Onko oikeasti puolisoita jotka eivät synnytyksen jälkeen muista vaimoaan?

No ei tod tuonut mitään kukkia tai lahjoja. Opistoinsinööri on.

Mutta tietää, etten piittaa kukkapuskista ja lahjoista. Toi kyllä salmiakkia ja teki samaan aikaan hiki hatussa työpäivän päälle keittiöremppaa (lapsi kun meni syntymään 2kk ennen aikojaan) jotta olisi talossa edes lattia kun vaavi kotiutuu.

[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 10:26"]

En ole koruihmisiä :)

Päivän naurut!

[/quote]

Avaatko vähän...

[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 10:26"]

Mä en kestä naisia, jotka vinkuu kaiken maailman lahjojen perään. Pitää olla huomenlahjaa ja pitää olla synnytyslahjaa ja ties mitä ja tokihan ne lahjat pitää olla kalliita koruja tai vähintäänkin kuusta tuotua suklaata. Arvon nainen kun on nyt myöntynyt ja ottanut tämän maanmatosen miehekseen ja sitten vielä myöntynyt ja tehnyt lapsenkin tälle maanmatoselle, niin täytyyhän häntä nyt hyvänen aika muistaa rekallisella timantteja!

[/quote]

Ei mitään lisättävää. Loistavasti sanottu.

24 puhuu asiaa. Usein kyseessä varmaankin omasta lapsuudenkodista opittu malli. Meillä isä oli todella rakastunut äitiin, ja muisti häntä jatkuvasti pienin lahjoin ja yllätyksin, puhumattakaan ihan jokapäiväisestä huomioimisesta kaikin mahdollisin tavoin. Meillä taas miehen isä ei varmaan kertaakaan ole huomioinut vaimoaan mitenkään. Yhdistäpä sitten nämä kaksi maailmaa molempia tyydyttävällä tavalla...

Olimme synnytyksen jälkeen perhehuoneessa ja mies ei käynyt hakemassa kukkia, mutta en niin olettanutkaan. Hänen paikalla olonsa oli parempaa. <3

Juristi-mieheni ei ole kertaakaan tuonut minulle synnärille mitään (3 synnytystä). Kahdella viime kerralla on hankkinut isosisarusten kanssa uudelle vauvalle nallen. En oikeastaan odotakaan mitään, ne kukat siellä sairaalassa on vaan tiellä, hankala raahata kotiin ja taikauskoiset eivät kai sairaalakukkia kotiin edes vie ..

Kivointa on saada muistamiset vasta kotona.

Nyt kun lapsiluk on tässä, ollaan juteltu että saan valita sormuksen, jossa olis vaikka timantti per lapsi. Sitten olis nimettömässä kokoelma perhettä symboloivia muistoja (kun kihla- ja vihkisormus jo valmiiksi miehestä muistuttamassa).

Tämän tyyppinen toiminta sopii minulle parhaiten. En halua mitään turhaa, kuihtuvia kukkia tai korua josta en pidä. Synnytyksen aikoihin on ihan muut jutut kuin lahjat olleet tärkeämpiä.

Minäkin uskon että lapsuudenkodin tapakulttuuri on suurin vaikuttava tekijä, ei koulutus. Primääriperheen tapa toimia on niin suuri malli, eikä sitä osaa tietoisesti kyseenalaistaa juuri tuollaisissa elämän käännekohdissa, vaan juuri silloin mieli poimii lapsuushistoriasta ne toimintatavat.

En saanut mieheltäni mitään lahjaa synnytyksen jälkeen, mutta enpä kyllä osannut mitään edes kaivata. Olihan hän kuitenkin mun tukena koko pitkän synnytyksen ja kehui ja kannusti, siinä oli lahjaa kerrakseen. Lapselle kyllä toi syntymälahjan. :) 

Ja kyllä, mieheni on käynyt "vaan" ammattikoulun eikä ole edes alaansa vastaavassa työssä.

Tai kyllä hän haki kokista, kun toivoin. 

