Lue keskustelun säännöt.
Läheisriippuvuudesta eroon
Olen ollut kahdessa pitkässä suhteessa päihderiippuvaisen kanssa ja ilmeisen sairastunut itsekin. Miehet on mennyt ja tullut miten haluaa, aina otin takaisin ja yritin uskoa vaan hyvää, hoivasin ja koitin parantaa itseni unohtaen. Suhteissa henkistä ja fyysistä väkivaltaakin, olen antanut alistaa itseni aika täydellisesti.
Mulle on aina tärkeintä toisen hyvä olo, itsellä ei niin väliä. Suurimman osan suhteiden ajasta olen ollut masentunut kohtelun takia, silti aina kun toinen on vain pyytänyt anteeksi olen asettanut hänet elämäni keskiöön, kunnes mua satutetaan taas ja sen jälkeen uusiksi. Unohdan aina itseni, en oikein muista edes mistä joskus nautin ja mitkä mun omat mielipiteet on, myötäillen ja joustan ihan liikaa.
Tää on sairasta!
Onko joku eheytynyt tästä? Millä tavoin opetella, että oma elämä on tärkein ja itse arvokas?
Kommentit (604)
Vierailija kirjoitti:
Täälä jo mainittu: Mitä sinä itse haluat? Keskityt jonkin aikaa ainnoastaan siihen mitä tahdot, tarvitset ja mistä nautit. Todennäköisesti tuttavasi, jotka tuntevat aiemman miellyttäjäminäsi reagoivat syyttämällä itsekkääksi tai välinpitämättömäksi. Opettelet sanomaan ei, painokkaasta ja kieltäydyt kaikesta mikä ei tunnu sinusta hyvältä ja tökkii tunnetasolla. Et enää suostu suhteisiin, joissa joudut hoivaajaksi ja mahdollistajaksi tai jossa mielipitäitäsi ja tarpeitasi ei kuulla.
Helpommin sanottu, kuin tehty, mutta samalla karsiutuvat he, jotka ovat kanssasi vain hyötymismielessä tai eivät hyväksy sinulla olevan oma tahto. Ajan myötä myös löytyvät he joiden kanssa on mahdollista löytää yhteinen maaperä ja sopia asioista ilman, että kumpikaan kokee joutuneensa jyrätyksi tai ainostaan taipuvansa toisen tahtoon.
Aika monella läheisriippuvaisella ei ole hajuakaan mitä itse haluavat. Mutta sitä pitää pala kerrallaan koittaa alkaa etsimään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei taida enää ketjuun kirjoittaneita olla paikalla? Toivottavasti kaikilla asiat paremmalla tolalla. Itsellä avautui silmät ihan kertarysäyksellä näkemään oma toiminta uudella tavalla. En olekaan uhri, vaan mun riippuvuus on se yhdistävä tekijä. Toki mua on kohdeltu suhteissa huonosti, mut ilman tätä pohjasyytä se olisi jäänyt siihen ekaan kertaan, eikä jatkunut vuosikausia.
Vierailija kirjoitti:
Tämän ketjun löytyminen todennäköisesti pelasti henkeni. Tuhoisa suhde, joka sai mut suunnittelemaan elämäni päättämistä. Elämänhalua ei vieläkään ole, mutta tää keskustelu antoi vertaistukea. Ehkä jaksan kitua sekunti kerrallaan ja katsoa mihin se johtaa. En tiedä jaksanko.
Voimia sulle
onko suhteessa läsnäoloa, läheisyyttä enempi haluava millloin lähesriippuvainen tai mitä tunteita teillä saa aikaan tuollainen tilanne kun toinen ei huomaa kun sinulla on sanatonta tai sanallista viestintää. Tässä ei puhuta seksistä yksinään. Allekirjoittanut ei ainakaan tunne kokevansa läheisriippuvaisuutta tai huomiontarvetta..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän ketjun löytyminen todennäköisesti pelasti henkeni. Tuhoisa suhde, joka sai mut suunnittelemaan elämäni päättämistä. Elämänhalua ei vieläkään ole, mutta tää keskustelu antoi vertaistukea. Ehkä jaksan kitua sekunti kerrallaan ja katsoa mihin se johtaa. En tiedä jaksanko.
Mun vinkki sulle on, että sun pitää saada ajatukset pois siitä, mikä on sun vointi ja miten jaksat. Fokus ihan muihin juttuihin. Parasta on nauru sekä läheisten ihmisten seura.
