Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Sivut

Kommentit (142)

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi ei. :( Itselläni todennäköisesti ADD ja miehelläni myös (hänellä ihan virallinen diagnoosi) ja kyllä tämä on iso syy miksi lapsia ei ole eikä tule. Kamala ajatus, että samat ongelmat periytyisi eteenpäin ja välillä on itsenikin kanssa sellainen tunne, että ei näiden ongelmien kanssa vain voi elää.

Toi on jotenkin tosi kamalaa ja surullista. Mulla on aikuisiässä diagnosoitu ADHD ja olen raskaana. Ei olisi tullut mieleenkään olla hankkimatta lapsia ADHD:n takia. On mullakin ollut ongelmia (alisuoriutumista, holtitonta rahankäyttöä ja suurin osa mun projekteista jää kesken), mutta silti näen tässä tilassa hyvääkin. Olen innoissani kaikesta uudesta ja minulla on energiaa. Minusta on kiva päästä leikkimään ja riehumaan lapsen kanssa. Opettamaan sille kaikki ne asiat, jotka minä jo tiedän. Haasteita tulee ja tiedän, ettei se aina ole kivaa, mutta sellaista elämä on.

Onhan se surullista ja hyvä että et koe samalla tavalla. Mainitaan nyt kuitenkin sen verran vielä, että minulla on rasitteena ADD:n lisäksi myös dyskalkulia. Näiden yhteisvaikutus on se, että minulla ei tavallaan ole elämässä vaihtoehtoja. Suuri osa ovista on osaltani kiinni, sillä en pysty laskemaan edes ala-asteen matematiikkaa ja sen vuoksi työelämästäkään ei tule oikein yhtään mitään. Sinun tilanteesi ei varmasti ole ihan yhtä masentava kuitenkaan.

Vierailija

Älä koskaan ajattele että et jaksa, pysty tai osaa. Kyllä ymmärrän, että elämäntilanteesi on vaikea. Tuntuu vähän, että tarvitset itsellesi apua. Mitenkähän se järjestyisi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi ei. :( Itselläni todennäköisesti ADD ja miehelläni myös (hänellä ihan virallinen diagnoosi) ja kyllä tämä on iso syy miksi lapsia ei ole eikä tule. Kamala ajatus, että samat ongelmat periytyisi eteenpäin ja välillä on itsenikin kanssa sellainen tunne, että ei näiden ongelmien kanssa vain voi elää.

Toi on jotenkin tosi kamalaa ja surullista. Mulla on aikuisiässä diagnosoitu ADHD ja olen raskaana. Ei olisi tullut mieleenkään olla hankkimatta lapsia ADHD:n takia. On mullakin ollut ongelmia (alisuoriutumista, holtitonta rahankäyttöä ja suurin osa mun projekteista jää kesken), mutta silti näen tässä tilassa hyvääkin. Olen innoissani kaikesta uudesta ja minulla on energiaa. Minusta on kiva päästä leikkimään ja riehumaan lapsen kanssa. Opettamaan sille kaikki ne asiat, jotka minä jo tiedän. Haasteita tulee ja tiedän, ettei se aina ole kivaa, mutta sellaista elämä on.

Onhan se surullista ja hyvä että et koe samalla tavalla. Mainitaan nyt kuitenkin sen verran vielä, että minulla on rasitteena ADD:n lisäksi myös dyskalkulia. Näiden yhteisvaikutus on se, että minulla ei tavallaan ole elämässä vaihtoehtoja. Suuri osa ovista on osaltani kiinni, sillä en pysty laskemaan edes ala-asteen matematiikkaa ja sen vuoksi työelämästäkään ei tule oikein yhtään mitään. Sinun tilanteesi ei varmasti ole ihan yhtä masentava kuitenkaan.


https://yle.fi/uutiset/3-9574054
Mistähän se mahtaa johtua?

