Sivut

Kommentit (123)

Vierailija

Ymmärrän. Olen syntynyt 1978 ja  olin herkkä, haaveliinen lapsi sekä masentunut teini.. paitsi että en ollut. Minulla on add. Moni hajamielinen haaveilija kärsii itse asiasta add:sta, joka siis se adhd:n ulkoisesti rauhallisempi muoto.  Yleistetään virheellisesti että ylivilkkaus ja luullaan kaikkien tyylin roikkuvan kattolampuissa. Ap:ta lainatakseni add on Hosuli ja adhd  Pikku Myy/Haisuli.

Teini-iässä sain turhan masennusdiagnoosin, tämäkin on yllättävän yleistä!

Sain 26veenä ensimmäisen ja ainoa lapseni ja hänellä on myös add. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis vammasia_äpäröitä?

Kuulostat kyllä itse vammaisemmalta kuin vaikka erityinen poikani. Hän on hyvin oivaltava. Esim. aspergerlapsilla on monesti erityisiä kiinnostuksenkohteita. Tällaisella erittäin syvällisellä johonkin aiheeseen uppoutumisella on paikkansa maailmassa. Mahdollisuuksia on vaikka mihin! Monilla tiedemiehillä ja ”neroilla” on ollut joku diagnoosi.

No mitä te sitten valitatte koko ajan?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

On varmasti raskasta. Saatteko mitään tukea arkeen tai lastenhoitoapua? Ei se kaikkea auta mutta helpottaa vähän. Jos lapset pärjää niin harrastukset, kerhot, leirit on heille myös yksi vaihtoehto arkeen. Muuten sitten vaan yrittää jaksaa, oot jo yli puolessa välissä kasvatustyötä jo.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Älä sitten jumalan tähden hanki enää neljättä lasta.

Miksi olet niin kuumottunut aiheesta? Onko sinulla itselläsi joku diagnoosi, ja olisit toivonut toisenlaista lapsuutta?

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
En usko hetkeäkään ettetkö itse olisi huomannut itsessäsi ongelmia, vaikkei diagnoosia olisi ollutkaan.

Ja kolme lasta vaatii isot tulot ja tukiverkot jne.

Eli siinäkin laskettu persiilleen.

Meillä on enemmänkin lapsia kuin tuo kolme eikä minkäänlaisia tukiverkkoja. Kukaan ei ole koskaan auttanut sekuntiakaan mitenkään. Kyllä sitä näin pärjää, toki tulot on oltava keskivertoa paremmat.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Esikoista alettiin epäillä 4-vuotiaana autistiseksi mutta emme olleet tässä vaiheessa vielä huolissaan. ADD todettiin kun oli ensimmäisellä luokalla mutta emme  ajatelleet, että kaikilla lapsillamme voisi olla ongelmia. Kun jälkikasvulle toisensa jälkeen sitten ropisi diagnooseja hakeuduin samalla itsekin tutkimuksiin, mieheni kehoituksesta (oletko sä huomannut että teissä on Einon kanssa tosi paljon samaa..) ja sain oman diagnoosini.

Ap

Älä välitä, ap, noista ilkeisä vastauksista! Olen huomannut, että valtaosa ihmisistä ei vielä tänäkään päivänä ymmärrä mitä autisminkirjon häiriöihin yms kuuluu ja miten ne näkyvät. Täällä kaikki hiemankin normista poikkeavat halutaan leimata erityislapsiksi. Kuitenkin enemmistö vilkkaista lapsista on "vain vilkkaita lapsia", vaikka osa vilkkaista saakin diagnoosin.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis vammasia_äpäröitä?

Kuulostat kyllä itse vammaisemmalta kuin vaikka erityinen poikani. Hän on hyvin oivaltava. Esim. aspergerlapsilla on monesti erityisiä kiinnostuksenkohteita. Tällaisella erittäin syvällisellä johonkin aiheeseen uppoutumisella on paikkansa maailmassa. Mahdollisuuksia on vaikka mihin! Monilla tiedemiehillä ja ”neroilla” on ollut joku diagnoosi.

No mitä te sitten valitatte koko ajan?

