Onko teidät lapsena "jätetty" nykymittapuilla vaarallisiin tilanteisiin, joihin ette omaa lastanne laittaisi?

No jos osasitte uida, niin usein joki on kapea ja pystyy uimaan rantaan. Vaikka on toki leveitäkin jokia, kuten kymijokikin paikka paikoin.

Vaarallisia tilanteita tietenkin oli vaikka kuinka, koska ei meitä juuri vahdittu. Asuin maatalossa, äiti oli kodin ulkopuolella vuorotöissä. Ihan pieninä meillä oli kotiapulainen, mutta kun oltiin riittävän vanhoja, ehkä 4-5 v, ei niitä ollut.

Yksi kulma mikä ei ole tullut tässä esiin on se, että tehtiin aina töitä. Ihan pienestä lapsesta. Halkokuornaa piti tehdä kun sai muutaman halon syliinsä. Pyykkejä ripustettiin ulos niin, että ensin piti olla kottikärry, jonka päällä seisoi, että yletti narulle.

Mä olen ollut n. 10 vanha, kun jouduin laittamaan koko kesän ruokaa isälle, mastalousharjoittelijoille ja ketä työmiehiä olikaan. Lounas ja iltapäiväkahvit. Ja ruoanlaitto alkoi siitä kun ensin piti hakea kellarista tai myöhemmin kesällä perunamaalta perunat.

Samoin muistan monet koulupäivät, kun läksyjen jälkeen joutui yömyöhään maatalon töihin. Ja yhtenä yksityiskohtana on jäänyt mieleen se, että jos piti antaa eläimille väkirehua. Se säkki painaa ehkä 25-30 kiloa. Ei sitä nostaa jaksanut, mutta hivuttamalla sai jotenkin kottikärryyn ja siitä jaeltua.

Aika hurjia tarinoita täällä. Nyt omani tuntuu pieniltä. Elin hyvän lapsuuden.

En voi omista lapsista sanoa mitään, kun niitä ei ole. Vaarallisin tilanne, mihin minut lapsena joka vuosi jätettiin oli kesällä kuukausi tai pari toisella puolella Suomea mummolassa, jossa asui myös kaksi setääni, peräkammarinpoikia maalaistalossa. Toinen oli ihan ok, teki omia hommiaan talon ympäristössä, vei joskus harvoin meidät lapset (välillä oli mun serkkujakin siellä) lähellä olevalle hiekkarannalle uimaan, mutta ei uinut meidän kanssa. Vahti vaan rannalta. 

Ja sitten oli se toinen setä. Joka antoi mun katsoa ensin kauhuleffoja, sitten kokeilla tupakanpolttamista, sitten katsoa pornoleffoja, ja sitten kun olin "koukussa" siinä "älä kerro muille, ne suuttuu, kun oot tehny tuollasia" -vyyhdessä, niin tottakai seksuaalisia tekoja.

Niin että miettikää te vanhemmat kahdesti kenen luokse luotatte lapsenne. Vaikka olis oma veli tai sisko. Ja siinäpä ihan hyvä syy sille, miksi en ikinä halua lapsia. Yksi monista.

Muita vaarallisia ihan itse keksimiä juttuja on ollut jyrkkää kallionreunaa kiipeäminen ylös, ja "et muuten uskalla" leikit ikäisteni kanssa mahdollisesti heikoilla jäillä alkukeväästä.

Olin noin 3-vuotias, kun päiväunilla ollut isäni oli kerran herännyt aivan hirveään huutoon. Tspahtumien kulku oli seuraava.

Minut oli lähetetty ostamaan kai maitoa vastapäisen talon kaupasta. Äiti ja mummi seurasivat reissuni onnistumista Puotinharjussa sijaisevan kerrostalokotimme keittiön ikkunasta. Äkkiä he olivat huomanneet, että vähän isompi, ehkä 5- vuotias poika oli tullut kiusaamaan minua.

Naiset rynnivät ulos kuudennesta kerroksesta ja raahasivat pojan meille. Sitten alkoi hirmuinen huuto ja ilmeisesti pikkupojan piiskaus. Tähän isä siis herädi ja tuli pelastamaan pojan.

Myönnettäköön, että olen itse ollut vähällä tehdä jotain vastaavaa, jos joku on edes hipaissut omia lapsiani. En ole kumminkaan halunnut päätyä vankilaan.

