Miniä päättää sisustuksen eikä poikani tavarat sovi siihen

Vierailija kirjoitti:

Meillä mies oli sisustusfanaatikko, mun tavarat ei sopineet hänen makuunsa. Osasi kyllä sisustaa

Oli? Mitä sitten tapahtui?

Ei ole mitenkään harvinaista. Moni mies tuntuu myös tykkäävän kun nainen on dynaaminen, tekee kaiken sisustusta myöten.

Minäminääminä on nuorten naisten henki nykyisin.

Sinkkuna pitkään olleet naiset määräilevät kaapin paikan ja fiksut miehet eivät viitsi riidellä eivätkä jaksa itkuja ja mökötystä katsella joten antavat periksi. Sääliksi käy. Kohta se mies lähtee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä miehillä pitäisi olla oma koti ja naisilla oma? Ehkä pitäisi rakentaa kahden asunnon perheasuntoja, joihin pääsisi välioven kautta?

Rikkaimmat voivat sellaisia järjestelyjä tehdä nytkin.

Meillä on kyllä onnistunut yhdessä sisustaminen... eniten keskusteluja on aiheuttaneet olohuoneeseen asennettu hifi arsenaali ja kaapeloinnit.[/quoteDimä voisit neuvoa näille naisille miten toisellekin annetaan päätösvaltaa.

Itse saan naisena lähinnä näppyjä vaaleanpunaisista kukkamaailmoista, toisaalta täydellisen valkoinenkaan sisustus ei viehätä.

Ihminen voidaan pahimmillaan sisustaa ulos omasta kodistaan. Kun keskustellaan mistä pidetään ja mistä ei pidetä, niin yleensä löytyy yhteinen näkemys molemmille sopivasta ratkaisusta.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mitenkään harvinaista. Moni mies tuntuu myös tykkäävän kun nainen on dynaaminen, tekee kaiken sisustusta myöten.

... tai moni mies ei jaksa dynaamisen naisen paskamyrskyjä.

Vierailija kirjoitti:

Kukakohan siellä anopin kotona sisustaa? 😉 Suurella todennäköisyydellä hän itse, joten antaa miniänkin vaan sisustaa.

Kyllä täällä anopin kotona on miehen monet musiikilliset intohimot ja soittimet ja muut rakentamisen harrastukset kodin täyttäneet. Ja hyvä niin. Liitto kestänyt kymmeniä vuosia . Mutta on minullakin oma huone jossa määräilen minä. Mies ostelee joskus keittiöön liikaa kaikenlaista astiaa tai vempainta joita kukaan ei tarvitse ja minä sitten pikkuhiljaa joskus myöhemmin siirtelen kaapin perälle. Riitelemään en viitsi ryhtyä ja toisen mieltä turhasta pahoittamaan

Meiltäkin sai yhteenmuuton yhteydessä lähteä miehen lapsuudenkodin varastoista kaivetut ruskeat verhot, matot ja astiastot. Vihaan ruskeaa.

Minä luovuin vaaleanpunaisista kukkaverhoista, sisustustauluista ja muutamista valkoisista ikean huonekaluista. Mies ei tykännyt näistä. Sisustettiin ihan yhdessä sellainen koti jossa kumpikin viihtyy.

Anoppi jaksaa vieläkin ruikuttaa, kun miniälle ei kelpaa "Villen" tavarat (=hänen tavaransa) ja miniä yksin päättää kodin ulkonäöstä. Saadaan yleensä jouluisin joku ruskea sisustusesine, joka lentää suoraan kierrätykseen.

Useimmat miehet eivät sovi naisten tekemään sisustukseen. Sohvaröhnöttäjiä/sohvasauruksia ei esitellä missään sisustuslehdessä lainkaan. Eikä niitä tietokone_ikiteini_pekkoaikamiespoikiakaan. Puhumattakaan ulkona viihtyvästä touhumiehestä, tosin hänen tekemänsä sauna tms kyllä voidaan esitellä. Tai iso kasa polttopuita tms mökin piharakennuksessa.

Se nyt vain on tosiasia, että miehelle ei ole tilaa kotona. Siksi suurin osa pareista eroaa. Jos miehellä on varaa omistaa autoja yms kulkupelejä, niillä voi korvata kodittomuutta osittain.

Vierailija kirjoitti:

Useimmat miehet eivät sovi naisten tekemään sisustukseen. Sohvaröhnöttäjiä/sohvasauruksia ei esitellä missään sisustuslehdessä lainkaan. Eikä niitä tietokone_ikiteini_pekkoaikamiespoikiakaan. Puhumattakaan ulkona viihtyvästä touhumiehestä, tosin hänen tekemänsä sauna tms kyllä voidaan esitellä. Tai iso kasa polttopuita tms mökin piharakennuksessa.

Se nyt vain on tosiasia, että miehelle ei ole tilaa kotona. Siksi suurin osa pareista eroaa. Jos miehellä on varaa omistaa autoja yms kulkupelejä, niillä voi korvata kodittomuutta osittain.

Samaa mieltä. Viisas kirjoitus. Kaikkien tulisi lukea tämä.