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Älä koskaan ajattele että et jaksa, pysty tai osaa. Kyllä ymmärrän, että elämäntilanteesi on vaikea. Tuntuu vähän, että tarvitset itsellesi apua. Mitenkähän se järjestyisi.

https://yle.fi/uutiset/3-9587770

Oppimismetodissa on paljon korjaamista. Tiedäthän, että opetushallituksessa on satoja ihmisiä suunnittelemassa "parempia" menetelmiä, vaikka voisivat ihan hyvin itse olla opettamassa niitä!

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi ei. :( Itselläni todennäköisesti ADD ja miehelläni myös (hänellä ihan virallinen diagnoosi) ja kyllä tämä on iso syy miksi lapsia ei ole eikä tule. Kamala ajatus, että samat ongelmat periytyisi eteenpäin ja välillä on itsenikin kanssa sellainen tunne, että ei näiden ongelmien kanssa vain voi elää.

Toi on jotenkin tosi kamalaa ja surullista. Mulla on aikuisiässä diagnosoitu ADHD ja olen raskaana. Ei olisi tullut mieleenkään olla hankkimatta lapsia ADHD:n takia. On mullakin ollut ongelmia (alisuoriutumista, holtitonta rahankäyttöä ja suurin osa mun projekteista jää kesken), mutta silti näen tässä tilassa hyvääkin. Olen innoissani kaikesta uudesta ja minulla on energiaa. Minusta on kiva päästä leikkimään ja riehumaan lapsen kanssa. Opettamaan sille kaikki ne asiat, jotka minä jo tiedän. Haasteita tulee ja tiedän, ettei se aina ole kivaa, mutta sellaista elämä on.

Onhan se surullista ja hyvä että et koe samalla tavalla. Mainitaan nyt kuitenkin sen verran vielä, että minulla on rasitteena ADD:n lisäksi myös dyskalkulia. Näiden yhteisvaikutus on se, että minulla ei tavallaan ole elämässä vaihtoehtoja. Suuri osa ovista on osaltani kiinni, sillä en pysty laskemaan edes ala-asteen matematiikkaa ja sen vuoksi työelämästäkään ei tule oikein yhtään mitään. Sinun tilanteesi ei varmasti ole ihan yhtä masentava kuitenkaan.


https://yle.fi/uutiset/3-9574054
Mistähän se mahtaa johtua?

Kiitos vain, mutta ei tuo uutinen nyt liity tilanteeseeni yhtään mitenkään. Äitilläni ei ole epilepsiaa, enkä minä nyt sentään kärsi mistään epämuodostumista.

Vierailija

Hei ap! Minulla on täsmälleen sama tilanne hieman eri diagnoosein ja sillä lisällä, että puolisokin lienee adhd :-) . Neuvoisin hakemaan kaikkea mahdollista tarvitsemaanne tukea. Adhd-liiton kautta saat tietoa vertaistuesta. Kaupunkisi/kuntasi sosiaalitoimesta voitte saada perheellenne sosiaalityöntekijän, joka parhaassa tapauksessa koordinoi avuntarvetta. Lastensuojelun asiakkuutta ei enää tarvita, jos lapsia ei nimenomaan tarvitse suojella joltain. Eli jos hankaluutena adhd-arki, siihen saa muutakin apua kuin lastensuojeun. Toki sekin on ok ratkaisu, jos kunta sen sitä kautta järjestää. Hakekaa hoitotaholta soputumisvalmennuskursseille. Sieltä saa paljon tietoa oikeuksistanne ja apua esim. byrokratiapyöritykseen. Hyödyllinen kirja kouluikäisten ja opiskelevien vanhemmille on esim. Adhd ja oppimisen tuki, kirjoittanut Erja Sandberg. Hae apua itsellesi. Adhd-kuntoutusta, keskusteluapua, mitä tahansa. Ja muistuta itsellesi adhd:n hyviä puolia. Se on myös voimavara. Et ole yksin <3 <3 <3

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi ei. :( Itselläni todennäköisesti ADD ja miehelläni myös (hänellä ihan virallinen diagnoosi) ja kyllä tämä on iso syy miksi lapsia ei ole eikä tule. Kamala ajatus, että samat ongelmat periytyisi eteenpäin ja välillä on itsenikin kanssa sellainen tunne, että ei näiden ongelmien kanssa vain voi elää.

