Muita jotka ei enää tykkää eläimistä vaikka ennen omisti niitä useitakin?

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä ihmisessä on jotain vialla jos ei tykkää eläimistä.

Tässä ei ole kyse siitä.

Vierailija kirjoitti:

Liittyisikö siihen vaivaan, nitä näit ekäinten eteen? Sait ns tarpeeksesi.

Tässä on perää. Nuorena on ollut innoissaan ja voimissaan, kokee ensimmäisiä kertoja niitä asioita (eläintenhoitoa, vastuuta, eläinten "pyyteetöntä rakkautta"), se tuntuu vahvasti elämältä.

Aikaa kuluu, kokemuksia tulee muualtakin, sitä kypsyy, ja eläintenpidon raskaus alkaa painaa.

Itselleni kävi niin. Jopa kasvatin joitakin vuosia erästä lajia ja rotua. Rakastan niitä yhä, mutta ensimmäinen ajatus lemmikkien näkemisen yhteydessä on uupumus ja kyllästyneisyys. Ihanua olentoja ovat, mutta... ikuisia vauvoja ihmiselle.

Tuli yliannostus.

Ei minun eläinrakkauteni mihinkään ole kadonnut, mutta en vain jaksa nähdä enää vaivaa ja olla sidoksissa eläimeen. Rahaakaan ei ole liiaksi.

Luulin olevani ainoa. Itsellä muutos tapahtui avioeron myötä - suomut putosi silmiltä kun koki ettei olekaan minkään arvoinen ja mitä paskaa saa osakseen. Jotenkin kävi niin, että oli niin riekaleina, että empatiaa ei riittänyt kenellekään tai millekään. Eläin muuttui.... no, vaan eläimeksi. Pitäisikö tässä vielä eläimiä hyysätä, luonnossa ne huolehtii itsestään. Huom. Itsellä ei tuolloin enää lemmikkejä vuosiin.

Vierailija kirjoitti:

Luulin olevani ainoa. Itsellä muutos tapahtui avioeron myötä - suomut putosi silmiltä kun koki ettei olekaan minkään arvoinen ja mitä paskaa saa osakseen. Jotenkin kävi niin, että oli niin riekaleina, että empatiaa ei riittänyt kenellekään tai millekään. Eläin muuttui.... no, vaan eläimeksi. Pitäisikö tässä vielä eläimiä hyysätä, luonnossa ne huolehtii itsestään. Huom. Itsellä ei tuolloin enää lemmikkejä vuosiin.

Jatkoa: ex ehdotti että ottaisin kissan. Totesin että pitäisin mielummin aviomieheni.

Kyllä mä tykkään.

En vaan enää jaksa hoitaa niitä. Lasten hoitaminen ja muut elämän vaikeudet ovat ihan näännyttäneet minut.

Ja sitten se kun lemmikki kuolee, on niin tavattoman raskasta kestää.

Se on mulla suurin syy etten ota mitään lemmikkiä enää.

Up

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä tykkään.

En vaan enää jaksa hoitaa niitä. Lasten hoitaminen ja muut elämän vaikeudet ovat ihan näännyttäneet minut.

Ja sitten se kun lemmikki kuolee, on niin tavattoman raskasta kestää.

Se on mulla suurin syy etten ota mitään lemmikkiä enää.

Sama. Ei ole voimia. Rankka elämä takana ja sitten se lemmikin kuolema kouraisee syvemmältä kuin monien ihmisten. Kyllä ne kyyneleet nousee vieläkin parhaimman ystäväni kuolinpäivänä, joka on itseasiassa tänään. Siitä on jo 7 vuotta kun kuoli. Ei ole tarvetta enää toiselle.

Tykkään eläimistä valtavasti, mutta lemmikkejä ei jaksa enää pitää. Kauheata rahan menoa varsinkin jos se sattuu sairastumaan. Joka päivä pitää jaksaa hoitaa ja suuri osa siitä on ulosteiden/koppien/kuppien yms. siivoamista, lemmikistä riippuen koti saattaa olla täynnä karvaa, jonka siivoamiseen kuluu myös tovi. Jos haluaa lähteä jonnekin (tai on pakko mennä, vaikka sairaalaan), täytyy järjestää hoito siksi aikaa. Lapsuudenkoti oli täynnä lemmikkejä ja sittemmin ollut yksi eläin omassa kodissa. Nyt tuntuu että se yksikin on liikaa.

Täällä sama ja oon oikeasti ajatellut että oon jotenkin pimahtanut. Oon lapsesta asti ollut älytön kissafani... hyysännyt naapurin kissoja myöten kaikki. Myös koirista oon tykännyt paljon, mutta koiraa mulla ei ole koskaan ollut. Kissa meillä ollut aina. Noh kun tuli lapsia, huomasin että kiinnostus eläimiä kohtaan lopahti täysin. Meillä edelleen kissa, jota kyllä hoidetaan (ja lapset tykkää) mutta oon huomannut että siihenkin tunneside on lopahtanut. Eli suoraan sanottuna, jos kissasta aika jättää, en usko että hirveästi tulen suremaan. Tuntuu kamalalta edes sanoa näin, kun ennen eläimet oli henki ja elämä. Mutta itsellä luulen syyn olevan se, että kaikki mehut menee lapsiin, ei vaan yksinkertaisesti enää jaksa eläimiä ja niiden hoitamista. Jos ollaan jossain kylässäkin, menin ennen aina heti silittelemään ja rapsuttelemaan ihmisten kotieläimet. Mutta nykyään, ei jaksa kyllä yhtään kiinnostaa. :( 1

Miten kovasydämisiä te olette.

Käyttäjä7437 kirjoitti:

Miten kovasydämisiä te olette.

Väsyneitä me ollaan. Elämä voi olla aika raskasta.

Tykkään lemmikeistä enää ajatuksen tasolla - katselen kissavideoita, mutta niissäkin alkaa melkein rasittaa ja ahdistaa, jos se kissa naukuu kauan tai on huomionkipeä. Ehkä eläydyn siihen omistajan osaan, ja tiedostan, että en jaksais. Välillä harkitsen kissan ottamista, mutta en uskalla kun pelkään, että menisi hermo ja alkaisin katua. En ikinä olisi uskonut, että tulen vielä elämään pitkiä aikoja ilman kissaa taloudessa. Kai se kissojen fanittaminen loppui raskauteen, mutta lapsi menee kohta yläasteelle, enkä vieläkään ole saanut eläinrakkautta takaisin.

Oletteko te alun perinkään välittäneet niistä eläimistä? 

Ymmärrän ettei enää ota eläimiä, mutta ei enää tykkäisi niistä, niin vaikuttaisi ettei ne lopulta ole ollut se juttu aiemminkaan. 

Minua on alkanut ärsyttämään eläimet, eikä vähiten siksi, että osalle ihmisistä ne ovat kuin lastenkorvikkeita. Kaupunkini fb-ryhmässä on säännöllisesti kyselyitä siitä, minne voi viedä Fifin kahvilaan- ja vie kaiken itsehillintäni, etten mene huutamaan kysyjälle että ei v*ttu minnekään, älä viitsi tuoda kuolaavaa ja karvaista olentoa paikkaan jossa muut syövät ja juovat! 

Samoin en halua tavata eläinihmisten kanssa, haisevat pahalle ja sitä karvaa on aivan kaikkialla. Ällöttää olla tämmöisen ihmisen auton kyydissä tai käydä hänen kotonaan. Enkä ole vielä muuten tavannut yhtään kotia, jossa ei haisisi kissankusi, vaikka jokainen omistaja väittää ettei heillä vaan haise...

Ulkokoiran voisin ottaa, senkin lähinnä vahtimaan taloa. 

