Miksi nykyajan lapsiperheet tarvitsevat jotain erityistä tukea?

Ei kyllä saanut apua kotiin 80-luvullakaan kuin harvat ja valitut, äitini ei saanut koskaan, ja muistan miten vanhemmat siitä silloin puhuivat. Kun äitini odotti viimeisillään pikkusiskoani hän liukastui kylpyhuoneessa ja venäytti jonkun lihaksen yläreidessä/lonkan tienoilla, hän ei meinannut millään päästä liikkumaan, sängystä ylös ym. mutta ei saanut apua, ei myöskään vauvan syntymän jälkeen, vaikka hänen jalkansa oli pitänyt puuduttaa synnytyksen ajaksi kun se oli niin kipeä. Minä sitten 6v siinä auttelin äitiä kotona, onneksi asuttiin kerrostalossa, eikä missään metsässä, kävin lähikaupassa ym. Isyyslomaahan ei juuri tuolloin vielä ollut v -80. Muistan ihmetelleeni kun kaverin kotona oli käynyt kodinhoitaja, vaikka heillä ei minun tietääkseni ollut mitään erityistä tarvetta. Myöskään minä en ole apua saanut vaikka olen kaksosten kanssa ollut tosi kovilla, en ole kyllä edes pyytänytkään kun tiedän että apua on hyvin vaikea saada, ainakaan sellaista oikeaa fyysistä apua. Ystävätär oli vielä pari vuotta sitten töissä jossain kotipalvelufirmassa, eli kävi vanhusten, vammaisten ja muiden apua tarvitsevien kotona auttamassa, ja hän sanoi että ei riitä resurssit auttaa kaikkia jotka sitä tarvitsisivat, sairaalasta kotiutetaan ihmisiä ja annetaan puhelinnumero että soita sinne niin saat apua, mutta kun ne ihmiset soittaa on pakko sanoa että ei ehditä tulla.

69 jatkaa vielä, että taloudellinen apu lapsiperheille, varsinkin yksinhuoltajille on aivan eri tasolla kuin vielä ennen 90-luvun lamaa, tai siis se on ihan samalla tasolla vaikka palkat ja kaikki muukin on noussut huimasti 20 vuoden aikana. Esimerkiksi äitini sai minusta minimielatusmaksua aikoinaan, ja se summa oli suurinpiirtein sama minkä minä sain omasta lapsestani, välissä 20 vuotta. Lapseni 18 vuoden aikana mitä oli oikeutettu elatusmaksuun, siihen tehtiin indeksikorotus 4 kertaa, minun aikanani korotus tuli joka vuosi. Lapsiköyhyys on räjähtänyt käsiin, joten onko se sitten ihme että tulee näitä "eritystarpeita" mitä ne sitten lienee. Nykyään on lapsiperheiden ongelmat joko sitä että aikaa ei ole vanhempien työn takia, jo edella mainituista syistä, tai sitten rahaa ei ole työttömyyden takia, ja ongelmia kasaantuu sitten muitakin kun vanhemmat ovat aina stressaantuneita.

Kyllä 70-luvulla oli lapsiköyhyyttä ihan eri tavalla. Muistan kun kunnan vaatelappuja jaettiin luokan edessä kylän köyhien perheiden lapsille.

Onkos tarvinnut nyt 2000-luvulla syntyneet hakea vaatelappua luokkansa edestä.

Äiti loukkasi selkänsä ja konttasi sisällä kotihommat kun ei pystynyt kävelemään. Ei lapsia saanut päiväkotiin päiväksi, vaan kaikki lapset oli kotona, vaikka äiti ei kyennyt kävelemään.

Muistaako joku edes sitä aikaa, kun kannettiin kaivosta vedet ja tehtiin ruskeaa kastiketta pelkästään pottujen kanssa, kun ei ollut rahaa edes läskiin, että olisi saanut läskisoossia. Ja tämä on ihan 60-70 luvun vaiheessa elettyä.

Ja omasta lapsuudesta muistan, että ei sitä aikaa vanhemmilla sen kummemmin ollut. Töistä tullessa lähdettiin hakemaan puita liiteristä ja kaivosta vettä ja sytyteltiin  tulia uuniin. Jos oli aikaa istua, se aika käytettiin sukan kutomiseen tai vaatteiden paikkaamiseen.

Ja me ei oltu edes köyhiä, koska itse en hakenut vaatelappuja koskaan.

Kelpaako arvon keskuteluraadille esimerkiksi subjektiivinen päivähoito? Mielestäni on hieman outoa, että äiti voi olla taaperon kanssa kotona ja muut lapset päiväkodissa. Eikös tämä jos mikä ole sitä "erityistä" tarvetta?

70-luvulla kotihoito saattoi käydä auttamassa lastenhoidossa jos vanhempi oli sairaana. Perheiden tuet ovat jämähtäneet Niinistön valtiovarainministerikaudelle 90- luvulle, ennalta ehkäisevästä lapsi- ja nuorisotyöstä leikattu. Vaippalisä ei ollut kovin iso korotus. Ap on kasvanut isoksi ja kun on lapseton ihmettelee asioita. Kun ne muut saa kaiken, lapsiperheet, mamut, sinkut jne you name it.

Ei kyllä meillä ainakaan 70-luvun alussa mitään vaatelappuja haettu eikä perunaa pelkällä kastikkeella syöty. Hyvää tavallista kotiruokaa, lihaa ja kalaa yms. Eikä ollu kaivovesi vaan hanasta tuli niin kylmää kuin kuumaa. Isä oli työssä, äiti kotona ja äidillä aina aikaa meille lapsille. Eikä puita kanniskeltu. Mummon talossakin tuli ja meni vedet ja pappa hoiti lämmityspuolen. Aina oli aikaa lapsille, eikä mitään puutetta. Isä oli ihan keskituloinen. Ihan omillaan tultiin toimeen, ei avustuksia saatu, se lapsilisä kyllä niinkuin kaikki.

Näin Helsingissä siihen aikaan. Jossain syrjäkylillä varmaan ollut hieman toisenlaista.

Kyllä niitä vaateapulappuja koulusta tarjottiin vaikka ette olisi hakeneetkaan. Onkos nykyään koulussa terkkareita joka päivä? Saako kirjat omaksi?

Se, että se työttömän masentuneen alkoholisti mamun lapsi pääsee päiväkotiin on jatkon kannalta parempi asia sille lapselle kuin olla kotona. Miksi heistä säästetään, miksi ei oteta säästö vaikka hyvätuloisen lapsilisästä? ;-)

[quote author="Vierailija" time="11.11.2013 klo 21:05"]

Ei kyllä meillä ainakaan 70-luvun alussa mitään vaatelappuja haettu eikä perunaa pelkällä kastikkeella syöty. Hyvää tavallista kotiruokaa, lihaa ja kalaa yms. Eikä ollu kaivovesi vaan hanasta tuli niin kylmää kuin kuumaa. Isä oli työssä, äiti kotona ja äidillä aina aikaa meille lapsille. Eikä puita kanniskeltu. Mummon talossakin tuli ja meni vedet ja pappa hoiti lämmityspuolen. Aina oli aikaa lapsille, eikä mitään puutetta. Isä oli ihan keskituloinen. Ihan omillaan tultiin toimeen, ei avustuksia saatu, se lapsilisä kyllä niinkuin kaikki.

Näin Helsingissä siihen aikaan. Jossain syrjäkylillä varmaan ollut hieman toisenlaista.

[/quote]

Kaikki eivät asuneet Helsingissä 70-luvulla. Sen toki varmaan itsekin ymmärrät. Ja ei kyse ole mistään syrjäkylästä, vaan ihan tavallisesta maaseudusta, missä vielä 70-luvun alussa oli perheitä, joiden lapset sai sen vaatelapun esim. kenkien tai housujen ostoon.

Kotirouvia ei todellakaan ollut, vaan talossa, kuin talossa oli muutama kanttura. Isät teki metsureina pitkää päivää ja olivat monesti viikot pois. Perheen äiti hoisi ne pari, kolme lehmää, tai kuten äitini oli kaupassa töissä.

Mutta turha näistä on tingata. Jos sinä katsot asiaa Helsinkikeskeisyydestä ja kiellät sinnikkäästi, millaista elämä oli muualla, on näitä turha sinun varmaan lukea. Mutta ihan avartavaa on miettiä asioita muiltakin kannoilta, kuin oman. En minäkään väitä, että Helsingissä olisi pitänyt nousta lypsylle aamulla. Mutta 70-luvulla oli vielä paljon talouksia maaseudulla, joihin ei tullut esim. juoksevaa vettä. Meillekin rakennettiin uusi talo vasta 1978 ja silloin saatiin sisävessa ja vesihata. Sitä ennen asuttiin, kuten usea muukin perhe rintamamiestaloissa tai jopa vanhemmissa ja niissä ei ollut kuin kaivo pihalla.

