Mistä aiheutuu pienen lapsen masennus?

voi johtua myös (seksuaalisesta) hyväksikäytöstä, pieni lapsi saattaa reagoida nimenomaan psykosomaattisesti. psykiatrin tai psykologin tutkimukset olisi hyvä järjestää lapselle oireiden syyn selvittämiseksi.

[quote author="Vierailija" time="09.11.2013 klo 01:52"]

Pelko, häpeä ja ahdistus sekä stressi saattavat aiheuttaa oksettavaa oloa. Erityisesti kai menettämisen pelko. Lapsillakin voi olla ilman sen kummempia psyykkisiä häiriöitä erilaisia pelkoja jotka pitäisi päästä käsittelemään. Tämä siis yleisesti ajateltuna...

[/quote]

olen ikäni stressanut mahallani ja oknennellut,  oksentelu loppui noin 25v. jännitän .ja mua kiusattiin ala-asteella jollain voin todella pahoin.

Syitä saattaa olla niin monia, että googlettamalla vaiva ei kyllä selviä.

Ongelma saattaa olla mikä tahansa yllä mainituista, tai esim. mulla samanlaisia oireita on ajoittain aiheuttanut pahasti jumissa oleva rintaranka. Tähän yhdistyy myös tunne että saa sydänkohtauksen.

Nyt on taas pari päivää ollut koko ajan oksettava olo, välillä yökinkin ilman mitään syytä. Olisi helppo mennä oksentamaan milloin vain.

Yleensä kierre lähtee stressistä, josta tulee yöllistä narskuttelua, josta tulee helvetinmoiset niska- ja hartiakivut, joita jännittää, josta alkaa pikkuhiljaa koko yläkroppa mennä lukkoon. Ihan itsekin kun hieroo, joka paikka on täynnä sormenpään kokoisia kipupisteitä lihaksissa. Nämä pitäisi vaan sitten väkisin painella liikkeelle.. Syvään hengittäminen kiristää solisluiden molemmin puolin lihasten kiinnityskohdissa.

Mulla johtui pienenä siitä kun äitini ja isäni erosi ja aina kun menin toisen luo, toinen oli "sano isälles...sano äitelles..." <- ja ei ollut mitenkään ihan kivoja juttuja. Mua pompoteltiin, pistetiin välikapulaksi ja tuo aika vaikuttaa muhun vielä tänä päivänäkin.

ahdistuneisuusja suorituspaineet voivat teettää tuollaista. Lapsi ei usko pystyvänsä täyttämään odotuksia, mutta ei pysty ilmaisemaan sitä muuten.

Minkä ikäinen lapsi?

Mulla on ollut tollasta nyt toisen lapsen syntymän jälkeen kolme vuotta. En koe olevani erityisen masentunut, väsynyt ja hyvin stressaantunut kylläkin (muista kuin lapsista johtuvan elämäntilanteeni vuoksi) Ahdostusta, paniikkihäiriöitä ja järjettömän oksettava olo koko ajan. Refluksilääkkeillä pysyy vähän kurissa, sanoivat lääkärissä, että närästys ja refluksi ilmenee jollain pelkästään oksettavana olona.

Lapsi on kohta 10. Kummilapseni. Sen verran läheltä seuraan hänen elämää että näistä fyysisistä ongelmista tiedän. Perheessä tavallaan on kaikki hyvin.. siellä ei kylläkään paljon keskustella ja äiti tai isä eivät tunnu sen kummemmin välittävän lapsen huonosta olosta. Lääkäriin kyllä veivät kun on vuoden oksetusta jatkunut. Mietin jopa tuota ahdistusta. Lapsi on paljon omissa oloissaan mutta ei sinänsä vaikuta masentuneelta, ei itkeskeke, ennemminkin yksinäiseltä vaikuttaa.

Voiko närästystä jotenkin tutkia?

Ajattelin tuota koulukiusaamis asiaakin.. Soitin lapselle aamulla ja kyselin kautta rantain sitä sun tätä. Oksetus on kuulema on aamulla ja illalla.. Koulussa kuulema menee "ihan hyvin". Kertoili myös että eilen illalla oli kipu ja hengitysvaikeus pelottanut, pelottanut mennä nukkumaan. Onko tuon ikäiselle normaalia?

Mä olin tuollainen lapsena. 

Mahakipua tutkittiin ja varsinaisesti mitään ei löydetty. 

