Lue keskustelun säännöt.
Miksi suomalaiset elokuvat on niin luokattoman huonoja?
23.09.2020 |
Heräsi myötähäpeä kun katsoin trailerin uudesta Tove-elokuvasta, jossa on jättibudjetti.
Ainoastaan Aki Kaurismäen elokuvat on hyviä. Siihen se jää.
Kommentit (184)
Vierailija kirjoitti:
Suomen jäyhä ja tunnekielteinen ilmapiiri ei anna hyviä eväitä näyttelijöille. Näyttelijän on osattava kokea tunteita, ilman niitä roolisuoritus ei onnistu. Täällä myös ihaillaan liikaa kovanaamaisuutta ja yksitotisuutta, monotonisuus ja aneemisuus ovat hyveitä ja vakavasti otettavan aikuisen merkkejä. Ei täällä silti tarvitse ruveta apinoimaan esim. slaaveja tai latinoita. Pieni vivahteikkuus tunneilmaisussa ja siihen kannustaminen olisi kuitenkin hyvästä.
Kai se joku magia puuttuu. Esim. joku Tom Hardy on aika yksitotinen näyttelijä, mutta tekee silti upeita rooleja. Vaikka hänenkin rekisterinsä on aika rajallinen ja tuppaa mumisemaan jatkuvasti, silti pienillä eleillä osoittaa olevansa koko ajan läsnä, joten häntä haluaa katsella.
Näyttelijän pitää ensisijaisesti keskittyä siihen, että katsoja kiinnostuu hänen hahmostaan, joten kaikki keinot ovat sallittuja. Varsinkin aidoilta tunteilta näyttävät oman persoonan piirteet, jotka onnistuu ymppäämään töihinsä. Olisi kiva nähdä joku suomalainen näyttelijä, joka näyttäisi olevan aidosti läsnä. Matti Pellonpää vakuutti joissakin elokuvissa, mutta siitäkin on aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomalaiset elokuvat ovat varmasti parempia kuin vaikka burmalaiset elokuvat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomen jäyhä ja tunnekielteinen ilmapiiri ei anna hyviä eväitä näyttelijöille. Näyttelijän on osattava kokea tunteita, ilman niitä roolisuoritus ei onnistu. Täällä myös ihaillaan liikaa kovanaamaisuutta ja yksitotisuutta, monotonisuus ja aneemisuus ovat hyveitä ja vakavasti otettavan aikuisen merkkejä. Ei täällä silti tarvitse ruveta apinoimaan esim. slaaveja tai latinoita. Pieni vivahteikkuus tunneilmaisussa ja siihen kannustaminen olisi kuitenkin hyvästä.
Kai se joku magia puuttuu. Esim. joku Tom Hardy on aika yksitotinen näyttelijä, mutta tekee silti upeita rooleja. Vaikka hänenkin rekisterinsä on aika rajallinen ja tuppaa mumisemaan jatkuvasti, silti pienillä eleillä osoittaa olevansa koko ajan läsnä, joten häntä haluaa katsella.
Näyttelijän pitää ensisijaisesti keskittyä siihen, että katsoja kiinnostuu hänen hahmostaan, joten kaikki keinot ovat sallittuja. Varsinkin aidoilta tunteilta näyttävät oman persoonan piirteet, jotka onnistuu ymppäämään töihinsä. Olisi kiva nähdä joku suomalainen näyttelijä, joka näyttäisi olevan aidosti läsnä. Matti Pellonpää vakuutti joissakin elokuvissa, mutta siitäkin on aikaa.
Totta tuo läsnäolon merkitys. Olen tuo aiempi Marjut Maristoa kehunut ja ainakin omasta mielestäni hän on erittäin onnistunut tavoittamaan tuon läsnäolon ja roolihahmonsa ristiriitaisetkin tunteet. Kuten kohtauksessa, jossa hänen ja Amanda Pilkkeen roolihahmot lähtevät bussilla takaisin Helsingin-majapaikkaansa tapaamansa poikakaksikon luota. Mariston roolihenkilö näyttää kohtauksessa päällisin puolen ankaralta ja paheksuvalta mutta pinnan alla voi aistia rakkauden kaipuuta ja epävarmuutta.
Matti Pellonpäästä olen kuullut myös paljon hyvää, vaikka ikävä kyllä hän ei enää täällä keskuudessamme näyttele. RIP.
Ehkä suomalaisten elokuvantekijöiden pitäisi uskaltaa hyödyntää amatöörejä rohkeammin. Toisaalta rahoittajat eivät monesti uskalla satsata amatöörivetoisiin leffoihin. Pieni maa, pienet varat.