Älä lue näitä jos harmittaa. Turha selittää ihmiselle, jonka asennoituminen on tuo.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esikoista alettiin epäillä 4-vuotiaana autistiseksi mutta emme olleet tässä vaiheessa vielä huolissaan. ADD todettiin kun oli ensimmäisellä luokalla mutta emme  ajatelleet, että kaikilla lapsillamme voisi olla ongelmia. Kun jälkikasvulle toisensa jälkeen sitten ropisi diagnooseja hakeuduin samalla itsekin tutkimuksiin, mieheni kehoituksesta (oletko sä huomannut että teissä on Einon kanssa tosi paljon samaa..) ja sain oman diagnoosini.

Ap

Älä välitä, ap, noista ilkeisä vastauksista! Olen huomannut, että valtaosa ihmisistä ei vielä tänäkään päivänä ymmärrä mitä autisminkirjon häiriöihin yms kuuluu ja miten ne näkyvät. Täällä kaikki hiemankin normista poikkeavat halutaan leimata erityislapsiksi. Kuitenkin enemmistö vilkkaista lapsista on "vain vilkkaita lapsia", vaikka osa vilkkaista saakin diagnoosin.

Ei sillä edelleenkään ole mitään merkitystä mitä nimeä ap käyttää, vaan sillä, että on mennyt hankkimaan liikaa lapsia omiin rahkeisiinsa nähden. Se ei ole hyväksyttävää.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja kun kolmas oli mahassa, niin kahden ensimmäisen lapsen diagnooseja ei vielä ollut vai ? Miksi et jättänyt lasten hankintaa siihen ekaan ongelmaiseen ? kysympä vaan.

Ei adhd-diagnooseja ja muita lieviä yleensä tehdä ennenkuin lapsi on eskarissa, joskus pitää odottaa jopa kouluun asti.

Silti kaikki näkee, että lapsessa on jotain vialla ja yleensä näiden äidit sanoo, että lapsi on vilkas ekstrovertti.

Nyt on pakko sanoa näille ilkeille kuspäille tällainen asia:

itsekin sain ADHD-diagnoosin vasta 30+ iässä, vaikka jälkikäteen katsottuna oireet oli selvät aivan lapsuudesta asti. 

Mutta tunnistettiinko niitä ADHD-oireiksi? Ei tietenkään. Miksi ne tunnistettiin? Ikäväksi luonteeksi ja tottelemattomuudeksi. Kuten lähes kaikilla ADHD-ihmisillä on tehty.

Sain diagnoosin samaan aikaan nuorimman lapseni kanssa. Onneksi hän on perheessämme lisäkseni ainoa. 

Mutta kun tässä pällistellään, että miten ei muka asiaa tajunnut: itse kuvittelin, että mulla on kaksi toooodellla rauhallista lasta ja yksi normaali. Koska kuvittelin sen, millainen itse olin ollut, normaaliksi.

No, olikin sitten kaksi tavallista ja yksi ADHD.
 

Muokattu
klo 8:17 | 16.9.2020

Kuinka todennäköistä on, että lapsi perii vanhemmalta adhd:n? Mun miesserkulla on adhd ja hänen 14-vuotiaalla esikoisella todettiin adhd eskarissa ja hänen toinen poika (eri naisen kanssa) on 2-vuotias,niin jännä nähdä myöhemmin onko hänelläkin adhd.

Vierailija

Ai hyvänen aika näitä av mammoja. Lapsia pitää tehdä vaikka asiat ei ennestäänkään ole kohdallaan, ihan kuin se seuraava lapsi muuttaisi asiat kohdalleen, no ei muuta! Sitten vedotaan näihin "erikoislapsiin" , eikä jaksetakkaan hoitaa heitä. Ja psyykkiset ongelmat senkun perityy ja jatkuu.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja kun kolmas oli mahassa, niin kahden ensimmäisen lapsen diagnooseja ei vielä ollut vai ? Miksi et jättänyt lasten hankintaa siihen ekaan ongelmaiseen ? kysympä vaan.

Ei adhd-diagnooseja ja muita lieviä yleensä tehdä ennenkuin lapsi on eskarissa, joskus pitää odottaa jopa kouluun asti.


