Kummius ja vuosien jälkeen jotenkin paha mieli

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se ole mikään vastavuoroinen rooli. Miten voit kuvitella sellaista?

Kun olin itse lapsi tai nuori omat vanhempani opettivat minut huomioimaan kummejani. Kiitin kummiani ja  joskus äiti lähetti viemään kukkaa tai jotain muistamista. Aikuisenakin muistin kummejani. Minulle opetettiin, että suhde on vastavuoroinen.

Ehkä siksi koenkin asian niin jotenkin loukkaavana. Tunnen, että minut on kuin hylätty tms. Olen odottanut korttia edes kummilapseni vanhemmilta, kun olen täyttänyt pyöreitä lukuja, olen valmistunut ammattiin tai mennyt naimisiin. Tuntuu jotenkin tylyltä ja kylmältä.

ap.

Tapoja on erilaisia. Esimerkiksi mieheni ei edes tiedä, kuka hänen kumminsa on. Kummisuhde voi olla läheinen, molemminpuolinen, etäinen, yksipuolinen tai se on vain nimi jossakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi kastetaan lapsi ja hänelle se kummi valitaan? Näitä kirkon sakramentteja suoritetaan vaikka niillä ei ole mitään suurempaa sisäistä merkitystä.    Sama se on häiden kanssa. Ihan hullua suuret häät  ovat teatteria pienen ihmisen elämässä. Hautauskin halutaan ihan varmuudeksi. Elämän aikana ei olla missään tekemisissä uskonasioiden kanssa. Sinne riparillekin halutaan vain rilluttelemaan, kun naapurin pissiskin sinne menee. 

Älä kummi sure, olet lahjasi antanut se on nyt siinä. Olit ehkä nuorempana ystävä vanhempien kanssa, mutta et nyt niin läheinen. Olisi ollut hyvin huomaavaista jos olisivai sinua muistaneet. 

Kiitos lohduttavista sanoista. Ihan kuin olisi "nähnyt" jostakin asian. Kyllä näin on kuin sanoit: "olit ehkä nuorempana ystävä vanhempien kanssa, mutta et nyt niin läheinen". Se on totta. Olin nuori opiskelija, kun minut valittiin. Pidin tehtävää kunniatehtävänä. Yritin toteuttaa lahjatoiveita. Yritin välittää ja kysyä kummilapsen kuulumisia jne. En varmaan saanut sellaista arvostusta osakseni kummilapsen vanhempien suunnalta kuin olisin tarvinnut. Nyt lapsi on jo aikuinen. Olen vuosien saatossa ollut ihmeissäni, kun minulla on ollut kaikenlaisia merkkipäiviä, valmistuminen ja naimisiinmeno ja minua ei ole noteerattu mitenkään. Annoin itsestäni niin paljon ja eikä minulle osattu antaa arvoa. Se on jotenkin satuttanut.

ap.

Onko sinulla yhtään ystäviä? Millaiset välit sukulaisiin? Tuo kummilapsessa ja hänen vanhemmissaan roikkuminen kuulostaa nyt tosi kummalliselta. Kummilapsesi on jo aikuinen ja vieläkin vatvot asiaa. Ei ole ihan normaalia, suoraan sanottuna.

Tulin tänne katsomaan ja täällä on kirjoiteltu ketjuu. Minulla on paljon ystäviä ja läheiset välit omiin sukulaisiini. Miten tähän kummiasiaan liittyy minun omat ystävät ja välit sukulaisiini? 

ap.

Vierailija kirjoitti:

Monet ovat kirjoittaneet kitkerän oloisina, että kummi on pelkkä lahja-automaatti.

Minä muistan oman kummini olleen juuri sitä. Kasvoton lahja-automaatti. Asui toisella paikkakunnalla, ja lähetti lahjan aina syntymäpäivän korvilla, mikä oli mukavaa ja ihanaa. Kääntöpuoli oli siinä, että äiti pakotti sitten aina soittamaan kiitospuhelun, ihmiselle, jota en tuntenut ollenkaan. Tuntemattomalle ihmiselle. Olin ujo mutta äärimmäisen kohtelias lapsi, ja nuo puhelut olivat minulle todella ahdistavia.

Vinkki kaikille kummeille: viekää kummilapsianne metsäretkille, leffaan, shoppailemaan, syömään. Siinä ne suhteet muodostuu - ei siinä, että lähetetään lahja kerran vuodessa ja sitten katkeroidutaan, kun toinen ei panosta suhteeseen vaan pitää lahja-automaattina...

Jos haluat että toinen näkee sinut oikeana ihmisenä eikä lahja-automaattina, niin parhaiten se onnistuu olemalla toiselle oikea ihminen eikä lahja-automaatti.

 Onhan tässä vanhemmillakin vastuu kenet pyytävät?  

Minusta tuntuu, että kummi yritti hoitaa kummintehtävää sinun kohdalla niin kuin osasi. Olihan hän kultainen kun hän sinua huomioi. Hän ei varmaan osannut olla muulla tavalla kummi kuin omalla lahja-automaatti (aivan kuin häntä sanoit).

ap.

Kokemukseni on osoittanut, että kummeiksi kannattaa valita lähisukulaisia, niin kummisuhde pysyy. Olen pahnanpohjimmainen, ja kummeikseni nykäistiin hihasta ja kiireessä mummoni ja setäni. Hyvin muistivat aina, ja itse muistin tietenkin kiittää kaikin tavoin.  Setä meni vielä vuosikausiksi Afrikkaan töihin ja lähetteli ja toi sieltä kaikkea kivaa. Hänellä oli omiakin lapsia eikä hän veljiänikään laiminlyönyt, mutta veljeni ymmärsivät, että minä olin itseoikeutettu ykkönen. Kummilahjani olivat rahalliselta arvoltaan vaatimattomia, Afrikan-lahjat tietty eksoottisia. Veljieni kummit valitettavasti hävisivät nopesti kuin pieru Saharaan. Olivat jotain äidin tai isän taikka molempien nuoruudentuttuja. Heitä eroili, ja vanhempanikin erosivat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monet ovat kirjoittaneet kitkerän oloisina, että kummi on pelkkä lahja-automaatti.

Minä muistan oman kummini olleen juuri sitä. Kasvoton lahja-automaatti. Asui toisella paikkakunnalla, ja lähetti lahjan aina syntymäpäivän korvilla, mikä oli mukavaa ja ihanaa. Kääntöpuoli oli siinä, että äiti pakotti sitten aina soittamaan kiitospuhelun, ihmiselle, jota en tuntenut ollenkaan. Tuntemattomalle ihmiselle. Olin ujo mutta äärimmäisen kohtelias lapsi, ja nuo puhelut olivat minulle todella ahdistavia.

Vinkki kaikille kummeille: viekää kummilapsianne metsäretkille, leffaan, shoppailemaan, syömään. Siinä ne suhteet muodostuu - ei siinä, että lähetetään lahja kerran vuodessa ja sitten katkeroidutaan, kun toinen ei panosta suhteeseen vaan pitää lahja-automaattina...

Jos haluat että toinen näkee sinut oikeana ihmisenä eikä lahja-automaattina, niin parhaiten se onnistuu olemalla toiselle oikea ihminen eikä lahja-automaatti.

 Onhan tässä vanhemmillakin vastuu kenet pyytävät?  

Minusta tuntuu, että kummi yritti hoitaa kummintehtävää sinun kohdalla niin kuin osasi. Olihan hän kultainen kun hän sinua huomioi. Hän ei varmaan osannut olla muulla tavalla kummi kuin omalla lahja-automaatti (aivan kuin häntä sanoit).

ap.

jatkan vielä jokainen kummi varmasti yrittää hoitaa omalla tavalla kummin osaansa. Minusta jokaista kummia, joka yrittää tehdä parhaansa pitäisi arvostaa. Sitäkin kummia pitäisi osata arvostaa, joka on vain "lahja-automaatti". Käyttäähän tämäkin kummi rahojaan lapseen. Jos kummi olisi itsekäs, voisi käyttää kaikki nämäkin rahat itseänsä varten, Tulee jotenkin paha olo kaikkien "lahja-autommaatikummien" takia. Ei osata arvostaa, että kummi yrittää siltikin parhaansa omalla tavallaan.

ap.

Vierailija kirjoitti:

Kokemukseni on osoittanut, että kummeiksi kannattaa valita lähisukulaisia, niin kummisuhde pysyy. Olen pahnanpohjimmainen, ja kummeikseni nykäistiin hihasta ja kiireessä mummoni ja setäni. Hyvin muistivat aina, ja itse muistin tietenkin kiittää kaikin tavoin.  Setä meni vielä vuosikausiksi Afrikkaan töihin ja lähetteli ja toi sieltä kaikkea kivaa. Hänellä oli omiakin lapsia eikä hän veljiänikään laiminlyönyt, mutta veljeni ymmärsivät, että minä olin itseoikeutettu ykkönen. Kummilahjani olivat rahalliselta arvoltaan vaatimattomia, Afrikan-lahjat tietty eksoottisia. Veljieni kummit valitettavasti hävisivät nopesti kuin pieru Saharaan. Olivat jotain äidin tai isän taikka molempien nuoruudentuttuja. Heitä eroili, ja vanhempanikin erosivat.

