Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mitä ankeita juttuja/rutiineja teillä oli lapsuuden kodissa mitä et ikinä toteuttaisi nyt?
Meillä kirkossa käyminen oli jotenkin tosi ankea juttu kun piti pukea päälle tosi epämukavat vaatteet ja siellä kuunnella ikuisuuksia papin saarnoja. Enää en aikuisena ikinä mene kirkkoon.
Toinen ankea oli "kivat" perhematkat jonnekin tosi tylsään paikkaan jonne oli hirveän pitkä automatka ja lapset istuttiin autossa kuin sillit suolassa ja sit käytiin jossain lapsille äärimmäisen tylsissä paikoissa kuten museot.
Kommentit (1773)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en koe, että olisi ollut mitään todella ankeeta silloin kultaisella 80-luvulla lähiölapsena, päinvastoin kivempaa kuin lapsilla nykyään. Ei ollut kännyköitä, sai mennä melko vapaasti avain kaulassa, pihoilla oli aina joku kaveri, eikä jämähdetty peleihin tai syrjäydytty yksi kotiin. Kiskalle, lähikauppaan tai uimahalliin sai mennä jo 10-vuotias itsenäisesti. Eikä hyvältyillä niityilläkään ollut punkkeja.
Nyt kun olen oman lapsen kasvattanut lähes aikuiseksi, on harmittanut, ettei yhtiöstä ole oikein löytynyt kavereita, eihän kukaan enää ole ulkonakaan, eikä leikkipihaan panosteta. Lapsia kuskataan sitten Hoploppiin tai muualle, että saisivat virikkeitä. Kaikeasta pitää aina sopia somessa, että tarkka kellonaika, milloin nähdään ja missä tai nähdäänkö edes, vai ollaanko vaan koneilla. Aika on jotenkin kylmempi ja kaikki niin paljon varovaisempia kuin ennen.
Sama, vähän jotenkin säälittää nämä aloitekyvyttömät sisällä puhelinta tuijottavat nykylapset. Mitä tuollaisesta elämästä jää aikuisena muisteltavaa? Ei varmaan oikein mitään. Jälkeenpäin ajateltuna tuli itse tehtyä ehkä hullunrohkeita juttuja, mutta onneksi kukaan ei koskaan loukkaantunut pahasti, ehkä joku käsi murtui jne. Mutta voidaanpa vielä aikuisenakin muistella kavereiden kesken niitä kommelluksia.
Mä olen myös miteeinyt tätä muistohommaa. Mitä nykylapset muistelevat vanhempana? Oi muistatko silloin kun katsottiin se yks 4s mittainen video kun oltiin sun luona? Muistatko kun mentiin pulkkamäkeen ja istuttiin 1,5h pulkan päällä ja katsottiin tiktokokia? Ai että se olikin mukavaa!
?
En kyllä näe, että nykylapsuudessa olisi jotenkin vähemmän muisteltavaa. Kyllä se tulee olemaan ihan samanlaista: "muistatko kun kaupan kassatäti ei tajunnu meidän Fortnite-tansseja", "muistatko kun melkein tukehduttiin kun oli se yks Tiktok-haaste".
80-luvulla minulle ennustettiin samalla tavalla surkutellen, että videopeleistä ei jäisi mitään lapsuusmuisteltavaa, toisin kuin jostain sen rinnalla muka "oikeammasta" tekemisestä. Nyt vanhojen pelien nostalgisoimisen ympärillä pyörii kokonainen valtava teollisuus.
Kukaan ei pelannut videopelejä yksin huoneessaan itsekseen niin kauan että olisi jäänyt sen takia mistään paitsi ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joulun vietto sukulaisten kesken
Vierailija kirjoitti:
Joulun vietto sukulaisten kesken
Se ei kyllä vieläkään "nappaa". Itse olen kotosalla ja sitten serkku käy perheineen kehuskelemassa itseään ja omia aikaansaannoksiaan..
Jessus mikä vanhusten palsta tää nykyään on :D
Olen 50-luvun puolivälissä syntynyt ja minua kasvatettiin 60-luvulla varmaan tyypilliseen ajan tapaan. Se ikävä rusiini oli, että äitini löi joka päivä (mummulta perityllä) pyykkikartulla. Perustelu oli se, että jos en ollut juuri sinä päivänä mitään pahaa tehnyt, niin kuitenkin olin tehnyt jotain, josta en vaan ollut jäänyt kiinni.
Syntymäpäivänä äiti kuitenkin löi pullapitkolla, joka kuivattiin juuri tätä tarkoitusta varten. Se pitko sitten syötiin seuraavana sunnuntaina jälkiruuaksi, eli tehtiin ns. pullamaitoa. Kuivan pullaviipaleen päälle kaadettiin kuumaa maitoa ja annos koristeltiin mansikkahillolla. Se oli reilua sentään ja pullamaito mainio jälkiruoka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äiti repi mun parisuhteet rikki. Juurrutti minuun nuorena vihamielisen suhtautumisen miehiin.en luottanut heihin, vaikka olisi pitänytkin. Valoi minuun luuserifiiliksen, en uskonut itseeni. En itke sun haudalla.
Vierailija kirjoitti:
Mäkihypyn katsominen, yleensä MM tai maailmancup. Hyi.
Lisäksi jääkiekkoa, jalkapalloa, hiihtoa, tennistä jne...sai hengittää vain sisäänpäin ja sekin hiljaa, ettei isukin urheilunautinto kärsi.
Voin vakuuttaa, etten katso televisiosta urheilua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sä äiti pilasin niiiiiin paljon, vaikka kuvittelit olevasi parempaa sakkia. Phyi olkoon, mikä pyrkyri!!
Sitä kurittaa, jota rakastaa kirjoitti:
Olen 50-luvun puolivälissä syntynyt ja minua kasvatettiin 60-luvulla varmaan tyypilliseen ajan tapaan. Se ikävä rusiini oli, että äitini löi joka päivä (mummulta perityllä) pyykkikartulla. Perustelu oli se, että jos en ollut juuri sinä päivänä mitään pahaa tehnyt, niin kuitenkin olin tehnyt jotain, josta en vaan ollut jäänyt kiinni.
Syntymäpäivänä äiti kuitenkin löi pullapitkolla, joka kuivattiin juuri tätä tarkoitusta varten. Se pitko sitten syötiin seuraavana sunnuntaina jälkiruuaksi, eli tehtiin ns. pullamaitoa. Kuivan pullaviipaleen päälle kaadettiin kuumaa maitoa ja annos koristeltiin mansikkahillolla. Se oli reilua sentään ja pullamaito mainio jälkiruoka.
Tuo pullamaito tuntuu aika mukavalta rutiinilta. Ikään kuin vastapainolta sen ajan kovalle kurille. Onko sinulla äitisi karttu vielä tallessa, vai onko se kadonnut ajan saatossa ?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mukulana piti viikonloppuisinkin olla hereillä ennen seitsemää vaikka mitään ei olisi ollut mitään menoa tai askareita. Isä oli kännissä viikonloppuisin ja välillä viikollakin, työttömänä ei ollut muuta kuin aikaa. Kännissä haukkui äitin ja lapset, aika usein kävi äitiin käsiksi. Piti itseään uhrina ja kaikki ympärillä olijat ovat syypäitä. Kun muutettiin isompaan asuntoon ja me lapset saatiin omat huoneet, yksityisyyttä ei kuitenkaan saanut olla yhtään. Jos erehtyi laittamaan oven kiinni, niin eikös isä ole hetken päästä karjumassa ovea auki tai se revitään irti ja hakataan palasiksi. Omat huoneet siivottiin mutta siitäkin mainittiin tyyliin paiskaamalla imuri huoneeseen ja karjumalla. Ihmeellistä että naapurit eivät koskaan soittaneet poliisia vaikka tiesivät että asunnossa on pieniä lapsia ja huonekalut lentävät asunnossa.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä mistä tämä johtuu, mutta aina kaikki mitä omat vanhemmat on tyrkyttänyt tuntuu ankealta. Ja huomaan että ne ei ole halunnut tehdä mitään, mitä niiden vanhemmilla oli tapana tehdä. Mitä enemmän omat vanhemmat on väkisin yrittäny kasvattaa johonkin tiettyyn käyttäytymismalliin, sitä kauemmas siitä on halunnut pyrkiä.
Omat isovanhempani tulivat Karjalasta evakkoina. Vanhempani eivät tyrkyttäneet muuta mallia kuin että käy koulua, heillä siihen ei ollut mahdollisuuksia.
