Lue keskustelun säännöt.
Onko teidät lapsena "jätetty" nykymittapuilla vaarallisiin tilanteisiin, joihin ette omaa lastanne laittaisi?
Minä lensin 13-vuotiaana lentokoneella yksin Lontooseen, jossa minua oltiin vastassa normaalissa vastaanottohallissa. Ei saattajaa. Vastaavia tapauksia oli paljon.
Kommentit (1616)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minut laitettiin koko ala-asteen ajan ajamaan 2,5 kilometrin matka kouluun polkupyörällä, mitä nykyään ei kukaan vastuullinen vanhempi tekisi. Meillä ollaan viety tuo meodän yläkoululainenkin vielä autolla kouluun turvallisuussyistä, vaikka matkaa onkin vain kilometri. Ei se ennen ollut niin tarkkaa ja välillä miettiikin, että. liten sitä on hengissä selvitty.
Huomasin, että minun kommenttini kerää pelkästään alapeukkuja. MIKSI?! Tänne palstalle on pesiytynyt ihmeellisiä kielipoliiseja. Pari kirjoitusvirhettä, niin heti ollaan mollaamassa ja alapeukuttamassa. Peukuttajat taitaa olla niitä entisiä koulukiusaajia.
Lopeta nyt tuo trollaaminen😂 2,5km on ihan normaalimatka pyörällä kuljettavaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt 60-luvun lopussa ja vanhempani olivat jotenkin kovin valveutuneita: autossa turvaistuin ja turvavyöt (ennen ei isä lähtenyt liikkeelle ennen kuin vyö oli kiinni), veneessä ja rannassa aina pelastusliivit päällä. Itseäni aina ärsytti se varovaisuus, kun vertasin muiden vanhempiin.
Olimme 70-luvulla lomareissussa ulkomailla ja naapurihuoneessa oli myös lapsiperhe - ne vanhemmat lukitsivat huoneen oven ulkopuolelta, kun lähtivät illalla juhlimaan, omat vanhempani paheksuivat ja kauhistelivat tätä kovasti.
Silloin ärsytti, myöhemmin tietenkin osasin arvostaa suojattua lapsuutta.
Teillä oli varmaan hyvä auto. Takapenkeillä ei yleisesti ollut turvavöitä vielä 70-luvulla, eikä lapsille ollut turvaistuinta.
Epäilen, että muistelijan muisti pettää. Takapenkille ei edes saanut turvavöitä 70-luvulla
Eikä turvaistuimia ollut edes myynnissä. Juu, turvaistuin on keksitty jo ennen 70-lukua Ruotsissa, mutta keksimisestä kului pitkä aika siihen, että niitä tuli myyntiin.
Ei muisti petä :)
Todellakin oli turvavyöt myös takana, autot Volvoja ja mersuja. Toki muistan, ettei kavereiden autoissa ollut takana turvavöitä, sitäkin kotona keskusteltiin. Kuten sanoin, vanhempani olivat valveutuneita.
80 luvulla maalla:
Ajoin heinähommien aikaan traktoria pellolla noin 6 vuotiaasta alkaen. Alkuun joku teineistä tai aikuisista saattoi hypätä vauhdista kyytiin pellon päässä ja kääntää traktorin, kun itsellä ei vielä voimat riittänyt.
Lehmiä hain laitumelta varmaan 5 v alkaen. Navetalla otin sähköpaimenen virrat poikki, kävely laitumelle, haan avaaminen, piti mennä ojaan seisomaan jottei hiehot jyrää… Viimeiset piti käydä kepin kanssa hätistelemässä. Kaikki lehmät oli sarvipäitä ja yhtä extrahäijyä piti oikein varoa.
90 luvulla, noin 10 vuotiaasta alkaen kuljettiin siskon kanssa mopo-pyörällä. Toinen ajoi mopolla ja pyörällä kulkeva piti mopoilijan olkapäästä kiinni. 40 km/h uskallettiin mennä.
Vierailija kirjoitti:
80 luvulla maalla:
Ajoin heinähommien aikaan traktoria pellolla noin 6 vuotiaasta alkaen. Alkuun joku teineistä tai aikuisista saattoi hypätä vauhdista kyytiin pellon päässä ja kääntää traktorin, kun itsellä ei vielä voimat riittänyt.
