Lue keskustelun säännöt.
Olen ruvennut valehtelemaan miehelleni kaikesta pienestä.
01.11.2013 |
Olen ollut koko elämäni ja varsinkin jokasuhteessa avioliitossani yltiö rehellinen aina kaikki nämä 12v.
Minulla on nyt ollut muutama vapaapäivä ja valehtelin ihan pokkana, että menen myöhemmin töihin.
Olen myös jättänyt kertomatta, kun seurasin moraalitonta bb:tä. Katsoin vain tallenteita aina kun mies tai lapset ei kotona tai ovat nukkumassa.
Joitain muitakin pienempiä valheita olen päästellyt. Mietin vaan mielessäni että hups lipsahti, enkä ole jaksanut korjata.
Olen ollut aika väsynyt ja mieheni käyttääytyy kotona kuin työnjohtaja ja pitää jatkuvaa listaa kaikesta mitä itse tekee arjessa. Eilen esimerkiksi kertoi kuinka olisi ihan sama jos olisi yksinhuoltaja, hoitaisi iltarutiinit samalla tavalla. (minä olin illalla lasten koulun halloveenissa)
Totta on, että mieheni osallistuuarkeen kiitettävästi (niin kuin kuuluukin), mutta ylpeydeltäään ei taida tajuta mitä kaikkea minä teenkään. Olen kyllä puhunut asioista ja sanonut suoraankiin ja hetkellisesti miehen tajunta virkoaa, mutta sitten ollaan jo pian ihan samassa ylpeyden umpinaisuudessa määräilemässä ja mitätöimässä minua. Ja arvostelemassa milloin mistäkin esim. bb katsomisesta.
Nyt olen väsynyt pitkästi perustelemaan ja todistelemaan omaa kantaani ja ruvennut vaan valehtelemaan.
Pienet valheet tipahtelevat suustani, niillä vältän aika monta syytöstä ja arvostelua.
Kommentit (65)
[quote author="Vierailija" time="01.11.2013 klo 12:12"]
Itkin eilen sängyssä ihan hiirenhiljaa,luulin että miehelläni on korvatulpat. Ei ollut ja rupesi kyselemään mitä itken, kysyi kylmällä ääneen sävyllä säälinkö itseäni. En oikein osannut , enkä varsinkaan halunnut sanoa mitään. Harmittaa, että näin pääsi käymään miehen kuullen.
Nyt mietin päätä pahkaa mitä sanoisin hänelle itkuistani. Tekisi mieli keksiä joku valhe joka saa itkuni kuulostamaan ihan kevyeltä ja pieneltä, koska syvää läheisyyden kaipuutani mieheni mitä ilmeisemmin vain halveksuisi.
Mitäköhän keksisin?
ap
[/quote]
Kamala kamala mies sulla :((( mä en voisi kuvitellakaan, että mun mies kysyisi, että säälinkö itseäni, jos kuulisi, että itken. Hän huolestuisi kovasti ja tulisi kyselemään (kömpelösti tosin) että mikä minulla on! Luulin, että tämä on normi parisuhteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suhdetarpeiltani olen niin onneton tässä avoliiossa.
ap
Minulla vähän samanlainen mies. Saan tehdä mitä haluan, mutta hän väheksyy ratkaisujani ja ajatuksiani. Olen myös päätynyt valehtelijaksi. Nyt on 10 vuoden yhdessäolon jälkeen ero tulossa, etsin itselleni asuntoa ja muutan pois heti kun löydän asunnon. Olemme päätyneet yhteistuumin eroon, mutta mies ei tiedä että jo etsin aktiivisesti asuntoa.
Päätimme yhdessä, että ero on paras ratkaisu, koska "kumpaakaan ei enää kiinnosta" Nyt kun luen tätä ketjua, tajuan että olen 10 vuotta elänyt alistettuna ja yrittänyt vain miellyttää toista. Kuvittelin eläväni itsenäistä elämää. Ei ihme, että kiinnostus loppuu, kun koskaan ei tee mitään oikein, ikinä ei saa hyväksyntää millekään teolleen tai ajatukselleen. Onneksi meillä ei ole lapsia. Olen ollut surullinen erostani, mutta päivä päivältä ratkaisu tuntuu oikeammalta. Ikävöin edelleen miestäni, sitä joka hän oli vielä 5 vuotta sitten. Mitä ihmettä tapahtui?
