Lue keskustelun säännöt.
Kun lapset on niin iso turn off monille
10.09.2020 |
En uskalla vastata flirttiin. Saan arjessa aika paljon huomiota vastakkaiselta sukupuolelta ja kaipaisin suhdetta. Ahdistaa kuitenkin ajatus että kertoessani lapsistani vastapuolen mielenkiinto loppuu. En myöskään halua suhdetta ihmiseen, joka tuntee vastenmielisyyttä lapsiani kohtaan tai leikkii kuin niitä ei olisikaan. Kiinnostaisikin tietää, voisitko alkaa parisuhteeseen ihmisen kanssa, jolla lapset on joka toinen viikko? Perusteluja kommenttikenttään, kiitos.
Kommentit (66)
Itsellä myös lapset viikko-viikko, joten iso merkitys olisi miten hyvin lapsirytmit osuu yhteen. Pahimmillaan mennyt liki täysin ristiin ja yhteinen lapseton viikonloppu oikeastaan pakollinen, jos haluaa suhdetta edes yrittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pidän lapsista ja haluan oman, joten ei ole kynnyskysymys. Se olisi, jos kumppani ei haluaisi minun kanssani lasta. Seurustelen miehen kanssa, jolla on lapset viikko viikko systeemillä. Mies on ihana, samoin lapset 😊.
Ajattele positiivisesti. Ainakaan ne lapset eivät ole turn-on.
Minulla on lapsia ja haluaisin jonkun jonka elämäntilanne on lähellä omaani. Joten lapset ovat eduksi.
No ei tuossa auta kuin päästä yli ahdistuksesta että jos toinen ei tykkääkään kun on lapsia. Jonkun tinderin tm. kautta tuo on sitäpaitsi aika helppo kiertää, kun sen voi kertoa jo profiilissa että on äiti.
Itse olen treffaillut lähinnä lapsettomia miehiä, eikä se ongelma yleensä tunnu heidän puoleltaan olevan vaan minun. En usko että kukaan heistä kestäisi oikeasti minun arkea, johon kuuluu erityislapsi. Jos olisi ns. normaalit lapset niin en edes miettisi asiaa. Ei normaali perhe-elämä mitään mahdotonta ole, paitsi toki palstalaisten puheissa.
Kivointahan olisi kuitenkin löytää fiksu mies jolla olisi omiakin lapsia, miksi et keskittyisi heihin? Heitä tosin ei ihan joka oksalla olekkaan, fiksuja sellaisia.
Tykkään lapsista, mutta omia en halua enkä kiinteää lapsiperhearkeakaan. Toisen lapset eivät haittaisi, päinvastoin, mutta miksikään äitipuoleksi en niille rupeaisi. Toisaalta haluaisin joka tapauksessa asua erikseen, joten sitten vaan ei nähtäisi sillä lapsiviikolla kovin tiiviisti ja homma ok.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisin alkaa, ja aloinkin, mutta ei se lapsi varsinaisesti mikään plussa ole. Miehelläni oli 5-vuotias lapsi tavatessamme. Aika pian jo muutimmekin yhteen. Nyt lapsi 9-vuotias. Tykkään lapsesta, mutta onhan se totta, että ei hän minun ole, enkä rakasta häntä lujasti kuten vanhempi rakastaisi. Hän on ylivilkas ja välillä se rasittaa aikalailla, kun ei ole sitä äidinrakkautta joka auttaisi sietämään kaikenlaista. Olen kyllä kiintynyt lapseen, kohtelen häntä aina hyvin, autan häntä läksyissä, halitaan hyvänyön halit jne., mutta jos ihan rehellinen olen, niin valitsisin mieheni ilman lasta, jos se olisi mahdollista... En sanoisi tätä ikinä ääneen, mutta palstalla anonyymisti voin sanoa.