Lehmiä hain laitumelta varmaan 5 v alkaen. Navetalla otin sähköpaimenen virrat poikki, kävely laitumelle, haan avaaminen, piti mennä ojaan seisomaan jottei hiehot jyrää… Viimeiset piti käydä kepin kanssa hätistelemässä. Kaikki lehmät oli sarvipäitä ja yhtä extrahäijyä piti oikein varoa.
90 luvulla, noin 10 vuotiaasta alkaen kuljettiin siskon kanssa mopo-pyörällä. Toinen ajoi mopolla ja pyörällä kulkeva piti mopoilijan olkapäästä kiinni. 40 km/h uskallettiin mennä.
Juu ja linja-autojen takapuskurista kiinnipitäen. Pieni serkkuni joutui sairaalaan, kun oli polvet rikki luuta myöden.
Vierailija kirjoitti:
En käsitä, miksi väitetään, että lapsuus on lyhentynyt. Tämäkin ketju kertoo päinvastaista.
Joo, se on vähän kaksijakoinen asia.
Omien isovenhempini ikäiset ovat menneet töihin jo jopa 12 vuotiaana, esimerkikisi piiaksi. Ja tietyllä tavalla se lapsuus on loppunut viimeistään siihen, vaikka jo kotonakin on tehty vuosi ennen tuota kotitalous- ja maataloustöitä ihan tosissaan.
Nykyään on ihan normaalia että lapset elää vanhempiensa tukemana lähemmäs 30 vuotiaaksi. Ensin käydään peruskoulu, sen jälkeen voi olla ensimmäinen välivuosi ja sitten jaksetaan mennä lukioon ja sen jälkeen menee taas muutama välivuosi, kun ei päästä toivomiinsa jatko-opintoihin. Kun vihdoin päästään yliopistoon puputiedekuntaan, niin senkin suoritus venähtää tavoiteajasta ja valmistumisen jälkeen työt on tiukassa puputieteen maisteria kun ei oikein kukaan tarvi mihinkään. Lopulta ollaan kolmekymppisenä valmiitä menemään hampurilaispaariin töihin ja muutetaan omaan asuntoon.
Toisaalta taas 7 vuotias voi törmätä somessa asioihin, joista isovanhempani eivät osanneet edes kuvitella samassa iässä, eikä ehkä viläkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On jätetty kuten muutkin ikäiseni. Meiltä ei kuitenkaan vaadittu täyttämään vanhempien kunnianhimoa raahaamalla harrastuksiin.
Olin kuusivuotiaana kotona kovassa kuumeessa, seuranani oli vuotta vanhempi veljeni. En ole ikinä houraillut kuumeessa muuten, mutta tuolloin näin seinillä tanssivia vaaleanpunaisia elefantteja. Muistan kysyneeni veljeltä jotain ihan yksinkertaista asiaa moneen kertaan, mutta veli ei vastannut vaan hävisi jonnekin. Hän oli polkenut pyörällä maantien reunaa äidin työpaikalle yli viiden kilometrin päähän kertomaan mitä kotona tapahtuu. Äiti tuli sitten kotiin kun työaika loppui. Nykyinen sairaan lapsen hoitovapaa on kyllä hyvä juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olihan tuo erilaista kuin nykyään, itse 70 luvulla syntynyt. Siihen maailmanaikaan vanhempien vapaa-aika meni kotitöihin ja ruuan valmistamiseen koko katraalle. Ulko-ovi aukaistiin ja sanottiin että nyt kakarat ulos pyörimästä jaloista, ootte vaan tiellä, tuutte takaisin kun alkaa hämärtää tai joku vuotaa verta. Leikattiin nurmikkoa, kerättiin omenoita, tehtiin majoja metsään, käytiin uimassa jne, mitä nyt ikinä mieleen tulikaan. Villejä, likaisia ja onnellisia kaikki. Muutaman tapauksen muistan kun joku oli päässyt hengestään hypättyään vanhaan viljasiiloon tai kalliolla kiipeilystä tai jäätyään rekan alle kun oli mennyt pomppimaan isolle tielle joka on tietysti valitettava tragedia mutta kyllä meistä kylän lapsista jokainen tajusi yllytettynäkin että nyt ei ehkä ole hyvä idea hypätä tästä alas vaikka iso-petteri huutaa nössöä itse maattuaan änkkänä maassa pudottuaan vahingossa alas. Ei lapset oo mitenkään automaattisesti tyhmiä ja itsesuojelu vaistottomia. Lapsen uhma on sitten taas asia erikseen, kuten itselläni kun sanottiin että uimaan et tänään mene, ja jos menet niin et tule rusinana takaisin. Saapuessani illan suussa takaisin kotiin, rusinana, vanhemmilla oli naurussa pitelemistä kun ihan varppina en ollu uimassa koko päivää. Haisten järvivedeltä ja nälkäisenä kuin susi.
Vierailija kirjoitti:
Olin kuusivuotiaana kotona kovassa kuumeessa, seuranani oli vuotta vanhempi veljeni. En ole ikinä houraillut kuumeessa muuten, mutta tuolloin näin seinillä tanssivia vaaleanpunaisia elefantteja. Muistan kysyneeni veljeltä jotain ihan yksinkertaista asiaa moneen kertaan, mutta veli ei vastannut vaan hävisi jonnekin. Hän oli polkenut pyörällä maantien reunaa äidin työpaikalle yli viiden kilometrin päähän kertomaan mitä kotona tapahtuu. Äiti tuli sitten kotiin kun työaika loppui. Nykyinen sairaan lapsen hoitovapaa on kyllä hyvä juttu.
Olin vauvana sairastanut n.k. aasialaisen lähes menehtyen siihen sitten sairasti hongkongilaisen ja muistan kuinka järkyttävän kipeä olin, aivan järkyttävän sairas.
Heräsin isosiskoni päälläni hyppimiseen. Siitä sitten pikkuhiljaa elävien kirjoihin takaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerronpa yhden tapauksen lapsuudesta. Meillä oli navetan yläpuolella heinälato jossa me veljeni kanssa usein peuhasimme. Ladon lattiassa oli luukku navettaan jonka lattialle pudotettiin heiniä lehmille kuivikkeeksi.
Äitini ja iso siskoni olivat navetassa lypsyllä ja me veljeni kanssa leikimme piilosta siellä navetan vintillä. Oli kyllä varoitettu, että ei saa mennä sen luukun lähelle koska siitä voi pudota. Mutta kuinkas ollakaan, niin luukku oli heinien peitossa enkä huomannut sitä, niin yks kaks hupsahdin luukusta navetan lattialle.
Lattia oli sementtiä, mutta onneksi siinä oli iso kasa heiniä alla johon tupsahdin.
Pelästyin kovasti ja itkin tietysti täyttä kurkkua, mutta ei minua onneksi sattunut.
Äiti sitten keskeytti lypsyn ja kantoi minut sisälle ja lohdutti. Olin silloin viisivuotias.
Paljon. Sain mennä yksin uimarannalle heti kun osasin joten kuten uida (7-vuotiaana), ja etelän lomamatkoilla sain mennä yksin ulos leikkimään jo alta kouluikäisenä ja muistan, että minua luultiin usein paikalliseksi. Kotipihassa juoksin siskoni perässä valvomatta samantien kun opin kävelemään jne. Myöhemmin vanhemmat naureskellen kertoivat juttuja, kuinka olin aina minne milloinkin kadonnut ja eksynyt, mutta aina löydyin kuitenkin... Vanhempani olivat jopa 80-luvun mittapuulla hyvin rentoja. Uskoivat siihen, että lapsi oppii itse tekemällä. Totta toinen puoli, eli olin jo varhain ympäristöstäni valpas, osasin välttää vaaranpaikat jne. mutta en ymmärrä miten vanhempani pystyivät olemaan niin huolettomia. Omaa lastani kohtaan olen paljon suojelevaisempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun lapsuuteni kuulostaa nykymittapuulla pahoinpitelyltä. Isä oli sodankäynyt ja hermonsa menettänyt. 7-vuotiaasta teetettiin samat peltotyöt kuin aikuisilla, sokerijuurikkaan harvennusta, heinätöitä täyttä päivää sekä kaikkea muuta, esim. latojen ja muiden ulkorakennusten siivousta, navetan kalkitsemista jne. Isä neuvoi hommia kovin vähän ja kyttäsi sitten virheitä, jolloin sai luvan raivota tauotta vaikka koko päivän. Olin nuorin lapsi, ei-toivottu ja vielä tyttö, tietysti myös vähävoimaisin. Eikä se kokoaikainen itku ja pelkokaan taitoja lisännyt. Remmistäkin tuli, varsinkin, jos joskus erehtyi nauramaan. - Ei se koko lapsuus ankeaa ollut, lapsi oppii löytämään iloa aina kun vain mahdollista ja äiti oli kuitenkin hyvä. Kurjia olivat kyllä myös luppopäivät alle kouluikäisenä, kun isä ja äiti olivat ulkotöissä, muut lapset koulussa ja äkäinen mummo "hoiti" minua. Opin pysyttelemään poissa silmistä, koska hänkin inhosi lapsista juuri minua, löikin välillä.
Aikuisena ei ole mitkään puutarhahommat huvittaneet ja nyt eläkkeellä ei paljon mikään muukaan. Kai siitä haukkumisesta jäikin sellainen tunne, ettei mikään homma minulta suju.
Oon varmaan jo kirjoittanut tänne.
Olen ollut hengenvaarassa monta kertaa pienenä ja tapon yrityksen kohteena siis.
Vieläkin on jäljellä valtava pelko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En käsitä, miksi väitetään, että lapsuus on lyhentynyt. Tämäkin ketju kertoo päinvastaista.
Joo, se on vähän kaksijakoinen asia.
Omien isovenhempini ikäiset ovat menneet töihin jo jopa 12 vuotiaana, esimerkikisi piiaksi. Ja tietyllä tavalla se lapsuus on loppunut viimeistään siihen, vaikka jo kotonakin on tehty vuosi ennen tuota kotitalous- ja maataloustöitä ihan tosissaan.
Nykyään on ihan normaalia että lapset elää vanhempiensa tukemana lähemmäs 30 vuotiaaksi. Ensin käydään peruskoulu, sen jälkeen voi olla ensimmäinen välivuosi ja sitten jaksetaan mennä lukioon ja sen jälkeen menee taas muutama välivuosi, kun ei päästä toivomiinsa jatko-opintoihin. Kun vihdoin päästään yliopistoon puputiedekuntaan, niin senkin suoritus venähtää tavoiteajasta ja valmistumisen jälkeen työt on tiukassa puputieteen maisteria kun ei oikein kukaan tarvi mihinkään. Lopulta ollaan kolmekymppisenä valmiitä menemään hampurilaispaariin töihin ja muutetaan omaan asuntoon.
Toisaalta taas 7 vuotias voi törmätä somessa asioihin, joista isovanhempani eivät osanneet edes kuvitella samassa iässä, eikä ehkä viläkään.
Tuosta lapsuuden lyhentymisestä puhuttiin jo aikana ennen somea, esim. vuosituhannen vaihteessa. Ihmettelin sitä jo tuolloin.
Auton takapaksissa matkustaminen kun etupenkille ei mahtunut :D Muistan myös olleeni autossa ilman vyötä kun ovi aukeni vauhdissa, oli unohtunut auki.
Hoidin pikkuveljeni haut eskarista, olin itse 9v. Tein välipalat meille. Tuo nyt ei ole mielestäni mitenkään kamalaa mutta nykymittapuulla ei onnistuisi.
Vierailija kirjoitti:
Minun lapsuuteni kuulostaa nykymittapuulla pahoinpitelyltä. Isä oli sodankäynyt ja hermonsa menettänyt. 7-vuotiaasta teetettiin samat peltotyöt kuin aikuisilla, sokerijuurikkaan harvennusta, heinätöitä täyttä päivää sekä kaikkea muuta, esim. latojen ja muiden ulkorakennusten siivousta, navetan kalkitsemista jne. Isä neuvoi hommia kovin vähän ja kyttäsi sitten virheitä, jolloin sai luvan raivota tauotta vaikka koko päivän. Olin nuorin lapsi, ei-toivottu ja vielä tyttö, tietysti myös vähävoimaisin. Eikä se kokoaikainen itku ja pelkokaan taitoja lisännyt. Remmistäkin tuli, varsinkin, jos joskus erehtyi nauramaan. - Ei se koko lapsuus ankeaa ollut, lapsi oppii löytämään iloa aina kun vain mahdollista ja äiti oli kuitenkin hyvä. Kurjia olivat kyllä myös luppopäivät alle kouluikäisenä, kun isä ja äiti olivat ulkotöissä, muut lapset koulussa ja äkäinen mummo "hoiti" minua. Opin pysyttelemään poissa silmistä, koska hänkin inhosi lapsista juuri minua, löikin välillä.
Aikuisena ei ole mitkään puutarhahommat huvittaneet ja nyt eläkkeellä ei paljon mikään muukaan. Kai siitä haukkumisesta jäikin sellainen tunne, ettei mikään homma minulta suju.
Minäkin pääsin kesäksi mummolaan haukuttavaksi, kun en kaupunkilaislapsena ymmärtänyt maatalon töistä mitään enkä tiennyt, että olisi oikeasti koko ajan kuulunut tehdä jotain hyödyllistä eikä olla niin tyhmä ja pösilö ja kömpelö ja laiska ja hidas mummoni mielestä siis.
Myöhemmin minulle kerrottiin, että hänellä oli ollut aivoverenvuoto ja sen takia oli luonne muuttunut.
Olisivat nyt vaan kertoneet niin ei olisi niin itkettävän masentavia kesälomia tarvinnut siellä 'viettää'.
Ennen pidettiin hävettävinä kaikkia "mielisairauksia" mm. epilepsiaakin.
Eikähän kakaroille mitään muutenkaan tarvinnut kertoa.
Nuorena tuli kaverin kanssa kiivettyä puihin paljon, siis ihan järkyttävän korkeelle latvaan asti, jopa 20 metriin asti isoihin kuusiin. Eipä vanhemmat tosin sen tarkemmin tienneet, muuta kuin että ulkona ollaan. Nykyään välttelen kaikenlaista tekemistä, jossa kuoleman vaara.
Vierailija kirjoitti:
Auton takapaksissa matkustaminen kun etupenkille ei mahtunut :D Muistan myös olleeni autossa ilman vyötä kun ovi aukeni vauhdissa, oli unohtunut auki.
Hoidin pikkuveljeni haut eskarista, olin itse 9v. Tein välipalat meille. Tuo nyt ei ole mielestäni mitenkään kamalaa mutta nykymittapuulla ei onnistuisi.
Meidän autossa ei edes ollut turvavöitä. Ne yleistyivät halvemmissa perheautoissa vasta 1970-luvun lopulla, sitä ennen niitä ei ollut tai ne olivat vain etuistuimilla. Olisi meillä varmaankin ollut varaa turvallisempaan autoon, mutta ei se ilmeisesti ollut tärkeää siihen aikaan.
Liikenteessä kuoli v. 1970 lähes 1200 ihmistä vuodessa, nyt alle 400.
Liftailtiin kavereiden kanssa muutaman kilometrin päähänä 12 vuotiaana ampumaan rottia kaatopaikalle. Tämä oli 70 -luvulla. Istuttiin saman ikäisten poikien mopon kyydissä 12-13 vuotiaana sivummalla keskustasta. Käytiin tansseissa 14 vuotiaana, pysyttiin porukassa niin ei mitään sattunut.
Minä ainakin alapeukutin siksi että ajattelin että on pakko olla trolli, koska ei kukaan vie yläasteikäistä kilometriä kouluun omalla autolla turvallisuuden vuoksi. Kävellen tai sulan maan aikaan pyörällä kulkee ekaluokkalainenkin sen jälkeen kun reitti on opeteltu yhdessä, ihan nykyaikanakin.