Juu, meillä kaksi lasta, joita isovanhemmat tapaavat muutamia kertoja vuodessa. Aikoinaan kun olin lapsi, olin sisarusteni (perheessämme oli kolme lasta) usein monta viikkoa kesässä hoidossa mummolassa tai mummon ja papan mukana mökillä. Vanhempien ei paljon pitänyt päätään vaivata kesälomajärjestelyillä. Samoin järjestyi aina hoitoapua, kun joku meistä oli sairas tms.

Omat vanhempani ovat hoitaneet nyt jo kouluikäisiä lapsiani muutaman kerran muutaman tunnin kerrallaan. Heillä on omat menonsa ja harrastuksensa, eikä lasten hoito varmaan suoraan sanottuna kiinnosta. Ei siinä mitään, mutta ottaa päähän kun oikeasti välillä väsyttää tuhottomasti ja mihinkään ei päästä miehen kanssa kahdestaan. Joskus ollaan palkattu lastenhoitoapua, mutta ei sitäkään niin vaan esim yöksi tai viikonlopuksi palkata, tulee tosi kalliiksi. Omat vanhempani kehuskelevat, kuinka hekin jaksoivat kolmen lapsen kanssa aikoinaan. On vaan päässyt unohtumaan, että he saivat kosolti apua arkeensa kahdelta suunnalta, toisin kuin me.

Nron 77 pointti oli se, että siksi tarvitaan yhteiskunnan apua ja tukea, kun ihmiset ovat nykyään itsekkäämpiä kuin ennen. Sukulaisten välinen yhteishenki karisee omien tarpeiden tieltä. Voisin mä auttaa mutta kun on toi naisten saunailta. Tai kun on nyt just niin jännät kisat telkkarissa. Ostaisimme apua, mutta kun ei rahat riitä. Onneksi ystävistä saa koottua jonkinlaisen tukiverkoston, mutta ei sekään sellaisessa tilanteessa auta, että esim omassa perheessä velloo vatsatauti. Siinä ei toinen lapsiperhe pysty toista auttamaan.

[quote author="Vierailija" time="11.11.2013 klo 18:37"]

Kyllä ennen oli kaikki paremmin, huoh. No, silloin ennen 80-luvulla, kun itse olin lapsi, oli lapset aika oman onnensa nojassa. Pienet lapset leikkivät omia leikkejään metsissä ja leikkipuistoissa kaukana kotipihasta ilman vanhempiensa valvontaa. 4-vuotiaana kävin jo lähikaupassa hakemassa maitoa. Naapurin lapset olivat 6-ja 8-vuotiaina kesälomalla päivisin ilman valvontaa, kun vanhemmat kävivät töissä. Vanhempani jättivät minut 8-vuotiaana baari-vierailujen ajaksi vahtimaan nuorempia sisaruksiani. Perheeni oli täysin normaali akateeminen perhe hyvällä asuinalueella. Nykypäivänä tällaisesta vanhemmuudesta tulisi lastensuojeluilmoitus ja sossun asiakkuus. 80-luvulla tämä oli täysin hyväksyttävää lastenhoitoa. 

[/quote]

Musta tää on todella olennainen pointti. Vanhemmuuteen liittyvät vaatimukset ovat nykyään ihan eri tasolla kuin aikaisemmin. Lapset ovat erillinen "projekti" johon panostetaan, eivät vain normaali osa elämää, jossa kulkisivat mukana.

Vanhempien odotetaan osaavan kasvattaa hyvin ja sosiaalinen paine onnistua vanhempana on aika kova (varsinkin vauva-aikana). Sen huomaa tällä palstallakin melkein jokaisessa lapsiin liittyvässä ketjussa, jossa keskustelijoiden on vaikea käsittää se, että joku voi toimia lastensa kanssa eri tavalla kuin itse.

Muutos on toki lasten hyödyksikin, sillä heistä huolehditaan todella paljon paremmin kuin aiemmin. Tukipalvelut ovat tärkeitä niitä tarvitseville.

[quote author="Vierailija" time="11.11.2013 klo 21:44"]

[quote author="Vierailija" time="11.11.2013 klo 18:37"]

Kyllä ennen oli kaikki paremmin, huoh. No, silloin ennen 80-luvulla, kun itse olin lapsi, oli lapset aika oman onnensa nojassa. Pienet lapset leikkivät omia leikkejään metsissä ja leikkipuistoissa kaukana kotipihasta ilman vanhempiensa valvontaa. 4-vuotiaana kävin jo lähikaupassa hakemassa maitoa. Naapurin lapset olivat 6-ja 8-vuotiaina kesälomalla päivisin ilman valvontaa, kun vanhemmat kävivät töissä. Vanhempani jättivät minut 8-vuotiaana baari-vierailujen ajaksi vahtimaan nuorempia sisaruksiani. Perheeni oli täysin normaali akateeminen perhe hyvällä asuinalueella. Nykypäivänä tällaisesta vanhemmuudesta tulisi lastensuojeluilmoitus ja sossun asiakkuus. 80-luvulla tämä oli täysin hyväksyttävää lastenhoitoa. 

[/quote]

Musta tää on todella olennainen pointti. Vanhemmuuteen liittyvät vaatimukset ovat nykyään ihan eri tasolla kuin aikaisemmin. Lapset ovat erillinen "projekti" johon panostetaan, eivät vain normaali osa elämää, jossa kulkisivat mukana.

Vanhempien odotetaan osaavan kasvattaa hyvin ja sosiaalinen paine onnistua vanhempana on aika kova (varsinkin vauva-aikana). Sen huomaa tällä palstallakin melkein jokaisessa lapsiin liittyvässä ketjussa, jossa keskustelijoiden on vaikea käsittää se, että joku voi toimia lastensa kanssa eri tavalla kuin itse.

Muutos on toki lasten hyödyksikin, sillä heistä huolehditaan todella paljon paremmin kuin aiemmin. Tukipalvelut ovat tärkeitä niitä tarvitseville.

[/quote]

Tuo on aivan totta. Kyllä vielä 1970-luvulla lapset elelivät ihan eri tavalla "omin nokkinensa", eikä vanhempia vastuutettu milloin mistäkin. Silloin oli esim. ihan normaalia olla tuntitolkulla yksin kotona koulun jälkeen ennen vanhempien kotiin tuloa. Nykyään vanhempia, jotka eivät esim. järjestä pikkukoululaisia iltapäiväkerhoon tai muuten aikuisseuraan, pidetään vastuuttomina.

Itse menin muuten 70-luvulla lääkäriinkin itsenäisesti n. 6-7-vuotiaasta alkaen. Vanhemmat eivät voin vain voineet olla pois töistä, eikä kukaan tuollaista kummastellut.

 Mieheni on hakenut pikkuveljensä tarhasta jo 9 vuoden iässä - nykyään lapsen voi hakea vain 18 vuotta täyttänyt erikseen nimetty henkilö.. hieman ovat ajat tosiaan muuttuneet. Ja vaatimukset hyvälle vanhemmuudelle.

Kummallisissa perheissä olette kyllä kasvaneet. Ei meillä 80-luvulla todellakaan lähetetty 4-vuotiasta yksin kaupaan eikä jätetty alle 10-vuotiaita yksin kotiin illalla. Eikä ollut mitään jatkuvaa hoitoapua isovanhemmilta vaan ihan itse vanhempani ovat meidät hoitaneet.

Minua hoitivat 1970-luvulla pääosin mummuni. Olin kyllä välillä tarhassa, mutta enimmäkseen mummulassa hoidossa. Ja hyvin paljon siellä lomilla ym. ihan teini-ikään asti. Omat vanhempani ovat hoitaneet lapsiamme varmaan sata kertaa vähemmän, eikä siinä mitään, niin en ole olettanutkaan. En vain oikein jaksa näitä yleistyksiä, kuinka nykyään muka kaikki olettavat isovanhempien hoitavan lapsensa. Täyttä soopaa ainakin meillä ja lähipiirin perheillä.

Minä olin 70-luvun lopussa/ 80-luvun alussa usein kaverieni mukana etsimässä näiden vanhempia, jotka viettivät iltoja lähinnä baareissa istumalla. Kyseessä oli akateeminen perhe, jonka vanhemmilla selkeä alko-ongelma. Kukaan ei puuttunut asiaa, eivät myöskään omat vanhempani, vaikka meilllä oli aika "normiperhe" ilman mitään erityisongelmia (akateemiset vanhemmat myös). Avaimet kaulassa roikkuen me lapset viiletimme pitkin pihoja jostain 4-5 v. iästä eteenpäin. Ja tämä ei tapahtunut Hgissä, vaan keskisuuressa suomalaiskaupungissa.

