Mitä ankeita juttuja/rutiineja teillä oli lapsuuden kodissa mitä et ikinä toteuttaisi nyt?

Munkkivuori-sarjaa katsoessa muistui mieleen paljon omia lapsuusjuttuja kasarilta.

Tää nyt menee asian vierestä, koska kyse ei ole rutiineista, mutta sarjassakin korostuu se että lapsille ei juuri puhuttu tai selitetty asioita, ja monesti kysymykset vain ohitettiin sanomatta mitään. Siis jos aikuiset koki että ei tää asia tuolle kakaralle kuulu.

Meidän pienessä kylässä jossa kasvoin kavereiden vanhemmat kyllä tervehti kun heille meni leikkimään, mutta muistan senkin miten aikuiset lähikaupungissa vain mulkaisi sanomatta mitään jos seurasi kaveria hänen kotiinsa, ihan niin kuin sarjassakin huomaa että ei lapsilla/teineillä ole väliä, ne on vaan lasten kavereita.

Yksitoikkoinen ruoka myös! Ei ihme ettei oltu lihavia, kun ruoka oli jauhelihakastiketta ja perunaa, perunakeittoa, perunaa ja kyljys ja muuta vastaavaa ilman lisukkeita. Leivän päälle pelkkää voita, ei puhettakaan että siihen olisi saanut juustoa, leikkeleitä ja vielä kurkku- tai tomaattisiivuja. Hyvällä säkällä pöydässä oli punainen nahkeakuorinen pallojuusto. Tuoremehua sai muutaman kerran vuodessa pienen lasillisen ja sitä juotiin hartaasti kuin vuosikertaviiniä.

Hedelmiä oli harvoin. Joskus äiti oli ostanut pussillisen satsumia tai tertun banaaneja, ja kiivit oli uutta ja ihmeellistä just silloin kasarilla. Niitä siivutettiin kakun päälle synttäreillä.

Oli se kasari melkoisen ankeaa aikaa!

Valojen sammuttelu, sisällä ollessakin. Vain television valo loisti, muuten vanhemmat kulkivat perässä sammuttamassa valoja huoneista, jos oli sellaisen erehtynyt sytyttämään. Lamppu kun vie niin valtavasti sähköä ja rahaa, varsinkin mennävuosikymmeninä kun sähkö oli liki ilmaista verrattuna nykyhintoihin.

Kuka haluaa elää pimeydessä ja pitää perheensäkin siellä?

Keskikaljaan ja tupakkaan kyllä riitti rahaa.

Vierailija kirjoitti:

Se kun lauantaiaamuna äiti tuli raivolla imurin kanssa huoneeseeni joskus klo 10 sillä asenteella, että täällä sitä vaan nukutaan keskellä päivää.

10 vuotta nuorempi siskoni ei koskaan saanut tätä ihanuutta tai muitakaan tiukkoja sääntöjä kokea :D hän on muutenkin meistä tervehenkisin. Olen ajatellut, että tuossa välissä vanhemmille tuli maalaisjärkeä päähän ja huomasivat, että ihan hyvä lapsesta tulee nipottamattakin. Itse ainakin opin vaan salailemaan ja valehtelemaan, kun rajat olivat tiukat ja kaikesta suututtiin ja huudettiin.

Sama kokemus täällä. Minä ja kolme vuotta nuorempi veli saatiin käskyttämiseen ja itkettämiseen perustuva kasvatus, ja oli tiukat muuttumattomat rajat ja säännöt. Meitä kymmenisen vuotta nuorempi iltatähtiveli sai neuvottelevan ja väkivallattoman kasvatuksen ja järkevät rajat.

En todellakaan ole siitä katkera, olen yksiselitteisesti iloinen, ja täsmälleen yhtä iloinen sekä veljen että vanhempien puolesta. Se vaan tekee tätä ajatellessa aina surulliseksi, että tällainen muutos parempaan kesken vanhemmuuden on kaikesta päätellen aika harvinaista.

Munkkivuoren katsoja jatkaa vielä.

