Uusi yritys miehen kanssa vuoden asumiseron jälkeen?

Jos aiotte yrittää vielä, niin et saa pitää enää asioita sisälläsi hammasta purren. Olen samanlainen kuin sinä, että mieluummin hiljenen kuin "aiheutan riitaa" tai "nalkutan" mutta pahasta olosta kertyy sellainen möykky sisälle ettei se tee hyvää. Pahimmassa tapauksessa se purkautuu hallitsemattomasti esiin eikä jälki ole sitten kaunista. Olen pakottanut itseni avautumaan ja kertomaan hankalistakin asioista ja se oikeasti puhdistaa ilmaa.

Mutta tätä voit toteuttaa sitten vaikka seuraavassa suhteessasi. Ei ole kovin rohkaisevaa, jos mies lupailee muttei pysty pysymään alkoholista erossa edes viikonlopun yli. Ahdistuksesi kertoo jo siitä ettet itsekään usko tulevaisuuteenne. Luottamus on mennyt eikä hän ole ansainnut sitä takaisin.

Usko itseesi!

[quote author="Vierailija" time="21.11.2013 klo 23:51"]

Ei. Hyvin yksinkertaista. Olet jo kerran pystynyt eroamaan, ihan turha sotkea lasten tai kenenkään päätä millään soutamisella ja huopaamisella. Mies ei ole muuttunut, suhteenne ei ole muuttunut, hyvä puoli on se, että miehen on pakko olla isä ja olla vastuussa lapsista, kun tapaa niitä ilman sinua. Monet täydet hunsvotit ovat oikeasti isiä vasta eron jälkeen, kun vastuuta ei voi kaataa äidin niskaan vaan on kanssa OLTAVA omien lastensa kanssa. Ero on siis myös lasten kannalta vain hyvä asia. Pidä siitä kiinni. Kaikki ovat onnellisempia.

[/quote] Kyllä te nyky naiset ja äidit  ootte hoopoja.

Avioliitoissa nyt vaan on kauytta aikain ollut ja tulee olemaan ylä ja alamäkiä ja silloin on pakko osata soutaa ja huovata, jos haluaa pitää ydinperheen kasaasa ja lapsilla YHDEN OIKEAN kodin.

Vastaajat 17 ja 18 on aivan oikeassa, sillä jokainen suhde on erilainen ja ei niitä voi rinnastaa jonkin muun kokemuksiin omissa suhteissaan. Sä tunnet parhaiten sun miehesi ja hän sinut. Yhdessä teidän pitää solmunne selvittää ja jos molemmilta löytyy vielä siihen tunteita ja tahtoa, niin yrittäkää ihmeessä.

[quote author="Vierailija" time="21.11.2013 klo 22:11"]

Ei kannata, tulisit vaan katumaan. Vähän aikaa menisi hyvin, mutta ei toista ihmistä voi muuttaa. Mies yrittäisi vähän aikaa olla mieliksi ja sitten jatkaisi taas entiseen malliin, kun yhteiselonne alkaisi olla taas itsestäänselvää.

[/quote]

Tämä on niin totta ! nimimerkillä; kokemusta on

Lapsillahan on jo nyt kaksi kotia, riippumatta siitä, onko sinulla suhde uuden miehen kanssa vai ei. 

En menisi juopon miehen kanssa (takaisin) yhteen. Sitä nyt ei varsinkaan voi sanoa lapsille hyväksi kuvioksi. 

Menisin terapiaan selvittämään päätäni eli ajatuksiani. Terapeutti ei sulle kerro mitä pitää tehdä, mutta auttaa päätöksen perusteiden jäsentämisessä. 

Miehen kanssa jos harkitset paluuta, niin kokeilkaa ensin ns. seurustelua ja jotain tekemisiä koko perheen kesken, ei heti tarvitse muuttaa saman katon alle!

Ei eieieieieieieieeieiei ja ei. Tuo ei tule onnistumaan, varsinkin kun olet jo valmiiksi ahdistunut tilanteesta ja mies suhtautui mite suhtautui sinun miesystävääsi, kun taas itse on hoonannut ties kenenkä reikiä.

Älä lähde tuohon leikkiin enää, johan sä olet sen nähnyt. Ei se toisen vaiheen paperi enää lapsillasi mitään muuta, heillä on jo ollut hetken aikaa kaksi kotia ja varmastikin voivat ihan hyvin, eikö vain?