-31

Ei tullut muistamisia. Esikoisen kohdalla miehellä oli amistason koulutus, toisen ja kolmannen kohdalla amk-koulutus. Ekan kohdalla mies toi suklaata,  kun käskin tuoda, ja piteli vauvaa koko sen ajan mitä imetykseltä pystyi sairaalassa ollessaan. Toisen kohdalla mies toi pyynnöstä suklaata ja piteli vauvaa sen aikaa, että kävin esikoisen kanssa sairaalan kanttiinissa jätskillä, jätti sitten minut vauvan ja esikoisen kanssa,  kävi kaupassa, vei ostokset kotiin, kävi suihkussa ja mitä lie muuta teki, tuli hakemaan esikoisen kun soitin perään että alkais olla lapsellakin nälkä. Kolmannen kohdalla ei tuonut mitään, edes pyynnöstä. Kun synnytys oli ohi ja olimme siirtyneet osastolle, kävi hakemassa isommat lapset sairaalan ovelta (jonne naapuri heidät toi) vauvaa katsomaan ja lähti sitten kotiin. Minä soittelin seuraavana päivänä iltapäivällä että oliko tulossa ja missä viipyy, niin totesi että oli ajatellut ettei tule ollenkaan,  kun on niin iso homma saada lapset liikkeelle. Käskin viedä isommat naapuriin ja järjestää itsensä sairaalaan niinkuin olis jo, meni vain kolme tuntia päästä sinne.  Niin, mehän siis asumme 20 minuutin pyöräilymatkan päässä ko. sairaalasta... 

Isänä tuo on oikeasti loistava, mutta aviomiehenä ihan täys persereikä. Sillä ei tuu koskaan, missään tilanteessa, mieleenkään, että vois joskus jotenkin ilahduttaa minuakin. Eikä ole kyse siitä, etteikö tietäisi mun ilahtuvan ja tykkäävän kukkapuskista, suklaasta, hemmotteluhoidoista, koruista ja lahjoista. Kyllä tietää, ja tietää senkin, että ne pornokaupoista ostetut "alusvaatteet", joka on hänen käsityksensä hyvästä lahjasta, on sullottu muovipussiin vaatekaapin ylimmän hyllyn takaosassa, ja olen sanonutkin, että EN HALUA ainuttakaan sellaista, kun edellisetkin on käyttämättömiä. Kaikki tietää, että ne on oikeesti lahjoja hänelle itselleen,  myös mies, ja silti en ole koko tän 9 vuoden aikana saanut ainuttakaan lahjaa itselleni,  sellaista,  jonka mies olisi hankkinut ajatellen minua ja minun ilahduttamistani. Ja ihan on turha väittää,  ettenkö minä olisi koskaan ilahduttanut, tai edes yrittänyt ilahduttaa,  miestä. Olen yrittänyt, enää ei kiinnosta. 

vitsailimme synnytyslahjoista raskausaikana ja ajattelin, että mies pitäisi moisia hömppänä, mutta niin vaan kaikkien herkkujen ja muiden hemmotteluiden ohella halusi muistaa minua korulla. Osui ja upposi kyllä. Ja huomasin, että hänelle itselleenkin oli tärkeä ele. Minäkin muistin sitten miestä ihanasta vauvasta antamalla hänelle GTA vitosen! :D

Ostelemme kyllä lahjoja reilusti muutenkin. Joten meidän tapauksessa olisi ehkä ollut outoa, jos lahjoja ei olisi vaihdettu, kun niitä ilman syytäkin vaihdellaan. Ja nythän syy ei ollut mikään vähäpätöinen.

Minullakin lääkärimies, kotona odotti yllätyksenä kortti ja korulahja, synnärille saiN muutaman ruusun ja suklaata. Kortissa luki maailman parhaalle vaimolle, rakastin sitä korttia :)

Niin, mitä tuo muistaminen nyt kellekin tarkoittaa. En itse tykkää mitään sievään pakettii pakatuista pikku lahjuksista tai kukista, mutta kun kotiuduimme mies oli laittanut parastaan keittiössä ja kokannut ihanan illallisen meille. Mutta ei se mielestäni ollut mikään muisto tai lahja minulle vaan meille, ja siinä juhlistimme ja ihailimme uutta perheenjäsentämme.

37, sama täällä. Meillä hemmotellaan paljon muutenkin, olisi ollut todella outoa jos lapsen syntyessä ei olisi mitenkään muistettu.

[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 10:18"]

Hei nro 12.

kukaan ei sanonut että isyys on kukista kiinni.

vähän sisälukutaitoa kehiin.....on se vaikea pysyä asiassa

[/quote]

Samat sinulle. Ap:n aloitus kuitenkin näytti koskevan lähinnä sitä, että synnyttäneelle pitäisi viedä kukkia (tai ehkä jotain muuta tavaraa). Aika huonosti aloitettu, jos tarkoittikin isyyttä yleisesti. 

Mutta olihan otsikkokin hieman harhaanjohtava, joten mistäpä ap:n syvällisiä mietteitä tiedän.

(en ole nr. 12)

Koulutustaso ja koulutustaso. Koulusta ei elämään käytöstapoja opi. 

Miksi miehen pitäisi lahjoa vaimoaa juuri kukkapuskalla kun yhteinen vauva on syntynyt? Ylipäätään vauvan hankkiminen on kai normaalisti yhteinen päätös, raskaus on yhteistä aikaa vaikka nainen sen lapsen kantaakin fyysisesti ja synnyttämäänkin mennään nykypäivänä kahden. Koko projekti on siis yhteinen. 

Ei siinä mitään kukkapuskia tarvita. Isi koittaa huolehtia ettei äiti väsy vauvan kanssa liikaa ja sitä rataa. Se kyllä riittää arkipäivässä.

[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 10:14"]

Lääkärimieheni toi kukkia ja helmikorvakorut. Olin niistä todella otettu, enkä ymmärrä näitä arvonkieltäjiä "en edes välitä krääsästä". No, en minäkään KRÄÄSÄSTÄ välitä, en todellakaan. Mutta nythän ei ollut siitä edes kyse.

[/quote]

Täällä toinen jonka mielestä jopa nuo helmikorvakorut on KRÄÄSÄÄ! :)

Ylimääräistä rompetta mitä en todellakaan tarvitse :) Käyttämättä ne jäisi.

No me kyllä osoitetaankin mieheni kanssa rakkautta toisillemme pusuilla ja pienillä kosketuksilla. Tai ei niinkään pienillä kosketuksilla ;)
Mikäs sen ihanampaa saada synnytyksen jälkeen rakastava moiskautus ja saa katsoa miten hellästi iso mies hoitaa pientä vauvaa :)

Ei me tarvita tuollaisia "palkintoja".

Tälläkin hetkellä katson kun mies istuu sohvalla kolme lasta sylissään, jos jonku palkinnon "kovasta työstä" olen saanut, niin ne on juuri nuo lapset ja mieheni. Neljäs ei oikein mahtunut syliin joten tyytyi nauramaan lattialla :D Ja minä nautin pienestä vapaa hetkestä kahvin kanssa :)

Mitä muuta tarvitseekaan? Sitä krääsää? :)

[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 10:10"]

Ei minun mieheni mitään kukkia tuonut. On joka kerta siivonnut kodin, vaihtanut lakanat ja tehnyt hyvää ruokaa kun olen kotiutunut. Paras palkintohan on se vauva!

[/quote]

Ja hyvä mies.

Kerran mun amisjuntti mieheni on mulle kukkia tuonut. Mitenköhän on tajunnutkaan tuoda kun ei tuon enempää koulutusta löydy. Itse mä en kyllä pidä kukista, siis siitä että niitä mulle tuodaan. Sekin varmaan johtuu koulutuksen puutteesta?

Ei me tarvita tuollaisia "palkintoja".

Öööö... Vain sinä käytät niistä sanaa "palkinto".

Kuvastaa ajatteluasi kyllä oikein hyvin.