Miniä päättää sisustuksen eikä poikani tavarat sovi siihen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seurasin sivusta pojan ja avovaimonsa kodinsisustusta, jossa tuntui olevan se kaava, että kaikki pojan tavarat vietiin roskiin ja miniäkokelas hankki uutta tilalle.

Ja sitä mukaa kun pojan tavarat kodista katosi, kantoi poika puolison tavaraa roskiin ihan periaatteesta: hänen mielestään ne sopivat siihen kämppään täsmälleen yhtä huonosti kuin hänen omatkin tavaransa.

Jostain syystä miniäkokelas ei pitänyt siitä, että kenkänsä oli viety roskiin. Kumma juttu.

Eronneet jo?

Melkoisia kommunikointiongelmia.

pesivät naiset ei kommunikoi

Vierailija kirjoitti:

Minusta on kyse myös toisen kunnioittamisesta. Oma makuni poikkesi miehen mausta ja varmaan 90% olen saanut päättää, mutta miehellä on joitain muistoesineitä tai muuten vaan rakkaita tavaroita, niin tottakai ne sai tulla kotiimme ja löysivät täältä paikan. Esimerkiksi hänen isovanhempiensa kattolamppu, ei mikään kaunotar, mutta mies on sen aikanaan jopa korjauttanut korjaajalla ja on hänelle jotenkin "se lamppu". Sillä on paraatipaikka olohuoneen kirjastosyvennyksessä ja se on siinä. Piste. Ei minulla ole oikeutta monopolisoida meidän sisustusta ja yhtälailla minä halusin välttämättä aika räikeän raanun työhuoneeseen, koska se on oman mummoni minulle antama. Sitä voi miettiä, että miltä minusta tuntuisi, kun mikään minun makuni mukainen tai ostamani ei kelpaisi miehelle.

Oisko tässä yksi syy suomalaisten parisuhdeongelmiin? Ei osata joustaa ja kunnioittaa toista....

Kun on kyse kahden aikuisen keskinäisistä asioista ja niiden selvittwlyistä, kaikki on mahdollista. Mutta jos se kumpuaa anopin mielipiteistä ja tahdosta eli anoppi sekaantuu asioihin yhtään mitenkään ja edes miettii niitä ja pyrkii vaikuttamaan poikansa mielipiteisiin, ollaan usein sellaisessa umpikujassa, ettei siinä keskinäiselle sovinnolle jää tilaa. Ainakaan, jos anopin lapsi ei ole katkaissut napanuora a.

Enemmän minua naurattavat nämä naiset, jotka ensin kantavat miehen tavarat roskiin ja ryhtyvät sitten kierrätyssisustamaan kutakuinkin samanlaisilla kukkatauluilla, ryijyillä ja liitumaalilla maalatuilla kukkapurkeilla. Mutta kun ne roskiinviedyt oli anopin hankkimia, niin ne oli roinaa! Kirppiksiltä ostettuina samat jutut on hienoja löytöjä!

Minä loukkaanun jos minun kutoma räsymatto ei miniälle kelpaa. Kudon sitä joululahjaksi nyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi miehille opetetaan jo kotona, että se maksaa, joka kotiin uutta tavaraa haluaa. Sohvaa tai koriste-esineitä ei makseta miltään taloustililtä, nuorirouva saa ostaa ne omilla rahoillaan. Ihmeesti hillitsee sisustushaluja, kun käytössä ei olekaan miehen tilipussia.

Veli meni pari vuotta sitten avovaimonsa kanssa huonekalukauppaan, kun piti se maailman ihanin sohvapöytä saada. Maksun hetkellä nuorikko kääntyi miehensä puoleen olettaen, että tämä maksaa, mutta veli totesi, että tietenkin sinä tämän maksat, sinähän tämän haluat. Olikin sitten kuulemma liian kallis hankinta.

Mikä ihmeen "se maksaa, joka kotiin uutta haluaa". Munkin anoppi ja appi aina vihjaili, että ostelen heidän poikansa rahoilla kaikkea. Voi herrajestas, jos heilläkään ei avioliitossa ole erilliset rahat, niin miksi he olettavat, että meilläkään olisi erilliset rahat. Ja miten helvetissä voivat olettaa, ettei miniä muka voi tienata siinä missä heidän poikansakin, kun käy kuitenkin ihan palkkatyössä.