Kiitos viestistäsi. Tää onkin mielenkiintoinen pointti, ajatukset pois omasta voinnista. Kun ketjua luin ja artikkeleita aiheesta, joka paikassa sanotaan että pitäisi keskittyä siihen miltä Minusta tuntuu. No sitä olen tehnyt, ja se ajaa minut hulluuteen. Koska se levy on tämä: minuun sattuu, minuun sattuu, minuun sattuu, en yksinkertaises
Pienempiä ja helpompia tavoitteita: Jos töissä kumminkin käyt, niin yhdistä ulkoilu siihen, kun olet palaamassa töistä ja olet jo ulkona. Aluksi riittää että jäät hetkeksi ulos seisomaan ja hengittämään raitista ilmaa ennen kuin menet sisälle. Kun tämä onnistuu, kierrät vain talon ympäri. Sitten käyt tiellä 10-20 metriä ja takaisin. Sitten 100 metriä. Sitten korttelin ympäri. Sitten käyt vapaapäivänä pihalla istumassa tai olemassa. Jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Läheisriippuvainen äiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, keitä ne suht päihteetöntä elämää elävät uhriutuvat pompottelijat ovat. Haluaisin tietää itsekin... Mikä mielenterveysongelma ajaa sellaiseen?
Mies välillä heittänyt ilmaan AD(H)D:tä tai kaksisuuntaistaista, mutta kun olen kehottanut hakemaan diagnoosin ja apua, niin selityksiä riittää miksi ei voi mennä.. nytkin mies huusi kesällä puhelimeen, ettei halua olla kanssani tekemisissä ja asennoiduin niin, että lapsen tapaamiset pitää sumplia, niin yhtäkkiä olikin tulossa iloisesti meille. Laittoi liitteenä tekstin AD(H)D:sta ja kehotti lukemaan, tunnistaa itsestään monia piirteitä kuulemma. Kysyin miksi lähetti minulle ja mitä haludi asialla ilmaista, niin halusi kuulemma vaan jakaa. Pyysin tulevaisuudessa jakamaan vastaavat asiat uudelle tyttöystävälleen ja pohtimaan hänen kanssaan mahdollisia diagnooseja, minä en häntä voi enää tuk
Ei kyllä mielestäni adhd tai add selitä tuommoista. Kaksisuuntainen tai epävakaa kylläkin.
Päihdeongelmaperheissä kasvanut voi tahtomattaan tulla läheisriippuvaiseksi ja monasti tämä osa lankeaa vanhimmalle lapselle, joka yrittää hoitaa ja kantaa vastuuta sellaisista asioista mitkä kuuluisivat vain perheen aikuisille. Ei ole harvinaista, että tälläiseen rooliin lapsena ajautunut on läheisriippuvainen läpi koko elämänsä ja häneltä jää monasti sitten oma elämä elämättä ja myös sisarukset saattavat aikuisinakin tukeutua häneen ja odottavat hänen uhrautuvan heidän puolestaan niin kuin hän lapsuudessakin teki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen läheisriippuvaainen ja otin takaisin "muuttuneen" miehen aikaisemmasta suhteesta. Vuoden pystyin olemaan erossa. Uskoin puheet että on käsitellyt ongelmiaan, kertoi ne asiat jotka arvasin jo hänen lapsuudestaan, mutta suhteen aikana kielsi täysin. Oli kontrolloiva, haukkui, vei itsetunnon henkisellä väkivallalla. Olen siihen lapsena tottunut ja siksi hakeudun tämänkaltaisten kanssa yhteen. Sama tarina kuin monella tässä ketjussa. Vuoden jaksoi ollaa rakastunut yhteenpaluun jälkeen ja yrittää kunnes alkoi taas kontrollointi ja raivarit. Sain sanottua että tämä ei käy. Tilanne vähän kohentui. On käyttänyt aina seksiä välineenä. On aina minun syy kun ei halua. Vuosi sitten jotenkin lopetin hänen haluamisen kuin seinään. joku mitta tuli täyteen. Olisin silti halunnut mennä parisuhdeterapiaan koska (kuten tällä moni sanonut), on niin paljon hyvääkin. No ei tietenkään halua ja litania kaikista niistä asioista mitä olen suhteen epäonnistumiseksi tehnyt. Toki nyt väitteillä onkin ihan pohjaa koska en todella vaadi mitään enkä jaksa yrittää mitään enää. On tyypillistä että jos yritän korjata asiaa, vaikka lähteä matkoille niin hän sanoo että ei tarvitse. Viimein sain sanottua että en jaksa jatkaa näin. tuli syytökset mutta hetken päästä jatkoi tulevaisuuden suunnittelua. Arki toimii ja minun on todella vaikea silti lähteä tästä. Olen jo 50kymppinen ja koen olevani rupsahtanut, on tullut jo aika synkkiä ajatuksia kun en pääse eteenpäin.Ei ole lapsia koska sentään tajusin että dynamiikka on ihan sama kuin omassa lapsuudenkodissa enkä halunnut että lapset saa kohdata samaa raivoamista ja varpaillaan oloa. Pelkään yksinäisyyttä. En osaa enää olla oma itseni, on tullut juuri se lasiseinä, joka estää kuten joku täällä mainitsikin. Ja sitten haksahdan samanlaisiin tyyppeihin
Mä sain vertaistukea ja viisautta tästä ketjusta. https://www.instagram.com/soultionstherapyandcoaching/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen parantunut. Lukemalla, lukemalla ja lukemalla. Kaikki mahdolliset opukset. Hellstenistä aloitin.