Vierailija kirjoitti:
Voisin alkaa, ja aloinkin, mutta ei se lapsi varsinaisesti mikään plussa ole. Miehelläni oli 5-vuotias lapsi tavatessamme. Aika pian jo muutimmekin yhteen. Nyt lapsi 9-vuotias. Tykkään lapsesta, mutta onhan se totta, että ei hän minun ole, enkä rakasta häntä lujasti kuten vanhempi rakastaisi. Hän on ylivilkas ja välillä se rasittaa aikalailla, kun ei ole sitä äidinrakkautta joka auttaisi sietämään kaikenlaista. Olen kyllä kiintynyt lapseen, kohtelen häntä aina hyvin, autan häntä läksyissä, halitaan hyvänyön halit jne., mutta jos ihan rehellinen olen, niin valitsisin mieheni ilman lasta, jos se olisi mahdollista... En sanoisi tätä ikinä ääneen, mutta palstalla anonyymisti voin sanoa.
Sen voi ymmärtää ettei rakasta lastani kuin omaansa, sellaista vaatimusta ei ole. Mutta se että toivoisi ettei lastani ole olemassa... en haluaisi seurustella sellaisen ihmisen kanssa. Se olisi ero samantien.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla itselläni on kaksi lasta vuoroviikoin ja halusin ensisijaisesti lapsettoman kumppanin uuteen suhteeseen. Sellaisen löysinkin, työorientoituneen vela-miehen. Mutta se mitä mä jäin miettimään, etkö siis kerro jossain profiilissa lapsista? Kyllä se kannattaa jossain mainita. Silloin ei tarvitse miettiä suhtautumista siinä kohtaa kun kerrot, se on tiedossa alusta alkaen. Ja jos tyyppi ei ole edes lukenut profiilia, oma on häpeänsä.
Haluaisin LAT-parisuhteen vuoroviikkovanhemman kanssa koska olen itsekin sellainen. Nainen saa kyllä olla aika laadukas että olen valmis pistämään omaa aikaa likoon. Tyydyttävään en enää tyydy, mieluummin olen yksin ja pidän muutamaa naista fwb:nä
M38
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisin alkaa, ja aloinkin, mutta ei se lapsi varsinaisesti mikään plussa ole. Miehelläni oli 5-vuotias lapsi tavatessamme. Aika pian jo muutimmekin yhteen. Nyt lapsi 9-vuotias. Tykkään lapsesta, mutta onhan se totta, että ei hän minun ole, enkä rakasta häntä lujasti kuten vanhempi rakastaisi. Hän on ylivilkas ja välillä se rasittaa aikalailla, kun ei ole sitä äidinrakkautta joka auttaisi sietämään kaikenlaista. Olen kyllä kiintynyt lapseen, kohtelen häntä aina hyvin, autan häntä läksyissä, halitaan hyvänyön halit jne., mutta jos ihan rehellinen olen, niin valitsisin mieheni ilman lasta, jos se olisi mahdollista... En sanoisi tätä ikinä ääneen, mutta palstalla anonyymisti voin sanoa.
Sen voi ymmärtää ettei rakasta lastani kuin omaansa, sellaista vaatimusta ei ole. Mutta se että toivoisi ettei lastani ole olemassa... en haluaisi seurustella sellaisen ihmisen kanssa. Se olisi ero samantien.
Luulen että valtaosa "lapsellisten" kumppanien kanssa seurustelevista ajattelee syvällä sisimmässään noin. Mutta eihän sitä kukaan tietenkään ääneen sano.
Tuohan ei tarkoita sitä, että toivoisi lapsen kuolemaa / että kumppani menettäisi lapsensa tms.. Vaan tuo tarkoittaa sitä, että jos olisi sellainen vaihtoehto, että saisi saman kumppanin, mutta hänellä ei olisi lasta ikinä ollutkaan, niin valitsisi sen skenaarion mieluummin.
Se on vaan fakta että ne lapset vievät parisuhteelta aika paljon, eikä monikaan lapseton ihminen varmasti sitä vaihtoehtoa valitsisi, jos olisi muu mahdollisuus. Ne kumppanin lapset otetaan elämään mukaan, koska ne nyt vaan tulevat mukana jos sen kumppanin haluaa.