Tarvittais joku monella tapaa lahjakas, erittäin narsistinen ohjaaja jolla olis vahvat ideat ja toteutukset. Sais piiskaattua ja nöyryytettyä nää hyvä-veli-verkon porukat tekemään parastaan. Kylkiäisenä tulis varmaankin seksuaalista häirintää ja muuta sekoilua. Mut luomistyö vaatii veronsa.
Vierailija kirjoitti:
Tarvittais joku monella tapaa lahjakas, erittäin narsistinen ohjaaja jolla olis vahvat ideat ja toteutukset. Sais piiskaattua ja nöyryytettyä nää hyvä-veli-verkon porukat tekemään parastaan. Kylkiäisenä tulis varmaankin seksuaalista häirintää ja muuta sekoilua. Mut luomistyö vaatii veronsa.
Ei missään nimessä enää yhtään ahdistelua tai muuta väkivaltaa kuvauksissa! Ehkä juuri siksi suomalaiset elokuvat ovat niin epäaitoja, koska täkäläiseen taidekulttuuriin on juutunut narsismin ja kyykyttämisen ihanne. Kuka siinä ilmapiirissä voi antaa parastaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos trailerin on tarkoitus edustaa elokuvan parhaita puolia, niin en ainakaan sen perusteella ole kovin innostunut Tove-elokuvasta. Täysin aneemista olemista ja ilmeitä. Ainoastaan "Vivica Bandlerin" katseessa on jonkinlaista hehkua.
USA:ssa on draamaopetusta jo koulussa. Kouluilla on omat näytelmäkerhot ja näyttelijäntaitoja (myös kavastaminen, käsikirjoituksen muokkaaminen ym.) hiotaan jo ihan alaluokista lähtien. Näin ainakin olen käsittänyt.
Suomessa ei vissiin ole vastaavaa. Vasta yliopistotasolla pääsee opiskekemaan näyttelemistä ja draamaa. Tämä ihan varmasti vaikuttaa siihen, kuinka paljon on sellaisia henkilöitä tarjolla, joilla on näyttelemisestä jo rutiinia ja jotka ovat jo nuorina lähes valmiita esim. elokuvarooliin.
Harrastajatetterit osittain paikkaavat tätä, mutta sitä kautta ei varmaan kovin moni tule elokuvanäyttelkjäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tove oli erittäin hyvä elokuva mielestäni. Kiitos erityisesti Alma Pöystille. Myös Kaurismäet ovat aina olleet lemppareitani.
"Suuri ongelma on myös se että käsikirjoittajiin ja alkuperäisiin ideoihin ei uskalleta luottaa. Pahimmillaan Elokuvasäätiö, levittäjä, tuotantoyhtiö, kavava, ja sponsorit, kaikki haluavat vaikuttaa käsikirjoitukseen, ja omaperäisyys, rohkeus ja yllätyksellisyys kadotetaan. "
Se on surullista. Moni lahjakkuus haihtuu maisemista vähin äänin, kun tajuaa mistä on kysymys ja menee motivaatio kirjoittaa enää yhtään mitään.
Alunperin nerokaskin käsikirjoitus saatetaan muuttaa mankeloiden niin, että se muistuttaa samaa balkkania mitä tuotantokoneesta on aiemminkin työnnetty ulos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Tuli jostain syystä mieleen tämä kohtaus. Hyvä näyttelijä voi joskus välittää valtavasti tunteita vaikka huutaa koko ajan kuin raivohullu.
"Oho! Tätä elokuvaa olen juuri etsinyt, mutta en tiennyt sen nimeä. Kiitos.
On joitakin hyviäkin, joku jo mainitsikin Kaurismäen, minä lisäisin vielä Koivusalon muutamat elokuvat, yhtäkään Pekkoa ei näihin kuulu. Sitävastoin olen ihmetellyt miten ihmeessä on osattu niin hyvistä kirjoista kuin Arto Paasilinnan teokset, tehdä niin surkeita elokuvia. Näyttelijät täysin väärät, joka leffassa Santeri Kinnunen, joka osaa näytellä Santeri Kinnusta ja joissakin Ahti Kuoppala, joka jäi jumiin Simpauttajan rooliin, kirjojen parhaat kohdat jätetty pois jne...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nostan, koska parit hyvät naurut.
Syy olukuvateollisuuden ala-arvoisuuteen. Suomalaista "osaamista" ja Suomen näytelmäkoulu on salatut elämät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hyvistä suomalaisista elokuvista tulee mieleen vain Häijyt, Rööperi, Talvisota ja Minä ja Morrison, kaikkia yhdistää Samuli Edelmann. Siinä on mies joka osaa valita hyvät elokuvat. Muuten suomalaiset elokuvat aika luokattomia.
Ittte en tykänny kyllä minä ja morrison elokuvasta yhtäään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvistä suomalaisista elokuvista tulee mieleen vain Häijyt, Rööperi, Talvisota ja Minä ja Morrison, kaikkia yhdistää Samuli Edelmann. Siinä on mies joka osaa valita hyvät elokuvat. Muuten suomalaiset elokuvat aika luokattomia.
Ittte en tykänny kyllä minä ja morrison elokuvasta yhtäään.
Häjyt elookuvakin oli hieman liiika synkkä suhteeessa elokuvan johonkiin sellaisen koukkuun ja viihteeelisyyden voimaaan.
Multa kysyi juuri ulkomaalainen henkilö suosituksia suomalaisista elokuvista..
Piti ihan kunnolla miettiä mitä voin sanoa.. ekaksi sanoin tuntematon sotilas 2017 mutta kun hän kysyi vielä jotain muuta kuin sotaa niin hetken mietittyäni sanoin Häjyt 1999. Toinen vaihtoehto olisi voinut olla Paha maa 2005.
Aika vähissä on vaihtoehdot kun miettii mistä ulkomaalainen voisi tajuta jotain. Häjyt on ehkä turhan Suomen sellainen oma inside juttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvistä suomalaisista elokuvista tulee mieleen vain Häijyt, Rööperi, Talvisota ja Minä ja Morrison, kaikkia yhdistää Samuli Edelmann. Siinä on mies joka osaa valita hyvät elokuvat. Muuten suomalaiset elokuvat aika luokattomia.
Ittte en tykänny kyllä minä ja morrison elokuvasta yhtäään.
Häjyt elookuvakin oli hieman liiika synkkä suhteeessa elokuvan johonkiin sellaisen koukkuun ja viihteeelisyyden voimaaan.
Juonelllinen koukutus niiin se voi tarkoittta pitkääkin elokuvaaa ja pitkäää trilleriä kuteen esim takaa ajettu, keskiyöön pikajuna tyyyliin.
Vierailija kirjoitti:
Multa kysyi juuri ulkomaalainen henkilö suosituksia suomalaisista elokuvista..
Piti ihan kunnolla miettiä mitä voin sanoa.. ekaksi sanoin tuntematon sotilas 2017 mutta kun hän kysyi vielä jotain muuta kuin sotaa niin hetken mietittyäni sanoin Häjyt 1999. Toinen vaihtoehto olisi voinut olla Paha maa 2005.
Aika vähissä on vaihtoehdot kun miettii mistä ulkomaalainen voisi tajuta jotain. Häjyt on ehkä turhan Suomen sellainen oma inside juttu.
Paha maaa oli hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvistä suomalaisista elokuvista tulee mieleen vain Häijyt, Rööperi, Talvisota ja Minä ja Morrison, kaikkia yhdistää Samuli Edelmann. Siinä on mies joka osaa valita hyvät elokuvat. Muuten suomalaiset elokuvat aika luokattomia.
Ittte en tykänny kyllä minä ja morrison elokuvasta yhtäään.
Häjyt elookuvakin oli hieman liiika synkkä suhteeessa elokuvan johonkiin sellaisen koukkuun ja viihteeelisyyden voimaaan.
Juonelllinen koukutus niiin se voi tarkoittta pitkääkin elokuvaaa ja pitkäää trilleriä kuteen esim takaa ajettu, keskiyöön pikajuna tyyyliin.
Näiisssä ei ole dragikooomisuutta vaaan se on ihan juonellista trillleriä.
Suomalaisestahan se on luonnollisestikin liioittelua ja esittämistä, jos joku tunnetila vilahtaa kasvoilla tai äänessä. Minusta suomalainen puhetapakin on jotenkin uskomattoman tunteeton ja tympeä, ihan itäisimpiä murteita lukuunottamatta. Tämähän on tietenkin hyvin subjektiivinen mielipide, mutta juuri tuo kulttuurille tyypillinen tunnekylmyys etäännyttää katsojan, joka on tottunut katsomaan vaikka britti- tai jopa ruotsalaisia elokuvia ja sarjoja. Kaurismäki onnistui hyödyntämällä nimenomaan perisuomalaista minimalismia. Hän varmaan ohjasi näyttelijöitä olemaan niin ilmeettömiä kuin pystyivät, joten paradoksaalista kyllä, silloin he uskalsivat ilmaista tunteitakin, tosin hyvin jurosti.