Toi on jotenkin tosi kamalaa ja surullista. Mulla on aikuisiässä diagnosoitu ADHD ja olen raskaana. Ei olisi tullut mieleenkään olla hankkimatta lapsia ADHD:n takia. On mullakin ollut ongelmia (alisuoriutumista, holtitonta rahankäyttöä ja suurin osa mun projekteista jää kesken), mutta silti näen tässä tilassa hyvääkin. Olen innoissani kaikesta uudesta ja minulla on energiaa. Minusta on kiva päästä leikkimään ja riehumaan lapsen kanssa. Opettamaan sille kaikki ne asiat, jotka minä jo tiedän. Haasteita tulee ja tiedän, ettei se aina ole kivaa, mutta sellaista elämä on.

Onhan se surullista ja hyvä että et koe samalla tavalla. Mainitaan nyt kuitenkin sen verran vielä, että minulla on rasitteena ADD:n lisäksi myös dyskalkulia. Näiden yhteisvaikutus on se, että minulla ei tavallaan ole elämässä vaihtoehtoja. Suuri osa ovista on osaltani kiinni, sillä en pysty laskemaan edes ala-asteen matematiikkaa ja sen vuoksi työelämästäkään ei tule oikein yhtään mitään. Sinun tilanteesi ei varmasti ole ihan yhtä masentava kuitenkaan.


https://yle.fi/uutiset/3-9574054
Mistähän se mahtaa johtua?

Kiitos vain, mutta ei tuo uutinen nyt liity tilanteeseeni yhtään mitenkään. Äitilläni ei ole epilepsiaa, enkä minä nyt sentään kärsi mistään epämuodostumista.


Ei tietenkään sitä tarkoitakaan, mutta kaikki johtuu jostakin. Tuossa syy löytyi.
https://yle.fi/uutiset/3-6248304
Koulussa on niin paljon mätää, eikä kukaan halua niitä asioita korjata:-(
Miten tuostakin on saatu diagnoosi???? Taitamattomat opettajat pitäisi vaihtaa!

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Hei ap! Minulla on täsmälleen sama tilanne hieman eri diagnoosein ja sillä lisällä, että puolisokin lienee adhd :-) . Neuvoisin hakemaan kaikkea mahdollista tarvitsemaanne tukea. Adhd-liiton kautta saat tietoa vertaistuesta. Kaupunkisi/kuntasi sosiaalitoimesta voitte saada perheellenne sosiaalityöntekijän, joka parhaassa tapauksessa koordinoi avuntarvetta. Lastensuojelun asiakkuutta ei enää tarvita, jos lapsia ei nimenomaan tarvitse suojella joltain. Eli jos hankaluutena adhd-arki, siihen saa muutakin apua kuin lastensuojeun. Toki sekin on ok ratkaisu, jos kunta sen sitä kautta järjestää. Hakekaa hoitotaholta soputumisvalmennuskursseille. Sieltä saa paljon tietoa oikeuksistanne ja apua esim. byrokratiapyöritykseen. Hyödyllinen kirja kouluikäisten ja opiskelevien vanhemmille on esim. Adhd ja oppimisen tuki, kirjoittanut Erja Sandberg. Hae apua itsellesi. Adhd-kuntoutusta, keskusteluapua, mitä tahansa. Ja muistuta itsellesi adhd:n hyviä puolia. Se on myös voimavara. Et ole yksin <3 <3 <3

https://yle.fi/uutiset/3-7960349
Oikeus kunnolliseen opetukseen koulussa puuttuu?

