Onko teidät lapsena "jätetty" nykymittapuilla vaarallisiin tilanteisiin, joihin ette omaa lastanne laittaisi?

Viisivuotiaana sitä sai pyöräillä aika vapaasti pitkin kyliä ja käydä kilometrin päässä olevalla kioskilla yksikseen. Asuinalueellamme oli kuitenkin paljon autoteitä ja vesistöjä. Saman tyyppisellä alueella asutaan nytkin, enkä tiedä, minkä ikäisenä uskallan oman lapseni samalla tavalla päästää. Ehkä vasta koululaisena.

Kirjaimellisesti leikittiin tulella. Rakennettiin pahvilaatikoista taloja ja teipattiin seiniin papatteja ja sytytettiin palamaan. Välillä tehtiin vaan nuotioita mistä vaan oksista ja roskista takapihalla metsän reunalla. Hypittiin nuotion yli. Äiti oli yleensä kotona ja välillä vilkas ikkunasta touhuja. Paljon oltiin myös keskenämme sisarusten ja naapurien lasten kanssa meillä. Pieni ihme ettei mitään sattunut eikä sytytetty metsäpaloa. Metsässä leikittiin muutenkin paljon ja ilmakivääri oli usein mukana. Ammuttiin toisiammekin ja isä huusi sen nähdessään, että kattokaa ettei silmiin osu. Kiipeiltiin korkeiden puiden latvaan ja sekoiltiin mitä sattuu syvän ja kovaa virtaavan ojan penkalla. Keväisin oja tulvi ja virtaus olisi ollut lapselle aivan liian kova vastus päästä ylös, jos sinne olisi tippunut. Kaveri sinne tippuikin kun kiipeiltiin puiden oksilla ojan yllä, mutta sillon oli kuiva kesäaika eikä vettä ollut paljoa. Pääsi omin avuin ylös ja juoksi itkien kotiin. Tämänkään jälkeen ei tullu mitään sanomista tai kieltoja siellä leikkimisestä. Mopotkin saatiin vuosia ennen mopokortti-ikää. Maalla on oma meininki.

Saimme olla vapaasti poikia ja tyttöjä

Juostiin lapsiporukalla kesällä pihoilla aamusta iltaan. Joku valopää keksi, että lähdetään merenrantaan uimaan. Itse juoksin jengin perässä kaukana takana, kun en pienimpänä pysynyt vauhdissa. Kymmenen hengen porukassa ei kukaan tietenkään katsonut perään. Rantsussa oli mutakuoppia. Niitä olisi pitänyt varoa. Astuin sellaiseen ja yhtäkkiä olin veden alla enkä saanut henkeä. Katsoin ylös ja näin valon kimaltelevan ylhäällä kaukana pinnalla. Potkin jaloilla ja heiluttelin käsiä vimmatusti. Opin nopeasti uimaan. Pärskin pinnalle enkä niellyt kauheasti vettä. Muistan vieläkin mutaveden maun. Uimakoulu a'la 70-luku.

Ulkomailla uimarannalle 9-vuotiaana yksin olemaan tunneiksi ja hotelli ei ollut ihan vieressä.

Isoveljen hakattavaksi ja alistettavaksi vuosien ajaksi. Vanhemmat näki, mutta ei puuttuneet.

Vierailija kirjoitti:

Nykyisin on ylihysteerinen suhtautuminen, ennenkin selvittiin lapsina hengissä vaikka mistä, nykysin täytyy laittaa keltaiset huomioliivit päälle, kun kävelee 100m kadulla. Kaikki on ihmisen pääkopan sisällä olevaa kuvitelmaa tapahtuvista katastrofeista, jos se lapsi meneekin vaikka yksin johonkin.

