Lue keskustelun säännöt.
Olen ruvennut valehtelemaan miehelleni kaikesta pienestä.
01.11.2013 |
Olen ollut koko elämäni ja varsinkin jokasuhteessa avioliitossani yltiö rehellinen aina kaikki nämä 12v.
Minulla on nyt ollut muutama vapaapäivä ja valehtelin ihan pokkana, että menen myöhemmin töihin.
Olen myös jättänyt kertomatta, kun seurasin moraalitonta bb:tä. Katsoin vain tallenteita aina kun mies tai lapset ei kotona tai ovat nukkumassa.
Joitain muitakin pienempiä valheita olen päästellyt. Mietin vaan mielessäni että hups lipsahti, enkä ole jaksanut korjata.
Olen ollut aika väsynyt ja mieheni käyttääytyy kotona kuin työnjohtaja ja pitää jatkuvaa listaa kaikesta mitä itse tekee arjessa. Eilen esimerkiksi kertoi kuinka olisi ihan sama jos olisi yksinhuoltaja, hoitaisi iltarutiinit samalla tavalla. (minä olin illalla lasten koulun halloveenissa)
Totta on, että mieheni osallistuuarkeen kiitettävästi (niin kuin kuuluukin), mutta ylpeydeltäään ei taida tajuta mitä kaikkea minä teenkään. Olen kyllä puhunut asioista ja sanonut suoraankiin ja hetkellisesti miehen tajunta virkoaa, mutta sitten ollaan jo pian ihan samassa ylpeyden umpinaisuudessa määräilemässä ja mitätöimässä minua. Ja arvostelemassa milloin mistäkin esim. bb katsomisesta.
Nyt olen väsynyt pitkästi perustelemaan ja todistelemaan omaa kantaani ja ruvennut vaan valehtelemaan.
Pienet valheet tipahtelevat suustani, niillä vältän aika monta syytöstä ja arvostelua.
Kommentit (65)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.11.2013 klo 22:55"]
Minulla vähän samanlainen mies. Saan tehdä mitä haluan, mutta hän väheksyy ratkaisujani ja ajatuksiani. Olen myös päätynyt valehtelijaksi. Nyt on 10 vuoden yhdessäolon jälkeen ero tulossa, etsin itselleni asuntoa ja muutan pois heti kun löydän asunnon. Olemme päätyneet yhteistuumin eroon, mutta mies ei tiedä että jo etsin aktiivisesti asuntoa.
Päätimme yhdessä, että ero on paras ratkaisu, koska "kumpaakaan ei enää kiinnosta" Nyt kun luen tätä ketjua, tajuan että olen 10 vuotta elänyt alistettuna ja yrittänyt vain miellyttää toista. Kuvittelin eläväni itsenäistä elämää. Ei ihme, että kiinnostus loppuu, kun koskaan ei tee mitään oikein, ikinä ei saa hyväksyntää millekään teolleen tai ajatukselleen. Onneksi meillä ei ole lapsia. Olen ollut surullinen erostani, mutta päivä päivältä ratkaisu tuntuu oikeammalta. Ikävöin edelleen miestäni, sitä joka hän oli vielä 5 vuotta sitten. Mitä ihmettä tapahtui?
Kiitos tästä ketjusta, vaikka on ikävä lukea, että muillakin on samanlaisia kokemuksia, antaa se minulle voimia jatkaa omaa elämääni.
Voimia ap:lle!
[/quote]
voin allekirjoittaa tämän tekstin. Minäkin luulin olevani itsenäinen ja vahva. Pistin kyllä kampoihin, mutta henkisesti en kestänyt väheksyntää. kun annoin periksi, luulin tehneeni oman päätksen. Paskanmarjat. Päätös oli alistetun vaimon päätös, jossa uhrasin itseni yleisen rauhan nimessä, jotta minua ei väheksyttäisi.
31
Tälläisissä miehissä sitä ihastuu, suoruuteen, suoraselkäisyyteen ja aikaansaavuuteen.
Kolikon toisella puolella onkin: ehdottomuus, kapeakatseisuus ja vaativa suorittaja.
Hei olen pahoillani kaikkien meidän puolesta joilla samanlaisia kokemuksia!
Kiitos kaikille jotka vastanneet! Saan näistä kirjoituksista voimaa pysähtyä ja kääntyä parempaan suuntaan. :)
Nuo konkreettiset neuvot ovat hyvät ja ajattelin ne ottaa käyttöönkin. Haluan päästä valehtelun tarpeestani eroon, siksi laitan tähän listan kaikista valheistani joita olen ehtinyt päästellä. Tätä valehtelua en ole vielä tehnyt kuin muutaman viikon, kun loppui voimat perustella omaa kantaa asioihin. Huomasin vaan, että valehtelu etenee näköjään syöksykierteen lailla, kun jo valehtelin vapaapäivistänikin.
Valheet ovat helpottaneet hetkellisesti ja niillä on päässyt nopeasti tilanteesta pois tai ohi. Nyt kun mies epäili minun valehtelevan ja sanoi: "Sinulla on suhde!" "En ole tyhmä!" niin paljastin, että olin valehdellut koska hän on orhjapiiskuri, kysyi miksi valehtelin 2 vapaapäivästä. Sanoin: " Koska olet kaksinkertainen orjapiiskuri".
Mies ei alentunut keskustelemaan tai kysymään vaan sanoi kaikkitietävänä asioiden laidan. Kun myönsin, että olin valehdellut, koska hän ei kuitenkaan ymmärtäisi minua, sanoi haluavansa erota.
Valheeni:
Avioliittomme alussa valehtelin yhdestä valkoisesta kauluspaidasta, joka maksoi 15e piiloton sen vaatekaappiin. Paljastin kuitenkin tekoni myöhemmin, koska omatuntoni kolkutti.
1. Valehtelin olevani vähän kuumeessa. Oikeasti olin todella väsynyt, enkä jaksanut tehdä mitään ylimääräistä ja halusin myös välittämistä, että minule tuodan peitto ja teetä sohvalle.
2. Salasin, että katsoin BB-tallenteita. Tästä en valehdellut, mutta salasin kaikin tavoin asian, koska mieheni pilkannut ja ivannut minua muidenkin ihmisten kuullen, kuinka moraalitonta ohjelmaa haluan katsoa.
2. Menen työterveyslääkäriin selkävaivojen ja verenpaineen vuoksi. Oikeasti menen ylipainoni ja verenpaineeni vuoksi.
3. Joihinkin syyttäviin kysymyksiin kotitöistä, olen äkkiä vastannut miten milloinkin asia lieventyisi.
4. Itkemistäni haluisin pystyä paremmin peittämään ja salaamaan, koska saan siitä helposti hankaluuksi. Syyttämistä, enkä varsinkaan lohdutusta tai välittämistä.
5. Valehtelin kahdesta vapaapäivästäni, että työni alkaa myöhemmin to ja pe. Oikeasti nukuin pitkään ja yritin ottaa rennosti, että ajksan illalla jatkaa aloittamaani suursiivuousta, en tietenkään pystynyt, koska oli huono omatunto valehtelusta.
6. Eilen valehtelin melkein sadan euron ostoksistani, joista puolet olivat isänpäivälahjaa ja minulle 2kpl perus kaphal 20e farkut. Jätin ostokset autoon ja kun mies kysyi etkö ostanut mitään, niin vastasin en.
Luulin, että en ole paljon valehdellut, mutta näköjään se lisääntyy nopenevaan tahtiin jos sen aloittaa.
Haluan päästä tästä tavasta, mutta en jaksa enään yhtään mieheni hiillostamista mistään. Olen omassa kodissani aina ihan paineissa. Jos olen surullinen, en saa siihen mitään ymmärrystä, saati mihinkään pienempään harmitukseen tai mihinkään.
Nyt vaan mietin mitä nyt teen. Sanonko suurpiirteisesti asioista? Näytänkö tän viestiketjun? (En kyllä haluaisi, kun ei kuitenkaan ymärrä, suuttuisi vaan.) Vai mitänyt tekisin?
ap