Mikähän siinäkin oli, että ihan yksinkertaisia asioita piti pyytää monta kertaa, eikä silti ollut takeita että sen saisi. Sarjassakin Suosikki-lehden tilaus piti äidin vielä kysyä isältä, Yö-bändin fanitavaraa piti kans erikseen pyytää molemmilta vanhemmilta, rannekelloa Mirko pyysi monta kertaa, kun vanhemmat hoki aina että tule sit ajoissa kotiin. Mistäpä lapsi kesällä tietää ajan kun koko ajan on valoisaa!

Eihän nuo asiat ole silloin 80-luvullakaan mahdottomia maksaneet, ja miksi jonkun lehden tilaamiseen piti kysyä puolison lupa? Niin se meilläkin aikoinaan oli. Isältä piti aina saada viimeinen aamen asialle, tai saamatta jäi. Kumminkin molemmat vanhemmat oli töissä eikä rahasta ollut silleen tiukkaa.

Se oli ankeaa, että perheeseen ei voitu ostaa kunnon perheautoa, vaan aina piti ajaa sellaisella "sporttisella" autolla, jota ei todellakaan ole tehty kolmen lapsen kuskaamiseen. En tiedä autoista mitään, en siksi osaa termejä, mutta siis jostakin sedan-mallisista autoista kysymys, joissa oli sekä leveys- että korkeussuunnassa aivan helvetin ahdasta. Rahasta ei ollut kiinni, koska tuollaiset maksavat sekä hankinta- että käyttökuluissa paljon enemmän kuin jotkut perheautot. Parhaan kaverin perheellä oli ihana tila-auto, oli aina yhtä juhlaa, kun saatiin kyyti tanssikisoihin kaverin perheeltä eikä mun perheeltä. <3 

Vierailija kirjoitti:

Se oli ankeaa, että perheeseen ei voitu ostaa kunnon perheautoa, vaan aina piti ajaa sellaisella "sporttisella" autolla, jota ei todellakaan ole tehty kolmen lapsen kuskaamiseen. En tiedä autoista mitään, en siksi osaa termejä, mutta siis jostakin sedan-mallisista autoista kysymys, joissa oli sekä leveys- että korkeussuunnassa aivan helvetin ahdasta. Rahasta ei ollut kiinni, koska tuollaiset maksavat sekä hankinta- että käyttökuluissa paljon enemmän kuin jotkut perheautot. Parhaan kaverin perheellä oli ihana tila-auto, oli aina yhtä juhlaa, kun saatiin kyyti tanssikisoihin kaverin perheeltä eikä mun perheeltä. <3 

Meillä oli aina Lada, koko kasarin ja ysärin 🤣 Isä ei ikinä edes harkinnut muuta merkkiä, kai sen takia että oli ainoa auto jota osasi itse korjata ettei tartte pajalle viedä, ja koska Lada taisi olla aika halpa. Silloinkin kun meille ostettiin ekaa kertaa ihan uusi auto, se oli Lada Samara. Hitto että hävetti.

Mäkihypyn katsominen, yleensä MM tai maailmancup. Hyi.

Vierailija kirjoitti:

Tuoremehua sai muutaman kerran vuodessa pienen lasillisen ja sitä juotiin hartaasti kuin vuosikertaviiniä.

Brazil-appelsiinitäysmehu oli jo silloin arkea ainakin omassa kodissa. Mutta appelsiinimehu nyt onkin yleisesti ottaen kaikkein arkisin ja epäinspiroivin tuoremehujen alalaji.

Minua puhutteli suunnattomasti Munkkivuoressa loppupuolella oleva kohtaus, jossa päähenkilö Mirko on pitkään ollut eräässä painajaismaisen ahdistavassa tilanteessa, jonka loppumisesta ei ole mitään takeita, ja saa lopulta tiedon, että hän on nyt lopultakin vapaa poistumaan siitä. Hän ei kuitenkaan lähde heti, vaan koska läheisellä pöydällä on keltaista jaffaa pullossa, kaataa sitä itselleen. Ilmainen keltainen jaffa oli lapselle niin iloinen yllätys, miellyttävä harvinainen makunautinto, että se riitti poistamaan ahdistuksen ja jäämään sen aiheuttaneeseen tilanteeseen vielä riskialttiisti viipyilemään.

