Lue keskustelun säännöt.
Läheisriippuvuudesta eroon
Olen ollut kahdessa pitkässä suhteessa päihderiippuvaisen kanssa ja ilmeisen sairastunut itsekin. Miehet on mennyt ja tullut miten haluaa, aina otin takaisin ja yritin uskoa vaan hyvää, hoivasin ja koitin parantaa itseni unohtaen. Suhteissa henkistä ja fyysistä väkivaltaakin, olen antanut alistaa itseni aika täydellisesti.
Mulle on aina tärkeintä toisen hyvä olo, itsellä ei niin väliä. Suurimman osan suhteiden ajasta olen ollut masentunut kohtelun takia, silti aina kun toinen on vain pyytänyt anteeksi olen asettanut hänet elämäni keskiöön, kunnes mua satutetaan taas ja sen jälkeen uusiksi. Unohdan aina itseni, en oikein muista edes mistä joskus nautin ja mitkä mun omat mielipiteet on, myötäillen ja joustan ihan liikaa.
Tää on sairasta!
Onko joku eheytynyt tästä? Millä tavoin opetella, että oma elämä on tärkein ja itse arvokas?
Kommentit (592)
Tämä on todella hyvä keskustelu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hulluus on sitä, että toimii koko ajan samalla tavalla ja odottaa eri tulosta.
Parisuhteessa, on ihmisen kanssa joka kerta toisensa jälkeen käyttäytyy niin kuin käyttäytyy, ja itse luulee että yksi kaunis kerta se tekeekin toisin ja on ihan eri ihminen.
Elämässä, ihastuu juuri niihin katoajiin/ jahdattaviin / kännääviin / töykeisiin, ja luulee että tällä kertaa hän on unelmien prinssi.
Voi meitä.
Tämä pitää täysin paikkansa. Tämän aion jatkossa muistaa, ja kun tutustun uuteen ihmiseen, olen tarkkana siitä, miltä minusta itsestäni tuntuu. Tuleeko mulle taas se epävarma, paska fiilis "entä jos se ei pidäkään musta". Kun tuo fiilis jatkuu pidempään vahvana eikä poistu, se on merkki ihmisestä, johon ei kannata pidempään käyttää aikaa. Ne vetävät puoleensa, koska sitä haluaa itselleen hyväksyntää, jota ei lapsena jossain mielessä saanut, mutta koko kuvio on itselle vain haitaksi.
Minä olen entinen läheisriippuvainen. Olin vuosia naimisissa dominoivan ja kontrolloivan miehen kanssa. Ja minä puolestaan osasin manipuloida miestä omalla tavallani. Avioeron jälkeen tein paljon töitä itseni kanssa.
Kun vuosien jälkeen tapasin nykyisen miehen, niin olin ihmeissäni. Tuntui, ettei mies välitä minusta. Mies kun antoi minulle täyden vapauden tehdä mitä haluan, olla sellainen kuin olen. Hän ei koskaan kritisoinut, ohjentanut tai ohjeistanut.
Kesti aikansa ennen kuin tajusin, että olin luullut kontrolloinnin olevan rakkautta. Fakta on, että se ei sitä ole.
Minä ihmissuhteissani olen sietänyt liikaa. Koska olen alkoholistiperheen lapsi, minulla on kyky irroittautua ikävässä tilanteessa tunteistani tyystin. Eli kun mies tulee kotiin ympäripäissään aamukuudelta, kun lapsi juuri herää, ja kahdeksalta piti lähteä ajamaan häihin toiselle puolelle Suomea, niin järkytyn silmänräpäykseksi, ja sitten vain alan kylmäati toimia.
Ongelma on juuri siinä, että pystyn ja blokkaan normaalin järkytyksen, inhon ja kiukustumisen. En päästä niitä läpi, joten ne tuntuvat jälkeenpäin ihan epätodellisilta. Minulle ei jää oikein edes aitoja tunnemuistoja ja muistijälkiä näistä. Ihan kuin ne olisi tapahtunut jollekin toiselle, tai olisin nähnyt ne telkassa.
Näin se kerran kuussa tapahtunut onnen hetki on se mihin palaan kerta toisensa jälkeen, ja se huijaa minut jäämään. Kun kuka tahansa terve olisi heittänyt heipat jo heti ekasta oharista, kaltoinkohtelusta tai lyönnistä, kun se järkytys olisi lyönyt hänelle vasten kasvoja.
Minun kipukynnys on koulittu niin epänormaalin korkealle jo lapsena, ettei tunnu missään, ei tunnu mitenkään epätavalliselta. Ehkä kyllästyttää, että tätä minun elämä on. Ei itsesuojeluvaistoa, eli vasta kun olen aivan lopun loppu, romahdan suorilta jaloilta. Kun en pysty enää pitämään yllä kilpeä, ja siinä kohtaa todellisuus on kasvanut jo aivan kauheaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hulluus on sitä, että toimii koko ajan samalla tavalla ja odottaa eri tulosta.
Parisuhteessa, on ihmisen kanssa joka kerta toisensa jälkeen käyttäytyy niin kuin käyttäytyy, ja itse luulee että yksi kaunis kerta se tekeekin toisin ja on ihan eri ihminen.
Elämässä, ihastuu juuri niihin katoajiin/ jahdattaviin / kännääviin / töykeisiin, ja luulee että tällä kertaa hän on unelmien prinssi.
Voi meitä.
Tämä pitää täysin paikkansa. Tämän aion jatkossa muistaa, ja kun tutustun uuteen ihmiseen, olen tarkkana siitä, miltä minusta itsestäni tuntuu. Tuleeko mulle taas se epävarma, paska fiilis "entä jos se ei pidäkään musta". Kun tuo fiilis jatkuu pidempään vahvana eikä poistu, se on merkki ihmisestä, johon ei kannata pidempään käyttää aikaa. Ne vetävät puoleensa, koska sitä haluaa itselleen hyväksyntää, jota ei lapsena jossain mielessä saanut, mutta koko kuvio on itselle vain haitaksi.
Kiitos tästä! Eli uuden ihmisen kanssa ei pidä joutua yrittämään kauheasti ja olemaan epävarma omasta arvostaan.
Miten sitten varoo näitä narsisteja, jotka aluksi palvovat sinua? Ja sitten vähitellen eristävät ja vangitsevat, ja palvonnasta tulee vähättelyä.
Läheisriippuvasta on kirjoitettu tosi hyvin tässä ketjussa. Mieleen tulee lisäksi, että läheisriippuva ei luota itseensä, on sikäli vähän tyhjä tai kasvu kesken, ja selittää itselleen ne ensimmäiset reaktiot pois. Esimerkisi joku asia ärsyttää, niin normaali ihminen hankkiutuisi muihin maisemiin, mutta läheisriippuva ajattelee olevansa väärässä ja että itse pitää yrittää enemmän.
Huolehtiminen itsestä on asia, jota ehkä joutuu treenailemaan lopun ikää. Välillä havahtuu asioihin, kuten esim ettei omista sadevaatteita, tai jotain oleellista puuttuu. Itsestähuolehtimisesta voi alkaa myös nauttia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Narsisti aika alussa jo testailee sopivuuttasi. Ehkä luulet että itse unohdit tärkeän jutun, mutta se olikin hän joka huomasi tilanteen mutta antoi sen tapahtua seuratakseen reaktiotasi. Ikävä kolhaisu ei ollutkaan sattumaa.
Narsitin taas tunnistaa sanomalla johonkin heidän haluamaansa asiaan ”ei”. Normaali ihminen ei siitä raivostu.
Myös aika - narsisti teeskentelee miellyttävää ja se on hyvin voimillekäypää. Hän ei jaksa tätä montaa kuukautta, koska hänellä päämäärä on saada sinut koukkuun ja aloittaa kiusaaminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hulluus on sitä, että toimii koko ajan samalla tavalla ja odottaa eri tulosta.
Parisuhteessa, on ihmisen kanssa joka kerta toisensa jälkeen käyttäytyy niin kuin käyttäytyy, ja itse luulee että yksi kaunis kerta se tekeekin toisin ja on ihan eri ihminen.
Elämässä, ihastuu juuri niihin katoajiin/ jahdattaviin / kännääviin / töykeisiin, ja luulee että tällä kertaa hän on unelmien prinssi.
Voi meitä.
Tämä pitää täysin paikkansa. Tämän aion jatkossa muistaa, ja kun tutustun uuteen ihmiseen, olen tarkkana siitä, miltä minusta itsestäni tuntuu. Tuleeko mulle taas se epävarma, paska fiilis "entä jos se ei pidäkään musta". Kun tuo fiilis jatkuu pidempään vahvana eikä poistu, se on merkki ihmisestä, johon ei kannata pidempään käyttää aikaa. Ne vetävät puoleensa, koska sitä haluaa itselleen hyväksyntää, jota ei lapsena jossain mielessä saanut, mutta koko kuvio on itselle vain haitaksi.
Kiitos tästä! Eli uuden ihmisen kanssa ei pidä joutua yrittämään kauheasti ja olemaan epävarma omasta arvostaan.
Miten sitten varoo näitä narsisteja, jotka aluksi palvovat sinua? Ja sitten vähitellen eristävät ja vangitsevat, ja palvonnasta tulee vähättelyä.
Minusta tässä on turha puhua narsisteista. Kyse on vain ihmisestä, joka ei pidä sinusta riittävästi, mutta jolle kelpaa esim. seksi. Voi olla että kyseisellä ihmisellä on itselläänkin jotain luonnehäiriöitä, mutta se ei oikeastaan ole olennaista. Olennaista on se, millainen olo itsellä on siinä ihmissuhteessa. Tunteeko itsensä arvostetuksi ja olonsa turvalliseksi, hyväksytyksi. Vai onko suhde jatkuvaa aaltoilua ja epävarmuutta, ja itse joutuu "taistelemaan" saadakseen toiselta kaipaamaansa huomiota.
Ei minun tapauksessa nuo väärät ihmiset ole edes mitenkään huijanneet millään palvomisella tapailun alussa, vaan emotionaalinen etäisyys on alkanut miltei heti. Ja sitten välillä on ollut läheisyyttä, joka on saanut minut jatkamaan ja toivomaan turhaan. Nyt vasta alan tajuta, ettei suhteen kuulu olla tuollainen. Sen pitäisi olla hälytysmerkki, jos heti alussa toinen herättää suurta epävarmuutta ja liian voimakkaita tunteita itsessä. Ne tunteet on hyvin todennäköisesti läheisriippuvuutta eikä rakastumista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap tässä hei.
Eilisen yksipuolisen itku/sääli/vetoamis-maratonin jälkeen sain nukuttua rauhoittavan voimin. Heräsin jo viideltä ja itku tuli heti. Laitoin miehelle viimeiset viestit ja blokkasin. Todennäköisesti se on turhaa, eikä mies edes reagoi mitenkään, jos edes luki niitä.
Kävin aamulla vielä hämärässä lenkillä.
Ajoittain jopa oli kiva päivä, työharjoittelupaikkaani oli tullut uusi tyyppi, joka tuntui hakeutuvan luokseni. Tuntui todella oudolta, kun hän kyseli mun elämästä aidosti kiinnostuneen oloisena ja oikeasti kuunteli ja tarjosi apuaan yhdessä hommassa, huomioi niinkun ihmiset normaalisti tekee. Alkoi surettamaan, kun huomasi kuinka vähään suhteessa on tottunut. Harvemmin miestä kiinnosti mun asiat, kuunteli räpläten kännykkää ja keskeyttäen mut, enkä muista että olisi ikinä kysynyt tarvitsenko apua missään. Jos pyysin itse auttamaan, niin yleensä auttoi protestinomaisesti.
Nyt olen yksin kotona ja tuntuu että haluaisin vaan miehen viereen. Koitan kovasti olla ottamatta yhteyttä enää, numeroa en ole hennonnut kokonaan vielä poistaa.
Välillä tuntuu, että jonkun pitäis pistää mut lepositeisiin ja kännykkä takavarikkoon kunnes tuun järkiini ja vannon pyhästi, etten enää sekaannu siihen. Sen jälkeen vähintään viikottainen seuranta, kuten päihderiippuvaisilla.
Mulla ei oikein ole ystäviäkään (en kyllä edes kehtaisi myöntää kenellekään mihin olen itseni taas ajanut), niin olen todella yksin, olisi kiva höpötellä ihan jostain muusta.
Oon oikeesti todella kiitollinen kaikille ketjuun kirjoittaneille, tää on terapiaa parhaillaan ja arvostan <3
Yritän keksiä itselleni touhua koko ajan (on muuten ennätyssiistit keittiön kaapit ja vaatekaapit nätisti! :D) mutta lueskelen ja pohdin näitä koko ajan.
Kiitos <3
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä hei.
Eilisen yksipuolisen itku/sääli/vetoamis-maratonin jälkeen sain nukuttua rauhoittavan voimin. Heräsin jo viideltä ja itku tuli heti. Laitoin miehelle viimeiset viestit ja blokkasin. Todennäköisesti se on turhaa, eikä mies edes reagoi mitenkään, jos edes luki niitä.
Kävin aamulla vielä hämärässä lenkillä.
Ajoittain jopa oli kiva päivä, työharjoittelupaikkaani oli tullut uusi tyyppi, joka tuntui hakeutuvan luokseni. Tuntui todella oudolta, kun hän kyseli mun elämästä aidosti kiinnostuneen oloisena ja oikeasti kuunteli ja tarjosi apuaan yhdessä hommassa, huomioi niinkun ihmiset normaalisti tekee. Alkoi surettamaan, kun huomasi kuinka vähään suhteessa on tottunut. Harvemmin miestä kiinnosti mun asiat, kuunteli räpläten kännykkää ja keskeyttäen mut, enkä muista että olisi ikinä kysynyt tarvitsenko apua missään. Jos pyysin itse auttamaan, niin yleensä auttoi protestinomaisesti.
Nyt olen yksin kotona ja tuntuu että haluaisin vaan miehen viereen. Koitan kovasti olla ottamatta yhteyttä enää, numeroa en ole hennonnut kokonaan vielä poistaa.
Välillä tuntuu, että jonkun pitäis pistää mut lepositeisiin ja kännykkä takavarikkoon kunnes tuun järkiini ja vannon pyhästi, etten enää sekaannu siihen. Sen jälkeen vähintään viikottainen seuranta, kuten päihderiippuvaisilla.Mulla ei oikein ole ystäviäkään (en kyllä edes kehtaisi myöntää kenellekään mihin olen itseni taas ajanut), niin olen todella yksin, olisi kiva höpötellä ihan jostain muusta.
Oon oikeesti todella kiitollinen kaikille ketjuun kirjoittaneille, tää on terapiaa parhaillaan ja arvostan <3
Yritän keksiä itselleni touhua koko ajan (on muuten ennätyssiistit keittiön kaapit ja vaatekaapit nätisti! :D) mutta lueskelen ja pohdin näitä koko ajan.Kiitos <3
Ap
Pistä numero paperille jonnekin talteen ja ota puhelimesta yhteystiedot pois. Säilytä vain numeron esto. Niin se ei ole helposti saatavilla ja hetken mielijohteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa ihan mun elämältä. Mä pääsin yli, hommasin oman kämpän ja olin sinkkuna, aluksi pelotti valtavasti, mutta mä huomasin että pystyn tekee kaiken itse, ei sun tarvii osata koota huonekaluja itse tai toimia putkimiehenä, kyllä ihmiset auttaa ystävällisyyttään. Omat ongelmat helpotti huomattavasti, sillä oot vaan itsestäsi vastuussa, ei tarvitse huolehtia aikuisesta vauvasta, missä hän menee, soittaa perään, ajaa kaupungin toiselle laidalle hakemaan kotiin kun ovat ottaneet känniriidan kaverin kanssa eikä ole enää tervetullut bileisiin, ei tarvitse herätä keskeisellä yötä kun hän hakkaa ovella, sillä avain on taas hukkunut, ei tarvitse viedä häntä päivystykseen keskellä yötä kun on taas humalassa kaatunut...
Luuletko, että et tule toistamaan kaavaa tulevissa suhteissa? Miten olet itse muuttunut?
Mä olen naiseksi todella osaava ja pärjäävä, en siis käytännön hommiin tarvitse apua. Ongelma on se, että jossain vaiheessa suhdetta alan liiaksi miellyttämään ja joustamaan ja huomaa kun, että ei mulla ole omaa ääntä ollenkaan. Tarpeeksi monta kertaa kun tallotaan yli, niin itsekään ei jaksa enää välittää itsestään. Sinkkuna olen ollut ihan iloinen ja itseen luottava, ongelmat alkaa suhteessa.
Nyt olen ajautunut taas hyväksikäyttö ääni suhteeseen, jossa mua ei oteta huomioon yhtään ja olen jopa niin masentunut, että ajattelen itsmurhaakin. Mies on taas ollut kadoksissa päiviä ja mä itkeskelen neljän seinän sisällä, miks mulle tehdään tätä. Eikö mulla ole mitään arvoa. Vaikka oikeasti mies on vaan piittaamaton ksipää.Tiedostan, että omassa päässä on isosti vikaa.
Miten sä sait oman arvon tuntosi kohdilleen?Ap
Miksi pitäisi edes olla mitään tulevia suhteita? Olet oikeasti muuttunut vasta sitten, kun pystyt olemaan ajautumatta suhteisiin.
Tässä ketjussa aiemmin kirjoittaneelta vielä kommentti, että puhelinnumero on ihan fiksua poistaa. Ei tule heikolla hetkellä sorruttua johonkin whatsapp-viestiin tms.
Itse olen siis niin heikko, että vaikka poistin yhteystiedot, niin hain numeron uudestaan numeropalvelusta.... ei näin :D Onneksi myöhemmin poistettuani yhteystiedot uudestaan onnistuin lopettamaan yhteydenpidon kokonaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä hei.
Eilisen yksipuolisen itku/sääli/vetoamis-maratonin jälkeen sain nukuttua rauhoittavan voimin. Heräsin jo viideltä ja itku tuli heti. Laitoin miehelle viimeiset viestit ja blokkasin. Todennäköisesti se on turhaa, eikä mies edes reagoi mitenkään, jos edes luki niitä.
Kävin aamulla vielä hämärässä lenkillä.
Ajoittain jopa oli kiva päivä, työharjoittelupaikkaani oli tullut uusi tyyppi, joka tuntui hakeutuvan luokseni. Tuntui todella oudolta, kun hän kyseli mun elämästä aidosti kiinnostuneen oloisena ja oikeasti kuunteli ja tarjosi apuaan yhdessä hommassa, huomioi niinkun ihmiset normaalisti tekee. Alkoi surettamaan, kun huomasi kuinka vähään suhteessa on tottunut. Harvemmin miestä kiinnosti mun asiat, kuunteli räpläten kännykkää ja keskeyttäen mut, enkä muista että olisi ikinä kysynyt tarvitsenko apua missään. Jos pyysin itse auttamaan, niin yleensä auttoi protestinomaisesti.
Nyt olen yksin kotona ja tuntuu että haluaisin vaan miehen viereen. Koitan kovasti olla ottamatta yhteyttä enää, numeroa en ole hennonnut kokonaan vielä poistaa.
Välillä tuntuu, että jonkun pitäis pistää mut lepositeisiin ja kännykkä takavarikkoon kunnes tuun järkiini ja vannon pyhästi, etten enää sekaannu siihen. Sen jälkeen vähintään viikottainen seuranta, kuten päihderiippuvaisilla.Mulla ei oikein ole ystäviäkään (en kyllä edes kehtaisi myöntää kenellekään mihin olen itseni taas ajanut), niin olen todella yksin, olisi kiva höpötellä ihan jostain muusta.
Oon oikeesti todella kiitollinen kaikille ketjuun kirjoittaneille, tää on terapiaa parhaillaan ja arvostan <3
Yritän keksiä itselleni touhua koko ajan (on muuten ennätyssiistit keittiön kaapit ja vaatekaapit nätisti! :D) mutta lueskelen ja pohdin näitä koko ajan.Kiitos <3
Ap
Upeaa ap! Huolestuttaa ettet henno vielä poistaa numeroa. Pidät itselläsi takaporttia. Myös kommentoit että ehkä hän ei edes huomaa viestiäsi tai välitä. Sillä ei pitäisi olla sinulle enää mitään merkitystä. Vielä ajatuksissasi kaipaat häneltä reaktiota, jotain huomiota itsellesi. Ymmärrettävää, mutta petollista.
Häpeä ja peittely on ansa joka pitää meidät erillään ystävistämme, ja estää aidon ystävyyden, joka myös kantaisi meitä huonoina aikoina. Ylitä se häpeä, ja ajattele että häpeä kuuluu miehellesi joka ei kohdellut sinua hyvin, ei sinulle joka kohtelit häntä hyvin.
Kurota edes niihin vähiin ystäviisi, eikä tarvitse heti kaataa päälle että olet eronnut, kysy vaikka lenkkiseuraa. Jos tulee luonteva hetki mainita että olet juuri eronnut, kun tulee puheeksi miten sinulla on mennyt, niin sano se. Saat myötätuntoa, ja ehkä hänkin on joskus käynyt läpi eron.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hulluus on sitä, että toimii koko ajan samalla tavalla ja odottaa eri tulosta.
Parisuhteessa, on ihmisen kanssa joka kerta toisensa jälkeen käyttäytyy niin kuin käyttäytyy, ja itse luulee että yksi kaunis kerta se tekeekin toisin ja on ihan eri ihminen.
Elämässä, ihastuu juuri niihin katoajiin/ jahdattaviin / kännääviin / töykeisiin, ja luulee että tällä kertaa hän on unelmien prinssi.
Voi meitä.
Tämä pitää täysin paikkansa. Tämän aion jatkossa muistaa, ja kun tutustun uuteen ihmiseen, olen tarkkana siitä, miltä minusta itsestäni tuntuu. Tuleeko mulle taas se epävarma, paska fiilis "entä jos se ei pidäkään musta". Kun tuo fiilis jatkuu pidempään vahvana eikä poistu, se on merkki ihmisestä, johon ei kannata pidempään käyttää aikaa. Ne vetävät puoleensa, koska sitä haluaa itselleen hyväksyntää, jota ei lapsena jossain mielessä saanut, mutta koko kuvio on itselle vain haitaksi.
Kiitos tästä! Eli uuden ihmisen kanssa ei pidä joutua yrittämään kauheasti ja olemaan epävarma omasta arvostaan.
Miten sitten varoo näitä narsisteja, jotka aluksi palvovat sinua? Ja sitten vähitellen eristävät ja vangitsevat, ja palvonnasta tulee vähättelyä.
Ehkä pitää olla uskomatta sitä palvomista. Ottaa semmoinen joka tylsästi sanoo et "sä oot tosi kiva, haluisin katsoa tulisiko meistä mitään". Ei se joka sanoo "sä oot upeinta ja kauneinta, mitä oon tavannut, rakastuin heti, oot ihan täydellinen enkä halua luopua sinusta". 🤔 Ja jos tuntuu, että toinen haluaa mennä liian nopeasti niin sitkeästi pitää omasta vauhdistaan kiinni, ottaa varovasti. Jos toinen suuttuu, mustasukkaantuu tai loukkaantuu niin anna olla, se haluaa vaan sut nalkkiin.
Ota se "ihan kiva"-tyyppi, joka tykkää susta ja pitää sua siistinä, mutta pärjäisi hyvin ilmankin.
Vierailija kirjoitti:
Minä ihmissuhteissani olen sietänyt liikaa. Koska olen alkoholistiperheen lapsi, minulla on kyky irroittautua ikävässä tilanteessa tunteistani tyystin. Eli kun mies tulee kotiin ympäripäissään aamukuudelta, kun lapsi juuri herää, ja kahdeksalta piti lähteä ajamaan häihin toiselle puolelle Suomea, niin järkytyn silmänräpäykseksi, ja sitten vain alan kylmäati toimia.
Ongelma on juuri siinä, että pystyn ja blokkaan normaalin järkytyksen, inhon ja kiukustumisen. En päästä niitä läpi, joten ne tuntuvat jälkeenpäin ihan epätodellisilta. Minulle ei jää oikein edes aitoja tunnemuistoja ja muistijälkiä näistä. Ihan kuin ne olisi tapahtunut jollekin toiselle, tai olisin nähnyt ne telkassa.
Näin se kerran kuussa tapahtunut onnen hetki on se mihin palaan kerta toisensa jälkeen, ja se huijaa minut jäämään. Kun kuka tahansa terve olisi heittänyt heipat jo heti ekasta oharista, kaltoinkohtelusta tai lyönnistä, kun se järkytys olisi lyönyt hänelle vasten kasvoja.
Minun kipukynnys on koulittu niin epänormaalin korkealle jo lapsena, ettei tunnu missään, ei tunnu mitenkään epätavalliselta. Ehkä kyllästyttää, että tätä minun elämä on. Ei itsesuojeluvaistoa, eli vasta kun olen aivan lopun loppu, romahdan suorilta jaloilta. Kun en pysty enää pitämään yllä kilpeä, ja siinä kohtaa todellisuus on kasvanut jo aivan kauheaksi.
Oletko siis suhteessa edelleen?
Tunnistan itseäni tekstistäsi, en vaan aiemmin ole osannut pukea sitä sanoiksi kuten sinä. Kun olen lukenut aiemman suhteen ajalta kirjoituksiani, niin mulle tulee todella paha olo. Tämäkö on oikeasti ollut mun elämää? Enhän mä ole tällaista kokenut, se tuntuu niin unenomaiselta, oon blokannut sen muististani. Tää nykynen ex (millä nimikkeellä häntä nyt pitäis kutsua) on myös käynyt kerran kurkkuun kiinni ja mätkinyt pitkin korvia kasvoihin ja kaulaan mustelmia. En oikein ole käsitellyt sitä, tuntuu että se ei ollut hän, että ei hän sellaista ikinä mulle tekis. Ja tuntuu, että en se ollut mä siinä, en vaan halua käsitellä sitä. Saan välillä semmoisia pilkkeitä tapahtuneista, mutta en pysty antamaan niiden vyöryä muistiin ja tietoisuuteen, kuten ne on kokonaisuudessaan tapahtunut.
Mulla on jossain vaiheessa tän ja edellisen suhteen aikana puhjennut myös dissosiaatiohäiriö, välillä en yhtään tunnista ympäristöä ja itseäni. Varsinkin tän suhteen aikana stressitilanteissa se on ottanut musta vallan todella pahasti.
Miten sun mielenterveys muuten voi?
Ap
Täällä yksi just tuskailee ja jännittää upouudessa suhteessa. Hirveetä epävarmuutta, epäilyä ja ahdistusta ja mietinkin onko taas se vanha tuttu läheisriippuvuus, joka on nousemassa esille. Että ärsyttää, kun oma minä alkaa häviämään, ja jäljelle jääkin sitten joku nöyristelevä rauniokasa. Joka elää huomion murusilla. Ja tämän kaiken saa minussa aikaan toisen viileä, etäinen, kontrolloiva, dominoiva ja vähättelevä käytös. Että harmittaa huomata olevansa tällaisessa kierteessä ja tajuta että ainoa yhteinen nimittäjä olen minä itse. Ja minun vääristynyt käsitys rakkaudesta.
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksi just tuskailee ja jännittää upouudessa suhteessa. Hirveetä epävarmuutta, epäilyä ja ahdistusta ja mietinkin onko taas se vanha tuttu läheisriippuvuus, joka on nousemassa esille. Että ärsyttää, kun oma minä alkaa häviämään, ja jäljelle jääkin sitten joku nöyristelevä rauniokasa. Joka elää huomion murusilla. Ja tämän kaiken saa minussa aikaan toisen viileä, etäinen, kontrolloiva, dominoiva ja vähättelevä käytös. Että harmittaa huomata olevansa tällaisessa kierteessä ja tajuta että ainoa yhteinen nimittäjä olen minä itse. Ja minun vääristynyt käsitys rakkaudesta.
Hyvä että olet havahtumassa jo tuossa vaiheessa!
Sanot että suhde on vasta ihan alussa ja nyt jo tunnet itsesi huonoksi ja on huono olla. Tuossa vaiheessa kaiken pitäisi olla vain pelkästään ihanaa ja lämmintä.
Tee elämäsi isoin palvelus itsellesi ja ota jalat alles!
Mene kotiin ja opettele rakastamaan itseäsi, tuo ei kannata!
Tämä ei varsinaisesti liity läheisriippuvuuteen, narsismiin, suhteeseen päihdeongelmaisen kanssa tai suhteisiin ylipäätään. Käsitin, että tämä on tarkoitettu nimenomaan vastusten löytämiseen itsestä ja jonkinlaiseen voimaantumiseen.
Voisiko tästä olla apua?
https://www.naistenkartano.com/novat-verkkokurssi/
"Kurssilla käsiteltävät teemat:
suhde itseen, omaan ajatteluun ja tunteisiin
itsensä hyväksyminen
sisäisen puheen merkitykset
nykyhetkessä elämisen taito
suhde muihin
puolensa pitäminen
NOVAT-verkkokurssi
Auttaa tutustumaan omaan itseen, lisäämään itseymmärrystä, tunnistamaan omia voimavaroja ja ottamaan niitä käyttöön. Lisäksi kurssin avulla voi löytää uusia arjenhallintataitoja.
Mahdollistaa naisten keskinäisen vertaistuen, jakamisen ja kuuntelemisen opettelun.
Tarjoaa turvallisen tilan uusille oivalluksille oman elämän suhteen."
Jos terve narsismi on häiriintynyt, niin ihminen on kuin keinulauta. Laidan toisessa päässä on läheisriippuvaisuus ja toisessa narsisti. . Se lauta keikkuu, kun tasapaino uupuu.