Lue keskustelun säännöt.
Hoi, lapseton, joka et halua lapsia! Mikä siinä lapsiperhearjessa on niin kamalaa?
08.09.2020 |
Nomraalia elämäähän se on, iloineen ja suruineen. Ethän edes voi kunnolla ymmärtää, mitä oikein pelkäät, kun sinulla ei ole asiasta kokemusta. Oletko ajatellut, että tuntemattoman pelko ei välttämättä tarkoitakaan vapaaehtoista lapsettomuutta vaan sitä, että tarvitset lisää tietoa ja ymmärrystä?
Kommentit (227)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On ihan kokemusta kyllä. Olen nimittäin ollut lapsi lapsiperheessä.
Aikuisen pitäisi niistä lapsuustraumoista kyllä päästä eroon. Joko itse tai esim. Terapian tukemana.
Ei siihen tarvitse liittyä mitään traumoja. Ihan jo se tavallinen perhe-elämä iloineen ja suruineen riittää kokemukseksi.
Tää on kyllä ehkä se vuosisadan urpoin kommentti mitä olen lukenut. Ja kun siitä puuttuu aikuisen ajattelu ihan kokonaan. Jokainen aikuinen tekee siitä lapsiperhearjestaan omanlaisensa. Ei se vanhempien arki ole mikään pakkotoistettava juttu, herranen aika. Mutta jos on noin kypsymätön, niin parempi ollakin lapseton.
Ai jokainen aikuinen tekee lapsiperhearjesta omanlaista. Salli mun nauraa. Siihen kuuluu väistämättä pakkotahtisuutta, välttämättömiä asioita ja rutiineja. Hoivaamista, kakkaa ja ruuanlaittoa. Jatkuvasti. Vaikka lapsille antaisi vain valmisruokaa, ei veisi heitä mihinkään harrastuksiin tai pitäisi mitään nukkumaanmenoaikoja, se on silti sitä. Pakkoja ja pakkoja. Nyt voin lapsivapaana nousta aina silloin kun huvittaa (iltatyö), syödä kun huvittaa ja mitä huvittaa ja sisustaa kotini just miten haluan ilman että se pitää muuttaa lapsiturvalliseksi ja sietää keskenkasvuisten sotkuja.
Ja tällä peräämälläsi aikuisen ajattelulla : lapsiperhearkeen kuuluu aina vähintään se yksi epämieluisa asia, eli se että siinä on mukana lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni jotain on pielessä ellei halua lapsia mutta löytyy kumppani jota rakastaa ja taloudellinen tilanne sallisi lapsen. Täysin luonnollista että silloin halutaan lapsia.
Sellainen selitys että haluaa olla vapaa pitämään hauskaa ja matkustamaan on vähän outo, kukaa enää 40 vuotiaana bilettää ja matkustelee kuin teini? Ehtiihän sitä nauttia vapaudesta ensin ja tehdä lapset vaikka 35 vuotiaana.
Todennäköisin syy on varmaan se ettei oikeasti haluta olla kumppanin kanssa loppuelämää, kyseessä kulissisuhde tai vain ollaan yhdessä koska yksinäisyys (tai se mitä muut ajattelevat) pelottaa liikaa.
Tai sitten ihan tuntemattoman pelko, nähty tv-sarjoja kauhukakaroista ja vaikeista synnytyksistä.
Minä olen onnellisesti naimisissa, mutta en halua lapsia. En juo alkoholia, en ole koskaan harrastanut biletystä enkä erityisemmin matkustele. Haluan vain elää rauhallista kotielämää. Enemmänkin lapsia haluavilla on tuollaiset vaiheet, että kun ei saada enää mitään irti teinielämästä, pitää tehdä lapsia ettei tulisi tylsää.
Mutta rakastatko oikeasti kumppaniasi jos et halua hänen kansaan yhteistä perintöä, oikeastaan hienointa mitä voitte tehdä yhdessä, jatkamaan elämää kun teille aika koittaa? Jos itse rakastaisin kumppania, niin se "rauhattomuus" jonkun aikaa olisi pieni hinta siitä että rakastamani kumppanin kanssa tehdään yhteinen perintö maailmaan. Toki ihan eri asia jos en oikeasti rakastaisi kumppania.
Lapset on ihania, mut eniten ahdistaa tämä maailman nykytilanne ja päivä päivältä enemmän todennäköiseltä näyttävä sodan ja/tai laman uhka. Haluanko oman rakkaan potentiaalisen lapseni joutuvan elämään tämän kaiken pskan keskellä?
Mieluummin en, siksi olen lapseton.
Taidan olla liian laiska ja mukavuudenhaluinen siihen... Töiden jälkeen pitäisi kiirehtiä hakemaan lapset tarhasta ja sitten kokata heille. Viikonloppuna ei voisi nukkua niin pitkään kuin haluaa eikä tehdä mitä haluaa. Kallistakin lasten elättäminen on. Olisi myös huoli, pärjääkö lapsi elämässä, saako elää terveenä jne. Ja mitä jos lapsi olisi joku psykopaatti?
Ei siinä mitään kamalaa tarvitse olla mutta en vaan halua tai tunne tarvetta kaikkea kokea. Elämässä on paljon muitakin vaihtoehtoja eikä vain yksi tai kaksi. Miksi kokea sellaista joka ei ole ikinä kiinnostanut. Saan iloa muista harrastuksista ja asioista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sitä ei voi perua, esimerkiksi jos lapsi ei olisikaan halunnut syntyä. Itsekään en olisi halunnut. Eli toivon että omat vanhempani olisivat pelänneet lapsiperhearkea.
Sama juttu täällä. En ole kiitollinen, elämä ei ole elämisen arvoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni jotain on pielessä ellei halua lapsia mutta löytyy kumppani jota rakastaa ja taloudellinen tilanne sallisi lapsen. Täysin luonnollista että silloin halutaan lapsia.
Sellainen selitys että haluaa olla vapaa pitämään hauskaa ja matkustamaan on vähän outo, kukaa enää 40 vuotiaana bilettää ja matkustelee kuin teini? Ehtiihän sitä nauttia vapaudesta ensin ja tehdä lapset vaikka 35 vuotiaana.
Todennäköisin syy on varmaan se ettei oikeasti haluta olla kumppanin kanssa loppuelämää, kyseessä kulissisuhde tai vain ollaan yhdessä koska yksinäisyys (tai se mitä muut ajattelevat) pelottaa liikaa.
Tai sitten ihan tuntemattoman pelko, nähty tv-sarjoja kauhukakaroista ja vaikeista synnytyksistä.
Minä olen onnellisesti naimisissa, mutta en halua lapsia. En juo alkoholia, en ole koskaan harrastanut biletystä enkä erityisemmin matkustele. Haluan vain elää rauhallista kotielämää. Enemmänkin lapsia haluavilla on tuollaiset vaiheet, että kun ei saada enää mitään irti teinielämästä, pitää tehdä lapsia ettei tulisi tylsää.
Mutta rakastatko oikeasti kumppaniasi jos et halua hänen kansaan yhteistä perintöä, oikeastaan hienointa mitä voitte tehdä yhdessä, jatkamaan elämää kun teille aika koittaa? Jos itse rakastaisin kumppania, niin se "rauhattomuus" jonkun aikaa olisi pieni hinta siitä että rakastamani kumppanin kanssa tehdään yhteinen perintö maailmaan. Toki ihan eri asia jos en oikeasti rakastaisi kumppania.
No nyt menee taidokkaaksi :D oletko entinen koulukiusaaja? Psykologinen mukahuolestunut vttuilukykysi on niin omaa luokkaasi. Mutta minäpä vastaan.
Rakastan omaa miestäni enemmän kuin ketään muuta tässä maailmassa. Ahdistun ajatuksesta, että hormonit ja lapsi jättäisivät hänet kakkoseksi tai tappaisivat rakkauden häneen kokonaan. Kuolisin hänen puolestaan tällä sekunnilla jos tarvitsisi ja haluan ehdottomasti tätä samaa koko loppuelämäkseni!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni jotain on pielessä ellei halua lapsia mutta löytyy kumppani jota rakastaa ja taloudellinen tilanne sallisi lapsen. Täysin luonnollista että silloin halutaan lapsia.
Sellainen selitys että haluaa olla vapaa pitämään hauskaa ja matkustamaan on vähän outo, kukaa enää 40 vuotiaana bilettää ja matkustelee kuin teini? Ehtiihän sitä nauttia vapaudesta ensin ja tehdä lapset vaikka 35 vuotiaana.
Todennäköisin syy on varmaan se ettei oikeasti haluta olla kumppanin kanssa loppuelämää, kyseessä kulissisuhde tai vain ollaan yhdessä koska yksinäisyys (tai se mitä muut ajattelevat) pelottaa liikaa.
Tai sitten ihan tuntemattoman pelko, nähty tv-sarjoja kauhukakaroista ja vaikeista synnytyksistä.
Minä olen onnellisesti naimisissa, mutta en halua lapsia. En juo alkoholia, en ole koskaan harrastanut biletystä enkä erityisemmin matkustele. Haluan vain elää rauhallista kotielämää. Enemmänkin lapsia haluavilla on tuollaiset vaiheet, että kun ei saada enää mitään irti teinielämästä, pitää tehdä lapsia ettei tulisi tylsää.
Mutta rakastatko oikeasti kumppaniasi jos et halua hänen kansaan yhteistä perintöä, oikeastaan hienointa mitä voitte tehdä yhdessä, jatkamaan elämää kun teille aika koittaa? Jos itse rakastaisin kumppania, niin se "rauhattomuus" jonkun aikaa olisi pieni hinta siitä että rakastamani kumppanin kanssa tehdään yhteinen perintö maailmaan. Toki ihan eri asia jos en oikeasti rakastaisi kumppania.
Rakastan oikeasti kumppaniani, mutta minun geeneilläni ei pärjää hyvin tässä maailmassa. Se ei liity mitenkään minun ja kumppanini väliseen rakkauteen. Jos on tärkeää jättää perintö tähän maailmaan, on varmaan parempi tehdä jotain merkittävää tieteessä tai taiteessa kuin synnyttää joku ominaisuuksiltaan keskinkertainen ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni jotain on pielessä ellei halua lapsia mutta löytyy kumppani jota rakastaa ja taloudellinen tilanne sallisi lapsen. Täysin luonnollista että silloin halutaan lapsia.
Sellainen selitys että haluaa olla vapaa pitämään hauskaa ja matkustamaan on vähän outo, kukaa enää 40 vuotiaana bilettää ja matkustelee kuin teini? Ehtiihän sitä nauttia vapaudesta ensin ja tehdä lapset vaikka 35 vuotiaana.
Todennäköisin syy on varmaan se ettei oikeasti haluta olla kumppanin kanssa loppuelämää, kyseessä kulissisuhde tai vain ollaan yhdessä koska yksinäisyys (tai se mitä muut ajattelevat) pelottaa liikaa.
Tai sitten ihan tuntemattoman pelko, nähty tv-sarjoja kauhukakaroista ja vaikeista synnytyksistä.
No entäs ihan sitten vaan se, ettei pidä lapsista? Ajattelisin lapsella olevan oikeus syntyä haluttuna.
En minäkään pidä muiden lapsista mutta täysin eri asia jos rakastamansa kumppanin kanssa tekee lapsen. Ehkä et oikeasti rakasta kumppaniasi ja teillä vain kulissisuhde?
Voi kuule, rakastan. Niin paljon, että mentiin yhteen, vaikka molemmat oltaisiin mieluusti elelty yksinkin, mutta ilman toisiamme emme voineet. Meitä erakkoluonteisia riittää, ja me nimenomaan usein emme ole mitään kulissinpitäjiä, itse ainakin päinvastainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni jotain on pielessä ellei halua lapsia mutta löytyy kumppani jota rakastaa ja taloudellinen tilanne sallisi lapsen. Täysin luonnollista että silloin halutaan lapsia.
Sellainen selitys että haluaa olla vapaa pitämään hauskaa ja matkustamaan on vähän outo, kukaa enää 40 vuotiaana bilettää ja matkustelee kuin teini? Ehtiihän sitä nauttia vapaudesta ensin ja tehdä lapset vaikka 35 vuotiaana.
Todennäköisin syy on varmaan se ettei oikeasti haluta olla kumppanin kanssa loppuelämää, kyseessä kulissisuhde tai vain ollaan yhdessä koska yksinäisyys (tai se mitä muut ajattelevat) pelottaa liikaa.
Tai sitten ihan tuntemattoman pelko, nähty tv-sarjoja kauhukakaroista ja vaikeista synnytyksistä.
Minä olen onnellisesti naimisissa, mutta en halua lapsia. En juo alkoholia, en ole koskaan harrastanut biletystä enkä erityisemmin matkustele. Haluan vain elää rauhallista kotielämää. Enemmänkin lapsia haluavilla on tuollaiset vaiheet, että kun ei saada enää mitään irti teinielämästä, pitää tehdä lapsia ettei tulisi tylsää.
Mutta rakastatko oikeasti kumppaniasi jos et halua hänen kansaan yhteistä perintöä, oikeastaan hienointa mitä voitte tehdä yhdessä, jatkamaan elämää kun teille aika koittaa? Jos itse rakastaisin kumppania, niin se "rauhattomuus" jonkun aikaa olisi pieni hinta siitä että rakastamani kumppanin kanssa tehdään yhteinen perintö maailmaan. Toki ihan eri asia jos en oikeasti rakastaisi kumppania.
Mä halusin lapsen kun halusin jotain muuta kun vaan ton miehen. Ehkä säkin olit vaan kyllästynyt siihen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni jotain on pielessä ellei halua lapsia mutta löytyy kumppani jota rakastaa ja taloudellinen tilanne sallisi lapsen. Täysin luonnollista että silloin halutaan lapsia.
Sellainen selitys että haluaa olla vapaa pitämään hauskaa ja matkustamaan on vähän outo, kukaa enää 40 vuotiaana bilettää ja matkustelee kuin teini? Ehtiihän sitä nauttia vapaudesta ensin ja tehdä lapset vaikka 35 vuotiaana.
Todennäköisin syy on varmaan se ettei oikeasti haluta olla kumppanin kanssa loppuelämää, kyseessä kulissisuhde tai vain ollaan yhdessä koska yksinäisyys (tai se mitä muut ajattelevat) pelottaa liikaa.
Tai sitten ihan tuntemattoman pelko, nähty tv-sarjoja kauhukakaroista ja vaikeista synnytyksistä.
No entäs ihan sitten vaan se, ettei pidä lapsista? Ajattelisin lapsella olevan oikeus syntyä haluttuna.
En minäkään pidä muiden lapsista mutta täysin eri asia jos rakastamansa kumppanin kanssa tekee lapsen. Ehkä et oikeasti rakasta kumppaniasi ja teillä vain kulissisuhde?
Miten se on muka eri asia? Et sä voi tietää millainen lapsi sun alapäästä tulee. Onko sikiäjät useinkin näin yksinkertaisia?
Minä olen rakastanut kumppaniani jo pitkään ja pidän elämästä hänen kanssaan. Siinä on paljon vapautta ja aikaa tehdä asioita joista nautimme, yhdessä ja erikseen. Sen sijaan voisi väittää yhtä loogisesti kuin sinä, että ei oikeasti rakasta kumppania jos haluaa rakkauselämän sijaan perhe-elämän jossa ollaan enää vain isä ja äiti, ja lapsi menee kaiken edelle. Sitten hups vaan rakkaus kuolee kun on oltu vuosia niin isyliä ja äityliä että. Jos elää kulissiliitossa on nimenomaan kätevä hankkia niitä lapsia kun enää ei ole aikaa keskittyä puolisoonsa millään tavalla eikä tarvitse viettää kahdenkeskistä aikaa, koska no, sitä ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni jotain on pielessä ellei halua lapsia mutta löytyy kumppani jota rakastaa ja taloudellinen tilanne sallisi lapsen. Täysin luonnollista että silloin halutaan lapsia.
Sellainen selitys että haluaa olla vapaa pitämään hauskaa ja matkustamaan on vähän outo, kukaa enää 40 vuotiaana bilettää ja matkustelee kuin teini? Ehtiihän sitä nauttia vapaudesta ensin ja tehdä lapset vaikka 35 vuotiaana.
Todennäköisin syy on varmaan se ettei oikeasti haluta olla kumppanin kanssa loppuelämää, kyseessä kulissisuhde tai vain ollaan yhdessä koska yksinäisyys (tai se mitä muut ajattelevat) pelottaa liikaa.
Tai sitten ihan tuntemattoman pelko, nähty tv-sarjoja kauhukakaroista ja vaikeista synnytyksistä.
Minä olen onnellisesti naimisissa, mutta en halua lapsia. En juo alkoholia, en ole koskaan harrastanut biletystä enkä erityisemmin matkustele. Haluan vain elää rauhallista kotielämää. Enemmänkin lapsia haluavilla on tuollaiset vaiheet, että kun ei saada enää mitään irti teinielämästä, pitää tehdä lapsia ettei tulisi tylsää.
Mutta rakastatko oikeasti kumppaniasi jos et halua hänen kansaan yhteistä perintöä, oikeastaan hienointa mitä voitte tehdä yhdessä, jatkamaan elämää kun teille aika koittaa? Jos itse rakastaisin kumppania, niin se "rauhattomuus" jonkun aikaa olisi pieni hinta siitä että rakastamani kumppanin kanssa tehdään yhteinen perintö maailmaan. Toki ihan eri asia jos en oikeasti rakastaisi kumppania.
Ei v*ttu mitä sössötystä. Pitäisikö sinun kirjoittaa joku imelä runokirja? Noilla taidoilla voisi onnistua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni jotain on pielessä ellei halua lapsia mutta löytyy kumppani jota rakastaa ja taloudellinen tilanne sallisi lapsen. Täysin luonnollista että silloin halutaan lapsia.
Sellainen selitys että haluaa olla vapaa pitämään hauskaa ja matkustamaan on vähän outo, kukaa enää 40 vuotiaana bilettää ja matkustelee kuin teini? Ehtiihän sitä nauttia vapaudesta ensin ja tehdä lapset vaikka 35 vuotiaana.
Todennäköisin syy on varmaan se ettei oikeasti haluta olla kumppanin kanssa loppuelämää, kyseessä kulissisuhde tai vain ollaan yhdessä koska yksinäisyys (tai se mitä muut ajattelevat) pelottaa liikaa.
Tai sitten ihan tuntemattoman pelko, nähty tv-sarjoja kauhukakaroista ja vaikeista synnytyksistä.
Minä olen onnellisesti naimisissa, mutta en halua lapsia. En juo alkoholia, en ole koskaan harrastanut biletystä enkä erityisemmin matkustele. Haluan vain elää rauhallista kotielämää. Enemmänkin lapsia haluavilla on tuollaiset vaiheet, että kun ei saada enää mitään irti teinielämästä, pitää tehdä lapsia ettei tulisi tylsää.
Mutta rakastatko oikeasti kumppaniasi jos et halua hänen kansaan yhteistä perintöä, oikeastaan hienointa mitä voitte tehdä yhdessä, jatkamaan elämää kun teille aika koittaa? Jos itse rakastaisin kumppania, niin se "rauhattomuus" jonkun aikaa olisi pieni hinta siitä että rakastamani kumppanin kanssa tehdään yhteinen perintö maailmaan. Toki ihan eri asia jos en oikeasti rakastaisi kumppania.
5/5
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On ihan kokemusta kyllä. Olen nimittäin ollut lapsi lapsiperheessä.
Aikuisen pitäisi niistä lapsuustraumoista kyllä päästä eroon. Joko itse tai esim. Terapian tukemana.
Ei siihen tarvitse liittyä mitään traumoja. Ihan jo se tavallinen perhe-elämä iloineen ja suruineen riittää kokemukseksi.
Tää on kyllä ehkä se vuosisadan urpoin kommentti mitä olen lukenut. Ja kun siitä puuttuu aikuisen ajattelu ihan kokonaan. Jokainen aikuinen tekee siitä lapsiperhearjestaan omanlaisensa. Ei se vanhempien arki ole mikään pakkotoistettava juttu, herranen aika. Mutta jos on noin kypsymätön, niin parempi ollakin lapseton.
Esimerkiksi sännöllisyys ruokailuissa ja nukkumisessa. Lapsettomanakin tiedän, millaisia lapset voivat olla väsyneinä ja nälkäisinä. Rytmin voi tehdä erilaiseksi kuin omassa lapsuudessa, mutta siitä on pakko pitää kiinni, ei nyt minuutilleen mutta suht tarkasti kuitenkin. Kyse ei siis varsinaisesti ole siitä miten tekee, vaan mitä se tekeminen on. Toki voi tehdä arjesta omanlaisensa ja pyykätä vaikka kolmelta aamuyöllä, mutta samaa paskaa se silti on.
Ei tosiaan ole traumoja perhe-elämästä, en vaan halua kokea sitä enää uudelleen. Eikö tämän tietäminen juuri ole "aikuisen ajattelua"?
Ihmiset on erilaisia. Kaikki eivät halua samoja asioita.
Oma tilanteeni on se, että mulla on monta päällekkäistä mielenterveysdiagnoosia. Olen aina halunnut lapsia, mutta koska en yrityksestä huolimatta kuntoudu, enkä aina jaksa kunnolla huolehtia edes itsestäni, teen mielestäni vastuullisen päätöksen olla lisääntymättä. Tiedän, etten jaksaisi olla tarpeeksi hyvä äiti. Tämä on kipeä päätös, jonka olen joutunut tekemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni jotain on pielessä ellei halua lapsia mutta löytyy kumppani jota rakastaa ja taloudellinen tilanne sallisi lapsen. Täysin luonnollista että silloin halutaan lapsia.
Sellainen selitys että haluaa olla vapaa pitämään hauskaa ja matkustamaan on vähän outo, kukaa enää 40 vuotiaana bilettää ja matkustelee kuin teini? Ehtiihän sitä nauttia vapaudesta ensin ja tehdä lapset vaikka 35 vuotiaana.
Todennäköisin syy on varmaan se ettei oikeasti haluta olla kumppanin kanssa loppuelämää, kyseessä kulissisuhde tai vain ollaan yhdessä koska yksinäisyys (tai se mitä muut ajattelevat) pelottaa liikaa.
Tai sitten ihan tuntemattoman pelko, nähty tv-sarjoja kauhukakaroista ja vaikeista synnytyksistä.
Minä olen onnellisesti naimisissa, mutta en halua lapsia. En juo alkoholia, en ole koskaan harrastanut biletystä enkä erityisemmin matkustele. Haluan vain elää rauhallista kotielämää. Enemmänkin lapsia haluavilla on tuollaiset vaiheet, että kun ei saada enää mitään irti teinielämästä, pitää tehdä lapsia ettei tulisi tylsää.
Mutta rakastatko oikeasti kumppaniasi jos et halua hänen kansaan yhteistä perintöä, oikeastaan hienointa mitä voitte tehdä yhdessä, jatkamaan elämää kun teille aika koittaa? Jos itse rakastaisin kumppania, niin se "rauhattomuus" jonkun aikaa olisi pieni hinta siitä että rakastamani kumppanin kanssa tehdään yhteinen perintö maailmaan. Toki ihan eri asia jos en oikeasti rakastaisi kumppania.
Tämmöstä p askaa en ole hetkeen lukenutkaan.
Vierailija kirjoitti:
Lapsiperheelliset valittavat koko ajan miten rankkaa on ja ei jaksa. Turvaverkkoja ei ole tai ne on kaukana.
Itse en halua päätyä samanlaiseksi valittajaksi, joka jaksaa nauttia elämästä vasta siinä vaiheessa kun lapset on 5-10 vuotiaita.
En halua myöskään päätyä rajoittamaan puolisoni menoja sen takia kun en yksin pärjää tai "pärjää".
Niin kauan kun on riski ylläoleviin, en halua lapsia.
Tämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On ihan kokemusta kyllä. Olen nimittäin ollut lapsi lapsiperheessä.
Aikuisen pitäisi niistä lapsuustraumoista kyllä päästä eroon. Joko itse tai esim. Terapian tukemana.
Ei siihen tarvitse liittyä mitään traumoja. Ihan jo se tavallinen perhe-elämä iloineen ja suruineen riittää kokemukseksi.
Tää on kyllä ehkä se vuosisadan urpoin kommentti mitä olen lukenut. Ja kun siitä puuttuu aikuisen ajattelu ihan kokonaan. Jokainen aikuinen tekee siitä lapsiperhearjestaan omanlaisensa. Ei se vanhempien arki ole mikään pakkotoistettava juttu, herranen aika. Mutta jos on noin kypsymätön, niin parempi ollakin lapseton.
Esimerkiksi sännöllisyys ruokailuissa ja nukkumisessa. Lapsettomanakin tiedän, millaisia lapset voivat olla väsyneinä ja nälkäisinä. Rytmin voi tehdä erilaiseksi kuin omassa lapsuudessa, mutta siitä on pakko pitää kiinni, ei nyt minuutilleen mutta suht tarkasti kuitenkin. Kyse ei siis varsinaisesti ole siitä miten tekee, vaan mitä se tekeminen on. Toki voi tehdä arjesta omanlaisensa ja pyykätä vaikka kolmelta aamuyöllä, mutta samaa paskaa se silti on.
Ei tosiaan ole traumoja perhe-elämästä, en vaan halua kokea sitä enää uudelleen. Eikö tämän tietäminen juuri ole "aikuisen ajattelua"?
Niin itseäsihän sinä et ruoki ollenkaan etkä nuku öitäsi? Samallahan se menee lapsikin. Toki jos sulla elämänhallinta on mallia pelaan pleikkaa yöt ja lämmitän pussinuudelit kun muistan, niin sitten ei ehkä hätää, että olisi puolisoakaan, jonka kanssa sitä lasta tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni jotain on pielessä ellei halua lapsia mutta löytyy kumppani jota rakastaa ja taloudellinen tilanne sallisi lapsen. Täysin luonnollista että silloin halutaan lapsia.
Sellainen selitys että haluaa olla vapaa pitämään hauskaa ja matkustamaan on vähän outo, kukaa enää 40 vuotiaana bilettää ja matkustelee kuin teini? Ehtiihän sitä nauttia vapaudesta ensin ja tehdä lapset vaikka 35 vuotiaana.
Todennäköisin syy on varmaan se ettei oikeasti haluta olla kumppanin kanssa loppuelämää, kyseessä kulissisuhde tai vain ollaan yhdessä koska yksinäisyys (tai se mitä muut ajattelevat) pelottaa liikaa.
Tai sitten ihan tuntemattoman pelko, nähty tv-sarjoja kauhukakaroista ja vaikeista synnytyksistä.
Olet idiootti.
Ugh, mistä aloittaisin. Ensin pitäs löytää se nainen. Kaikki sosiaalinen kanssakäynti on minulle myrkkyä. Eli jää jo tuohon vaiheeseen. Ja sitten se kaikki muu. Oman ajan menetys, yövalvomiset, penskan kuskaamiset sinne tänne. E-heeei, ei ikinä. En voi kuvitella olevani isä. Tai edes kenenkään puoliso.