Muita jotka ei enää tykkää eläimistä vaikka ennen omisti niitä useitakin?

Itse tykkäsin ennen.

Kun sain lapsen, tykkäys loppui heti. Aloin kokea ne likaisiksi, epähygieenisiksi ja jopa vaarallisiksi. Ja sitä ne ovatkin. Olin 5-vuoyisani kanssa kävelemässä, kun näin puolitutun naisen ja kysyin, saako lapseni (joka sitä halusi) silittää koiraansa. Nainen vastasi, että kyllä, koira on kiltti. Sitten lapseni varovaisesti silitti sitä selästä. Koira näykkäisi kasvoista.

Minulle on myös käynyt samoin :o 

Lapsuuden perheessä oli aina koiria ja kissoja ja yksin muutettuani minulla oli koira. Puolison tultua kuvioihin (20 vuotiaana) meillä oli parhaillaan jopa kolme koiraa ja rakastin niitä yli kaiken! 

Nyt olen 32 vuotias ja puolison lisäksi meillä on kaksi yhteistä lapsi ja yksi koira. Ja rehellisesti sanoen inhoan tuota koiraa. En kestä eläimiä ylipäätään enää ollenkaan! 

Nuorena oli opiskelua ja/tai töitä, mutta vapaa-aikaa jäi silti kivasti. Oli viikonloppuja, käytiin koirauimalassa, pitkillä metsälenkeillä ja muutenkin tehtiin paljon asioita koiriin liittyen. Se oli oikeesti mukavaa!

Nyt meillä miehen kanssa on molemmilla vaativat työt, toinen meistä tekee kolmivuorotyötä. Lapset on 6v ja 3v ja arki pyörii pitkälti flunssien ympärillä, toisella allergioita, kumpi jää sairaan lapsen kanssa kotiin, eskariin ja päikkyyn viennit plus haut (ovat eri paikoissa!). Omien yövuorojen sumplimiset. JA VÄHITEN jaksan tuota koiraa ollenkaan. Eipä se juuri edes lenkeillä käy. Ei vaan jakseta. Ollaan sovittu, että tämän jälkeen meille ei tuu enää MITÄÄN eläintä. 

Olen summannut asian niin, että nuorena oli aikaa enemmän elämä oli lähinä itsestä huolehtimista. Aikaa ja energiaa (nimenomaan energiaa!) jäi myös koiralle. Nyt elämä on niin hektistä, eikä itsestä todellakaan ehdi huolehtia, saati sitten jostain karvakasasta. 

Minulle eläimet ovat edelleen tärkeitä ja koirani kuoli vähän aikaa sitten. Toisaalta en varmaan sen takia ota enää koiraa, koska siitä oli aika kova vastuu ja ei ollut ketään muuta sitä hoitamaan. Sairasteli myös ja huoli oli kova. Jos tilanne olisi erilainen ja tietäisin asuvani eläimille hyvässä paikassa pitkään ja elämä sillä tavalla järjestyksessä niin voisin ottaakin. Muuten oikein mikään eläin ei ällötä ja en sillä tavalla edes mieti niiden sotkemista. Elämäni olisi ollut ikävää ilman koiraani ja en tiedä missä olisin ilman sitä. Voin vaan sanoa, että se oli tärkeä ja elämä ilman sitä on erilaista monella tavalla ja ei niinkään hyvässä mielessä. 

Vierailija kirjoitti:

Mä inhoan lähinnä kaloja, jyrsijöitä, kaneja, lintuja yms. Joista on hirveä vaiva mutta ne ei kuitenkaan mitenkään bondaa ihmisen kanssa tai tunnu juurikaan tykkäävän susta. Siis en inhoa niitä eläimiä, mutta inhoan sitä konseptia että hankitaan niitä lemmikiksi kotiin. Jotenkin niin epäluonnollista ja outoa. Koiria taas rakastan ja mulla onkin elämääkin rakkaampi koira itselläni, mutta olen 99% varma että kun tämä kuolee niin melkein huokaisen helpotuksesta enkä uutta ota enää ikinä. Se työn ja vaivan määrä, huh huh. Aina pitää joka paikasta kiirehtiä kotiin viemään koiraa pissille. Kun koira on kipeänä menee helposti monta sataa euroa eläinlääkärille. Ei tätä oikeasti jaksais, mutta aion kyllä pitää loppuun asti tämän koska on se mulle niin pirun rakas.