Kun itsensä tunnistaa, voi alkaa ajattelemaan toisin.
Hellsten on teologi, eli ajatuksensa ovat sieltä.
Hellsten on alkoholistin lapsi eli on kokenut omakohtaisesti mitä se on.
Läheisriippuvainen on epävarma ja epäitsenäinen. Hän takertuu itseään heikompaan kuin loiskasvi ja alkaa "auttamaan" kokeakseen itsensä vahvaksi ja tärkeäksi.
Kannattaa katsoa totuutta silmiin. Tuo "autettava" ei avusta muutu. Et myöskään ole hänelle korvaamaton. Olet merkityksetön itsestäänselvyys, jonka tilalle hän löytää hetkessä uuden.
Lähde ja ala elämään omaa elämää. Tapaile ihmisiä, älä muuta yhteen. Anna ajan kulua, vahvistut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olipa minunkin onni, että löysin tämän ketjun :) Olen lukenut koko ketjun läpi, ja niin paljon samanlaisia tarinoita. Ihan kuin olisin kirjaa lukenut, enkä millään olisi malttanut odottaa seuraavaa lukua :D Kovasti jäin vain miettimään, mitenhän ap:lla menee? Odotin että olisi ollut häneltäkin vielä viesti..
Voisin kertoa, tai ainakin yrittää kertoa oman tarinani lyhyesti ja ytimekkäästi..
Olin vielä alaikäinen kun tapasin mieheni, mies aikuinen (siihen aikaan kai oli normaalia) ja muutin lapsuudenkodistani suoraan miehen luo. Oli aluksi mukava ja ihana, kaikki tykkäs ja ihannoi mikä mies.
Aika pian kuitenkin alkoi hälytysmerkit, mitä en vielä ehkä osannut ajatella, olinhan itsekkin kai lapsi vielä tuolloin. Asiat alkoi kuitenkin tavaroiden särkemisellä, uhkailulla, näytti että valta hänellä. Siitä pikkuhiljaa särki kaiken minulle tärkeän, myös lahjat mitkä olin hänelle ostanut, tuhosi jopa oman vihkisormuksen. Haukkumiset, huutamiset.. Myöhemmin sylkeminen kasvoille, henkinen väkivalta paheni ja tavaroita meni rikki ties kuinka paljon, ja valitettavasti sitten astui kuvaan myös fyysinen väkivalta.
Halusin erota, mutta mies alkoi aina heti "yrittämään" itsemurhaa jos halusin erota. Tästä syystä aloin säälimään häntä, hoivaamaan, ja unohdin mainita että alkoholi oli kuvioissa alusta asti ja oli hänelle ongelma, joi aina kun mahdollista ja oli vapaalla, ja tässäkin vaiheessa kun sai sairaslomaa, joi vaan iloisena ja minä säälin ja hoidin.. Hän näki että sai mitä halusikin. Tämä tapahtui pariin kertaan. Sisimmässäni olisin halunnut erota mutta en uskaltanut, kun pelkäsin että tekee itselleen jotain ja syyttäisin siitä itseäni loppuelämän.
jatkuu..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jatkuu..
Jossain vaiheessa kuitenkin päätin, että nyt riittää.. ja niin vaan lähdin. Tunteet ei kuitenkaan kuollut, ikävöin ja kaipasin, tunsin ihan fyysisiä oireita, ahdisti, tuntu että halvaannun, elämä ei jatku.. niinpä palattiin yhteen. Ja muutettiin myöhemmin taas erilleen, alkoholiong. ja fyysisen ja henkisen väkivallan jatkuessa, manipuloinnista puhumattakaan. Kerran sanoin miehelle että pitää valita, joko minä tai alkoholi niin sanoi suoraan että valitsee alkoholin.
