Kummius ja vuosien jälkeen jotenkin paha mieli

Vierailija kirjoitti:

Valitsin kaksi ystävääni kummeiksi lapselleni vähän siinä toivossa, että ymmärtäisivät, että ovat minulle tärkeitä ihmisiä. Alkuun kutsuin lapsen synttäreille ja koetin mutenkin pitää yhteyttä, mutta heitä ei kiinnostanut tulla. Joka vuosi on tullut postissa joku halpa lahja, mutta ei heitä kiinnosta. Olen monta kertaa miettinyt pitäisikö sanoa, että ei tarvitse lähettää. Tärkeämpää olisi ollut muu yhteydenpito. Toisaalta en halua loukata. Joka tapauksessa se lahjojen antaminen on ihan turhaa. Tärkeämpää olisi pitää muuten yhteyttä.

Kysyn mielenkiinnolla. Millainen on halpa lahja? Ihan vaan esimerkkinä mikä se voisi olla. 

ap

Vierailija kirjoitti:

Kyseessä on huono kasvatus, sekä kummilapsen että hänen vanhempiensa kohdalla.

Tietenkin kummia pitäisi muistaa. Minut on kasvatettu siihen, että kummia kiitetään ja heille lähetetään vähintäänkin syntymäpäiväonnitteluja ja joulutervehdys. Näin olen myös omilta kummilapsiltani saanut siihen asti, kun he aikuistuivat. Itse olen heitä muistanut lahjalla tai rahalla 18-vuotiaaksi asti sekä myös rippijuhlassa ja valmistujaisissa. Naimisiin ei kukaan heistä vielä ole mennyt.

Omat kummini ovat jo seitsenkymppisiä. He asuvat satojen kilometrien päässä. Lähetämme joulukortit ja soitamme syntymäpäivisin.

Itse pidän huolen siitä, että lapseni tapaa kummejaan ainakin muutaman kerran vuodessa ja että hän piirustaa jonkinlaisen kuvan tai kortin kummeille syntymäpäivänä ja jouluna. Myös lapsen tarha/koulukuva annetaan kummeille. Ihan sama vaikka ne kaikki menisivät suoraan roskiin, en edes oleta, että kummit päällystäisivät seinänsä kummilapsen töherryksillä (anteeksi lapseni mutta et varsinaisesti ole Gallen-Kallela).

Kummien henkilötunnukset on siinä lapsen kastetodistuksessa. Sieltä ne syntymäpäivät näkee.

Sinulla on hyvin samanlainen kasvatus ollut kuin minulla. Kirjoitin ketjussa jo aiemmin, kuinka äitini kehoitti minun toimivan omien kummieni suhteen.

Minun omat kummit ovat edesmenneitä, mutta näin jälkeenpäin on hyvä mieli, että toimin aikoinani niin kuin oma äitini kehoitti. Kiitin lahjoista ja muistin aina joskus kummia. (Äitini lähetti viemään joskus kukkaa jne) Se oli sellainen vastavuoroinen suhde.  

ap.

Miksi kastetaan lapsi ja hänelle se kummi valitaan? Näitä kirkon sakramentteja suoritetaan vaikka niillä ei ole mitään suurempaa sisäistä merkitystä.    Sama se on häiden kanssa. Ihan hullua suuret häät  ovat teatteria pienen ihmisen elämässä. Hautauskin halutaan ihan varmuudeksi. Elämän aikana ei olla missään tekemisissä uskonasioiden kanssa. Sinne riparillekin halutaan vain rilluttelemaan, kun naapurin pissiskin sinne menee. 

Älä kummi sure, olet lahjasi antanut se on nyt siinä. Olit ehkä nuorempana ystävä vanhempien kanssa, mutta et nyt niin läheinen. Olisi ollut hyvin huomaavaista jos olisivai sinua muistaneet. 