Juoppoilu ja tappeleminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuoremehua sai muutaman kerran vuodessa pienen lasillisen ja sitä juotiin hartaasti kuin vuosikertaviiniä.

Brazil-appelsiinitäysmehu oli jo silloin arkea ainakin omassa kodissa. Mutta appelsiinimehu nyt onkin yleisesti ottaen kaikkein arkisin ja epäinspiroivin tuoremehujen alalaji.

Minua puhutteli suunnattomasti Munkkivuoressa loppupuolella oleva kohtaus, jossa päähenkilö Mirko on pitkään ollut eräässä painajaismaisen ahdistavassa tilanteessa, jonka loppumisesta ei ole mitään takeita, ja saa lopulta tiedon, että hän on nyt lopultakin vapaa poistumaan siitä. Hän ei kuitenkaan lähde heti, vaan koska läheisellä pöydällä on keltaista jaffaa pullossa, kaataa sitä itselleen. Ilmainen keltainen jaffa oli lapselle niin iloinen yllätys, miellyttävä harvinainen makunautinto, että se riitti poistamaan ahdistuksen ja jäämään sen aiheuttaneeseen tilanteeseen vielä riskialttiisti viipyilemään.

Meillä ei kaupasta ostettuja tuoremehuja näkynyt vielä ysärin puolivälissäkään. Muistan miten Mirkon lailla olin ihmeissäni kun kaverin luona olin yökylässä (olin jotain 15 tai 16) ja heidän jääkaapissaan oli monta purkkia erilaisia mehuja ja niitä sai juoda aamupalalla. Ilmeisesti vanhempieni mielestä mehujen ostaminen oli turhaa ja kallista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaupan tarjoukset, yleensä joko kahvia, voita tai vehnäjauhoja piti käydä hakemassa sen maximi määrän kun sai ostaa, enkä vai minä vaan myös sisko ja veli ja tietysti äiti itsekin. Äiti kun oli kasvanut 30 ja 40-luvulla pula-aikoina niin sitten hamstrattiin kun halvalla sai, sitten ihailtiin niitä kun kaapissa oli monta kiloa kahvia ja jauhoja ja pakkanen täynnä voita. Oli niin noloa mennä hakemaan niitä kun ei ollut muita ostoksia kuin 2 tai 4 pakettia kahvia ja rahaa oli annettu mukaan pennilleen ettei vain tuhlattaisi mihinkään muuhun. Ja tätä oli melkein joka viikko niin kyllä hieman aina ketutti mennä hakemaan.

Tarttee kyllä olla tosi hyvä tarjous että viitsii nykyisin lähteä hakemaan ja kyllä ostan aina jotain muutakin mukaan.

Ja sitten Ruotsin kävijöiltä tilattiin voita, niin ettei autoon paljoa muuta mahtunutkaan. Oliko se voi niin mahdottoman kallista Suomessa, vai miksi sitä kannatti Ruotsista tuoda?

En muista kuinka paljon voi maksoi 70-luvulla Suomessa, mutta voin hintaero Ruotsiin oli merkittävä. Lisäksi tuolloin voita arvostettiin, oli hienoa jos oli varaa käyttää ruuanlaitossa ja leivän päällä oikeaa voita eikä jotain margariinia. Muistelisin, että Tukholman satamassa oli kauppa, jossa myytiin voita pakattuna sen kokoisiin laatikoihin, mitä Suomeen sai tuoda, olisikohan ollut 15 kg. Ja niitä laatikoita oli monella, vähän samalla lailla kuin nykyisin olutlaatikoita tuodaan Tallinnasta.

Ruotsissa käytiin ihan bussilasteittain "rasvaretkellä". Myös Norjasta tuotiin voita. En itse pitänyt norjalaisesta voista, se oli oudon makuista.

Ihan kuin aloittajan tekstissä, meilläkin lomilla mentiin vain sellaisiin paikkoihin mitkä kiinnosti isää. Muiden mielipiteitä ja toivomuksia ei kuunneltu. Isällä oli pakkomielle Lapista, joten sinne ajettiin joka kesä. Ei me lapset siitä tykätty, kun hyttyset ja mäkäräiset söi, leirintäalueilla oli tylsää ja piti istua aina satojen kilometrien pätkiä autossa huonovointisena, kun etelästä lähdettiin kohti pohjoista.