Erilleen muuton jälkeen meillä ollut on/off suhdetta, kun en kertakaikkiaan pysty olemaan yksin, en pärjää yksin.. Olen vasta ehkä viimeisen parin vuoden aikana alkanut tajuamaan, että olen läheisriippuvainen ja siksi annan kohdella itseäni kuin roskaa. Olen tutkinut aiheesta paljon, tiedän mitä pitäisi tehdä, mutta kun ei vaan pysty.. se oma olo niin kauhea. Ja mietteet, entä kun löytää heti toisen, se toinen on varmasti paljon parempi kuin minä, minä en varmasti löydä koskaan uutta miestä.. Mutta niinpä nyt taas olen päättänyt että nyt se loppu! ja tämä päätös pitää. Olen vain yhtä äkkiä kokenut jonkun valaistumisen, kiitos siitä tälle ketjullekkin <3 olen oppinut ymmärtämään enempi ja ihana kuulla etten ole ainoa. Yleensä olen pommittanut miehen perään viestein ja puheluin, ollut huolissaan, miten pärjää, onkohan sillä jo toinen.. nyt en. Aikaa kulunut vasta muutama päivä mutta koskaan aikaisemmin en ole näin pitkälle päässyt. Nyt on vahva luotto ja tunne. Viime kerta oli niin kauhea kokemus, etten halua enää..
Ja tosiaan meillä mies ei ikinä, ole ottanut mitään vastuuta ainakaan tosissaan, syyttänyt minua aivan kaikesta, oli riita mikä vaan, ja iskuja saadessani olen saanut kuulla että kuka tahansa mies olis tehnyt mulle samoin, minä olen niin kauhea ja paha ihminen, olen kuin paholainen.. On hajottanut minun omaisuutta todella paljon vielä erilleen muuton jälkeenkin, ja saanut tehtyä minusta sen hullun, minulla on päässä vikaa.. minä olen kaheli ja minussa on kaikki vika, kukaan ei kestäis minua. Hänessä ei ole mitään vikaa, ei voisi toimia miehenä paremmin. Hän on omasta mielestä täydellinen mies! Minä vain olen se hankala..
Mitään läheisyyttä tai romantiikkaa tms ei ole koskaan ollut, en koko aikana näiden vuosikausien! aikana en ole saanut edes yhtä kukkakimppua, vaikka sitä suorastaan olen lähes anellut, että kunpa joskus.. miehelle riittää seksi, ei oikeastaan muuta tarvi. Itse tykkään halailla, kosketella ym. pieniä juttuja arjessakin, ostaa lahjoja, tehdä ylläreitä, ja mitään vastaavaa en takaisin saanut.
Joskus kun puhuin miehelle, miten haluaisin että enempi huomiois ja tekis edes pientä romantiikkaa joskus, niin mies sanoi että minä vaadin ihan liikoja.. ei kukaan mies pysty minun vaatimuksiin.
Olen saanut kuulla miten en ikinä voi olla suhteessa kenenkään kanssa.
jatkuu..
Jatkuu..
Mutta mikä pahinta.. nyt olen tajunnut miten säälittävä, oksettava ja raukka ja vastenmielinen olen ollut ja mitä mies on nähnyt silmissään katsoessaan minua. Ihan puistattaa ja oksettaa. Kiitos taas tämän ketjun, että tämänkin tajusin <3
Kaiken sen p.skan, haukkumisen, huutamisen, riehumisen ja pahoinpitelyjen jälkeen kun mies ollut lähdössä ovet paukkuen, niin minä olen kerjännyt märisten miestä jäämään, puhumaan, sopimaan, yritetään vielä.. kun en ole halunnut jäädä yksin. Miten säälittävä olenkaan ollut :( Ja tämä toistui aina. Mies siis lähti raivareiden jälkeen aina omille teilleen, ja hylkäs minut ihan täysin. Ei pitänyt itse mitään yhteyttä koskaan, unohti vaan mut.. ei tehnyt elettäkään, että oltais yritetty korjata tilanne ja sopia. Se olin aina minä joka kerjäsi vielä yrittämään.. En itsekään haluais katsella tuollaista joka on niin säälittävä kuin minä olen ollut. :(
Ja lopuksi meni siihen, että se oli mies, joka alkoi aina erolla uhkailemaan. Kun näki miten paha olo mulle tulee ja en halua jäädä yksin ja kerjään hänet aina takaisin.. mite se olikin kääntynyt niin. Mutta aina otti eron puheeksi, viikoittain, ainakin kun joi.. kokoajan teki selväksi sen että minulla pitäis yrittää enempi että hän voi kanssani olla.. tuokin sai tajuamaan ja alkoi olemaan viimeinen niitti, etten halua ketään ihmistä väkisin pitää minun elämässä joka ei minua rakasta.
