Olen 29 ja tuntuu, että kaikki on nähty - muita?

Yhtä asiaa mitä et vielä ole kokenut, on lähimmäisen sairastuminen ja kuolema. Tämän kun koet ja elät läheltä niin ymmärrät jotain mitä hetki ja sen ainut kertaisuus tarkoittaa...

T. Syöpään kuolleen lapsen isä

minä en ole löytänyt vieläkään suhdetta, se on välillä rankkaa. Tapailla suotta epäsopivia kumppaneita ja yrittää etsiä jotain, jota ei ole. :/ ihmiset sanoo "nähdään" jne. ja ei nähdä. miksi sanoa jos ei nähdä? Tai katoavat hiljaisuuteen.

a.p kirjoituksesi uppoaa kyllä. tuttua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä myös tuli kauppis-vibat tästä Ap:stä. Ja komppaan myös sitä, että Ap kuulostaa itsekeskeiseltä sekä suorituskeskeiseltä. Ainoa mitä ajatteli mahdollisesti nautintoa tuovana olis palata urheilin pariin, mutta sekään ei inspaa, koska ei enää fysiikan puolesta pysty huipputasolle kuten nuorempi versio itsestään olisi voinut. Niin no, ikäkriisiltä kuulostaa. Ehkä hän karistelee näitä hyvin nuoren miehen aivoituksia itsestään lähestyessään uutta ikälokeroa. Jopa vähän yksinkertaista, että Ap ei ole tätä nuorempana huomannut, että yhteiskunnan koneistot pyörii samojen asioiden ympärillä ja ihmiset myös hakee aina samaa. Millään ei ole syvempää tarkoitusta. Näinhän se on! Itse aloin potea tätä ahdistusta jo ala-asteikäisenä kuolemanpelon muodossa. Toisaalta Ap näkee itsensä huipputyyppinä. Taisi sanoa myös olevansa yksi hulvattomimmista ihmisistä muiden ihmisten silmissä. No näin ulospäin tuo kaikki kuulostaa itsekeskeiseltä. Fokus on siinä miltä itse näyttää muiden silmissä, eikä siinä miltä asiat oikeasti itsestä tuntuu, mikä on oikeasti itselle arvokasta. Myös se päivitys, että lapsi on nyt täällä ja jonkinverran muutosta, mutta eipä niin mullistavaa...olen muuten löytänyt uuden kiinnostuksen sijoittamisesta. Voihan blaah! Luuletko, että ne osakkeet sun muut tuo sinun kaltaiselle onnea, kun se maailma ei ole ennenkään antanut mitään syvää merkityksellisyyttä sinulle? Etkö näe, että sekin on kilpailua ja suorittamista?

Analysoin tekstisi.  En löytänyt, mitään muuta sisältöä, kuin kateuden, ilkeyden, perusteettoman ylemmyyden tunteen.   Mitään vastausta tai ehdotusta sinulla ei ollut hänelle antaa.

Höpö höpö. Annoin konkreettisia ehdotuksia olla keskittymättä siihen, miltä itse näyttää muiden silmissä ja sen sijaan tunnistaa omia tunteita ja arvoja. Sen lisäksi neuvoin, että osakesijoitukset eivät johda siihen kaivattuun muutokseen mitä hän hakee.

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ois mitään muuta toivomusta kuin nää rahapsykopaatit tippus vallasta ja alkaisi uusi, merkityksellinen aika, jossa ihminen nousee tärkeimmäksi, yhteisö, lapset.

Minun urasta ym.paskan*itut.

Mies 47

Olen täysin samaa mieltä. Rahan kasaamisesta on tullut menestyksen mitta. "Katsokaa, hän kasasi mahtavan kasan rahaa!" Mutta mitä jos raha ois vaikka sammalta? "Oho kattokaa Terolla on ihan  mahtava kasa sammalta! Hyvä Tero! Oho, Teron lapset tipahti kaivoon kun kukaan ei vahtinu - mutta hyvä Tero, hyvä että kasasit ison keon sammalta!"

Vierailija kirjoitti:

Ohimenevä vaihe kaikilla idealisteilla. Nuorena on luullut tietävänsä kaiken ja olevansa muita parempi ihminen. Sitten kun huomaa idealisminsa olleen pelkkää satua ja huomaa todellisuuden ympärillään, oma maailma murenee. Kohta sitä hyväksyy todellisuuden ja jatkaa elämäänsä.

