Lue keskustelun säännöt.
Läheisriippuvuudesta eroon
Olen ollut kahdessa pitkässä suhteessa päihderiippuvaisen kanssa ja ilmeisen sairastunut itsekin. Miehet on mennyt ja tullut miten haluaa, aina otin takaisin ja yritin uskoa vaan hyvää, hoivasin ja koitin parantaa itseni unohtaen. Suhteissa henkistä ja fyysistä väkivaltaakin, olen antanut alistaa itseni aika täydellisesti.
Mulle on aina tärkeintä toisen hyvä olo, itsellä ei niin väliä. Suurimman osan suhteiden ajasta olen ollut masentunut kohtelun takia, silti aina kun toinen on vain pyytänyt anteeksi olen asettanut hänet elämäni keskiöön, kunnes mua satutetaan taas ja sen jälkeen uusiksi. Unohdan aina itseni, en oikein muista edes mistä joskus nautin ja mitkä mun omat mielipiteet on, myötäillen ja joustan ihan liikaa.
Tää on sairasta!
Onko joku eheytynyt tästä? Millä tavoin opetella, että oma elämä on tärkein ja itse arvokas?
Kommentit (592)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämän ketjun löytyminen todennäköisesti pelasti henkeni. Tuhoisa suhde, joka sai mut suunnittelemaan elämäni päättämistä. Elämänhalua ei vieläkään ole, mutta tää keskustelu antoi vertaistukea. Ehkä jaksan kitua sekunti kerrallaan ja katsoa mihin se johtaa. En tiedä jaksanko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on niin hyvä ketju, että saisi olla kiinnitettynä palstan ylälaitaan :) Itsekin kirjoitin tänne joskus.
Sisäisen hiljaisuuden löytäminen myös auttaa. Siihen on monia reittejä. Kun pystyy olemaan itsensä kanssa rauhassa sisällään, erilaiset ulkoiset imut eivät vedä niin paljon puoleensa. On helpompi pysyä tasaisena ja toimintakykyisenä, vaikka sillä läheisriippuvuuden kohteella olisi minkälainen meno tai masennus päällä. Oma oleminen siis vahvistuu suhteessa ympäristöön ja samalla vuorovaikutus muuttuu terveemmäksi. Näin olen itse asian kokenut, mutta toki matkaa on vielä jäljellä. Lukemalla kirjallisuutta olen minäkin tähän pisteeseen päässyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt niskasta itseä kiinni. Potkaise se nisti pihalle, kouluttaudu ja mene töihin. Suosittelen myös psykologilla käyntiä solmukohtien auki saamiseksi. Jätä myös entiset päihdepiirit. Muuta tarvittaessa että et voi kohdata heitä. Älä vastaa yhteyden ottoihin. Mikään ei muutu jos et itse muuta tilanteita. Voimia sinulle, pystyt muuttamaan tulevaisuutesi.
Itselläni oli myös aiemmin todella paha läheisriippuvuus ja sen takia ajauduin kerta toisensa jälkeen huonoihin miessuhteisiin.
Silloinen avioliittoni ei kestänyt lapsen syntymää ja avioliitto päättyikin noin kahdeksan vuotta sitten. Avioeron jälkeen päätin että nyt riittää, hoidan itseni kuntoon vaikka siinä menisi monta vuotta, en enää aio sietää huonoa kohtelua mieheltä ja ajautua toimimattomiin parisuhteisiin. Seitsemän vuotta olinkin yksin ja hoidin itseäni kuntoon.
Sitten elämääni tuli mies. Kaikki meni suhteen alkuhuumassa ihan ok, mutta eipä sekään suhde kestänyt kuin vuoden. Molempien suhteen osapuolten läheisriippuvat piirteet olivat yksi suhteen päättymisen syy. Eli en ole vieläkään täysin kokonaan toipunut läheisriippuvuudestani, se oireilee vieläkin suhteessa ollessani vaikkakin entistä paljon hienovaraisemmin.
Aion jatkaa työtäni toipumiseni suhteen. Katsotaan vaikka sitten viiden vuoden päästä tuota parisuhdeasiaa seuraavan kerran. Nyt ei todellakaan tee mieli enää yrittää, sen verran pahasti tuli henkisesti turpaan tuon seurusteluvuoden aikana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itselläni oli myös aiemmin todella paha läheisriippuvuus ja sen takia ajauduin kerta toisensa jälkeen huonoihin miessuhteisiin.