Pitkä teksti tuli ja paljon jäi varmasti sanomatta, mutta eteenpäin nyt mennään.
Kokonaisuudessaan minun ja miehen tilannetta kestänyt n.20v, yhteen menemisestä alkaen.. Ja nyt muutama päivä ilman. Saanko sittenkin onnellisen loppuelämän ilman pelkoa ja huolta?
Pelottaa onko tämä varmasti miehellekkin täysin ok, että tämä oli lopullisesti nyt tässä.. vai tuleeko vielä jotain. Tiedän sen että on valmis ottamaan heti uuden, ihan kenet tahansa, vaikka vaan kiusatakseen minua tai yrittääkseen tehdä minusta mustasukkaisen, minkälaiseksi myös muutuin kun mies kehuja kyllä jakeli muille naisille, muttei koskaan minulle. Ja oli monesti minun edessäkin tosi flirtti toisille naisille. Ja jos asiasta sanoin, minä vain kuvittelin.. tuhosi minun itsetunnon ja minut kokonaan niin monella tapaa. :( Toivottavasti joskus toivun.
Olipa terapeuttista, kiitos <3
-surusilmä
Hei surusilmä, kiitos kokemuksesi jakamisesta. Todella hienoa, että olet löytänyt ymmärrystä ja voimaa, jonka avulla toimia toisin kuin olet aiemmin toiminut. Omien käyttäytymismallien muuttaminen ei ole helppoa tai nopeaa, mutta olet jo ottanut askelia oikeaan suuntaan. Toivottavasti saat tukea tällä tiellä.
Se on joku lapsuudesta opittu vaiva, minkä vanhempasi ovat aiheuttaneet. Sisäisen lapsensa kanssa keskusteleminen ja työstäminen psykologilla kuulemma auttaa asiaa.
Kiitos teille <3
Olenkin hakenut keskusteluapua tueksi, mutta jonot on pitkät, niin en tiedä koska pääsee..
Nyt kuitenkin tuntuu paljon vahvemmalta jatkaa tällä polulla minkä olen aloittanut. Koskaan aikaisemmin ei ole tältä tuntunut.
Toivon todella että tämä jatkuu.. Vaikka välillä meinaa ikävä iskeä niin käännän äkkiä ajatukset toisaalle.
-surusilmä
Vierailija kirjoitti:
Kiitos teille <3
Olenkin hakenut keskusteluapua tueksi, mutta jonot on pitkät, niin en tiedä koska pääsee..
Nyt kuitenkin tuntuu paljon vahvemmalta jatkaa tällä polulla minkä olen aloittanut. Koskaan aikaisemmin ei ole tältä tuntunut.
Toivon todella että tämä jatkuu.. Vaikka välillä meinaa ikävä iskeä niin käännän äkkiä ajatukset toisaalle.
-surusilmä
Hyvä kuulla että olet hakenut keskusteluapua. Siitä varmasti on hyötyä.
Onko sulla ystäviä, sukulaisia tai muita läheisiä tukenasi? Joku luotettava ihminen kenelle soittaa tai ketä nähdä jos tulee heikko hetki ja on vaikea yksin kääntää ajatukset toisaalle?
Täälä jo mainittu: Mitä sinä itse haluat? Keskityt jonkin aikaa ainnoastaan siihen mitä tahdot, tarvitset ja mistä nautit. Todennäköisesti tuttavasi, jotka tuntevat aiemman miellyttäjäminäsi reagoivat syyttämällä itsekkääksi tai välinpitämättömäksi. Opettelet sanomaan ei, painokkaasta ja kieltäydyt kaikesta mikä ei tunnu sinusta hyvältä ja tökkii tunnetasolla. Et enää suostu suhteisiin, joissa joudut hoivaajaksi ja mahdollistajaksi tai jossa mielipitäitäsi ja tarpeitasi ei kuulla.
Helpommin sanottu, kuin tehty, mutta samalla karsiutuvat he, jotka ovat kanssasi vain hyötymismielessä tai eivät hyväksy sinulla olevan oma tahto. Ajan myötä myös löytyvät he joiden kanssa on mahdollista löytää yhteinen maaperä ja sopia asioista ilman, että kumpikaan kokee joutuneensa jyrätyksi tai ainostaan taipuvansa toisen tahtoon.