Erään kerran mentiin Tampereelle ja Särkänniemeen. Voi sitä pettymystä kun isä ilmoitti jo parkkipaikalla, että ei me mihinkään huvipuistoon mennä rahaa tuhlaamaan. Käydään planetaariossa ja akvaariossa, ja sitten lähdetään ajelemaan kotiin. Minä ja siskoni olimme ehkä 8-9-vuotiaita ja silkasta pettymyksestä käytiin itkemään ja huutamaan suoraa huutoa. Äiti sai isän vimein suostumaan siihen että käydään myös huvipuistossa, ja isä oli koko ajan naama norsunvtulla ja marisi laitemaksuja, vaikkei me edes moneen laitteeseen päästy. Siihen aikaan laitemaksu taisi olla 2-3 mk/kpl, mutta liian kallista oli.

Ei äitikään päässyt haluamiinsa paikkoihin. Monesti ehdotteli (kun näki kylttejä eri paikkoihin matkan varrella), että käydään tuolla ja mentäiskö piipahtamaan tuolla, mutta isä vaan ajoi rystyset valkoisina ohi. En tajua miten äiti sieti moista äijää.

Jouluna ei saanut katsoa muita kun jouluohlwmia telkkarista

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuoremehua sai muutaman kerran vuodessa pienen lasillisen ja sitä juotiin hartaasti kuin vuosikertaviiniä.

Brazil-appelsiinitäysmehu oli jo silloin arkea ainakin omassa kodissa. Mutta appelsiinimehu nyt onkin yleisesti ottaen kaikkein arkisin ja epäinspiroivin tuoremehujen alalaji.

Minua puhutteli suunnattomasti Munkkivuoressa loppupuolella oleva kohtaus, jossa päähenkilö Mirko on pitkään ollut eräässä painajaismaisen ahdistavassa tilanteessa, jonka loppumisesta ei ole mitään takeita, ja saa lopulta tiedon, että hän on nyt lopultakin vapaa poistumaan siitä. Hän ei kuitenkaan lähde heti, vaan koska läheisellä pöydällä on keltaista jaffaa pullossa, kaataa sitä itselleen. Ilmainen keltainen jaffa oli lapselle niin iloinen yllätys, miellyttävä harvinainen makunautinto, että se riitti poistamaan ahdistuksen ja jäämään sen aiheuttaneeseen tilanteeseen vielä riskialttiisti viipyilemään.

Meillä ei kaupasta ostettuja tuoremehuja näkynyt vielä ysärin puolivälissäkään. Muistan miten Mirkon lailla olin ihmeissäni kun kaverin luona olin yökylässä (olin jotain 15 tai 16) ja heidän jääkaapissaan oli monta purkkia erilaisia mehuja ja niitä sai juoda aamupalalla. Ilmeisesti vanhempieni mielestä mehujen ostaminen oli turhaa ja kallista.

Meidän isä sekoitti aina tuoremehut mehukattia. Säästääkseen. Olisi antanut juoda lasin hyvää tuoremehua ja lasin hyvää mehukattia. Laimensi myös shampoon jotta olisi riittoisampaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuoremehua sai muutaman kerran vuodessa pienen lasillisen ja sitä juotiin hartaasti kuin vuosikertaviiniä.

Brazil-appelsiinitäysmehu oli jo silloin arkea ainakin omassa kodissa. Mutta appelsiinimehu nyt onkin yleisesti ottaen kaikkein arkisin ja epäinspiroivin tuoremehujen alalaji.

Minua puhutteli suunnattomasti Munkkivuoressa loppupuolella oleva kohtaus, jossa päähenkilö Mirko on pitkään ollut eräässä painajaismaisen ahdistavassa tilanteessa, jonka loppumisesta ei ole mitään takeita, ja saa lopulta tiedon, että hän on nyt lopultakin vapaa poistumaan siitä. Hän ei kuitenkaan lähde heti, vaan koska läheisellä pöydällä on keltaista jaffaa pullossa, kaataa sitä itselleen. Ilmainen keltainen jaffa oli lapselle niin iloinen yllätys, miellyttävä harvinainen makunautinto, että se riitti poistamaan ahdistuksen ja jäämään sen aiheuttaneeseen tilanteeseen vielä riskialttiisti viipyilemään.

