Miniä päättää sisustuksen eikä poikani tavarat sovi siihen

Meitä ei kiinnosta sisustaminen vähääkään. Onneksi nykyään minimalistinen koti on sisustusvalinta, joten ei tarvitsekaan. Naurattaa ajatuskin, että anoppi toisi meille krääsää. Mies heittäisi kaiken jätesäkkiin.

Huh, kyllä sitä itse pääsi aikoinaan helpolla. Kun me muutettiin yhteen, kummallakaan ei ollut mitään vaan kaikki piti hankkia. Miehen sukulaiset tarjosi kaikenlaista puolirämää kamaa, mutta niistä kieltäydyimme. Sittä tulikin taivastelua ja paheksuntaa, miten hyvä tavara ei kelpaa. Me haettiin ihan pankkilaina huonekalujen ostamista varten. Saatiin sitten kerralla hyvät ja kummallekin mieleiset.

Vierailija kirjoitti:

Onneksi miehille opetetaan jo kotona, että se maksaa, joka kotiin uutta tavaraa haluaa. Sohvaa tai koriste-esineitä ei makseta miltään taloustililtä, nuorirouva saa ostaa ne omilla rahoillaan. Ihmeesti hillitsee sisustushaluja, kun käytössä ei olekaan miehen tilipussia.

Veli meni pari vuotta sitten avovaimonsa kanssa huonekalukauppaan, kun piti se maailman ihanin sohvapöytä saada. Maksun hetkellä nuorikko kääntyi miehensä puoleen olettaen, että tämä maksaa, mutta veli totesi, että tietenkin sinä tämän maksat, sinähän tämän haluat. Olikin sitten kuulemma liian kallis hankinta.

Mikä ihmeen "se maksaa, joka kotiin uutta haluaa". Munkin anoppi ja appi aina vihjaili, että ostelen heidän poikansa rahoilla kaikkea. Voi herrajestas, jos heilläkään ei avioliitossa ole erilliset rahat, niin miksi he olettavat, että meilläkään olisi erilliset rahat. Ja miten helvetissä voivat olettaa, ettei miniä muka voi tienata siinä missä heidän poikansakin, kun käy kuitenkin ihan palkkatyössä.

Mun miniä ei halua sohvaa olohuoneeseen lainkaan koska kuuleman tykkää mieluiten makoilla lattialla.

Vierailija kirjoitti:

Paitsi minun miniä maksattaa kaiken haluamansa tavaran puoliksi. Hamstraaja. Koti jo ylitäysi. AP.

Hamstraajat ovat rasittavia. Isälläni on ollut kaksi vaimoa. Ensimmäinen ei raaskinut heittää mitään pois, ja toinen oli ostomaanikko. Jatkuvasti ostelemassa uutta tavaraa. Hänen jäljiltään jäi paljon avaamattomissa pakkauksissa olleita lakanoita, pyyheliinoja, astioita, vaatteita, ym. Isä sitten yritti saada mahdollisimman paljon vaimonsa perillisille, ja sitten omille lapsilleen niitä, mitkä eivät vaimonsa perillisille kelvanneet. On vaan aikamoinen siivo edessä siinä talossa, kun isästä aika jättää, kun ei vanha mies jaksa hävittää kaikkea roinaa, mitä naiset ovat hänen taloonsa kantaneet.

Mullakin miehenä kaiuttimien harrastaja. Meillä on isoja ja pieniä kaiuttimia joka paikassa. kuten myös vanhoja tietokoneita ja muuta elektroniikkaa Niitä ei kuuleman heitetä pois kun saattaa joskus tulla käyttöä.

No olkoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi miehille opetetaan jo kotona, että se maksaa, joka kotiin uutta tavaraa haluaa. Sohvaa tai koriste-esineitä ei makseta miltään taloustililtä, nuorirouva saa ostaa ne omilla rahoillaan. Ihmeesti hillitsee sisustushaluja, kun käytössä ei olekaan miehen tilipussia.