Luulen että oli stressiä. Vanhemmat riiteli koko ajan eikä tienneet koulumaailmasta

oikein mitään. Koulussa ahdisti kun kaverit oli tosi epäluotettavia. Tyttöjen kiusaamista jne. Olen ollut herkkä

luonteeltani pienestä saakka. Lapsuus oli vähän sekavaa aikaa ja reagoin stressivatsalla.

Tuo vaan meni jossain vaiheessa ohi ja nykyään osaan

ajatuksen voimalla kontrolloida stressiä aika hyvin.

Jälkikäteen olen tajunnut että vatsakivut oli stressiä sekavasta ja epäluotettavasta elämästä. Vanhemmat oli pihalla asioista ja keskittyi riitelyyn, toki

huolissaan ja lääkäriin veivät mutta silti. Onneksi eivät vieneet millekään

psykiatrille! Olisihan se ehkä auttanut mutta myös tuonut oman leimansa elämääni.

Olin niin stressaantunut että puhuin jopa itsemurhasta joskus ja itkin ennen koulun

alkua syksyllä. Nyt tuo kuulostaa todella kaukaiselta ja asiat helpottui

jotenkin itsestään. Olen ihan tavallinen nuori nainen nykyään.

Joko fyysistä tai psyykkistä. Varmaan lasta kiusataan koulussa jonkun verran?

Todella erikoista että vanhemmat eivät välitä lapsesta tuon enempää. Oksetus saanut jatkua vuoden, ja sitten vasta lääkäriin?

Syy voisi olla yksinkertaisesti tuossakin: lapsi haluaa vanhempiensa huomiota mutta ei saa sitä edes sairastamalla.

Laihtuminen ei kuulu lapsella mihinkään ikään: kasvupyrähdyksen aikana painoa kertyy vaikka lapsi näyttäisi laihemmalta. Minusta hälyttävää joka tapauksessa.

Olet kummi, joten et voi oikein muuta kuin olla läsnä kummilapsellesi, ja ehkä vähän kuulolla aikusiten suhteen: kiinnittävätkö huomiota lapseensa, aikovatko tehdä asialle mitään jne.?

Lasten masennus ilmenee eri tavoin kuin aikuisten. Lapsilla saattaa olla raivokohtauksia, keskittymiskyvyttömyyttä ja "sekoilua", tai sitten vetäytymistä (mikä tuttua aikuisillekin) riippuen temperamentista.

Refkluksia mitataan ph-mittauksella ja manometriatutkimuksella, joskus myö varjoainekuvauksella, jos manometria ei onnistu. Tähystys kertoo onko ruokatorven "pinta" kunnossa, onko palleatyrä eli väljyyttä vatsaportissa ja missä kunnossa on vatsalaukku. Ensin kait kumminkin kokeillaan lääkitystä ja jos se ei tehoa, lähdetään tekemään tarkempia tutkimuksia, jos refluksia epäillään. 

Se mikä on hyvää vanhemmuutta lapselle on aika vaikea määritellä. Jos lapsi on yksinäinen ja paljon yksin, eivätkä vanhemmat pysty vastaamaan lapsen tunnetarpeisiin - vaikka sietämään ja vastaanottamaan lapsen vaikeita tunteita ja auttamaan lasta niiden käsittelyssä, vanhemmuus ei lapsen näkökulmasta ole useinkaan riittävää vaan voi johtaa psyykkiseen oireiluun. Psyykkinen oireilu johtuu usein siitä, ettei tule nähdyksi, kuulluksi ja kohdatuksi tunnetasolla. Ja äärimuodoissana siihen liittyy väkivaltaa, alistamista tai seksuaalista hyväksikäyttöä, mutta vähemmästäkin lapsi voi ahdistua tai saada mielialahäiriöitä.  

Vanhemmat varmasti välittää mutta ei tiedä mitä tehdä. Ehkä myös vähättelevät ongelmaa.

Toivovat että olisi jotain harmitonta ja ohimenevää? Psyykkisistä oireista voidaan ajatella että kyllä se siitä.

Mutta voihan tuo olla ihan fyysistäkin. 

Kummi voi yrittää olla tukena ehkä vaikka kaverina, ei etäisenä tätinä jolle sanotaan että kaikki on "ihan hyvin" koulussa ja kotona.

