Mitä ankeita juttuja/rutiineja teillä oli lapsuuden kodissa mitä et ikinä toteuttaisi nyt?

Kotiin saapui vieraita. Ensimmäisen varttitunnin seisoskelivat pihassa rupatellen vastaan tulleiden vanhempieni kanssa. Sitten sisälle, äiti alkoi keittää kahvia. Mitä tekivät vieraat... Pistivät tupakaksi. En koskaan käsittänyt, mikseivät polttaneet pihalla seisoskellessaan.

Onneksi sisälläpoltto on nykyään harvinaista.

Talviurheilua töllöstä jatkuvalla syötöllä. Ruokana maksalaatikkoa. Jälkkäriksi tukkapöllyä. Kotimaanmatkailua. Demareiden äänestämistä. Naapureiden mielipiteiden murehtimista.

Isäni ahdasmielisyys otti päähän, kun olin lapsi. Hänellä oli tietty poliittinen kanta ja vain sitä edustavissa ruokakaupoissa sai käydä. Kun lempiväriä kysyttiin, se oli aina se väri, mikä oli puolueenkin väri.

Joskus isä ajautui viinaa otettuaan sanallisiin kahakoihin politiikasta vieraiden kanssa ja välirikkohan siitä tuli, ei ollut enää vierailuja puolin eikä toisin.

Piti hoitaa kaikki itse. Saatoin pitää samoja pikkuhousuja 3.-4.luokkalaisena viikon, kun kukaan ei kertonut, että ne pitää vaihtaa hajun takia. Kukaan ei valmistanut aamu-/iltapalaa, vaan piti itse huolehtia, sekä herätykset kouluun. Olin lähes joka aamu myöhässä, kun laitoin herätyskellon pois päältä, kun se herätti. Joka toinen päivä mulla oli tiskivuoro myös.

Olen syntynyt 60 luvulla ja penskana, kun tuli vieraita kylään, miehet jauhoi politiikkaa. "Paasikiven aikaan oli näin ja näin, kun taas Rytin aikaan oli yhtä ja toista..." En tietenkään tajunnut, muuta kuin, että taas ne jauhaa joistain vanhoista ajoista. Nyt olen huomanut jostain syystä selittäväni joskus omille aikuisille lapsilleni, kuinka asiat oli hyvin Kekkosen aikaan. Mitähän he tuumaavat?

Napakymppi. Yäk.

Minuakin käytettiin lapsena teattereissa ja oopperassa, taidenäyttelyissäkin. Koulun kanssa myös kävimme ehkä kerran vuodessa näissä (silloin oli kouluille vielä osoitettu rahaa kulttuuririentoihin). Ei jäänyt pahoja muistoja, toki varmaan näytösvalinnat oli osittain lapsen makuun mietittyjäkin. Olen aikuisenakin jatkanut kulttuurin harrastamista, en sitten tiedä osaisinko, jos ei lapsuudessa olisi jo siihen tutustunut.

Hiljaisuus, täydellinen piinaava ja ahdistava hiljaisuus. Telkkarista laitettiin katsomaan jotain sairaita taideohjelmia eikä kanavaa saanut vaihtaa eikä edes päätä kääntää sivuun. Se jäätävä tunnelma jäi sinne ja omassa kodissani on spontaaneja hassutteluhetkiä, on varmasti ruokaa eikä piinaa sen ympärillä, nauretaan ja toivotaan jos tuntuu ja sitten halitaan. Suurimman osan jätin taakseni paitsi joulun, se oli aina maagisen ihanan tunnelmallinen jolla jaksoi muun vuoden ahdistavaa elämää.

Vierailija kirjoitti:

Napakymppi. Yäk.

Sanoisin, että on takuulla ollut hyvä ja turvallinen lapsuus, jos joku Napakymppi tai hiihtourheilua katseleva iskä on ollut ankeinta, mitä muistaa.

Vähän eri kuin niillä, joilla on ollut vanhempi/ vanhemmat usein kännissä tai painostava väkivallan uhka. Enkä tarkoita, ettei muut kuin surkean lapsuuden kokeneet saisi kertoa jutuistaan. Mutta onhan tuo nyt huvittavaa, ettei kestä kuunnella urheiluselostusta tai nähdä Kari Salmelaisen naamaa, kun on lapsena saanut yliannostusta niistä.

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmillani oli lapsuudessani outo tapa suhtautua sairauspoissaoloihin koulusta. He ajattelivat, että opetuksesta jää jälkeen todella helposti. Vaikka minä ja veljeni emme koskaan lintsanneet, vanhempani suhtautuivat aina hyvin skeptisesti siihen jos tulimme kipeiksi ja pyysimme lupaa jäädä kotiin. He aina lähtökohtaisesti olettivat meidän teeskentelevän. 

Monta kertaa piti raahautua kouluun esim. kovassa kuumeessa. On hirvittävä tunne kun tuntee itsensä todella sairaaksi, mutta silti pitäisi vain yrittää skarpata ja olla kuin kaikki olisi OK. Lukuisia kertoja opettaja soitti vanhemmilleni töihin, että teidän pitää nyt tulla hakemaan lapsenne pois täältä, ja taisivat vähän nuhdellakin sanoen, että sairaana ei pitäisi tulla kouluun muita tartuttamaan. Muistan kerran heränneeni aamulla hirvittävän kipeään oloon, mutta isäni sanoi vain, että nyt aamupala naamaan ja menoksi, ja että kyllä se siitä päivän mittaan lähtee. En saanut alas suupalaakaan. Koulussa oli ekalla tunnilla englantia. Käytin kaikki voimani siihen, että pysyn hereillä. Koulukirjan kuvat ja teksti näyttivät sumeilta, ja yritin kirjoittaa vastauksia tehtäviin, mutta päässäni oli vain sumua. Nuokuin tunnin puoliväliin pää lähes kiinni pulpetissa ja lopulta laahustin opettajan luo sanoen, että minulla on vähän huono olo. Opettaja sanoi, että oli katsellut minua ja että näytin suoraan sanottuna aivan hirveältä. Opettaja soitti äidilleni joka tuli kiukkuisena hakemaan. Kun kuume mitattiin hetkeä myöhemmin, sitä oli noin 40 astetta. Jouduin vielä samana päivänä moneksi tunniksi päivystykseen. 

Äitini oli harvoin sairaana, mutta hänellä oli tapana mennä kipeänä töihin. Hän ajatteli siten olevansa hyvä työntekijä, kun ei sillä tavalla pienistä välitä. 

Itse en ikinä laittaisi lapsiani sairaana kouluun. On kaiken muun lisäksi törkeää edesauttaa epidemioiden leviämistä. 

Minulla on samoja kokemuksia. Tästä johtuen olen koko aikuisikäni olen aina potenut huonoa omaatuntoa, kun olen jäänyt kipeänä kotiin, vaikka tiedän tehneeni oikein.

Vierailija kirjoitti:

Oliko teidän muiden äideillä tapana syödä erillään muusta perheestä? Muistan kuinka äiti söi avattu leikkuulauta pöytänään ja muu perhe ruokapöydän ääressä.

Noin kummallista tapaa en kyllä halunnut omaan kotiini.

Anoppi teki noin tai söi jopa seisaaltaan jostain leipälautaselta närkkien jotain olematonta. Usein kyllä väitti jo syöneensä ruokaa laittaessa. Hänellä oli kyllä syömishäiriö. Oli niin laiha kun kuvissa keskitysleirien vangit.

Sauna keskiviikkoisin ja lauantaisin. Muulloin ei missään nimessä voinut lämmittää, eikä ainankaan kolmatta kertaa viikossa koska sähkönkulutus lisääntyy niin paljon. Ei myöskään suihkussa käyty kuin saunapäivinä. Hiukset piti pestä lavuaarissa teininä, kun ne kuitenkin rasvoittui päivittäin.

Nyt omassa kodissa sauna lämpenee lähes päivittäin.

Sauna oli vain lauandaisin. Ei minään muina päivinä. Saunajuomaksi vain punaherukkamehua. Ei koskaan limua, makkaraa sendään sai. Mummolassa sai Olvin Jaffaa, voi eddä se oli hjuvaa. Sunnundai aamusin oli radio auki, sieldä kuului jumalanpalvelus, viduddi kuunnella. Aikuisena lämmidän saunan 4 kerdaa viikossa ja annan lasdeni juoda limua niin paljon kuin jaksavad. 

Mä en ymmärrä miten käytetyt vaatteet ovat olleet joillekin niin traumatisoivia. Mä käytin siskojen ja serkkujen vanhoja vaatteita. Toki joskus sain jotain uusiakin. Ei ole ollut mitään ostosvimmaa aikuisena vaikka varaa olisikin. En myöskään ymmärrä miksi vanhempien olisi pitänyt vahtia läksyjen tekoa. Ihan itse hoidin ja maisteriksi asti luin.

Itselleni on jäänyt inho joulua kohtaan. Isä alkoi juomaan aina jossain kohtaa ja sitä jatkui päiviä. Vietän joulua pääsääntöisesti ulkomailla enkä juhli sitä.

Tuon aikaisin heräämisen tunnistan myös. Itse olen iltavirkku. Silti viikonloppuisin piti herätä aikaisin siivoamaan tai leikkaamaan nurmikkoa jne. Me lapset hoidimme enimmäkseen kotityöt heti kun olimme riittävän vanhoja eli seitsemän vuotiaasta alkaen. Kävimme myös toisinaan ruokakaupassa omin päin, jolloin lasku laitettiin tilille. Tämä siis 80-90-luvuilla.

Pölyjen pyyhkiminen kirjahyllystä, jossa oli kaikenlaista turhaa pikkusälää.

Toinen asia, joka ei nyt ihan ole sama asia, mutta liittyy hieman aiheeseen on koulumatkat. Itse kuljin tokaluokkalaisesta lähtien kouluun ihan itse, oli tuuli tai tuisku tai mikä lie rankkasade ja luistimet ja sukset sun muut tietenkin raahasin mukana. Nyt kun minulla on omia lapsia, minun äitini kuskaa vielä yläastelaisiakin kouluun lähes joka päivä. 

Lauantaisiivous oli itse rutiineista ankein. Ei niinkään itse siivous, vaan se, kuinka se tapahtui äidin johdolla erittäin kielteisessä tunnelmassa, ikään kuin varsinainen raataminen tekisi ihmisestä jotenkin paremman. Yleensä tähän liittyi vielä jatkuva marttyyriys äidin taholta, siinä hengessä, että hän joutuu aina uhrautumaan, vaikka kaikki oli pakotettu osallistumaan tavallansa. Tämä lienee tyypillistä kyseiselle ikäluokalle, jotka ovat omassa lapsuudessaan tällaisen tyylin oppineet. Muistikuvieni mukaan aamulla tuli jopa herätä nimenomaan siivoamaan, ja siihen liittyi esimerkiksi joka viikkoista luutuamista ja mattojen ulos viemistä. Jos me lapset siivosimme äidin mielestä liian hitaasti (esimerkiksi unohduimme järjestelemään omia tavaroitamme hartaasti pölyjä pyyhkiessä), siitä kuultiin. Lauantaisiivouksen lisäksi äiti esimerkiksi imuroi joka ikinen päivä, paitsi sunnuntaisin.

Sinänsä olin kotoa pois muutettuani ihan tyytyväinen siihen, että lauantaisiivous oli muodostunut rutiiniksi, joka säilyi pitkälle omassa elämässäni (toki vähemmän kuormittavassa muodossa). Olin tottunut noudattamaan rutiinia niin orjallisesti, että vaikka olisin käynyt opiskeluaikana yöelämässä, heräsin lauantaina viimeistään kello yhdeksän siivoamaan! Sittemmin olen tästä tavasta luopunut, enkä yleensä halua käyttää viikonlopun kokonaisia vapaapäiviä siivoamiseen. Siivoan siten pitkin viikkoa iltaisin töiden jälkeen, ja jos on suuremmin siivottavaa, teen se yleensä torstaisin, jotta jo perjantai on siivoamisesta vapaa. Luutuamista, mattojen ulos viemistä, ikkunanpesua ja vastaavia työläitä asioita kyllä vältän viimeiseen saakka. 

Minua ei koskaan halattu eikä otettu syliin. Isältäni sain kuritusväkivaltaa. En ole koskaan päässyt yli noista asioista.

Muistan joskus kinuamalla päässeeni äidin syliin, mutta hän ei suostunut pitämään kiinni minusta ja ilmeensä oli kuin häntä olisi inhottanut. Jos menin kiinni häneen, käskettiin mennä pois kiehnäämästä. Ihanne lapsi oli hiljaa ja näkymätön.

Vanhemmat eivät leikkineet lastensa kanssa tai kiinnostuneet harrastuksista tai koulunkäynnistä. Sain kinuta että joku kuullustelisi koealueen tai viettäisi aikaa kanssani tai tulisi katsomaan kun minulla oli urheiluharrastuksessa kisat. Nykyään toki nämä asiat varmaan menneet osalla vanhemmista äärilaitaan.

Museot eivät ole automaattisesti tylsiä paikkoja, mutta taidan kyllä tietää kuinka kultturelli ap on tämän perusteella.

Selailin tätä ketjua. Minulle oli vaikeaa teini-iässä se, että äiti esti tapaamasta vastakkaista sukupuolta ennen kuin olisin jo ammatin hankkinut ja työpaikassa. Yritin sanoa, jotta tuossa tapauksessa  ne hyvät aviomiehet ovat jo varatut ja joudun tyytymään ylijäämään. Mutta minua ei kuunneltu. Niinpä muutin kauas kotoa 24-vuotiaana. Hävettää sanoa, jotta olin tosiaan 24-vuotias ennen kuin muutin lopullisesti  pois kotoa - pitkälle. Puolisokin sillä karkureissulla löytyi ja sillä karkumatkalla olen edelleen.