En ikinä luullut olevani muita parempi ihminen, mutta luulin tosiaan maailman olevan reilumpi paikka. Olen pettynyt itseeni, toisiin ihmisiin ja koko yhteiskunnan toimivuuteen.

Vierailija kirjoitti:

Kun lähtee etsimään Jumalan tahtoa omassa elämässään, avautuu täysin uusia näkökulmia. Jeesus johtaa meidät kieltämään itsemme ja elämään Pyhän Hengen johdatuksessa. Pyhä Henki taas täyttää sisimmän elämällä, ihmetyksellä ja syvän merkityksellisyyden kokemuksella. Itsensä kieltäminen ja lihallensa kuoleminen on hankalaa, mutta ehkä se helpottaa, kun lihalla on enää niin vähän tarjottavaa.

MENE POIS

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Unohda nuo valaistumisjutut. Ne on täyttä pashaa. Kokemuksesta kerron. Jälleen yksi valhe, jolla yritetään täyttää ihmisen sisällä olevaa tyhjyyttä. Minulla on sinulle kaksi neuvoa. Kutsu Jumalaa näyttäytymään elämässäsi. Kokeile uskoa lapsen lailla, vaikka et uskoisikaan. Saatat yllättyä. Ja lopeta elämästä itsellesi. On vastuusi elää lapsellesi. Ja muutenkin muiden auttaminen ja läheisiin todella tutustuminen on antoisampaa kuin mitkään tiedot ja kokemukset.

No tässäpä ristiriitainen kommentti.

Kerrotko mikä tässä on ristiriitaista? Valaistuminen liittyy nykyään lähinnä New age-liikkeeseen, jolla on pohjaa buddhismissa, hinduismissa ja erilaisissa esoteerisissa uskomuksissa. New age on sekoitus vähän kaikkea olematta yhtään mitään. Kuulostaa houkuttelevalta uskoa pystyvänsä "nousemaan korkeammalle tasolle". Harjoitin tuota roskaa vuosikausia ja mitä "korkeammalle" nousin, sitä enemmän irtaannuin todellisuudesta ja sitä enemmän tyhjyyttä tunsin. Jumalan kutsuminen elämäänsä ei ole valaistumista. Jotkut puhuvat pyhä hengen kosketuksesta ja sitä se tavallaan onkin. New agenda etsitään jotain olematonta vuosikausia, kun taas Jumala voi muuttaa koko olemuksesi yhdessä hetkessä. Kun on kerran nähnyt ja kokenut sen, se ei helpolla lähde pois. Elämä tuntuu täydeltä, ihmiset näyttäytyvät kauniina rikkonaisuudestaan huolimatta ja nöyryys tulee osaksi elämää. Traumat sulavat pois.

Ps. Kristillinen meditointi ei ole samaa kuin perinteinen meditointi. Kristityt eivät pyri tyhjentämään mieltään. Ja voin sanoa, että siitä ei seuraa mitään hyvää. Kai tiedätte myös, että jooga on hinduismia ja sillä palvotaan demonista jumaluushahmoja? Kannattaa ottaa asioista selvää eikä vaan hurahtaa kaiken maailman trendi-ilmiöihin.

Fos

Hei, Mitä sinulle nykyään kuuluu? 

Mulla on ihan päinvastainen olo ja korona-aika on kasvattanut intoa kaikkeen. Osaan vihdoin nauttia kirjoista ja musiikista koska nautin myös omasta seurastani ja siitä miten paljon ymmärrän enemmän maailmasta. Mulle tarttuu mukaan kirjastosta ties mitä harrastekirjoja ja historiaopuksia joista en olisi ikinä kiinnostunut 5v sitten.

Aikaisemmin olin paljon sulkeutuneempi kaikelle uudelle, nyt vaan ajattelen että miksi ei ja olen menossa mukana. Jaksaminen on huipussaan, jaksan keskittyä kaikkeen väkertämiseen ja on pitkiä aikoja kun voin vain uppoutua johonkin ja unohtaa kellon.