Pah. Minä menin adhd autistina läpi peruskoulun että heilahti. Vasta kun masennus vei työkyvyn 27 -vuotiaana, sain diagnoosit. Koulussa pitivät vain kiusankappaleena.

Vierailija

Kristiina xx kirjoitti:
Kuinka todennäköistä on, että lapsi perii vanhemmalta adhd:n? Mun miesserkulla on adhd ja hänen 14-vuotiaalla esikoisella todettiin adhd eskarissa ja hänen toinen poika (eri naisen kanssa) on 2-vuotias,niin jännä nähdä myöhemmin onko hänelläkin adhd.

Mun isän suvussa sitä on ainakin monessa polvessa jo. Isälläni, veljelläni, siskollani, veljeni pojalla. Sisko ei onneksi tehnyt lapsia.

Minulla ei ole, eikä kummallakaan lapsellani.

Miehen siskon miehellä on ja heidän molemmilla pojillaan.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Minä sain teininä diagnoosin ja olen päättäny etten tee lapsia, en kyllä jaksaisi adhd-lasta.
Voimia ap:lle, ihan hirveä tilanne, koita saada apua jostakin :(

Mun nyt 20v tyttärellä sama homma. Mä sain hänet ollessani 20v, eikä ollut kyllä suunniteltu, vaan kumi petti. Sinänsä lapsi kyllä oli tarkoin varjeltu ja supertoivottu. Sain vain hänet miehen kanssa jota en tuntenut kunnolla. Lapsella todella paha adhd, ja lisäksi muuta neurologista häikkää, eikä häneltä normaali elämä onnistu. LApsia hän ei tekisi ikimaailmassa, kun tietää itsensä. 

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
On varmasti raskasta. Saatteko mitään tukea arkeen tai lastenhoitoapua? Ei se kaikkea auta mutta helpottaa vähän. Jos lapset pärjää niin harrastukset, kerhot, leirit on heille myös yksi vaihtoehto arkeen. Muuten sitten vaan yrittää jaksaa, oot jo yli puolessa välissä kasvatustyötä jo.

Nykyään juuri kukaan ei saa lastenhoitoapua. Isovanhempia kun ei kiinnosta!
Meilläkin molemmat isovanhemmat elävät elämäänsä niinkuin omia lapsia tai lapsenlapsia ei olisikaan, eivät viitsi soitella tai käydä rai mitenkään huomioida. Sekunnin vertaa eivät ole koskaan hoitaneet, kun ei kiinnosta.
Yksin pitää rämpiä ja loppuunpalaneenankin jaksaa. Äiti kerran tiuskaisi että mitä valitat, ota neuvolasta kotisisar (entisajan kodinhoitaja jonk sai ilmaiseksi auttamaan vielä 70-80 luvulla). Noita ei ole ollut vuosikymmeniin :D

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On varmasti raskasta. Saatteko mitään tukea arkeen tai lastenhoitoapua? Ei se kaikkea auta mutta helpottaa vähän. Jos lapset pärjää niin harrastukset, kerhot, leirit on heille myös yksi vaihtoehto arkeen. Muuten sitten vaan yrittää jaksaa, oot jo yli puolessa välissä kasvatustyötä jo.

Nykyään juuri kukaan ei saa lastenhoitoapua. Isovanhempia kun ei kiinnosta!
Meilläkin molemmat isovanhemmat elävät elämäänsä niinkuin omia lapsia tai lapsenlapsia ei olisikaan, eivät viitsi soitella tai käydä rai mitenkään huomioida. Sekunnin vertaa eivät ole koskaan hoitaneet, kun ei kiinnosta.
Yksin pitää rämpiä ja loppuunpalaneenankin jaksaa. Äiti kerran tiuskaisi että mitä valitat, ota neuvolasta kotisisar (entisajan kodinhoitaja jonk sai ilmaiseksi auttamaan vielä 70-80 luvulla). Noita ei ole ollut vuosikymmeniin :D

Minun äitini jopa ystävällisesti soitti neuvolaan, jaaritteli liirumlaarumit minusta ja perheestäni ja "vaati" meillä kodinhoitajaa.

