksynyt vaan ”kiusasi” miestäkin monta viikkoa häirikkösoitoilla.Ap
HEINÄKUUN lopussa on sanonut että haluaa erota?! Kai sinä tajuat että nyt on vasta syyskuun loppu! Koita nyt antaa toisten parisuhteen ruumiin edes kylmetä! Ei ihmekään että nainen on raivona koska pitää sinua eron syynä ja miestään pettäjänä!
Hushus trolli, tämä ei ole sinun aluettasi.
Olen elänyt tätä elämää kohta neljäkymmentä vuotta, ja nähnyt kaikenlaista. Tässä tapauksessa hälytyskellot soivat, eikö vain häiriköivän eksän vuoksi. On suuri todennäköisyys, että miehestä paljastuu vielä jotakin kummallista. Kannattaisi lopettaa tapailu.
Onko sulla viesteistä kuvakaappauksia tms. josta ne voi todentaa? Ilman todisteita on turha mennä poliisin pakeille.
Muutoin tekisin kyllä ilmoituksen, nuo kun tuppaa vaan pahenemaan ajan myötä.
Vierailija kirjoitti:
Mies on tykännyt "exästä" oli hullu tai ei.
Mutta ei tykkää enää, sehän se on naisen triggeröinyt.
Mies aloittanut aivan liian nopeasti uuden suhteen. Ei varmaan ole vielä irti entisestäkään. Ja niin ei ole ex vaimokaan. Tämä on aina ongelma näiden käytettyjen miesten kanssa. Ei jatkoon.
Mene trolli pitämään vapaa sunnuntai.