Ehkä uusien ihmisten tapaaminen sitten auttaisi jos tuntuu kaikki jämähtäneen paikoilleen?

Sofia10 kirjoitti:

Hei, Mitä sinulle nykyään kuuluu? 

Olikos se eilen, kun tuo vastas, että lapsi on nyt maailmassa. Jonkun verran se on muuttanut asioita, mutta ei kokonaan. Näkee nyt alkuperäisen viestinsä aikamoisena synkistelynä. On innostunut osakkeista. On saanut keskustelusta ajattelun aihetta. Mielelläni kuulisin minäkin Ap:stä lisää hänen omin sanoin.

AP ajattelee klassien suomalaisesti hyvin suorituskeskeisesti. Kannattaa unohtaa ihmiset. Suurinosa on samanlaisia suorituskeskeisiä pösilöitä. Mene luontoon ja sisäistä sen logiikka ja flow tila. Se on ihan eri kun hädässä suorittävien ihmisten logiikka.

Mun elämässä se, että maailma on epäreilu avautui jo varhain. Olin kroonisesti sairas ja vanhempani erosivat. Elimme köyhyydessä, koska isä ei maksanut perheelle mitään, eikä äiti halunnut viedä oikeuteen. Isä sen sijaan porskutti rikkauksissa. Näin siis aika ajoin sitäkin maailmaa, joka tavallaan korosti kotiolojen ankeutta ja sitä kai isä tavallaan halusikin hieroa naamaan. Koulussa minua kiusattiin 8 vuotta, ennen kun sain vaihtaa koulua.

Seuraavia epäreiluuden oppitunteja sain työelämässä, jossa pärjäsin hyvin. Näin kuitenkin sitä, kuinka suhteilla edetään, kuinka pomot on usein niitä suurimpia tolloja, kuinka työn laadusta tingitään ja aina joku näkymätön siitä kärsii.

Downshiftasin käytännönläheisempään matalpalkkaiseen työhön. Opin kuinka pienellä resurssoinnilla siellä yritettiin tehdä työtä ja joku jossain ylhäällä selvästi veti välistä. Korupuheita mutta käytännössä ylemmällä johdolla ei ollut kiinnostusta työn laatuun. Työntekijät taas olivat tottuneet niukkuuteen, eivätkä osanneet pitää puoliaan. Paljon barbaarista riitelyä työntekijöiden välillä ja toisaalta aivan älyttömän kultaisia ihmisiä siellä seassa. Raastavaa.

Näin järkyttävää epäoikeudenmukaisuutta, kun seurasin läheisen mt-ongelmaisen painia terveydenhuollon kanssa. En voinut uskoa, että apua ei saa ja että selkeästi sairas laitetaan niin nopeasti avohoitoon, jolloin kierre on taas valmis.

Kuitenkin olen aina kokenut itseni hyvin onnelliseksi ja syvälliseksi. En ole samaistunut valtavirtausten kanssa (esim. nyt on muodissa nämä sisustukset tai kaikilla pitää nyt olla loma-osale). Olen tehnyt elämäni päätökset ja suunnanvaihdokset hyvin paljon sen perusteella, mikä tuntuu minusta oikealta ja eettiseltä ja mikä tuo minulle iloa (polkematta muita). Myös lapsuuden kodin koin älyttömän onnellisena materiaalisesta puuttesta ja valtavirrasta poikkeamisesta huolimatta. Meillä oli hirveesti rakkautta.

Nelikymppisenä ajauduin jonkinverran mukaan aktivismiin yrittäen korjata niitä maailman vääryyksiä, jotka ovat erityisen koskettavia olleet minulle ja joista minulla oli vahva ajatus. Se on ollut antoisaa ja merkityksellistä.

Raamattu, saarnaajan kirja, ei ole mitään uutta auringon alla.

Jumalan olemassa olon tiedostaminen, ja pelastuksen saaminen Kristuksen kautta antoivat minulle kuitenkin mielenrauhan. En ikinä osannut elää kunnolla itselleni, ja nyt ei enää edes voi kun on tullut totuudesta tietoon ja näin saanut vapauden.

Paljon taas mielenkiintoisia tekstejä tullut, kiitos niistä!