En tykkäisi kuin omista lapsistani. Olen pahoillani, mutta ei se muuksi muuttuisi kohdallani. Muuten tykkään vieraista lapsistakin, jos ovat tarpeeksi etäällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mitä ne lapset haittaa, kun eihän yh-mammat tämän palstan mukaan halua leikkikaluaan asumaan saman katon alle saati tutustumaan lapsiinsa. Joka toinen viikko voidaan humpsutella ja pitää hauskaa kun lapset on exällä.
Toisten lapsia voi sietää vierailun ajan muutaman tunnin tai yhden illan silloin tällöin. Sen pidempään niiden elämään en halua sotkeutua. Omat lapset oavt ok, mutta en tiedä ketään, joka haluaisi huolehtia toisten lapsista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toisten lapsia voi sietää vierailun ajan muutaman tunnin tai yhden illan silloin tällöin. Sen pidempään niiden elämään en halua sotkeutua. Omat lapset oavt ok, mutta en tiedä ketään, joka haluaisi huolehtia toisten lapsista.
Et ketään? Vaikka miljoonat ihmiset hoitaa toisten lapsia työkseen, osa ilmaiseksi, jotkut tekee sitä ihan elämäntyönä (esim. sijaisperheet).
Ootko koskaan aatellut että kaikki ei ajattele ja tunne asioista samoin kuin sinä?
Vierailija kirjoitti:
Mulla itselläni on kaksi lasta vuoroviikoin ja halusin ensisijaisesti lapsettoman kumppanin uuteen suhteeseen. Sellaisen löysinkin, työorientoituneen vela-miehen. Mutta se mitä mä jäin miettimään, etkö siis kerro jossain profiilissa lapsista? Kyllä se kannattaa jossain mainita. Silloin ei tarvitse miettiä suhtautumista siinä kohtaa kun kerrot, se on tiedossa alusta alkaen. Ja jos tyyppi ei ole edes lukenut profiilia, oma on häpeänsä.
Minua lähestytään ihan arjessa. Se siinä ahdistaakin kun päällepäin kukaan ei tietenkään arvaa vanhemmaksi. Jotenkin ahdistaa se, että huomaisi toisen kiinnostuksen kasvavan ja sitten mahdollisesti tuottaisikin pettymyksen. No juu, ehkä on tullut luettua liikaa palstaa, ja toisaalta toiseen voi pettyä monen muunkin syyn takia. - ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisin alkaa, ja aloinkin, mutta ei se lapsi varsinaisesti mikään plussa ole. Miehelläni oli 5-vuotias lapsi tavatessamme. Aika pian jo muutimmekin yhteen. Nyt lapsi 9-vuotias. Tykkään lapsesta, mutta onhan se totta, että ei hän minun ole, enkä rakasta häntä lujasti kuten vanhempi rakastaisi. Hän on ylivilkas ja välillä se rasittaa aikalailla, kun ei ole sitä äidinrakkautta joka auttaisi sietämään kaikenlaista. Olen kyllä kiintynyt lapseen, kohtelen häntä aina hyvin, autan häntä läksyissä, halitaan hyvänyön halit jne., mutta jos ihan rehellinen olen, niin valitsisin mieheni ilman lasta, jos se olisi mahdollista... En sanoisi tätä ikinä ääneen, mutta palstalla anonyymisti voin sanoa.
Sen voi ymmärtää ettei rakasta lastani kuin omaansa, sellaista vaatimusta ei ole. Mutta se että toivoisi ettei lastani ole olemassa... en haluaisi seurustella sellaisen ihmisen kanssa. Se olisi ero samantien.
Luulen että valtaosa "lapsellisten" kumppanien kanssa seurustelevista ajattelee syvällä sisimmässään noin. Mutta eihän sitä kukaan tietenkään ääneen sano.
Tuohan ei tarkoita sitä, että toivoisi lapsen kuolemaa / että kumppani menettäisi lapsensa tms.. Vaan tuo tarkoittaa sitä, että jos olisi sellainen vaihtoehto, että saisi saman kumppanin, mutta hänellä ei olisi lasta ikinä ollutkaan, niin valitsisi sen skenaarion mieluummin.