Älä pakene uutta tuon varjolla.

Miusta ainakin jo lasten vuoksi kannattais yrittää. Kyllä ihminen voi muuttuu ja elämän kolhut opettaa kokoajan. Vaikka siun miehessä on huonoja puolia, niin olihan siinä jotain hyvääkin. Teiän kannattaa nyt yhessä miettiä, itkeä ja nauraa. Puija tarkaan tuo tilanne, että mikä siinä meni vinoon, kun noin pahasti hierti. Lapsillehan se ois ehoton voitto, jos päättäisitte yhessä jatkaa.

Minusta kuulostaa että mies haluaa yhteen mutta ei ole valmis muuttumaan.

Jos siis kertoo että aikoo elää terveellisemmin ja ryyppää rajusti seuraavana viikonloppuna niin kuinka luotettavaa tuollainen puhe on ?

Älä hyvä nainen mene nielemään tuota (ex)ukkosi paskaa muuttumisesta!

Ne on tuossa vaiheessa kuin poliitikoja, lupaavat maat ja mannut, olen muuttunut jne... ja paskat!

Hetken voi olla yhteen paluun jälkeen ok, mutta sitten taas alkaa "arki" ja entinen meininki.

Itse yritin alaoittaa uudestaan mutta lopulta otin eron kun ukko ei ollut muuttunut mitenkään vaikka lupasi.

Enää en tuota paskaa niele!

Ole järkevä - NAINEN!

[quote author="Vierailija" time="22.11.2013 klo 12:25"]

[quote author="Vierailija" time="22.11.2013 klo 09:54"][quote author="Vierailija" time="21.11.2013 klo 23:51"]

Ei. Hyvin yksinkertaista. Olet jo kerran pystynyt eroamaan, ihan turha sotkea lasten tai kenenkään päätä millään soutamisella ja huopaamisella. Mies ei ole muuttunut, suhteenne ei ole muuttunut, hyvä puoli on se, että miehen on pakko olla isä ja olla vastuussa lapsista, kun tapaa niitä ilman sinua. Monet täydet hunsvotit ovat oikeasti isiä vasta eron jälkeen, kun vastuuta ei voi kaataa äidin niskaan vaan on kanssa OLTAVA omien lastensa kanssa. Ero on siis myös lasten kannalta vain hyvä asia. Pidä siitä kiinni. Kaikki ovat onnellisempia.

[/quote] Kyllä te nyky naiset ja äidit  ootte hoopoja.

Avioliitoissa nyt vaan on kauytta aikain ollut ja tulee olemaan ylä ja alamäkiä ja silloin on pakko osata soutaa ja huovata, jos haluaa pitää ydinperheen kasaasa ja lapsilla YHDEN OIKEAN kodin.

Vastaajat 17 ja 18 on aivan oikeassa, sillä jokainen suhde on erilainen ja ei niitä voi rinnastaa jonkin muun kokemuksiin omissa suhteissaan. Sä tunnet parhaiten sun miehesi ja hän sinut. Yhdessä teidän pitää solmunne selvittää ja jos molemmilta löytyy vielä siihen tunteita ja tahtoa, niin yrittäkää ihmeessä.

[/quote]

Tahtoa voisi olla, mutta niitä tunteita ei niinkään. Saisiko ne heräämään? En tiedä... Oma jaksaminen arveluttaa. Toisaalta toista yritystä ei tämän jälkeen tule. Näenkö itseni miehen kanssa loppuelämän? Vastaus on aika selvä: en. Mutta voisinko pystyä muuttamaan tuota vastausta? En tiedä... Huh. On tää vaikeaa.

AP

[/quote]

Sanoit olevasi arka etkä uskalla sanoa ääneen ajatuksiasi. Tuollainen syö ketä tahansa ja jos kumppani ei auta sinua avautumaan eli ei ole turvallinen ja luotettava, eläisit koko elämäsi hänen kanssaan peittäen tunteitasi. Kaikkeen tottuu, tuohonkin, kunnes yhtenä päivänä herää siihen, että elämä olisi voinut olla jotain muutakin. Menetettyjä vuosia ei saa takaisin.

