Onko oikeasti puolisoita jotka eivät synnytyksen jälkeen muista vaimoaan?

Jos tosissasi kyselet, niin mun juntti rakkaani maanviljelijä ei tuonut minulle yhdenkään kohdalla mitään :) Jokainen lapsi on tosin saanut nallen synnärille :) 

Oikeasti, minkä ihmeen palkinnon olisin tarvinnut? Mieheni tietää etten ole kukkien ja muun krääsän perään.

En saanut kukkia, koska mieheni tietää minun inhoavan kukkapuskia. Hän sen sijaan roudasi minulle kiltisti sairaalaan isot annokset sushia monena päivänä. Varatuomari on koulutukseltaan.

KTM-mieheni toi kukkia ja suklaata :)

En muista. Olen unohtanut sen, mutta mieleeni jäi ikuisesti kuin kuvana se, kuinka hän piteli poikaamme sylissään ensimmäisinä parina tuntina ja katsoi minuun silmissään ilme, jota en koskaan ollut vielä nähnyt. Se oli ihana tunne. Hän on, edelleen, parinkymmenen vuoden päästä, paras isä ikinä. Ja paras aviomies. Kukista se ei ole kiinni, vaikka tosiaan voi olla, että kukkiakin sain.

Ei minun mieheni mitään kukkia tuonut. On joka kerta siivonnut kodin, vaihtanut lakanat ja tehnyt hyvää ruokaa kun olen kotiutunut. Paras palkintohan on se vauva!

Mä yritän tässä kovasti muistella, että toikohan mies yhden synnytyksen jälkeen suklaalevyn. Ihan kuin näin olisi käynyt kolmannen lapsen syntymän jälkeen, mutta ihan varma en ole. Olisko niin hyvin käynyt, että on vielä muistanut minut? Tosin ne aiemmin synnytetyt lapset ovat voineet olla hyviä muistutuksia minusta. Eihän se esikoisen kohdalla niin suuri ihme ole, jos mies unohtaa vaimonsa, kun yksin kämpillä pyörii muutaman päivän.

Kyllä se tuki ja paikallaolo on mulle ihan tarpeeksi. Neljästi se on 9 kuukautta mua jaksanut raskaushormooneissani helliä ja tukea ja lohduttaa ja synnytyksissä pitänyt kädestä kiinni ja kannustanut. Se ilme minkä hänen silmiltä näkee saadessaan vauvan syliin on arvokkaampi kuin yksikään kukkapuska.

Ja aina se on mulle tuonut mitä olen pyytänyt, suklaata, hedelmiä, lehteä tms. Ravannut kodin ja sairaalan väliä ja ollut aina tavoitettavissa.

ja kukkia saan aina silloin tällöin vaikken nyt just synnytyksen jälkeen ole saanut ;)

Lääkärimieheni toi kukkia ja helmikorvakorut. Olin niistä todella otettu, enkä ymmärrä näitä arvonkieltäjiä "en edes välitä krääsästä". No, en minäkään KRÄÄSÄSTÄ välitä, en todellakaan. Mutta nythän ei ollut siitä edes kyse.

Ilahduttaa, välittää ja rakastaa voi niin monella tavalla. Ja sen voi näyttää monella tavalla. On erilaisia tapoja huomioida.

Eikä sen huomioimisen tarvi olla kukkia tai lahja.

Naiset (osa) odottaa merkillisiä asioita, eikä se, ettei miehet aina näitä muodollisuuksia osaa hoitaa, vähennä heidän rakkauttaaan vaimoaan tai lastaan kohtaan.

Työtön maahanmuuttajamieheni ei tuonut mitään, ei auttanut sittemmin kotonakaan vauvanhoidossa koska hänen maassaan niin ei ole tapana, alkoholisoitui oikein sujuvasti, erosimme, nyt elämä on hyvää lapsen kanssa kahden. Muistaminen on aina suuri huomaavaisuuden ele, osaisin aivan varmasti arvostaa sellaista!

yh

Hei nro 12.

kukaan ei sanonut että isyys on kukista kiinni.

vähän sisälukutaitoa kehiin.....on se vaikea pysyä asiassa

En ole kertaakaan mieheltä kukkia odottanutkaan. Hänen läsnäolonsa ja vauvaan rakastuminen ovat riittäneet vallan mainiosti. Ystävän kohdalla en itse tälläista voisi tarjota, joten itsekin veisin hänelle kukkia tms.

Ei meillä mies mitään tuonut, vaan oli kanssani synnytyksessä mukana ja perhehuoneessa oltiin yhdessä koko perhe se sairaalassaoloaika. Kanttiinista kyllä haki mulle mitä halusin, mutta ei poistunut sairaalasta koko aikana.

Tästä ketjusta tulee mieleen ystäväni joka joka ainoa äitienpäivä laittoi feseen päivityksiä "minä en edes mitään aamukahvia sänkyyn haluaisi" tai "en tarvitse mitään tavaraa tai rihkamaa". Niin, eihän kukaan nainen halua muistamista, käsi sydämellä, aivan varmasti ei... Heillä kaksi lasta... Ja sitten tulikin ero, mies löysi toisen, ja jaksaa muistaa tätä uutta kumppania todella paljon. Ei ihme että ystäväni oli niin katkera jo liiton aikana.

Velvollisuudentunteen ja rakkauden ero miehen toiminnassa? ehkäpä se juuri.

[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 10:10"]

Ei minun mieheni mitään kukkia tuonut. On joka kerta siivonnut kodin, vaihtanut lakanat ja tehnyt hyvää ruokaa kun olen kotiutunut. Paras palkintohan on se vauva!

[/quote]

No mielestäni nuo sinun mainitsemasi jutut oli myös "muistamisia", eli mies huomioi sinut ja hyvinvointisi, kuten myös sen jonka mies oli tuonut sushia. Jos mies tietää ettet välitä kukista/suklaasta/koruista, niin se muistaminen voi olla jotain edellä mainitun tapaista..

[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 10:14"]

Lääkärimieheni toi kukkia ja helmikorvakorut. Olin niistä todella otettu, enkä ymmärrä näitä arvonkieltäjiä "en edes välitä krääsästä". No, en minäkään KRÄÄSÄSTÄ välitä, en todellakaan. Mutta nythän ei ollut siitä edes kyse.

[/quote]

No krääsällä täällä nyt ehkä viitataan ylipäätään kaikkeen tuollaiseen materiaan, mitä kukakin itse arvostaa. Minulle kyllä helmikorvakorutkin olisivat olleet ihan krääsää muiden joukossa... en ole koruihmisiä.

Kolme yhteistä lasta, joka kerta olen muistanut vaimoa, hän on suurenmoinen ihminen ja kumppani ja aivan upea äiti.

Myös oma isäni oli äitiäni kohtaan aina hyvin romanttinen, ehkä huomioiminen on lapsuudenkodin mallia osittain. En tiedä. 

mies 45

En ole koruihmisiä :)

Päivän naurut!

Mä en kestä naisia, jotka vinkuu kaiken maailman lahjojen perään. Pitää olla huomenlahjaa ja pitää olla synnytyslahjaa ja ties mitä ja tokihan ne lahjat pitää olla kalliita koruja tai vähintäänkin kuusta tuotua suklaata. Arvon nainen kun on nyt myöntynyt ja ottanut tämän maanmatosen miehekseen ja sitten vielä myöntynyt ja tehnyt lapsenkin tälle maanmatoselle, niin täytyyhän häntä nyt hyvänen aika muistaa rekallisella timantteja!

[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 10:18"]

Hei nro 12.

kukaan ei sanonut että isyys on kukista kiinni.

vähän sisälukutaitoa kehiin.....on se vaikea pysyä asiassa

[/quote]

Kirjoitin: "Ja paras aviomies. Kukista se ei ole kiinni, vaikka tosiaan voi olla, että kukkiakin sain."

Viittaisin aviomieheen. Sisälukutaitoa nimenomaan sinne :-)