Kävimme oppikoulut lukukausimaksuineen jne. Muutoin saimme tähän päivään verrattuna vapaat vapaa-ajan viettotavat. Mieluiten ulos, hiihtämään, mäkeä laskemaan, luistelemaan. Lapsuus oli huoleton, toisin kuin tänään.
Saimme kasvaa turvallisesti omiksi itseiksemme..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jessus mikä vanhusten palsta tää nykyään on :D
Johtunee siitä että ajat, olot ja tavat ovat muuttuneet. 50-luvun lapsuus oli onnellinen, vapaa ja turvallinen.
Vierailija kirjoitti:
Mukulana piti viikonloppuisinkin olla hereillä ennen seitsemää vaikka mitään ei olisi ollut mitään menoa tai askareita. Isä oli kännissä viikonloppuisin ja välillä viikollakin, työttömänä ei ollut muuta kuin aikaa. Kännissä haukkui äitin ja lapset, aika usein kävi äitiin käsiksi. Piti itseään uhrina ja kaikki ympärillä olijat ovat syypäitä. Kun muutettiin isompaan asuntoon ja me lapset saatiin omat huoneet, yksityisyyttä ei kuitenkaan saanut olla yhtään. Jos erehtyi laittamaan oven kiinni, niin eikös isä ole hetken päästä karjumassa ovea auki tai se revitään irti ja hakataan palasiksi. Omat huoneet siivottiin mutta siitäkin mainittiin tyyliin paiskaamalla imuri huoneeseen ja karjumalla. Ihmeellistä että naapurit eivät koskaan soittaneet poliisia vaikka tiesivät että asunnossa on pieniä lapsia ja huonekalut lentävät asunnossa.
Tänä päivänä lapset osaisivat ottaa yhteyttä lastensuojeluun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Valojen sammuttelu, sisällä ollessakin. Vain television valo loisti, muuten vanhemmat kulkivat perässä sammuttamassa valoja huoneista, jos oli sellaisen erehtynyt sytyttämään. Lamppu kun vie niin valtavasti sähköä ja rahaa, varsinkin mennävuosikymmeninä kun sähkö oli liki ilmaista verrattuna nykyhintoihin.
Kuka haluaa elää pimeydessä ja pitää perheensäkin siellä?
Keskikaljaan ja tupakkaan kyllä riitti rahaa.
70-luvulla oli energiakriisi, muistan tarrat, joita laitettiin katkaisijaan, Säästä sähköä.
Kolmen lapsen kouluttaminen lukukausimaksuineen jne ei ollut halpaa lystiä. Sähkön hinta pitää suhteuttaa 70-luvun tuloihin, vai mitä.?
Askeettinen elämä. Vanhemmat, äiti lähinnä, ei suostunut koskaan ostamaan mitään muotijuttuja, esim. hittileluja, "koska se maksaa" ja "on niin kallista". Kysymys ei ollut siitä, että rahaa ei olisi ollut, mutta porukoiden mielestä oli turhaa laittaa rahaa mihinkään. Lelujen lisäksi sama koski teininä merkkivaatteita, lomamatkoja ja ulkona syömistä. Perheemme oli suhteellisen hyvätuloinen, mutta silti kuljimme halpisvaatteissa, söimme aina edullista kotiruokaa, emme matkustelleet yms.
Olen onnellinen, että minulla on mahdollisuus tarjota lapsilleni kokemusrikkaampi lapsuus ja nuoruus, ilman itse tehtyä taloudellista ankeutta. Me harrastetaan ja matkustellaan. Enkä halua antaa lapsilleni sitä mielikuvaa, että perheen talous romahtaa, jos kauppareissulla ostetaan joku lelu tai käydään arjen piristykseksi jäätelöbaarissa herkuttelemassa. Jos teini haluaa muotifarkut, miksi pitäisi rahapulaan vedoten kieltäytyä ostamasta, jos se eioletodellinen syy? Olen sairaalloisen tarkka siitä, että en perustele ostoksia rahalla, koska niin traumaattinen se ikuinen "rahapula" oli omassa lapsuudessa. Jos jotain en halua ostaa tai hankkia yritän etsiä sille aina muun syyn kuin rahanmeno vaikka sekin olisi siellä taustalla vaikuttamassa.
Vierailija kirjoitti:
50-luvun lapsuus oli onnellinen, vapaa ja turvallinen.
Paitsi että ei ollut. Lapsia kuoli monikymmenkertaisesti enemmän kuin nykyään.