Se on vaan fakta että ne lapset vievät parisuhteelta aika paljon, eikä monikaan lapseton ihminen varmasti sitä vaihtoehtoa valitsisi, jos olisi muu mahdollisuus. Ne kumppanin lapset otetaan elämään mukaan, koska ne nyt vaan tulevat mukana jos sen kumppanin haluaa.
En ymmärrä. Se kumppani ei edes olisi se sama kumppani ilman lapsiaan, vanhemmuus muuttaa ihmistä paljon. Jos joku haluaisi minut ilman lapsiani, saisi ihan eri ihmisen.
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin LAT-parisuhteen vuoroviikkovanhemman kanssa koska olen itsekin sellainen. Nainen saa kyllä olla aika laadukas että olen valmis pistämään omaa aikaa likoon. Tyydyttävään en enää tyydy, mieluummin olen yksin ja pidän muutamaa naista fwb:nä
M38
Niin, tarkoitat että annat parin naisen pitää sinua fwb:nä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisin alkaa, ja aloinkin, mutta ei se lapsi varsinaisesti mikään plussa ole. Miehelläni oli 5-vuotias lapsi tavatessamme. Aika pian jo muutimmekin yhteen. Nyt lapsi 9-vuotias. Tykkään lapsesta, mutta onhan se totta, että ei hän minun ole, enkä rakasta häntä lujasti kuten vanhempi rakastaisi. Hän on ylivilkas ja välillä se rasittaa aikalailla, kun ei ole sitä äidinrakkautta joka auttaisi sietämään kaikenlaista. Olen kyllä kiintynyt lapseen, kohtelen häntä aina hyvin, autan häntä läksyissä, halitaan hyvänyön halit jne., mutta jos ihan rehellinen olen, niin valitsisin mieheni ilman lasta, jos se olisi mahdollista... En sanoisi tätä ikinä ääneen, mutta palstalla anonyymisti voin sanoa.
Sen voi ymmärtää ettei rakasta lastani kuin omaansa, sellaista vaatimusta ei ole. Mutta se että toivoisi ettei lastani ole olemassa... en haluaisi seurustella sellaisen ihmisen kanssa. Se olisi ero samantien.
Luulen että valtaosa "lapsellisten" kumppanien kanssa seurustelevista ajattelee syvällä sisimmässään noin. Mutta eihän sitä kukaan tietenkään ääneen sano.
Tuohan ei tarkoita sitä, että toivoisi lapsen kuolemaa / että kumppani menettäisi lapsensa tms.. Vaan tuo tarkoittaa sitä, että jos olisi sellainen vaihtoehto, että saisi saman kumppanin, mutta hänellä ei olisi lasta ikinä ollutkaan, niin valitsisi sen skenaarion mieluummin.
Se on vaan fakta että ne lapset vievät parisuhteelta aika paljon, eikä monikaan lapseton ihminen varmasti sitä vaihtoehtoa valitsisi, jos olisi muu mahdollisuus. Ne kumppanin lapset otetaan elämään mukaan, koska ne nyt vaan tulevat mukana jos sen kumppanin haluaa.
En ymmärrä. Se kumppani ei edes olisi se sama kumppani ilman lapsiaan, vanhemmuus muuttaa ihmistä paljon. Jos joku haluaisi minut ilman lapsiani, saisi ihan eri ihmisen.
Harvassa ovat ne ihmiset, jotka varsinaisesti HALUAVAT toisen lapset arkeensa. Kyllä se melkein aina jonkinmoinen kompromissi on.
En halua lapsia, en omia enkä toisten. Joka toinen viikko suhde olisi jäähyllä. Mutta ei kaikki näin ajattele enkä minäkään lapsia inhoa, kuten en yleensäkään ihmisiä. Lapsiperheen arki ja elämä ei vain ole sitä mitä haluan. Mikäli potentiaalinen kumppani tuntisi lapsiasi kohtaan vastenmielisyyttä, löytyisi hänestä varmasti vähän isompiakin vikoja.