Onko oikeasti puolisoita jotka eivät synnytyksen jälkeen muista vaimoaan?

tunnen yhden pariskunnan joka on juuri tuollainen me emme mitään tarvitse -asenteinen.

kaikki haetaan massaostoksina lidlistä, lapsi ei koskaan viedä ulkomaanmatkoille, mitään ylimääräistä kivaa ei koskaan hankita eikä järjestetä.

molemmat ovat työelämässä, köyhyydestä ei ole kyse.

mutta kun ei "tarvita".

säästäminen on oikeasti joillekin elämän suurin orgasmi.

[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 10:26"]

Mä en kestä naisia, jotka vinkuu kaiken maailman lahjojen perään. Pitää olla huomenlahjaa ja pitää olla synnytyslahjaa ja ties mitä ja tokihan ne lahjat pitää olla kalliita koruja tai vähintäänkin kuusta tuotua suklaata. Arvon nainen kun on nyt myöntynyt ja ottanut tämän maanmatosen miehekseen ja sitten vielä myöntynyt ja tehnyt lapsenkin tälle maanmatoselle, niin täytyyhän häntä nyt hyvänen aika muistaa rekallisella timantteja!

[/quote]

No hemmetti! Ainakin yks rekallinen niitä timantteja, siis minimissään. Kyllähän se sellainen puristus se synnytys on.. 

[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 10:47"]

Ei me tarvita tuollaisia "palkintoja".

Öööö... Vain sinä käytät niistä sanaa "palkinto".

Kuvastaa ajatteluasi kyllä oikein hyvin.

[/quote]

No mitä ne sitten ovat? Kiitos isältä äidille, kun tämä jaksoi kantaa vauvaa yhdeksän kuukautta ja sitten vielä puskea sen maailmaan ehjänä?

Itse en välitä tuon taivaallista koruista ja kukista, enkä tosiaan synnykseeni tarvinnut uusia hepeneitä - olihan siinä juuri saatu paljon ihmeellisempi ja ihanampi lahja kuin jotkut korvikset Kultajousesta. 

kultajousesta... Vain vantaalainen av-mamma voi edes keksiä tuollaista.

pienet on elämän piirit ja vaihtoehdot.

ja sitten omenapuuhun syömään äitienpäivänä, vuoden kohokohta!

oksennus.

Minun mieheni ei kyllä muistanut esimerkiksi kukilla. Mutta olen kyllä tyytyväisempi siitä, että hän oli aktiivisesti synnytyksessä mukana hieromassa, synnytyslaulamassa jne.

Hän hoitaa paljon esikoista, siivoaa ja keittää ja nikkaroi paikkoja jne. Tämä on kyllä tärkeämpää kuin kukat. Nyt isyysloma-aikana olen saanut aamulla nukkua rauhassa vauvan kanssa ja se on kyllä kaikkein parasta.

Mieheni ostaa hyvin harvoin kukkia. Suhteen alussa toivoin, että olisi ostanut useammin. Nykyisin taas ajattelisin sen tuhlauksena. Mieluummin menen ravintolaan syömään hänen kanssaan tai useammiten kyllä koko perheen kanssa. Välillä hän ostaa mulle suklaata, josta pidän enemmän kuin kukista.

[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 10:26"]

Mä en kestä naisia, jotka vinkuu kaiken maailman lahjojen perään. Pitää olla huomenlahjaa ja pitää olla synnytyslahjaa ja ties mitä ja tokihan ne lahjat pitää olla kalliita koruja tai vähintäänkin kuusta tuotua suklaata. Arvon nainen kun on nyt myöntynyt ja ottanut tämän maanmatosen miehekseen ja sitten vielä myöntynyt ja tehnyt lapsenkin tälle maanmatoselle, niin täytyyhän häntä nyt hyvänen aika muistaa rekallisella timantteja!

[/quote]

Minä naisena nauroin tälle, tosi osuvasti sanottu! Näinhän se on joidenkin kohdalla.

[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 10:47"]

Ei me tarvita tuollaisia "palkintoja".

Öööö... Vain sinä käytät niistä sanaa "palkinto".

Kuvastaa ajatteluasi kyllä oikein hyvin.

[/quote]

Ai, valaisetko vähän lisää? :)

Menee nyt ihan ohi aiheen, mutta useampi ihminen tässä ketjussa on sanonut, ettei pidä kukista. Mä kuvittelin olevani suunnilleen ainoa! Mielestäni leikkokukista on vain vaivaa, minkä lisäksi mulla on fobiaa lähestyvä pelko sitä kukkavaasin vettä kohtaan. Pelkään, että sitä sameaa, limaista vettä pääsisi jotenkin roiskahtamaan mun silmiin tai suuhun... Yök!

Lähes kaikki tutut tietävät tunteistani leikkokukkia kohtaan eivätkä niitä siis koskaan tuo, mutta appivanhemmilleni on erään väärinkäsityksen vuoksi syntynyt sellainen kuva, että ilahdun kovasti kukkakimpuista. Yritän aina heille sanoa kohteliaasti, että älkää nyt sitten turhaan tuoko kukkia kun tulette, mutta kun he tuovat kuitenkin, niin mulla ei tietenkään ole ollut sydäntä sanoa, että mä ihan oikeasti vihaan noita teidän tuliaisianne. Kiittelen siinä sitten aina kauniista kukista, ja appivanhempien lähdettyä mieheni vie puskan roskikseen (kun mä en edes uskalla koskea siihen kimppuun sen jälkeen, kun olen laittanut sen maljakkoon).

[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 09:53"]

Veisin ystävällenikin kukkia sairaalaan jos hän olisi synnyttänyt, saati vaimolle joka olisi synnyttänyt yhteisen lapsemme...

Kiinnostaa näiden hitaalla kulkevien miesten koulutustaso?

[/quote]

No ei sitä pidä muistaa yhtään sen enempää kuin ennenkään. Lopeta tuo synnytyksen jalustalle nostaminen. Se ei ole sairaus eikä urotyö. Mies ei elä naisen palvelijana vaan itsenäisenä ihmisenä. Voi kysyä että miten nainen muistaa miestä kun nainen on synnyttänyt?

En mä saanut mun mieheltä mitään. Ei kyllä käynyt mielessäkään että olisi pitänyt saada. Meidän molempienhan se lapsi on... Ei oikeasti tullut mieleenkään ennen kuin luin tämän aloituksen! Ehkä ollaan sitten juntteja molemmat.

Mun mies on kyllä koulutuksen perusteella junteista juntein, pelkän peruskoulun suorittanut, lähihoitajatutkinto ja lukio-opinnot kesken...

Kun minä synnyin 80-luvulla oli omaa äitiäni kotona vastassa paskainen kämppä, kun vauvan kanssa kotiin tulivat. Mies oli käynyt äidillään syömässä ja eikä ollut viitsinyt edes siivota.

On tuonut herkkuja minun insinööri

[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 11:15"]

En mä saanut mun mieheltä mitään. Ei kyllä käynyt mielessäkään että olisi pitänyt saada. Meidän molempienhan se lapsi on... Ei oikeasti tullut mieleenkään ennen kuin luin tämän aloituksen! Ehkä ollaan sitten juntteja molemmat.

Mun mies on kyllä koulutuksen perusteella junteista juntein, pelkän peruskoulun suorittanut, lähihoitajatutkinto ja lukio-opinnot kesken...

[/quote]

Ai niin. Pitää nyt vähän puolustaa omaa miestä. Kun olin raskausaikana sairaalassa vuodelevossa vajaa pari viikkoa, mies kävi joka päivä ja toi suklaata, lehtiä ja hankki mulle sinne jopa nettiyhteyden (en omistanut älypuhelinta tuolloin). Tattadaa.

[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 11:17"]

Ai niin. Pitää nyt vähän puolustaa omaa miestä. Kun olin raskausaikana sairaalassa vuodelevossa vajaa pari viikkoa, mies kävi joka päivä ja toi suklaata, lehtiä ja hankki mulle sinne jopa nettiyhteyden (en omistanut älypuhelinta tuolloin). Tattadaa.

[/quote]

No sinun tapauksessa nuo lahjat ja kukat nyt olivat ehkä vähän enemmän sitä, mitä sairaaloihin tuotavat kukat tms. yleensä ovat. Kun joku rakast ihminen tai ystävä joutuu olemaan pitkään vuodelevossa ja jopa kivuissaan, niin toki häntä haluaa ilahduttaa ja silloin nuo kukat, korut, kirjat, suklaa (mistä kukakin nyt tykkään) toimii hyvin ja niiden saajaa halutaan vähän ilahduttaa.

Mutta sitä en tajua, miksi juuri lapsen saanutta naista pitäisi isän vielä ilahduttaa erikseen jollain ekstralahjalla? Eiköhän siinä tilanteessa mitkä tahansa timantit jää ihan kirkkaasti kakkosiksi sille varsinaiselle lahjalle.

Ainiin se koulutustaso 50 miehellä on korkeakoulututkinto ja esikoisen synnyttyä olimme perhehuoneessa yhdessä hoitamassa vauvaa.

Kukkien vieminen sairaalaan on käsittämätöntä. Siellähän voi olla ties mitä astmaatikkoja tai allergikkoja. Ja onhan siellä muutakin ihasteltavaa kuin joku räsyinen vitosen kukkakimppu. Meillä ei muuten synnytyssairaalaan edes pääse kuin puoliso, turha sinne on ystävien yrittää tunkea tai edes isovanhempien.

Minun amisjunttimieheni lähti kebabille kesken synnytyksen. Hänen tullessaan takaisin odotti vauva vuodeosastolla ja vaimokulta oli viety teholle. Mies hoiti sekä vauvaa että henkiriepunsa töin tuskin pitänyttä vaimoa pari viikkoa. Sen hoitamisen lisäksi ei siihen kaivannut mitään kukkia. Olin kyllä valokuvissa teholta päästessäni sen verran pöhöttyneen näköinen, ettei olisi ollut ihme, jos mies ei olisi tunnistanut.

Meidän suvussa on ollut perinteenä, että mies ostaa vaimolle aina vauvan synnyttyä sormuksen, siis sellaisen tavallisen rinkulan, kihla- ja vihkisormuksen rinnalle. Minun mieheni kieltäytyi tätä tekemästä, ja se on kyllä kieltämättä harmittanut minua aina kovasti.

[quote author="Vierailija" time="24.10.2013 klo 10:59"]

hän oli aktiivisesti synnytyksessä mukana hieromassa, synnytyslaulamassa jne.

[/quote]

* huutonauru *

Ensimmäinen kerta kuin kuulen (tai siis luen) mistään noin hullusta kuin "synnytyslaulaminen" - siis mitä se on?

On erittäin lohdullista lukea, että teissä naisissa on niitäkin, jotka eivät kyseistä toimenpidettä pidä välttämättömänä (kukkien tai muiden lahjusten tuomista).

Itsekin olin läpi synnytyksen vaimoni tukena.

Helvetti, että pitää itseään nostaa jalustalle kun on tehnyt maailman luonnollisimman asian. Synnytys on epäilemättä äärimmäisen vaativa ponnistus niin fyysisesti kuin henkisestikin, mutta on täällä lapsia synnytelty maailman sivu. Eikä varmasti ole tuotu kultaa ja mirhamia jalkojen juureen, paitsi ehkä siinä maailman suurimmassa satukirjassa. Miten voikin olla noin pinnallinen?

Lapsi on lahja, ja jos joku saa kukista suuremmat kiksit niin HOITOON JA ÄKKIÄ!

Synnytyslaulaminen on sitä, kun lauletaan Sepi Kumpulaisen Dippadai korotetusta falsetista. Läpi synnytyksen.

Synnytyslaulava mies?

Toi ei ole mitään. Ei miehesi näemmä jaksanut tukea.

Meillä oli kuorosota synnytyssalissa avautumisvaiheessa.