Kaveri arvosteli, että ostan liikaa leluja 2,5 vuotiaalle!

[quote author="Vierailija" time="28.11.2013 klo 10:57"]Meillä on pieni minikeittiö,legoja,mun vanhoja nukkeja. Palapelejä ja kirjoja. Tyttö ei oikeen muusta edes välitä. Onneksi, ei meille edes mahtuisi paljoa tavaraa. Ja vaikka tykkäisikin en ihan kaikkea ostaisi, en ole itsekään lapsena kaikkea saanut ja musta se on ihan normaalia.

[/quote] totta kai on normaalia. Ei meilläkään kaikkea saa. Ap

[quote author="Vierailija" time="28.11.2013 klo 10:57"]. 

[/quote] niin totta. Olen itse tästä hyvä esimerkki, kalliit puhelimet ja merkit eivät kiinnosta vaikka olisi sellaisiin mahdollisuus. Lapselle tarjoan parasta ja usein paras on miehen diy-puutyöt. Nehän ei täällä kannatusta saa, kateellisuutta? ;D Ap

[/quote]

Olipa tyhmää ap.lta laittaa ensin kovinkin provosoiva aloitus ja sitten tulla ehdottelemaan, että muut ovat vaan kateellisia. Kyllä annoit ymmärtää, että on kaikki maailman lelut teille hankittu ja sitten seuraavassa olitkin jo kirppishörhö, vaatimaton nuukailija ja mies oliskin rakentanut puolet leluista itse. Omaa fiksuuttasi vaan halusit tulla kertomaan tänne, et rakentamaan keskustelua.

[/quote] Totta kai esitän olevani fiksu!:) haittaako se?

Keittiö- ja kauppaleikki on minun suunnittelemani ja miehen toteuttama, paljon hienompi kuin brion kokonaisuus. Minun mielestäni meillä ei siis tuota tavaraa ole mitenkään poikkeuksellisen paljon. Ja kyllä, käyn kirpputoreilla, mutta haen lähinnä tuunausmateriaaleja. Ap

Mulla oli lapsena kaveri joka sai aina kaiken mitä se halusi. Se ei osannut arvostaa mitään, kaikki tippui valmiina nenän eteen. Sen huone näytti ihan kaatopaikalta kun tavaraa tursusi joka paikasta. Se myös rikkoi sellaisia leluja tahallaan joilla ei huvittanut enää leikkiä, ihan käyttökelpoisia ehjiä hyväkuntoisia leluja. Tilalle tuli jatkuvana virtana uusia, joten niillä kyllästyttävillä entisillä ei ollut mitään arvoa.

Se myös kiristi kavereiltaan tavaroita ja pakotti antamaan kaiken mitä halusi itselleen, kiltit ja pelokkaat kaverit saattoivatkin antaa, osa tajusi jo silloin ettei toisen omia voi tuolla tavalla vaan vaatia itselleen.

Ei tuo ap:n luettelema leluvarasto ole vielä mitenkään huolestuttava, mutta jos leluja ostetaan silloin kun lapsi haluaa ja ilman mitään syytä jatkuvalla syötöllä, silloin hukutaan tavaraan eikä lapsi opi odottamaan mitään vaan kaikki on saatava heti paikalla. Kun vielä kaikki sukulaisetkin kantavat syntymäpäivinä ja jouluna niitä lahjoiksi, on kasassa melkoinen tavaratalollinen leluja viisivuotiaaksi mennessä.

Kyllä mullakin oli lapsena veljen kanssa paljon leluja vaikka äiti oli yksinhuoltaja 90-luvun laman aikaan ja maksoi samalla mun kusipää -narkkari-isän tekemiä ulosottovelkoja äitin nimiin jotka selvisi vasta kun äiti erosi. Mitään ei ikinä puuttunut eikä musta ikinä kasvanut rahaa huolettomasti käyttävää tai tavaraa paljon ostelevaa vaikka leluja oli huomattavasti enemmän kuin normaalisti.