Silloinen avioliittoni ei kestänyt lapsen syntymää ja avioliitto päättyikin noin kahdeksan vuotta sitten. Avioeron jälkeen päätin että nyt riittää, hoidan itseni kuntoon vaikka siinä menisi monta vuotta, en enää aio sietää huonoa kohtelua mieheltä ja ajautua toimimattomiin parisuhteisiin. Seitsemän vuotta olinkin yksin ja hoidin itseäni kuntoon.
Sitten elämääni tuli mies. Kaikki meni suhteen alkuhuumassa ihan ok, mutta eipä sekään suhde kestänyt kuin vuoden. Molempien suhteen osapuolten läheisriippuvat piirteet olivat yksi suhteen päättymisen syy. Eli en ole vieläkään täysin kokonaan toipunut läheisriippuvuudestani, se oireilee vieläkin suhteessa ollessani vaikkakin entistä paljon hienovaraisemmin.
Aion jatkaa työtäni toipumiseni suhteen. Katsotaan vaikka sitten viiden vuoden päästä
Eli se mitä edellisellä kommentillani halusin teille muille läheisriippuvaisille sanoa on:
Riippuen häiriön vakavuudesta toipumisessa saattaa mennä vuosikausia. Ennen kuin toipumista on tapahtunut tarpeeksi, ei välttämättä kannata yrittää parisuhteita koska silloin saattaa vielä vetää samanlaisia kelvottomia kumppaniehdokkaita puoleensa. Niin valitettavaa kuin se onkin, mutta tosiasiat kannattaa vain hyväksyä.
Toki aina voi jollekin toipujalle käydä onnekkaasti ja että hän vetääkin puoleensa terveen kumppanin ennen kuin toipumistyö on täysin tehty. Uskallan kuitenkin epäillä, että vähemmistössä nämä onnekkaat ovat.
Vierailija kirjoitti:
Tämän ketjun löytyminen todennäköisesti pelasti henkeni. Tuhoisa suhde, joka sai mut suunnittelemaan elämäni päättämistä. Elämänhalua ei vieläkään ole, mutta tää keskustelu antoi vertaistukea. Ehkä jaksan kitua sekunti kerrallaan ja katsoa mihin se johtaa. En tiedä jaksanko.
Mun vinkki sulle on, että sun pitää saada ajatukset pois siitä, mikä on sun vointi ja miten jaksat. Fokus ihan muihin juttuihin. Parasta on nauru sekä läheisten ihmisten seura.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän ketjun löytyminen todennäköisesti pelasti henkeni. Tuhoisa suhde, joka sai mut suunnittelemaan elämäni päättämistä. Elämänhalua ei vieläkään ole, mutta tää keskustelu antoi vertaistukea. Ehkä jaksan kitua sekunti kerrallaan ja katsoa mihin se johtaa. En tiedä jaksanko.
Mun vinkki sulle on, että sun pitää saada ajatukset pois siitä, mikä on sun vointi ja miten jaksat. Fokus ihan muihin juttuihin. Parasta on nauru sekä läheisten ihmisten seura.
Kiitos viestistäsi. Tää onkin mielenkiintoinen pointti, ajatukset pois omasta voinnista. Kun ketjua luin ja artikkeleita aiheesta, joka paikassa sanotaan että pitäisi keskittyä siihen miltä Minusta tuntuu. No sitä olen tehnyt, ja se ajaa minut hulluuteen. Koska se levy on tämä: minuun sattuu, minuun sattuu, minuun sattuu, en yksinkertaisesti kestä tätä, kuolen tähän tuskaan. Ei ole mitään mitä haluaisin tehdä. Ei ihan oikeasti Mitään mikä tuottaisi hitusenkaan iloa. Yhtään mikään ei kiinnosta. Makaan sikiöasennossa ja kidun, koska yksinkertaisesti muuhun en kykene.
Tosi moni tässä ketjussa on puhunut siitä, miten alkoivat keskittyä niihin asioihin, mitä haluavat itse oikeasti tehdä. Ja sitä kautta asiat olivat lähteneet korjaantumaan. Kenenkään en ole vielä havainnut olevan tässä pisteessä, että tuo ei yksinkertaisesti onnistu minulta. En pääse edes sinne kävelylle. En jaksa puhua ystävien kanssa edes puhelimessa. Vointi on ihan oikeasti niin huono. Että miten ihmeessä sitten tällaisesta tilanteesta eteenpäin?
Mä olen täysin toivoton. Töissä käyn jollakin autopilotilla, kaikki muu aika on sitä, että makaan ja toivon että olisin tajuton.