Veli meni pari vuotta sitten avovaimonsa kanssa huonekalukauppaan, kun piti se maailman ihanin sohvapöytä saada. Maksun hetkellä nuorikko kääntyi miehensä puoleen olettaen, että tämä maksaa, mutta veli totesi, että tietenkin sinä tämän maksat, sinähän tämän haluat. Olikin sitten kuulemma liian kallis hankinta.

Mikä ihmeen "se maksaa, joka kotiin uutta haluaa". Munkin anoppi ja appi aina vihjaili, että ostelen heidän poikansa rahoilla kaikkea. Voi herrajestas, jos heilläkään ei avioliitossa ole erilliset rahat, niin miksi he olettavat, että meilläkään olisi erilliset rahat. Ja miten helvetissä voivat olettaa, ettei miniä muka voi tienata siinä missä heidän poikansakin, kun käy kuitenkin ihan palkkatyössä.

Olin pari vuotta sitten huonekalukaupassa myyjänä ja kyllä se valitettavasti meni niin, että mies oli maksajana lähes aina. Saattaahan se olla, että yhteisen tilin kortti on vain miehen käytössä, mutta aika harvassa oli ne pariskunnat, joissa naisesta oli maksajaksi.

Kukaan järkevä ihminen ei suostu siihen, että kovalla työllä ansaitut rahat tuhlataan taivaan tuuliin siksi, että tekee mieli uutta sohvaa.

Eikö naiset arvosta laadukasta äänenlaatua esim. musiikkia kuunnellessaan vai miksi kaiuttimet ovat niin iso ongelma? Voin vaihtaa omat kaiuttimeni väriltään sisustukseen sopivaksi ja kaapelit voi vetää esim. seinän sisällä täysin huomaamattomasti, mutta laadusta kaiuttimen suhteen (puhumatta ettei olisi kunnon äänentoistoa olohuoneessa) ei tingitä. "Hifistelijänä" tämä pistää silmääni aina näissä sisustuskeskusteluissa. Voisin äkkiä kuvitella, että nainenkin haluaa joskus kuunnella musiikkia ja tekee sitä mielummin kunnon kaiuttimilla kuin jollain halvalla bluetooth-JBL:llä.

Vierailija kirjoitti:

Mullakin miehenä kaiuttimien harrastaja. Meillä on isoja ja pieniä kaiuttimia joka paikassa. kuten myös vanhoja tietokoneita ja muuta elektroniikkaa Niitä ei kuuleman heitetä pois kun saattaa joskus tulla käyttöä.

No olkoon.

Meillä pitää kaikki ne musiikkilaitteiden pahvilaatikot ym. pakkausmateriaali säilyttää, kun sen laitteen jälleenmyyntiarvo on kuulemma suurempi alkuperäispakkauksessa. Ja sitten varastot on täynnä isoja tyhjiä laatikoita.

Vanhoja läppäreitä sentään joskus roudataan jäteasemalle, kun ne saa viesä sinne ilmaiseksi, mutta pöytäkoneiden vanhat osat aika hyvin on säästetty "jos niitä joskus tarvii" ja kaikenlaisia johtoja on isot läjät, vaikka on useita samanlaisia, joita ei kuitenkaan tulla koskaan kaikkia tarviimaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi miehille opetetaan jo kotona, että se maksaa, joka kotiin uutta tavaraa haluaa. Sohvaa tai koriste-esineitä ei makseta miltään taloustililtä, nuorirouva saa ostaa ne omilla rahoillaan. Ihmeesti hillitsee sisustushaluja, kun käytössä ei olekaan miehen tilipussia.

Veli meni pari vuotta sitten avovaimonsa kanssa huonekalukauppaan, kun piti se maailman ihanin sohvapöytä saada. Maksun hetkellä nuorikko kääntyi miehensä puoleen olettaen, että tämä maksaa, mutta veli totesi, että tietenkin sinä tämän maksat, sinähän tämän haluat. Olikin sitten kuulemma liian kallis hankinta.