60km moottoripyörän kyydissä 7 vuotiaana isäni sylissä, ilman kypärää ja muita varusteita. Olin pelosta jäykkänä koko matkan.

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt 60-luvun lopussa ja vanhempani olivat jotenkin kovin valveutuneita: autossa turvaistuin ja turvavyöt (ennen ei isä lähtenyt liikkeelle ennen kuin vyö oli kiinni), veneessä ja rannassa aina pelastusliivit päällä. Itseäni aina ärsytti se varovaisuus, kun vertasin muiden vanhempiin.

Olimme 70-luvulla lomareissussa ulkomailla ja naapurihuoneessa oli myös lapsiperhe - ne vanhemmat lukitsivat huoneen oven ulkopuolelta, kun lähtivät illalla juhlimaan, omat vanhempani paheksuivat ja kauhistelivat tätä kovasti.

Silloin ärsytti, myöhemmin tietenkin osasin arvostaa suojattua lapsuutta.

Teillä oli varmaan hyvä auto. Takapenkeillä ei yleisesti ollut turvavöitä vielä 70-luvulla, eikä lapsille ollut turvaistuinta.

Vierailija kirjoitti:

Vaarallisia tilanteita tietenkin oli vaikka kuinka, koska ei meitä juuri vahdittu. Asuin maatalossa, äiti oli kodin ulkopuolella vuorotöissä. Ihan pieninä meillä oli kotiapulainen, mutta kun oltiin riittävän vanhoja, ehkä 4-5 v, ei niitä ollut.

Yksi kulma mikä ei ole tullut tässä esiin on se, että tehtiin aina töitä. Ihan pienestä lapsesta. Halkokuornaa piti tehdä kun sai muutaman halon syliinsä. Pyykkejä ripustettiin ulos niin, että ensin piti olla kottikärry, jonka päällä seisoi, että yletti narulle.

Mä olen ollut n. 10 vanha, kun jouduin laittamaan koko kesän ruokaa isälle, mastalousharjoittelijoille ja ketä työmiehiä olikaan. Lounas ja iltapäiväkahvit. Ja ruoanlaitto alkoi siitä kun ensin piti hakea kellarista tai myöhemmin kesällä perunamaalta perunat.

Samoin muistan monet koulupäivät, kun läksyjen jälkeen joutui yömyöhään maatalon töihin. Ja yhtenä yksityiskohtana on jäänyt mieleen se, että jos piti antaa eläimille väkirehua. Se säkki painaa ehkä 25-30 kiloa. Ei sitä nostaa jaksanut, mutta hivuttamalla sai jotenkin kottikärryyn ja siitä jaeltua.

Meillä ei lapsilla teetetty raskaita töitä, vaikka asuin maalla 12-vuotiaaksi asti. Kesällä oltiin vapaasti ulkona, mutta läheiseen jokeen ei ollut asiaa. Raskaimmat työt oli mansikoiden poimimista omaan suuhun, kukkien kastelu ja pyykinpesu. Hevosta muistan harjanneeni ja annoin vettä ja heinää. Navetassa meillä oli 15-18 maitolehmää. Niihin ei tarvinnut koskea, eikä saanutkaan, koska äiti pelkäsi, että lehmä potkaisee. Naapurissa oli kai tapahtunut sellaista ja pojan rintaranka murtunut. Mitään halkoja ei lapset pinonneet, eikä meillä muitakaan pakollisia töitä ollut. Saunaan haettiin joskus halkoja ja harjoiteltiin aikuisen valvonnassa tulen laittamista kiukaaseen. Se oli jännää,

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt 60-luvun lopussa ja vanhempani olivat jotenkin kovin valveutuneita: autossa turvaistuin ja turvavyöt (ennen ei isä lähtenyt liikkeelle ennen kuin vyö oli kiinni), veneessä ja rannassa aina pelastusliivit päällä. Itseäni aina ärsytti se varovaisuus, kun vertasin muiden vanhempiin.

Olimme 70-luvulla lomareissussa ulkomailla ja naapurihuoneessa oli myös lapsiperhe - ne vanhemmat lukitsivat huoneen oven ulkopuolelta, kun lähtivät illalla juhlimaan, omat vanhempani paheksuivat ja kauhistelivat tätä kovasti.

Silloin ärsytti, myöhemmin tietenkin osasin arvostaa suojattua lapsuutta.

Teillä oli varmaan hyvä auto. Takapenkeillä ei yleisesti ollut turvavöitä vielä 70-luvulla, eikä lapsille ollut turvaistuinta.

Epäilen, että muistelijan muisti pettää. Takapenkille ei edes saanut turvavöitä 70-luvulla

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt 60-luvun lopussa ja vanhempani olivat jotenkin kovin valveutuneita: autossa turvaistuin ja turvavyöt (ennen ei isä lähtenyt liikkeelle ennen kuin vyö oli kiinni), veneessä ja rannassa aina pelastusliivit päällä. Itseäni aina ärsytti se varovaisuus, kun vertasin muiden vanhempiin.

Olimme 70-luvulla lomareissussa ulkomailla ja naapurihuoneessa oli myös lapsiperhe - ne vanhemmat lukitsivat huoneen oven ulkopuolelta, kun lähtivät illalla juhlimaan, omat vanhempani paheksuivat ja kauhistelivat tätä kovasti.

Silloin ärsytti, myöhemmin tietenkin osasin arvostaa suojattua lapsuutta.

Teillä oli varmaan hyvä auto. Takapenkeillä ei yleisesti ollut turvavöitä vielä 70-luvulla, eikä lapsille ollut turvaistuinta.

Epäilen, että muistelijan muisti pettää. Takapenkille ei edes saanut turvavöitä 70-luvulla

Eikä turvaistuimia ollut edes myynnissä. Juu, turvaistuin on keksitty jo ennen 70-lukua Ruotsissa, mutta keksimisestä kului pitkä aika siihen, että niitä tuli myyntiin.

jokuvain kirjoitti:

60km moottoripyörän kyydissä 7 vuotiaana isäni sylissä, ilman kypärää ja muita varusteita. Olin pelosta jäykkänä koko matkan.

Parivuotiaana kännisen isän mopon kyydissä. Muistan paperipussissa sulavat jäätelöpuikot, kun ne painuivat rintaani vasten isän röhnöttäessä selkääni vasten.

Jälkeenpäin olen kuullut, että äiti oli hädissään polkenut pyörällä perässämme ja nähnyt miten iskä oli vinkkuroinut pimeällä tiellä ja ollut jäädä linja-auton alle.

Itse muistin tuosta vaan nuo jäätelöt. Olin aina halunnut iskän mukaan, kunnes hän oli heittänyt minut huoneen toiseen nurkkaan tultuaan humalassa kotiin.

Siitä muustan, etten hetkeen voinut hengittää ja menetin luottamukseni täysin. Koskaan asiasta ei puhuttu sen koommin.

Tapahtui hyvin kauan sitten.

Leikimme alakouluikäisinä läheisellä kerrostalotyömaalla, hyppelimme keskeneräisistä kerroksista alas villakasoihin.

En käsitä, miksi väitetään, että lapsuus on lyhentynyt. Tämäkin ketju kertoo päinvastaista.

Piilosta oltiin sukulaisen heinäladossa isojen pyöröpaalien keskellä. Niiden välissä oli railoja joihin olisi voinut pudota. Metrejä. Sieltä ei kyllä omin voimin pois olisi tultu jos ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt 60-luvun lopussa ja vanhempani olivat jotenkin kovin valveutuneita: autossa turvaistuin ja turvavyöt (ennen ei isä lähtenyt liikkeelle ennen kuin vyö oli kiinni), veneessä ja rannassa aina pelastusliivit päällä. Itseäni aina ärsytti se varovaisuus, kun vertasin muiden vanhempiin.

Olimme 70-luvulla lomareissussa ulkomailla ja naapurihuoneessa oli myös lapsiperhe - ne vanhemmat lukitsivat huoneen oven ulkopuolelta, kun lähtivät illalla juhlimaan, omat vanhempani paheksuivat ja kauhistelivat tätä kovasti.

Silloin ärsytti, myöhemmin tietenkin osasin arvostaa suojattua lapsuutta.

Teillä oli varmaan hyvä auto. Takapenkeillä ei yleisesti ollut turvavöitä vielä 70-luvulla, eikä lapsille ollut turvaistuinta.

Meidän isä laitatti erikseen autoon takapenkille turvavyöt, vaikka auto olikin 1970-luvun mallinen missä ei automaattisesti ollut. Olen ollut 1980-luvulla auton kyytissä missä ei takapenkillä ollut vöitä ja pelkäsin sitä ihan hirveästi kun olin itse pienestä pitäen oppinut turvavöiden käytön.

No mitä, eikös ennen ollutkaan kaikki paremmin ja lapset liikkui enemmän jne?

Vierailija kirjoitti:

7vuotiaana matkustin yksin junalla 500km matkan mummolaan, ei tulisi mieleenkään pistää omia tuollaiselle matkalle.

Minua jännitti tuollainen matka vielä 15-vuotiaanakin🤣

Vierailija kirjoitti:

Minut laitettiin koko ala-asteen ajan ajamaan 2,5 kilometrin matka kouluun polkupyörällä, mitä nykyään ei kukaan vastuullinen vanhempi tekisi. Meillä ollaan viety tuo meodän yläkoululainenkin vielä autolla kouluun turvallisuussyistä, vaikka matkaa onkin vain kilometri. Ei se ennen ollut niin tarkkaa ja välillä miettiikin, että. liten sitä on hengissä selvitty.

Huomasin, että minun kommenttini kerää pelkästään alapeukkuja. MIKSI?! Tänne palstalle on pesiytynyt ihmeellisiä kielipoliiseja. Pari kirjoitusvirhettä, niin heti ollaan mollaamassa ja alapeukuttamassa. Peukuttajat taitaa olla niitä entisiä koulukiusaajia.

Vierailija kirjoitti:

No mitä, eikös ennen ollutkaan kaikki paremmin ja lapset liikkui enemmän jne?

Liikuttiin kyllä. Ja sikäli oli paremmin että oli pakko oppia olemaan ihmisiksi kun saattoi ihan oikeasti joutua ihan oikeaan vaaraan jos vaan pelleili ja perseili.

Vierailija kirjoitti:

Nykyään lapsia valitettavsti hyysätään liian pitkään, eikä anneta niiden itse oppia ja yrittää. Enkä tarkoita, että alle 10v tarvii mennä yksin linkulla/junalla tai lentokoneella. Mutta kyllä tämä aika on tehnyt sen, että lapsen itsenäistymiseen menee tolkuttoman paljon enemmän aikaa , kun kaikki tehdään valmiiksi.

Olis ihan kiva, kun osaisivat hoitaa asiansa ennen ku muuttavat kotoa.  Tietäis miten niitä laskuja maksetaan, miten hommataan asunto, kelahommat, rahankäyttö ym.

Maksuhäiriöitä on ihan hirveesti nuorilla , koska eivät ole joutuneet itse koskaan tekemään mitään. Isi /äiti hoitaa. 

Ite yritän nyt pikku hiljaa saada 16v. hoitamaan asioitaan itse. En vaan tee valmiiksi, vaan neuvon. Monesti asiat jää roikkumaan mutta jankkaan niin kauan, että asia tulee hoidetuksi.

Minulla on maksuhäiriöitä koska otin pikavippejä 18-vuotiaana vaikeassa elämäntilanteessa. Tiesin kyllä että lainat kuuluu aina maksaa takaisin, mutta kuvittelin tosissani voivani maksaa takaisin, enkä lopulta enää pystynytkään.

Ei ollut isiä ja äitiä eikä mitään tukiverkkoa, ihan vain hätä eikä ketään keneltä kysyä neuvoja.

Sossu oli meillä lapsena kirosana. Luulin ihan oikeasti vielä nuorena aikuisena ettei sosiaaliviranomainen auta perheitä, joten en uskaltanut ottaa aikuissosiaalityöhön yhteyttä tuolloin vaikeassa tilanteessani.

Kaikki olisi nyt niin eri tavalla elämässäni jos olisi ollut joku johon luottaa, ja joku jolta kysyä neuvoja.

Mutta itsepähän olin niin hölmö ja naiivi. Nyt vaan lyhennän velkaa minkä aina vähänkerrassaan kykenen. Osaan nykyään vähän jo luottaa "systeemiin" ja kysyä neuvoja jos tulee ongelmia vastaan elämässä. Mutta sosiaaliviranomaiseen en jostain syystä vieläkään osaa luottaa. Kiitos alkkisvanhemmat!

Varmaan siksikin olen epäluuloinen, kun olen tajunnut että perhetilanteeni on ollut ihan katastrofaalinen mutta minua ei kukaan aikuinen tullut lapsena tai nuorena "pelastamaan" parempiin oloihin.

Kuinkakohan moni lapsi ja nuori pohtii tällä hetkellä samaa?