Lue keskustelun säännöt.
Olen 29 ja tuntuu, että kaikki on nähty - muita?
Olen opiskellut maisteriksi, tehnyt uraa, mennyt naimisiin, matkustellut, urheillut, tutustunut ihmisiin, lukenut, ihmetellyt. Viimeisen noin vuoden ajan minusta on tuntunut, että olen ymmärtänyt elämän keskeisen tarjonnan, eikä minua kiinnosta oikein mikään. Ihmisten välinen kanssakäyminen noudattaa samoja sääntöjä ja kaikki ovat pohjimmiltaan täyttämässä samoja perustarpeita, bisnestä tehdään tietyllä logiikalla, valta jakautuu epäreilusti ja Suomen rajojen ulkopuolella valtaosassa maita vielä epäreilummin. Mitä paremmin olen oppinut ymmärtämään ihmissuhteita, liiketoimintaa, politiikkaa - elämää, sitä enemmän olen pettynyt niihin kaikkiin. Olin nuorena aika palavasieluinen idealisti. Nykyisin minulla ei ole mitään arvopohjaa, koska elämä on osoittanut olevansa pelkkää darwinistista kilpajuoksua muita sekä aikaa vastaan ja kaiken pohjalla on ihmisen pohjaton itsekkyys, joka jalostuu tosin automaattisesti yhteistyöksi itseä hyödyttävien yksilöiden kanssa.
Olen suoraan sanottuna pettynyt ja sisältä katkeroitunut. Tätä ei voi näyttää kenellekään, koska vaimo lähtisi kävelemään (ennemmin tai myöhemmin) ja urakiito katkeaisi. Vaikka sinänsä millään ei ole lopulta mitään merkitystä, tunnen vastuuta vaimoni ja syntyvän lapseni hyvinvoinnista ja ajattelen, että jos edes he voivat tuntea merkityksellisyyttä omassa elämässään, olen tehnyt jollekin jotain hyvää. Omat ideaalini ovat ihan kuollleet.
Kiitos lukijoille.
Kommentit (918)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on tuo vaihe elämässä, kun uskoo kokeneensa kaiken ja tietävänsä liikaa. Odotapa edes että lapsesi syntyy ja kasvaa, niin huomaat olleesi väärässä.
Ja tämä. Ihanko totta on näin? Kysyn aidosti, en sarkastisesti. Voiko lapsen saaminen ratkaista ihmisen eksistentiaaliset ongelmat ja vaimentaa nämä pohdinnat? Eikö se ole lähinnä surullista.
Lapsen saaminen tekee elämästä yhtä aikaa hyvin konkreettista ja hyvin syvällistä. Kyllä se ainakin joksikin aikaa ratkaisee nietcheläis-eksistentiaalit vaivat. Ja kun tulet ulos sieltä (lapsiperhe-elämästä) et ole enää sama ihminen kuin nyt. Siinä ei ole mitään surullista, vaan se on juuri niinkuin asian kuuluu olla. Me jatkamme sukua ja huolehdimme elämästä ja siinä on kaikki tmikä on tärkeää. Tämä ei tarkoita sitä, ettei lapsettomien elämä olisi tärkeää tai että vain lapset olisivat tärkeitä. Mutta tämä on useimmille se tie.
En ole ollenkaan samaa mieltä siitä että suvun jatkaminen on jonkinlainen elämän tarkoitus. Kyllä se merkittävää on, tunnetasolla, ja itsellenikin se on ollut ilahduttava kokemus, mutta ei se ole elämän tarkoitus. Muutenhan tosiaan lapsettomat olisivat vailla tarkoitusta.
No niinhän ne onkin. Sori! 🤷♀️
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ratkaisu ongelmaasi on yksinkertainen: L S D
Laita siis ego joksikin aikaa lomalle, niin näet kaiken kauniina. Uskon että olet vain matkalupu päässä kosmista kiitolisutta.