Mikä ihmeen "se maksaa, joka kotiin uutta haluaa". Munkin anoppi ja appi aina vihjaili, että ostelen heidän poikansa rahoilla kaikkea. Voi herrajestas, jos heilläkään ei avioliitossa ole erilliset rahat, niin miksi he olettavat, että meilläkään olisi erilliset rahat. Ja miten helvetissä voivat olettaa, ettei miniä muka voi tienata siinä missä heidän poikansakin, kun käy kuitenkin ihan palkkatyössä.

Olin pari vuotta sitten huonekalukaupassa myyjänä ja kyllä se valitettavasti meni niin, että mies oli maksajana lähes aina. Saattaahan se olla, että yhteisen tilin kortti on vain miehen käytössä, mutta aika harvassa oli ne pariskunnat, joissa naisesta oli maksajaksi.

Kukaan järkevä ihminen ei suostu siihen, että kovalla työllä ansaitut rahat tuhlataan taivaan tuuliin siksi, että tekee mieli uutta sohvaa.

Sisko on avioerojuristi ja kertoi kerran, että puoleensa käännytään avoeroissa todella usein. Kysymys on aina sama: kuka omistaa yhdessä hankitut tavarat. Vastaus on, että se, joka pystyy osoittamaan tavaran maksaneensa. Ainoa poikkeus ovat kirjalliset sopimukset, joiden avulla tavaran omistajuus voidaan todentaa toisin. Aika usein se on mies, kun naisen rahoilla on ostettu ruuat ja päivittäistavarat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi miehille opetetaan jo kotona, että se maksaa, joka kotiin uutta tavaraa haluaa. Sohvaa tai koriste-esineitä ei makseta miltään taloustililtä, nuorirouva saa ostaa ne omilla rahoillaan. Ihmeesti hillitsee sisustushaluja, kun käytössä ei olekaan miehen tilipussia.

Veli meni pari vuotta sitten avovaimonsa kanssa huonekalukauppaan, kun piti se maailman ihanin sohvapöytä saada. Maksun hetkellä nuorikko kääntyi miehensä puoleen olettaen, että tämä maksaa, mutta veli totesi, että tietenkin sinä tämän maksat, sinähän tämän haluat. Olikin sitten kuulemma liian kallis hankinta.

Mikä ihmeen "se maksaa, joka kotiin uutta haluaa". Munkin anoppi ja appi aina vihjaili, että ostelen heidän poikansa rahoilla kaikkea. Voi herrajestas, jos heilläkään ei avioliitossa ole erilliset rahat, niin miksi he olettavat, että meilläkään olisi erilliset rahat. Ja miten helvetissä voivat olettaa, ettei miniä muka voi tienata siinä missä heidän poikansakin, kun käy kuitenkin ihan palkkatyössä.

No miksi se miniä ei sitten maksa? Miksi pojan täytyy pyytää vanhemmiltaan rahaa, kun taloustili oli tyhjä ja hän joutui ns. omista rahoista maksamaan vuokran ja laskut, kun vaimo meni uusimaan olohuoneen sisustuksen

Miun mielipiteellä ei oo väliä, mut miusta ku muutetaan yhteen, nii myös sisustetaan yhdessä. :) Asioista keskustellaan, ja tehdään kompromisseja. Miust o väärin, että nainen päättää kaikesta. Yhdessä se pitää miust tehä. Sitten on kiva elää yhteisessä kodissa. :) M25

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi miehille opetetaan jo kotona, että se maksaa, joka kotiin uutta tavaraa haluaa. Sohvaa tai koriste-esineitä ei makseta miltään taloustililtä, nuorirouva saa ostaa ne omilla rahoillaan. Ihmeesti hillitsee sisustushaluja, kun käytössä ei olekaan miehen tilipussia.

Veli meni pari vuotta sitten avovaimonsa kanssa huonekalukauppaan, kun piti se maailman ihanin sohvapöytä saada. Maksun hetkellä nuorikko kääntyi miehensä puoleen olettaen, että tämä maksaa, mutta veli totesi, että tietenkin sinä tämän maksat, sinähän tämän haluat. Olikin sitten kuulemma liian kallis hankinta.