Kuulosti myös todella omistushaluisen kontrolloijan jutuilta tuo, että äijän kännipanot eivät olleet mitään sen kummempaa, mutta naisella ei saisi olla miessuhteita. Ja hän antaa anteeksi, voi miten jalomielistä. Minä olisin hyväksynyt yhteenpaaluuta ehdottavalta vain ja ainoastaan anteeksipyynnön, en moitteita omista suhteistani.

Mies väittää olevansa muuttunut, mutta ei näköjään edes tiedä, miten pitäisi käyttäytyä saati että edes yrittäisi teeskennellä muuttunutta. Minäkeskeiset ääliöt nyt vaan ovat sellaisia.

jos miehesi ei ole väkivaltainen, minä yrittäisin vielä. Ihan oikeesti yrittäisin! Kaikki muut ovat täällä vastaan, ehkä olen sitten erilainen, mutta lasten, itseni ja miehen takia yrittäisin.

Ap tässä. Väliaikaraporttina, että edelleen yritän suhtautua avoimesti siihen vaihtoehtoon, että palaisin yhteen exän kanssa. Ajattelin antaa ajatukselle tilaa vuoden loppuun asti ja mennä ihan ajatuksella "katsotaan miltä tuntuu".

AP

Tuntuu ettei kannata. Luulenpa että muistuttaa tuosta sinun suhteestasi hamaan tulevaisuuteen. Hänellä saa olla heiloja, mutta sinulla ei. Kun hän nussii niitä tunteettomana. heh. [quote author="Vierailija" time="19.11.2013 klo 20:30"]

"Lyhyesti": ollaan asuttu yli vuosi eri asunnoissa. Meillä on kaksi lasta. Avioeron 2. paperia ei ole vielä laitettu menemään. Ero johtui alunperin siitä, että mulla tuli kuppi täyteen.

Mies uhkaili "yksiön hankkimisella", haukkui, nälvi, kaikki mitä tein oli väärin, ei osallistunut mihinkään _mihinkään_ perheen juttuihin. En nyt sen isommin erottele yksityiskohtia esim. toisen lapsen synnytyksessä oli hiprakassa (tai no - mun mielestä kännissä) ja lapsi syntyi siis lasketun ajan jälkeen! Näitä juttuja on vaikka ja kuinka... Mies on sellainen murheenkivireki, joka vatvoo päässään ihan kaikkea joka päin ja ammentaa pahan olon ympärilleen. Mut toisaalta - ihan tavallinen mies kumminkin, ei mikään "juoppohullu" tai muuta. Hoisi kaikki meidän raha-asiat ja on "jämpti" luonteltaan.

No, minä taas olin hiljaa - vihjailin, että tee nyt jotain, osallistu. Mutta en räjähtänyt. En suuttunut. OIin vaan hiljaa ja patosin. Sitten sain sanottua, että haluan eron. Ja sitten kävin toimeen ja hankin asunnon.

Käytiin kyllä asumiseron jälkeen vielä perheneuvolassa ja yritettiin availla solmuja. Mä en vaan pystynyt siihen touhuun. Kaikki kaivelu tuntui vievän vaan taaksepäin ja teki olosta kurjemman. Olin vain niin huojentunut, kun olin vihdoin tehnyt niinkuin oma pää sanoo. Viime jouluna kutsuin miehen syömään (ajattelin, että olisi kiva olla perheenä) ja joulu päättyi katastrofiin. Silloin "päätin" että tämä oli tässä. En tosin taaskaan puhunut miehelle mitään. Puhisin vain sisäisesti. Keväällä käytiin vielä perheneuvolassa, mutta olin jo aika päätöksestä horjumaton tuolloin. Sanoinkin siitä, mutta kun olen vähän arka, niin se oli semmoista kiertelyä...