Vierailija kirjoitti:

Mulla on pari kissaa. Ne ovat ihan vain hiiriä varten, mutta huomaan, että se kissa, joka kaipaisi silityksiä ja rapsutuksia, jää aika lailla niitä paitsi. Toinen kissa on paljon enemmän mieleeni; käy sisällä lähinnä kääntymässä, eli syö, ja kaartaa takaisin ulos. Haluaa vain pienet, esim. kolmen puyhkäisyn silitykset,tai max muutaman kymmenen sekuntia rapsutuksia.

Joskus huonolla ilmalla sekin yrittää nukkumaan sänkyyni ja änkeää aivan liian lähelle minua, esim. jalkojeni päälle. Silloin työnnän sen sitkeästi kauemmas, vaikka vähän pahaa tekeekin.

Koen kissoista siis jonkinverran riesaa, mutta rakastan niitä kyllä olentoina silti. En siis täysin jaa aloitusta.

Tulipa paha mieli kissojesi puolesta. 

Samoja oireita. Meillä on kyllä kissa ja koira, mutta välillä kaduttaa.

Olen myös ikääntynyt hevostyttö ja haaveillut kymmeniä vuosia omasta hevosesta. Nyt asun paikassa, jossa hevosta voisi pitää ja ehkä rahatkin juuri riittäisivät, mutta todellista paloa ei enää ole.

Inhoan sitä, että koira raapii ovet ja ikkunanpielet ja kissan pissalaatikko pitää tyhjentää, kissa syö viherkasvit ja karvoja on kaikkialla. Eläimet ovat rakkaita, mutta kun noista aika jättää, niin yritän pitää pääni kylmänä etten enää sorru yhteenkään säälittävään kodittomaan otukseen.

Kaiken lisäksi minua on alkanut suunnattomasti ärsyttää yli-innokkaiden eläinihmisten käytös silloin, kun on vähääkään viitteitä siitä, että ihminen olisi voinut tehdä eläimen suhteen jotain väärin. Esim.  facebookissa voidaan teilata kissan tai  koiran yliajanut autoilija vaikka kuinka julmasti vaikka ei yhtään tiedetä, onko tuo ihminen edes huomannut koko tilannetta. Eikä tästä nyt kannata ryhtyä kiihkoilemaan, sillä tämä oli kuvitteellinen esimerkki.

Olen viime aikoina huomannut, että moni jolla ei ole ollut ikinä mitään suhdetta/kontaktia koiriin, ei edes lapsena, on aikuisena ihastunut koiriin aivan täysin.

Eräs sanoi, että koirat on lähin yhteys Jumalaan maan päällä.

On omistajan vastuulla, että koira ei sotke ja haise, ei kai kukaan tykkää pahasta hajusta.

Mulle yksi pieni koira riittää, vähemmän työtä, vähemmän rahan menoa.

Mitään muuta eläintä en halua, en jaksa. Kotona pysyy rauha, ja siistiäkin on, kun koirasta ei lähde karvaa.

Muiden lemmikit ei enää jaksa kiinnostaa, enkä ole kiinnostunut juttelemaan kenenkään kanssa aiheesta.

Omat koirat ovat rakkaita. Mutta jos joku kysyy, että omistanko lemmikkejä, niin valehtelen, että ei ole.

Näistä on niin paljon vaivaa, huolta ja rahanmenoa ja niin vähän iloa nykyään.

Kyllä mulla on eläinrakkaus vähentynyt. En useinkaan kauheasti tykkää toisten koirista. Omastani kyllä tykkään. Tai tykkäsin ihan hirveästi mun vanhasta koirasta, mutta uuteen, nuoreen koiraamme en ole vielä kiintynyt valtavan syvästi. Hevosista kyllä yleensä tykkään aina. En välttämättä ensikohtaamiselta, mutta aina, kun tutustun hevoseen, alan tykätä siitä vähitellen.

Villieläimistä tykkään tosi paljon. Asun paikassa, jossa on paljon lintuja, ja ne kiinnostavat valtavasti.