Lue keskustelun säännöt.
Olen 29 ja tuntuu, että kaikki on nähty - muita?
Olen opiskellut maisteriksi, tehnyt uraa, mennyt naimisiin, matkustellut, urheillut, tutustunut ihmisiin, lukenut, ihmetellyt. Viimeisen noin vuoden ajan minusta on tuntunut, että olen ymmärtänyt elämän keskeisen tarjonnan, eikä minua kiinnosta oikein mikään. Ihmisten välinen kanssakäyminen noudattaa samoja sääntöjä ja kaikki ovat pohjimmiltaan täyttämässä samoja perustarpeita, bisnestä tehdään tietyllä logiikalla, valta jakautuu epäreilusti ja Suomen rajojen ulkopuolella valtaosassa maita vielä epäreilummin. Mitä paremmin olen oppinut ymmärtämään ihmissuhteita, liiketoimintaa, politiikkaa - elämää, sitä enemmän olen pettynyt niihin kaikkiin. Olin nuorena aika palavasieluinen idealisti. Nykyisin minulla ei ole mitään arvopohjaa, koska elämä on osoittanut olevansa pelkkää darwinistista kilpajuoksua muita sekä aikaa vastaan ja kaiken pohjalla on ihmisen pohjaton itsekkyys, joka jalostuu tosin automaattisesti yhteistyöksi itseä hyödyttävien yksilöiden kanssa.
Olen suoraan sanottuna pettynyt ja sisältä katkeroitunut. Tätä ei voi näyttää kenellekään, koska vaimo lähtisi kävelemään (ennemmin tai myöhemmin) ja urakiito katkeaisi. Vaikka sinänsä millään ei ole lopulta mitään merkitystä, tunnen vastuuta vaimoni ja syntyvän lapseni hyvinvoinnista ja ajattelen, että jos edes he voivat tuntea merkityksellisyyttä omassa elämässään, olen tehnyt jollekin jotain hyvää. Omat ideaalini ovat ihan kuollleet.
Kiitos lukijoille.
Kommentit (918)
29v ja urakin huipussaan?? No jopas on😂
Itse olen nyt 60v ja tuntuu että elämässä olisi vielä vaikka mitä näkemättä ja kokematta!
On puoliso, 4 lasta, lapsenlapsia, opiskelua, parikin uraa takana, yli 80 matkaa, 3 taloa rakennettuna, yrittäjyys, terveyttä ja sairautta, harrastuksia ja ystäviä, vaurautta ja köyhyyttä matkan varrella.
Uteliaana odotan mitä huominen tuo!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun täytin 29, seuraavia asioita tapahtui.
- saimme 3 lasta
- meillä kosteusvaurio kotona, remppa, asunnon myynti, vuokralle, uuden asunnon osta, uuden asunnon rakentaminen
- toisen vanhemman kuolema
- minulla syöpä
- vaihtanut työpaikkaa 5 kertaa
- rakastuin toiseen (ei olla erottu, mitään ei kaikesta huolimatta tapahtunut, mutta oli tajunnan räjäyttävä kokemus)
- palkkani on tuosta iästä lähes nelinkertaistunut
Olen yli 40 ja siltikin tuntuu, että taitaa vielä aika paljon olla edessä - hyvää ja huonoa.
Ihan unohtui avautua vielä sen verran, että
- hoitanut kroonisesti sairasta puolisoa tuon iän jälkeenkin
- burn out - ainakin psykiatrin mielestä
- tullut ns. monoa
-
Vierailija kirjoitti:
Perus 3-kympin kriisi. Naiset päätyvät tuon takia ilmeisen usein eroamaan, mutta eihän se ongelmaa poista. Kyllä se siitä.
Mikä ihmeen naishullu pyörii joka keskustelussa??
Vierailija kirjoitti:
No, lähdetään nyt ihan perusasioista liikkeelle.
Syntyvä lapsi. Eli sinulla on näköjään elämä vasta alkamassa. Sitten kun sinulla on lapsi tai pari, niin alat ehkä ymmärtämään mistä elämässä on oikeasti kyse.
Toinen seikka. Oletko menettänyt (haudannut) vanhempaasi, sisarustasi tai jotain muuta erittäin tärkeää läheistä ihmistä? Oletko pitänyt kuolevaa läheistäsi kädestä? Nimittäin näiden jälkeen alkaa elämänarvot olemaan toisessa asennossa.
Työ. Oletko saanut potkut tai muulla tavalla pudonnut syvään monttuun työssäsi? Tai onko työssä tullut kriisi ja olet itse irtisanoutunut? Tiedätkö miltä tuntuu, kun on vuosia opiskellut ja ponnistellut ja yllättäen näytetäänkin ovea?
Oletko koskaan pelännyt henkesi edestä, esim. vakava sairaus, onnettomuus, pahoinpidellyksi joutuminen ym.
Jos sinulla ei ole mitään näistä, niin väitän, että et ymmärrä elämää. Olet vielä post-teini-ikäisessä vaiheessa. Mutta voin kertoa, että useimmat näistä tulee eteesi, halusit tai et. Kun olet suorittanut nämä elämän peruskurssit, niin sinäkin alat olemaan aikuinen.
m50+
Tuo on ihan soopaa, että "lapsen tai parin jälkeen ymmärtää mistä on kyse" kun maailma on täynnä hirviövanhempia ja kaltoin kohdeltuja lapsia.
Kirjoitin tuossa edellisellä sivulla, että perus 3-kympin kriisi, niin lisään vielä (nyt kun ehdinkin kirjoittaa paremmin), että minulla oli hyvinkin tuollaista 29-vuotiaana. Vihasin työtäni, ala oli väärä ja hyvä etten laittanut puolisoakin vaihtoon, se oli aivan hiuskarvan varassa. Eikä se vika ollut niinkään puolisossa tai edes työssä, vaan enemmän itsessäni ja omassa tyytymättömyydessäni ja riittämättömyyden tunteessani kun en täyttänytkään jotain itselleni asettamiani utopistisia onnellisuustavoitteita. Taisin olla hyvin tylsistynyt.
Nyt 31-vuotiaana viimeistelen graduani vuosi sitten aloittamissani yliopisto-opinnoista eri alalta, parisuhde voi hyvin ja elämään on hankittu valtavasti uutta sisältöä. Ostimme kodin toiselta paikkakunnalta (oli "pakko" saada irtiotto) ja aloitin aivan uuden ja erilaisen harrastuksen (tyyliin purjeveneilyn). Olen suorittanut opinnotkin aivan valtavalla tahdilla kun hermojen menetys silloiseen elämäntilanteeseen oli niin kertakaikkisen valtavaa. Tajusin tarvitsevani aina jonkinlaisia projekteja elämääni, oli ne sitten talon remontointi, muutto, kotiutuminen uudelle paikkakunnalle, uuden harrastuksen opettelu ja siihen kuuluvan välineistön hankinta, uuden kielen opettelu, uuden tutkinnon suorittaminen, puutarhauudistus tai mitä ikinä. Aina pitää olla jotain, millä voi kehittää itseään ja mitä voi työstää. Aiemmin en vain ihan uskaltanut heittäytyä tarpeeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mainitsit tekstissäsi maailman/vallan jakautumisen epäreiluuden. Mitä jos yrittäisit tehdä jotain sen eteen, että maailma olisi reilumpi? Kovin paljoon ei yksi ihminen pysty, mutta tee ainakin välittömästä elinympäristöstäsi vähän reilumpi paikka. Se antaisi elämällesi jotain merkitystä ja parantaisi myös muiden elämää.
Tässä se ongelman ydin on jossain. Osalle jokin pieni juttukin voi tuntua merkitykselliseltä, mutta inhotealistille ei. Joo, voi auttaa liukastuneen mummemin takaisin tolpilleen eikä jättää hankeen, mutta mutkan takana on jo seuraava kun kansakuntamme kituuttaa sukupuuton partaalla, joten onko tuolla mitään väliä lopulta. Ei edes halua ajatella kaikkia maailman mummoja.
Enemmänkin nihilismiä tuo.
Luulen, että elämä muotoillaan meille jonain huikeana matkana, jossa koetaan mielettömiä asioita jatkuvana virtana.
Totuus kuitenkin on, että elämme pääasiassa tätä tasapaksua arkea ja ne kohokohdat, kuten matkat, vamistumiset ja unelmien saavuttamiset ovat vain pieni osa kaikkea.
Itse koen haastavan opetella nauttimaan arjesta. Ehkä syynä on huono parisuhde tai sitten onneton lapsuus, tai molemmat yhdessä. Mutta jatkuvaa opetteluahan tämä elämä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mainitsit tekstissäsi maailman/vallan jakautumisen epäreiluuden. Mitä jos yrittäisit tehdä jotain sen eteen, että maailma olisi reilumpi? Kovin paljoon ei yksi ihminen pysty, mutta tee ainakin välittömästä elinympäristöstäsi vähän reilumpi paikka. Se antaisi elämällesi jotain merkitystä ja parantaisi myös muiden elämää.