Meillä ei kaupasta ostettuja tuoremehuja näkynyt vielä ysärin puolivälissäkään. Muistan miten Mirkon lailla olin ihmeissäni kun kaverin luona olin yökylässä (olin jotain 15 tai 16) ja heidän jääkaapissaan oli monta purkkia erilaisia mehuja ja niitä sai juoda aamupalalla. Ilmeisesti vanhempieni mielestä mehujen ostaminen oli turhaa ja kallista.

Vierailija kirjoitti:

Peepää kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Salaatti, jossa oli kiinankaalia, tomaattia ja kurkkua. Aina.

En osta kiinankaalia ikinä kotiin, vihaan sitä. En keksi mitään ankeampaa kasvista, paitsi ehkä varsiselleri.

Minä keksin, porkkanaraaste kasarityyliin. Kasarityylin porkkanaraaste raastetaan hyvin hienoksi, sellaisiksi hiuksiksi, ei lastuiksi niin kuin nykyään näkee joskus. En kyllä pidä porkkanoista muutenkaan.

Porkkanaraaste, ja rusinoita joukossa.

Punakaaliraaste puolukoilla.

Työpaikan lounasruokala suosii tätä edelleen.

Kaali-appelsiinisalaatti

Olen kai yrittänyt unohtaa osan lapsuudesta, niin vähän yksityiskohtia muistan siitä. Mutta jotain sieltä täältä. Vanhempani tekivät tosi paljon töitä, duunarihommia, mutta siihen aikaan heillä oli jo kaksi autoa, oma koti ja mökki. Lamasta huolimatta rahaa oli ja isäni oli (ja on) kova työmies.

Varsinkin isääni en muista juuri lapsena edes nähneeni juurikaan- hän teki rakennuksilla ympäripyöreää päivää ja vapaa-ajalla joi tosi runsaasti - hän lähinnä joi ja nukkui viikonloppuisin, joskus häipyen ryyppyreissulle koko viikonlopuksi.

Äiti teki myös töitä koko ajan ja olimme päiväkodissa ja yksin kotona paljon. Opin paljon itsenäisyyttä ja yksinoloa ja lapsena. Iltapäiväkerhoa inhosin yli kaiken ja tulin mielummin koulusta kotiin yksin kuin olin vielä koulun jälkeen muiden lasten kanssa - jo silloin minua ahdisti liiallinen sosiaalisuus ja pakolla oleminen muiden kanssa.

Yhdessä teimme asioita vain kesäisin - mutta emme koskaan käyneet missään ulkomailla, ravintolassa syömässä tai konserteissa tai missään - nämä asiat olivat minulle aivan outoja ja uusia kun muutin pois kotoa (heti täytettyäni 18). Yhdessä tekeminen oli mökkeilyä jossa isäni kalasti ja joi, äiti hoiti kaiken ja me lapset elettiin kuin elo pellossa.

Isäni alkoholinkäyttöä hyssyteltiin (raskas työ vaatii raskaat huvit) Minulla ei oikein ollut mitään sääntöjä tai rutiineja, siitä huolimatta sain osakseni usein vihaa ja arvostelua kun tein Mitä halusin tottakai tein kun vanhempiani ei kiinnostanut säännöt ja minusta kasvoi kovapäinen ja itsenäinen lapsi kun kukaan ei koskaan arkena ollut paikalla - ruokaakin opettelin laittamaan itselleni ja siskolleni hyvin pienenä.

Isäni kanssa riitelimme usein, hänen tapansa kasvattaa oli huutaminen eikä hän ollut ikinä läsnä. Toisaalta isäni ei koskaan meitä tyttäriä pitänyt vähempinä vaan sanoi että tyttöjä ja poikia koskee samat säännöt - meidän ei tarvitse tehdä tyttöjen juttuja tai käyttäytyä tietyllä tavalla vain koska olemme tyttöjä

- tätä arvostin ja arvostan edelleen.