Keväällä myös tapasin miehen, johon ihastuin. Kesällä ja nyt syksyllä on tapailtu ja olo on ollut hyvä. Uusperhekuviot alkoi kuitenkin ahdistamaan. Ajatus siitä, että lapsilla on kaksi kotia tuntui pahalta. No, otin vielä uudestaan nyt syksyllä "ex-miehen" kanssa puheeksi, että pitäisi ne paperit kirjoittaa ja toisaalta tuntuu kurjalta rikkoa ydinperhe. Mies sanoi, että hän on muuttunut ja ymmärtänyt kuinka perseestä on ollut. Sanoi, ettei voi kelloa vääntää taaksepäin, mutta haluaisi yrittää. Ei haluaisi että mä kokoajan vaan mietin menneitä ja että rakastaa vielä minua. Kertoi, että kaikenlaisia "känniämmiä" (käytti tuota sanaa... yök) on hänellä kesällä ollut, mutta ei sen kummempaa. Minä kerroin omasta alkaneesta suhteestani, joka oli hänen mielestään tietysti ihan väärin, koska oli tunteita mukana. Oli sitä mieltä, että en ole mitään enää pitkään aikaan työstänyt meidän välillä, mutta että olisi valmis antamaan mulle kaiken anteeksi... Siis sen, että olin jo keväällä miehen tavannut. Ehkä se oli tottakin, mutta ei kyllä johtunut omasta mielestäni uudesta miehestä.

Mitä ihmettä pitäisi ajatella? Olenko ihan hullu, kun edes harkitsen jatkamista? Ahdistaa ajatus siitä, että jatkaisi miehen kanssa. Mutta se on lasten isä. Ei koteja saisi hepposesti rikkoa. Jos nyt palaamme yhteen, niin sitten en enää eroa vaikka mitä kävisi - se olisi tupla kurjuus lapsille. Ahdistaa ihan hulluna ajatus paluusta. Tiedän, että varmaan pystyisin työstämään jonkunlaisen parisuhteen meille, jos oikein kovasti yrittäisin. Mutta mitäpä jos se ei ole yhtään muuttunut? Mun mielestä kuitenkin edelleen dokaa liikaa (en itsekään ole mikään absolutisti). Mutta dokailuunkin löytyy kuulemma syy meidän kariutuneesta liitosta. 

Auttakaa. En halua tehdä uusia virheitä, mutta haluaisin korjata jos korjattavaa löytyy...

[/quote]

[quote author="Vierailija" time="21.11.2013 klo 22:11"]

[quote author="Vierailija" time="21.11.2013 klo 22:05"]

Älä vaan palaa yhteen, ei tule toimimaan. Sä olet sen nähnyt jo ja ihmettelen syvästi, miksi edes ajattelet paluuta yhteen, kun se ahdistaa sua selvästi todella paljon?!

[/quote]

Niin ahdistaa. Jotenkin exä saa vaan puettua asiat aina niin, että "Mitä hävittävää sulla tässä olisi? Eikö kannattaisi vielä kerran kokeilla? Lapsien takia ees? Lähde nyt ees treffeille?"

Sit siihen kaikkeen vaikuttaa myös se, kun välillä pyydän syömään tänne ja lapset tykkää tosi paljon kun isi tulee syömään. Isin luona vetelevät lähinnä eineksiä. Pitäisi varmaan lopettaa tuo syömään pyytely. Olen kyllä sanonut monta kertaa selkeästi miksi pyydän, mutta saattaahan tuo silti väärinymmärtää.

Argh!

AP

[/quote]No kyllä, jos tuo syömään pyytely yrittää edes kuvastaa aitoa ystävyyttä (ja minkään muun takia ei kannattaisi kysyä syömään! Antaa vaan turhaan vääriä luuloja/herättelee miehen ja ehkä myös lasten turhia toiveita). Mieti olisitko sellaisen ihmisen ystävä, millainen miehesi on.

Ei, älä tuhlaa tuohon aikaasi enää yhtään. Miksi edes viitsit..

Miksi ihmeessä vatvot asiaa kuukausitolkulla kun se kerta sinua noin ahdistaa? Miksi edes mietit yhteenpalaamista kun kerran olette jo eronneet ja mies näyttää tuottavan sinulle pettymyksen toisensa perään? Vai oletko niin huumaavan rakastunut mieheesi ettet voi elää ilman häntä? No et. Miksi siis haluat takaisin yhteen?

Teillä molemmilla on selvästi iskenyt 40-kriisi jumitusvaiheeseen ja älä naura, sillä se on vakava paikka jos siinä ajaudutaan noin pitkälle, niinkuin teillä asia näyttää asia menneen. Ne harvat sinulle vastanneet, jotka ovat kehoittaneet sinua/teitä ponnistelemaan yhteenpalaamisen puolesta, ovat oikeassa, koska teillä on yhteisiä lapsia ja he ansaitsevat kodin, jossa niin isä, kuin äitikin asuvat saman katon alla.