Itse saan ap:n kirjoituksista vähän sellaisen kuvan, ettei ap uskalla elää elämää tunteella, vaan kylmän kliinisesti. Ulkoistaen itsensä, asettaen yläpuolelle. Nauratko ihmisten kanssa, liikututko elokuvista, aiheuttaako elämä tunteita? Elämä on sisäinen kokemus, ei mikään ylianalysoitu teoria. Teoriat on hienoja ja opiskelu mielenkiintoista, mutta elämän aito sisältö tulee juuri suhteessa muihin ihmisiin ja jaettuihin kokemuksiin ja tunteisiin. Toki myös matka omaan itseensä avaa tajuntaa, mutta olemme olemassa vain suhteessa muihin. Siksi ihminen ei voi hyvin yksin. Uskalla päästää ihmiset lähelle ja kokea elämää. Oma lapsi on niin erityinen tästä syystä, että oman lapsen kanssa kokee yhteyden tunteiden tasolla, kun lapsi on pieni. Kokemus on parhaimmillaan todella syvä. Ulkoinen merkitys tulee opinnoista, työstä, harrastuksista ja matkustelusta, mutta voidakseen hyvin, ihmisen pitää pystyä jakamaan nämä kokemukset toisen kanssa, siitä syntyy elämän merkityksellisyys.
Ehkä sä oletkin nähnyt kaiken, minkä voit tällä elämän tasolla nähdä, ja olet siirtymässä seuraavalle tasolle, seuraavalle kierrokselle ihmiselämän spiraalilla. Kyllähän kuolemat ja syntymät ovat yleensä epämukavia ja usein kivuliaita, vaikka ei mitään fyysisesti tapahtuisikaan. Sitten kun kriisi alkaa helpottaa, olet luultavasti jättänyt monia asioita taaksesi, ja on on tullut sellaista uutta, mitä et osaa mitenkään vielä edes kuvitella.
Sinuna etsisin sellaista luonnollista inspiraatiota ja yhteyttä tunteisiin. Jos on taipumusta asioiden suorittamiseen, niin sehän ei välttämättä ole helppoa... Kun ei tehdä jotain päätöstä ja mennä sitä kohti vaan kuljetaan polulla tuntien ruoho jalkojen alla ja aurinko selässä tietämättä edes minne ollaan menossa. Siinä ollaan joko eksyksissä tai vapaa riippuen näkökulmasta. Siis käytännössä: pysähdy miettimään miltä sinusta jokin asia oikeasti tuntuu ja hyväksy se tunne. Huomioi, kun jokin asia kiehtoo. Mitkä asiat tuntuvat oikealta tai väärältä... ilman perusteluja. Havainnoi asioiden välisiä yhteyksiä. Ylipäätään havainnoi ja tunne, ilman että luokittelet, päättelet tai reagoit.
Täällä on jo aiemmin mainittu Krishnamurti, josta mäkin hyvin paljon tykkään. Ja ehkä kannattaisi katsella buddhalaiseen filosofiaan päin... Ja antiikin filosofiasta voisi löytyä jotain valaisevaa. Et tosiaankaan ole yksin ajatustesi ja kitkeröitymisesi kanssa... Tuhansia vuosia tätä palloa tallaavilla on ollut samoja pohdintoja ja kokemuksia elämän tyhjyydestä ja ihmisten tyhmyydestä ja kaiken turhuudesta. Ja oivalluksia, kasvua, ymmärrystä, hyväksyntää, rakkautta, ekstaasia, onnea ja euforiaa... ja sitten taas turhautumista ja tuskaa jne jne...
Ehkä hyvä että olet havahtunut asioihin nyt, kun kerran on pian lapsi syntymässä. Lapsen tulo kääntää mahdollisesti kaiken päälaelleen kuitenkin. Toivottavasti se ei sitten enää aiheuta kriisiä vaan osaat nauttia asiasta ja kaikesta siitä, mitä lapsi sinulle opettaa. Se ei ole ihan vähän!
(Ei sillä, etteikö samoja asioita oppisi ilman omia lapsiakin. Itselleni on ollut aina aika selvää, että en halua omia lapsia vaan oma tieni on toisenlainen.)
Ihan samoissa fiiliksissä menty jo useamman vuoden ajan. Tuntuu, että olen nähnyt jo kaiken mitä elämällä on tarjota, niin hyvässä kuin pahassa. Nyt vaan toivon, odotan ja epäilen, että elämä yllättäisi jollain tavalla- toivottavasti positiivisella tavalla tällä kertaa.
On muuten ihan väärä käsitys, että se kun vastoinkäymiset ravistelee, ympärillä on sairautta ja kuolemaa, se jotenkin havahduttaa nauttimaan elämästä. Jotkut meistä on kohdanneet näitä asioita jo melko nuoresta asti ja vastoinkäymisiä ollut niin paljon, että ne vaan turruttaa. Taas tätä. Ehkä kaikista pahin kirous on loputon saman toisto.