No miksi se miniä ei sitten maksa? Miksi pojan täytyy pyytää vanhemmiltaan rahaa, kun taloustili oli tyhjä ja hän joutui ns. omista rahoista maksamaan vuokran ja laskut, kun vaimo meni uusimaan olohuoneen sisustuksen

Ei poikanen sitten ole käyttänyt rahoja tekniikkaan yli äyräiden? Pelit, kännykät, soittimet, kaiuttimet, iso TV jne? Ja tietty huippumerkkiä pyörä, lenkkarit, urheiluvaatteet? Ja pubimaksuja, kun kavereiden kanssa pitää päästä ryyppäämään joka viikko? Autoon kaikkea uutta, uusi autokin? Peliriippuvuus?

Vierailija kirjoitti:

Taitaa ongelma olal se että anoppi ei pääse sinne poikansa huusholliin sisustelemaan...

On se kyllä kumma että miniän oma äiti kyllä tyttärensä kotia sisustaa ja lapsia hoitaa ja käy kylässä jatkuvasti. Puuttuu kovastikin perheen asioihin.

Mutta minä Anoppi en ole kylään tervetullut eikä minun lahjatkaan kelpaa.

Ja miniä on niin mustasukkainen ettei poika saa äitinsä luona edes kylässä käydä vaikka lähekkäin asutaan.

Vierailija kirjoitti:

Minä loukkaanun jos minun kutoma räsymatto ei miniälle kelpaa. Kudon sitä joululahjaksi nyt.

Tottakai sinulla on oikeus loukkaantua, kun olet kuitenkin etukäteen sopinut miniän ja poikasi kanssa asiasta ja olette yhdessä valinneet väritkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi miehille opetetaan jo kotona, että se maksaa, joka kotiin uutta tavaraa haluaa. Sohvaa tai koriste-esineitä ei makseta miltään taloustililtä, nuorirouva saa ostaa ne omilla rahoillaan. Ihmeesti hillitsee sisustushaluja, kun käytössä ei olekaan miehen tilipussia.

Veli meni pari vuotta sitten avovaimonsa kanssa huonekalukauppaan, kun piti se maailman ihanin sohvapöytä saada. Maksun hetkellä nuorikko kääntyi miehensä puoleen olettaen, että tämä maksaa, mutta veli totesi, että tietenkin sinä tämän maksat, sinähän tämän haluat. Olikin sitten kuulemma liian kallis hankinta.

Mikä ihmeen "se maksaa, joka kotiin uutta haluaa". Munkin anoppi ja appi aina vihjaili, että ostelen heidän poikansa rahoilla kaikkea. Voi herrajestas, jos heilläkään ei avioliitossa ole erilliset rahat, niin miksi he olettavat, että meilläkään olisi erilliset rahat. Ja miten helvetissä voivat olettaa, ettei miniä muka voi tienata siinä missä heidän poikansakin, kun käy kuitenkin ihan palkkatyössä.

Olin pari vuotta sitten huonekalukaupassa myyjänä ja kyllä se valitettavasti meni niin, että mies oli maksajana lähes aina. Saattaahan se olla, että yhteisen tilin kortti on vain miehen käytössä, mutta aika harvassa oli ne pariskunnat, joissa naisesta oli maksajaksi.

Kukaan järkevä ihminen ei suostu siihen, että kovalla työllä ansaitut rahat tuhlataan taivaan tuuliin siksi, että tekee mieli uutta sohvaa.

Oletat kaikenlaista vaikket tiedä miten maksu oikeasti on mennyt.

Jos piti tarkistaan maksajan henkilöllisyys, niin kyllä se kortti oli samalla nimellä eikä mies maksanut vaimon kortilla.

Sinä ilmeisesti myös kysyt, maksaako toinen oman puolikkaansa huonekalun hinnasta sille, joka maksoi ostoksen huonekaluliikkeessä? Mitäpä olisit tuumannut, jos pariskunta olisi pyytänyt, että sohvan hinta pitää puolittaa ja kumpikin maksaa oman puolikkaansa?

