Astmaatikkona en tajua joidenkin ihmisten astmavouhkaamista
Ei saisi käyttää hajuvesia, ei tuoksuvia voiteita, ei saa polttaa tupakkaa lähellä.. Ja nyt ei saa edes kynttilöitä polttaa!
Siis ihan oikeasti, mitä helvettiä.
Oken itse sairastanut astmaa ihan lapsesta asti. Kohtauksia oli nuorempana usein, mutta kun lääkitys saatiin kuntoon oireet ovat hävinneet ja elän täysin normaalia elämää.
Astmaatikkona tärkeää hoitaa lääkitys kuntoon - ja ylläpitää hyvää fyysistä kuntoa. Ei siis valittaa joka ikisestä asiasta. Kun nämä perusasiat ovat kunnossa, ei mistään hiton tuoksukyntilöistä, hajuvesistä ym. ole mitään haittaa. Jos ette osaa hoitaa lääkitystänne kuntoon, turha sitä on kitistä kenellekkään muulle. Eikä astma oikeuta luistamaan liikunnasta - toki se voi aluksi olla raskasta mutta silloin täytyy kuunnella kehoaan ja tehdä sen minkä pystyy - kyllä se siitä helpottuu.
Ainoa mihin itselläni astma vaikuttaa on ulkona liikkuminen pakkasella - mutta eiköhän tätä vaivaa ole jossain määrin kaikilla.
Minusta on todella huvittavaa kuulla "ventoline-astmaatikkojen" avautumista milloin mistäkin - siis vaikkapa minun hajuvedenkäytöstäni.
Liian monille se astma on vain huomionhakua ja tärkeiltyä varten kehitetty vaiva.
Kommentit (68)
[quote author="Vierailija" time="08.11.2013 klo 15:55"]
Ette edes tiedä kuinka paha astma minulla on, joten miten voitte sanoa sitä lieväksi? Jota se ei muuten ole! Minulla myös OLI todella paha allergia kissoille ja koirille sekä hevosille. Sain oireita jo ihmisidtä, joiden kotona oli lemmikki. 16-vuotiaana poikaystäväni luona oli kissa, ja siitä se siedätys pikkuhiljaa alkoi. 25-vuotiaana asuinkin jo miehen kanssa jolla oli koira.
Kyllä minä tiedän mitä se on kun ei kestä "mitään". Ensin välttelee niitä tuoksuja mistä tulee oireita, siten niitä mistä ei pidä ja lopuksi hysteerisenä kaikkea. Kun lääkityksen saa oikeasti kuntoon niin kummasti se auttaa. Mutta sitten ei ole mitään tekosyytä valittaa, joka voi olla kova paikka.
Niin ja minun astmani on oireeton, mutta sitä se ei aina ole ollut. Lääkitys kuntoon! Ja se fyysinen kunto!!
Niin ja tosiaan on minutkin kärrätty useampaan kertaan sairaalaan, ei se kivaa ole mutta eipä sille mitään mahda enää siinä vaiheessa. Omaa tyhmyyttä se on..
ap
[/quote]
Millä perusteella oikein väität, että astmaatikon sairaalaan joutuminenon omaa tyhmyyttä?
Astma ja krooninen poskiontelotulehdus tuli aikusena, työn puolesta. Ammatti vaihtoon. Kyllä astmakohtaus iskee, jos altistun tupakansavulle tms. Vaikka kuinka olisi vahvat astma- ja allergialääkkeet. Kunto on muuten kohdillaan ja ulkotöitä teen nykyisin. Numeroa tästä en tee, kun lääke on aina mukana.
Meidän lapsuuden kerrostalossa asui astmaatikko, joka valitti aina siitä, miten vaikea on olla. Moni talossa naureskeli hälle. Nauru loppui kun hän eräs yö kuoli astmakohtaukseensa.