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi ei. :( Itselläni todennäköisesti ADD ja miehelläni myös (hänellä ihan virallinen diagnoosi) ja kyllä tämä on iso syy miksi lapsia ei ole eikä tule. Kamala ajatus, että samat ongelmat periytyisi eteenpäin ja välillä on itsenikin kanssa sellainen tunne, että ei näiden ongelmien kanssa vain voi elää.

Toi on jotenkin tosi kamalaa ja surullista. Mulla on aikuisiässä diagnosoitu ADHD ja olen raskaana. Ei olisi tullut mieleenkään olla hankkimatta lapsia ADHD:n takia. On mullakin ollut ongelmia (alisuoriutumista, holtitonta rahankäyttöä ja suurin osa mun projekteista jää kesken), mutta silti näen tässä tilassa hyvääkin. Olen innoissani kaikesta uudesta ja minulla on energiaa. Minusta on kiva päästä leikkimään ja riehumaan lapsen kanssa. Opettamaan sille kaikki ne asiat, jotka minä jo tiedän. Haasteita tulee ja tiedän, ettei se aina ole kivaa, mutta sellaista elämä on.

Onhan se surullista ja hyvä että et koe samalla tavalla. Mainitaan nyt kuitenkin sen verran vielä, että minulla on rasitteena ADD:n lisäksi myös dyskalkulia. Näiden yhteisvaikutus on se, että minulla ei tavallaan ole elämässä vaihtoehtoja. Suuri osa ovista on osaltani kiinni, sillä en pysty laskemaan edes ala-asteen matematiikkaa ja sen vuoksi työelämästäkään ei tule oikein yhtään mitään. Sinun tilanteesi ei varmasti ole ihan yhtä masentava kuitenkaan.


https://yle.fi/uutiset/18-81462
En ole koskaan aiemmin kuullut tuollaisesta, mutta missä itse siitä kuulit ekan kerran?

Vierailija

Lasten erilaiset "häiriöt" ovat kokonaan mammojen juttuja.  Näin huomionkipeä mamma   saa  kaipaamaansa sääliä ja huomiota töissäkin kun jaksaa valittaa kuinka hankalaa on kotona nepsy lasten kanssa.

Monilla on näitä häiriöitä useammallakin lapsella.  Kaikkia tuntemaniani nepsy-lasten mammoja leimaa matala koulutustaso.  Ylempien toimihenkilöiden en ole kenekään kuullut koskaan kertovan että heidän lapsillaan olisi näitä häiriöitä.  

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Voimia ja myötätuntoa ap:lle! <3 Konkreettinen tuki on kiven alla, mutta jos pääsisitte johonkin kuntoutukseen kuitenkin koko perhe? Tai hakisitte tukiperhettä? Liity Facebookissa Pro-nepsy-ryhmään ja ADHD-lasten vanhempien ryhmään nyt ainakin, jos et jo ole, sekä seuraa kaikkia mahdollisia nepsy-sivuja. Niistä saat tietoa, vertaistukea ja ymmärrystä, jota ei löydy mistään muualta. Sekin voi jo auttaa raskaassa arjessa eteenpäin. Olisiko sinun mahdollista päästä esim. psykoterapiaan tai aikuisten nepsyvalmennukseen?

Ja sitten nuo kysymykset siitä, miksi ADHD/ADD hankkii lapsia eikä yhtään ajattele elämän realiteetteja: no kuulkaa ihan juuri sen kirjainyhdistelmään liittyvän impulsiivisuuden takia! Minulla itselläni on kaksi nuorena saatua ADHD-lasta ja aikuisiällä saatu ADHD-diagnoosi, ja mitä hullumpaa, myös miehelläni on tätä nykyä diagnoosi. Tiesimmekö, että meidän ei kannattaisi saada yhtäkään lasta ja että ylipäänsä pitäisi miettiä lastenhankintaa sen kummemmin?