Kiitos tästä ketjusta, vaikka on ikävä lukea, että muillakin on samanlaisia kokemuksia, antaa se minulle voimia jatkaa omaa elämääni.
Voimia ap:lle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuonkaltaisia miehiä taitaa olla paljonkin :( Itsekin olen onneton avioliitossa samanlaisen ukon kanssa, ja kyllä, valtehtelen niin paljon kuin kerkiän. Vuosikausia olin niin kiltti, että vaan valehtelin ja itkin salaa. Nyt vissiin on alkanut vaihdevuosioireet ja ole ankanut saamaan rajuja raivareita aina kun miehen itsetyytyväisyys ja minun haukkuminen menevät yli. Karjun kuin villipeto, huudan että vihaan häntä ja tapan hänet, heittelen tavaroilla. Niitä mies vähän säikähtää ja on rajoittanut paskamaisuuttaan. Mutta onnelliseksihan tätä avioliittoa ei voi sanoa millään muotoa. En enää kestä edes nukkua ukon vieressä, olen siirtynyt sohvalle. Tuntuu ettei minulla ole juuri mitään omaa tilaa tässä talossa, ukko on asentanut valvontakameratkin :( Oma työhuone sentään on (jossa ei ole valvontakameraa, piilotin miehen asentaman teitokonekamerankin, ettei voi kytätä sitä kautta), mutta sitä taas mies kokee oikeudekseen käyttää romuvarastona, joten sekään ei ole sellainen kuin haluaisin. Rahat menevät yhteiselle tilille, jonka käyttöä mies kyttää. Minulla on kyllä salatili, jonne vedän välistä aina kun vaan pystyn. Salarakasta ei ole, muuta kun päässäni ja dildo siinä ainoassa lukitussa kaapissa, mikä ei miestä kiinnosta.
Voi ap, kuulostaapa tutulta!
Kun aloin lukea viestiäsi ajattelin heti että onko sun mies sellaista työnjohtajatyyppiä kotona. Olihan se.
Minulla on/oli samanlainen mies, johtavassa asemassa töissä ja sitten myös kotona. Eli suhteemme oli ajautunut kauas normaalista, tasapainoisesta ja tasa-arvoisesta suhteesta. Mies oli työnjohtaja ja minä altavastaaja ihan joka asiassa ja koko ajan. piti perustella koko ajan kaikki mitä tein tai olin jättänyt tekemättä. Koska ei ollut mitään tilaa hengittää, aloin minäkin valehtelemaan Miehelle. Ongelmalliseksi tilanteen koin vasta siinä vaiheessa kun aloin valehdella myös ystäville, siitä tuli tapa. lapseni oppi minulta myös valehtelun jalon taidon ja vasta siinä vaiheessa tajusin ettei tämä ole normaalia.
lähdin yksin pariterapiaan, mies ei suostunut tulemaan koska hänessä ei ollut mitään vikaa. Se auttoi huomaamaan kaikki valtaklikit suhteessamme. Ja koska mies ei kokenut muutosta käyttäytymismalleissa tarpeelliseksi, muutin pois yhteisestä kodistamme lasten kanssa.
Tsemppiä ap, oikeesti se parisuhteenne ei kuulosta olevan tasa-arvoinen ja sehän on kaiken perusta. Suosittelen pariterapiaa,yksinkin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi ap, kuulostaapa tutulta!
Kun aloin lukea viestiäsi ajattelin heti että onko sun mies sellaista työnjohtajatyyppiä kotona. Olihan se.
Minulla on/oli samanlainen mies, johtavassa asemassa töissä ja sitten myös kotona. Eli suhteemme oli ajautunut kauas normaalista, tasapainoisesta ja tasa-arvoisesta suhteesta. Mies oli työnjohtaja ja minä altavastaaja ihan joka asiassa ja koko ajan. piti perustella koko ajan kaikki mitä tein tai olin jättänyt tekemättä. Koska ei ollut mitään tilaa hengittää, aloin minäkin valehtelemaan Miehelle. Ongelmalliseksi tilanteen koin vasta siinä vaiheessa kun aloin valehdella myös ystäville, siitä tuli tapa. lapseni oppi minulta myös valehtelun jalon taidon ja vasta siinä vaiheessa tajusin ettei tämä ole normaalia.
lähdin yksin pariterapiaan, mies ei suostunut tulemaan koska hänessä ei ollut mitään vikaa. Se auttoi huomaamaan kaikki valtaklikit suhteessamme. Ja koska mies ei kokenut muutosta käyttäytymismalleissa tarpeelliseksi, muutin pois yhteisestä kodistamme lasten kanssa.
