Älkää vaihtaisi sukunimeä avioliitossa!

Todellakin ottaisin miehen nimen, jos vaan saisin sen yhden ihanan 💖

No, harvassa suvussa näin on. Tarkemmin ajatellen, kumman vanhemman sukunimeä tässä jatkettaisiin ja millä perusteella? Vai pitäisikö jokaisen ”keksiä” itselleen ihan uusi sukunimi?

Haluuko naiset ottaa vielä miehen sukunime? :o Jostain joskus luin, et naiset ei haluu miehen sukunimee. Miust olis söpöö, jos sukunimet yhdistettäisiin, sellaine fuusio. :3 M25

Voi harmi, en tiennyt, että ei pidä ottaa miehen nimeä.

Menin naimisiin 1981 ja otin silloin mieheni nimen.

Edelleen rakastuneina yhdessä olemme, onnellisia pienten suloisten lastenlasten mummina ja pappana.

Korjaan kielioppia paremmin suomenkieleen sopivaksi:

Älkää vaihtako sukunimeä avioliitossa!

On pidettävä itsellään se nimi, jonka syntymässään on saanut.

En vaihdakaan muttei taida olla pelkoa naimisiin menosta.

Mun mielestä vanhanaikaista että on sama nimi eli yleensä miehen suvun nimi. Itse on ota, en ole kuullut vielä mitään perusteita mitkä olisi tarpeeksi vankalla pohjalla.

Esim.

- saman nimi koko perheellä -> voidaan ottaa yhteinen yhdistelmä nimi

- perinne -> perinteitä voi muuttaa ja muokata , ei kaikki tarvitse mennä kalkkisen kaavan mukaan

- suvun nimen jatko -> mites minun suvun nimi? no one cares?

Hieman avointa mieltä tähän nimi asiaan, ihanaa että naiset alkavat olla rohkeita tehdä OMIA päätöksiä tämän suhteen.

Minulla oli ruma tyttönimi, tyyliin Lort tomainen (ei siis tämä mutta samaa skaalaa) ja puolisoni nimi on tyyliä Usvalampi (ei siis tämä mutta tyyliltään). Olen niin turhamainen että vaihdoin lortt o-nimeni kauniimpaan. Asia on siis ihan vaan omasta turhamaisuudesta kiinni, nimenvaihdos ei liity siihen että olisin alistettu tai mieheni omistaisi minut. Eihän isänikään, jonka nimen syntymässäni sain, omistanut minua millääm lailla.

Olipa taas piristävää, sukun imihullun horinoihin en itse olekaan palstalla törmännyt aikoihin. 

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä vanhanaikaista että on sama nimi eli yleensä miehen suvun nimi. Itse on ota, en ole kuullut vielä mitään perusteita mitkä olisi tarpeeksi vankalla pohjalla.

Esim.

- saman nimi koko perheellä -> voidaan ottaa yhteinen yhdistelmä nimi

- perinne -> perinteitä voi muuttaa ja muokata , ei kaikki tarvitse mennä kalkkisen kaavan mukaan

- suvun nimen jatko -> mites minun suvun nimi? no one cares?

Hieman avointa mieltä tähän nimi asiaan, ihanaa että naiset alkavat olla rohkeita tehdä OMIA päätöksiä tämän suhteen.

Samaa mieltä. Eikä perheellä ole mikään pakko olla samaa nimeä kaikilla. Eikä kaikissa maissa tämä edes ole tapana. Esim. eikös Espanjassa ole eri sukunimet vanhemmilla ja lapsilla, kun kaikilla on kaksi sukunimeä, sekä isältä että äidiltä peritty? Tai vaikka Islannissa, jossa kaikkien sukunimet ovat "jonkun tytär tai poika", joka tulee oman isän tai äidin nimestä.

Koska sinun sanasi on laki ja totuus, vaihdan nimeni takaisin. Kiitos kun korjasit väärän luuloni siitä, että voisin itse valita, pidänkö oman nimeni vai otanko miehen nimen. Voi minua tyhmää!

tottakai vaihdan kun saan aatelisen nimen!

Jos toisen nimi on yleinen ja nen-päätteinen, kannattaa ilman muuta ottaa se käyttöön.

En vaihtanut. Ihan yhtenäinen perhe ollaan silti kahdenkymmenen vuoden jälkeen.

Mielestäni on hienoa, että nykyään on vapaus valita. Olen kuitenkin myös huomannut juuri tätä, että naisia syyllistetään siitä, että ovat ottaneet miehen nimen. Koska "taipuvat miehen tahtoon", "ovat vanhanaikaisia", "eivät tee omia päätöksiä", "tekevät niin koska niin kuuluu tehdä/on aina tehty" ja "tasa-arvoa on se, että pitää oman nimensä".