Tässä se ongelman ydin on jossain. Osalle jokin pieni juttukin voi tuntua merkitykselliseltä, mutta inhotealistille ei. Joo, voi auttaa liukastuneen mummemin takaisin tolpilleen eikä jättää hankeen, mutta mutkan takana on jo seuraava kun kansakuntamme kituuttaa sukupuuton partaalla, joten onko tuolla mitään väliä lopulta. Ei edes halua ajatella kaikkia maailman mummoja.
Enemmänkin nihilismiä tuo.
Enemmänkin täysin mielikuvituksettoman ja moraalittomuuttaan selittelevän ihmisen huonosti kirjoitettuja "pohdintoja".
Pidän avoimesta asenteestasi. Olet haastanut saamiasi vastauksia, ja niin pitääkin, se avaa ajattelumallejasi. Sinua on helppo ymmärtää.
Minulla on elämänkokemusta jo viitisentoista vuotta enemmän kuin sinulla, takana työ- ja perhe-elämää, alanvaihtoja, parisuhteita ja eroja, ja pystyn siksi samaistumaan ajatuksiisi ja uskallan ajatella vastaamisellani ehkä olevan jotain annettavaa sinulle.
Varmasti on osittain kyse ikäkriisistä. Olet tunnollisesti suorittanut koulutusputken, edennyt ja menestynyt. Mitäs nyt?
Ihanaa, että olet kohdannut elämäsi rakkauden, saanut kokea hullaantumisen, ainutlaatuisuuden- ja yhteenkuuluvaisuudentunteen ja kaiken sen. Sekin laimenee, olet oikeassa. Pitkässä ihmissuhteessa on erilaisia vaiheita. Jos rakkautta ja luottamusta riittää antaa tilaa molemmille vaikeiden vaiheiden yli, voi toisen löytää uudelleen yhä uudestaan.
Toisaalta on kysymys varmaankin myös ns. eksistentiaalisesta kriisistä. Se tyhjyys, joka humahtaa välillä läpi, kun ymmärtää miten merkityksetöntä kaikki on maailmankaikkeuden mitassa. Mutta se on ohimenevää. Antaa sen tunteen tulla, hyväksyy, että ajoittain se kuuluu elämään. Sitä voi tietoisesti häivyttää taka-alalle keskittymällä johonkin mielenkiintoiseen tai väsyttämällä itsensä esimerkiksi ruumiillisella työllä, mutta sitä ei kannata paeta niihin, sillä se tuntuu vain itselleen valehtelemiselta.
Osittain on varmasti kyse suorittamisesta ja siitä, että se on aiemmin riittänyt tuomaan merkitystä elämääsi. Kuulostaa siltä, että sinulla voisi olla taloudellisesti mahdollista järjestää elämäsi myös toisella tavalla? Toisaaalta yksi tavoitteistasi oli uralla eteneminen. Älä luovu siitä jos se on sinulle tärkeää.
Lapsen saaminen muuttaa arkea ja elämää aluksi aika intensiivisestikin. Se tuo merkityksellisyyden kokemusta ja suunnan moneksi vuodeksi. Ajoittaista tyhjyyden tunnetta se ei kuitenkaan poista.