Itselläni on vaikea astma. 3/4 vuodesta se on ok, mutta 1/4 vuodesta kärsin siitä todella ja silloin minulla on kaikki astmalääkkeet käytössä mitä on tarjolla + keuhkoahtaumalääkkeet ja silti on vaikea jaksaa elää edes seuraavaan päivään.
Jos sinun astmasi hoituu täysin kuntoon lääkkeillä, niin nauti ihmeessä siitä!
En väitä olevani kaikkitietävä, ihan lääkärieni kanssa olen aiheesta puhunut. Lääkärinikin on ihmetellyt sitä miten lievästä astmasta kärsivät potilaat kokevat oireensa kaikista pahimmiksi. Toimin itse astmayhdistyksessä, ja sitä kautta olen huomannut saman. Tosin monilla, jotka kärsivät ns. vakavasta astmasta on astma ollut ihan pienestä pitäen, eikä heillä ole tarvetta tehdä siitä numeroa, vaan he tiedostavat oman " poikkeavuutensa".
Miten on, te, jotka neuvotte tuoksuyliherkkyydestä kärsiviä välttämään tuoksuja - neuvoisitteko paniikkihäiriöstä kärsiviä välttämään tilanteita jotka saattavat ahdistaa? Vai ruokkiiko välttely yliherkkyyttä?
aiheestahan on tehty tutkimuksia, jonka mukaan kyse olisi jollain tasolla psyykkisestä vaivasta. Faktaksi en tätä väitä, edelleen, joidenkin tutkimusten mukaan.
ap
Minulla on ollut astma alle kouluikäisestä. Oli ventolinet ja flixotidet ja siitepölyaikaan duactit ja muut vastaavat. Lääkkeet jäi ja astma unohtui kun ensinnäkin huomasin että omalla kohdallani se on pitkälti psykosomaattinen sairaus ja aloin hoitaa lievässä hengenahdistuksessa sitä psyykkistä ongelmaa lääkkeen sijaan. Ruokavaliomuutos auttoi myös paljon.
Mutta en ota kantaa muiden kokemuksiin enkä kiistä etteikö muilla ois toisin, halusin vaan kertoa oman astmakokemukseni.
Syntymästä saakka astmaatikko, lapsena oli parhaimmillaan 3eri lääkettä yhtäaikaa käytössä ja lisäksi olin allerginen melkein kaikelle, oireet ilmenivät vielä hengitys vaikeuksina, nyt vajaa 40v olen edelleen lääkityksellä, allergioista ei ole muuta jäljellä kuin eläimet, pystyn olemaan paikassa missä on eläimiä jos on siistiä ja hyvä ilman vaihto, paskaisiin kämppiin missä eläimiä ei mitään asiaa ja kaikista paha paikka mihin olen mennyt oli vanha häkkikanala, siellä tuntui että henki varmaan lähtee.
Liikunta pakkasella kanssa huono vaihtoehto, kovilla pakkasilla on uiminen erittäin hyvä vaihtoehto, kosteaa lämmintä ilmaa on helppo hengittää.
Huomatkaapa Astmayhdistyksen jäsenet, millaista väkeä johdossa toimii. Eli ap kuuluu heihin. Näin paljon teitä yhdistyksessä arvostetaan!
[quote author="Vierailija" time="08.11.2013 klo 23:06"]
En väitä olevani kaikkitietävä, ihan lääkärieni kanssa olen aiheesta puhunut. Lääkärinikin on ihmetellyt sitä miten lievästä astmasta kärsivät potilaat kokevat oireensa kaikista pahimmiksi. Toimin itse astmayhdistyksessä, ja sitä kautta olen huomannut saman. Tosin monilla, jotka kärsivät ns. vakavasta astmasta on astma ollut ihan pienestä pitäen, eikä heillä ole tarvetta tehdä siitä numeroa, vaan he tiedostavat oman " poikkeavuutensa".
Miten on, te, jotka neuvotte tuoksuyliherkkyydestä kärsiviä välttämään tuoksuja - neuvoisitteko paniikkihäiriöstä kärsiviä välttämään tilanteita jotka saattavat ahdistaa? Vai ruokkiiko välttely yliherkkyyttä?
aiheestahan on tehty tutkimuksia, jonka mukaan kyse olisi jollain tasolla psyykkisestä vaivasta. Faktaksi en tätä väitä, edelleen, joidenkin tutkimusten mukaan.
ap
[/quote]
Joo ja minun piti ammatti aikuisiällä vaihtaa ihan huvikseen, kun leikin astmaatikkoa? Kyllä.
Täällä kokemus homealtistuksen aiheuttamasta astmasta, johon liittyy myös muunlaisia oireita. Monenlaista astmalääkettä käytössä, adrenaliinikynä kulkee aina mukana, koska joissain tilanteissa kurkku alkaa turvota. Homeen lisäksi jotkut tuoksut ja rakennusmateriaalit ovat alkaneet aiheuttaa oireita. Pääasiallisena hoitavana tahona on yksityinen keuhkolääkäri, mutta myös muita hoitokontakteja on, ja kaikki ovat yksiselitteisesti kehottaneet välttämään altistusta. Tässä nimenomaisessa tapauksessa kuulemma ei ole kyse allergisista oireista, joita voisi hoitaa siedättämällä, vaan oireet tulevat jotenkin eri mekanismilla. Niin että eipä tässä auta muu kuin vältellä paikkoja ja tilanteita, joissa oireita tulee - ihan useamman asiaan perehtyneen lääkärin määräyksestä.
[quote author="Vierailija" time="08.11.2013 klo 23:24"]
Minulla on ollut astma alle kouluikäisestä. Oli ventolinet ja flixotidet ja siitepölyaikaan duactit ja muut vastaavat. Lääkkeet jäi ja astma unohtui kun ensinnäkin huomasin että omalla kohdallani se on pitkälti psykosomaattinen sairaus ja aloin hoitaa lievässä hengenahdistuksessa sitä psyykkistä ongelmaa lääkkeen sijaan. Ruokavaliomuutos auttoi myös paljon.
Mutta en ota kantaa muiden kokemuksiin enkä kiistä etteikö muilla ois toisin, halusin vaan kertoa oman astmakokemukseni.
[/quote]
Meillä sairastui lapsi 2 vuotiaana astmaan. Jätti murkkuiässä lääkkeet pois salaa. Koulusta soitettiin erään liikuntatunnin jälkeen, että ambulanssi on tilattu, tytöllä todella vaikea astamkohtaus cooperin testin jälkeen.
Voivoi, miten paskatyttö kun keksi tuollaisen kohtauksen. Just kun olin ajatellut hommata lauman koiria meille, kun sillä on koira-allergiakin.
Hassua, että ennen vanhaan on kuoltukin astmaan, vaikka se on vain psykosomaattinen sairaus. Riettaat menneet ihan tahallaan kuolemaan tuosta noin vain
Olen ihan samaa mieltä ;) Astmaa olen sairastanut 3-vuotiaasta.
No mutta , kun mullakin on astma joka pysyy kortisonilla ihan tasapainossa. Pakkasella ei voi ulkona hengästyä, mutta uida voi ja jumpata ja mutenkin liikun runsaasti. Valitettavasti minulla on myös tuoksuyliherkkyys ja siksi en voi käyttää hajuvesiä enkä tuokullisia ihonhoitotuotteita. Erityisen paljon henkeen ottavat voimakkaan epäaivot tuoksut. Eli voi olla että miedosti tuoksuva esim.sitruunainen tuoksu ei haittaa, tavalliset kynttilät eivät haittaa , mutta esim. huuhtelu-ja pesuaineiden tuoksut kyllä suuresti haittaavat. Eli ompa ikävää , että mielestänne olen turhanuikuttaja.
Just. Mulle puhkesi astma 30-vuotiaana ja lapsella se on ollut 3,5-vuotiaasta. Me ei kestetä MITÄÄN hajuvesiä tai hajustettuja pesuaineita, tuoksukynttilät ehdoton no thanks, lähdetään pois jos on. Jos SINUN astma ei oireile, se ei meinaa että muut ei oireile.
Ja mitähän AP mahtaa tarkoittaa "ventoline-astmaatikoilla"? Käytän itsekin ko lääkettä Päivittäin.
[quote author="Vierailija" time="08.11.2013 klo 00:06"]

Olet vain tainnut altistaa itsesi näille. Siedätyshoito on paras hoito, kuten allergioissakin.
T. Entinen ruikuttaja
[quote author="Vierailija" time="08.11.2013 klo 00:07"]
Just. Mulle puhkesi astma 30-vuotiaana ja lapsella se on ollut 3,5-vuotiaasta. Me ei kestetä MITÄÄN hajuvesiä tai hajustettuja pesuaineita, tuoksukynttilät ehdoton no thanks, lähdetään pois jos on. Jos SINUN astma ei oireile, se ei meinaa että muut ei oireile.
Ja mitähän AP mahtaa tarkoittaa "ventoline-astmaatikoilla"? Käytän itsekin ko lääkettä Päivittäin.
[/quote]
No lue tekstisi uudelleen - siinä kuvailet "ventoline-astmaatikon". Aikuisiällä puhjennut "astma" (tai sitten kyseessä onkin vain huono kunto/ylipainosta/tupakoinnista johtuva hengen ahdistus) jota "hoidetaan" ventolinella päivityäin. Mitään tuoksuja ym, Ei edes yritetä kestää, vaan aletaan heti valittaa ja vaatia. Ja sitä ventolinea, joka näihin on tarkoitettu KOHTAUSLÄÄKKEEKSI, ei edes yritetä ottaa. Ja tosisan kuten joku sanoikin, siedätys on paras hoitokeino.
Samaa mieltä kuin ap. Monille sairaus tuntuu olevan vain keino saada huomiota ja erityiskohtelua. Meillä on perheessä kolme astmaatikkoa, yksi tosin pääsi eroon infektioastmastaan kasvettuaan 6-vuotiaaksi. Mies ja ekaluokkalainen ovat jatkuvalla lääkitykselä, mutta kun se on kohdallaan, talossa palavat kynttilät, huuhteluaineessa on tuoksu.
Lapsi alkaa oireilla huonosta sisäilmasta (home, riittämätön ilmanvaihto, näille altistui ja herkistyi päiväkodissa), mutta tällaisina hetkinä Ventoline auttaa. Miehellä on kovilla pakkasilla yskähtelyä, kun lähtee kolaamaan pihaa, mutta sekin menee ohi ylimääräisellä Ventolinella. Flixotide pitää keuhkot peruskunnossa.
Tuntuu ihan vain "ominaisuudelta", ei sairaudelta. Olen myös samaa mieltä tuosta, että siedättäminen auttaa, ei se ,e ttä ympäriltä saneerataan kaikki pois.
Kun astma on hallinnassa, Ventolinea ei juurikaan tarvita. Psykosomaattiset ahdistujat hönkivat sitä kaiken päivää.
Nro3 kysyy ;Nro 5 , kerrotko minulle miten se siedätyshoito toimii ? Viimeksi kun siedätyin lomamatkalla hotellihuoneessa jossa oli vaikka mitä tuoksuja , olin 2 viikkoa sen jälkeen vielä tuplalääkityksellä. Avaavaa lääkettä en juurikaan tarvitse normaalisti , kortisoni riittää. Mutta jos esim. olen pari tuntia kylässä paikassa , jossa on tuoksukynttilöitä ja vaikkapa tuoksuvia kukkia , loppupäivä menee nenä valuen ja yskien.