Mikä ihmeen "se maksaa, joka kotiin uutta haluaa". Munkin anoppi ja appi aina vihjaili, että ostelen heidän poikansa rahoilla kaikkea. Voi herrajestas, jos heilläkään ei avioliitossa ole erilliset rahat, niin miksi he olettavat, että meilläkään olisi erilliset rahat. Ja miten helvetissä voivat olettaa, ettei miniä muka voi tienata siinä missä heidän poikansakin, kun käy kuitenkin ihan palkkatyössä.

Olin pari vuotta sitten huonekalukaupassa myyjänä ja kyllä se valitettavasti meni niin, että mies oli maksajana lähes aina. Saattaahan se olla, että yhteisen tilin kortti on vain miehen käytössä, mutta aika harvassa oli ne pariskunnat, joissa naisesta oli maksajaksi.

Kukaan järkevä ihminen ei suostu siihen, että kovalla työllä ansaitut rahat tuhlataan taivaan tuuliin siksi, että tekee mieli uutta sohvaa.

Sisko on avioerojuristi ja kertoi kerran, että puoleensa käännytään avoeroissa todella usein. Kysymys on aina sama: kuka omistaa yhdessä hankitut tavarat. Vastaus on, että se, joka pystyy osoittamaan tavaran maksaneensa. Ainoa poikkeus ovat kirjalliset sopimukset, joiden avulla tavaran omistajuus voidaan todentaa toisin. Aika usein se on mies, kun naisen rahoilla on ostettu ruuat ja päivittäistavarat.

Höpön pöpöä.

Avioerossa kaikki jaetaan puoliksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi miehille opetetaan jo kotona, että se maksaa, joka kotiin uutta tavaraa haluaa. Sohvaa tai koriste-esineitä ei makseta miltään taloustililtä, nuorirouva saa ostaa ne omilla rahoillaan. Ihmeesti hillitsee sisustushaluja, kun käytössä ei olekaan miehen tilipussia.

Veli meni pari vuotta sitten avovaimonsa kanssa huonekalukauppaan, kun piti se maailman ihanin sohvapöytä saada. Maksun hetkellä nuorikko kääntyi miehensä puoleen olettaen, että tämä maksaa, mutta veli totesi, että tietenkin sinä tämän maksat, sinähän tämän haluat. Olikin sitten kuulemma liian kallis hankinta.

Mikä ihmeen "se maksaa, joka kotiin uutta haluaa". Munkin anoppi ja appi aina vihjaili, että ostelen heidän poikansa rahoilla kaikkea. Voi herrajestas, jos heilläkään ei avioliitossa ole erilliset rahat, niin miksi he olettavat, että meilläkään olisi erilliset rahat. Ja miten helvetissä voivat olettaa, ettei miniä muka voi tienata siinä missä heidän poikansakin, kun käy kuitenkin ihan palkkatyössä.

Olin pari vuotta sitten huonekalukaupassa myyjänä ja kyllä se valitettavasti meni niin, että mies oli maksajana lähes aina. Saattaahan se olla, että yhteisen tilin kortti on vain miehen käytössä, mutta aika harvassa oli ne pariskunnat, joissa naisesta oli maksajaksi.

Kukaan järkevä ihminen ei suostu siihen, että kovalla työllä ansaitut rahat tuhlataan taivaan tuuliin siksi, että tekee mieli uutta sohvaa.

Sisko on avioerojuristi ja kertoi kerran, että puoleensa käännytään avoeroissa todella usein. Kysymys on aina sama: kuka omistaa yhdessä hankitut tavarat. Vastaus on, että se, joka pystyy osoittamaan tavaran maksaneensa. Ainoa poikkeus ovat kirjalliset sopimukset, joiden avulla tavaran omistajuus voidaan todentaa toisin. Aika usein se on mies, kun naisen rahoilla on ostettu ruuat ja päivittäistavarat.

Höpön pöpöä.

Avioerossa kaikki jaetaan puoliksi. 

Entä avoeroissa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi miehille opetetaan jo kotona, että se maksaa, joka kotiin uutta tavaraa haluaa. Sohvaa tai koriste-esineitä ei makseta miltään taloustililtä, nuorirouva saa ostaa ne omilla rahoillaan. Ihmeesti hillitsee sisustushaluja, kun käytössä ei olekaan miehen tilipussia.