Itsekkyyttä on tarjoiltu paljon keskeiseksi ongelmakseni, taisipa joku myös vihjata sen sairaalloiseen ilmenemismuotoon. Olen tehnyt kaikenlaisia narsisti- ja psykopaattitestejä ja lukenut noista ja asettanut itseäni niihin kuvauksiin, mutta en mielestäni enkä testien mukaan ole noilla tavoin luonnehäiriöinen. Joitakin narsistisia piirteitä on varmasti ja painetilanteessa tai joitakin päätöksiä tehdessä ajattelen mielestäni vastaavalla kylmyydellä kuin psykopaatit, mutta "ongelmana" on, että koen empatiaa muita ihmisiä kohtaan.

Olen kyllä itsekäs siinä mielessä, että tykkään pitää huolta omista asioistani ja antaa muiden pitää huolta omistaan. En siis ole apua pyytämässä enkä ensimmäisenä antamassa. En oikein usko pyyteettömään apuun omia lähiverisukulaisia lukuun ottamatta. Hyväntekeväisyys ei tunnu lainkaan omalta jutultani. Pessimisti minussa näkee sen anekauppana, jolla ostetaan itselle hyvä mieli.

N29:lle: kiitos ajatuksista. Aloitukseni tarkoitus ei niinkään ollut sanoa, että olen upea ja mahtava kaikessa, koska en ole, vaan hyvin keskinkertainen. Tarkoitus oli enemmänkin yrittää alleviivata, mitä pointtia missään on. Kaiken saavutuksen takana odottaa sen turhuus ja tyhjyys.

Puheesi arvo-osuus oli mielenkiintoinen. Olen miettinyt omia arvojani, koska nykyisin on hip, että työn pitäisi vastata arvoja. En osaa nimetä mitään arvoja itselleni. Käsitän arvon siten, että se on itseisarvoinen asia. En minä osaa tiivistää, millä asioilla täällä on itseisarvoa. Minulle ei oikein millään. Minua ei todellakaan kiinnosta, mitä arvoja työpaikkani edustaa. Olen siellä töissä korvausta vastaan tekemässä niitä asioita, joita pääoma haluaa minun tekevän.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Unohda nuo valaistumisjutut. Ne on täyttä pashaa. Kokemuksesta kerron. Jälleen yksi valhe, jolla yritetään täyttää ihmisen sisällä olevaa tyhjyyttä. Minulla on sinulle kaksi neuvoa. Kutsu Jumalaa näyttäytymään elämässäsi. Kokeile uskoa lapsen lailla, vaikka et uskoisikaan. Saatat yllättyä. Ja lopeta elämästä itsellesi. On vastuusi elää lapsellesi. Ja muutenkin muiden auttaminen ja läheisiin todella tutustuminen on antoisampaa kuin mitkään tiedot ja kokemukset.

No tässäpä ristiriitainen kommentti.

Kerrotko mikä tässä on ristiriitaista? Valaistuminen liittyy nykyään lähinnä New age-liikkeeseen, jolla on pohjaa buddhismissa, hinduismissa ja erilaisissa esoteerisissa uskomuksissa. New age on sekoitus vähän kaikkea olematta yhtään mitään. Kuulostaa houkuttelevalta uskoa pystyvänsä "nousemaan korkeammalle tasolle". Harjoitin tuota roskaa vuosikausia ja mitä "korkeammalle" nousin, sitä enemmän irtaannuin todellisuudesta ja sitä enemmän tyhjyyttä tunsin. Jumalan kutsuminen elämäänsä ei ole valaistumista. Jotkut puhuvat pyhä hengen kosketuksesta ja sitä se tavallaan onkin. New agenda etsitään jotain olematonta vuosikausia, kun taas Jumala voi muuttaa koko olemuksesi yhdessä hetkessä. Kun on kerran nähnyt ja kokenut sen, se ei helpolla lähde pois. Elämä tuntuu täydeltä, ihmiset näyttäytyvät kauniina rikkonaisuudestaan huolimatta ja nöyryys tulee osaksi elämää. Traumat sulavat pois.

Ps. Kristillinen meditointi ei ole samaa kuin perinteinen meditointi. Kristityt eivät pyri tyhjentämään mieltään. Ja voin sanoa, että siitä ei seuraa mitään hyvää. Kai tiedätte myös, että jooga on hinduismia ja sillä palvotaan demonista jumaluushahmoja? Kannattaa ottaa asioista selvää eikä vaan hurahtaa kaiken maailman trendi-ilmiöihin.

