En nä koe tätä työelämästä syrjäytymistä lapsen kannalta huonona juttuna

Kiva :) Ite en kyllä pällini kanssa kestäisi oman lapseni elämäntapakoutsina, vaikka rakas tuo onkin. Kaipaan ikäistäni seuraa ja ennen kaikkea hyvää toimeentuloa. 

Huono-osaisuus periytyy. Lapsi voisi saada paremmankin alkuvauhdin elämälleen.

Valitettavasti syrjäytyminen periytyy. Lapsen käsityksiin itsestä ja normaalista elämästä vaikuttaa se, miten hän näkee vanhempien elävän. Toivottavasti jaksat nimenomaan kannustaa lasta opinnoissa ja puhua ammatinvalinnasta, ohjata hakemaan kesätöitä jne. Helposti käy niin, että lapsen itsetunto on heikko ja hän asettaa riman kovin matalalle, jos vanhemmat eivät ole työelämässä ja/tai koulutettuja.  

Kuten kolmonen kirjoitti, tuo periytyy. Vaikka nyt tuntuu siltä, että tilanteesi mahdollistaa ajan antamisen lapselle, joudut tekemään monin verroin työtä siinä, että opetat lapsellesi toisenlaista, eteenpäin pyrkivää elämäntapaa.

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti syrjäytyminen periytyy. Lapsen käsityksiin itsestä ja normaalista elämästä vaikuttaa se, miten hän näkee vanhempien elävän. Toivottavasti jaksat nimenomaan kannustaa lasta opinnoissa ja puhua ammatinvalinnasta, ohjata hakemaan kesätöitä jne. Helposti käy niin, että lapsen itsetunto on heikko ja hän asettaa riman kovin matalalle, jos vanhemmat eivät ole työelämässä ja/tai koulutettuja.  

Lapsellani on kouluja käynyt ja työelämässä oleva isä. Lapsi myös harrastaa ja tekee töitä vapaa-aikanaan aina välillä. Hän myös pärjää koulussa hyvin. ap

Välillä tuntuu, että ihmiset eivät osaa nähdä muuta kuin tilastoja. Sen täytyy periytyä, koska jotkut ovat niin tutkineet. Ei läheskään aina mene niin ja paljon vaikuttaa miten vanhempi kannustaa lasta eteenpäin elämässä, luetaanko paljon jne Elämä on paljon enemmän kuin vain tilastot ja kannattaa uskoa myös niin ja se välittyy lapsillekin. Nauttikaa yhteisistä hetkistä ja jättäkää tilastot omaan arvoonsa.

Sanoisin, että on ihan eri asia "syrjäytyä" fyysisten ongelmien takia kuin vaikka siksi, ettei vaan hotsita tehdä töitä. Ja kyllä se ero näkyy lapsellekin. Olen itse pitkän linjan kotiäiti, nyttemmin kotirouva, ja vaikka lapset pieninä varmaan hyötyvät äidistä, jolla on aina aikaa, myöhemmin tulee muitakin puolia. Eli lapsi voi vaikka hävetäkin vanhempaa, joka "ei tee mitään". Joskin tietysti myös isomman lapsen kanssa voi tulla vastaan juttuja, jotka vaativat aikaa ja voimia, ja niitä ei välttämättä aina ole, jos on töissä. Toinen lapseni on erityislapsi, ja olen tämän käytännössä kokenut. En suoraan sanoen tiedä, miten olisin ne vaikeimmat ajat yhdistänyt ainakaan kokopäivätyöhön. Olin voimieni äärirajoilla, mutta hengissä selvittiin kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti syrjäytyminen periytyy. Lapsen käsityksiin itsestä ja normaalista elämästä vaikuttaa se, miten hän näkee vanhempien elävän. Toivottavasti jaksat nimenomaan kannustaa lasta opinnoissa ja puhua ammatinvalinnasta, ohjata hakemaan kesätöitä jne. Helposti käy niin, että lapsen itsetunto on heikko ja hän asettaa riman kovin matalalle, jos vanhemmat eivät ole työelämässä ja/tai koulutettuja.  

Tuo puhe ei riitä jos ei näytä esimerkkiä. Kai ap pystyt jotain työtä tekemään? Vaikka miten vähän, tärkeintä olisi näyttää että ei pidä luovuttaa ja jäädä kotiin makaamaan.

Vierailija kirjoitti:

Välillä tuntuu, että ihmiset eivät osaa nähdä muuta kuin tilastoja. Sen täytyy periytyä, koska jotkut ovat niin tutkineet. Ei läheskään aina mene niin ja paljon vaikuttaa miten vanhempi kannustaa lasta eteenpäin elämässä, luetaanko paljon jne Elämä on paljon enemmän kuin vain tilastot ja kannattaa uskoa myös niin ja se välittyy lapsillekin. Nauttikaa yhteisistä hetkistä ja jättäkää tilastot omaan arvoonsa.

Ne tilastot tulevat juuri siitä, että on katsottu miten ihmisten elämä on tietyissä oloissa mennyt. Niistä voi oppia sen sijaan että toistaa muiden virheitä.

Sinun logiikkasi mukaan tupakkaakin voi sauhutella huoletta, kun nykyään tuijotetaan liikaa tilastoja eikä kukaan tiedä miten oma elämä menee. Eivät kaikki sitä keuhkosyöpää saa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti syrjäytyminen periytyy. Lapsen käsityksiin itsestä ja normaalista elämästä vaikuttaa se, miten hän näkee vanhempien elävän. Toivottavasti jaksat nimenomaan kannustaa lasta opinnoissa ja puhua ammatinvalinnasta, ohjata hakemaan kesätöitä jne. Helposti käy niin, että lapsen itsetunto on heikko ja hän asettaa riman kovin matalalle, jos vanhemmat eivät ole työelämässä ja/tai koulutettuja.  

Tuo puhe ei riitä jos ei näytä esimerkkiä. Kai ap pystyt jotain työtä tekemään? Vaikka miten vähän, tärkeintä olisi näyttää että ei pidä luovuttaa ja jäädä kotiin makaamaan.

Olen mä erästä pientä työtä tässä tehnytkin. Lisäksi lapseni perusti "yrityksen" kaverinsa kanssa, jossa tekee tällaisia puutarha ja auttamistöitä, teki itse kaverinsa kanssa markkinoinnin. Tekee töitä, kun koululta ja harrastuksiltaan ehtiin. Lapsen isä taas tekee pitkää päivää eli esimerkkejä löytyy, että töitä pitää tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti syrjäytyminen periytyy. Lapsen käsityksiin itsestä ja normaalista elämästä vaikuttaa se, miten hän näkee vanhempien elävän. Toivottavasti jaksat nimenomaan kannustaa lasta opinnoissa ja puhua ammatinvalinnasta, ohjata hakemaan kesätöitä jne. Helposti käy niin, että lapsen itsetunto on heikko ja hän asettaa riman kovin matalalle, jos vanhemmat eivät ole työelämässä ja/tai koulutettuja.  

Tuo puhe ei riitä jos ei näytä esimerkkiä. Kai ap pystyt jotain työtä tekemään? Vaikka miten vähän, tärkeintä olisi näyttää että ei pidä luovuttaa ja jäädä kotiin makaamaan.

Olen mä erästä pientä työtä tässä tehnytkin. Lisäksi lapseni perusti "yrityksen" kaverinsa kanssa, jossa tekee tällaisia puutarha ja auttamistöitä, teki itse kaverinsa kanssa markkinoinnin. Tekee töitä, kun koululta ja harrastuksiltaan ehtiin. Lapsen isä taas tekee pitkää päivää eli esimerkkejä löytyy, että töitä pitää tehdä.

Ethän sinä sitten syrjäytynyt ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti syrjäytyminen periytyy. Lapsen käsityksiin itsestä ja normaalista elämästä vaikuttaa se, miten hän näkee vanhempien elävän. Toivottavasti jaksat nimenomaan kannustaa lasta opinnoissa ja puhua ammatinvalinnasta, ohjata hakemaan kesätöitä jne. Helposti käy niin, että lapsen itsetunto on heikko ja hän asettaa riman kovin matalalle, jos vanhemmat eivät ole työelämässä ja/tai koulutettuja.  

Tuo puhe ei riitä jos ei näytä esimerkkiä. Kai ap pystyt jotain työtä tekemään? Vaikka miten vähän, tärkeintä olisi näyttää että ei pidä luovuttaa ja jäädä kotiin makaamaan.

Olen mä erästä pientä työtä tässä tehnytkin. Lisäksi lapseni perusti "yrityksen" kaverinsa kanssa, jossa tekee tällaisia puutarha ja auttamistöitä, teki itse kaverinsa kanssa markkinoinnin. Tekee töitä, kun koululta ja harrastuksiltaan ehtiin. Lapsen isä taas tekee pitkää päivää eli esimerkkejä löytyy, että töitä pitää tehdä.

Ethän sinä sitten syrjäytynyt ole.

Olen mä tavallaan. Koska tein sitä kotona ja elämäntilanteen takia sitä työtä ei enää ole.

Periytyy todellakin. Meidän lapset ei lainkaan tajua työntekoa. Niillä on vain muistikuva että joskus äiti kävi töissä ja nyt on kummatkin vanhemmat eläkkeellä. Ne on täysin sopeutuneita elämään toimeentulotuella lopun elämäänsä.

Mä koen pelkästään huonona asiana. Fyysisten syiden takia en pysty olemaan esimerkkinä siitä, millainen on normaali työssäkäyvä vanhempi ja millainen on tavallinen sosiaalinen elämä. Ei myös pystytä tekemään yhdessä monia fyysisesti raskaita juttuja, joita muuten olisin halunnut perheenä toteuttaa, kuten patikointia ja pyöräretkiä.

Vierailija kirjoitti:

Periytyy todellakin. Meidän lapset ei lainkaan tajua työntekoa. Niillä on vain muistikuva että joskus äiti kävi töissä ja nyt on kummatkin vanhemmat eläkkeellä. Ne on täysin sopeutuneita elämään toimeentulotuella lopun elämäänsä.

En usko. Minkä ikäisiä he ovat? Miksi et ole kannustanut heitä eteenpäin elämässä?

Vierailija kirjoitti:

Mä koen pelkästään huonona asiana. Fyysisten syiden takia en pysty olemaan esimerkkinä siitä, millainen on normaali työssäkäyvä vanhempi ja millainen on tavallinen sosiaalinen elämä. Ei myös pystytä tekemään yhdessä monia fyysisesti raskaita juttuja, joita muuten olisin halunnut perheenä toteuttaa, kuten patikointia ja pyöräretkiä.

Niin, en pysty tekemään mutta onneksi lapsen isä pystyy. Miksi luullaan aina, että molemmat vanhemmat on samanlaisia?

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin, että on ihan eri asia "syrjäytyä" fyysisten ongelmien takia kuin vaikka siksi, ettei vaan hotsita tehdä töitä. Ja kyllä se ero näkyy lapsellekin. Olen itse pitkän linjan kotiäiti, nyttemmin kotirouva, ja vaikka lapset pieninä varmaan hyötyvät äidistä, jolla on aina aikaa, myöhemmin tulee muitakin puolia. Eli lapsi voi vaikka hävetäkin vanhempaa, joka "ei tee mitään". Joskin tietysti myös isomman lapsen kanssa voi tulla vastaan juttuja, jotka vaativat aikaa ja voimia, ja niitä ei välttämättä aina ole, jos on töissä. Toinen lapseni on erityislapsi, ja olen tämän käytännössä kokenut. En suoraan sanoen tiedä, miten olisin ne vaikeimmat ajat yhdistänyt ainakaan kokopäivätyöhön. Olin voimieni äärirajoilla, mutta hengissä selvittiin kaikki.

Jos on fyysisiä ongelmia, niin ei sitä aikaa ja energiaa välttämättä ole, vaikka olisi kotona. Voi olla lääkityksiä, kipuja, fysioterapiaa, kuntoutusta mikä vie ajan ja voimat, jotka muuten suuntautuisi töihin tai lapsiin. Lisäksi työssäkäyvällä usein on enemmän rahaa, mitä käyttää ongelmien ratkomiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä koen pelkästään huonona asiana. Fyysisten syiden takia en pysty olemaan esimerkkinä siitä, millainen on normaali työssäkäyvä vanhempi ja millainen on tavallinen sosiaalinen elämä. Ei myös pystytä tekemään yhdessä monia fyysisesti raskaita juttuja, joita muuten olisin halunnut perheenä toteuttaa, kuten patikointia ja pyöräretkiä.

Niin, en pysty tekemään mutta onneksi lapsen isä pystyy. Miksi luullaan aina, että molemmat vanhemmat on samanlaisia?