En tiedä mitä ap:n tulisi tehdä. Useinhan se on niin, että tällaisissa tilanteissa on tapana aloittaa uusi harrastus, hankkia moottoripyörä tai lähteä matkalle. Jotkut dokaa. Osa hankkii sivusuhteita. Epämieluisa totuus elämästä lienee, ettei se kenellekään ole loputtoman huisin huikeaa, jännittävää tai mielenkiintoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan samoissa fiiliksissä menty jo useamman vuoden ajan. Tuntuu, että olen nähnyt jo kaiken mitä elämällä on tarjota, niin hyvässä kuin pahassa. Nyt vaan toivon, odotan ja epäilen, että elämä yllättäisi jollain tavalla- toivottavasti positiivisella tavalla tällä kertaa.
On muuten ihan väärä käsitys, että se kun vastoinkäymiset ravistelee, ympärillä on sairautta ja kuolemaa, se jotenkin havahduttaa nauttimaan elämästä. Jotkut meistä on kohdanneet näitä asioita jo melko nuoresta asti ja vastoinkäymisiä ollut niin paljon, että ne vaan turruttaa. Taas tätä. Ehkä kaikista pahin kirous on loputon saman toisto.
En tiedä mitä ap:n tulisi tehdä. Useinhan se on niin, että tällaisissa tilanteissa on tapana aloittaa uusi harrastus, hankkia moottoripyörä tai lähteä matkalle. Jotkut dokaa. Osa hankkii sivusuhteita. Epämieluisa totuus elämästä lienee, ettei se kenellekään ole loputtoman huisin huikeaa, jännittävää tai mielenkiintoista.
Näinhän sitä ajatellaan. Elämä voi yllättää siitä huolimatta, tai olla yllättämättä. Kukapa meistä ei pidä uusista kokemuksita, kunhan ne ovat vain hyviä. Paskoja ei ole kiva muistella.
Itsessäni tunnistan, että olen elämyshakuinen välillä, kun luullut kokevansa kaiken. Loppupeleissä monet niistä elämyksistä eivät ihmeellisiä olleet, ihan tavallinen elämä ollut antoisinta pitkässä juoksussa.
Jännä juttu, miten erilaisia me ihmiset olemme. Minä olen aloittajaa runsaat kymmenen vuotta vanhempi, ja tuntuu, etten ole kokenut vielä oikein mitään. Enkä kai sinänsä olekaan, ainakaan niitä olennaisia perusasioita, kun omaa perhettä ei ole. Rakkauksia, ystävyyttä, työpaikkoja, harrastuksia, matkoja ja muuta sellaista toki on takana ihan mukavasti.
Mutta koen, että olen elänyt elämääni jarru päällä viimeiset vuodet, antamatta oikein millekään asioille mahdollisuutta tapahtua. Olen tyytynyt seuraamaan vierestä, kun muut elävät elämäänsä. Ehkä multa on puuttunut merkityksentunne tekemisestäni. En tiedä. Silti on vaikea samaistua siihen, että joku kokee oikeasti jo nähneensä ja kokeneensa kaiken. Kun maailmassa on niin paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirjoituksesta tulee vaikutelma, että ap ei ole tähän mennessä oikein pysähtynyt ajattelemaan vaan on suorittanut elämää ja kerännyt kokemuksia niin kuin pisteitä. Olet saavuttanut nuorena paljon, mutta oletko ylipäätään tavoitellut mielekkäitä asioita? Itse olen tehnyt asioita vähän eri järjestyksessä, nuorena haahuillen ja kyseenalaistaen, ja sitten totesin, että ihan tavallisen keskiluokkaisen elämän saavuttamisessa on tavoitetta. Itselle sen näkeminen, miten yhteiskunta pyörii, on pikemminkin ollut positiivinen yllätys. Ihmiset yleensä kuitenkin tekevät parhaansa. Nuorena olin kyynisempi.
Vierailija kirjoitti:
Aloita antibiootti/ravintolisähoito. On pakollista jo 30-vuotiaana, jotta saat harvennettua mikrobejasi, jotka pesiytyneet kudoksiin. Pelkällä yhdellä antibiootilla ei pärjää, mutta pääset myös alkuun esim. oreganoöljyllä ja alfalipoiinihapolla, joita saat ostaa ravintolisäkaupoista. Mutta määrät ovat isoja, ja tarkistat aineiden puoliintumisajat verenkierrossa jostakin julkaisusta, että uutta tavaraa on aina tulossa kun pitoisuudet laskeneet.
