Miksi suomalaiset elokuvat on niin luokattoman huonoja?

En lähde arvioimaan suomalaisten elokuvien absoluuttista huonoutta tai hyvyyttä, mutta toivon, että omintakeisesta ilmaisusta pidetään kiinni jatkossakin. Ei maailma kaipaa lisää hollywood-näyttelemistä. Meidän nuoriso on jo pilattu, heidän ilme- ja elekielensä on suoraan Amerikan ihmemaasta kopioitua. Pyörittelevät silmiään ja nakkelevat niskojaan ja vemputtavat päätään kuin mustat naiset väitelleessään. On niin rasittavaa katsella sellaista apinointia.

Suomessa on perinteisesti ilmaistu tunteita niukasti ja epäsuorasti, ja se saa näkyä elokuvanäyttelemisessäkin. Kyllä skeidaa on jo Netflix pullollaan, ei tarvi sen kanssa kilpailla.

Ihmiset arvostavat liian paljon jäljittelevyyttä ja samaistuttavuutta. Elokuvan pitäisi olla jotenkin uskottava, vaikka harvoinhan tapahtumat sinällään ovat uskottavia tai realistisia. Siksihän leffoja katsotaan, että päästään arjesta irti

Kuvataiteessa ei edes tavoitella jäljittelevyyttä mutta jostain syystä elokuvanäyttelemisessä pitäisi jäljitellä todellisia tunneilmaisuja jonkin ihannemallin mukaisesti vaikka oikeasti tavallisetkin ihmiset ilmaisee tunteitaan eri tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Vielä yksi valituksen aihe: monet suomalaiset draamat ottavat itsensä liian tosissaan. Ulkomaisissa tuotannoissa ihmisille tapahtuu kaikenlaisia traumaattisia asioita, mutta he toimivat silti kuin ihmiset. Suomalaisissa ohjelmissa koko hahmo on sitä traumaa alusta loppuun, kärsimys näkyy joka otoksessa, vaikkei niillä olisi mitään tekemistä itse ongelman kanssa. Naama aina ahdistuneessa irveessä, kun naapurin setä lapsena vähän hyväili paljasta pehvaa tms. Kun tosiasiassahan useimmilla meistä on jotain hankalia kokemuksia taustalla, ja silti pystymme arjessa olemaan iloisia, vääntämään huumoria ja tekemään yhtä sun toista muutakin kuin märehtimistä.

Tämä on muuten ihan totta! Suomalainen draama on keskimäärin kamalan angstista ja luotaantyöntävää, jossa henkilöhahmot typistetään pelkäksi kärsimykseksi. On ok ja tervetullutta käsitellä vakavampia teemoja elokuvissa mutta toteutus voisi olla hienovaraisempaa, sävykkäämpää ja inhimillisempää. Pistää myös pohtimaan, mitä sellaisella elokuvalla halutaan viestittää, jossa ihminen on vain traumojensa ruumiillistuma.

Kun tähän lisää vielä puolir*iskausta muistuttavat keittiöseksikohtaukset, tolkuttoman päihteiden kanssa läträämisen, kiroilusta ja itsesäälimonologeista muodostuvan replikoinnin sekä aina samat maisemat akselilla Kontula-Vuosaari, niin alkaa olla kaikki kliseet kasassa jälleen yhtä urbaania Suomi-leffaa varten. Uutta virtaa saataisiin jo sillä, että heitettäisiin tyypit Helsingistä vaikka Jyväskylän Pupuhuhtaan ja kaikki hahmot eläisivät selibaatissa koko leffan ajan. No, ehkä joku tuskainen krapulatumputus menisi yksittäisenä kohtauksena.

Itsellä jäi positiivinen kuva Joki elokuvasta(2001) katsomisesta kylläkin jo aikaa. Enpä juuri ole katsonut suomalaisia elokuvia kun tosiaan tuntuu, että näytteleminen lähinnä ylinäyttelemistä, huutamista ja kiroilua.

Joitakin Vuoksenmaan ja Cantellin elokuvia muistan katsoneeni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vielä yksi valituksen aihe: monet suomalaiset draamat ottavat itsensä liian tosissaan. Ulkomaisissa tuotannoissa ihmisille tapahtuu kaikenlaisia traumaattisia asioita, mutta he toimivat silti kuin ihmiset. Suomalaisissa ohjelmissa koko hahmo on sitä traumaa alusta loppuun, kärsimys näkyy joka otoksessa, vaikkei niillä olisi mitään tekemistä itse ongelman kanssa. Naama aina ahdistuneessa irveessä, kun naapurin setä lapsena vähän hyväili paljasta pehvaa tms. Kun tosiasiassahan useimmilla meistä on jotain hankalia kokemuksia taustalla, ja silti pystymme arjessa olemaan iloisia, vääntämään huumoria ja tekemään yhtä sun toista muutakin kuin märehtimistä.

Tämä on muuten ihan totta! Suomalainen draama on keskimäärin kamalan angstista ja luotaantyöntävää, jossa henkilöhahmot typistetään pelkäksi kärsimykseksi. On ok ja tervetullutta käsitellä vakavampia teemoja elokuvissa mutta toteutus voisi olla hienovaraisempaa, sävykkäämpää ja inhimillisempää. Pistää myös pohtimaan, mitä sellaisella elokuvalla halutaan viestittää, jossa ihminen on vain traumojensa ruumiillistuma.

Kun tähän lisää vielä puolir*iskausta muistuttavat keittiöseksikohtaukset, tolkuttoman päihteiden kanssa läträämisen, kiroilusta ja itsesäälimonologeista muodostuvan replikoinnin sekä aina samat maisemat akselilla Kontula-Vuosaari, niin alkaa olla kaikki kliseet kasassa jälleen yhtä urbaania Suomi-leffaa varten. Uutta virtaa saataisiin jo sillä, että heitettäisiin tyypit Helsingistä vaikka Jyväskylän Pupuhuhtaan ja kaikki hahmot eläisivät selibaatissa koko leffan ajan. No, ehkä joku tuskainen krapulatumputus menisi yksittäisenä kohtauksena.

Jälkimmäinen kappalehan kuvailee jo harvinaisen kekseliään, vivahteikkaan ja viehättävän suomalaisen elokuvan! Ei tällaisia tehdä edes kerran vuosikymmenessä.

P.S. Näkikö joku sen perunaelokuvan, jota kesällä mainostettiin? Vaikutti lupaavalta suomalaiselokuvaparodialta.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset arvostavat liian paljon jäljittelevyyttä ja samaistuttavuutta. Elokuvan pitäisi olla jotenkin uskottava, vaikka harvoinhan tapahtumat sinällään ovat uskottavia tai realistisia. Siksihän leffoja katsotaan, että päästään arjesta irti

Kuvataiteessa ei edes tavoitella jäljittelevyyttä mutta jostain syystä elokuvanäyttelemisessä pitäisi jäljitellä todellisia tunneilmaisuja jonkin ihannemallin mukaisesti vaikka oikeasti tavallisetkin ihmiset ilmaisee tunteitaan eri tavalla.

Jäljittelemällähän tunteiden ilmaisua opetellaan. Suomessa sitä ei helposti toisilta suomalaisilta opi, paitsi ehkä Itä-Suomessa. Joten pakko imitoida sitten vaikka amerikkalaisia elokuvia. Parempi sekin kuitenkin on kuin suomalaistyylinen kestokooma, jossa mitään ei tunneta eikä sanota. Ei ihme, että puolet kansasta on masennus- tai ahdistuslääkityksellä kun tunteita ei osata ilmaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset arvostavat liian paljon jäljittelevyyttä ja samaistuttavuutta. Elokuvan pitäisi olla jotenkin uskottava, vaikka harvoinhan tapahtumat sinällään ovat uskottavia tai realistisia. Siksihän leffoja katsotaan, että päästään arjesta irti

Kuvataiteessa ei edes tavoitella jäljittelevyyttä mutta jostain syystä elokuvanäyttelemisessä pitäisi jäljitellä todellisia tunneilmaisuja jonkin ihannemallin mukaisesti vaikka oikeasti tavallisetkin ihmiset ilmaisee tunteitaan eri tavalla.

Jäljittelemällähän tunteiden ilmaisua opetellaan. Suomessa sitä ei helposti toisilta suomalaisilta opi, paitsi ehkä Itä-Suomessa. Joten pakko imitoida sitten vaikka amerikkalaisia elokuvia. Parempi sekin kuitenkin on kuin suomalaistyylinen kestokooma, jossa mitään ei tunneta eikä sanota. Ei ihme, että puolet kansasta on masennus- tai ahdistuslääkityksellä kun tunteita ei osata ilmaista.

Kyllä Suomessa ilmaistaan tunteita. Täällä ilmaisu ei kärsi inflaatiota, koska kaikki ei koko ajan ole niin supersupersuperihanaa. Paitsi tietysti noissa laulukilpailuissa, joissa jatkoonpääsyä pitää iloita juoksemalla ja pomppimalla päättömästi, kirkumalla, itkemällä, halailemalla, huutamalla ja nauramalla. Vaikka olisi päästy vasta alkukarsinnoista jatkoon. Idols silloin aikoinaan esimerkiksi.

Samoin sitten nämä normitetut tosi-tv-ilmaisutavat. Muodonmuutosohjelmissa ja remppaohjelmissa pitää kyynelehtiä liikutuksetsa ja onnesta, kiitellä moneen kertaan ja ei olla uskovinaan todeksi muutosta.

Ylimitoitettu ilmaisu lopulta aiheuttaa inflaation, kuten Yhdysvalloissa on käynyt. Ollaan yhtä hymyä ja kysytään kuulumisia, vaikka oikeasti ei kiinnosta, eikä aiota enää koskaan tavata.

Suomessa sentään saa olla sitä mitä on.

Vierailija kirjoitti:

En lähde arvioimaan suomalaisten elokuvien absoluuttista huonoutta tai hyvyyttä, mutta toivon, että omintakeisesta ilmaisusta pidetään kiinni jatkossakin. Ei maailma kaipaa lisää hollywood-näyttelemistä. Meidän nuoriso on jo pilattu, heidän ilme- ja elekielensä on suoraan Amerikan ihmemaasta kopioitua. Pyörittelevät silmiään ja nakkelevat niskojaan ja vemputtavat päätään kuin mustat naiset väitelleessään. On niin rasittavaa katsella sellaista apinointia.

Suomessa on perinteisesti ilmaistu tunteita niukasti ja epäsuorasti, ja se saa näkyä elokuvanäyttelemisessäkin. Kyllä skeidaa on jo Netflix pullollaan, ei tarvi sen kanssa kilpailla.

Sehän on vähään niinkuin sitä se hollywoood eliii leikkaukset ovaaat ,illimetrien tarkkkaaa kaikella uuudella teknologialla. Kattoo esim tuottta vaikka ketonen ja myllyrinne tvs sarjaaa niin se on päin vastoiin eli enmmmänkinyn riemutulitusta liiankin tiuhaan niiin että meinaa suorastaaan kuolla nauruuun tai tukehtua johonkin pulllaaan.

Suomessa on sekiin ettei voi vetistelllä liikaa jonkin asian ympärillä liiika hauras maine, kaikki sellainen mikä yllätys elämäään kuuluuu katoaaa, Voiin vain rakentaaa liika suuuria tätilinnoja ja pilveilinnoja ja nähhhdä niiden sortuvan kaikessa kaameassa pettymyksessäänn muta toki myös suomalaiseen riemuun ja hullutteluun toki kuuuluu polttavasti se että nähdä kaikessa mielenkiintoisuudessan ja yllättyvyydessän kun joku epäonnistuu oikein huolella ja saaada räjähtävä orgasmi mikä on sekiin ihan inhimillllistä, se kertoo vain ettttä joku väärä ihminen on väärässä tehtävässä silloin ja saaa ansaitsemansa kohtelun.

Vierailija kirjoitti:

Suomessa on sekiin ettei voi vetistelllä liikaa jonkin asian ympärillä liiika hauras maine, kaikki sellainen mikä yllätys elämäään kuuluuu katoaaa, Voiin vain rakentaaa liika suuuria tätilinnoja ja pilveilinnoja ja nähhhdä niiden sortuvan kaikessa kaameassa pettymyksessäänn muta toki myös suomalaiseen riemuun ja hullutteluun toki kuuuluu polttavasti se että nähdä kaikessa mielenkiintoisuudessan ja yllättyvyydessän kun joku epäonnistuu oikein huolella ja saaada räjähtävä orgasmi mikä on sekiin ihan inhimillllistä, se kertoo vain ettttä joku väärä ihminen on väärässä tehtävässä silloin ja saaa ansaitsemansa kohtelun.

Kaansa saa hupia kun ei teloitetakkaan saunantakana vaan ihan siinä yleisön edesssä jossa totuus puhuu puolestaaan.

Itse katson nykyään aika vähän suomalaisia elokuvia. Jos satun vähän vilkasemaan jotain kotimaista, niin eikö taas joku akka siinä huuda kurkkusuorana miehelle jotain. Aina tätä samaa länkytystä huutamista puolin ja toisin. Eikö ne osaa näytellä niitä puheosuuksia lainkaan.? Jenkkileffoissa on pitkiä keskusteluja miehen ja naisen välillä. Ihan eri meininki.

Mnua ärsyttää eniten se että puhe ei kuulu mutta musiikki taas on niin kovalla, että korvat särkyy!

Kuka tahansa voi pistää pystyyn elokuvaprojektin. Rahoitusta voi yrittää hakea vaikka mesenaatin tai vastaavan kautta ihan kuka tahansa, muistatte vain vastikkeet. Tehkää itse se hyvä elokuva. Jään odottamaan. 

Mielestäni hyviä elokuvia ei ole paljon. Suositut jenkkileffatkin, täyttä kuraa ja toimintaseikkailuissa melkein aina joku sama juoni. 

Olen nähnyt tasan yhden  hyvän suomalaisen elokuvan joka ei varmaan monille sano mitään. Kissan Kuolema. Koulukoti maailmaan sijoittuva leffa ysäriltä. 

Ylinäytteleminen.

Puheesta ei saa selvää.

Teennäiset vuorosanat.

Castingista näkee että siihen on valkattu ohjaajan kaverit, eikä oikeasti ole käyty läpi rooleihin sopivia näyttelijöitä ja oikein kunnolla haettu näyttelijöitä vähän tuntemattomammista nimistä. Ei vaan on se sitten äiti, tytär, lapsi, mummo, Laura Malmivaara saa esittää kaikkia. Aku Hirvimikälie saa aina esittää samaa hassua vekkuilijaa, koska hänelle kirjoitetaan joka leffaan rooli, vaikkei se motenkään sovi tarinaan.

Usein vielä väkisin ängettyä alastomuutta tai päälleliimattua "räväkkää" iänikuista kiroilukännäysnakuilua.

Ei osata. Hyvä esimerkki on tuo tuntematon sotilas jota on jo moneen otteeseen yritetty laittaa paremmaksi ja joka kerta epäonnistuttu. Pielessä on "vain" näytteleminen, ohjaus, käsikirjoitus, näyttelijä valinnat...

Stalin ja palmu varmaan veljeksiä .

Aki Kaurismäen elokuvat ovat lähes kaikki huippua. Mutta myös Mika Kaurismäen elokuvat ovat erittäin hyviä. Elokuva Klaani-Tarina sammakoiden suvusta on aivan täydellinen, myös Rosso on loistava. 

Vierailija kirjoitti:

No ihan tekomaasta riippumatta suuri enemmistö elokuvista on huonoja tai korkeintaan keskinkertaisia. Hyvän elokuvan tekeminen on todella vaikeaa ja siinä onnistuu harva.

Havaintoa ulkomaisten elokuvien paremmuudesta vääristää usein myös se että meillä levitykseen eivät tule ne ulkomaiden heikoimmat tekeleet lainkaan.

USAlaisella TV-kanavalla oli vuosia sitten kansainvalinen filmifestivaali ja mieheni (amerikkalainen) odotti suomalaista elokuvaa kieli pitkalla.

Se alkoi nain: Kaksi miesta istuu maassa ladon takana. Otatko viinaa? Joo. Sitten ei pitkaan aikaan sanottu mitaan ja mina karsimattomana siirryin toiseen huoneeseen.

Paras suomalainen tuote? Ehka liian "syvallinen" minulle.

Kaurismäen leffat ovat kotimaisitten ainoita leffoja mitkä ovat teknillisesti kansainvälistä tasoa, kuulemma kuvatessa on ollut kismaa tuotantotiimin kanssa koska mikä tahansa laatu ei kelpaa, siitä syystä saaneet kotimaamme pikkupiireltä kylmää palautetta.

Kaurismäkiä kadehditaan ja halveksutaan koska nämä tietävät, että leffat täytyy tehdä kunnolla ääntystä myöten, eikä ulkomailla kelpuuteta mitään Salatut Elämät tasoista "laatua" mitä täällä yleensä tuupataan teattereihin.