Minusta on outoa, että ne isot ostokset maksaa lähes aina mies eli jos menot jaettaisiin, niin jotenkin sitä olettaisi, että naiset ja miehet maksaisi yhtä usein. Miksi sinun mielestäsi kaupassa nimenomaan mies on maksajana? Eipä ollut yhtäkään kertaa, että nainen olisi samantien siirtänyt rahat tililtään miehelle, vaikka puhelimella sen voisi tehdä kätevästi. Lähinnä tässä on outoa se, että hankinnan omistaa sen maksaja eivätkä naiset selkeästi halua olla omistajia.

Edelleen sinulla ei ole mitään tietoa, miten pariskunta ostoksensa loppujen lopuksi maksaa. Miksi siinä kassalla heidän pitäisi ruveta siirtelemään rahoja? Mistä tiedät, mitä nainen on maksanut toisessa liikkeessä? Jos me tullaan sinun asiakkaiksi, niin sinä oletat, että minä maksan sen sohvan. Käytännössä maksankin, koska minulla on luottokortti, mutta veloitan siitä puolet mieheltä sitten kuun lopussa. Pitääkö meidän käydä kertomassa tuosta sitten sinulle? Ja sinulle ei kuulu pätkääkään asiakkaiden maksukuviot, kun liike saa rahansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miniät ovat sellaisia usein. Haluavat määrätä kodissa kaiken värisävyjä myöten.

Täytyy myöntää etten minäkään tykännyt miehen tavaroista kun yhteen muutettiin. Joitakin juttuja oli pakko sietää osaksi kotia.

Jos miniät ovat sellaisia usein, niin voisiko vikaa olla ehkä myös siellä anoppien päässä..? :D

Tosin tunnistan ilmiön veljeni kohdalla. Mitään, siis mitään hänen tavaroitaan ei saa olla asunnossa esillä. Playstation pistettiin kierrätykseen, uuden sai hankkia vasta sitten kun sellainen oli saatavilla valkoisena.

Toisaalta veljeni on niin tossu että saa mitä tilaa. Vaimo ostaa hänen vaatteensakin, tai siis käy valitsemassa ja varaamassa ja veli sitten käy perässä maksamassa. :D Jotkut miehet vaan hakeutuvat sinne tossun alle vaikka väkisin.

Ehkä veljesi onkin tussun alla? Juoni jätkä ja antaa naisen tehdä työt sängyssäkin 😉

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taitaa ongelma olal se että anoppi ei pääse sinne poikansa huusholliin sisustelemaan...

On se kyllä kumma että miniän oma äiti kyllä tyttärensä kotia sisustaa ja lapsia hoitaa ja käy kylässä jatkuvasti. Puuttuu kovastikin perheen asioihin.

Mutta minä Anoppi en ole kylään tervetullut eikä minun lahjatkaan kelpaa.

Ja miniä on niin mustasukkainen ettei poika saa äitinsä luona edes kylässä käydä vaikka lähekkäin asutaan.

Miniä uskaltaa ja osaa äidilleen yleensä sanoa, ettei käy tuollainen. Miniän äiti ymmärtää kysyä tyttäreltään, ja vävyltä, sopiiko mikään ja mikä käy. Vävy usein sanoo, että ihan sama millaiset vaadit. Miniän mielipide siis on se, mikä antaa suuntaa. Vävyä kiinnostaa varmaankin enemmän elektroniikka joka tapauksessa, ja auto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taitaa ongelma olal se että anoppi ei pääse sinne poikansa huusholliin sisustelemaan...

On se kyllä kumma että miniän oma äiti kyllä tyttärensä kotia sisustaa ja lapsia hoitaa ja käy kylässä jatkuvasti. Puuttuu kovastikin perheen asioihin.

Mutta minä Anoppi en ole kylään tervetullut eikä minun lahjatkaan kelpaa.

Ja miniä on niin mustasukkainen ettei poika saa äitinsä luona edes kylässä käydä vaikka lähekkäin asutaan.

Kun pojallasi on muita kiireitä tai on sinulle nyreissäön eikä halua käydä, tai käy vain kerran viikossa tai kahdessa, kun mielestäsi pitäisi joka pv käydä, miniä on kieltänyt käymisen? Hohhoijaa, niin universaali tarina. Tuleeko mieleen, että pojallasi on ihan oma tahto? Ehkä tahtoo jo pyristellä irti bspsnuirasta. Ihan itse, kuvittele? Osaa ajatella ihan itse, eikö olekin ihmeellistä?