Kritillinen meditointi on eri asia kuin se, että myös kristityt meditoivat.   Meditointi sopii kaikille.  Jos kiinnostaa, sopii aloittaa.  Turha pelätä.  Hinduksi tms ei muutu meditoimalla, vaan siihen tarvitaan sitten jo jotain muuta.

Aivan sama joogan kanssa.  Se on erittäin hyvää liikuntaa terveyden kannalta.  Ei mitään syytä pelätä, että yks kaks muuttuisi hinduksi tms.  

Oppijärjestelmät ovat oppijärjestelmiä, kun taas meditointi ja jooga ovat yksilön omakohtaisia kokemuksia joita hän voi tarkastella ihan omien uskomusjäjestelmiensä pohjalta, jos haluaa tai olla analysoimatta mitenkään.

Harjoitin (ei-kristillistä) meditaatiota vuosia. Siitä ei loppupeleissä ollut mitään hyötyä. Sain aina hetkittäisen "rauhan" tunteen, mutta ei se mitään todella edistänyt. Se ei tuonut pysyvää rauhaa, itsevarmuutta, onnellisuutta tai ymmärrystä. Kun nöyrtyy ja ymmärtää oman rajallisuutensa sekä pienuutensa, loppuu automaattisesti vastausten etsiminen itsensä sisältä. Minulle kristillisyys on ennen kaikkea nöyrtymistä. Sen kun ymmärtää, osaa suhtautua elämän vastoinkäymisiin ja arjen pienetkin asiat muuttuvat iloksi. Kenellekään ei ole luvattu onnellista elämää tai menestystä. Vain sillä on merkitystä, mitä teet sillä mitä sinulle on annettu. Minulle on tärkeää olla läsnä toisille, ei niinkään itsetutkiskelu (jota olen jo aiemmin harjoittanut aivan liikaa) tai maine ja menestys. Toki ihmiset ovat erilaisia. Joku elää ulospäin, joku sisäänpäin ja joku läheisilleen.

En myöskään sano, että joogaamalla muuttuu hinduksi, mutta on hyvä tietää mistä mikäkin johtaa juurensa. Harjoitella voi monella tapaa ilman jooga-liikkeitä, jotka siis ovat alunperin erilaisten jumaluuksien palvontaan tarkoitettu.

Mutta siis kuten aiemmin kirjoitin, enpä tällä hetkellä tällaisia aktiivisesti ajattele, vaan olen enemmän kiinni perusarjessa.

Ap

Olen 34 vuotias ja ei ole lainkaan sellainen olo, että olisin jo kokenut ja nähnyt kaiken. Enkä edes ole niitä ihmisiä, jotka jatkuvasti matkustelisi ulkomaille tai hakisi jotain uusia elämyksiä, kaikenlaista jännää löytää ihan omalta takapihaltaankin, kun vain osaa katsoa ;)

Alkolla on helppo parantaa olemisen sietämätön vitutus. 

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt omia arvojani, koska nykyisin on hip, että työn pitäisi vastata arvoja. En osaa nimetä mitään arvoja itselleni. Käsitän arvon siten, että se on itseisarvoinen asia. En minä osaa tiivistää, millä asioilla täällä on itseisarvoa. Minulle ei oikein millään. Minua ei todellakaan kiinnosta, mitä arvoja työpaikkani edustaa. Olen siellä töissä korvausta vastaan tekemässä niitä asioita, joita pääoma haluaa minun tekevän.

Ap

Sinun arvotyöskentelysi taitaa olla vielä aika kesken ja siitä saattaa löytyä avain. Tuollaiset hip asiat kannattaa sivuuttaa kokonaan tai työpaikan edustamat arvot. Ymmärtänet, että asian ympärillä pyörii bisness ja opaskirjan kirjoittajat sekä konsultit takovat rahaa, vaikka ei niin paljon sanottavaa olisikaan? Arvot ovat kuitenkin koko ajan olemassa ja kaikkialla. Et esimerkiksi myisi pientä lastasi mustassa pörssissä, vaikka siitä jonkun lantin saisitkin. Miksi?