Olen samaa mieltä kanssasi. Minä en vaan osannut kieltäytyä, kun minut pyydettiin. Olin niin nuori ja luulin, että "ei voi kieltäytyä". En ole kummilapseni lähisukulainen. Mietin asiaa ja olen samaa mieltä kanssasi että kannattaa ottaa kummi aivan lähisukulaisesta.

ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se ole mikään vastavuoroinen rooli. Miten voit kuvitella sellaista?

Kun olin itse lapsi tai nuori omat vanhempani opettivat minut huomioimaan kummejani. Kiitin kummiani ja  joskus äiti lähetti viemään kukkaa tai jotain muistamista. Aikuisenakin muistin kummejani. Minulle opetettiin, että suhde on vastavuoroinen.

Ehkä siksi koenkin asian niin jotenkin loukkaavana. Tunnen, että minut on kuin hylätty tms. Olen odottanut korttia edes kummilapseni vanhemmilta, kun olen täyttänyt pyöreitä lukuja, olen valmistunut ammattiin tai mennyt naimisiin. Tuntuu jotenkin tylyltä ja kylmältä.

ap.

Tapoja on erilaisia. Esimerkiksi mieheni ei edes tiedä, kuka hänen kumminsa on. Kummisuhde voi olla läheinen, molemminpuolinen, etäinen, yksipuolinen tai se on vain nimi jossakin.

Tämä ketju on osoittanut, että tapoja on hyvin erilaisia.  

ap.

Täällä toinen pettynyt. Minulla on kaksi kummilasta, siskon lapsi ja entisen parhaan ystävän lapsi. Siskon lapsen kanssa kummius on ihanaa mutta tuo toinen tapaus...

Ekan parin vuoden jälkeen musta tuli pelkkä sponsori. Nyt jopa toivottiin, että lahjojen sijasta alkaisin säästää lapselle rahaa. Ikävä kyllä tiedän, että vanhemmat ovat sossun asiakkaita eikä moinen järjestely ole mahdollinen. En edes luota siihen, että rahat päätyisivät säästötililtä lapsen käyttöön.

Eniten hiertää se, että mulla oli kummilapseen hyvä kaveruus, keksin hänelle kaikenlaista kivaa tekemistä ja käytin energiaa siihen, että muistin häntä aina kehitysvaiheeseen ja hänen kiinnostuksenkohteisiinsa sopivalla lahjalla. Kiitoksen olen saanut pari kertaa, kun olen alkanut kysellä, tuliko lahja ylipäätään perille. Mulle opetettiin lapsena, että kummille soitetaan tai kirjoitetaan kiitokseksi, ja että synttäreillä/jouluna muistetaan myös. Ainoa yhteydenpito on mun suunnaltani, mitään ei ole vuosiin kuulunut kummilapsesta tai hänen vanhemmistaan ellen herättele.

Tässä siis vieraannun ja odottelen, että kersa olisi kohta rippikouluikäinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monet ovat kirjoittaneet kitkerän oloisina, että kummi on pelkkä lahja-automaatti.

Minä muistan oman kummini olleen juuri sitä. Kasvoton lahja-automaatti. Asui toisella paikkakunnalla, ja lähetti lahjan aina syntymäpäivän korvilla, mikä oli mukavaa ja ihanaa. Kääntöpuoli oli siinä, että äiti pakotti sitten aina soittamaan kiitospuhelun, ihmiselle, jota en tuntenut ollenkaan. Tuntemattomalle ihmiselle. Olin ujo mutta äärimmäisen kohtelias lapsi, ja nuo puhelut olivat minulle todella ahdistavia.

Vinkki kaikille kummeille: viekää kummilapsianne metsäretkille, leffaan, shoppailemaan, syömään. Siinä ne suhteet muodostuu - ei siinä, että lähetetään lahja kerran vuodessa ja sitten katkeroidutaan, kun toinen ei panosta suhteeseen vaan pitää lahja-automaattina...

Jos haluat että toinen näkee sinut oikeana ihmisenä eikä lahja-automaattina, niin parhaiten se onnistuu olemalla toiselle oikea ihminen eikä lahja-automaatti.

 Onhan tässä vanhemmillakin vastuu kenet pyytävät?  

Minusta tuntuu, että kummi yritti hoitaa kummintehtävää sinun kohdalla niin kuin osasi. Olihan hän kultainen kun hän sinua huomioi. Hän ei varmaan osannut olla muulla tavalla kummi kuin omalla lahja-automaatti (aivan kuin häntä sanoit).

ap.

Niin varmasti hoitikin tehtävän kykyjensä mukaan. En myöskään ole kummilleni millään tapaa katkera tai edes pettynyt häneen. Päin vastoin, oli ihanaa lapsena kun joku muisti, vaikken edes tiennyt, miltä tuo joku näytti. Viesti oli enemmänkin osoitettu pettyneille kummeille kehotuksena puntaroida omaa annettua panostaan, ennen kuin leimaa kummilapsensa tai tämän perheen kiittämättöksi. Jos oma panostus suhteeseen on se, että lähettää lahjakortin postissa kerran vuoteen, se on ihan ok, mutta silloin ei mielestäni ole syytä vetää marttyyrinviittaa harteille, jos suhde ei vuosien saatossa muodostu kukoistavaksi.

Kadun että olen suostunut niin monen (5) lapsen kummiksi. Samalla tavalla juttelen ja huomion muidenkin kavereiden lapset kun kyläilemme mutta kummilapset ovat niitä joille on velvollisuus viedä lahjat kahdesti vuodessa. Mitään muuta erityisempää kontaktia ei kummilapsiin ole. Ikävä todeta mutta kaksi heistä on sellaisia etten heistä oikeastaan pidä lainkaan. En tietenkään osoita sitä lapsille. Minulla ei valitettavasti ole voimia viedä kummilapsia teatteriin, retkille tms ja talouden ollessa rajallinen tulee myös huomioida että esim. leffa ja pizzalla käynti maksaisivat monesti enemmän kuin pieni lahja. Niinpä olen lahja-automaattikummi. Pohdin juuri kehtaanko lopettaa lahjomiset konfirmaatioon ja jatkaa vain korttilinjalla, vai pitäisikö lahjoa 18v-päivään asti.

Vierailija kirjoitti:

Kadun että olen suostunut niin monen (5) lapsen kummiksi. Samalla tavalla juttelen ja huomion muidenkin kavereiden lapset kun kyläilemme mutta kummilapset ovat niitä joille on velvollisuus viedä lahjat kahdesti vuodessa. Mitään muuta erityisempää kontaktia ei kummilapsiin ole. Ikävä todeta mutta kaksi heistä on sellaisia etten heistä oikeastaan pidä lainkaan. En tietenkään osoita sitä lapsille. Minulla ei valitettavasti ole voimia viedä kummilapsia teatteriin, retkille tms ja talouden ollessa rajallinen tulee myös huomioida että esim. leffa ja pizzalla käynti maksaisivat monesti enemmän kuin pieni lahja. Niinpä olen lahja-automaattikummi. Pohdin juuri kehtaanko lopettaa lahjomiset konfirmaatioon ja jatkaa vain korttilinjalla, vai pitäisikö lahjoa 18v-päivään asti.

Minusta tuntuu, että monetkaan eivät ymmärrä, että joillakin on talous rajallinen. Ymmärrän, että ei ole halpaa viedä teatteriin jne. Monesti pieni lahja tulee halvemmaksi.

Tiedän tapauksen, jossa kummi yritti ehdottaa kummilapselle kaikkea kivaa ilmaista yhteistä tekemistä. Mikään ei kiinnostanut. Vain sellainen yhteinen tekeminen kiinnosti, joka maksoi paljon. Kummi joutui tosi ahtaalle rahoissaan, mutta yritti pienistä rahoistaan toteuttaa kuitenkin jotain niistä, mitä toivottiin.

ap.

Vierailija kirjoitti:

Kadun että olen suostunut niin monen (5) lapsen kummiksi. Samalla tavalla juttelen ja huomion muidenkin kavereiden lapset kun kyläilemme mutta kummilapset ovat niitä joille on velvollisuus viedä lahjat kahdesti vuodessa. Mitään muuta erityisempää kontaktia ei kummilapsiin ole. Ikävä todeta mutta kaksi heistä on sellaisia etten heistä oikeastaan pidä lainkaan. En tietenkään osoita sitä lapsille. Minulla ei valitettavasti ole voimia viedä kummilapsia teatteriin, retkille tms ja talouden ollessa rajallinen tulee myös huomioida että esim. leffa ja pizzalla käynti maksaisivat monesti enemmän kuin pieni lahja. Niinpä olen lahja-automaattikummi. Pohdin juuri kehtaanko lopettaa lahjomiset konfirmaatioon ja jatkaa vain korttilinjalla, vai pitäisikö lahjoa 18v-päivään asti.

Tiedän, että monet lopettavat lahjojen ostamisen konfirmaatioon. Sitten myöhemmin voivat muistaa isoina juhlapäivinä esim. yo-juhlat, naimisiinmeno

ap.

Lisää kummikokemuksia! Kuinka yksipuolisesta lahjakierteestä pääsee eroon? Jos kiitosta ei tule eikä edes kutsuta kakkukahveille synttärien aikaan, motivaatio lahjojen lähettämiseen / viemiseen kärsii. Onko tätä pakko jatkaa konfirmaatioon asti?

Nostan, jos tulee vielä lisää keskustelua

Miksi lahjoja pitäisi lapselle ostaa, jos lasta ei edes näe. Oma kummilapseni on vielä pieni, mutta olen nyt vuoden ajan kysellyt voiko tulla käymään ja sanonut että luokseni kylään saa tulla, vaan mikään ei sovi. Eikä muutenkaan ole äiti yhteyksissä. Joululahjan pääsi hirveällä säätämisellä viemään. Täytyy sanoa, ettei enää oikein kiinnosta. En arvannut että tässä näin käy, kun niin hinguttiin kummiksi. En ala miksikään lahjakummiksi, joka ostelee lahjoja tuntemattomalle lapselle.

Vierailija kirjoitti:

Monet ovat kirjoittaneet kitkerän oloisina, että kummi on pelkkä lahja-automaatti.

Minä muistan oman kummini olleen juuri sitä. Kasvoton lahja-automaatti. Asui toisella paikkakunnalla, ja lähetti lahjan aina syntymäpäivän korvilla, mikä oli mukavaa ja ihanaa. Kääntöpuoli oli siinä, että äiti pakotti sitten aina soittamaan kiitospuhelun, ihmiselle, jota en tuntenut ollenkaan. Tuntemattomalle ihmiselle. Olin ujo mutta äärimmäisen kohtelias lapsi, ja nuo puhelut olivat minulle todella ahdistavia.

Vinkki kaikille kummeille: viekää kummilapsianne metsäretkille, leffaan, shoppailemaan, syömään. Siinä ne suhteet muodostuu - ei siinä, että lähetetään lahja kerran vuodessa ja sitten katkeroidutaan, kun toinen ei panosta suhteeseen vaan pitää lahja-automaattina...

Jos haluat että toinen näkee sinut oikeana ihmisenä eikä lahja-automaattina, niin parhaiten se onnistuu olemalla toiselle oikea ihminen eikä lahja-automaatti.

Metsäretkille, leffaan, shoppailemaan, syömään? Mitä noilla on tekemistä uskonnon kanssa?

Itse veisin kummilapseni mielelläni kirkkoon. Se ei edes maksa mitään.

Vierailija kirjoitti:

Lisää kummikokemuksia! Kuinka yksipuolisesta lahjakierteestä pääsee eroon? Jos kiitosta ei tule eikä edes kutsuta kakkukahveille synttärien aikaan, motivaatio lahjojen lähettämiseen / viemiseen kärsii. Onko tätä pakko jatkaa konfirmaatioon asti?

Ei ole pakko.

Ei ole ainakaan meidän suvussa/lähipiirissä ollut tapana kummia muistaa kummiuden takia.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole ainakaan meidän suvussa/lähipiirissä ollut tapana kummia muistaa kummiuden takia.

Ei meilläkäön liiemmälti. Joskus muistan öitin kehotuksesta tehneeni kummeille vähän hienomman joulukortin ristipistotyönä tms ja nyt vanhemmiten kummit on niitä harvoja sukulaisia, joille lähetän joulukortin. Ei kummeistakaan ole juuri sen enempää kuulunut, sukujuhlissa jos törmätään, jutellaan vähän enemmän kuin muiden sukulaisten kanssa. En kyllä tässä vaiheessa elämää enempää odotakaan, kun omiakin kummilapsia jo on.

Meillä on monta kummilasta, jotka valitettavasti ihan maantieteellisistä syistäkin ovat ihan eri asemassa tapaamisten suhteen. Kaikki ovat vielä niin pieniä, että yksin eivät oikein voi kyläillä ja nyt korona-aikana ei olla yhtä kummilasta edes nähty puoleentoista vuoteen, kun asuu ihan eri suunnalla ja vanhempansa eristäytyvät huolellisesti. Siispä hänelle ollaan tällä hetkellä lähinnä sellainen lahjakummi, mitä en itse niin pane pahakseni, onhan sekin jotain.

Mulla 9-vuotias kummityttö. Häiritsee kanssa, kun lahjoista ei koskaan kuulu kiitosta.