Vierailija kirjoitti:

Minä loukkaanun jos minun kutoma räsymatto ei miniälle kelpaa. Kudon sitä joululahjaksi nyt.

Meilläkin anoppi kutoi matot eteiseen ja keittiöön. Ensin kysyi tarvitaanko ja sitten kysyi väritoiveet.

Naurattaa kun voisi olla oma anoppini kirjoittama. "Poikani tavarat eivät sovi siihen" = "Minun tavarani eivät sovi siihen". Anopille nämä kun yksi ja sama asia, kun eihän poikansa ole erillinen persoona hänestä.

Kuukauden sisään anoppi on tarjonnut n. 7 sisustukseen liittyvää tavaraa meille. Poikansa on aina sanonut ei ennen kuin on edes minulta kysynyt. Hän ei pidä äitinsä sisustustyylistä, ja on kai se noloakin lähes nelikymppisenä, perheellisenä ja hyvin toimeentulevana miehenä ottaa vastaan äidin kirppikseltä haalittua hyväntekeväisyys rompetta, että joka nurkassa olisi jotain. Oli ok 20 vuotta sitten, mutta kun on jo omat lapset elätettävänä, niin kuka haluaa että vanhemmat auttavat kuin mitäkin teiniä.

Eli sori nyt AP jos satut olemaan minun anoppini, mutta kyllä se on ensisijaisesti poikasi joka aikuisena ja sinusta erillisenä ihmisenä haluaa laittaa ihan oman (ja puolison) näköisen kodin.

Heh ja omalla anopillani kirpaisee muuten äärettömän kovasti, että omistan talostamme puolet. Hän kun haluaisi puhua kaikille poikansa talosta (koska sitten se olisi jollain narsistisella logiikalla myös hänen talo). Oli sukulaisille puhunut, että talomme on varmaan aika halpa, kun minä omistan siitä puolet. Että kaikenlaisia emäntiä sitä löytyy :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taitaa ongelma olal se että anoppi ei pääse sinne poikansa huusholliin sisustelemaan...

On se kyllä kumma että miniän oma äiti kyllä tyttärensä kotia sisustaa ja lapsia hoitaa ja käy kylässä jatkuvasti. Puuttuu kovastikin perheen asioihin.

Mutta minä Anoppi en ole kylään tervetullut eikä minun lahjatkaan kelpaa.

Ja miniä on niin mustasukkainen ettei poika saa äitinsä luona edes kylässä käydä vaikka lähekkäin asutaan.

Miniä uskaltaa ja osaa äidilleen yleensä sanoa, ettei käy tuollainen. Miniän äiti ymmärtää kysyä tyttäreltään, ja vävyltä, sopiiko mikään ja mikä käy. Vävy usein sanoo, että ihan sama millaiset vaadit. Miniän mielipide siis on se, mikä antaa suuntaa. Vävyä kiinnostaa varmaankin enemmän elektroniikka joka tapauksessa, ja auto.

Korjaus: ..ihan sama millaiset vadit.

Vierailija kirjoitti:

Eikö naiset arvosta laadukasta äänenlaatua esim. musiikkia kuunnellessaan vai miksi kaiuttimet ovat niin iso ongelma? Voin vaihtaa omat kaiuttimeni väriltään sisustukseen sopivaksi ja kaapelit voi vetää esim. seinän sisällä täysin huomaamattomasti, mutta laadusta kaiuttimen suhteen (puhumatta ettei olisi kunnon äänentoistoa olohuoneessa) ei tingitä. "Hifistelijänä" tämä pistää silmääni aina näissä sisustuskeskusteluissa. Voisin äkkiä kuvitella, että nainenkin haluaa joskus kuunnella musiikkia ja tekee sitä mielummin kunnon kaiuttimilla kuin jollain halvalla bluetooth-JBL:llä.

Naiset ei ymmärrä laadun päälle mitä tulee hifilaitteistoon. Esim. Jamo kaiuttimet on tanskalaiset skandinaavisen muotoilun helmiä ja värivaihtoehtoja myös sisustuksen mukaan 👍

Vierailija kirjoitti:

Jospa nyt vaan anoppi pitää nenänsä omalla puolellaan. Se nuorten koti ei ole mikään poikasi lastenhuoneen jatke, jonka sisustus kuuluisi sinulle yhden nuppineulan vertaa.