Missä sanottiin, että luullaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin, että on ihan eri asia "syrjäytyä" fyysisten ongelmien takia kuin vaikka siksi, ettei vaan hotsita tehdä töitä. Ja kyllä se ero näkyy lapsellekin. Olen itse pitkän linjan kotiäiti, nyttemmin kotirouva, ja vaikka lapset pieninä varmaan hyötyvät äidistä, jolla on aina aikaa, myöhemmin tulee muitakin puolia. Eli lapsi voi vaikka hävetäkin vanhempaa, joka "ei tee mitään". Joskin tietysti myös isomman lapsen kanssa voi tulla vastaan juttuja, jotka vaativat aikaa ja voimia, ja niitä ei välttämättä aina ole, jos on töissä. Toinen lapseni on erityislapsi, ja olen tämän käytännössä kokenut. En suoraan sanoen tiedä, miten olisin ne vaikeimmat ajat yhdistänyt ainakaan kokopäivätyöhön. Olin voimieni äärirajoilla, mutta hengissä selvittiin kaikki.

Jos on fyysisiä ongelmia, niin ei sitä aikaa ja energiaa välttämättä ole, vaikka olisi kotona. Voi olla lääkityksiä, kipuja, fysioterapiaa, kuntoutusta mikä vie ajan ja voimat, jotka muuten suuntautuisi töihin tai lapsiin. Lisäksi työssäkäyvällä usein on enemmän rahaa, mitä käyttää ongelmien ratkomiseen.

Toki on näinkin. Onhan niitä fyysisiä vaivojakin hyvin erilaisia. Osa estää sen, ettei voi pelata lapsen kanssa jalkapalloa, osa sen, että jaksaisi vaikka lääkityksen takia edes keskustella. Rahalla saa ratkottua joitain asioita, joitain ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin, että on ihan eri asia "syrjäytyä" fyysisten ongelmien takia kuin vaikka siksi, ettei vaan hotsita tehdä töitä. Ja kyllä se ero näkyy lapsellekin. Olen itse pitkän linjan kotiäiti, nyttemmin kotirouva, ja vaikka lapset pieninä varmaan hyötyvät äidistä, jolla on aina aikaa, myöhemmin tulee muitakin puolia. Eli lapsi voi vaikka hävetäkin vanhempaa, joka "ei tee mitään". Joskin tietysti myös isomman lapsen kanssa voi tulla vastaan juttuja, jotka vaativat aikaa ja voimia, ja niitä ei välttämättä aina ole, jos on töissä. Toinen lapseni on erityislapsi, ja olen tämän käytännössä kokenut. En suoraan sanoen tiedä, miten olisin ne vaikeimmat ajat yhdistänyt ainakaan kokopäivätyöhön. Olin voimieni äärirajoilla, mutta hengissä selvittiin kaikki.

Jos on fyysisiä ongelmia, niin ei sitä aikaa ja energiaa välttämättä ole, vaikka olisi kotona. Voi olla lääkityksiä, kipuja, fysioterapiaa, kuntoutusta mikä vie ajan ja voimat, jotka muuten suuntautuisi töihin tai lapsiin. Lisäksi työssäkäyvällä usein on enemmän rahaa, mitä käyttää ongelmien ratkomiseen.

Toki on näinkin. Onhan niitä fyysisiä vaivojakin hyvin erilaisia. Osa estää sen, ettei voi pelata lapsen kanssa jalkapalloa, osa sen, että jaksaisi vaikka lääkityksen takia edes keskustella. Rahalla saa ratkottua joitain asioita, joitain ei.

Jos on fyysisten syiden vuoksi pois työelämästä, niin yleensä ne ovat aika pahoja. Tietenkin voi olla vaivainen työtön, jonka työnhaku on rajoitettua ja sopivaa työtä ei löydy. Mutta eläkkeellehän ei helposti pääse. Ehkä ap:lla on lievähköjä ongelmia ja/tai miehen työ ja asema paikkaa niin paljon, että syrjäytymistä ei varsinaisesti tapahdu. Nythän ap:n perhe ei ole syrjäytynyt. Ap on työelämästä poissa, mutta ei välttämättä muilla elämänalueilla syrjäytynyt, joten en tiedä voiko häntä syrjäytyneeksi lukea pelkällä sillä perusteella, että työkyky puuttuu/on vajaa. Sinänsä aika turha aloitus.