Onneksi miehille opetetaan jo kotona, että se maksaa, joka kotiin uutta tavaraa haluaa. Sohvaa tai koriste-esineitä ei makseta miltään taloustililtä, nuorirouva saa ostaa ne omilla rahoillaan. Ihmeesti hillitsee sisustushaluja, kun käytössä ei olekaan miehen tilipussia.

Veli meni pari vuotta sitten avovaimonsa kanssa huonekalukauppaan, kun piti se maailman ihanin sohvapöytä saada. Maksun hetkellä nuorikko kääntyi miehensä puoleen olettaen, että tämä maksaa, mutta veli totesi, että tietenkin sinä tämän maksat, sinähän tämän haluat. Olikin sitten kuulemma liian kallis hankinta.

Anoppi  älä työnnä nokkaas , toisten asioihin !Jolleivät miniä ja poikasi osaa yhdessä päättää ,niin omapahan on murheensa !

Paitsi minun miniä maksattaa kaiken haluamansa tavaran puoliksi. Hamstraaja. Koti jo ylitäysi. AP.

Samaa mieltä, naiset haluavat päättää kodin sisustuksesta ja mies tavaroineen ei aina sovi sisustukseen. Joten miehellä ei ole aina tilaa kotonaan, jotkut miehet sopeutuu, eivät välitä ja antavat olla. Toisille miehille tuosta jää pieni kupru, tunne, että on joutunut alistumaan, ettei ole kysytty ja tehty yhdessä. Tai on näytetty sisustuskuvia ja kysytty eikö ole hieno ja näin on ”yhdessä” päätetty.

Minun mieheni laittoi aikanaan ihan itse, minun vastusteluistani huolimatta, kaikki hänen äitinsä hankkimat sisustuselementit kaapin perälle. Minun ostamat sisustuselementit kelpasivat kyllä.

t. "ilkeä" miniä

Meillä miehen asunnon tavarat oli anopin ja hänen siskonsa ylijäämä kamaa, joita eivät raaskineet heittää menemään. Eli sekalaista romua.

Minusta siinä vaiheessa kun muutimme yhteen, ei tarvinnut enää tyytyä kärjistä katkenneisiin veitsiin, kolhuisiin astioihin, vääränkokoisiin kattiloihin, puolirämiin kodinkoneisiin, hiipuneisiin lakanoihin ja virttyneisiin froteepyyhkeisiin. Olemme aikuisia ja voimme ostaa uutta mieluisaa tavaraa. Anoppi oli ihan taatusti kauhuissaan, kun ”ihan hyvää tavaraa” - tosin hänelle kelpaamatonta - kärrättiin kaatopaikalle.

Vierailija kirjoitti:

Paitsi minun miniä maksattaa kaiken haluamansa tavaran puoliksi. Hamstraaja. Koti jo ylitäysi. AP.

Jospa pitäisit pienen tauon kyläilyistäsi.

Ei se kiniän vika ole,jos poika ei osaa sisustaa. Mun miehellä oli 27 neliön yksiössä vaa roiskittu monta pöytää, sänky ja sohva kaikki kehään seinien viereen, mitenkään ei ollut yritetty edes tehdä kodikasta. Ja ne iänikuiset anopin ja appiukon mäntykalusteet, en tosiaan ala sellaisten keskellä asumaan.

"Oli? Mitä sitten tapahtui?"

Mies sairastui ja menehtyi. Pikkuhiljaa olen tehnyt kodista enemmän itseni näköisen, mm. purkanut sen pelikeskuksen, jonka hän myös itselleen rakensi. Mutta tykkäsin mieheni sisustusmausta ja paljon olen säästänytkin. Lapsilla on nyt mun vanha kampauspöytä ym. mitä mies ei aikanaan hyväksynyt

Vierailija kirjoitti:

Samaa mieltä, naiset haluavat päättää kodin sisustuksesta ja mies tavaroineen ei aina sovi sisustukseen. Joten miehellä ei ole aina tilaa kotonaan, jotkut miehet sopeutuu, eivät välitä ja antavat olla. Toisille miehille tuosta jää pieni kupru, tunne, että on joutunut alistumaan, ettei ole kysytty ja tehty yhdessä. Tai on näytetty sisustuskuvia ja kysytty eikö ole hieno ja näin on ”yhdessä” päätetty.

Jonkunhan sen järki on pidettävä sisustuksessa. Kun mun mies haluaa jatkuvasti musiikkihuoneeseen uuden tuolin jossa istuu kuuntelemassa musiikkia, niin on käynyt niin, että hän vaan saa jonkun idean, että tuo tuoli voisi olla hyvä eikä maksa paljon. Sitten kun on käyttänyt sitä pari kuukautta, niin se ei olekaan ihan hyvä ja taas ollaan ostamassa uusi tuoli ja laittamassa se epäkelpo meidä muiden riesaksi johonkin toiseen huoneeseen. Sama kaiuttimien kanssa, aina ostamassa uusia kajareita, kun niistä kuuluu musiikki paremmin. Mutta hittoako niillee pitää aina ostaa myös uudet jalustat, kun niitä on ennestään jo joka paikassa turhan panttina. Jonkunhan sitä pitää vähän katsoa, mikä on järkevää.

Se on poikasi ja hänen puolisonsa välinen asia, ei kuulu sinulle.