No emmepä tienneet, kun kummallakaan ei ollut diagnoosia ja sen myötä ymmärrystä omasta käytöksestään ja siitä, että lasten - varsinkaan kahden! - hankkiminen ei ole hyvä idea. Ei me ajateltu asiaa, esikoinen oli vahinko ja toinen ehdittiin pistää alulle kun esikoisen kanssa oli vielä helppoa. Haasteet alkoivat näky kunnolla vasta lapsen ollessa 4-5-vuotias.

Miehen kohdalla jo lapsuudessa näkyneet haasteet oli pistetty tyhmyyden ja ongelmallisen kasvuympäristön piikkiin, minä taas olin hankala tyyppi ja mielenterveystapaus jo pikkulapsena. Väittelin toissavuonna tohtoriksi diagnoosistani huolimatta, kas kun akateemiset taidot ovat priimaa mutta elämänhallinta on ollut hukassa ADHD:n takia (miksi muuten olisin palstalla tähän aikaan arkipäivänä?).

Me ymmärrettiin miehen kanssa kumpikin nuo elämänhallinnan haasteet, taloudenpito yms. vasta omien diagnoosien myötä. Sitä ennen kumpikin oli ajelehtinut elämässä impulssiensa perässä miettimättä mitään sen kummemmin. Nyt laitetaan näin 35+ iällä elämää kuntoon ja kasvatetaan samalla noita ihmistaimia kunnon ihmisiksi, vaikka välillä arki on ihan h*lvettiä.

Kummallakin meistä aikuisista on kirjainyhdistelmän myötä myös erityistä lahjakkuutta joillain elämän osa-alueilla, joten ei ADHD ole pelkkä rasite. Omat lapseni osaavat toivottavasti valita elämässään toisin, kun ovat saaneet pienestä pitäen nepsy-valmennusta ja kuntoutusta ja muutenkin ymmärtävät itseänsä ja diagnoosiansa paremmin.

Lapset ovat siinä mielessä olleet kuitenkin siunaus, että ilman heitä en olisi ADHD-diagnoosia saanut vaan elänyt lopun elämääni miettien, mikä minussa oikein on vialla. Kahta ei olisi tarvinnut tehdä, mutta tuossapa nuo nyt kuitenkin jo ovat. Piuhat pistettiin miehen kanssa yksissä tuumin poikki, ettei heikkona hetkenä saada hyvää ideaa enää kolmatta kertaa. ADHD:n takia kun on edelleen vaikea olla aina rationaalinen, vaikka minultakaan ei pitäisi älyä päästä puuttua.

Ihana ja rehellinen kirjoitus, lohduttaa varmasti monia!

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Älä koskaan ajattele että et jaksa, pysty tai osaa. Kyllä ymmärrän, että elämäntilanteesi on vaikea. Tuntuu vähän, että tarvitset itsellesi apua. Mitenkähän se järjestyisi.

Hänen on parasta alkaa alusta se matematiikka niin, et ei etene yhtään ennenkuin se käsilläoleva asia on opittu. Siinähän on kyse logiikasta!
https://areena.yle.fi/1-50007379

Vierailija

Pahoittelen, kuulostaa rankalta. Jätä kaikki lisäaineet lasten nyt alkuun ruokavaliosta pois jos et ole näin jo tehnyt. Lisäaineet todistetusti pahentavat noita ongelmia.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On varmasti raskasta. Saatteko mitään tukea arkeen tai lastenhoitoapua? Ei se kaikkea auta mutta helpottaa vähän. Jos lapset pärjää niin harrastukset, kerhot, leirit on heille myös yksi vaihtoehto arkeen. Muuten sitten vaan yrittää jaksaa, oot jo yli puolessa välissä kasvatustyötä jo.