Olen yrittänyt olla puuttumatta liikaa koska jo kerran puutuin siihen että lapsen annetaan katsella minun mielestäni, tosin minulla ei ole omia lapsia ja kokemusta,, liian pelottavia ohjelmia. Siis niitä iltamyöhän vampyyritarinoita. Lapsen äiti ihmetteli hetken sanomaani, sanoi höpö höpö, kyllä noin iso lapsi uskaltaa sellaista katsoa ja jatkoi omia touhujaan. Mikään ei muuttunut. Tämän huomasin kun olin kylässä myöhään, ja yksin lapsi katseli sarjaa kun vanhemmat tekivät mitä tekivät omissa oloissaan kaikki. Silloin jo mietin onko lapsi jätetty liian yksin perheessä.

Niin.. Lapsella on kyllä ollut hankalia kipuja ja todellakin vuoden vanhemmat sitä katsoivat ennen lääkäriä, juuri noin ajattelivat että kyllä se siitä. Ehkä ovat huolissaan omissa mielissään. Kun lapsi laihtui niin kovasti että oli jo aika hontelo niin veivät kuitenkin lääkäriin ja sieltä sairaalaan. Mitään ei löytynyt. Alan olla sitä mieltä että lapsi jätetään liikaa yksin olemaan ongelmissaan. Helppo lapsi hän on, ei raivoa tai kiukuttele mutta kärsii ehkä liikaa yksin. Voi voi, mitähän tässä..

jospa lapsi on venhemmilleen näkymätön ja yrittää noin saada hoivaa.

Stressi varmaankin aiheutti siihen aikaan ja yleinen elämän päämäärättömyys ja tylsyys. Olin masentunut tai sain siihen viittaavia oireita ja ajatuksia n. 9-10 vuotiaana. En nyt viitsi laittaa tänne sen syvemmin mitä tunsin tai ajattelin.

Inhosin pientä kouluani ja en tajunnut mitä järkeä sinne on mennä joka päivä opiskelemaan jotain turhaa. Koulu kyllä ala-asteella muuten sujui hyvin. En myöskään pitänyt toisesta opettajasta tai pakkoliikunnasta. Ei ollut kuin yksi samanikäinen kaveri koko paikassa. Kotona kaikki oli tosin ihan hyvin. Myöskin aikuiseksi kasvaminen jännitti liikaa ja ajattelin että en koskaan haluaisi kasvaa aikuiseksi kun en pärjäisi kuitenkaan. Jotenkin ajattelin, että pitää olla jokin yli-ihminen että voi tulla menestyväksi aikuisena ja lapsena tunsin että kukaan ei pidä minusta koulussa.  Elämässä ei kuitenkaan ollut mitään suurempia ongelmia. Halusin myös olla suositumpi ja olla hyvä jossakin harrastuksessa, mutta ei meidän suunnan palvelutarjonnalla se ollut kovin mahdollista.

Tulin myös huonovointisesti jännityksestä ja välillä myös mummoni kuoleman ajattelemisesta.

Teininä tuo tyhjyyden ja alemmuudentunne vain jatkui ja jatkui, mutta se sitten meni ohi aikuiseksi kasvaessa kun huomasin että pärjään hyvin.

En ole käynyt missään lääkärillä koskaan asian vuoksi, koska olen pitänyt piirteitä persoonaan ja kasvuun liittyvinä asioina. Jotkut vain jo alkavat kipuilemaan nuorempina. Kasvoin kuitenkin ihan normaaliksi aikuiseksi ja sain kivan opiskelupaikankin.

onkohan perheessä sittenkään kaikki ok? Hankittu lapsi ja sitten ollaan harmissaan kun se vaan valittaa huonoa oloa ja on vanhempien elämisen ja harrastusten tiellä.

Lapsen vanhemmat kuulostavat ihan karmeilta minun korvaani. Onko niillä mitään syitä välinpitämättömyydelleen, muuta stressiä tai sairauksia?

Surullista mutta totta: joillakin ihmisillä on surullinen ja ikävä lapsuus, ja sinun kummilapsesi saattaa olla heistä yksi. Tätä on jo aiemmin toisteltu, mutta merkitsee varmasti paljon jos yksikin aikuinen ottaa tosissaan ja suhtautuu myönteisesti lapseen.

Ja ymmärrät kai että jos sinulla on syytä epäillä suoranaista laiminlyöntiä, niin silloin voit tehdä myös lastensuojeluilmoituksen. En nyt tiedä onko sellaisista tuollaisessa lievän karmeassa tilanteessa mitään apua, mutta toisaalta: eipä lasta oikein voi kaapata poiskaan tilanteesta.

Lapsi pitää tutkia. Moni oletettu nuppivika johtaa kuolemaan, kuin vaiva on ollut ihan sairaus. Lapsi ob jotenkin sairas.