Lue keskustelun säännöt.
Älkää vaihtaisi sukunimeä avioliitossa!
23.09.2020 |
On pidettävä itsellään se nimi, jonka syntymässä sai.
Kommentit (45)
Minä halusin miehen nimen koska en käytännössä tunne isääni ollenkaan, ja sukunimeni tulee isän puolelta. Vanhempien eron jälkeen tapasin isää vain minimimäärän emmekä ole lainkaan tekemisissä enää. Isän puolen suku on myös varsin kurjaa sakkia. Miehen perheen kanssa taas olen todella läheinen ja anoppini on yksi parhaita ystäviäni. Myös miehen isä on minulle hyvin läheinen. Nyt minulla on sukunimi johon tunnen kuuluvani ja jota voin kantaa ylpeydellä. Vaikka tulisikin ero, ei sillä siinä kohtaa olisi väliä koska tyttönimenikin tuo ihan yhtä huonoja muistoja mieleen.
Puhumattakaan sitten perheistä joissa on vaikka väkivaltaa, alkoholismia, hyväksikäyttöä. Kyllä siinä kohtaa varmasti ottaisi mieluummin sen miehen nimen ja tyttönimestä pääseminen voi olla suurikin helpotus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jokainen päättää ite et miten toimii eikä muilla oo siihe mukisemista
Elä nyt sukunimihullulle suutu :)
No todellakin vaihdoin. Oma tyttönimi oli sellainen rantaruotsalainen, mutta ei kirjoitettu niin kuten Ruotsissa kirjoitettaisiin vaan siellä oli 'nqvjst'-tyyliin kirjoitettu, koska joku joskus oli niin päättänyt. Sitä sai joka paikassa tavata ja korjata. Puhelimessa täysi katastrofi. Otin sitten todellakin miehen -nen päätteisin sukunimen ja nyt riittää kun sanoo "Nieminen/Korhonen/Virtanen".
Vierailija kirjoitti:
Vaihdoin oikein mielelläni, sain kauniimman sukunimen. En toki mihinkään -nen päätteiseen vaihtaisi.
Niin näitä nen-päätteisiä onkin vain valtaosa nimistä.
Vaihdoin oikein mielelläni, sain kauniimman sukunimen. En toki mihinkään -nen päätteiseen vaihtaisi.