Veli meni pari vuotta sitten avovaimonsa kanssa huonekalukauppaan, kun piti se maailman ihanin sohvapöytä saada. Maksun hetkellä nuorikko kääntyi miehensä puoleen olettaen, että tämä maksaa, mutta veli totesi, että tietenkin sinä tämän maksat, sinähän tämän haluat. Olikin sitten kuulemma liian kallis hankinta.

Mikä ihmeen "se maksaa, joka kotiin uutta haluaa". Munkin anoppi ja appi aina vihjaili, että ostelen heidän poikansa rahoilla kaikkea. Voi herrajestas, jos heilläkään ei avioliitossa ole erilliset rahat, niin miksi he olettavat, että meilläkään olisi erilliset rahat. Ja miten helvetissä voivat olettaa, ettei miniä muka voi tienata siinä missä heidän poikansakin, kun käy kuitenkin ihan palkkatyössä.

Olin pari vuotta sitten huonekalukaupassa myyjänä ja kyllä se valitettavasti meni niin, että mies oli maksajana lähes aina. Saattaahan se olla, että yhteisen tilin kortti on vain miehen käytössä, mutta aika harvassa oli ne pariskunnat, joissa naisesta oli maksajaksi.

Kukaan järkevä ihminen ei suostu siihen, että kovalla työllä ansaitut rahat tuhlataan taivaan tuuliin siksi, että tekee mieli uutta sohvaa.

Mitä väliä sillä on, kuka sitä korttia käyttää. Ei se tarkoita, että mies maksaa omista rahoistaa. Oltiin taannoin vuosia sitten Turkissa ja syötiin usein hotellin ravintolassa lounas. Minulla on tapana huolehtia rahoista ja aluksi maksoinkin ruoat, vaikka tarjoilija vei aina laskun miehelle. Loppujen lopuksi teimme niin, että annoin miehelle rahat, jotta hän maksaa, kun ei ne turkkilaiset tarjoilijat oikein hyväksyneet sitä, että minä maksoin. Samahan se on edelleen monessa muussakin paikassa, että se mies yleensä kaivaa sen kortin tai rahan esiin, eikä se välttämättä tarkoita, että ne on sen miehen rahoja.

Kun minä muutin miehen luo, hänen kalusteet kannettiin ulos ja minun tavarat tilalle. Tähän oli pääosin kyllä syynä se, että minulla oli ajatuksella hankittuja kalusteita ja hänellä sieltä täältä haalittuja, eivätkä olleet miehelle tärkeitä. Nykyisessä kodissa 99% asioista on minun valitsemia, mutta kyllä minä mieheltä mielipidettä kysyn. Antaa minun kuitenkin laittaa esim. tapetin, josta ei pidä. Kesällä ostimme uuden sohvan. Olin katsellut malleja etukäteen, mutta kauppaan mennessä sanoin, että nyt näytä minkä sohvan itse ottaisit. Lopputulos oli, että hän ihastui sohvaan, joka kelpasi minullekin. Sisustaminen on minulle tärkeämpää, vastaavasti miehen sana painaa enemmän vaikkapa auton hankinnassa. Eiköhän olla siis tasoissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi miehille opetetaan jo kotona, että se maksaa, joka kotiin uutta tavaraa haluaa. Sohvaa tai koriste-esineitä ei makseta miltään taloustililtä, nuorirouva saa ostaa ne omilla rahoillaan. Ihmeesti hillitsee sisustushaluja, kun käytössä ei olekaan miehen tilipussia.

Veli meni pari vuotta sitten avovaimonsa kanssa huonekalukauppaan, kun piti se maailman ihanin sohvapöytä saada. Maksun hetkellä nuorikko kääntyi miehensä puoleen olettaen, että tämä maksaa, mutta veli totesi, että tietenkin sinä tämän maksat, sinähän tämän haluat. Olikin sitten kuulemma liian kallis hankinta.