[quote author="Vierailija" time="28.11.2013 klo 10:55"]

[quote author="Vierailija" time="28.11.2013 klo 10:29"][quote author="Vierailija" time="28.11.2013 klo 10:27"]

[quote author="Vierailija" time="28.11.2013 klo 10:21"]Hyvä jos pienenä saa tarpeeksi niin aikuisena on tavaraimmuuni. Ei kerta kaikkiaan tule sitä halua eikä tartte mitään ylimääräistä. Hyvänä esimerkkinä ovat ne yksilöt jotka eivät pienenä saaneet mitään. Aikuisena eivät pysty niin paljon tavaroita hankkimaan että se riittäisi.  Sama se on koirankin kanssa. Jos pitää koiran pienenä nälässä niin se saa ruuasta pakkomielteen ja hotkien sitä syö läpi elämän. Jos koiran syöttää pienenä tarpeeksi sen suhtautuminen ruokaan ei ole neuroottinen. Rakkaus sama asia. Jos sitä ei ole pienenä saanut niin siitä saattaa tulla pakkomielle myös. 

[/quote] niin totta. Olen itse tästä hyvä esimerkki, kalliit puhelimet ja merkit eivät kiinnosta vaikka olisi sellaisiin mahdollisuus. Lapselle tarjoan parasta ja usein paras on miehen diy-puutyöt. Nehän ei täällä kannatusta saa, kateellisuutta? ;D Ap

[/quote]

No entä sitten minä? Meillä oli aika vähän leluja, eikä niitä ostettu kuin synttärinä ja jouluksi, mutta en ole koskaan ollut kiinnostunut tavarasta, vaikkapa nyt noista kalliista puhelimista. Millä tämä sitten selittyy, kun mua ei ole siedätetty tavarapaljoudella?

[/quote] Ehkä sulla ei vieläkään ole varaa hankkia mitä mieli tekee?

[/quote] 

Riippuen millä aikakaudella olet elännyt lapsikauden? 60-70 luvulla suomessa ei ollut lelukauppoja eikä niitä voinut ostaa ruokakaupoistakaan joten silloin ei niitä pystynyt kertakaikkiaan hankkimaan mistään. Jos olet elännyt lapsikauden 80 luvulla ja sen jälkeen niin ehkä vanhempasi ovat nähneet sen ettei sinua kiinnosta lelut ja siten olisivat olleet turha hankinta. Hyvänä esimerkkinä ovat mielestäni barbinuket. Kaikki tytöt eivät niillä leiki (itse asiassa todella nukeisiin hullaantuneita on tänäpäivänä vaan pieni joukko vaikka luulis toisin). Silloin se on aika noloakin antaa nukke nuken perään lapselle joka ei sitä halua. 

[quote author="Vierailija" time="28.11.2013 klo 11:04"]Mulla oli lapsena kaveri joka sai aina kaiken mitä se halusi. Se ei osannut arvostaa mitään, kaikki tippui valmiina nenän eteen. Sen huone näytti ihan kaatopaikalta kun tavaraa tursusi joka paikasta. Se myös rikkoi sellaisia leluja tahallaan joilla ei huvittanut enää leikkiä, ihan käyttökelpoisia ehjiä hyväkuntoisia leluja. Tilalle tuli jatkuvana virtana uusia, joten niillä kyllästyttävillä entisillä ei ollut mitään arvoa.

Se myös kiristi kavereiltaan tavaroita ja pakotti antamaan kaiken mitä halusi itselleen, kiltit ja pelokkaat kaverit saattoivatkin antaa, osa tajusi jo silloin ettei toisen omia voi tuolla tavalla vaan vaatia itselleen.

Ei tuo ap:n luettelema leluvarasto ole vielä mitenkään huolestuttava, mutta jos leluja ostetaan silloin kun lapsi haluaa ja ilman mitään syytä jatkuvalla syötöllä, silloin hukutaan tavaraan eikä lapsi opi odottamaan mitään vaan kaikki on saatava heti paikalla. Kun vielä kaikki sukulaisetkin kantavat syntymäpäivinä ja jouluna niitä lahjoiksi, on kasassa melkoinen tavaratalollinen leluja viisivuotiaaksi mennessä.