Monethan tykkäävät syödä miljoonan scovillen chilejä ja piinata itseään oireilla, mutta antibioottiprotokollat ovat PALJON järkevämpää touhua ja suojaat kehoasi vanhuuden degeneroitumiselta.
Kiitoksia kauheesti vinkistä! Tajuan nyt että kaikki ongelmani elämässäni johtuivatkin mikrobeista, jotka pesiytyneet elimistööni. Ambulanssireissuni sairaalaan oli turha, kun eivät tehneet mitään mikrobitestejä tai mitanneet tulehdusarvojani (esim. hs-CRP). Rupeankin heti kokeilemaan eri ravintolisiä, ja siis tuota suosittelemaasi alfalipoiinihappoa pieninä, mutta erittäin tiuhaan otettuina annoksina. Katotaan minkä kuntoisena siitä selviää, heh!
Scovillet ovat tuttuja joo, tuli kisailtua kerran kaveriporukan kanssa, ja siinä meinasi henki lähteä, ainakin hiki valui sen verran. Tilattiin jenkeistä Carolina Reaperia ja tulista tikkaria. En suosittele muille, mutta kokemus sekin. Taitaa tuo chili olla myös immuunipuolustusta stimuloiva tavaraa tai tappaa mikrobeja, sen verran huono olo tuli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on tuo vaihe elämässä, kun uskoo kokeneensa kaiken ja tietävänsä liikaa. Odotapa edes että lapsesi syntyy ja kasvaa, niin huomaat olleesi väärässä.
Ja tämä. Ihanko totta on näin? Kysyn aidosti, en sarkastisesti. Voiko lapsen saaminen ratkaista ihmisen eksistentiaaliset ongelmat ja vaimentaa nämä pohdinnat? Eikö se ole lähinnä surullista.
Kyllä voi. Lapsen saamisen jälkeen ymmärrät mikä on tärkeää ja mikä on olemassaolosi tarkoitus. Panosta kotoiluu eli tule ajoissa töistä ja ole innokas olemaan lapsesi kanssa ja hoitamaan häntä. Koet ihan uuden maailman. Suhde lapsesi kanssa kohoaa ihan sille tasolle mille jaksat sen viedä.
Internet on pienentänyt maailmaa ihan hirveästi. Ei tarvitse enää matkustaa paikan päälle kun voi suunnilleen kolmiulotteisena googlata ne maisemat. Joka iikka huutaa somessa ja levittelee blogejaan ja fotojaan. Kaikki mystisyys yhtään mistään on kadonnut, ainoastaan avaruus on yhä arvoituksellinen.
Elämä on suurimmaksi osaksi pitkästyttävää ja merkityksetöntä. Tulis jo ufomiehet ja paljastais jotain mielenkiintoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hyvää yötä, sanoi mummo, kun toinenkin silmä puhkesi...
Elämän tarkoitushan on oleminen. Elämänilo taas löytyy pienistä hetkistä. Sekunnin murto-osassa on ikuisuus. Kun kuulen lapseni nauravan tai silitän kehräävää kissaa, olen lumoutunut kaikkeudesta. Ehkä vasta silloin, kun ihminen on kokenut riittävän määrän kärsimystä tai menetyksiä elämässään, voi ymmärtää siitä jotain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
virkistä itseäsi vaikka laittamalla munaa suuhun naapurin yh n taikka kapakista joku 18 v lyyli messiin ja riippakuusen alle pikku askareisiin näin minä sinun ikäisenä virkistin itseäni, myös palsenvahdin immenkalvon puhkaisu tuotti mielihyvää ja vielä antoi hanuriakin mieliksi
Minulla on myöskin olo joka aamu että taas mennään! Päiväni murmelina lähti käyntiin!
Minulla on ap:n kanssa sama fiilis, mutta itselläni se on aiheuttanut onnen ja vapautuksen tunteen. Kaikki ns. pakollinen on tehty, voisin kuolla onnellisena, ja nyt voin vain tehdä sitä mikä eniten huvittaa. Ei tarvitse enää suorittaa elämää, saa tutkiskella ja katsella mitä se tuo. Kaikki on nyt plussaa.
Otsikon luettuani ajattelin, että hohhoijaa - taas yksi keskenkasvuinen luulee nähneensä kaiken. Mutta olin väärässä. Ap:n teksti oli kuin omasta elämästäni, vaikka olen 22 vuotta ap:ta vanhempi. Kohta 10 vuotta on mennyt ajatuksella, että elämällä ei ole minulle mitään uutta annettavaa. Jos kuolisin nyt, en jäisi kaipaamaan mitään. En toisaalta ole itsetuhoinenkaan; olen vain ja elän ja odotan vanhuutta. Muut ihmiset käyvät mielestäni tylsemmiksi ja tylsemmiksi, enkä pidä tästä maailmasta, jossa joudun elämään. Haluaisin vain vetäytyä johonkin retriittiin luonnon keskelle, elää askeettisesti ja lopettaa puhumisen. Lukeminen muuttuu yhä tärkeämmäksi, ja jooga. Tämä on kai se hetki elämässä, kun ”yrityskonsultista tulee joogaohjaaja”, kuten jostakin muistan lukeneeni.
Vierailija kirjoitti:
Elämän tarkoitushan on oleminen. Elämänilo taas löytyy pienistä hetkistä. Sekunnin murto-osassa on ikuisuus. Kun kuulen lapseni nauravan tai silitän kehräävää kissaa, olen lumoutunut kaikkeudesta. Ehkä vasta silloin, kun ihminen on kokenut riittävän määrän kärsimystä tai menetyksiä elämässään, voi ymmärtää siitä jotain.
Näin juuri! Olen taistellut henkeä uhkaavien terveysongelmien kanssa, selättänyt ne kuolemaa silmiin katsoen ja elänyt lapsuuteni alkoholismikodissa peläten perheenjäsentäni. Ymmärrän täysin mitä tässä viestissä ajetaan takaa.
Aloittaja on tainnut selvitä elämästään liian helpolla eikä siksi nimenomaan osaa nauttia niistä pienistä hetkistä. Eikä osaa oikein elää, suorittaa vaan ulkokullattua elämää.
Kun käy irtautumassa ruumiistaan sairaalassa, perspektiivi kummasti muuttuu. En nyt sitä tietenkään lähtökohtaisesti suosittele kenellekään, mutta minulle nykyisin on arvokas tunne jo itsessään olla olemassa omassa kehossaan.
AP, tuo kuulostaa hieman masennukselta, ja sanon tämän itse masentuneena. Voi tuntua että itse "ajattelee loogisesti ja näkee maailma niin kuin se on", mutta oikeasti masennus on kuin aurinkolasit jotka sulla on silmillä koko ajan ja jotka pimentää sun näkökenttää ja sitä ei edes tajua, koska siihen on tottunut. Kannattaa harkita mt-apua vaikka työterveyden kautta. Lieväkin masennus voi ajan saatossa pahentua ja pitktityneenä voi vaikuttaa esimerkiksi muistin toimintaan.
Darwinismi tai sellainen "survival of the fittest"-teoria on muuten debunkattu, kun se ei vain päde ihmishistoriaan sellaisena kuin suurin osa kuvittelee sen olevan. Ihmiset ovat kehittyneet lajina koska olemme toimineet yhdessä ja saaneet apua, silloin kun menee huonosti.
Ap, sinulla on 30-kympin kriisi :). Se on juuri tuota, kun ymmärtää, ettei elämässä ole mitään järkeä. Mutta kuten joku jo aikaisemmin sanoikin, tämän ymmärtäminen on vapauttavaa ja tekee elämästä paljon parempaa. Elämästä voi nauttia ihan eri tavalla. Ei tarvitse nillittää mistään turhasta ja voi seurailla vaan mielenkiinnolla maailman menoa, vähän niin kuin ulkopuolelta.
Kun pääset kriisistä yli, alat löytämään monia pieni asioita, jotka ovat kiinnostavia ihan itsensä vuoksi. Itse aloin opiskella kiinan kieltä, ihan vaan mielenkiinnosta. Matkustelu omituisiin paikkoihin ja ihmisten seurailu siellä on todella mielenkiintoista. Pysähdyn koiralenkillä metsässä nauttimaan luonnon kauneudesta, joku päivä en voi siitä enää nauttia. Tein toisen maisterintutkinnon, ja opiskelen kiinnostavia kursseja avoimessa. Luen kirjoja ja katson paljon sarjoja tai elokuvia. Lapset ja mies tuovat tietysti paljon sisältöä elämään.
Anna ajan kulua, ahdistus menee itsestään ohi tai ainakin sen kanssa oppii elämään ihan hyvin.
N38