Vierailija kirjoitti:
Kaupan tarjoukset, yleensä joko kahvia, voita tai vehnäjauhoja piti käydä hakemassa sen maximi määrän kun sai ostaa, enkä vai minä vaan myös sisko ja veli ja tietysti äiti itsekin. Äiti kun oli kasvanut 30 ja 40-luvulla pula-aikoina niin sitten hamstrattiin kun halvalla sai, sitten ihailtiin niitä kun kaapissa oli monta kiloa kahvia ja jauhoja ja pakkanen täynnä voita. Oli niin noloa mennä hakemaan niitä kun ei ollut muita ostoksia kuin 2 tai 4 pakettia kahvia ja rahaa oli annettu mukaan pennilleen ettei vain tuhlattaisi mihinkään muuhun. Ja tätä oli melkein joka viikko niin kyllä hieman aina ketutti mennä hakemaan.
Tarttee kyllä olla tosi hyvä tarjous että viitsii nykyisin lähteä hakemaan ja kyllä ostan aina jotain muutakin mukaan.
Äitisi on käynyt alapeukuttamassa!
Koivuniemen herra lauloi silloin tällöin. Kokemukseni on, että jos asiasta puhuu, niin on yksi ihmistyyppi, joka sanoo vihaisena että saisin olla vain kiitollinen siitä että kuria pidettiin, ja toinen ihmistyyppi, joka vaatii yhtä vihaisena että minun pitäisi katkaista kokonaan välini pahoinpitelevään hirviöäitiini. En ole kiitollinen, mutta en ole myöskään katkaissut välejä. Äiti oli 19 kun sai villit kaksoset, jotka joutui kasvattamaan yksin. Ymmärrän, että neuvottomuuden ja voimattomuuden tunne sai välillä tarttumaan samaan kivuliaaseen keinoon, jota äitiin oli omassa lapsuudessaan käytetty ja jota ei vielä silloin ollut yleisesti tuomittu kuten nykyään. En silti toisaalta näe siinä mitään ihailtavaakaan. Olisi saanut jäädä tapahtumatta, mutta olen antanut anteeksi.
Vierailija kirjoitti:
Askeettinen elämä. Vanhemmat, äiti lähinnä, ei suostunut koskaan ostamaan mitään muotijuttuja, esim. hittileluja, "koska se maksaa" ja "on niin kallista". Kysymys ei ollut siitä, että rahaa ei olisi ollut, mutta porukoiden mielestä oli turhaa laittaa rahaa mihinkään. Lelujen lisäksi sama koski teininä merkkivaatteita, lomamatkoja ja ulkona syömistä. Perheemme oli suhteellisen hyvätuloinen, mutta silti kuljimme halpisvaatteissa, söimme aina edullista kotiruokaa, emme matkustelleet yms.
Olen onnellinen, että minulla on mahdollisuus tarjota lapsilleni kokemusrikkaampi lapsuus ja nuoruus, ilman itse tehtyä taloudellista ankeutta. Me harrastetaan ja matkustellaan. Enkä halua antaa lapsilleni sitä mielikuvaa, että perheen talous romahtaa, jos kauppareissulla ostetaan joku lelu tai käydään arjen piristykseksi jäätelöbaarissa herkuttelemassa. Jos teini haluaa muotifarkut, miksi pitäisi rahapulaan vedoten kieltäytyä ostamasta, jos se eioletodellinen syy? Olen sairaalloisen tarkka siitä, että en perustele ostoksia rahalla, koska niin traumaattinen se ikuinen "rahapula" oli omassa lapsuudessa. Jos jotain en halua ostaa tai hankkia yritän etsiä sille aina muun syyn kuin rahanmeno vaikka sekin olisi siellä taustalla vaikuttamassa.
Tämä kuulostaa hyvin tutulta. Minulle perusteltiin tämä sillä, että "pitää jo lapsena oppia rahan arvo". Tulos oli se, että opin sen rahan arvon täysin naurettavassa määrin yläkanttiin. Toisin sanoen muistan kuinka joskus ala-asteikäisenä ajattelin, että jos jokin maksaa (esim.) 250 markkaa, minulla ei ehkä koskaan koko elämäni aikana tule olemaan varaa siihen.
:D
Alue: Aihe vapaa
Ehkä sieltä muistellaan sitä kun uima-altaalla katseltiin snäptsättejä.