Kokeilin mukamas meditaatiota, mut tuska on liian suuri. En vaan pysty. Jos joku on tästä jamasta noussut, olen enemmän kuin kiitollinen jos jaksat kertoa miten se onnistui.
J.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän ketjun löytyminen todennäköisesti pelasti henkeni. Tuhoisa suhde, joka sai mut suunnittelemaan elämäni päättämistä. Elämänhalua ei vieläkään ole, mutta tää keskustelu antoi vertaistukea. Ehkä jaksan kitua sekunti kerrallaan ja katsoa mihin se johtaa. En tiedä jaksanko.
Mun vinkki sulle on, että sun pitää saada ajatukset pois siitä, mikä on sun vointi ja miten jaksat. Fokus ihan muihin juttuihin. Parasta on nauru sekä läheisten ihmisten seura.
Kiitos viestistäsi. Tää onkin mielenkiintoinen pointti, ajatukset pois omasta voinnista. Kun ketjua luin ja artikkeleita aiheesta, joka paikassa sanotaan että pitäisi keskittyä siihen miltä Minusta tuntuu. No sitä olen tehnyt, ja se ajaa minut hulluuteen. Koska se levy on tämä: minuun sattuu, minuun sattuu, minuun sattuu, en yksinkertaises
Sä tarvitset elämääsi muita ihmisiä, eli älä sulje niitä ystäviä pois. Mutta jatkan samalla teemalla: älä mieti että sun on pakko ystävien kanssa puhua traumoista tai sun voinnista. Lähde se ajatus edellä, että sun ystävät on ns. distraction factoreita, eli niiden kanssa puhutaan ensisijaisesti keveistä jutuista ja pidetään hauskaa, koska jos haluat kyetä paranemaan, sun täytyy opetella uudestaan nauttimaan asioista.
Ja jos, huom JOS, sulla tulee olo, että haluatkin puhua ikävistä asioista, niin sitten puhut. Mutta aina vähän kerrallaan. Traumojen käsittely onnistuu vain pikku palasina kerrallaan. Älä mielellään edes joka päivä mieti koko aihetta tai puhu siitä. On niin isot jutut kyseessä, että sun aivot tarvii aikaa prosessoida aina se yksikin pieni tapetille nostettu palanen sitä sekavaa palapeliä. Tiedät siitä että olet alkanut onnistuneesti prosessoimaan asioita, kun mieleesi alkaa putkahtelemaan yksittäisiä muistoja, alat näkemään asioista unia, herkistyt yhtäkkiä ja toisena hetkenä alatkin nauramaan jollekin hassulle jutulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän ketjun löytyminen todennäköisesti pelasti henkeni. Tuhoisa suhde, joka sai mut suunnittelemaan elämäni päättämistä. Elämänhalua ei vieläkään ole, mutta tää keskustelu antoi vertaistukea. Ehkä jaksan kitua sekunti kerrallaan ja katsoa mihin se johtaa. En tiedä jaksanko.
Mun vinkki sulle on, että sun pitää saada ajatukset pois siitä, mikä on sun vointi ja miten jaksat. Fokus ihan muihin juttuihin. Parasta on nauru sekä läheisten ihmisten seura.
Kiitos viestistäsi. Tää onkin mielenkiintoinen pointti, ajatukset pois omasta voinnista. Kun ketjua luin ja artikkeleita aiheesta, joka paikassa sanotaan että pitäisi keskittyä siihen miltä Minusta tuntuu. No sitä olen tehnyt, ja se ajaa minut hulluuteen. Koska se levy on tämä: minuun sat
Ystävät on soitelleet, on puhuttu pari minuuttia kun enempää en jaksa. Olen saanut kerrottua että hengissä ollaan. En mä jaksa kuulla heidän kuulumisiaan, vaikka sillä saisinkin ajatuksia muualle. Irvistys kasvoilla odotan että saan lopettaa sen lyhyen puhelun. Tää tilanne on niiiin kaukana siitä tasosta, että mulla voisi olla heidän kanssaan Hauskaa.
J.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän ketjun löytyminen todennäköisesti pelasti henkeni. Tuhoisa suhde, joka sai mut suunnittelemaan elämäni päättämistä. Elämänhalua ei vieläkään ole, mutta tää keskustelu antoi vertaistukea. Ehkä jaksan kitua sekunti kerrallaan ja katsoa mihin se johtaa. En tiedä jaksanko.
Mun vinkki sulle on, että sun pitää saada ajatukset pois siitä, mikä on sun vointi ja miten jaksat. Fokus ihan muihin juttuihin. Parasta on nauru sekä läheisten ihmisten seura.