Viina varjosti elämää ja sain itse huonon alkoholinkäytön mallin kotoa, nykyään en juo ollenkaan, mutta edelleen teen mitä itse haluan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se oli ankeaa, että perheeseen ei voitu ostaa kunnon perheautoa, vaan aina piti ajaa sellaisella "sporttisella" autolla, jota ei todellakaan ole tehty kolmen lapsen kuskaamiseen. En tiedä autoista mitään, en siksi osaa termejä, mutta siis jostakin sedan-mallisista autoista kysymys, joissa oli sekä leveys- että korkeussuunnassa aivan helvetin ahdasta. Rahasta ei ollut kiinni, koska tuollaiset maksavat sekä hankinta- että käyttökuluissa paljon enemmän kuin jotkut perheautot. Parhaan kaverin perheellä oli ihana tila-auto, oli aina yhtä juhlaa, kun saatiin kyyti tanssikisoihin kaverin perheeltä eikä mun perheeltä. <3 

Meillä oli aina Lada, koko kasarin ja ysärin 🤣 Isä ei ikinä edes harkinnut muuta merkkiä, kai sen takia että oli ainoa auto jota osasi itse korjata ettei tartte pajalle viedä, ja koska Lada taisi olla aika halpa. Silloinkin kun meille ostettiin ekaa kertaa ihan uusi auto, se oli Lada Samara. Hitto että hävetti.

Meillä oli aina Toyota corolla . Väri ja vuosimalli hieman vaihtelivat ,mutta aina se ahdas sedan. 5 ihmistä ja tavarat. Jep...eka auto oli starlett ja siinä matkusti koko perhe reissukamoineen ja kerran oli kuudentena liftarimies. Hullua touhua.

Ovet meni lukkoon klo 18 mennessä ja sen jälkeen ulos ei voinut poistua. Asuimme maalla ja lähimpään naapuriin matkaa noin 700m ja ihan rauhallista seutua. Tuosta jäi valitettavasti oppi, että totuin olemana vain sisällä ja ulos meneminen tosi vaikeaa. Joskus olen parikin viikkoa vain sisätiloissa ja ei tunnu missään. Ulkoilu oli lapsena vähän kuin karkaamista siihen omalle pihalle. Näin lähes 50v se kalvaa yhä vaan.

Vierailija kirjoitti:

Ovet meni lukkoon klo 18 mennessä ja sen jälkeen ulos ei voinut poistua. Asuimme maalla ja lähimpään naapuriin matkaa noin 700m ja ihan rauhallista seutua. Tuosta jäi valitettavasti oppi, että totuin olemana vain sisällä ja ulos meneminen tosi vaikeaa. Joskus olen parikin viikkoa vain sisätiloissa ja ei tunnu missään. Ulkoilu oli lapsena vähän kuin karkaamista siihen omalle pihalle. Näin lähes 50v se kalvaa yhä vaan.

Jännä juttu - meillä taas ulkona oli pakko olla ja kun sanoin pakko niin kotiin sisään ei joskus päässyt vielä seitsemän kahdeksan aikaan illalla. Piti mennä leikkimään ulos. Siellä sitten haahuiltiin väkisin kun sisällä ei saanut olla. Tämä kaupungissa. Ja oli sää kuin sää, räntäsateessa pihalla pyöri kaikki naapuruston lapset ja yhdessä pidettiin sadetta metsässä kun oli pakko ulkoilla.

Ruoka oli myös todella ankeaa pitkälle ainakin 2000-luvun alkuun. Niin ankeaa että aikuisena olen päättänyt että viikonloppuisin syödään usein hyvä ja runsas aamiainen yhdessä ja että ruuasta saa nauttia, eikö aina tarvitse miettiä hintaa ja mennä sieltä mistä aita on matalin. Lapsena aamiaiset oli aina puuroa tai jotain kauraleipää juustolla, mitään spesiaalia ei ollut koskaan Eikä yhdessä ruokailu ollut mikään amerikkalaisen elokuvan perhehetki vaan usein tosi väkinäinen pakkoistuminen kun syötiin taas sitä samaa kyljystä tai kastiketta perunan kanssa.