Elämäni suurimpia virheitä on ollut suostua kummiksi. Jopa useaan kertaan. Nuorena ei vaan jotenkin kehdannut kieltätyäkään, kun kotona oli teroitettu päähän, että "kummius on kunniatehtävä" (paskan marjat). Niin monet keväät on suhattu pitkin hampain ja vitutuskäyrä kaakossa väkinäisille synttäreille, joissa juhlakalu ei voisi vähempää kiinnostaa. Luojan kiitos tällä hetkellä kaikki "lapsoset" ovat jo aikuisia ja elävät omia elämiään eikä taritse enää olla yhteyksissä - edes vanhempiinsa.

Rohkaisen kaikkia miettimään todella hartaasti onko kummius sellainen juttu, johon haluat lähteä mukaan. Kieltäytyminen on pienempi paha kuin se, että tuhlaat aikaasi ja rahojasi itsellesi vastentahtoiseen juttuun.

Itse muistelen hyvällä omaa kummitätiäni. Muisti aina mun synttärit ja muutamia kertoja käytiin jopa matkalla. Lapsena ja vielä esiteininä pidin vastavuoroisesti yhteyttä, teininä se alkoi jäädä. Vielä rippihommat hoidettiin pois ja sitten mielestäni kummi oli velvollisuutensa täyttänyt ja ihan ok mun puolelta että yhteys jäi. Tässä vuosien varrella mua on vaivannut mt-onhelmat ja olen myös pitkäaikaistyötön. En ole enää sellainen iloinen ja energinen lapsi/nuori millaisena kummini minut varmaan muistaa. Viime näkemisestä on mennyt kymmenen vuotta. En kehtaisi edes tavata häntä enää. Toivottavasti ei koe, että oli vain lahja-automaatti, jonka hyvätahtoisuutta käytettiin hyväksi.

No meillä se on toisinpäin. Laitoin yhden hyvän ystäväni lapseni kummiksi. On käynyt viimeksi yksivuotissynttäreillä. Poika on nyt kuusivuotias. Hän ei edes tunne omaa kummitätiään. Ei edes sitä korttia ole tullut postista. En sano, että se lahja olis tärkeintä, mutta kieltämättä se varmasti kummastuttaa lasta, kun toiset kummit muistavat. Tulisi edes kortti ja vaikkapa pieni suklaapatukka, niin lapsi varmaan ilahtuisi, että kummitätinsä muistaa kuka hän on. Mutta ei mitään. Vähän kaduttaa, että en laittanut erästä toista ystävääni kummiksi.

Vierailija kirjoitti:

Miksi kastetaan lapsi ja hänelle se kummi valitaan? Näitä kirkon sakramentteja suoritetaan vaikka niillä ei ole mitään suurempaa sisäistä merkitystä.    Sama se on häiden kanssa. Ihan hullua suuret häät  ovat teatteria pienen ihmisen elämässä. Hautauskin halutaan ihan varmuudeksi. Elämän aikana ei olla missään tekemisissä uskonasioiden kanssa. Sinne riparillekin halutaan vain rilluttelemaan, kun naapurin pissiskin sinne menee. 

Älä kummi sure, olet lahjasi antanut se on nyt siinä. Olit ehkä nuorempana ystävä vanhempien kanssa, mutta et nyt niin läheinen. Olisi ollut hyvin huomaavaista jos olisivai sinua muistaneet. 

Kiitos lohduttavista sanoista. Ihan kuin olisi "nähnyt" jostakin asian. Kyllä näin on kuin sanoit: "olit ehkä nuorempana ystävä vanhempien kanssa, mutta et nyt niin läheinen". Se on totta. Olin nuori opiskelija, kun minut valittiin. Pidin tehtävää kunniatehtävänä. Yritin toteuttaa lahjatoiveita. Yritin välittää ja kysyä kummilapsen kuulumisia jne. En varmaan saanut sellaista arvostusta osakseni kummilapsen vanhempien suunnalta kuin olisin tarvinnut. Nyt lapsi on jo aikuinen. Olen vuosien saatossa ollut ihmeissäni, kun minulla on ollut kaikenlaisia merkkipäiviä, valmistuminen ja naimisiinmeno ja minua ei ole noteerattu mitenkään. Annoin itsestäni niin paljon ja eikä minulle osattu antaa arvoa. Se on jotenkin satuttanut.

ap.