Kiitos viestistäsi. Tää onkin mielenkiintoinen pointti, ajatukset pois omasta voinnista. Kun ketjua luin ja artikkeleita aiheesta, joka paikassa sanotaan että pitäisi keskittyä siihen miltä Minusta tuntuu. No sitä olen tehnyt, ja se ajaa minut hulluuteen. Koska se levy on tämä: minuun sattuu, minuun sattuu, minuun sattuu, en yksinkertaises
Tunnistan tuon kokemuksen omista eroista. Nytkin on yksi eroprosessi menossa, ja joinain päivinä tuntuu, että en pysty ajattelemaan mitään muuta kuin sitä kipua, jonka eroaminen minulle tuottaa. Käyn päässäni jatkuvasti vuoropuhelua eksän kanssa ja mietin miksen osannut tätäkään parisuhdetta pitää hyvänä. Elämänhalu puuttuu.
Nuo yllä kuvatut oireet on käsittääkseni juuri sitä läheisriippuvuutta. Se koukku on niin kova, että irti pyristeleminen on kivuliasta. Itsellä auttaa se, että jokin vie ajatukset muualle jatkuvasta surussa vellomisesta. Joko vahingossa, tai tarkoituksella. On vaikea saada aikaisiksi mitään, mutta silti kun johonkin ryhtyy, niin voi olla että puolivahingossa ajatuksetkin pääsevät irti noidankehästä. Ainakin joksikin aikaa.
Tunnen tuskasi. Aika auttaa siihen, että vähitellen saa yhä pidempiä taukoja tuskaiseen oloon ja pystyy keskittymään muuhunkin. Pitää vain jaksaa uskoa siihen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän ketjun löytyminen todennäköisesti pelasti henkeni. Tuhoisa suhde, joka sai mut suunnittelemaan elämäni päättämistä. Elämänhalua ei vieläkään ole, mutta tää keskustelu antoi vertaistukea. Ehkä jaksan kitua sekunti kerrallaan ja katsoa mihin se johtaa. En tiedä jaksanko.
Mun vinkki sulle on, että sun pitää saada ajatukset pois siitä, mikä on sun vointi ja miten jaksat. Fokus ihan muihin juttuihin. Parasta on nauru sekä läheisten ihmisten seura.
Kiitos viestistäsi. Tää onkin mielenkiintoinen pointti, ajatukset pois omasta voinnista. Kun ketjua luin ja artikkeleita aiheesta, joka paikassa sanotaan että pitäisi keskittyä siihen miltä Minusta tuntuu. No sitä olen tehnyt, ja se ajaa minut hulluuteen. Koska se levy on tämä: minuun sat
Kiitos. Jotenkin syyllistyn siitäkin, että minun pitäisi kyetä tekemään niitä asioita mistä tulisi se parempi olo. Että en kykene siihenkään. Täys nolla. Joku sanoi aiemmin, että ainut mitä tarvitsee jaksaa, on hengittäminen. Sitä olen yrittänyt ajatella.
J.
Jaa, eiköhän läheisriippuvuus ole itsestä kiinni ja jos sellaisen suhteen on itselleen valinnut miksi valitatte täällä.
Monilla on läheis riippuvuus perintönä vanhemmilta jotka eivät pysty päästämään irti lapsistaan ja siirtää sen suoraan seuraaville sukupolville.
Takakammarin vanhat piiat ja vanhat pojat on siitä hyviä esimerkkejä. Heidän toimintaa tukee vanhemmat ja kotona vanhemmat edelleen paapoo näitäkin aikuslapsiaan.
Miksi se olisi narsismin piirre. Näitä on maaseutu täynnä ja siksi sielläkään ei kehitystä ole tullut koskaan kun pysähtyneisyys on niin turvallinen olo muoto. Kirkossa käydään ja valitetaan keskustelu palstoilla omaa osaamattomuuttaan. No idiooteille on aina ollut paikka kotihoidossa muutenkin. Tuet ym rahastus keinot juoksee ilman omaa vastuuta mistään. Maan tapa konservatiivisen piirin toimijoilla josta he aina jaksaa valittaa.
He takertuvat kuin hukkuvat kaislaan. Eikä päästä irti rasittavista perinteistä kun sieltä saa toimeen tulon ja elämään rahoituksen.
Onkohan ap vielä palstalla? Olisi mukava kuulla miten menee.
Tämä kommentti oli ehdottomasti tärkein ja auttavin koko 28-sivuisessa ketjussa.
Kuinka viisaita sanoja.