Sinulla ei siis koskaan ole ollut jyrsijöitä, lintuja tai kaneja? Ei niistä tarvi pitää, mutta järjetöntä väittää että ne eivät bondaa ihmisen kanssa. Suurin ongelma on se että ne häkitetään minimaalisiin koppeihin ja sitten ihmetellään miksi ne eivät tee mitään ja ovat tylsiä. Otapa kani vapaaksi asuntoon niin näet sen eron ja saat todellisen ystävän... Jopa hamsterin suuressa tilassa näyttää persoonansa ja ilahtuu omistajan nähdessään.

Pakko kirjoittaa, että tuli vähän surullinen olo tästä ketjusta. Tietenkin se on jokaisen oma asia ottaako lemmikin vai ei, mutta jos sinulla on nyt vielä lemmikki niin se pitäisi kuitenkin hoitaa hyvin. Ei eläin elä vaan "odottaen" kuolemaa vaan sille pitäisi silti järjestää hyvä elämä, vaikka olisikin kuinka kiire tahansa. Eläin on kuitenkin aikoinaan omasta päätöksestä otettu joten pitää hoitaa loppuun asti. Miksi edes ottaa eläintä alunperin jos nyt vuosien päästä ällöttää ja jota inhoaa?  Minusta on kamalaa lukea jos joku kirjoittaa, että ei vaan jaksa ja viitsi lenkittää yms. Silloin voisi vähän miettiä sen koirankin elämää, että millaista se on. Ne lemmikit pitää hoitaa hyvin jos niitä ottaa.

Nyt kun pikkulapsiaika on ohi, huokaisen helpotuksesta enkä ottaisi lemmikkiäkään uudeksi hoivattavaksi. Ne kun ei "kasva aikuisiksi" vaan vaativat läsnäoloa ja virikkeitä. Tuntuisi turhauttavalta vuodesta toiseen juosta töistä kotiin, jotta pääsee koiran kanssa lenkille. Yhtäkään päivää ei voi jättää väliin. Lapselle sentään voi soittaa, että hei tulenkin tuntia myöhemmin, ota kaapista syötävää.

Kipeänä oli kaikista hirveintä. Kun pissatukset ja pitkä lenkki piti silti tehdä. Ei koskaan enää. Suloisia elämet on yhä, mutta näen niissä vaan työtä. Kotona haluan olla rauhassa, enkä kestä ajatustakaan siitä, että joku kiehnäisi vähän väliä hakemassa huomiota.

Minä halusin aina kissan. Muutin usein nuorena töiden ja opintojen perässä, joten kerroin itselleni, että otan kissan kunhan elämäni rauhoittuu. Nyt se on rauhoittunut ja rakastan kissoja yli kaiken - ja en silti ottaisi yhtäkään itselleni. En vain jaksa. Haluan olla yksin. Rahanmeno on pahimmillaan hirveää.

Onneksi lähipiirissä on kissoja, joita käyn mielelläni vahtimassa ja hoitamassa omistajan ollessa poissa.

Oli ennen vaikka mitä, mutta nykyisin pidän lemmikkien pitoa useimmissa tapauksissa epäeettisenä. Eivät myöskään sopisi enää elämäntyyliini ja olen tullut tarkemmaksi siisteydestä.

Itsekin rakastin nuomerempana koiria ja hevosia yli kaiken. Nyt ei kiinnosta pätkääkään. Miksi jotkut, täällä joku kommentoi, että ihmisessä on jotain vikaa jos ei pidä eläimistä. Ei todellakaan ole. Kaikkia ei vain kiinnosta samat asiat.