Vierailija kirjoitti:

Elämäni suurimpia virheitä on ollut suostua kummiksi. Jopa useaan kertaan. Nuorena ei vaan jotenkin kehdannut kieltätyäkään, kun kotona oli teroitettu päähän, että "kummius on kunniatehtävä" (paskan marjat). Niin monet keväät on suhattu pitkin hampain ja vitutuskäyrä kaakossa väkinäisille synttäreille, joissa juhlakalu ei voisi vähempää kiinnostaa. Luojan kiitos tällä hetkellä kaikki "lapsoset" ovat jo aikuisia ja elävät omia elämiään eikä taritse enää olla yhteyksissä - edes vanhempiinsa.

Rohkaisen kaikkia miettimään todella hartaasti onko kummius sellainen juttu, johon haluat lähteä mukaan. Kieltäytyminen on pienempi paha kuin se, että tuhlaat aikaasi ja rahojasi itsellesi vastentahtoiseen juttuun.

Se on totta. Kaikkien kannattaisi miettiä asiaa tarkemmin. Minäkin miettisin nykyään tarkemmin, mutta parikymmentäv uotta sitten en osannut kai miettiä tarpeeksi hyvin.

ap.

Täällä on tullut mielipiteitä puolesta ja vastaan. On ollut helpottavaa jotenkin avautua täällä. Monet ovat tunteneet myötätuntoakin minua kohtaan. Kiitos vastanneille!

ap.

Semmonenkin pointti on, että et välttämättä

tykkää kummilapsestasi.

Se se vasta on kiusallista.

Vierailija kirjoitti:

Semmonenkin pointti on, että et välttämättä

tykkää kummilapsestasi.

Se se vasta on kiusallista.

En ole näin ajatellut.

ap.

Monet ovat kirjoittaneet kitkerän oloisina, että kummi on pelkkä lahja-automaatti.

Minä muistan oman kummini olleen juuri sitä. Kasvoton lahja-automaatti. Asui toisella paikkakunnalla, ja lähetti lahjan aina syntymäpäivän korvilla, mikä oli mukavaa ja ihanaa. Kääntöpuoli oli siinä, että äiti pakotti sitten aina soittamaan kiitospuhelun, ihmiselle, jota en tuntenut ollenkaan. Tuntemattomalle ihmiselle. Olin ujo mutta äärimmäisen kohtelias lapsi, ja nuo puhelut olivat minulle todella ahdistavia.

Vinkki kaikille kummeille: viekää kummilapsianne metsäretkille, leffaan, shoppailemaan, syömään. Siinä ne suhteet muodostuu - ei siinä, että lähetetään lahja kerran vuodessa ja sitten katkeroidutaan, kun toinen ei panosta suhteeseen vaan pitää lahja-automaattina...

Jos haluat että toinen näkee sinut oikeana ihmisenä eikä lahja-automaattina, niin parhaiten se onnistuu olemalla toiselle oikea ihminen eikä lahja-automaatti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole itse kummi mutta mietin suhdetta omiin kummeihini. Sitä ei ole. He toivat lahjoja mutta he olivat vanhempieni ystäviä. Heillä ei ollut yhteystietojani eikä minulla heidän. He kyselivät tavalliset miten koulussa- jutut ja se siitä. Ei minulla ole heihin mitään sidettä, ei ole koskaan ollut. En tiedä haikailevatko minulta joulukorttia.

En tiedä, odottavatko kummisi joulukorttia, mutta en usko, että kummisi huonoa ajattelisi, jos kummilapsi joulukortilla haluaa muistaa.

En halua, sehän oli pointti. Ei minulla ole mitään suhdetta heihin. Jos olisivat halunneet, heidän olisi pitänyt luoda se suhde minuun 20 vuotta sitten. Ei se lahjojen tuomisella synny.

Onko niin, että tulevaisuudessakaan et halua mitään suhdetta kummeihisi? Elämä voi olla ihmeellinen. Kummisi voi muuttaa, vaikka naapuriisi. Päätätkö, että et halua olla missään tekemisissä? Muistat sen, että kummisi olisi vaan joskus lahja-automaatteja lapsuudessa ja tämän takia suhdetta ei voi myöhemminkään elämässä voi syntyä.

ap

On sinulla ainakin draaman tajua, jos ei muuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi kastetaan lapsi ja hänelle se kummi valitaan? Näitä kirkon sakramentteja suoritetaan vaikka niillä ei ole mitään suurempaa sisäistä merkitystä.    Sama se on häiden kanssa. Ihan hullua suuret häät  ovat teatteria pienen ihmisen elämässä. Hautauskin halutaan ihan varmuudeksi. Elämän aikana ei olla missään tekemisissä uskonasioiden kanssa. Sinne riparillekin halutaan vain rilluttelemaan, kun naapurin pissiskin sinne menee. 

Älä kummi sure, olet lahjasi antanut se on nyt siinä. Olit ehkä nuorempana ystävä vanhempien kanssa, mutta et nyt niin läheinen. Olisi ollut hyvin huomaavaista jos olisivai sinua muistaneet. 

Kiitos lohduttavista sanoista. Ihan kuin olisi "nähnyt" jostakin asian. Kyllä näin on kuin sanoit: "olit ehkä nuorempana ystävä vanhempien kanssa, mutta et nyt niin läheinen". Se on totta. Olin nuori opiskelija, kun minut valittiin. Pidin tehtävää kunniatehtävänä. Yritin toteuttaa lahjatoiveita. Yritin välittää ja kysyä kummilapsen kuulumisia jne. En varmaan saanut sellaista arvostusta osakseni kummilapsen vanhempien suunnalta kuin olisin tarvinnut. Nyt lapsi on jo aikuinen. Olen vuosien saatossa ollut ihmeissäni, kun minulla on ollut kaikenlaisia merkkipäiviä, valmistuminen ja naimisiinmeno ja minua ei ole noteerattu mitenkään. Annoin itsestäni niin paljon ja eikä minulle osattu antaa arvoa. Se on jotenkin satuttanut.

ap.

Onko sinulla yhtään ystäviä? Millaiset välit sukulaisiin? Tuo kummilapsessa ja hänen vanhemmissaan roikkuminen kuulostaa nyt tosi kummalliselta. Kummilapsesi on jo aikuinen ja vieläkin vatvot asiaa. Ei ole ihan normaalia, suoraan sanottuna.

Vain yhdelle kummilapselleni on opetettu hyvät käytöstavat. Ja hän on kaiken lisäksi erityislapsi, mutta osasi jo pienenä kiittää ja muistaa myös kummia. Nyt aikuisena samaten toivottaa hyvää joulua yms.

Kyse on kasvatuksesta. Mutta kummius ei ole elämässäni mitenkään tärkeää enkä enää pidä yhteyttä muihin kummilapsiini kuin tuohon yhteen, jonka kanssa voi toimia normaalisti kuten muidenkin aikuisten tuttavien. 

Jos et kutsunut perhettä häihisi, niin miksi heidän olisi pitänyt sinua muistaa? Entä kutsuitko heitä synttäreillesi? Ihan vain lähimpiä (vanhemmat/lapset/puoliso tai muu erityinen ihmissuhde) on tapana muistaa merkkipäiviä, vaikka ei olisi mitään juhlistamista. Oletteko tekemisissä edes viikoittain/kuukausittain, vai vain kun sinut kutsutaan kummina synttäreille? Ei lahjoja kannata ostella toivoen toisten huomioivan sinut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se ole mikään vastavuoroinen rooli. Miten voit kuvitella sellaista?

Totta kai on.

Kummi on kummilapsen ystävä, ja ystävyys on vastavuoroista.

Ap, kurjaa että sulla on käynyt noin.

Tuo on kuitenkin hyvin tyypillistä.