[/quote]kuulostaa orastavalta luonnehäiriöltä.:( meillä opetetaan lasta kunnioittamaan muita.ap

[quote author="Vierailija" time="28.11.2013 klo 11:07"][quote author="Vierailija" time="28.11.2013 klo 10:55"]

[quote author="Vierailija" time="28.11.2013 klo 10:29"][quote author="Vierailija" time="28.11.2013 klo 10:27"]

[quote author="Vierailija" time="28.11.2013 klo 10:21"]Hyvä jos pienenä saa tarpeeksi niin aikuisena on tavaraimmuuni. Ei kerta kaikkiaan tule sitä halua eikä tartte mitään ylimääräistä. Hyvänä esimerkkinä ovat ne yksilöt jotka eivät pienenä saaneet mitään. Aikuisena eivät pysty niin paljon tavaroita hankkimaan että se riittäisi.  Sama se on koirankin kanssa. Jos pitää koiran pienenä nälässä niin se saa ruuasta pakkomielteen ja hotkien sitä syö läpi elämän. Jos koiran syöttää pienenä tarpeeksi sen suhtautuminen ruokaan ei ole neuroottinen. Rakkaus sama asia. Jos sitä ei ole pienenä saanut niin siitä saattaa tulla pakkomielle myös. 

[/quote] niin totta. Olen itse tästä hyvä esimerkki, kalliit puhelimet ja merkit eivät kiinnosta vaikka olisi sellaisiin mahdollisuus. Lapselle tarjoan parasta ja usein paras on miehen diy-puutyöt. Nehän ei täällä kannatusta saa, kateellisuutta? ;D Ap

[/quote]

No entä sitten minä? Meillä oli aika vähän leluja, eikä niitä ostettu kuin synttärinä ja jouluksi, mutta en ole koskaan ollut kiinnostunut tavarasta, vaikkapa nyt noista kalliista puhelimista. Millä tämä sitten selittyy, kun mua ei ole siedätetty tavarapaljoudella?

[/quote] Ehkä sulla ei vieläkään ole varaa hankkia mitä mieli tekee?

[/quote] 

Riippuen millä aikakaudella olet elännyt lapsikauden? 60-70 luvulla suomessa ei ollut lelukauppoja eikä niitä voinut ostaa ruokakaupoistakaan joten silloin ei niitä pystynyt kertakaikkiaan hankkimaan mistään. Jos olet elännyt lapsikauden 80 luvulla ja sen jälkeen niin ehkä vanhempasi ovat nähneet sen ettei sinua kiinnosta lelut ja siten olisivat olleet turha hankinta. Hyvänä esimerkkinä ovat mielestäni barbinuket. Kaikki tytöt eivät niillä leiki (itse asiassa todella nukeisiin hullaantuneita on tänäpäivänä vaan pieni joukko vaikka luulis toisin). Silloin se on aika noloakin antaa nukke nuken perään lapselle joka ei sitä halua. 

[/quote] kaikki mun tuntemat tytöt leikkivät barbeilla. Jotkut hysteeriset äidit vaan pitävät niitä huonona naisen mallina. Samassa muskeliukot ovat ok.:D

Kyllä minäkin ostan mielelläni aika paljon leluja pikkulapselle. Ostan kalliita ja kestäviä leluja jotka varmaan sitten lahjoitetaan melkein uudenveroisena eteenpäin. Yhtään muoviromua en ole vielä ostanut (kai niidenkin aika vielä tulee kun lapsi kasvaa?).

Kuitenkaan pikkulelutavaraa ei ole kuin pari lelulaatikollista, enempää en usko että tarvitaan. Jotain potkutteluautoa ym. pienemmälle lisäksi, isommalle kauppaleikki/keittiökalusteet niin kyllä niissä jo on.

Mutta oikeasti on kaameaa, kuin joillakin on kämpät täynnä parin euron muovikrääsää lapsilla... Juuri joka kauppareissulla kun pitää saada se ja tämä romu, niin kyllä niitä sitten kertyykin.

[quote author="Vierailija" time="28.11.2013 klo 11:12"]

[quote author="Vierailija" time="28.11.2013 klo 11:07"][quote author="Vierailija" time="28.11.2013 klo 10:55"]

[quote author="Vierailija" time="28.11.2013 klo 10:29"][quote author="Vierailija" time="28.11.2013 klo 10:27"]

[quote author="Vierailija" time="28.11.2013 klo 10:21"]Hyvä jos pienenä saa tarpeeksi niin aikuisena on tavaraimmuuni. Ei kerta kaikkiaan tule sitä halua eikä tartte mitään ylimääräistä. Hyvänä esimerkkinä ovat ne yksilöt jotka eivät pienenä saaneet mitään. Aikuisena eivät pysty niin paljon tavaroita hankkimaan että se riittäisi.  Sama se on koirankin kanssa. Jos pitää koiran pienenä nälässä niin se saa ruuasta pakkomielteen ja hotkien sitä syö läpi elämän. Jos koiran syöttää pienenä tarpeeksi sen suhtautuminen ruokaan ei ole neuroottinen. Rakkaus sama asia. Jos sitä ei ole pienenä saanut niin siitä saattaa tulla pakkomielle myös. 