Lasten tapaturmaisten kuolemien määrä oli ennen suuri. He jotka eivät selvinneet hengissä 'vaikka mistä' eivät ole enää kertomassa kokemuksistaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyisin on ylihysteerinen suhtautuminen, ennenkin selvittiin lapsina hengissä vaikka mistä, nykysin täytyy laittaa keltaiset huomioliivit päälle, kun kävelee 100m kadulla. Kaikki on ihmisen pääkopan sisällä olevaa kuvitelmaa tapahtuvista katastrofeista, jos se lapsi meneekin vaikka yksin johonkin.

Lasten tapaturmaisten kuolemien määrä oli ennen suuri. He jotka eivät selvinneet hengissä 'vaikka mistä' eivät ole enää kertomassa kokemuksistaan.

Nykyään lapset ovat itsetuhoisempia, joten saattaa olla tilastot vain kallistuneet kuolemansyytilastojen osalta.

80 luvulla jäätiin useasti valvomaan pikkusiskoa jo pikkuvauvasta saakka; tuolloin me isommat olimme 9 ja 11 vuotiaita.

Koulun jälkeen kävelin noin 2km bussipysäkiltä kotiin ja muistan miten pelkäsin tien ympärillä olevaa metsää,Muumien Mörköä ja ties mitä muita hirviöitä. Pahinta oli tavi kun ei ollut katuvaloja ja oli jo hyvin hämärää,kun nousin pois bussista. Kotonakaan pelko ei helpottanut: vanhemmat töissä,ei katuvaloja,ei naapureita. Onneksi oli sisävessa,en olisi koskaan uskaltanut huussiin! Tein läksyt ja lämmitin paistinpannulla makarisörsselin ym jämiä.  Ja sain äidiltä huudot kun olin vaan laiskotellut enkä yhtään siivonnut,kuulemma olisi ollut hyvin aikaa. Jossain vaiheessa koetinkin sitten imuroida mutta äiti haukkui huonoksi jäljeksi ja imuroi  heti uudelleen.  Pimeän pelostanikin irvailtiin ja kerran isä päätti kouluttaa työntämällä ulkoportaille sukkasiltaan,ilman takkia,pimeään. Aloin itkeä ja pissasin housuun. Ja siitä tietysti tuli huutoa kun äiti joutui pissahousuja pesemään. Kun kasvoin teiniksi,oletettiin että teen joutessani ruuat koulun jälkeen eli vaikkapa perunamuussia,lihapullia ja sämpylöitä. Ja nekin piti sitten haukkua. Kerran räjähdin ja huusi kunnolla minkä jälkeen sain kuulla olevan kiittämätön,minusta kuulemma haluttiin itsenäinen ja vahva.

Minusta ei tullut vahvaa vaan säikky , huonosti nukkuva ja pimeänpelkoinen. Nukun unilääkkeiden voimin vaatehuoneesta  kajastavassa valossa. Rakastan nähdä katuvalot ja vastapäisen kerrostalon valot. En koskaan enää suostuisi asumaan metsässä. Yhtään perunaa en ole omillani asuessa koskaan keittänyt tai lihapullaa  pyörittänyt, vaan lämmitän eineksiä mikrossa. 

10-vuotiaana vietin kesän mummon luona Ruotsin Östersundissa. Kotimatka tapahtui lentokoneella, yksin. Koneen rahtitilaan tungettiin lisäksi saamani käytetty polkupyörä. Koneita piti vaihtaa Sundsvallissa ja Vaasassa. Määränpää oli silloinen Seutulan lentokenttä, nykyisin Helsinki Vantaa jossa minua oltiin vastassa. Tämä tapahtui vuonna 1957 ja konetyyppi oli vanha kunnon DC3

Kesälomilla käytiin "mummolassa". Vieressä joki. Kivikkoinen surmanloukku. Ei minkäänlaista valvontaa tai kontrollia. Siellä me noin 4-5v alkaen keskenämme telmittiin.

Iso messuhalli tai kauppahalli tms. Meikäläinen alle 5v. Yksin jossakin nurkassa, kun vanhemmat katoavat jonnekin. Eivät siis vaivautuneet joko ottamaan mukaan tai "unohtivat" mut sinne. Jätti kyllä traumat.

Joidenkin ei kannattaisi - tai pitäisi antaa - lisääntyä...

Sain mopon 10-vuotiaana (v. 1986) ja aluksi ajelin sillä pihapiirissä. Murkkuiän tultua oma piha ei enää riittänyt vaan piti päästä parin kilsan päähän kaverin luo jolla oli myös mopo. Syvällä pöndellä kun asuttiin, silminnäkijöitä luvattomalle ajelulle oli melko vähän eikä mutsikaan ollut kyllin tomera laittamaan stoppia sille. Pitkin kylän sorateitä ja metsäpolkuja sitten rällättiin mopoilla, sekä talvella tietenkin järven jäällä. Rakensin myös hyppyrin josta sain tehtyä reilun 5 metrin mittaisia hyppyjä, eikä kypäräkään ollut aina päässä.

Jossain vaiheessa mopon pakoputki oli karstoittunut tukkoon ja ratkaisin ongelman poistamalla koko putken. Siitä seurasi niin kova meteli että se ongelma piti ratkaista kuulosuojaimilla, mutta hyvin kulki ja otti kiesiä ilman putkea! Viikon päästä kaveri sanoi että joku kyläläinen oli uhannut soittaa poliisille jos ei mekkala lopu, niin uskoin sitten hyvällä ja puhdistin karstat putkesta ja laitoin takaisin paikalleen.

Jollain ihmeen tuurilla olin ehtinyt täyttää 15 ja hankkia mopoon vakuutuksen, kun jouduin ekan kerran poliisin pysäyttämäksi. Säikähdyksellä selvittiin siitäkin kun ikä ja vakuutus oli kunnossa, eivätkä tutkineet mopoa kovin tarkkaan. Moottori oli vakiokunnossa, mutta ketjurattaiden kokoja oli vaihdettu niin että mopo kulki jotain 50 km/h tai vähän päälle.

Nyt keski-ikäisenä setämiehenä pistää hiukan ärsyttämään kun jonnet keulii viritetyillä mopoilla keskellä taajamaa, mutta pitäisi koittaa ymmärtää kun en itsekään ollut ihan pyhäkoulun mallipoika. Olisi siinä tullut mutsillekin sanomista, jos olisin jäänyt kiinni alle 15-vuotiaana tai jos olisi onnettomuus sattunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon nukkunut vaunuissa kaupan edessä 70-luvulla kuten rivi muitakin vauvoja, samoin vielä siskonikin 80-luvulla. Sit tuli joku kidnappaus ja harveni tuo tapa.

Olen syntynyt -86 ja nukkunut myös kaupan edessä vaunuissa. Äiti kertoi, että olin itkuinen vauva ja usein itkenyt ja huutanut yksin vaunuissa kun hän oli kaupassa, ja vieraat ihmiset olivat pysähtyneet heijaamaan vaunujani.

Minä synnyin -85 ja minäkin olen nukkunut vaunuissa kaupan ulkopuolella, kauppa sijaitsi ison mäen päällä kaupungissa, onneksi vaunujen lukitus ei koskaan pettänyt ja ne eivät koskaan lähteneet vyörymään sitä alas, huonosti olisi käynyt, jos olisivat vyöryessään pysyneet pystyssä niin mäen alla odotti autotie jossa viimeistään olisi sattunut huonosti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyisin on ylihysteerinen suhtautuminen, ennenkin selvittiin lapsina hengissä vaikka mistä, nykysin täytyy laittaa keltaiset huomioliivit päälle, kun kävelee 100m kadulla. Kaikki on ihmisen pääkopan sisällä olevaa kuvitelmaa tapahtuvista katastrofeista, jos se lapsi meneekin vaikka yksin johonkin.

Lasten tapaturmaisten kuolemien määrä oli ennen suuri. He jotka eivät selvinneet hengissä 'vaikka mistä' eivät ole enää kertomassa kokemuksistaan.

Tapaturmaisen kuoleman riski on laskenut 40 vuodessa 90%. Näin siis pikkulapsilla, joita nykyään valvotaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyisin on ylihysteerinen suhtautuminen, ennenkin selvittiin lapsina hengissä vaikka mistä, nykysin täytyy laittaa keltaiset huomioliivit päälle, kun kävelee 100m kadulla. Kaikki on ihmisen pääkopan sisällä olevaa kuvitelmaa tapahtuvista katastrofeista, jos se lapsi meneekin vaikka yksin johonkin.

Huono esimerkki. Pienet lapset eivät osaa havainnoida liikennettä kuten aikuiset. Isompi riski jäädä auton alle

Jep, se on juuri näin. Lisäksi ajoittain, vaikka onneksi kai harvoin, tapahtuu ihan sen kaltaisia onnettomuuksia, että auto peruuttaa pihalta eikä huomaa pientä säntäävää lasta. Ootteko kiinnittäneet koskaan huomiota kuinka monissa mahdollisissa vaarapaikoissa on kaiken maailman puskia edessä. Ja välillä lasten on ylitettävä myös autoteitä ilman suojatietä tai käveltävä/pyöräiltävä autotien reunassa. Ja periaatteessahan monesti näkyy, että nämä on sitten autoilijoiden teitä, osaavatko kaikki ennakoida satunaisia pieniä pisteitä (lapsia)? 

Ei lapset välttämättä ajattele maailmaa niin riskejä täynnä olevana kuin aikuiset, vaan kaikenlainen leikkiminen ja välillä jopa vaarallinen pelleilykin näkyy. En itsekään ollut lapsena mikään superkäyttäytyjä ja omiinkin kokemuksiin kuuluu se, että lähdin 4-5-vuotiaana pyöräilemään kaverin kanssa keskustan kauppaan 80-luvulla.  Eikä äiti huomannut lähtöä. Olisikohan ollut lasun paikka nykyään, mikä tuntuu kyllä tietysti erikoiselta siinä kontekstissa, sillä sai kasvaa kyllä ihan perusturvallisessa kodissa. Samaa ajatusta kielii toi, että monia teitä on jätetty nukkumaan vauvana kaupan pihalle yms. Itsekin olin unohtunut jossain vaiheessa hetkeksi jonnekin, kun vaunut/pyörä lapsineen ei ollut koko ajan mukana (kuten nykyään). 

Tuollainen seikkailuvietti kuulunee monen lapsen kehitykseen, mutta väitän ettei alle kouluikäisenä ainakaan enää tollanen olisi ok. Nykyäänhän suositellaan lasten saattamista kouluun ainakin ala-asteen ensimmäiseen vuoteen, eikö niin? Itse kävelin ekalta luokalta, mutta oma koulu olikin ihan ok-talomaisessa lähiössä, jossa ei ollut läpikulkuliikennettä ja kaahareita. 

Uin pienenä kotijärven yli, reilusti ala-asteikäisenä. Pikkuveli tuli itse tehdyllä styrox-lautalla perässä, varmistajana.

Samaan ikäkauteen kuului tupakan poltto (ehkä 2-3-luokkalaisena), aina kun sellaisen sattui jostain löytämään.

Aavistus tästä vanhempana poljettiin muutaman kilsan päähän markettiin keräämään ostoskärryjä ja saamaan tästä palkkaa per kärry.

5-luokalla olin yksin yötä kotona - piti mennä kaverille yöksi mutta tulin kipeäksi. Onneksi jääkaapissa oli ruokaa joten sain tehtyä iltapalan.

12-vuotiaasta alkaen ajettiin maalla autoilla yleisillä teillä aina silloin tällöin.

Kas kummaa, miten minusta kasvoikin melko itsenäinen ja kykenevä yksilö 😁

Omat vanhemmat teki paljon töitä ja paljon oltiin sitten siskon kanssa kahdestaan mutta en muista että olisi ollut mitään kovin vaarallista yms. Mutta, se on jälkikäteen herättänyt ihmetystä, että eräs naapurin nainen palkkasi minut lapsenvahdiksi koko kesäksi alle 1-vuotiaalle lapselleen, olin ehkä 12 tai 13. Minulla ei ollut mitään kokemusta pienistä lapsista ja tuo kyseinen taapero oli todella hankala, riehui ja tappeli koko ajan, ikävöi töissä olevaa äitiään. Usein itkin lapsen kanssa yhdessä kun en tiennyt mitä tehdä. Lisäksi aivan orjapalkalla, kahdesta kuukaudesta sain n. 50€ :D Itse en ehkä palkkaisi lapsenvahdiksi täysin kokematonta lasta taaperolleni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oltiinko ennen tyhmiä vai eikö lapsia vain rakastettu?

Huokaus......

Eivät tietenkään olleet tyhmiä, 70-80 luvuilla elämäntyyli, lastenhoito- ja kasvatusmetodit oli vain erilaiset kuin nyt.

Tai ehkä kulttuuri oli vielä silloin se ettei lapsia varinaisesti kasvatettu millään muulla kun kurilla ja nuhteella eikä lapsia nostettu perheen keskipisteeksi ja kaikkien hemmoteltavaksi kuten nyt.

Lapsia tuli, niiden perustarpeista huolehdittiin mutta muutoin lapset oli esim jo yli 5-6 vuotiaista saakka keskenään ja vanhemmat myös luotti siihen että elämä koulii, ei ehkä myöskään pelätty joka naarmua siten kuin tänä päivänä.

Siihen peilaten vaan outoa, kuinka nykypäivän vaatimukset vanhemmille ovat toisinaan aivan mielipuolisia.

Esim. Kun lapseni kolmevuotiaana kiukkusi väsymystään hakiessani häntä päiväkodista, alkoi joku vastaantullut täysin tuntematon vanhempi nainen sättiä minua siitä, kuinka vastuutonta on laittaa noin pieni lapsi päiväkotiin.

Ennen oli monesti paljon vapaampi kasvatus ja luotettiin lapsi ympäröivän maailman huostaan tuosta vaan.

Oli ihan ok, että lapsi jo ekalla luokalla kävelee yksin koulusta tyhjään kotiin avain kaulassa ja viettää aikaa parhaalla katsomallaan tavalla, kunnes vanhemmat tulevat kotiin neljän jälkeen. Oli myös ihan ok, että joku puolituttu naapuri katsoo lasten perään koko päivän ilman erillisiä yhteydenottoja. Lapset myös menivät lapsiporukassa pitkälle kodistaan ja tietysti ilman puhelimia, kun ei niitä silloin ollut. Lapset ylittivät isoja teitä, eksyivät kaupunkeihin välillä ja olivat aikuisen valvomatta rannoilla päivän ajan.

Kun tultiin vanhemmaksi, illat luuhattiin siellä täällä, mitään kontaktia ei edelleenkään ollut (kun ei ollut niitä kännyköitä) ja bileitä oikeasti oli aika usein (aina kun jollain oli kämppä tyhjänä). Viinaa sai helposti lähi-alkon edessä norkoavilta juopoilta, kun maksoi hakupalkan ja tupakassakin oli 16v ikäraja. Myös lähikaupat myivät huoletta kaljaa alaikäisille, kukaan ei kysynyt 15-vuotiaalta papereita. 15-vuotias pärjäsi myös ihan hyvin yksin kotona vaikka viikon, kun vanhemmat lähtivät aikuisten lomalle.

Joko on luojan lykky, että me 70-luvulla syntyneet olemme edes hengissä tai sitten maailma vaan oli turvallisempi silloin. Ehkä oli vähemmän vaaroja ja enemmän yhteisöllisyyttä.