Minusta on myös hyvin outoa, että ensin täällä etsimällä etsit miehesi vähäisiä puutteita, joita heti seuraavassa viestissäsi vähättelet ja korostat miehesi "jämptiyttä". Toimit Pilatuksen lailla, kun pyrit pesemään noin kätesi sopasta, jonka osasyyllinen myös itse olet.. Toivottavasti ymmärrät, mitä tällä vertauskuvalla tarkoitan.

Vanhemman ihmisen neuvoni on. Aloitta uusi seurustelukausi miehesi kanssa. Viettäkää aikaa yhdessä lastenne kanssa perheenä, mutta koettakaa myös tapailla kaksin. Elämän vaikeudet on tehty voitettaviksi, myös se neljänkympin kriisi. Ne kaikki opettavat meitä ihmisenä ja antavat selviämisesimerkin myös lapsillemme, etteivät he aikoinaan tiukanpaikan edessä juoksisi elämäänsä karkuun ja hajoittaisi omia liittojaan noinkin itsekkäistä syistä.

Anteeksi jos sanoin tässä asioista suoraan, mutta liki 70-vuotiaana mummona katson sen joskus olevan hyväksi, ja mistäs nuoremmat ikäluokat muuten ammentavat elämän tietouttaan, jos me vanhemmat sitä panttaamme. Lasten etu ja yhteinen koti, sekä pitkä avioliitto vaatii joskus uhrauksia olessamme keski-ikäisiä. Kuitenkin näin vanhempana sitä yks kaks huomaa, että ne on aikoinaan kannattanut tehdä. 

Kaikkea hyvää, älkääkä luovuttako helpolla.

Kiitos kaikille vastauksista. Kovin on näkemykset jakautuneet. Itsekin kannata ydinperhettä (ja veikkaan, että kaikki meistä - ei kukaan HALUA erota), ja siksi tässä nyt ihmettelen mitä tehdä.

Päätin nyt siis antaa ex-miehelle mahdollisuuden. Soitin äidin eilen hoitamaan lapsia illalla ja kävin "treffien kaltaisilla". Laitoin myös toki tästä päätöksestä viestiä miehelle, jota olen tapaillut. Hän ei luonnollisestikaan ollut kovinkaan iloinen asiasta, mutta ymmärsi jotenkutenkin - ehkä.

Tarkoitus oli mennä lasilliselle ja aattelin itse, että ottaisi valkkaria ja istuisi ja juttelisi hetken. Nyt jälkeenpäin ajateltuna oli typerää mennä lasilliselle, koska siinä sitten kävi niin, että kun mä lähdin kotiin sen yhen jälkeen niin exä lähti baariin. Mut tää nyt ehkä vähän mun piikkiin, kun asiaa ehdotin hölmönä. Juttelu oli mukavaa, mutta oikeastaan pelkästään juteltiin lapsista. Hiukan yritin ottaa esiin alkoholiasiaa, mutta en oikein löytänyt sanoja. Kun ei mies mikään alkkis ole. Mutta joo, jonkunlainen ongelmahan tuo alkaa olla ja on ollut. Torstainakin oli ottanut...

Sitten kutsuin miehen tänään kylään ja aattelin, että jos vaikka olisi yhdessä tehty lounas. Tuli kylään, meni makaamaan sohvalle... pitkän suostuttelun jälkeen hiukan teki salaattia ja kun komensin auttoi myös lapsia joissain jutuissa. Muuten makas sohvalla.

Totesi muuten myös, että hän oli ajatellut jotain ihan muuta sillä yrittämisellä... mä ymmärsin asian niin, että haluaa "pesää". Mut siis mulla tekee vaikeaa ajatella minkäänlaista koskettamista tai läheisyyttä nyt (koskaan?).

Mutta - en luovuta vielä. Syy miksi en luovuta on vähän itsekäs - en halua koskaan katua niitä päätöksiä, joita nyt teen.

AP

[quote author="Vierailija" time="23.11.2013 klo 10:27"]

jos miehesi ei ole väkivaltainen, minä yrittäisin vielä. Ihan oikeesti yrittäisin! Kaikki muut ovat täällä vastaan, ehkä olen sitten erilainen, mutta lasten, itseni ja miehen takia yrittäisin.

[/quote]

Ei ole väkivaltainen. Joskus kimpaantui kerran ja heitti jollain ei niin kovalla (en muista millä). Mutta ei ole väkivaltainen.

AP

[quote author="Vierailija" time="23.11.2013 klo 10:21"]

[quote author="Vierailija" time="22.11.2013 klo 12:25"]

[quote author="Vierailija" time="22.11.2013 klo 09:54"][quote author="Vierailija" time="21.11.2013 klo 23:51"]

Ei. Hyvin yksinkertaista. Olet jo kerran pystynyt eroamaan, ihan turha sotkea lasten tai kenenkään päätä millään soutamisella ja huopaamisella. Mies ei ole muuttunut, suhteenne ei ole muuttunut, hyvä puoli on se, että miehen on pakko olla isä ja olla vastuussa lapsista, kun tapaa niitä ilman sinua. Monet täydet hunsvotit ovat oikeasti isiä vasta eron jälkeen, kun vastuuta ei voi kaataa äidin niskaan vaan on kanssa OLTAVA omien lastensa kanssa. Ero on siis myös lasten kannalta vain hyvä asia. Pidä siitä kiinni. Kaikki ovat onnellisempia.

[/quote] Kyllä te nyky naiset ja äidit  ootte hoopoja.

Avioliitoissa nyt vaan on kauytta aikain ollut ja tulee olemaan ylä ja alamäkiä ja silloin on pakko osata soutaa ja huovata, jos haluaa pitää ydinperheen kasaasa ja lapsilla YHDEN OIKEAN kodin.

Vastaajat 17 ja 18 on aivan oikeassa, sillä jokainen suhde on erilainen ja ei niitä voi rinnastaa jonkin muun kokemuksiin omissa suhteissaan. Sä tunnet parhaiten sun miehesi ja hän sinut. Yhdessä teidän pitää solmunne selvittää ja jos molemmilta löytyy vielä siihen tunteita ja tahtoa, niin yrittäkää ihmeessä.

[/quote]

Tahtoa voisi olla, mutta niitä tunteita ei niinkään. Saisiko ne heräämään? En tiedä... Oma jaksaminen arveluttaa. Toisaalta toista yritystä ei tämän jälkeen tule. Näenkö itseni miehen kanssa loppuelämän? Vastaus on aika selvä: en. Mutta voisinko pystyä muuttamaan tuota vastausta? En tiedä... Huh. On tää vaikeaa.

AP

[/quote]

Sanoit olevasi arka etkä uskalla sanoa ääneen ajatuksiasi. Tuollainen syö ketä tahansa ja jos kumppani ei auta sinua avautumaan eli ei ole turvallinen ja luotettava, eläisit koko elämäsi hänen kanssaan peittäen tunteitasi. Kaikkeen tottuu, tuohonkin, kunnes yhtenä päivänä herää siihen, että elämä olisi voinut olla jotain muutakin. Menetettyjä vuosia ei saa takaisin.

Kuulosti myös todella omistushaluisen kontrolloijan jutuilta tuo, että äijän kännipanot eivät olleet mitään sen kummempaa, mutta naisella ei saisi olla miessuhteita. Ja hän antaa anteeksi, voi miten jalomielistä. Minä olisin hyväksynyt yhteenpaaluuta ehdottavalta vain ja ainoastaan anteeksipyynnön, en moitteita omista suhteistani.

Mies väittää olevansa muuttunut, mutta ei näköjään edes tiedä, miten pitäisi käyttäytyä saati että edes yrittäisi teeskennellä muuttunutta. Minäkeskeiset ääliöt nyt vaan ovat sellaisia.

[/quote]

Aika karultahan se kyllä kuullostaa noin ilmaistuna...

AP

ENSIN kuuluu näyttää, että on muuttunut, eikä vasta sitten "kun me palataan yhteen niin mä muutun". Ainut keino todistaa että on muuttunut, on oikeasti muuttaa niitä tapoja ja näyttää toiselle miten on valmis tekemään töitä suhteen eteen, ENNEN kuin palataan yhteen, eikä sitten niitä sanoja vain, joilla ei loppujen lopuksi ole ehkä painoarvoa. Juominen ja kyseiset "känniämmät" eivät oikein kuulosta muutoksen tuulilta :| lasten voi olla parempi eroperheessä kuin onnettomassa perheessä. Voivathan lapset silti tavata vielä isäänsä ja olla osa tämän elämää :)