[/quote] niin totta. Olen itse tästä hyvä esimerkki, kalliit puhelimet ja merkit eivät kiinnosta vaikka olisi sellaisiin mahdollisuus. Lapselle tarjoan parasta ja usein paras on miehen diy-puutyöt. Nehän ei täällä kannatusta saa, kateellisuutta? ;D Ap

[/quote]

No entä sitten minä? Meillä oli aika vähän leluja, eikä niitä ostettu kuin synttärinä ja jouluksi, mutta en ole koskaan ollut kiinnostunut tavarasta, vaikkapa nyt noista kalliista puhelimista. Millä tämä sitten selittyy, kun mua ei ole siedätetty tavarapaljoudella?

[/quote] Ehkä sulla ei vieläkään ole varaa hankkia mitä mieli tekee?

[/quote] 

Riippuen millä aikakaudella olet elännyt lapsikauden? 60-70 luvulla suomessa ei ollut lelukauppoja eikä niitä voinut ostaa ruokakaupoistakaan joten silloin ei niitä pystynyt kertakaikkiaan hankkimaan mistään. Jos olet elännyt lapsikauden 80 luvulla ja sen jälkeen niin ehkä vanhempasi ovat nähneet sen ettei sinua kiinnosta lelut ja siten olisivat olleet turha hankinta. Hyvänä esimerkkinä ovat mielestäni barbinuket. Kaikki tytöt eivät niillä leiki (itse asiassa todella nukeisiin hullaantuneita on tänäpäivänä vaan pieni joukko vaikka luulis toisin). Silloin se on aika noloakin antaa nukke nuken perään lapselle joka ei sitä halua. 

[/quote] kaikki mun tuntemat tytöt leikkivät barbeilla. Jotkut hysteeriset äidit vaan pitävät niitä huonona naisen mallina. Samassa muskeliukot ovat ok.:D

[/quote]

Hauska että teilläpäin leikitään nukeilla. Hämmästys oli minulla suuri kun 1 luokkalaisista vain yksi toinen leikki nukeilla meidän tytön lisäksi. Muiden lasten vanhemmat väittivät ettei heidän tyttäret ikinä olleet edes kiinnostuneita niistä.  

Vanhempani hemmottelivat minua ja minusta kasvoi itsekäs sekä tavaraa haaliva.

[quote author="Vierailija" time="28.11.2013 klo 11:08"]

[quote author="Vierailija" time="28.11.2013 klo 11:04"]Mulla oli lapsena kaveri joka sai aina kaiken mitä se halusi. Se ei osannut arvostaa mitään, kaikki tippui valmiina nenän eteen. Sen huone näytti ihan kaatopaikalta kun tavaraa tursusi joka paikasta. Se myös rikkoi sellaisia leluja tahallaan joilla ei huvittanut enää leikkiä, ihan käyttökelpoisia ehjiä hyväkuntoisia leluja. Tilalle tuli jatkuvana virtana uusia, joten niillä kyllästyttävillä entisillä ei ollut mitään arvoa.

Se myös kiristi kavereiltaan tavaroita ja pakotti antamaan kaiken mitä halusi itselleen, kiltit ja pelokkaat kaverit saattoivatkin antaa, osa tajusi jo silloin ettei toisen omia voi tuolla tavalla vaan vaatia itselleen.

Ei tuo ap:n luettelema leluvarasto ole vielä mitenkään huolestuttava, mutta jos leluja ostetaan silloin kun lapsi haluaa ja ilman mitään syytä jatkuvalla syötöllä, silloin hukutaan tavaraan eikä lapsi opi odottamaan mitään vaan kaikki on saatava heti paikalla. Kun vielä kaikki sukulaisetkin kantavat syntymäpäivinä ja jouluna niitä lahjoiksi, on kasassa melkoinen tavaratalollinen leluja viisivuotiaaksi mennessä.