Tsemppiä ap, oikeesti se parisuhteenne ei kuulosta olevan tasa-arvoinen ja sehän on kaiken perusta. Suosittelen pariterapiaa,yksinkin!
Voi ap, kuulostaapa tutulta!
Kun aloin lukea viestiäsi ajattelin heti että onko sun mies sellaista työnjohtajatyyppiä kotona. Olihan se.
Minulla on/oli samanlainen mies, johtavassa asemassa töissä ja sitten myös kotona. Eli suhteemme oli ajautunut kauas normaalista, tasapainoisesta ja tasa-arvoisesta suhteesta. Mies oli työnjohtaja ja minä altavastaaja ihan joka asiassa ja koko ajan. piti perustella koko ajan kaikki mitä tein tai olin jättänyt tekemättä. Koska ei ollut mitään tilaa hengittää, aloin minäkin valehtelemaan Miehelle. Ongelmalliseksi tilanteen koin vasta siinä vaiheessa kun aloin valehdella myös ystäville, siitä tuli tapa. lapseni oppi minulta myös valehtelun jalon taidon ja vasta siinä vaiheessa tajusin ettei tämä ole normaalia.
lähdin yksin pariterapiaan, mies ei suostunut tulemaan koska hänessä ei ollut mitään vikaa. Se auttoi huomaamaan kaikki valtaklikit suhteessamme. Ja koska mies ei kokenut muutosta käyttäytymismalleissa tarpeelliseksi, muutin pois yhteisestä kodistamme lasten kanssa.
Tsemppiä ap, oikeesti se parisuhteenne ei kuulosta olevan tasa-arvoinen ja sehän on kaiken perusta. Suosittelen pariterapiaa,yksinkin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kertomasi perusteella miehesi kuulostaa jopa hieman narsistiselta....? Jos hän kokee ylemmyyden tunnetta siitä että sinä itket ja voit huonosti, niin ei se voi olla rakkautta. Eikä sinun nyt todellakaan tarvitse kasvattaa mitään kuorta kestämään tuommoinen henkinen väkivalta, parisuhteessa pitäisi pystyä olemaan oma itsensä, vaikka olisi kuinka heikko. Jos haluaa kasvattaa henkistä vahvuuttaan, sen pitäisi johtua muista syistä ja silloinkin olisi varmasti kiva jos saisi tukea rakkailta ihmisiltä.
En sinua tai tilannettasi tätä palstaa enempää tunne, mutta jos tilanne on noin kuin kerot eikä terapiasta ole hyötyä tai toinen sinne halua mennä, olisi ero mielstäni vaihtoehto.
Ap, konkreettisia neuvoja:
Lopeta valehtelu, teet sillä vain itsellesi hallaa. Seiso ajatustesi ja tekojesi takana, sulla on siihen oikeus. Voit muistuttaa miehelle kuinka epänormaali tai suvaitsematon hänen näkökantansa on. Ei kukaan normaali ihminen vaadi vain yhtä oikeaa näkökantaa, omaansa.
Kun laitat miehelle kampoihin, tee se systemaattisesti ja voimalla, vaikka ärräpäiden saattelemana. Usko itseesi, saat olla ihan mitä mieltä vaan ilman että sun edes tarvii perustella mitään. Miehelläs on ongelma ja tee se hänelle tiedettäväksi.
Mieti, mitä itse parisuhteelta haluat. Onko sulla oikeus olla onnellinen, tuntea itsesi arvostetuksi ja rakastetuksi? Haluaisitko elää suhteessa, jossa olet miehen kanssa tasa-arvoinen? Miten haluat elää 5 vuoden päästä? Tuntuuko ajatus omasta kodista jonne mies ei pääse pelottavalta vai helpottavalta?