Mikä ihmeen "se maksaa, joka kotiin uutta haluaa". Munkin anoppi ja appi aina vihjaili, että ostelen heidän poikansa rahoilla kaikkea. Voi herrajestas, jos heilläkään ei avioliitossa ole erilliset rahat, niin miksi he olettavat, että meilläkään olisi erilliset rahat. Ja miten helvetissä voivat olettaa, ettei miniä muka voi tienata siinä missä heidän poikansakin, kun käy kuitenkin ihan palkkatyössä.

Olin pari vuotta sitten huonekalukaupassa myyjänä ja kyllä se valitettavasti meni niin, että mies oli maksajana lähes aina. Saattaahan se olla, että yhteisen tilin kortti on vain miehen käytössä, mutta aika harvassa oli ne pariskunnat, joissa naisesta oli maksajaksi.

Kukaan järkevä ihminen ei suostu siihen, että kovalla työllä ansaitut rahat tuhlataan taivaan tuuliin siksi, että tekee mieli uutta sohvaa.

Oletat kaikenlaista vaikket tiedä miten maksu oikeasti on mennyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi miehille opetetaan jo kotona, että se maksaa, joka kotiin uutta tavaraa haluaa. Sohvaa tai koriste-esineitä ei makseta miltään taloustililtä, nuorirouva saa ostaa ne omilla rahoillaan. Ihmeesti hillitsee sisustushaluja, kun käytössä ei olekaan miehen tilipussia.

Veli meni pari vuotta sitten avovaimonsa kanssa huonekalukauppaan, kun piti se maailman ihanin sohvapöytä saada. Maksun hetkellä nuorikko kääntyi miehensä puoleen olettaen, että tämä maksaa, mutta veli totesi, että tietenkin sinä tämän maksat, sinähän tämän haluat. Olikin sitten kuulemma liian kallis hankinta.

Mikä ihmeen "se maksaa, joka kotiin uutta haluaa". Munkin anoppi ja appi aina vihjaili, että ostelen heidän poikansa rahoilla kaikkea. Voi herrajestas, jos heilläkään ei avioliitossa ole erilliset rahat, niin miksi he olettavat, että meilläkään olisi erilliset rahat. Ja miten helvetissä voivat olettaa, ettei miniä muka voi tienata siinä missä heidän poikansakin, kun käy kuitenkin ihan palkkatyössä.

Olin pari vuotta sitten huonekalukaupassa myyjänä ja kyllä se valitettavasti meni niin, että mies oli maksajana lähes aina. Saattaahan se olla, että yhteisen tilin kortti on vain miehen käytössä, mutta aika harvassa oli ne pariskunnat, joissa naisesta oli maksajaksi.

Kukaan järkevä ihminen ei suostu siihen, että kovalla työllä ansaitut rahat tuhlataan taivaan tuuliin siksi, että tekee mieli uutta sohvaa.

Sisko on avioerojuristi ja kertoi kerran, että puoleensa käännytään avoeroissa todella usein. Kysymys on aina sama: kuka omistaa yhdessä hankitut tavarat. Vastaus on, että se, joka pystyy osoittamaan tavaran maksaneensa. Ainoa poikkeus ovat kirjalliset sopimukset, joiden avulla tavaran omistajuus voidaan todentaa toisin. Aika usein se on mies, kun naisen rahoilla on ostettu ruuat ja päivittäistavarat.

Tuolla logiikalla mulle jäisi erossa kaikki. Asunto ja sisustus kodinkoneineen. Minä siirrän lainanhoitotilille omalta tililtä rahat, minun tililtä maksetaan lähes aina huonekalut ja kodinkoneet, minun tililtä maksettiin itse asiassa autokin. Ja mulla ei ole edes ajokorttia. Eikä mies elä siivellä, mies maksaa yleensä ruokaostokset, sähkön, vakuutukset, bensan, vesimaksun.... Meillä siis yhteiset rahat mutta erilliset tilit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi miehille opetetaan jo kotona, että se maksaa, joka kotiin uutta tavaraa haluaa. Sohvaa tai koriste-esineitä ei makseta miltään taloustililtä, nuorirouva saa ostaa ne omilla rahoillaan. Ihmeesti hillitsee sisustushaluja, kun käytössä ei olekaan miehen tilipussia.