Miniä on emäntä omassa kodissaan, ja miten siellä sisustusasiat tehdään, ei kuulu ulkopuolisille.

Mikäli tilanne ei miestä miellytä, niin kyllä se poikas joskus miehistyy, kunhan mamma lakkaa hösäämästä. Pätee myös nelikymppisiin mamman pullaposkiin.

Jollei, niin mitäs kasvatit uuvatin.

Pääpointtina, anna toisten kodin olla. Keskity omaa.

Näin juuri. Ja harvempaa  nuorta miestä voisi vähempää kiinnostaa joku matto tai verhot/verhottomuus.

Pakko on myös myöntää, että naisilla vaan yleensä on kyky sisustaa koti kotoisaksi. Jos verrataan yksin asuvien  miesten ja yksin asuvien naisten asuntoja, niin kyllä taso on yleensä aina huikea ja naisten eduksi.

Naisen kädenjälki puuttuu poikamisten asunnoista ja sen huomaa. 

Vierailija kirjoitti:

Minusta on kyse myös toisen kunnioittamisesta. Oma makuni poikkesi miehen mausta ja varmaan 90% olen saanut päättää, mutta miehellä on joitain muistoesineitä tai muuten vaan rakkaita tavaroita, niin tottakai ne sai tulla kotiimme ja löysivät täältä paikan. Esimerkiksi hänen isovanhempiensa kattolamppu, ei mikään kaunotar, mutta mies on sen aikanaan jopa korjauttanut korjaajalla ja on hänelle jotenkin "se lamppu". Sillä on paraatipaikka olohuoneen kirjastosyvennyksessä ja se on siinä. Piste. Ei minulla ole oikeutta monopolisoida meidän sisustusta ja yhtälailla minä halusin välttämättä aika räikeän raanun työhuoneeseen, koska se on oman mummoni minulle antama. Sitä voi miettiä, että miltä minusta tuntuisi, kun mikään minun makuni mukainen tai ostamani ei kelpaisi miehelle.

Oisko tässä yksi syy suomalaisten parisuhdeongelmiin? Ei osata joustaa ja kunnioittaa toista....

Varmaankin. Kaikki anopit eivät valitettavasti osaa joustaa ja kunnioittaa aikuisen poikansa omaa kotia ja siellä asuvaa naista.

Olisin voinut olla ilmankin: vanhat rojut, uskonnollinen kirjallisuus (kiva lukea avioliitosta ja aviottomien kadotuksesta, kun on 19v), halveksiminen.

Olisin ottanut mieluusti: vapauden asua miten itse haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi miehille opetetaan jo kotona, että se maksaa, joka kotiin uutta tavaraa haluaa. Sohvaa tai koriste-esineitä ei makseta miltään taloustililtä, nuorirouva saa ostaa ne omilla rahoillaan. Ihmeesti hillitsee sisustushaluja, kun käytössä ei olekaan miehen tilipussia.

Veli meni pari vuotta sitten avovaimonsa kanssa huonekalukauppaan, kun piti se maailman ihanin sohvapöytä saada. Maksun hetkellä nuorikko kääntyi miehensä puoleen olettaen, että tämä maksaa, mutta veli totesi, että tietenkin sinä tämän maksat, sinähän tämän haluat. Olikin sitten kuulemma liian kallis hankinta.

Mikä ihmeen "se maksaa, joka kotiin uutta haluaa". Munkin anoppi ja appi aina vihjaili, että ostelen heidän poikansa rahoilla kaikkea. Voi herrajestas, jos heilläkään ei avioliitossa ole erilliset rahat, niin miksi he olettavat, että meilläkään olisi erilliset rahat. Ja miten helvetissä voivat olettaa, ettei miniä muka voi tienata siinä missä heidän poikansakin, kun käy kuitenkin ihan palkkatyössä.

Olin pari vuotta sitten huonekalukaupassa myyjänä ja kyllä se valitettavasti meni niin, että mies oli maksajana lähes aina. Saattaahan se olla, että yhteisen tilin kortti on vain miehen käytössä, mutta aika harvassa oli ne pariskunnat, joissa naisesta oli maksajaksi.