Mieti joka tilanteessa, mikä sun mielestä on oikein, mikä onhallitsemista miehen toimesta. Keskustele miehesi kanssa, jos se on mahdollista. Jos ei ole niin oikeasti suosittelen nostamaan kytkintä. Sun mies ei käyttäydy normaalilla, tasapainoisella tavalla ja tuhoaa koko perheen mielenterveyden siinä samalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.11.2013 klo 11:34"]
Terapeuttini on antanut ymmärtää, että tarvitsen omaa tilaa suhteessamm eikä minun tarvitse raportoida kaikesta puolisolleni. Olen ollut niin ankara itselleni, että olen kertonut kaikki ajatuksenikin miehelleni, jos jostain pienestä on tullut syyllinen olo.
[/quote]
Ihanasti sanottu. Tunnistin yllätyksekseni itseäni kirjoituksestasi, vaikka avasin tämän aiheen lähinnä mielenkiinnosta. En itse oikeastaan valehtele miehelleni, koska tuntuu etten osaa, mutta varmasti helpommalla olisi joskus päässyt kun ei olisi niin voimakasta omaatuntoa soimaamassa.
Vasta viime aikoina olen alkanut ymmärtää, että mieheni kontrolloi minua ihan hirveästi. On kontrolloinut iän kaiken mm. tapaa, jolla ikävät keskustelunaiheet ratkaistaan: lopulta minä pyydän anteeksi täysin nujerrettuna. Ei mene enää niin, en vain suostu. Nykyään, kun lastemme kasvettua olen taas löytänyt omaakin elämää, hän on hirveän mustasukkainen ja haluaisi hallita niin ajatuksiani kuin kaikkea muutakin. Poden jatkuvaa ahdistusta, huonoa omaatuntoa ja riittämättömyyden tunnetta, koska hän murjottaa milloin mistäkin. Haluaisi omia minut ja pitää jossain kellarissa varmaan. Toisaalta tiedän, että hän on aina itse esim. ollut kova flirttailemaan ja perso naisten huomiolle ja lipsautellut valkoisia valheita milloin mistäkin ajan saatossa.
Joten oikeasti jotenkin vapauttavaa lukea samantyyppisestä tilanteesta, ja vielä tuo, että joku on sanonut sinulle "tarvitset omaa tilaa suhteessanne, eikä kaikesta tarvitse raportoida puolisolle". Ihan oikeasti, niin se onkin. Myös minulla ja meillä muilla ylikilteillä.
Tsemppiä sulle ap!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei ihana vastaus sinulla. Sama juttu, usein tilanteet ratkaitu lopulta niin, että minä pyytelen anteeksi.
Liika ymmärtäminen ollut pahasta, nykyään sanonkin moneen asiaan, että en voi ymmärtää, tialnteesta riippuen olen sanonut myös ihan silmät suurina "oletko tosissasi" ja "toi on jo ihan pimeetä" itsekeskeisiin tekoihin ja ajattelutapaan.
Terapeuttini "opetti ensimmäisellä kerralla, että kaikkea EI TARVITSE YMMÄRTÄÄ. Meinaa välillä minun vanha kyllä minä ymmärrän nauhani lähteä päälle. Opettelen tätä juttua.
ap
Oho,luulin ettei muilla tälläsii ongelmia olekkaan. Ite ollu yli 20v avoliitossa ja lähes päivittäin on menossa joku valhekuvio että systeemi perhessä edes jotenkin pyörisi. Tosin meillä lapset huomaa asian ja joksus on ollu huonoja tilanteita sen takia. Meillä valheet koskee rahaa. Tai oikeammin taloutta. Lisäksi olen sairas, mutta olen valehdellut miehelleni mitä sairastan, vaikka kyse onkin fyysisestä asiasta. Sairauteni on vakava. Emme puhu toisillemme lainkaan ja seksielämä on tietenkin nolla. En voisi vastenmieleisempää puuhaa ajatella kuin seksi mieheni kanssa. Niin on kaikki nöyryytykset saaneet minut katkeraksi, itken usein yksin kotona, mutta en ukon kuullen. paska elämä.
Ap, vaikuttaa että sinulla ei ole minkäänlaista itsetuntoa, etkä sellaista tule saamankaan niin kauan kuin elät miehesi varjossa. Mielestäni eroaminen ainoa oieka ratkaisu hyvinvointisi parantamiseksi. Ei kukaan saa joutua olemaan varpaillaan omassa kodissaan.
Ohiksena vaan, voisitkohan ap keskittyä kirjoittamaan yhdyssanat yhteen ja lakata toistamasta tuota 'halloveenia'. Se on Halloween.
Kiitos ja anteeksi.