Luuken , että kyse on siitä, onko pelkkä astma vai asma + allergioita . Minulla on myös ruoka-aineallergioita ja eläinallergioita. Kalasta voin saada anafylaktisen reaktion , epipen kulkee aina mukana. Antibiooteille olen niin pahasti allergisoitunut , että ei juurikaan löydy enää sellaista joka sopii.
Kuitenkin olen lapsuuteni asunut maalla, hoitanut eläimiä ja siivonnut navettaa. Nuorena pystyin vielä kättämään hajuvesiäkin , oireet pahenivat 20-vuotiaana ja nyt kun olen 30 , tilanne on tämä. limistö on jotenkin virheohjelmoitu, jatkuvassa hälyytystilassa.
Ja en ole koskaan tupakoinut , BMI 22 ja harrastan aktiivisesti uintia ja työmatkapyöräilyä sekä joogaa ja badybalancea. Syksyisin ja kesäisin myös lenkkeilen.
Eli miten se siedätys tapahtuu , jolla pääsen tästä laikesta vaivasta eroon ?
Ap ei ymmärrä ettei muiden astma ole yhtä helppo kuin hänen.
Homeisessa talossa asuneena ja astmaan sairastuneena olen valitettavasti herkistynyt myös tuoksuille. Nuorena käytin hajuvesiä eikä toisten hajuvedet härinneet mutta nyt on toisin. Pesuaineosastolla on käytävä pikaisesti jne.
Minulla on yhdistelmälääke käytössä (Symbicort).
Kolme kertaa olen joutunut poistumaan tilasta hajusteen vuoksi kun hengitys vaikeutunut pahasti.
Surullista jos joku astmaa sairastava ei pysty ymmärtämään muita astmaatikkoja ja suoltaa näppikseltään avauksen kaltaista paskaa.
[quote author="Vierailija" time="08.11.2013 klo 15:55"]
Ette edes tiedä kuinka paha astma minulla on, joten miten voitte sanoa sitä lieväksi? Jota se ei muuten ole! Minulla myös OLI todella paha allergia kissoille ja koirille sekä hevosille. Sain oireita jo ihmisidtä, joiden kotona oli lemmikki. 16-vuotiaana poikaystäväni luona oli kissa, ja siitä se siedätys pikkuhiljaa alkoi. 25-vuotiaana asuinkin jo miehen kanssa jolla oli koira.
Kyllä minä tiedän mitä se on kun ei kestä "mitään". Ensin välttelee niitä tuoksuja mistä tulee oireita, siten niitä mistä ei pidä ja lopuksi hysteerisenä kaikkea. Kun lääkityksen saa oikeasti kuntoon niin kummasti se auttaa. Mutta sitten ei ole mitään tekosyytä valittaa, joka voi olla kova paikka.
Niin ja minun astmani on oireeton, mutta sitä se ei aina ole ollut. Lääkitys kuntoon! Ja se fyysinen kunto!!
Niin ja tosiaan on minutkin kärrätty useampaan kertaan sairaalaan, ei se kivaa ole mutta eipä sille mitään mahda enää siinä vaiheessa. Omaa tyhmyyttä se on..
ap
[/quote]
Onnea vain sinulle, mutta ei se siedätys valitettavasti kaikilta onnistu. Todella sairaat välttelevät tuoksuja niiden haittavaikutuksen vuoksi, eivät suinkaan hysteriasta. Kuka nyt ehdoin tahdoin haluaisi ensiapuun pahan astmakohtauksen vuoksi? Lääkityksen kuntoon saaminen ei myöskään ole helppoa. Joillain ihmisillä on niin hankala ja vaikeahoitoinen astma, ettei siihen tehoa juuri mikään. En ymmärrä, miksi sinun pitää haukkua muita astmaatikkoja? Mitä rakentavaa kuvittelet kirjoituksillasi saavuttavasi?