Jatkuu...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jatkuu
Esillä on ollut myös älyllistäminen ja järkeily. Niillä menestyy ja pärjää elämässä ulkoisesti pitkälle. Työelämässä, suorituksissa ja saavutuksissa. Itsekin olen järkeilijä, enkä voi sietää älyllistä laiskuutta. Se on kuitenkin elämästä vaan toinen puoli. Elämä myös tuntuu; liikuttaa, innostaa, riemastuttaa, satuttaa. Järkeillen voi ajatella, että tunteet ovat itsekkäitä ja hyödyttömiä, jopa täysin merkityksettömiä, kuten ehdotit. Mitäpä jos sanoisinkin, että tunteet ovat itse asiassa elämän sisältö? ;) Työ- ym saavutukset ovat aikuisen elämän ns hoidettavia asioita. Toki niissä voi kehittyä, kokea kunnianhimoa ja aitoa ylpeyttä ja iloa saavutuksista, tuntea yhteenkuuluvuutta työpaikan ihmissuhteissa ja iloita yhteisistä onnistumisista ym. Mutta entä ihan oma, yksityinen tunne-elämäsi? Mistä nautit, innostut, inspiroidut, saat virtaa ja energiaa? Mitä odotat jo etukäteen ja mistä saat kiksejä vielä jälkikäteen muistellessasi näitä elämyksiä, kokemuksia ja tilanteita? Olet kokenut suuren rakkauden. Pystytkö tunnetasolla palaamaan näihin tunteisiin? Pystyttekö yhdessä puolisosi kanssa? Vastaavalla tavalla toimii vaikkapa taide-elämykset. Syvät keskustelut ihmisen kanssa, joka on kanssasi ns samalla sivulla, mutta riittävän erilainen tuomaan esiin uusia näkökulmia. Kirjallisuus! Valtavat määrät älykkäiden ajattelevien ihmisten kirjoittamaa tekstiä, mihin voit vain upota ja antaa maailmasi avartua. Klassisen musiikin suuret teokset (sopivat älyllistäjille), näitä on loputtomasti tutkia ja löytää juuri se teos, minkä äärellä tuntuu että on kyse jostain tätä maailmaa suuremmasta kauneudesta.
Eli mitä tässä yritän kirjoituksellani sanoa; on varmasti useita syitä siihen miksi juuri nyt elämä tuntuu tältä. Osittain se on vaan elämää, kypsymistä, kasvamista, hyväksymistä. Auttaa, jos mietti arvojaan ja järjestää elämää mahdollisuuksien mukaan niiden mukaisesti. Asettaa toiseen vaakakuppiin aikuiseen elämään liittyvät velvollisuudet ja suoritettavat asiat ja toiseen elämään tunnesisältöä tuovat. Eikun vaan pohtimaan ja tutkimaan. :) Silti, silloin tällöin tulee se päivä tai viikko kun toimii autopilotilla, tuntuu että on 30 % masentunut ja aivot koittaa raksuttaa, että mikä nyt on kun ei ole hyvä ja mitä pitää muuttaa. Uskalla antaa sen lipua ohi. Elämä on pitkä. Elämä on vaiheita. Elämä myös yllättää, hyvässä ja pahassa.
Kokeile Jeesusta, Hän on tuonut monelle tulevaisuuden, toivon ja ilon, armon, rakkauden ja rauhan lisäksi =)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oot vaan yltäkyllästetty länkkäri. Katso sitte sisäänpäin :)
Tutustu todelliseen itseesi. Mikään ulkopuolinen ei tuo pysyvää onnea. Kun ego ja mieli johdattaa elämää keskityt kaikkeen turhan päiväiseen. Mieti myös sitä, mitä jää käteesi kuolin päivänäsi? Itse olen tullut kaikkien kokemuksieni jälkeen sekä fyysisten että henkisten, että tärkeintä elämässä on rakkaus. Terve rakkaus ensin itseä kohtaan ja sen avulla muita kohtaan❤️
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikutat ihmiseltä joka ajattelee paljon, joskus jopa liikaa. Koita nauttia ihan perusjutuista elämässä ja koita miettiä mistä kaikesta olet kiitollinen. Vaikutat suhtautuvan elämään ikään kuin suorituksena tai strategiapelinä, mutta ei sen tarvitse olla noin. Jos kerran kaikki on jo nähty voit keskittyä asioihin joista pidät ja nauttia niistä.
Hyvä pointti. Kun luen omia ajatuksiani, niin perusongelma tuntuu olevan, että ymmärrän ja tunnen elämän ikävyydet, mutta ihan merkittävät positiiviset asiat eivät tunnu miltään.
Olen tutustunut psykoterapiaan ihan itsenäisesti ja sehän on yksi suorittajapersoonien kokemista ongelmista, että aina voi suorittaa enemmän ja suorituksen saavuttamisen takana odottaa aina tyhjyys.
Todennäköisesti hyötyisin terapiasta, mutta koen ongelmani ehkä varmaan egoistisesti enemmän älyllistä laatua olevaksi ja "keskity hetkeen, ole kiitollinen, nuku hyvin" -neuvot vain eivät resonoi millään tavalla.
Nyt töihin, kiitos kaikille kotiterapeuteille!
Ap
Ap täällä tuli jo eilen todettua että ajatuksesi ovat valaistuvan ihmisen ajatuksia.
Kaikki nämä ”ajattelet liikaa”, ”perhe pelastaa”, ”lapsi antaa merkityksen ” ja ”ala askarrella ” neuvot on ihan samoja.
Samaa tahnaa samasta tuubista saman hajuisena ja saman värisenä.
Ajatuksissasi ei ole kyse kokemattomuudesta, tylsyydestä saatikka että et ole vain vielä kokenut elämän ”merkityksellisiä asioita”. Merkityksellistä sinänsä on vain elämä itse - olet elossa.
Valitettavasti (ja onneksesi! Onnittelut!) olet myös herännyt ja HAVAHTUNUT.
Et pääse enää takaisin, ellet ala turruttaa itseäsi, on se sitten raivokasta perhe-elämää tai huumeita jolla koitat itsesi takaisin nukkumaan saada.
Esität kysymyksiä, joita filosofi esittää. Filosofille ei riitä vastaukseksi: ”kunhan isäsi on kuollut ja lapsesi syntynyt, et enää pohdi tuota”. Ajatella miten hassua jos vaikka Sokrates olisi aikanaan todennut että ’tosin kaikki tämä pohtimani olisi täysin turhaa, jos vain olisin lisääntynyt’. Kuulostaa hivenen oudolta.
Suosittelen siis nauttimaan elämästä, suhtautumaan siihen mielenkiinnolla, ymmärtäen ja hyväksyen sen järjettömän merkityksettömyyden. Jatka filosofisia pohjdintoja ja tutustu eri ajattelijoihin. Suosittelin jo aiemmin Wayne Dyeria nykyajan ajattelijoista. Klassikoista mm Khrisnamurti tai Carlos Castaneda (osa jutuista voi mennä vähän yli hilseen). Myös Anthony de Mello on lukemisen arvoista. Etenkin de Mellon ”Havahtuminen”.
Kun kuvailet tuntemuksiasi ja ajatuksiasi, huomaat miten nukkuvat ihmiset pitävät niitä outoina, masentuneita, epäkypsinä tai koskemattomina ajatuksina. Tai yliajattelun tai vitamiininpuutoksen tuloksena. Ei ole kyse siitä eikä tarvitse pelätä näitä ajatuksia. Koska kun kysyt itseltäsi oletko masentunut? Haluatko elää? Tunnetko elinvoimasi? Huomaat varmaan että et ole masentunut etkä suinkaan elinvoimaton tai kuolemaa kaipaava.
Niin kauan kun et paikkaa heräämisesi aiheuttamaa tyhjää tunnetta millään epäterveellä käyttäytymismallilla, et tarvitse terapiaa.
Niinkuin joku sanoi, olet jo oven kahvassa kiinni. Ja sen oven takana on vapaus. Ja se jos mikä on ihanaa 😊 voi olla että tämä hetki koittaa sinulla juuri nyt kun olet saamassa lapsen, jonkun kenen elämänkatsomukseen tulet varmasti vaikuttamaan. Sinusta kuoriutuu ulos se, kuka olet .... etkä ole mitään muuta. Sinusta voi jopa tuntua että olen täysin vähäpätöinen, etkä edes halua muuta.
Onnea tiellesi ap!!
Vierailija kirjoitti:
Tämä fyysinen maailma on illuusio, joten ihminen masentuu kun ymmärtää ettei niillä isoilla asunnoilla, hienoilla autoilla ja ammattinimikkeillä ole mitään merkitystä. Voit olla hetkellisesti tyytyväinen ne saatuasi, mutta onnellisuutta ei niistä löydä.
Tämä!
Ja sitä joka pystyy elämään joka päivä tämän tiedon kanssa ja löytämään mielenrauhan, kutsutaan valaistuneeksi (kärjistetysti).
Tämä ketju on täynnä ihmisiä, jotka yrittää neuvoineen vetää ap:ta takaisin illuusioon. Monia kertoo hetkittäin itsekin heränneen mutta kiirehtineen takaisin nukkumaan äkkiä, uuden rakkauden, avioliiton tai lapsen myötä.
Ei tarvitse unohtaa illuusion rikkoutumista. Kun ymmärrät tämän, olet vapaa. Ja vapaus ei tarkoita itsekkyyttä tai pahuutta, moraalista vapaata tai omasta tunnosta vapaata (vaikka niitäkin ihmisiä varmasti on). Vaan olet vapaa sen illuusion kahleista, kun ne asiat menettävät merkityksensä.
Sen jälkeen voit tuntea aitoa onnea. Kauneutta. Rakkautta. Haistaa kostean nurmen syysaamuna ja tuntea elon selkärangassa. Olla läsnä ja heillä . Olla onnellinen siitä, että on elossa.
Jos ap:ltä kysytään, niin olet varmaan alkanut myös tuntea että muut ihmiset puhuvat aika turhanpäiväisistä asioista? Tai etenkin valittavat asioista joista et edes ymmärrä, miten asiasta voi valittaa? Illuusiossa elävät ihmiset ovat antaneet pois oman elämänsä avaimet. Heidän päivänsä on pilalla, kun lempijuusto on loppu tai työpaikalla ei ole heidän lempikahvimaitoaan. Ajatella, kokonainen päivä pilalla tästä syystä. Tätä on illuusion maailmassa eläminen ja ap olet vapautumassa, ellet jo vapautunut siitä.
Elämän tarkoitus on elää ja nauttia jokaisesta päivästä. Omasta elämästä omilla ehdoilla.
Nauti siis jokaisesta päivästä kuin se olisi viimeinen. Jack sanoi Titanic-elokuvassa näin " I figured life's a gift and I don't intend on wasting it. You never know what hand you're gonna get dealt next. You learn to take life as it comes at you.
Ota reppu selkään. Kävele kohti auringonlaskua. Nuku pahvin päällä kadulla muitten kodittomien kanssa. Ota lsdnappi goan teknobileissä. Ongi lounaasi jäämeren vihreästä vedestä. Älä usko toivo tai suunnittele mitään.
Muutaman vuoden päästä ainakin tukkasi on kasvanut.
Etsi itsellesi ihan uusi harrastus, missä on riittävästi haastetta. Kuuntele itseäsi ja löydä omia vahvuusalueita. Jos joku alue yhtään kiinnostaa, todennäköisesti sinulla on siihen taipumuksia. Jos olet liikunnallinen, valinnan varaa on satojen lajien joukossa. Taidealoilla samoin.
Itse löysin hersyvää iloa tanssikursseilta ja sopivaa tsemppiä vaatii uuden kielen opettelu.
Ei tietenkään ole pakko väkisin keksiä harrastusta, voithan antaa elämän soljua eteenpäin, harvemmin se ihan seisovaa vettä on, useimmiten tulee vastaan yllätyksiä, ole vain avoin mahdollisuuksille.
Mun mielestä elämän merkityksettömyys juuri tekee siitä mahtavan, loppujen lopuksi kaikki ”tärkeä” on tärkeää ainostaan ihmisen kontekstissa, ja olemme vapaita kaikista ”oikea - väärä”, ”merkityksellinen - merkityksetön” -määrittelyistä. Oman elämänsä tärkeimmäksi ohjaajaksi voi valita oman kokemuksensa.
Tällöin tosin ei kannata ottaa tavoitteeksi omaisuutta, valtaa tai mainetta, sillä nuo tavoitteet saavutetaan ainostaan olemalla menestynyt yhteisön jäsen, ja jos haluaa olla menestynyt yhteisön jäsen niin täytyy mukautua yhteisön tavoitteisiin, arvoihin ja sääntöihin.
Kaikkein vapain voi olla pysyttelemällä ns. perusperttinä, epäkiinnostava muiden silmissä. Sitten keskittyy vain vapaaseen ajatteluun ja hyvään fiilikseen ja menee tyytyväisenä mullan alle kun aika koittaa.
Kyllä, pienillä asioilla voi olla merkitystä. Mieleeni on jäänyt kaikki ne yksittäiset ihmiset, jotka halusivat auttaa ja auttoivatkin minua lapsuudessa. Vaikka oli paljon niitäkin, jotka vahingoittivat, mutta ne, jotka yrittivät auttaa, pienestikin, mahdollistivat sen, että minä olen nyt tässä. Ja tänä päivänä työskentelen lastensuojelussa, yritän edes hetkellisesti auttaa kaltaisiani nuoria ja luoda uskoa ihmisiin. Tiedän että joillekin siellä jää jotain itämään, mikä voi kantaa myöhemmin eteenpäin.
Tässä taitaa olla kyse luontaisista temperamenttieroista. Onko pessimistisyyteen vai optimistisuuteen taipuvainen. Pessimisti ajattelee ja kokee helpommin sen, että millään ei ole vaikutusta (jos vaikutus on pieni ja näkyy ehkä ajan päästä), optimisti taas ajattelee, että se pienikin juttu on mahdollisuus joka voi kantaa yllättävää hedelmää tulevaisuudessa.