Kukaan järkevä ihminen ei suostu siihen, että kovalla työllä ansaitut rahat tuhlataan taivaan tuuliin siksi, että tekee mieli uutta sohvaa.

No meillä se on mies joka haluaa uuden sohvan. Nyt on menossa jo kolmas uusi miehen valitsema sohva. Aina minä maksan kassalla. Mies lupaa sitten maksaa minulle puolet, mutta aina se kuitenkin jää, kun hänelle tuleekin muita menoja. Noista sohvista ei mikään ole ollut minun mieleinen, mutta olen antanut miehenkin valita.  Nyt vasta tajuan, etten ole ollut järkevä ihminen, kun kovalla työllä hankitut rahat ovat menneet taivaan tuuliin, vain siksi, että miehen on tehnyt mieli uutta sohvaa....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onneksi miehille opetetaan jo kotona, että se maksaa, joka kotiin uutta tavaraa haluaa. Sohvaa tai koriste-esineitä ei makseta miltään taloustililtä, nuorirouva saa ostaa ne omilla rahoillaan. Ihmeesti hillitsee sisustushaluja, kun käytössä ei olekaan miehen tilipussia.

Veli meni pari vuotta sitten avovaimonsa kanssa huonekalukauppaan, kun piti se maailman ihanin sohvapöytä saada. Maksun hetkellä nuorikko kääntyi miehensä puoleen olettaen, että tämä maksaa, mutta veli totesi, että tietenkin sinä tämän maksat, sinähän tämän haluat. Olikin sitten kuulemma liian kallis hankinta.

Mikä ihmeen "se maksaa, joka kotiin uutta haluaa". Munkin anoppi ja appi aina vihjaili, että ostelen heidän poikansa rahoilla kaikkea. Voi herrajestas, jos heilläkään ei avioliitossa ole erilliset rahat, niin miksi he olettavat, että meilläkään olisi erilliset rahat. Ja miten helvetissä voivat olettaa, ettei miniä muka voi tienata siinä missä heidän poikansakin, kun käy kuitenkin ihan palkkatyössä.

Olin pari vuotta sitten huonekalukaupassa myyjänä ja kyllä se valitettavasti meni niin, että mies oli maksajana lähes aina. Saattaahan se olla, että yhteisen tilin kortti on vain miehen käytössä, mutta aika harvassa oli ne pariskunnat, joissa naisesta oli maksajaksi.

Kukaan järkevä ihminen ei suostu siihen, että kovalla työllä ansaitut rahat tuhlataan taivaan tuuliin siksi, että tekee mieli uutta sohvaa.

Oletat kaikenlaista vaikket tiedä miten maksu oikeasti on mennyt.

Jos piti tarkistaan maksajan henkilöllisyys, niin kyllä se kortti oli samalla nimellä eikä mies maksanut vaimon kortilla.

Sinä ilmeisesti myös kysyt, maksaako toinen oman puolikkaansa huonekalun hinnasta sille, joka maksoi ostoksen huonekaluliikkeessä? Mitäpä olisit tuumannut, jos pariskunta olisi pyytänyt, että sohvan hinta pitää puolittaa ja kumpikin maksaa oman puolikkaansa?

Minusta on outoa, että ne isot ostokset maksaa lähes aina mies eli jos menot jaettaisiin, niin jotenkin sitä olettaisi, että naiset ja miehet maksaisi yhtä usein. Miksi sinun mielestäsi kaupassa nimenomaan mies on maksajana? Eipä ollut yhtäkään kertaa, että nainen olisi samantien siirtänyt rahat tililtään miehelle, vaikka puhelimella sen voisi tehdä kätevästi. Lähinnä tässä on outoa se, että hankinnan omistaa sen maksaja eivätkä naiset selkeästi halua olla omistajia.

Öh... no kyllä minä ainakin tuollaisen ison hankinnan kohdalla siirtäisin sen oman osuuteni jo etukäteen maksajan tilille. Tai jos jälkeenpäin (esim. jos ostoksesta päätetään vasta liikkeessä eli tarkka summa ei ole etukäteen tiedossa) niin sitten vaikka autossa tai myöhemmin kotona, siis miksi ihmeessä niitä siinä saman tien kassalla pitäisi ryhtyä siirtämään?! Ei oikeasti tulisi edes mieleenkään.