Hän itse oli kotirouva vielä senkin jälkeen kun nuorinkin oli 25, meillä kävi sekä siivooja että lastenhoitaja ja silti hän sai kunnaltakin kodinhoitajan halutessaan.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esikoista alettiin epäillä 4-vuotiaana autistiseksi mutta emme olleet tässä vaiheessa vielä huolissaan. ADD todettiin kun oli ensimmäisellä luokalla mutta emme  ajatelleet, että kaikilla lapsillamme voisi olla ongelmia. Kun jälkikasvulle toisensa jälkeen sitten ropisi diagnooseja hakeuduin samalla itsekin tutkimuksiin, mieheni kehoituksesta (oletko sä huomannut että teissä on Einon kanssa tosi paljon samaa..) ja sain oman diagnoosini.

Ap

Älä välitä, ap, noista ilkeisä vastauksista! Olen huomannut, että valtaosa ihmisistä ei vielä tänäkään päivänä ymmärrä mitä autisminkirjon häiriöihin yms kuuluu ja miten ne näkyvät. Täällä kaikki hiemankin normista poikkeavat halutaan leimata erityislapsiksi. Kuitenkin enemmistö vilkkaista lapsista on "vain vilkkaita lapsia", vaikka osa vilkkaista saakin diagnoosin.

Ei sillä edelleenkään ole mitään merkitystä mitä nimeä ap käyttää, vaan sillä, että on mennyt hankkimaan liikaa lapsia omiin rahkeisiinsa nähden. Se ei ole hyväksyttävää.


No. Niitä voimavaroja kun ei voi etukäteen tietää. Mullakin on useampi ”normaali” lapsi ja olemme totaalitukiverkottomia. Pärjäsimme loistavasti 12 v katraamme kanssa, itse hoidimme sina, yhtä ainoa kertaa ei saatu lastenhoitoapua koskaan mistään.
Mutta sittenpä tuli hirveä kasa tiukkaan tahtiin vastoinkäymisiä missä meni rahat, terveys, jaksaminen, vastoinkäymisten määrä oli aivan järkyttävä. Siinäpä uuvuin ja pahasti ja nyt täydessä burnoutissa ilman mitään apua on rämmitty jo toista vuotta. Kukaan ei auta, ketään ei kiinnosta, terveys pettää.
Ei tätä voi tietää ETUKÄTEEN silloin kun on vahva, jaksava, hyvinvoiva. Tällaisia taphtuu, ne joilla on apua ja tukea selviää hyvin. Ne ketkä on yksin ilman sukua ja apua selviää huonosti.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Ai hyvänen aika näitä av mammoja. Lapsia pitää tehdä vaikka asiat ei ennestäänkään ole kohdallaan, ihan kuin se seuraava lapsi muuttaisi asiat kohdalleen, no ei muuta! Sitten vedotaan näihin "erikoislapsiin" , eikä jaksetakkaan hoitaa heitä. Ja psyykkiset ongelmat senkun perityy ja jatkuu.

Kerropa tähän oma tilanteesi jos ja kun se on niin hyvä ja parempi kuin muiden.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On varmasti raskasta. Saatteko mitään tukea arkeen tai lastenhoitoapua? Ei se kaikkea auta mutta helpottaa vähän. Jos lapset pärjää niin harrastukset, kerhot, leirit on heille myös yksi vaihtoehto arkeen. Muuten sitten vaan yrittää jaksaa, oot jo yli puolessa välissä kasvatustyötä jo.

Nykyään juuri kukaan ei saa lastenhoitoapua. Isovanhempia kun ei kiinnosta!
Meilläkin molemmat isovanhemmat elävät elämäänsä niinkuin omia lapsia tai lapsenlapsia ei olisikaan, eivät viitsi soitella tai käydä rai mitenkään huomioida. Sekunnin vertaa eivät ole koskaan hoitaneet, kun ei kiinnosta.
Yksin pitää rämpiä ja loppuunpalaneenankin jaksaa. Äiti kerran tiuskaisi että mitä valitat, ota neuvolasta kotisisar (entisajan kodinhoitaja jonk sai ilmaiseksi auttamaan vielä 70-80 luvulla). Noita ei ole ollut vuosikymmeniin :D

Miksi oletetaan, että isovanhemmat hoitavat lapsenlapsia? Ei se ole mikään selviö.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla