Onko teidät lapsena "jätetty" nykymittapuilla vaarallisiin tilanteisiin, joihin ette omaa lastanne laittaisi?

Olen ollut alle 2-vuotias, kun vanhempani lähtivät viikonlopuksi ulkomaille ja jättivät minut 6-vuotiaan isosisaruksen vahdittavaksi. Naapuri kävi pari kertaa katsomassa, että meillä on kaikki ok. Tästä ei ole aikaa edes kolmeakymmentä vuotta. Itselläni on nyt lapsia, enkä osaisi kuvitella omia samanikäisiä lapsiani pärjäämässä edes paria tuntia keskenään. Puhumattakaan siitä, miten vanhempani ovat levollisin mielin olleet poissa luotamme ja olettaneet, että säilymme hengissä Isosisarukseni muistaakin minun itkeneen melkein koko viikonlopun yhtä soittoa. Tällöin ei ollut edes mitään mahdollisuutta soitella heille kuten nyt ehkä olisi.

Kaisa 101 kirjoitti:

Meidän perheessä oli 3 lasta, minä keskimmäinen tyttö siis, kaksi veljeä, toinen 4 vuotta

vanhempi toinen 3 vuotta nuorempi. Maito haettiin n 2.5 km päässä olevalta maitotilalta

päivittäin. Eli matkaa tuli n. 5 km. yhteesä. Olin n. 7 vuotias ja allekin kun mulle tämä

tinki määrättiin, iltalypsyltä se haettiin.  Siis eikun reippaasti vaan maitokannun kanssa

"maidolle" n. klo 4 tienoilla  piti lähteä, yksin,  olipa se pimeää tai valoisaa.

Maitokannu oli 5 lt kannu ja usein se oli täynnä. En vieläkään käsitä miksi vanhempi veli

ei tarvinnut, eikä halunnut lähteä maitoa hakemaan. Meni ukin ja mummon tykö muualle.

Valoja ei ollut matkan varrella, yksi lamppu oli metsänhoitajan talon edessä, siinä oli

linjuripysäkki ja postilaatikko, muuten oli kärrytietä loput, valot tuli vasta kun

saavuin maitotilalle.  Iso tila, paljon lehmiä navetassa. Sieltä haki maitoa ne joilla

ei ollut maita eikä mantuja, saatikka lehmiä. Kerran yksi mies sanoi karjakolle:

"kuka helvetti laittaa lapsen rahtaamaan kannua tällä ilmalla ja pimeällä"

Karjakko ei vastannut. Joskus pakkasella isä lähti maidon hakuun kun tuli työstä,

meillä oli sikoja 3 kappaletta ja isä haki ruokia sioille joka ilta että possut kasvoi,

päivät hän oli työssä nahkatehtaalla. Äiti oli kotirouva. Ihme että säilyin hengissä tässä

rytäkässä, sillä ei ollut helppoa luistella talvella kannun kanssa pimeässä ja pelätä.

Äiti hoiti nuorempaa, mutta velikin piti ottaa mukaan kun hän vain kykeni sen matkan

kulkemaan, voi voi niitä reissuja. Kannu ja veli,  joka ei jaksanut kulkea, kesällä istuttiin

kivellä välillä, kyllä olis talvella potkuri ollut poikaa, mutta sitäkään ei ollut.

En todellakaan laittaisi omaa tyttölasta tälläiselle urakalle, mutta eihän minulle

tyttöä suotu, kaksi poikaa on annettu. Teen kirjaa jossa tulee olemaan asioita ja kokemuksia

joita ennen piti tehdä mikäli selkäsaunan vältti. Nyt olen ainoa joka on hengissä perheestä,

joskus tulee mieleen että miten äiti raski näin tehdä, isä oli ylityöllistetty, häntä ei voi syyttää.

jatkuu

Tätä kesti niin kauan kun olin 13 vuotias, jolloin muutimme kaupunkiin.

Luontoharrastus kehittää kirjoitti:

Lapsena mummolassa 6v eteenpäin ja myöhemmin mökillä kun se hankittiin, 9v  liikuin kaikki kesät luonnossa mökin ympäristössä ja minusta tuli luontohullu.

Kalastelua, perhostoukkien keräilyä ja kasvattamista, sammakontoukkien kasvattamista, sisiliskojen ja rupikonnien pitoa terraariossa ym. Rapujakin oli useamman vuoden akvaariossa kotona. vanhempani hyväksyivät kaiken kun pidin elimet siististi bokseissaan ja hoidin oikein.

Nykyajan lapset on aivan vierottautuneet luonnosta kun vanhemmat ei anna koskea mihinkään. 

oman tyttäreni kanssa on käyty sammakko-ojalla ja on saanut kasvattaa nuiapäitä, ja perhosentoukkia hän on pitänyt elättinä joka kesä. kaikki kasvatukset on vieläpä onnistuneetkin. Luontoharrastus a hyönteisten tutkiminen kehittää lasta, antakaa niiden ropata niitä vapaasti.

Muuten ihan hyvä, mutta kaikki Suomen matelijat ja sammakkoeläimet ovat rauhoitettuja. Rauhoitus koskee eläinten kaikkia kehitysvaiheita, eli laki kieltää myös sammakoiden kudun tai nuijapäiden viemisen kotiin kasvatettaviksi. Luonnonystävä voi olla ilman eläinten sopimattomiin oloihin raahaamistakin, harva (lapsi) myöskään on niin kiinnostunut, että jaksaa/osaa huolehtia hallussaan olevasta eläimestä.

Ennen viljankuivatus tapahtui kauempana asumuksista, koska oli iso tulipaloriski. Olisinko ollut juuri kymmenenkunta vuotta kun minut sinne jätettiin yövahdiksi, keskelle ei mitään , pimeään syysmetsänreunaan. Ei ollut puhelimia, joten en tiedä, miten siitä tulipalosta olisi ilmoittanutkaan. Muistan, että vähän pelotti pumeässä ylsin viljasäkkien keskellä.

Jouduin pärjäämään pitkälti yksin sen jälkeen, kun aloitin koulun. Äiti vei ekana päivänä kouluun ja katsoi jonkun aikaa ja joskus ikkunasta, että menin koulun suuntaan. Piti myös itse herätä 3 luokalla ja tajuta mennä kouluun, kun se alkoi myöhemmin. Saatoin olla pitkiäkin aikoja päivisin yksin, kun isä oli muualla ja äiti teki vuorotyötä. En edes muista, että mitä söin tuolloin. Tämä tapahtui 1970- luvulla. Nykyään ei olisi mahdollista ja olisi vaarallista.

Muistakaa, että entisaikoina Suomi oli vielä hyvin suomalainen maa ja ihmisillä oli korkea moraali ja vastuu. Vaikka lapsi matkustikin silloin "yksin" junassa, kanssamatkustajat (sen ajan oikeat miehet) olisivat puuttuneet mahdolliseen ahdisteluun nyrkein ja heittäneet ahdistelijan junasta. Ei silloin kukaan kehdannut olla edes homo, vielä vähemmän mikään lapsiin sekaantuja.

Suomi on nykyään selvästi turvattomampi maa. Kun joskus vielä 90-luvulla herrasmiestaksikuski vei väsähtäneen juhlijan luotettavasti kotiovelle, nykyään tilanne on toinen: Eräs taksikuski raiskasi ystäväni viime vuonna lähiön syrjäisessä paikassa.

Muistakaa, että ennen Suomi oli hyvin yhteisöllinen maa. Silloin pidettiin huolta kanssaihmisistä, esim. kotiin jääneistä naapurin lapsista. Nykyäänhän ei edes tunneta naapureita tai voi olla kielimuuri välissä.

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut alle 2-vuotias, kun vanhempani lähtivät viikonlopuksi ulkomaille ja jättivät minut 6-vuotiaan isosisaruksen vahdittavaksi. Naapuri kävi pari kertaa katsomassa, että meillä on kaikki ok. Tästä ei ole aikaa edes kolmeakymmentä vuotta. Itselläni on nyt lapsia, enkä osaisi kuvitella omia samanikäisiä lapsiani pärjäämässä edes paria tuntia keskenään. Puhumattakaan siitä, miten vanhempani ovat levollisin mielin olleet poissa luotamme ja olettaneet, että säilymme hengissä Isosisarukseni muistaakin minun itkeneen melkein koko viikonlopun yhtä soittoa. Tällöin ei ollut edes mitään mahdollisuutta soitella heille kuten nyt ehkä olisi.

No tämä oli kyllä silloinkin melko selkeä heitteillejättö.

Useita kertoja jätettiin illaksi yksi kotiin, kun äiti oli tanssimassa, olin alle kouluikäinen. Kavereina oli kyllä pihan lapsia ja sitten keksittiinkin kaikenlaista kivaa yhdessä, kerran mentiin talon pommisuojaan eikä päästy sieltä pois. Kerran päätettiin tehdä lettuja, ei oikein tietenkään osattu mitään respetiäkään ja muistan kuinka paistipannu alkoi käryämään ja letut oli sellaista mössöä. Pyöräilin ilman kypärää tietenkin pitkin kyliä niiikään jo alle kouluikäisenä mm kauppaan ostamaan karkkia. Kävelin yksin päiväkotiin alle kouluikäisenä. Kerran keksittiin kiivetä yhden vanhan puutalon katolle, istuttiin siellä aika useasti, muistan kuinka sieltä oli kiva liukua vähän lähemmäksi sen katon reunaa. Uimaan pyöräiltiin alakouluikäisenä, eikä meillä ollut ketään aikuisia valvomassa. 13-vuotiaana vietin viikon kaverin luona, kun sen vanhemmat oli Espanjassa. Poltettiin tupakkaa, maisteltiin alkoholia ja kutsuttiin poikia kylään. Kerran matkustin henkilöauton hattuhyllyllä Kainuuseen, eli ilman mitään turvavöitä autossa. Tämä 70- luvulla. Äidiltäni lipsahti yhtenä päivänä, että ihme ettei koskaan sattunut mitään, kun olit aina yksin kotona...

No itsellä oli aika perusturvallinen lapsuus 70/80 luvun maaseudulla. Minusta pidettiin ihan hyvää huolta, kotiruokaa oli tarjolla kovasti, enkä muista olleeni pitkiä aikoja yksin kotona, aina vähintään isoveljet vahtimassa. En muista kokeneeni mitään turvattomuutta koskaan.

Toki siihen aikaan kuului, että kesät oltiin ulkona aamusta iltaan, paljasjaloin viuhdottiin pitkin metsiä, ammuttiin ilmakolla peltitölkkejä, kiipeitiin puissa, käytiin uimassa ja soutelemassa suht nuorina itsekseen/ kaverin kanssa. Polkupyörät oli vanhoja romuja, tietenkään ei ollut kypäriä ja autossa istuttiin ilman turvaistuimia ja - vöitä. Samoin isoveljen mopon/motskarin kyydissä oltiin ilman kypärää. Mitään ei onneksi sattunut, mutta olihan niissä riskinsä. Ajat ovat muuttuneet ja omat lapset toki kasvatettu asiaankuuluvien turvalaitteiden ja valvonnan kanssa. En kuitenkaan koskaan ole ollut ylivarovainen, vaan antanut lasten remuta ja kiipeillä järkevissä rajoissa.

Äiti oli opettaja ja isä sairaseläkkeellä, joten mun päivähoito meni niin, että usein olin äidin mukana koulussa. Istuin hiljaa, piirtelin, pelasin luko- pelejä ja ihmettelin isompia lapsia. Yleensä olin isän kanssa kotona, mutta hänen hommissaan mukana. Esimerkiksi isän ollessa metsätöissä, minä satoin leikkiä koko päivän metsässä, kuljin mukana kalassa, istuin traktorissa jne. Päiväunille saatoin nukahtaa minne sattuu, vaikka keskelle lattiaa. Usein isoveli oli myös hoitamassa ja silloin leikittiin ulkona, hiihdettiin, kuunneltiin musiikkia jne. Mukavia muistoja noilta ajoilta, vaikka ei ihan nykymuotoista varhaiakasvatusta ollutkaan.

Sain myös ihan pienestä pitäen katsella tosi paljon telkkaria ja koska opin alle 5v lukemaan, seurasin esimerkiksi Dallasia alle kouluikäisenä ja sehän kesti puoli kahteentoista saakka. Samoin katselin aika valvomatta kaikenmoiset kauhuelokuvat, ihmissudet, vampyyrit, länkkärit ja esim kaikki Dirty Harry- tyyppiset väkivaltapläjäykset. Ei jäänyt traumoja, mutta vähän jälkeenpäin olen ihmetellyt tätä.

Nuoruusvuosina mua kyllä kontrolloitiin enemmänkin, eikä päästetty juuri minnekään huvituksiin, mutta lapsuus oli melko villiä ja vapaata ja hauskaa!

Pidin 12 vuotiaana tyttökerhoa parin kaverini kanssa ja teimme yönyliretken kunnan leirikeskukseen eräänä syksynä. Vanhemmat toivat lapsensa sinne meidän kolmen 12 vuotiaan tytön kanssa viettämään yönsä. En edes muista mitä söimme retkellä...

Leirikeskus oli ihan järven rannalla, mutta tyttökerhomme jäsenet olivat tietenkin järkeviä ja tottelevaisia, kuten me ohjaajatkin emmekä todellakaan olisi tehneet mitään älyttömyyksiä. Tuntuu etteivät monet reilu 30+ vuotiaatkaan ole vielä yhtä vastuullisia kuin omassa lapsuudessani olivat jo 12 -vuotiaat.

Mä matkustin Englantiin yksin 15-vuotiaana tuttujen luo ja siellä ympäriinsä myös yksin. Eipä tuo niin vaarallista ollut siihen aikaan.

8-vuotiaana hoidin 4-vuotiasta pikkusiskoani. Leikimme rannalla. Mutta meidät oli kasvatettu niin ettemme ikinä olisi hankkiutuneet vaaratilanteisiin.

Olin lapsena ja nuorena partiossa. 14-vuotiaana lähdin kymmenen muutamaa vuotta nuoremman partiolaisen kanssa metsään yöretkelle. Elettiin 90-lukua, ei tietoakaan mistään kännyköistä. Vanhemmat vei hevonkuuseen metsätien päähän ja tuli seuraavana päivänä hakemaan samasta paikasta. Yö nukuttiin laavussa, sateesta tai pakkasesta huolimatta.

Tiedettiin, että lähistöllä (useiden kilometrien päässä) oli yksi maatila, josta olisi hädän hetkellä löytynyt puhelin. Retkillä touhuttiin sahan, kirveen ja puukkojen kanssa ja tietysti oli aina nuotio iltoja ilahduttamassa.

Nykyään 11-12 vuotiaat toimii vain aikuisten ohjauksessa. Retkiä järjestetään vain paikoissa, joissa on joku kiinteä rakennus ja kaikkein pienimmät nukkuu aina sisällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset, joille kävi todella huonosti, eivät ole näitä tarinoita kertomassa. Kuten se 9-vuotias pieni tyttö, joka hukkui 80-luvulla jokeen uidessaan kavereiden kanssa.

Totta. Mutta me jotka selvittiin ((eli enemmistö) saatiin kyllä elää paljon vapaampi ja kokemusrikkaampi lapsuus, kuin nykylapset.

Juurikin näin. Ja luulen, että juuri sen ansiosta meidän ikäpolvesta tuli sinnikkäitä taistelijoita. Kun on joutunut lapsesta alkaen huolehtimaan itsestä ja pienemmistä ei vinguta ihan vähästä. Kun saa kaiken liian helpolla, millään ei ole mitään väliä eikä osata arvostaa mitään.

Jaa. Omaa elämääni värittää jatkuva turvattomuus ja pelko, että jos asiat meneekin pieleen, enkä voi hallita niitä.

Kun turvallinen lapsuus jäi puuttumaan.

Rippikoulu leirillä kun olin 15 v, "isoset" eli 16vuotiaat, aiheutti kidutuskuulustelun, lampulla valoa silmiin, traumatisoiduin siitä pelon ilmapiiristä.

Pääisonen oli 18v eli aikuinen. Hinkkasi itseään ylivanhimpaan, 20 vuotiaaseen. Haarahyppyjä jossa genitaalit kohtaa. Vaatteet päällä mutta kuitenkin.

Nyt paljon myöhemmin olen yhä havainnut, ettei evl henkilökunta ole niin skarppia kuin pitäisi.

Vierailija kirjoitti:

Nykyaikana kaikki on vaarallista ja lapset ei saa tehdä mitään ettei tuu traumoja. Mistään perseilystä ei myöskään tuu seuraamuksia, kuten ennenvanhaan joten lapset hakkaa toisiaan ja viattomia siilejä ja ripustaa kissoja liikennemerkkiin. Koska eihän siitä mitään seurauksia tuu, pelkkää puhuttelua ja sen jälkeen homma jatkuu.

Miksi ihmeessä tämä kommentti on saanut alapeukkuja, näinhän se juuri on?!

7-vuotiaana hain 5-vuotiaan siskon ja toisen 5-vuotiaan tarhasta. Käveltiin pidemmän kautta, saatoimme toisen kotiinsa.

Se oli kaupungin puutalo, toisen asunnon ikkunassa juoppo mies munasillaan. Tytön äidillä monta tyttölasta. Vähän alakuloista.

Kyllä maalla uitiin järvissä, ajateltiin että lapset pärjää. Metsässä vaellettiin ja majoja tehtiin.

Uhkana oli nälkä ja vilu ja eksyminen.

Kyllä kännykät muutti menoa.

Vierailija kirjoitti:

Suomi on nykyään selvästi turvattomampi maa. Kun joskus vielä 90-luvulla herrasmiestaksikuski vei väsähtäneen juhlijan luotettavasti kotiovelle, nykyään tilanne on toinen: Eräs taksikuski raiskasi ystäväni viime vuonna lähiön syrjäisessä paikassa.

50-luvulla oli koko Suomea järkyttänyt tapaus (Inga Mylläri), jossa viisi ammattiautoilijaa väkisinmakasi joukolla tiedottoman humalaisen naisen ja jätti tämän sitten lumeen paleltumaan kuoliaaksi.

Kaikkien mahdollisten mittapuiden mukaan Suomi oli ennen turvattomampi, karumpi, rujompi, väkivaltaisempi ja armottomampi maa kuin nyt. Sekä lapsille että aikuisille, sekä miehille että naisille.