[/quote]kuulostaa orastavalta luonnehäiriöltä.:( meillä opetetaan lasta kunnioittamaan muita.ap

[/quote]

Miten teillä opetetaan rahan ja tavaran arvo jos lapsi saa leluja ihan muuten vaan ja aina halutessaan?

[quote author="Vierailija" time="28.11.2013 klo 12:10"]

[quote author="Vierailija" time="28.11.2013 klo 11:08"]

[quote author="Vierailija" time="28.11.2013 klo 11:04"]Mulla oli lapsena kaveri joka sai aina kaiken mitä se halusi. Se ei osannut arvostaa mitään, kaikki tippui valmiina nenän eteen. Sen huone näytti ihan kaatopaikalta kun tavaraa tursusi joka paikasta. Se myös rikkoi sellaisia leluja tahallaan joilla ei huvittanut enää leikkiä, ihan käyttökelpoisia ehjiä hyväkuntoisia leluja. Tilalle tuli jatkuvana virtana uusia, joten niillä kyllästyttävillä entisillä ei ollut mitään arvoa.

Se myös kiristi kavereiltaan tavaroita ja pakotti antamaan kaiken mitä halusi itselleen, kiltit ja pelokkaat kaverit saattoivatkin antaa, osa tajusi jo silloin ettei toisen omia voi tuolla tavalla vaan vaatia itselleen.

Ei tuo ap:n luettelema leluvarasto ole vielä mitenkään huolestuttava, mutta jos leluja ostetaan silloin kun lapsi haluaa ja ilman mitään syytä jatkuvalla syötöllä, silloin hukutaan tavaraan eikä lapsi opi odottamaan mitään vaan kaikki on saatava heti paikalla. Kun vielä kaikki sukulaisetkin kantavat syntymäpäivinä ja jouluna niitä lahjoiksi, on kasassa melkoinen tavaratalollinen leluja viisivuotiaaksi mennessä.

[/quote]kuulostaa orastavalta luonnehäiriöltä.:( meillä opetetaan lasta kunnioittamaan muita.ap

[/quote]

Miten teillä opetetaan rahan ja tavaran arvo jos lapsi saa leluja ihan muuten vaan ja aina halutessaan?

[/quote]

Tavaroiden arvojen opettelu käy helposti kouluiässä kun koulussakin opetellaan rahaa (toki aikaisemminkin se käy). Meidän lapset saivat niin ison herätyksen kun oikeesti alkoivat ymmärtämään rahan arvon ja alkoivat vertailemaan hintoja. Sitten kun annettiin raha jostakin tehdystä kotityöstä niin se oli todella herttaista katsottavaa sitä intoa ja ihmetystä mikä sekin tuotti käsitellesään omia rahoja. 

Minä en saanut pienenä leluja kuin jouluna ja syntymäpäivänä. Sen lisäksi, että sain harvoin leluja, sain aitojen Barbie-nukkejen sijasta joitakin halvempia versioita nukeista ja ainoa kalliimpi lelusarja taisi olla Little Pet Shop, joita minulla oli jokunen. Kavereilla oli barbeja ym kalliita leluja ja olin tosi kateellinen. Minä taas leveilin niillä ainoilla kalliimilla leluilla.

Kun muutin vajaa 10 vuotta sitten omaan kotiin, niin päällimmäinen ajatus on ollut se, että nyt sitten pitää olla kaikki ne tavarat, jotka haluan, ja sitä merkkiä, jota haluan. Esimerkiksi jos minulta puuttui sellainen lasi, jonka halusin, niin se oli heti saatava hinnalla millä hyvänsä ja tietysti sitä samaa merkkiä, jonka olin kerättäväksi valinnut. Nyt tuntuu hurjalta ajatella, kuinka 18-vuotias tyttö heti omaan kotiin muutettuaan osti vitriinillisen Iittalaa, haarukat oli Hackmania ja kahvinkeittimeksi kelpasi vain Mokkamaster. Mulla oli tosi ahdistuneita tunteita, kun mietin mistä saisin rahaa näihin ja näihin tavaroihin, koska ilman niitä kokoelma on puutteellinen. Tuntuu, että kompensoisin lapsuuden vähäistä materian saamista ja halusin näyttää, että nyt minulla on kaikkea. Nykyään olen vähän jo rauhoittunut, mutta edelleen saan ostelusta jonkunlaista tyydytystä. Ja edelleen ostelen kalliimpaa niin astioissa, meikeissä kuin ruoassakin. Vaatteiden hinnasta olen sen sijaan valmis tinkimään, vaikka tykkäänkin pukeutua kauniisti.

Meillä on aika paljon leluja vaikka ei niitä juuri koskaan ostetakaan. Ei lelut pahasta ole kunhan nyt joku järki on materian hankinnassa eikä nyt lapsen jokaista toivetta toteuta. On kiva jättää vähän mielikuvitukselle tilaa.

Meillä ainakin laitetaan leikkiuuniin duploja ja keitellään jotain muovielukoita ruokana ja 2,5v selittää innoissaan miten ne duplot saattaa olla kalaa, makaronia tai milloin mitäkin.  Hauskan näköinen leikki on myös kun tyttö leikkii omilla sormillaan hämähäkkejä, vipeltävät ympäriinsä, keskustelevat, tappelevat sun muuta. Kolme vaahtomuovin palasta oli kerran perhe ja näillä se sitten leikki innoissaan. Tosin meillä on kyllä leluja, on duploa, pikkuautoja, muovielukoita, pehmoja, nukkeja, rattaat, leikkikeittiö sun muuta mutta tuosta näkee ettei niitä välttämättä paljon tarvitse kun leikkiä voi millä vaan.

Joten lapsia joilla on vähän leluja tuskin kannattaa sääliä kun näillä on kaikista tärkein lelu, mielikuvitus. Ihan turha on myös arvostella lapsia joilla leluja paljon on, tärkeämpää on ne arvot mitä niiden myötä opettaa. Ei lapsi jolla on leluja paljon ole automaattisesti turmeltunut ja pilalle hemmoteltu.

En kyllä näe järkyttävässä tavarapaljoudessa järkeä, mutta ap:n lelumäärä lienee vielä kohtuullisella tasolla kun lelut on kuitenkin sellaisia joista on moneksi vuodeksi iloa eikä pelkkää krääsää.

Kuulostaa hieman oudolta että lapsia pitäisi opettaa leikkimään. Kyllä minun kohta kolmevuotias lapseni on ihan itse tajunnut keittiöleikit ja kauppaleikit. Leikkikeittiö löytyy muttei mitään kauppajuttuja, kauppaleikit taitaa olla ihan vaan kaupassakäyntien seurausta. Välillähän kuulee ettei nykylapsilla ole mielikuvitusta, johtuukohan siitä että on liikaa leluja vai mistä? Me yritämme ostaa lähinnä vaan syntymäpäivinä ja jouluksi leluja, ja sellaisia joista olisi iloa pitkään, toki meilläkin isovanhemmat usein ostavat leluja tulisisina matkoilta jne.

Minua säälitti lapsena kun vanhempani, tai isä lähinnä, osti joululahjaksi jonkun aivan hirveän kalliin lelun joka ei sitten kuitenkaan ollut niin hauska mutta isän mieliksi yritin leikkiä sillä. Oikeasti pystyin leikkimään jopa kuminauhan pätkillä joille olin piirtänyt kasvot. Nukkejen tarkoitus oli pitää paikkaa ja ilmoittaa leikkikaverille, että tämä hahmo on nyt mennyt kauppaan. Ei sillä nuken ulkonäöllä ollut mitään väliä siinä hahmojen sosiaalisten suhteiden verkostossa. Sen ulkonäön saattoi joka tapauksessa sopia sellaiseksi kuin halusi. Ei se materia vaan sisältö.

Joillekin kavereilleni lelut olivat hyvin tärkeitä. Ei sen takia, että niillä olisi voinut tehdä jotain sellaista mitä kivillä, kepeillä ja hiekalla ei voinut, vaan siksi, että he käyttivät leluja kavereiden ostamiseen ja sosiaalisen statuksen osoittamiseen. Näin aikuisena ymmärrän, että näillä lapsilla oli jokin päässä vinossa.

Vähemmän on enemmän. Jos ymmärrät.

Mitä enemmän lapsi saa leluja, sen vähemmän se niitä arvostaa.

[quote author="Vierailija" time="28.11.2013 klo 13:11"]

Vähemmän on enemmän. Jos ymmärrät.

Mitä enemmän lapsi saa leluja, sen vähemmän se niitä arvostaa.

[/quote]

Pitääkö enää nykymaailmassa lapsen arvostaa lelujaan? Tavaraa tulee joka tuutista ja lapsikin ymmärtää että suurin osa ei ole juurikaan minkään arvoista?

Ei tietysti suvaita tahallista rikkomista ja huonoja käytöstapoja lahjan antajaa kohtaan. Mutta jos lelulla ei ole käyttöarvoa (ja myöhemmin muistoarvoa), niin kiertoon vain.

Maailma on muuttunut, eikä millään tavaralla ole enää samaa arvoa kuin pula-aikana.

numero 40

[quote author="Vierailija" time="28.11.2013 klo 10:55"]

[quote author="Vierailija" time="28.11.2013 klo 10:29"][quote author="Vierailija" time="28.11.2013 klo 10:27"]

[quote author="Vierailija" time="28.11.2013 klo 10:21"]Hyvä jos pienenä saa tarpeeksi niin aikuisena on tavaraimmuuni. Ei kerta kaikkiaan tule sitä halua eikä tartte mitään ylimääräistä. Hyvänä esimerkkinä ovat ne yksilöt jotka eivät pienenä saaneet mitään. Aikuisena eivät pysty niin paljon tavaroita hankkimaan että se riittäisi.  Sama se on koirankin kanssa. Jos pitää koiran pienenä nälässä niin se saa ruuasta pakkomielteen ja hotkien sitä syö läpi elämän. Jos koiran syöttää pienenä tarpeeksi sen suhtautuminen ruokaan ei ole neuroottinen. Rakkaus sama asia. Jos sitä ei ole pienenä saanut niin siitä saattaa tulla pakkomielle myös. 

[/quote] niin totta. Olen itse tästä hyvä esimerkki, kalliit puhelimet ja merkit eivät kiinnosta vaikka olisi sellaisiin mahdollisuus. Lapselle tarjoan parasta ja usein paras on miehen diy-puutyöt. Nehän ei täällä kannatusta saa, kateellisuutta? ;D Ap

[/quote]

No entä sitten minä? Meillä oli aika vähän leluja, eikä niitä ostettu kuin synttärinä ja jouluksi, mutta en ole koskaan ollut kiinnostunut tavarasta, vaikkapa nyt noista kalliista puhelimista. Millä tämä sitten selittyy, kun mua ei ole siedätetty tavarapaljoudella?

[/quote] Ehkä sulla ei vieläkään ole varaa hankkia mitä mieli tekee?

[/quote]

Aika harvalla on varaa hankkia kaikki, mitä mieli tekee. Mutta kyllähän nyt monet pienituloiset haaveksivat kalliista laukuista, puhelimista ja mistä nyt kukakin haaveksii. Mua ei kiinnosta tavara? Onko se tosiaan niin kummallista, että se on jopa vaikea käsittää?

Kyllä mä tykkään ostaa vaikkapa laadukkaat kengät ja tietokoneen, koska tiedän, ettei mun sitten pitkään aikaan tarvitse ostaa vastaavaa. Mua ahdistaa tavara, ja pyrin saamaan sitä enemmän kodista ulos kuin sisään.

Juuri eilen satuin arvostelemaan kaveriani täysin samasta syystä.

Meillä on suunnilleen samanikäiset lapset, (muutamaa kuukautta vaille vuoden) mutta hänen lapsellaan on tavaraa moninverroin enemmän, kuin meillä ja lisää on tilattu.

Kerroin hänelle, että lapsikin tarvitsee välillä rauhaa ja hiljaisuutta nykyajan hässäkän keskellä, eikä kymmeniä soivia ja piipittäviä leluja ja laulavia pottia.

Jokaisen oma asiahan se varmaan on nykypäivänä paljonko ostaa ja kuluttaa, mutta tulevaisuudessa, kun luonnonvarat on kulutettu loppuun, emme varmaan ole yhtä sallivia tämän ajan holtittonta kulutuskulttuuria kohtaan.