Muita jotka ei enää tykkää eläimistä vaikka ennen omisti niitä useitakin?

Minulla on pitkä kokemus eläimistä. Kissoja ja koiria oli lapsuudenkodissa ja myöhemmin itselläni. Pidän edelleen ihan hirveästi eläimistä ja katselen päivittäin eläinvideoita. Sydäntäni raastaa kaikki eläinten kaltoinkohtelu.

MUTTA se varsinainen hoivavietti hävisi. Joskus kun tulee mieleen, että pitäisikö hankkia kissa tai koira, niin muistan kaikki karvojenlähdöt, likaiset tai tulehtuneet tassut, äkilliset sairastumiset ja kalliit hoitotoimenpiteet, ukkosenpelot, kuumuudessa läähättäminen, toisten koirien kanssa rähinöinti, kissan pissaaminen tietokoneen näppäimistön päälle jne. Niin että tuskin tulee enää koiraa tai kissaa tähän talouteen. Varsinkin kun allergia hävisi kun lemmikkieläimistä aikoinaan aika jätti.

Mä käyn eläinsuojassa kerran viikossa vapaaehtoistöissä. Perheenjäsenten allergian vuoksi en voi itselle lemmikkiä ottaa, mutta tosiasiassa - en edes halua. Autan eläinsuojelujärjestöjä rahallisesti sen sijaan että laittaisin itselle lemmikin, suunnilleen sen verran kuin mitä omaan lemmikkiin menisi - sen lisäksi missä itse käy muutamaa muutakin. 

Eli meitä on paljonkin. 😊

Siis minä ymmärrän, miksi luovuin eläimistä. Oli ollut niitä tarpeeksi ja huomasin, miten paljon ne vie aikaa ja aiheuttaa työtä. Toisaalta hoivaviettikin sai tyydytystä lapsesta.

Se, mitä mietin eniten, on se ällötys. Siihen en ole oikein keksinyt syytä. Että miksi eläimet, joista ennen tykkäsin, on alkanut inhottaa. Varsinkin koirat, mutta kissat myös. Koirien haju, hilse, hengitys... ja haistan nykyään omistajatkin kaukaa. Eilen huomasin jopa yökkiväni, kun kuljin kaupassa koiranruokahyllyn ohi. Ne ruuatkin haisee hirveälle.

Aluksi luulin olevani raskaana, kun koirat alkoi ällöttää, mutta en ollut, enkä ole nytkään. Tätä kestänyt nyt yli viisi vuotta ja pahenee vaan.

Villieläimet, jotka ei tunge lähelle on ok ja seurailen niitä mieleläni. Ja kissavideot yms. joissa eläin ei ole fyysesesti läsnä on ihan hauskoja.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä tykkään.

En vaan enää jaksa hoitaa niitä. Lasten hoitaminen ja muut elämän vaikeudet ovat ihan näännyttäneet minut.

Ja sitten se kun lemmikki kuolee, on niin tavattoman raskasta kestää.

Se on mulla suurin syy etten ota mitään lemmikkiä enää.

Sama. Ei ole voimia. Rankka elämä takana ja sitten se lemmikin kuolema kouraisee syvemmältä kuin monien ihmisten. Kyllä ne kyyneleet nousee vieläkin parhaimman ystäväni kuolinpäivänä, joka on itseasiassa tänään. Siitä on jo 7 vuotta kun kuoli. Ei ole tarvetta enää toiselle.

Näinpä. Olen juuri tehnyt ison elämänmuutoksen ja huomannut, että tähän sopisi joku eläin seuraksi. Katse on -pitkästä aikaa- viivähtänyt jossain ohikulkijan koirassa, 'oishan tuommoinen aika mukava'. Minulla on ollut hevonen, ja nyt äimistelin Ypäjän varsahuutokaupan hintoja: tonnilla myytiin useampi lämminverivarsa! Aikoinaan hinnat olivat kymmenkertaiset. Eli halvalla saisi.

Mutta. Se aika on mennyt. En enää jaksaisi sitä showta, mitä oman hevosen pito edellyttää. Ja rahaa kuluu, vaikka polle olisi kotitallissa. Koirakin sitoisi elämän kotiin, ex tempore ei pystyisi lähtemään mihinkään. Jo aiemmin totesin itselleni, että mitään elukoita en ota, jos olen yksin niistä vastuussa.

Mä inhoan lähinnä kaloja, jyrsijöitä, kaneja, lintuja yms. Joista on hirveä vaiva mutta ne ei kuitenkaan mitenkään bondaa ihmisen kanssa tai tunnu juurikaan tykkäävän susta. Siis en inhoa niitä eläimiä, mutta inhoan sitä konseptia että hankitaan niitä lemmikiksi kotiin. Jotenkin niin epäluonnollista ja outoa. Koiria taas rakastan ja mulla onkin elämääkin rakkaampi koira itselläni, mutta olen 99% varma että kun tämä kuolee niin melkein huokaisen helpotuksesta enkä uutta ota enää ikinä. Se työn ja vaivan määrä, huh huh. Aina pitää joka paikasta kiirehtiä kotiin viemään koiraa pissille. Kun koira on kipeänä menee helposti monta sataa euroa eläinlääkärille. Ei tätä oikeasti jaksais, mutta aion kyllä pitää loppuun asti tämän koska on se mulle niin pirun rakas.

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä ihmisessä on jotain vialla jos ei tykkää eläimistä.

Biologisesti ajatellen niissä ihmisissä, jotka ei tykkää ihmislapsista on enemmän vialla. Eläin on kuitenkin eri lajia. Mutta ehkä näissä on yhtä paljon tai vähän vialla, jos syvällisemmin ajattelee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisko hormoonit vaikuttaa, kun vaihdevuodet iskee ja hoivavietti katoaa...

Kyllä mulla edelleen on kova hoivavietti, mutta se kohdistuu enää omiin lapsiin.

Näin sivusta pitää huudella, että juuri näinhän sen pitäisi terveellä ihmisellä olla. Jos lapsia on hankkinut, pitää heidän olla etusijalla. Nimittäin omat välit kummipojan äitiin (ei kuitenkaan kummipoikaan!) viilenivät huomattavasti sen jälkeen, kun tämä totesi olevansa ennen kaikkea koiraihminen, sitten vasta äiti-ihminen.

Ja sitten on näitäkin, joilla se hoivavietti kohdistuu kaikkien muiden lapsiin paitsi omiin. Etenkin mitä pidemmän matkan on Suomeen tullut ja mitä nappisilmäisempi, sitä parempi. Näitäkin näkee päivittäin "muuttovoittopaikkakuntamme" (huoh) kirjastossa pörräämässä niin tärkeänä että.

Jestas sentään. Oon 60 v ja nukun huoneessa, jossa on 8 jyrsijää. En vois kuvitellakaan öitä ilman heinän tuoksua ja rapistelua. Mikä teitä vaivaa???

Minä olin ennen tosi eläinrakas ja olin kissahullu pienenä. En koskaan kyllä hankkinut lemmikkiä ensin äidin ja sitten puolison allergian takia (alettiin seurustelemaan tosi nuorina), mutta olin aina lemmikkitaloudessa se, joka kyhjäsi jossain nurkassa jonkun elukan kanssa. Nyt olen suunnilleen saman ikäinen kuin ap ja eläimet on alkaneet inhottaa minuakin. Ne ovat likaisia, haisevat, karvaa lähtee... Mutta eniten ärsyttää työpaikan keski-ikäiset tädit, joiden koirakuvia ja -juttuja pitää jaksaa katsella ja kuunnella työpaikan taukohuoneessa loputtomiin. Fifi edestä, Fifi takaa, Fifi istuu, Fifi makaa ja eilen lenkillä Fifi löysi kepin ja haukkui pyöräilijää, thihihii! Ja kutsuvat itseään mammaksi tai äidiksi niille koirille. Mieluummin katson vaikka samanikäisten tätien lastenlasten kuvia ja kuuntelen juttuja heidän tekemisistään, vaikka en olekaan erityisen lapsirakas. Onkohan tämä loppuelämän juttu, vai seotaanko mekin 20 vuoden päästä täysin johonkin koiraan?

Hyi että kun ällöttää ihmiset jotka antaa koiran nuolla naamaansa! "Koiran suu on puhtaampi kuin ihmisen" joo, niin varmaan...

Mua ei ole alkanut eläimenpito ällöttää, mutta olen huomannut, että esim. vähänkään vaativamman koiran omistaminen käy kyllä ylimääräisestä työstä. Siksi olen teroittanut lapsillemne, ettei uutta koiraa tule niin kauan kuin he kotona asuvat. Eli siis tässä tapauksessa koiran omaksi parhaaksi jätän sen hankkimatta, koska tiedän, ettei mulla ole voimavaroja kouluttaa ja huolehtia siitä täysipainoisesti. Eläinten karvat, haju tms. ei inhota mua. Eläväthän jotkut ihmisetkin läävässä ihan ilman eläimiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisko hormoonit vaikuttaa, kun vaihdevuodet iskee ja hoivavietti katoaa...

Kyllä mulla edelleen on kova hoivavietti, mutta se kohdistuu enää omiin lapsiin.

No sulla on lapsia, joten ei ole ehkä edes niin aikaa eläimille. Tosi useinhan niin käy, että kun lapsia saadaan, vanhemmat menettää mielenkiinnon lemmikkejään kohtaan ja elukat saa lähteä.

Mulla on vähän sama homma kissojen suhteen, mulla oli ensin kissoja, sitten otin koiria, niin nuo kissat ei enää tuntuneet ihan niin mahtavilta otuksilta välillä suorastaan rasittaviltakin, toki niistä silti pidän, mutta en yhtään samalla tavalla kuin aikana ennen koiria. En silti toki luopunut kissoista, mutta uusiakaan ei tule.

Koirien kanssa nyt vain voi tehdä paljon enemmän asioita, kulkea ja olla ja olla aivan erilaisessa kontaktissa kuin kissojen kanssa. Koira on paljon sosiaalisempi takaisinkin ja sillä on halu myös ymmärtää ihmistä, eikä vain kulkea narsistina häntä pystyssä ja kävellä toisten päältä yms. Kaikella rakkaudella kissoja kohtaan.

Olen viettänyt lapsuuteni maatilalla ja eläimiä hoidin yleensä mielelläni, välillä tosin pakollakin. Aikuistuttuani eivät eläimet ole kiinnostaneet pätkääkään. Liikaa vaivaa, sen opin jo lapsena.

Mä olen yhä ihan yhtä eläinhullu kuin lapsenakin, paremminkin eläinhulluuteni on vaan laajentunut, luonnonvaraisiin eläimiin hyönteiset ja muut mukaanlukien. Oon 46-v. nainen.

Vierailija kirjoitti:

Eli meitä on paljonkin. 😊

Siis minä ymmärrän, miksi luovuin eläimistä. Oli ollut niitä tarpeeksi ja huomasin, miten paljon ne vie aikaa ja aiheuttaa työtä. Toisaalta hoivaviettikin sai tyydytystä lapsesta.

Se, mitä mietin eniten, on se ällötys. Siihen en ole oikein keksinyt syytä. Että miksi eläimet, joista ennen tykkäsin, on alkanut inhottaa. Varsinkin koirat, mutta kissat myös. Koirien haju, hilse, hengitys... ja haistan nykyään omistajatkin kaukaa. Eilen huomasin jopa yökkiväni, kun kuljin kaupassa koiranruokahyllyn ohi. Ne ruuatkin haisee hirveälle.

Aluksi luulin olevani raskaana, kun koirat alkoi ällöttää, mutta en ollut, enkä ole nytkään. Tätä kestänyt nyt yli viisi vuotta ja pahenee vaan.

Villieläimet, jotka ei tunge lähelle on ok ja seurailen niitä mieleläni. Ja kissavideot yms. joissa eläin ei ole fyysesesti läsnä on ihan hauskoja.

Ap

Minä taidan keksiä mistä tuo ällötyksin johtuu: Kun menetit sen ihastuksen niihin eläimiin ja luovuit myös omista eläimistäsi, ei sinulla ole eläimistä enää niitä hyviä puolia, jotka pienentäisi niiden ikävien puolien merkitystä silmissäsi.

Juuri tämä oma kissaesimerkki: Jo nyt minua tympäisee moni asia mitä kissanpitoon kuuluu, mutta kun otukset vielä on tuossa ja niitä on kiva silittää ja ne tulee syliin ja niiden touhuja on mukava seurata jne. niin nämä hetket ikäänkuin pyyhkii vähän niitä ikäviä asioita mielestä. Sitten kun noita ei enää ole, eikä itsellä ole kiinteää suhdetta mihinkään kissaan, niin voisin kuvitella, että se ällöpuoli ottaisi vallan, en nyt usko että alkaisin inhoamaan kissoja kuitenkaan, mutta sitten olisi ikäänkuin vapaampi ällöttymään esim. kissanpaskan hajusta tai kissanhiekasta lattioilla tai niistä karvoista yms.

Itse en suoranaisesti inhoa eläimiä, mutta erityisesti koiraihmiset (ja ne koirat) on alkanut ärsyttää ja niitä välttelen. En voi ymmärtää miksi joku haluaa pitää "kotiorjanaan" (sori vaan) jotain otusta, joka on periaatteessa "ikuinen taapero". Niiden syömis- ja ulostamistarpeista on huolehdittava, ne vaativat seuraa ja virikkeita, eivöt oikeesti ymmärrä järkipuhetta "voitko musti pysyä hetken yksinäs siellä olkkarissa kun meillä on vieraita syömässä".... Ja moni elukka kököttää yksin sisällä sen 8h kun omistaja on töissä. Onko se nyt hyvää elämää edes???

Lisäksi varsinkin ns kaupunkilaiset seurakoirien omistajat on ahdistavan fanaattisia. Heille se fifi on kuin joku" karvalapsi" (vihaan tuota termiä!).

Villieläimet ei aiheuta ärsytystä, ne kun elävät luontaisessa ympäristössään omiensa kanssa. En nyt tarkoita että kaikki lemmikit pitäis vapauttaa luontoon, eihän ne siellä selviäis... Mutta luulus näinä tiedostavina aikoina tulevan joku sääntö, ettei elukoita enää kasvateta "kotikäyttöön" neljän seinän sisälle kökkimään pelkäksi ihmisten viihdykkeeksi!

Ja kyllä, minulla oli lapsena kissoja, koiria, kanoja ja kaneja. Elettiin tosin maalla ja elukat juoksenteli vapaana. Koirat oli pihavahteja ja metsästyskavereita, kissat piti hiiret ja rotat poissa, kanat tuotti munia ja lantaa ja kanit oli vaan söpöjä seuralaisia. Rakastin noita elukoita!

Ehkä eläinrakkauteni on muuttunut tällaiseksi inhorealismiksi, kun tajusin etten itse pysty tarjoamaan mahdollisille lemmikeilleni oikeaa vapautta, näin kaupunkiasuvana uraihmisenä.... Vai kuuluuko tämä vaan elämään, kun ikää tulee lisää hoivavietti kohdistuu lapsiin ei eläimiin??

Vierailija kirjoitti:

Itse en suoranaisesti inhoa eläimiä, mutta erityisesti koiraihmiset (ja ne koirat) on alkanut ärsyttää ja niitä välttelen. En voi ymmärtää miksi joku haluaa pitää "kotiorjanaan" (sori vaan) jotain otusta, joka on periaatteessa "ikuinen taapero". Niiden syömis- ja ulostamistarpeista on huolehdittava, ne vaativat seuraa ja virikkeita, eivöt oikeesti ymmärrä järkipuhetta "voitko musti pysyä hetken yksinäs siellä olkkarissa kun meillä on vieraita syömässä".... Ja moni elukka kököttää yksin sisällä sen 8h kun omistaja on töissä. Onko se nyt hyvää elämää edes???

Lisäksi varsinkin ns kaupunkilaiset seurakoirien omistajat on ahdistavan fanaattisia. Heille se fifi on kuin joku" karvalapsi" (vihaan tuota termiä!).

Villieläimet ei aiheuta ärsytystä, ne kun elävät luontaisessa ympäristössään omiensa kanssa. En nyt tarkoita että kaikki lemmikit pitäis vapauttaa luontoon, eihän ne siellä selviäis... Mutta luulus näinä tiedostavina aikoina tulevan joku sääntö, ettei elukoita enää kasvateta "kotikäyttöön" neljän seinän sisälle kökkimään pelkäksi ihmisten viihdykkeeksi!

Ja kyllä, minulla oli lapsena kissoja, koiria, kanoja ja kaneja. Elettiin tosin maalla ja elukat juoksenteli vapaana. Koirat oli pihavahteja ja metsästyskavereita, kissat piti hiiret ja rotat poissa, kanat tuotti munia ja lantaa ja kanit oli vaan söpöjä seuralaisia. Rakastin noita elukoita!

Ehkä eläinrakkauteni on muuttunut tällaiseksi inhorealismiksi, kun tajusin etten itse pysty tarjoamaan mahdollisille lemmikeilleni oikeaa vapautta, näin kaupunkiasuvana uraihmisenä.... Vai kuuluuko tämä vaan elämään, kun ikää tulee lisää hoivavietti kohdistuu lapsiin ei eläimiin??

Tuliko ne kanit aina yöksi takaisin vankeuteen, vai villiintyivätkö populaatioksi siellä maalla?

No tottahan tuokin kyllä on, mulla on lemmikkejä, mutta kykenen kyllä tiedostamaan, että pidän niitä vankeudessa kaupunkioloissa. Minäkään en muuten tykkää "karvalapset" nimityksestä, eläimet on eläimiä ja lapset lapsia, mutta sanon kyllä itseäni toisinaan eläinten "mammaksi", mutta enemmän höpsöttelymielessä kuin tosissani (ja pidän sitä jossain määrin nolona silti).

Eläintenpidossa on paljon ongelmia, vaikkei ihan noin radikaalisti ajattelisikaan kuin sinä. Mutta kun mietitään että esim. koirat ja kissatkin ovat jo valmiiksi vankeudessa, niin tarjotaanko niille tarpeeksi virikkeitä? Koen, että itse en ainakaan tarjoa, vaikka ne saavatkin enemmän virikkeitä minulla kuin monella muulla. 

Sairas linjaus btw ettei koirien nykyään käytetä välttämättä edes lenkillä, syynä on "ettei se halua", vähän epäilen ettei terve ja hyväpäinen koira HALUAISI lenkkeillä ja tutkia maailmaa, eli omistajat ei taida ihan ymmärtää koiriaan ja sitä miksi ne näyttää haluavan kääntyä takaisin kotiin aina samassa kohdassa (tapeläimiä).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli meitä on paljonkin. 😊

Siis minä ymmärrän, miksi luovuin eläimistä. Oli ollut niitä tarpeeksi ja huomasin, miten paljon ne vie aikaa ja aiheuttaa työtä. Toisaalta hoivaviettikin sai tyydytystä lapsesta.

Se, mitä mietin eniten, on se ällötys. Siihen en ole oikein keksinyt syytä. Että miksi eläimet, joista ennen tykkäsin, on alkanut inhottaa. Varsinkin koirat, mutta kissat myös. Koirien haju, hilse, hengitys... ja haistan nykyään omistajatkin kaukaa. Eilen huomasin jopa yökkiväni, kun kuljin kaupassa koiranruokahyllyn ohi. Ne ruuatkin haisee hirveälle.

Aluksi luulin olevani raskaana, kun koirat alkoi ällöttää, mutta en ollut, enkä ole nytkään. Tätä kestänyt nyt yli viisi vuotta ja pahenee vaan.

Villieläimet, jotka ei tunge lähelle on ok ja seurailen niitä mieleläni. Ja kissavideot yms. joissa eläin ei ole fyysesesti läsnä on ihan hauskoja.

Ap

Minä taidan keksiä mistä tuo ällötyksin johtuu: Kun menetit sen ihastuksen niihin eläimiin ja luovuit myös omista eläimistäsi, ei sinulla ole eläimistä enää niitä hyviä puolia, jotka pienentäisi niiden ikävien puolien merkitystä silmissäsi.

Juuri tämä oma kissaesimerkki: Jo nyt minua tympäisee moni asia mitä kissanpitoon kuuluu, mutta kun otukset vielä on tuossa ja niitä on kiva silittää ja ne tulee syliin ja niiden touhuja on mukava seurata jne. niin nämä hetket ikäänkuin pyyhkii vähän niitä ikäviä asioita mielestä. Sitten kun noita ei enää ole, eikä itsellä ole kiinteää suhdetta mihinkään kissaan, niin voisin kuvitella, että se ällöpuoli ottaisi vallan, en nyt usko että alkaisin inhoamaan kissoja kuitenkaan, mutta sitten olisi ikäänkuin vapaampi ällöttymään esim. kissanpaskan hajusta tai kissanhiekasta lattioilla tai niistä karvoista yms.

Tässä on varmaan perää. Kun vieraantuu lemmikkieläimistä, ne tuntuvat yhä turhemmilta.

Yksi asia, minkä olen kyllä huomannut on se, että kissat on eniten ihastuneita siitä henkilöstä, joka ei niistä välitä. Paikoissa, joissa on kissoja, ne tulee aina mun luo ja syliin, vaikka eivät yleisesti ihmisistä edes välittäisi. Hassuja sikäli. Myös koirat tykkää musta, vaikka yritän vältellä niitä. 😁

Ap

Vierailija kirjoitti:

Minua on alkanut ärsyttämään eläimet, eikä vähiten siksi, että osalle ihmisistä ne ovat kuin lastenkorvikkeita. Kaupunkini fb-ryhmässä on säännöllisesti kyselyitä siitä, minne voi viedä Fifin kahvilaan- ja vie kaiken itsehillintäni, etten mene huutamaan kysyjälle että ei v*ttu minnekään, älä viitsi tuoda kuolaavaa ja karvaista olentoa paikkaan jossa muut syövät ja juovat! 

Samoin en halua tavata eläinihmisten kanssa, haisevat pahalle ja sitä karvaa on aivan kaikkialla. Ällöttää olla tämmöisen ihmisen auton kyydissä tai käydä hänen kotonaan. Enkä ole vielä muuten tavannut yhtään kotia, jossa ei haisisi kissankusi, vaikka jokainen omistaja väittää ettei heillä vaan haise...

Ulkokoiran voisin ottaa, senkin lähinnä vahtimaan taloa. 

Tervetuloa Keski-Eurooppaan missä koirat ovat tervetulleita kaikkiin ravintoloihin, pubeihin ja kauppoihin ellei joku liike sitä erikseen kiellä. Viimeksi illallisella erittäin söpö ja hyväkäytöksinen beagle katseli burgeriani pöydän alta - piristi päivääni suloisilla silmillään. Ja Ikea-reissulla eräässä ostoskärryssä hengaili myös kaniinimäyräkoira, otin siitä kuvankin kun oli niin nätti ja juttelin omistajan kanssa.

Tiukkapipoiset ihmiset ne maailman ongelma on, ei koirat kahvilassa...

Mulla on toisinpäin - olen 38 ja mitä pitemmälle elämää menen, sitä enemmän pidän eläimistä ja inhoan lapsia. Lapset ihan suoraan sanoen ällöttävät. Kuolaa, paskaa, räkää, täitä, matoja ja ne tahmeat hikiset kädet jotka sotkevat ympäri vuorokauden. Eli ihan samaa mistä tässä ketjussa eläimiä parjataan. Sanotaan siis että kukin tyylillään, mutta paskan määrä elämässä taitaa olla vakio :D.