Voit hyvin sanoutua irti kummin tehtävästä.

Olet hoitanut sen paremmin kuin hyvin ja se on nyt tehty.

Ystävä, jota lapsi ei ole itse valinnut... Mistä lähtien vanhemmat saavat valita lapsen ystävät?

Kummi on perinteisesti varavanhempi, hän on sitoutunut ottamaan lapsen elämässä huoltajan ja vanhemman roolin, jos oikeat vanhemmat estyvät niin tekemästä, esim. jos he kuolevat. Tämä ei sitouta lasta mihinkään vastavuoroisuuteen.

Se on kyllä outoa jos vanhemmat ja kummit eivät ole ystäviä, ja heidän suhteensa ei ole vastavuoroinen. Miksi valita lapselleen kummit joihin ei ole läheisissä väleissä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se ole mikään vastavuoroinen rooli. Miten voit kuvitella sellaista?

Totta kai on.

Kummi on kummilapsen ystävä, ja ystävyys on vastavuoroista.

Ap, kurjaa että sulla on käynyt noin.

Tuo on kuitenkin hyvin tyypillistä.

Voit hyvin sanoutua irti kummin tehtävästä.

Olet hoitanut sen paremmin kuin hyvin ja se on nyt tehty.

Ystävä, jota lapsi ei ole itse valinnut... Mistä lähtien vanhemmat saavat valita lapsen ystävät?

Kummi on perinteisesti varavanhempi, hän on sitoutunut ottamaan lapsen elämässä huoltajan ja vanhemman roolin, jos oikeat vanhemmat estyvät niin tekemästä, esim. jos he kuolevat. Tämä ei sitouta lasta mihinkään vastavuoroisuuteen.

Se on kyllä outoa jos vanhemmat ja kummit eivät ole ystäviä, ja heidän suhteensa ei ole vastavuoroinen. Miksi valita lapselleen kummit joihin ei ole läheisissä väleissä?

Ei kummi mikään varavanhempi ole. Ihan on omaa keksintöäsi tuollainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se ole mikään vastavuoroinen rooli. Miten voit kuvitella sellaista?

Totta kai on.

Kummi on kummilapsen ystävä, ja ystävyys on vastavuoroista.

Ap, kurjaa että sulla on käynyt noin.

Tuo on kuitenkin hyvin tyypillistä.

Voit hyvin sanoutua irti kummin tehtävästä.

Olet hoitanut sen paremmin kuin hyvin ja se on nyt tehty.

Ystävä, jota lapsi ei ole itse valinnut... Mistä lähtien vanhemmat saavat valita lapsen ystävät?

Kummi on perinteisesti varavanhempi, hän on sitoutunut ottamaan lapsen elämässä huoltajan ja vanhemman roolin, jos oikeat vanhemmat estyvät niin tekemästä, esim. jos he kuolevat. Tämä ei sitouta lasta mihinkään vastavuoroisuuteen.

Se on kyllä outoa jos vanhemmat ja kummit eivät ole ystäviä, ja heidän suhteensa ei ole vastavuoroinen. Miksi valita lapselleen kummit joihin ei ole läheisissä väleissä?

Ei kummi mikään varavanhempi ole. Ihan on omaa keksintöäsi tuollainen.

Kannattaa lukea historiasta joskus, saatat oppia yllättäviä asioita.

Kyllä vastavuoroisuutta olisi hyvä olla ihan kaikissa ihmissuhteissa, mutta pakko myöntää, että itse valitsin kummit väkisin sellaisista ihmisistä, joita kehtasin tehtävään kysyä. Ei meillä ollut mitään oikein läheisiä perheystäviä. Lähinnä jotain sakkia, jota opiskeluajalta jäänyt roikkumaan. Suku ollut aina hirveän etäinen eli ei ollut sieltäkään, mistä kummeja ottaa.

Kauhein asia lasten kristillisessä kastamisessa on mielestäni tuo kummijuttu. Eikö voisi jäädä historiaan, kun sillä ei oikeasti ole enää mitään kristillistä painoarvoa?