Eikö tällaisia perusteluita antavat ihmiset tajua sitä, että osa meistä ihan oikeasti _itse haluaa_ ja _päättää itse_ ottaa miehen sukunimen? Jostain hyvästä syystä tai ihan vaikka syyttäkin! Oma mieheni ei ole mitenkään muuten vaikuttanut minun nimeni valintaan kuin sillä, että itse ei suostunut muuttamaan sukunimeään miksikään. Tämä on hänen päätöksensä ja hänellä on kaikki oikeus valita oma nimensä. Kuten minullakin ja päätin valita hänen nimensä. Minulla olisi ollut 3 muutakin vaihtoehtoa, joista erittäin tosissaan mietin yhden toisen (ei oma tyttönimi) ja miehen nimen välillä. Pidän näistä molemmista enemmän kuin omasta tyttönimestäni. Näistä kahdesta miehen sukunimeen päädyin siksi, että haluan koko perheellä olevan sama sukunimi. En halua sitä siksi, että niin kuuluu olla tai niin on aina ollut tms. Tai toki se voi vaikuttaa, mutta se on minulle tärkeää. Olen sitä miettinyt, että miksi se on tärkeää, enkä osaa sitä selittää. Mä nyt vaan satun haluamaan, että mun perheellä on sama sukunimi kun mulla. Se riittää mulle syyksi. En pidä yhtään huonompina perheitä, joissa ei kaikilla ole sama sukunimi, mutta miksi en itse saisi haluta, että meillä on?

Valintojen mahdollisuus on tärkeää, mutta on myös tärkeää kunnioittaa niitä, jotka VALITSEVAT sen perinteisemmän tavan, syystä tai toisesta.

Jokainen päättää ite et miten toimii eikä muilla oo siihe mukisemista

Mä en vaihtanut nimeä naimisiin mennessä, en itse asiassa edes harkinnut koko asiaa vaan se tuntui aina ainoalta vaihtoehdolta.  Mies leikitteli ajatuksella mun nimen ottamisesta mutta päätti sitten pitää omansa. 

Olen siskoistani ja ystäväpiirini ainoa nainen joka ei vaihtanut nimeään. 

Miehen suvusta tuleva sukunimi ei ole ollut yleistä isossa osassa Suomea. Monilla ei ollut aiemmin lainkaan sukunimeä, heillä oli toisinaan joku lisänimi, toisilla nimi vaihtui sen mukaan missä talossa asuttiin. Taloilla/tiloilla oli siis omat nimet ja niiden asukkaat tunnettiin joko talon nimellä tai, vielä yleisemmin, tietyllä nimellä, jota käytettiin siinä talossa. Kun taloon tuli uudet asukkaat, he omaksuivat uuden nimen ja edelliset asukkaat taas uuden asuinpaikkansa nimen sukunimekseen. Joku saattoi siis elämänsä aikana käyttää ihan laillisesti useita sukunimiä (tai ei sukunimeä lainkaan). Ns.

kotivävyt eli vaimonsa kotitaloon tulleet ja isänniksi aikanaan nousseet ottivat myös siinä talossa käytetyn sukunimen, eikä se vähentänyt heidän arvoaan ja asemaansa mitenkään - nämä nykyihmiset, jotka vaativat muka oikeaa, miehen suvussa kulkevaa nimeä eivät yksinkertaisesti tunne maamme historiallista sukunimikäytäntöä (sivistymättömyyttä on monenlaista ...).

Itäisessä Suomessa kaskiviljelyaikakautena pojat perheineen jäivät usein kotitaloon, joten siellä "sukunimi" periytyä todennäköisemmin isälinjaa.

Aiemmin, ainakin vielä keskiajalla, aatelisnaisekin pitivät (ainakin) Ruotsissa ja Suomessa omat, isiltään saamansa sukunimet.

Syntymässä saatu sukunimi? Entä jos se on jossain vaiheessa muutettu, kuten vaikka suomennettu, minkä nimen silloin pitäisi siis avioituessaan ottaa?

Saa olla aika cuck mies jos akkansa nimen ottaa, lapsillekkin kuuluu isän sukunimi. Nainen vaihtoon jos typeryyksiä ehdottelee.

Kyllä varmana vaihdan ja ihan sinun kiusaksesi vaihdankin! 😛

En ole vaihtanut, miksi olisin? Minulla on oma nimeni, joka on ollut minulla vauvasta saakka. Avioliitto on erittäin hyvä ja tasapainoinen, ja mies on sanonut, että hänestä olisi outoa jos vaihtaisin nimeni, koska minulla on jo nimi.

Olen kyllä muutenkin itsenäinen, enkä määrittele identiteettiäni avioliiton kautta. Mies on minulle elämänkumppani, ei ole tarvetta osoittaa omistussuhteita nimen kautta.