Nykyään juuri kukaan ei saa lastenhoitoapua. Isovanhempia kun ei kiinnosta!
Meilläkin molemmat isovanhemmat elävät elämäänsä niinkuin omia lapsia tai lapsenlapsia ei olisikaan, eivät viitsi soitella tai käydä rai mitenkään huomioida. Sekunnin vertaa eivät ole koskaan hoitaneet, kun ei kiinnosta.
Yksin pitää rämpiä ja loppuunpalaneenankin jaksaa. Äiti kerran tiuskaisi että mitä valitat, ota neuvolasta kotisisar (entisajan kodinhoitaja jonk sai ilmaiseksi auttamaan vielä 70-80 luvulla). Noita ei ole ollut vuosikymmeniin :D

Minun äitini jopa ystävällisesti soitti neuvolaan, jaaritteli liirumlaarumit minusta ja perheestäni ja "vaati" meillä kodinhoitajaa.

Hän itse oli kotirouva vielä senkin jälkeen kun nuorinkin oli 25, meillä kävi sekä siivooja että lastenhoitaja ja silti hän sai kunnaltakin kodinhoitajan halutessaan.


1970- luvulla oli noin ja se kodinhoitaja todellakin siivosi vesipesun kerran viikossa, leipoi ja laittoi viikon ruoat:-)

https://areena.yle.fi/1-1428582
(kaikki on "suhteellista")

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On varmasti raskasta. Saatteko mitään tukea arkeen tai lastenhoitoapua? Ei se kaikkea auta mutta helpottaa vähän. Jos lapset pärjää niin harrastukset, kerhot, leirit on heille myös yksi vaihtoehto arkeen. Muuten sitten vaan yrittää jaksaa, oot jo yli puolessa välissä kasvatustyötä jo.

Nykyään juuri kukaan ei saa lastenhoitoapua. Isovanhempia kun ei kiinnosta!
Meilläkin molemmat isovanhemmat elävät elämäänsä niinkuin omia lapsia tai lapsenlapsia ei olisikaan, eivät viitsi soitella tai käydä rai mitenkään huomioida. Sekunnin vertaa eivät ole koskaan hoitaneet, kun ei kiinnosta.
Yksin pitää rämpiä ja loppuunpalaneenankin jaksaa. Äiti kerran tiuskaisi että mitä valitat, ota neuvolasta kotisisar (entisajan kodinhoitaja jonk sai ilmaiseksi auttamaan vielä 70-80 luvulla). Noita ei ole ollut vuosikymmeniin :D

Minun äitini jopa ystävällisesti soitti neuvolaan, jaaritteli liirumlaarumit minusta ja perheestäni ja "vaati" meillä kodinhoitajaa.

Hän itse oli kotirouva vielä senkin jälkeen kun nuorinkin oli 25, meillä kävi sekä siivooja että lastenhoitaja ja silti hän sai kunnaltakin kodinhoitajan halutessaan.


1970- luvulla oli noin ja se kodinhoitaja todellakin siivosi vesipesun kerran viikossa, leipoi ja laittoi viikon ruoat:-)

https://areena.yle.fi/1-1428582
(kaikki on "suhteellista")

Ja oli kiva vielä lapsillekin!
Ja sitten viisas yhteiskunta keksi paremman tavan auttaa perheitä -vai??

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On varmasti raskasta. Saatteko mitään tukea arkeen tai lastenhoitoapua? Ei se kaikkea auta mutta helpottaa vähän. Jos lapset pärjää niin harrastukset, kerhot, leirit on heille myös yksi vaihtoehto arkeen. Muuten sitten vaan yrittää jaksaa, oot jo yli puolessa välissä kasvatustyötä jo.

Nykyään juuri kukaan ei saa lastenhoitoapua. Isovanhempia kun ei kiinnosta!
Meilläkin molemmat isovanhemmat elävät elämäänsä niinkuin omia lapsia tai lapsenlapsia ei olisikaan, eivät viitsi soitella tai käydä rai mitenkään huomioida. Sekunnin vertaa eivät ole koskaan hoitaneet, kun ei kiinnosta.
Yksin pitää rämpiä ja loppuunpalaneenankin jaksaa. Äiti kerran tiuskaisi että mitä valitat, ota neuvolasta kotisisar (entisajan kodinhoitaja jonk sai ilmaiseksi auttamaan vielä 70-80 luvulla). Noita ei ole ollut vuosikymmeniin :D

Minun äitini jopa ystävällisesti soitti neuvolaan, jaaritteli liirumlaarumit minusta ja perheestäni ja "vaati" meillä kodinhoitajaa.

