Kuinka ja kenelle menetit neitsyytesi/poikuutesi?
Kommentit (572)
AMK:ssa opiskellessani vuosituhannen alussa, tyttö oli oppilastutor ja hyvin minua tutoroikin rakkauden saloissa. Ekana yönä tulin useasti, tyttökin sai sen verran tiheään, että seurustelusuhdehan siitä syntyi.
Oli upea kokemus, ja alussa unohtumattomia hetkiä. Nussimme kuin kanit. Vaan olisi pitänyt tuo homma katkaista parin vuoden jälkeen eikä pitkittää pidempään, sillä huonosti tuo sitten päättyi ja seksitahtikin harveni sitä vauhtia, että ennusmerkit olivat ilmassa. Onneksi ei lapsia tullut tuosta suhteesta.
Tyttö oli myös hirmuisen hyvä ottamaan suihin, mitä välillä muistelen kaiholla nykyisessä lähes seksittömässä liitossani, jossa suihinotto ei ole koskaan kiinnostanut kovasti toista ja lemmenhetkiä tulee hyvällä tuurilla kerran kuussa jos sitäkään. Alussa kyllä oli tiheää ja aktiivista. AMK-tytön kanssa vain oli aikoja, jolloin oli aamulla yön jälkeen kalu aivan hiertynyt ja kipeä ja tytöllä värkki arka, punainen ja turvonnut, ja silti vain piti aamunkoiton tullen nusaista vaikka jo sattuikin.
kaksi erillistä kokemusta, jotka itse lasken sarjaan neitsyyden menetys.
Olin ehkä 15 kun isosisko antoi käsi ja suuhoitoa laukeamiseen saakka ja sitten 22v kun silloisen tyttöystävän kanssa aloiteltiin rakastelun opettelu. Muistan jännittäneeni todella paljon, ja se kuinka herkällä nuorimies voi olla, tuntui että laukeaa jo kortsun laittamiseen
Olin 26v ja alan naisen kanssa. Poikuus vaivasi ja taisin soittaa Erotiikan Maailman ilmoituksiin ja lopulta Karin valikoitui. Karin ilmoitteli monta vuotta ja taisin käydä toisenkin kerran. Hyvä kokemus ja opetti nuolemaan ja panemaan. Oli itseäni pari kymmentä vuotta vanhempi.
Olin ammattikoulussa 198 luvulla parturi- kampaajalinjalla. Olin ainut poika ja 20 tyttöä. Se oli kuin taivas. Tuli kolmen vuoden aikana useampi tyttö tutuksi
13-14 jaettiiin huone kaksivuotta vanhemman siskon kanssa. Eräänä iltana jälleen kuulin siskon sängystä hiljaista voihketta. Kysyin että onko sulla jokin hätä? Hetken oli hiljaisuus ja sisko tuli sänkyyni ja pyysi lupaa tulla kainalooni, suostuin. Sisko kertoi että pillussa on sellainen kohta johon koskiessa väreet kulkee vartalossa ja silmissä vilisee värejä ja pyysi minua koskemaan siihen. Hieroin tuota pientä nystyrää. sisko oli suorsataan tuskainen, puri peiton kulmaa ja kiermurteli lannteea vatkaten kunnes huohottaen valahti rennoksi. Näitä yöretkiä toistemme sänkyyn harrastimme satunnaisesti ja aloimme makaamaan päällekäin munan hangatessa pillun herkkää kohtaa. Sisko oli jo jonkinaikaa miettinyt sopisiko muna pilluun, mutta ei antanut kokeilla. Eräänä iltana kun tulin kotiin ja vanhemmat oli mökillä, sisko oli sängyssä jättinallen kanssa 69:ssä nallen kuono pimppiä hankasi. Katselin tuota näkyä, sisko peppu pystyssä, jalat levällään nallen päällä. Menin viereen sängylle ja työnsin sormen pilluun, lantion liike vain kiihtyi kun työntelin sormea syvemmälle. Pillu oli todella märkä. Sisko kielsi lopettamasta, lopetin kuitenkin ja riisuin itseni nakuksi ja nousin siskoni päälle. Sovittelin kullia pilluhuulien väliin, mutta ei suostunut menemään sisälle. Luovutin ja kostutin kullin syljellä ja asetin pillulle. Pyysin siskoa työntämään vastaan, lantion noustessa työnnyin sisälle, sisko kiljaisi ja minä laukesin.
Vierailija kirjoitti:
1980 luvun alkupuolella äidille. Asuimme kahden, isän kuoltua äkillisesti. Pieni maatalomme Pohjois-Karjalassa, erään kaupungin pienessä kylässä. Jouduimme kaksin hoitamaan karjaa ja peltoja. Noin vuoden päästä, isän kuolemasta, olimme saaneet viljat puitua ja kaikki heinätyötkin tehtyä. Yksi ilta siinä toipuessamme saunan jälkeen menin äidin viereen heidän sänkyynsä makoilemaan. Siinä katselimme hetken toisiamme silmiin ja puhuttiin juuri loppuun saaduista töistä. Ja puhuimme, kuinka isä olisi kiitollinen juuri nyt. Ja jotenkin aloimme koskettelemaan pikkumhiljaa toisiamme ja läheisyyden kaipuussa alimmalle halailemaan. Ja jotenkin vain tuli ensin pieni pusu ja sitten kunnon suudelma. Ja siitä se lähti. Kohta olimme harrastamassa seksiä ja ensimmäisen kerran laueta naisen sisään.
Tähän tyyliin se minultakin meni
Vierailija kirjoitti:
Se jääköön salaisuudeksi
EI MITÄÄN SALAISUUKSIA (enää)!
Tyttökaverin äidille,nautimme kotiviiniä tyttiksen kotona ja hän sammui jossain vaiheessa. Päädyin sitten juomaan äidin kanssa sohvalle ja katsoon jotain chattia...asia johti toiseen ja tyttis luuli että oltiin molempien ensimmäiset
Ensimmäiselle oikealle tyttöystävälle. Olihan niitä kaksi jo ollut, mutta yläaste/lukioikäisenä. Olimme tytön yläkerrassa kahdestaan kesäyönä. Ei ollut mitään kokemusta siitä mitä siellä tytön jalkovälissä on, joten sain samalla vähän opastusta mitä mikin on.
Vierailija kirjoitti:
Veljen vaimon kaverille
Mutta eivät olleet vielä naimisissa silloin? Vai onko teillä valtava ikäero vai veljesi meni naimisiin hyvin nuorena?
Vierailija kirjoitti:
1980 luvun alkupuolella äidille. Asuimme kahden, isän kuoltua äkillisesti. Pieni maatalomme Pohjois-Karjalassa, erään kaupungin pienessä kylässä. Jouduimme kaksin hoitamaan karjaa ja peltoja. Noin vuoden päästä, isän kuolemasta, olimme saaneet viljat puitua ja kaikki heinätyötkin tehtyä. Yksi ilta siinä toipuessamme saunan jälkeen menin äidin viereen heidän sänkyynsä makoilemaan. Siinä katselimme hetken toisiamme silmiin ja puhuttiin juuri loppuun saaduista töistä. Ja puhuimme, kuinka isä olisi kiitollinen juuri nyt. Ja jotenkin aloimme koskettelemaan pikkumhiljaa toisiamme ja läheisyyden kaipuussa alimmalle halailemaan. Ja jotenkin vain tuli ensin pieni pusu ja sitten kunnon suudelma. Ja siitä se lähti. Kohta olimme harrastamassa seksiä ja ensimmäisen kerran laueta naisen sisään.
OHHOH?
16v Petralle. hän kävi kimppuun ja saatuaan todella humalaisen minut makuuhuoneeseensa, ja riisui housuni. jostain syystä nuolin hänen pilluaan, ja nain häntä pitkään. Piti siittä kovasti. Jäljeenpäin mietin että onko minua käytetty hyväksi. selvin päin en olisi häntä lähestynyt silloin. Nykyään haluaisin tehdä sen hänen kanssaan uudestaan.
15-vuotiaana luokan koviksellle liikkatunnin jälkeen, pani pukkarissa paljaalla kaverien kattoessa vieressä. Nii siis, jos jollekulle jäi epäselväks, mä oon kundi ja toinen jätkä nussi mua perseeseen.
m22
Naapurin lampaalle. Pässi kiristeli hampaita aidan takana.