Veli meni pari vuotta sitten avovaimonsa kanssa huonekalukauppaan, kun piti se maailman ihanin sohvapöytä saada. Maksun hetkellä nuorikko kääntyi miehensä puoleen olettaen, että tämä maksaa, mutta veli totesi, että tietenkin sinä tämän maksat, sinähän tämän haluat. Olikin sitten kuulemma liian kallis hankinta.

Mikä ihmeen "se maksaa, joka kotiin uutta haluaa". Munkin anoppi ja appi aina vihjaili, että ostelen heidän poikansa rahoilla kaikkea. Voi herrajestas, jos heilläkään ei avioliitossa ole erilliset rahat, niin miksi he olettavat, että meilläkään olisi erilliset rahat. Ja miten helvetissä voivat olettaa, ettei miniä muka voi tienata siinä missä heidän poikansakin, kun käy kuitenkin ihan palkkatyössä.

Olin pari vuotta sitten huonekalukaupassa myyjänä ja kyllä se valitettavasti meni niin, että mies oli maksajana lähes aina. Saattaahan se olla, että yhteisen tilin kortti on vain miehen käytössä, mutta aika harvassa oli ne pariskunnat, joissa naisesta oli maksajaksi.

Kukaan järkevä ihminen ei suostu siihen, että kovalla työllä ansaitut rahat tuhlataan taivaan tuuliin siksi, että tekee mieli uutta sohvaa.

Oletat kaikenlaista vaikket tiedä miten maksu oikeasti on mennyt.

Jos piti tarkistaan maksajan henkilöllisyys, niin kyllä se kortti oli samalla nimellä eikä mies maksanut vaimon kortilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi miehille opetetaan jo kotona, että se maksaa, joka kotiin uutta tavaraa haluaa. Sohvaa tai koriste-esineitä ei makseta miltään taloustililtä, nuorirouva saa ostaa ne omilla rahoillaan. Ihmeesti hillitsee sisustushaluja, kun käytössä ei olekaan miehen tilipussia.

Veli meni pari vuotta sitten avovaimonsa kanssa huonekalukauppaan, kun piti se maailman ihanin sohvapöytä saada. Maksun hetkellä nuorikko kääntyi miehensä puoleen olettaen, että tämä maksaa, mutta veli totesi, että tietenkin sinä tämän maksat, sinähän tämän haluat. Olikin sitten kuulemma liian kallis hankinta.

Mikä ihmeen "se maksaa, joka kotiin uutta haluaa". Munkin anoppi ja appi aina vihjaili, että ostelen heidän poikansa rahoilla kaikkea. Voi herrajestas, jos heilläkään ei avioliitossa ole erilliset rahat, niin miksi he olettavat, että meilläkään olisi erilliset rahat. Ja miten helvetissä voivat olettaa, ettei miniä muka voi tienata siinä missä heidän poikansakin, kun käy kuitenkin ihan palkkatyössä.

Olin pari vuotta sitten huonekalukaupassa myyjänä ja kyllä se valitettavasti meni niin, että mies oli maksajana lähes aina. Saattaahan se olla, että yhteisen tilin kortti on vain miehen käytössä, mutta aika harvassa oli ne pariskunnat, joissa naisesta oli maksajaksi.

Kukaan järkevä ihminen ei suostu siihen, että kovalla työllä ansaitut rahat tuhlataan taivaan tuuliin siksi, että tekee mieli uutta sohvaa.

Meillä on vakiintunut tavaksi että minä maksan aina, ei tarvitse sitten kassalla sählätä. Meillä on tili yhteisille hankinnoille, kumpikin laittaa saman verran rahaa sinne ja molemmilla on kortti. Ehkä joku typerä myyjä sitten luulee että elätän miestä. Siinähän luulee.

Veikkaan että useimmilla on sama, paitsi että mies haluaa esiintyä maksajana vaikka maksaa yhteisillä rahoilla.