[quote author="Vierailija" time="11.11.2013 klo 18:28"]

Aloitukseni on käsitetty aivan väärin. Siis tottakai omassa lapsuudessani olivat nuo verovaroin kustannetut palvelut ja niinkuin mielestäni jo totesin, ne ovat tottakai itsestään selviä palveluita. Se, mitä ihmettelen on, että kun yhteiskunta jo niin monella tavalla tukee lapsiperheitä, miksi koko ajan rummutetaan lapsiperheiden erikoistarpeita? Mitä ne ovat ne erikoistarpeet? Omassa lapsuudessani 80-luvulla oli ihan normaalia, että ihmisillä oli lapsia eivätkä omat vanhempani ajatelleet olevansa jotenkin erityisryhmä, koska heillä oli lapsia.

[/quote]80 luvullla perhetä tuettiin enemmän kun nyt. Luulin jutuistasi että olet syntyny 30 luvulla. Vittu mikä pelle....

Olen syntynyt -71. En ole koskaan ollu päivähoidossa. Mummu ja muut sukulaiset hoitivat tarvittaessa.

Hammashoito on yksi hyvä esimerkki siitä miten paljon ennemmän asiat ovat siirtynyeet perheille yhteiskunnalta. Kun minä olin peruskoulussa, niin hammaslääkärikäynnit hoidettiin koulun kautta. Ajat tuli kouluun ja sieltä huolehdittiin että jokainen kävin hammaslääkärissä. Nythän tämän on täysin vanhempien vastuulla. Hyvä jos enää edes saa aikaa hammashoitajalle.

AP on kyllä niin ulalla sekä vanhoista ajoista että nykymenosta että ei ole tosikaan.

[quote author="Vierailija" time="11.11.2013 klo 21:51"]

Kummallisissa perheissä olette kyllä kasvaneet. Ei meillä 80-luvulla todellakaan lähetetty 4-vuotiasta yksin kaupaan eikä jätetty alle 10-vuotiaita yksin kotiin illalla. Eikä ollut mitään jatkuvaa hoitoapua isovanhemmilta vaan ihan itse vanhempani ovat meidät hoitaneet.

[/quote]Lasten tapaturmaiset kuolemat ovat puolittuneet 70-luvusta, joten kyllä tässä jotain edistystä on tapahtunut vähän jokasaralla.

[quote author="Vierailija" time="11.11.2013 klo 22:11"]

Olen syntynyt -71. En ole koskaan ollu päivähoidossa. Mummu ja muut sukulaiset hoitivat tarvittaessa.

Hammashoito on yksi hyvä esimerkki siitä miten paljon ennemmän asiat ovat siirtynyeet perheille yhteiskunnalta. Kun minä olin peruskoulussa, niin hammaslääkärikäynnit hoidettiin koulun kautta. Ajat tuli kouluun ja sieltä huolehdittiin että jokainen kävin hammaslääkärissä. Nythän tämän on täysin vanhempien vastuulla. Hyvä jos enää edes saa aikaa hammashoitajalle.

AP on kyllä niin ulalla sekä vanhoista ajoista että nykymenosta että ei ole tosikaan.

[/quote]

Hammaslääkäriin myös KULJETETTIIN koulusta vielä 80- ja 90-luvuilla. Nykyään kuljetusvastuu on vanhemmilla, riippumatta siitä, ovatko työpaikat kaukanakin tai onko mailla halmeilla toimivaa joukkoliikennettä, jota koululaiset voisivat itse käyttää. Meillä esim. lasten koululta matkaa hammashoitolaan, jossa oikojahammalääkäri ottaa vastaan, on n. 15 km. Pakkohan lapset on kuljettaa tai järjestää kyyti keinolla tai toisella. Omassa lapsuudessani 80-luvulla kunnan kustantama taksi kuskasi hammashoitolaan ja takaisin. Ja oikomishoitoon pääsi helpommin kuin nykyään.  

Tämä nyt vain yksi esimerkki, mutta kyllä kokonaisuudessaan ns. kultaisella 80-luvulla lasten ja perheiden asiat aika hyvällä tolalla olivat. Koulussakin sai aina uudet kirjat, ja kunta maksoi vuosittaiset luokkaretket toiselle puolelle Suomea :-o

80-luvulla kuulema koulusta annettiin vaaterahaa vähävaraisten perheille. 80-luvullahan tilanne oli se että koulullakin oli joka vuosi enemmän rahaa käytetävissä ja piti oikein keksimällä keksiä että mihin se saadaan käytettyä. Tilanne kyllä muuttui radikaalisti alken vuodesa 90 ja tuolloin laman aikana poistettuja lapsiperheiden etuuksia ei ole koskaan saatu takaisin.