Hän itse oli kotirouva vielä senkin jälkeen kun nuorinkin oli 25, meillä kävi sekä siivooja että lastenhoitaja ja silti hän sai kunnaltakin kodinhoitajan halutessaan.


1970- luvulla oli noin ja se kodinhoitaja todellakin siivosi vesipesun kerran viikossa, leipoi ja laittoi viikon ruoat:-)

https://areena.yle.fi/1-1428582
(kaikki on "suhteellista")

Ja oli kiva vielä lapsillekin!
Ja sitten viisas yhteiskunta keksi paremman tavan auttaa perheitä -vai??


En tiedä, mitä tapahtui. Oon ollut vaan töissä:-D

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esikoista alettiin epäillä 4-vuotiaana autistiseksi mutta emme olleet tässä vaiheessa vielä huolissaan. ADD todettiin kun oli ensimmäisellä luokalla mutta emme  ajatelleet, että kaikilla lapsillamme voisi olla ongelmia. Kun jälkikasvulle toisensa jälkeen sitten ropisi diagnooseja hakeuduin samalla itsekin tutkimuksiin, mieheni kehoituksesta (oletko sä huomannut että teissä on Einon kanssa tosi paljon samaa..) ja sain oman
Ap

Älä välitä, ap, noista ilkeisä vastauksista! Olen huomannut, että valtaosa ihmisistä ei vielä tänäkään päivänä ymmärrä mitä autisminkirjon häiriöihin yms kuuluu ja miten ne näkyvät. Täällä kaikki hiemankin normista poikkeavat halutaan leimata erityislapsiksi. Kuitenkin enemmistö vilkkaista lapsista on "vain vilkkaita lapsia", vaikka osa vilkkaista saakin diagnoosin.


Totta töriset, inhottavia kommentteja täällä.
Asiaa ei ymmärrä ennrnkuin omaan nilkkaa osuu. Itse sain tietää näistä asioista yli 60 vuotiaana, kun lapsenlapseni sai diagnoosin.
Älkää tuomitko ettei teitä tuomittaisi.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Lasten erilaiset "häiriöt" ovat kokonaan mammojen juttuja.  Näin huomionkipeä mamma   saa  kaipaamaansa sääliä ja huomiota töissäkin kun jaksaa valittaa kuinka hankalaa on kotona nepsy lasten kanssa.

Monilla on näitä häiriöitä useammallakin lapsella.  Kaikkia tuntemaniani nepsy-lasten mammoja leimaa matala koulutustaso.  Ylempien toimihenkilöiden en ole kenekään kuullut koskaan kertovan että heidän lapsillaan olisi näitä häiriöitä.  


Täältä saa hakea pari nepsylasta ihan ilmaiseksi, jos niiden ongelmat ovat kerran keksittyjä. Kokeile ja ylläty.

Vierailija

Minulla vain yksi erityislapsi, ja usein mietin selvitäänkö me molemmat hengissä kunnes saan hänet aikuiseksi. Ei sitä muut edes tajua kuinka rankkaa se voi olla.. toki välillä on parempia kausia, sit taas välillä vedetään rankasti aallonpohjaa. Ja se työn määrä arjen ja kasvatuksen suhteen... se on kymmenkertainen tuohon normilapseen verrattuna, ja silti tulos voi olla ihan pannukakku.

Onneksi sinulla ap on mies apuna. Meille tuli lapsen isän kanssa ero kun lapsen kanssa oli niin rankkaa silloin kun hän oli pieni.. lapsi oli 5v kun erosimme, diagnoosit tuli vasta 8-9- vuotiaana. Mutta tukea te varmasti silti tarvitsette, hakekaa sitä aktiivisesti. Tsemppiä <3

Sivut

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla